keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Nami herkku

Tein sunnuntaina tällaista kinkkupiirakkaa, jonka ohjeen löysin yhdeltä karppisivulta. Tosi hyvää, suosittelen! Kamalan suolaista tuli, kun laitoin vielä aurajuustoa, mutta, kuten sanottu, hyvää:

100 g voita

1,5 dl soija-/ ruisjauhoja (minä laitoin noin puolet ja puolet)

1 dl vehnäleseitä
2 rkl kylmää vettä

2 dl juustoraastetta

Noista tulee pohja. Jauhot ja leseet nypitään voihin. Sitten lisätään vesi ja juustoraaste. Päällinen on tällainen:

kinkkukuutioita

paprikaa

(aurajuustoa)

2 kananmunaa

2 dl kermaa (ite laitoin maitoa)

mustapippuria

1 dl juustoraastetta

Levitetään kinkut, paprika ja aurajuusto pohjalle (joka on levitetty piirakkavuokaan). Kaadetaan munamaito päälle ja lopuksi juustoraaste. Ja sitten vain uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Itse paistoin vielä pelkkää pohjaa ennen täytteitä viitisen minuuttia.

Seuraavaksi aion kokeilla jauheliha-kaali-täytteellä. Nami slurpsis. :-)

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Ei ole kasvua ilman kipua.

Olen ollut mieleni syövereiden synkkiin pohjamutiin vajonneena viimeiset päivät ja viikot, mutta nyt ajattelin rämpiä sieltä pois. Kohti aurinkoa, sinistä taivasta, tai maallisemmin Suomenlinnaa, jonne mennään Villen kanssa tänään, kunhan tuo ukkeli nyt saa itsensä kammettua sängystä. Kävin jo patistamassa ja peittojen alta kuului uninen mukellus "aikalisä", ja kun valistin hänen olevan jo aikalisällä, alkoi peittovuori tutista ja sen alta pullahti näkyviin kaksi sormea "toinen aikalisä" urahduksen kera. No, kiirekkös tässä, vapaapäivällä, ja tosiaan kun mieli nyt hyvin nukutun jälkeen on taas kepeä, palikat ojennuksessa.

Syy huoleeni ja murheeseeni on ollut se, että sain joku aika sitten töissä kuulla saavani eräänlaisen palkankorotuksen. Se on sellainen tsemppiraha, joka vuosittain myönnetään yhdelle työntekijälle ja on pysyvä lisä palkkaan. Olin niin onnellinen että, onni vain läikkyi ja lämmitti ihan sormenpäitä ja varpaita asti. Päätin etten kerro siitä kenellekään, lellin sitä omana kivana juttunani enkä anna kenenkään vähentää iloani.

Noh, sitten jonkun päivän päästä kerroin Villelle. Toden puhuakseni olisin varmaan kertonut heti, mutta satuimme olemaan silloin riidoissa ja piti odottaa, että olemme taas puheväleissä. Sitten synttäreilläni kerroin humalassa siskolleni. Mutta ei noissa kertomisissa mitään, tiesin noiden kultaisten ihmisten olevan iloisia puolestani ja sillä ilollaan vain vahvistavan omaa iloani. 

Samoihin aikoihin töissä yksi työkaverini kysyi, tiedänkö kuka sen rahan sai. Sanoin etten tiedä ja vaihdoin vaivautuneena aihetta. Toivoin että asia olisi sillä käsitelty, mutta pari viikkoa sitten hän kysyi uudestaan, ja kysyi suoraan, sinäkö sen sait. Myönsin hämilläni, ilon ja vaivautuneisuuden ristitulituksessa, ja sitten:

Sain kuulla kymmenen minuutin yksinpuhelun siitä, miten tämä työkaverini olisi asainnut sen enemmän, miten  sain sen vain siksi, että olen niin kiltti enkä ikinä sano esimiehellemme vastaan (?), miten tämä työkaveri on ollut tuolla kauemmin ja aina ennen raha on mennyt järjestyksessä, miten tämä työkaveri on niin ahkera ja todella olisi ansainnut sen, miten vedin sen välistä ja mitä kaikkea. En osannut sanoa oikein mitään (ja se harmittaa eniten). Sitten kuulin kautta rantain, että tuon jälkeen hän on puhunut kannustusrahani saannista kaikille (selkäni takana tottakai), ja miten on niin sitä mieltä että meni väärään osoitteeseen.

Ja tuon takia olen viettänyt unettomia öitä ja alavireisiä päiviä painontunne rinnassani. En jaksa sitä työpaikan selän takana supinaa ja kuhinaa, sitä joidenkin naisten jatkuvaa valitusta joka ikisestä asiasta.

Mutta nyt mielessäni on rauha, kuten sanottu palikat järjestyksessä, voin vaikuttaa omaan olemiseeni ja asenteeseeni, voin johtaa itseäni työntekijänä, ja se riittää. Ja ajattelen, että ansaitsin sen palkankorotuksen ihan siinä missä muutkin.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Karppausta ja vankilapoika

Karppaus on mahtavaa! Pömpöttävä mahani on muuttunut sieväksi pikku pömpöksi, aamuisin suorastaan litteäksi. Ruokailun jälkeen ei tule väsynyttä, turvonnutta oloa. Ja, toisin kuin olin luullut, ei karppaaminen ole hankalaa jatkuvaa hiilareiden laskemista ja omien omituisten ruokien vaivalloista väsäämistä, vaan simppeliä ja arkijärkistä. Helppoa kuin heinänteko, meinasin kirjoittaa (kesästä villiintyneenä), mutta sitten mietin itseäni heinäntekopuuhissa, löisin varmaan sirpillä jalkani reidestä poikki, ja heinäpaalin sijaan seivästäisin itseni. Joten unohdetaan nuo mielikuvat...

Karpatessani olen syönyt paljon salaatteja, kanaa, tonnikalaa, hedelmiä, kasviksia. Olen juonut kahvia ja vettä. Herkutellessani olen syönyt tummaa suklaata ja viikon karppauksen jälkeen se maistuu ihanan makealta, paremmalta kuin maitosuklaa koskaan. Olen syönyt kaalikääryleitä, vaikka niissä on riisiä, ja lihapullia, vaikka niissä on korppujauhoja. Sen sijaan en ole syönyt leipää enkä riisiä, pastaa, perunaa lisukkeena. Eilen ostin cappucino-"annospusseja" ja äsken kiehautin itselleni yhden ihanan, kuohkean, sokerisen cappucinon, ja vaikka siinä on hiilareita ja sokeria niin juon sen, koska on vapaapäivä ja haluan lelliä itseäni. 

Ehkä parasta karppaamisessa on se, ettei tarvitse laskea kaloreita. Juustolla, voilla ja kermalla saisi läträtä mielin määrin, mutta ilokseni olen huomannut, ettei huvita. Laitan salaattiin fetaa, karppileipiini vähän juustoraastetta, mutta voissa ja kermassa muhitetut ja rasvaisella juustolla kuorrutetut ruoat lähinnä yököttävät.

Toivottavasti tämä hyvinalkanut homma kestää, ja kestää, ja kestää. Ohi voileipäkakkujen ja sämpylöiden, vohvelit ja muurinpohjaletut kiertäen, syksyn tuulissakin hiilaripitoista lämmittävää lohturuokaa kavahtaen.

Silitysrauta hajosi toissapäivänä. Luulen, että joku näppärä onnistuisi sen korjaamaan, mutta sen sortin näppärää ei tästä taloudesta taida löytyä... Raudan takaosa repsottaa irti enkä saa sitä painettua paikalleen. Katselin pankkitiliäni ja mietin, että voin ehkä investoida uuteen rautaan, menen maanantaina katselemaan. Sittenhän torstaina tuleekin jo palkka.

Menen tänään illalla yhdelle ystävättärelle kylään, ja sitä ennen aion käydä Ateneumissa. Siellä on joku sellainen näyttely kuin Lapin lumo, tai Lapin taikaa tai sellaista. Lappi. <3 Haluaisin ehkä joskus asua Lapissa.

Muuten, ihottuma on taas poissa. Hyvä etten varannut kallista aikaa lääkäriltä.

Parturoin eilen Villen hiukset. Meillä oli illalla yksi kaveri kylässä, ja hänen lähdettyään keksin voimani tunnossa (ja punaviiniä päässäni), että nyt kyllä pitää päästä tuosta sun tukasta eroon. Seuraavassa hetkessä Ville istui vessanpöntön päällä ja minä leikkasin keittiösaksilla tukkaa sydämeni kyllyydestä. Se oli niin kivaa hommaa, että näin jo itseni luomutilallisena omia lampaitani kerimässä, naps naps sakset vaan viuhuvat ja suuria villatuppoja putoilee maahan, ja taisin sanoa ajatukseni ääneenkin, josta Ville sitten pudotti minut maanpinnalle muutamalla realistisella toteamuksella. Kerintävaiheen leikkaamisen jälkeen oli vuorossa höyläys, ja siinä vaiheessa muistin taas, miten kamalaa hommaa se on. Nitkutin ja jyystin höylällä ja Ville-urhea, joksi voimme häntä tuon koettelemuksen jälkeen kutsua, vakuutti että ei satu, ja noin tunnin nitkutuksen ja jyystämisen jälkeen hänen päänsä kiilsi kuin vankilapojalla ja tuntui miellyttävän nahkealta ja näytti hyvältä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Ihania päiviä

Olen viettänyt ihania päiviä. Äiti tuli Helsinkiin ja ollaan vietetty yhteistä aikaa kaupungilla pyörien, Kiasmaan tutustuen, herkutellen, shoppaillen, nauraen, jutellen. Olen iloinen, että karppaus ei ole estänyt minua nauttimasta herkuista, vaan ulkona syödessämme pystyin valitsemaan listalta ihan siinä missä muutkin. Toisella kerralla otin mozzarellasalaatin, jossa oli paljon tuoretta mozzarellaa, jättimäisiä oliiveja ja ihanaa parmesaania, toisella kanaa herkullisen kasvihöystön kanssa. Kahvilla käydessämme otin cappucinon ja se oli niin hyvää, etten edes kaivannut mitään pullapalaa kyytipojaksi.

Shoppailuosioon kuuluu musta neuletakki (10e! Kiitos alennusmyynnit), sukat, kukalliset ballerinat ja violetit sortsipöksyt, jotka ovat niin löysät että näyttävät hameelta. Kaksi viimeksi mainittua ostin lahjakortilla, jonka sain synttärilahjaksi. Äitiltä sain vielä vaaleanmintun värisen paidan, kasvojenpuhdistusaineen, ruusuja ja ruokaa. Kyllä kelpaa.

Kiasmassa oli kiva käydä ja annoin taas itselleni henkisiä korvapuusteja, että pitäisi käydä useammin kulttuurin parissa. Sielukin tarvitsee ravintoa! Onneksi nauran paljon, kyllä se sillä jo pitkälle pötkii.

Tänään olen potenut huonoa oloa. Ihottuma villiintyi taas parannuttuaan ensin miltei kokonaan, ja kainaloni ovat verestävät, kipeän kutittavat, rumat. Eilen käytiin Villen kanssa kaljalla, ja vaikka join vain kaksi oli se karppaukseen tottuneelle keholleni ilmeisen liikaa, koska oksensin koko kotimatkan ja nukahdin heti kotona sohvalle, ja nukuin neljätoista tuntia. Herättyäni melkein ryömin suihkuun enkä jaksanut edes seisoa, vaan kyhjötin epämääräisenä myttynä suihkun lattialla veden valuessa päälleni. Kun vielä kuukautiset alkoivat kipeinä ja pakottavina, ovat sunnuntain sävelet selvät: sohva ja tv, täältä tullaan.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Se munan haju.

Olen pitänyt nyt joitakin päiviä uutta kampausta, joka koostuu kahdesta korvallisille laitetusta nutturasta, ohuesta hiuspannasta, taaksepäin kammatusta otsatukasta ja kuohkeudesta. Kampaus sopii minulle -  luultavasti siksi, että sykeröt loppuvat hyvään kohtaan vähän korvien alle, ja kasvot näyttävät herttaisemmilta kuin leuka ja kaikki tämä neliskulmaisuus ei korostu liikaa. Kannattaisi varmaan leikata polkkatukka, mutta ei kyllä minä nyt kasvatan kun olen kasvattanut jo vuoden. Ja vaikka tämä nykyinen tukanpituus saakin minut näyttämään berhandilaiselta/ 57-vuotiaalta (jota elämä ei ole kohdellut hyvin), niin käännän kasvoni valoon ja elän siitä uskosta, että hartioille ulottuva pituus voisi näyttää ihan kivalta.

Karppaus on sujunut ihan hyvin (paitsi äsken söin palan mansikkakakkua). Töihin tullessani söin ison lautasellisen salaattia, johon sotkin tonnikalaa, fetajuustoa ja oliiveja. Karppauksessa inhottaa jo nyt se rasvan määrä sekä kananmunan tuoksu, mutta kunhan nämä yövuorot loppuvat voin alkaa tehdä enemmän ruokaa kotona - salaatteja, lihaa monessa muodossa, kalaa. Hyvää tuoretta ruokaa. Nyt tein maanantaina kahta erilaista karppileipää, ne eivät ole pahoja mutta kuten sanottu, se munan haju...

Liviltä tulee nyt joku seksiohjelma. Näen sen täältä toimistosta ikkunasta, ja äsken kun työnsin ensimmäistä kakkulusikallista suuhuni ja satuin vilkaisemaan olkkariin sain silmilleni kuvaruudun täydeltä naisen vaginaa. Olkoon mikä valistusohjelma ja luonnollista ja naisen keho kaunis (koska se on), mutta silti...

Valitettavasti kakku ei kuitenkaan jäänyt syömättä.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kiukkuinen eukko laihdutuskuurilla

Olen pitkästä aikaa yövuorossa. Väsyttää. Väsymystä lukuunottamatta on kivaa olla täällä omissa oloissani valvomassa. En ole vielä alkanut tehdä hommia, katsonut telkkaria vain ja roikkunut netissä, mutta kohta veivaan lihapullat huomiseksi. Sitten katson ehkä taas vähän telkkaria.

Aiemmin katsoin Sinkkuelämää, jossa Carrie heilasteli jonkun jazz-fani Rayn kanssa. He olivat vasta tavanneet, toisilla treffeillä ehkä, ja se Ray-heppu alkoi "soittaa" Carriea kuin bassoa ja työnsi sitten kätensä tämän pöksyihin, ja Carrie oli ihan fiiliksissä. Huomasin ajattelevani, että hyi ja kamalan aikaista ja vielä kerran hyi, ja sitten ajattelin että olenko tulossa inhottavaksi naamaa nurpattavaksi valittaja-eukoksi vai aikuiseksi itsenäiseksi naiseksi. Yksi päivä kotona valitin Villelle että olen nykyään kauhea valittava akka (valitettuani sitä ennen hänelle jostain) ja Ville sanoi niin olet, mutta että mehän ollaan nyt niin tiivis yksikkö että kai se kuuluu kuvioon että välillä valitat... Ja minä sanoin että niin, me olemme nyt tiimi, ja lisäsin känisevällä äänellä, että vaikka tämä tiimi nyt rakoileekin, kun ei ole yhteistä aikaa...

Aloitin tänään, tai eilen, vähähiilarisen ruokavalion eli karppaamisen. Illalla tein ennen töihin lähtöä kolmea erilaista karppijuttua: pizzaa, leipää ja suolaisia muffinseja. Toivottavasti onnistun tässä ruokahommassa nyt. Katsoin ystäväni viime viikolla ottamia kuvia, joissa nauran silmät sikkuralla ja maha pömpöllä, ja ajattelin hyi miten lihava, mutta sitten katsoin uudestaan ja ajattelin näytänpä onnelliselta, ja äsken ajattelin hurskastelevasti, että läheiset ihmiseni eivät voisi pitää minusta enempää vaikka olisin minkä näköinen, joten eikö itsekin kannattaisi vain tykätä. Olen kuitenkin itseni pisin ihmissuhde, ja hyvällä tahdolla siitä voi muodostua suorastaan rakkaussuhde.

Aion kuitenkin kokeilla sitä karppaamista.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Voiko ihanammin aamu enää alkaa

Ihana aamu! Rakas ystäväni on nyt Helsingissä suloisen poikansa, kummipoikani pikku T:n kanssa. He asuvat vierailunsa ajan siskollani ja siskoni asuu meidän sohvallamme. Aamulla heräsin kotoisiin ääniin, kun sekä Ville että sisko-kulta lähtivät töihin. Kuulin siskoni kysyvän, onko mun hiukset takaa huonosti, ja Villen lupsakan äänen, no on ne tuosta vähän huonosti, siskoni tyytymätön älähdys, ja tukahdutin unisen hihityksen tyynyyn. 

Nousin jo puoli seitsemältä, kävin suihkussa, hurrasin kun ihottuma on taas vähän parantunut. Keitin kahvia ja kastelin kukat parvekkeella, juttelin niille lepytellen, kun olin eilen unohtanut kastella. Laitoin pyykit pyörimään ja tiskasin, hörpin kahvia, löysin inhottavan madon tiskipöydältä. Ville sai eilen työkaveriltaan minttua ja kaupanpäälle näköjään tuon mato matalan. Hörpin lisää kahvia ja vein roskapussin, jos siellä vaikka pesii vielä madon serkut ja tädit. Roskiksilla moikkasin naapuria ja vaihdoimme muutaman ystävällismielisen sanan, ja huomasin maassa kassin täynnä vaatteita ja niiden päällä lapun, että saa ottaa ja toivottavasti löytyy ja torstai-iltana vaatteet lentävät sitten roskiin. Ilahduin kovasti tuosta ruohonjuuritason eleestä kierrättää ja jakaa hyvää, ja löysinkin kivan punaisen paidan, joka on löysä kuin teltta mutta istuu kuitenkin nätisti yläosaltaan ja on ilahduttava lisä vaatekaappiini. 

Aurinko paistaa ja kesä on vasta alussa. Kahvi maistuu hyvältä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Seksiä siellä ja seksiä täällä

Täytin eilen vuosia. Ensimmäistä kertaa vähän ahdisti, yleensä synttärit ovat olleet kivaa ja tuntuneet siltä kuin rullaisi kepeästi ylös, ylös, ylös, kivempiin asioihin, parempaan itsetuntoon, omaan itseen ja kaikkeen kauniiseen. Nyt tuntui kuin alkaisi hidas pudotus, pitkän pitkä alamäki jonka varrella selkä painuu kyyryyn, äänestä tulee katkera ja nariseva, joka paikkaa kolottaa, rypyt ja juonteet syvenevät silmissä, hampaita putoilee ja hymy on lopulta ontto ja musta, eikä syitä hymyyn edes ole.

Vaikka ei kai nyt sentään... Sain viettää eilisen hyvässä seurassa, ja siinä rakkaan Villeni lempeydessä, siskon järkevyydessä ja lopulta ystävän leppoisassa kehoituksessa lopettaa valittaminen selättyi ainakin pahin ikäkriisi... Illalla tanssittiin DTM:ssä ja se oli pitkästä aikaa baari josta pidin, kaikkien keskustan tanssipaikkojen jälkeen. Ei tuntunut että on jossain seksiä tihkuvassa lihagrillissä vanhana paksuna makkarana 18-vuotiaiden hottissämpyöiden väliin hikiselle tanssilattialle puristuneena, musiikin jumputtuaessa seksiä, seksiä, nyt kaikki hakemaan seksiä. Tai oli DTM:ssäkin seksiä ja kai sitä on kaikkialla missä on iloisia kauniita ihmisiä keskellä yötä suloisesti päissään, mutta DTM:n seksi oli sellaista kuin tutun rakkaan ihmisen kanssa verkkareista riisuutuessa, takertuvia sukkia ja vanhat alusvaatteet, naurua, vitsejä, iloa, tutut kädet, hyväksyntä. 

Noissa teinipaikoissa se seksi on vähän sellaista että katso nyt miten hyvältä näytän kun olen tässä päälläsi, katso minua, miten hyvältä, kiiltävältä, muoviselta.