sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Työn iloja ja pari ajatusta kuntoilusta

Sunnuntai-ilta. Töissä toivotellaan hyvää joulua, nähdään sitten ensi vuonna. Joka vuosi nuo toivotukset tuntuvat yhtä käsittämättömiltä. Ollaanko jo tässä vaiheessa vuotta! Vastahan oltiin.

Töissä yksi asukkaistamme alkoi kiljua ilosta, kun näki minut. Vaikka eilenkin nähtiin. Välillä mietin, miten sairaan kivaa mun työni onkaan. Oikeastaan mietin noin viikottain. Enkä ole montakaan kertaa ajatellut kesken vuoron, että menisipä tää äkkiä loppuun ja pääsisin kotiin.

Olen hyvin onnekas.

Tänään ennen töihin menoa kävin salilla ja vesijuoksemassa, kuten eilenkin. Jos muuten tuntuu, että kerron kehuskelevaan sävyyn näistä urheilusuorituksistani, niin - oikein tulkittu. Olen harrastanut liikuntaa kaksi vuotta ja muistutan itselleni säännöllisesti, että se on hieno homma se. Ei mikään itsestäänselvyys, vaikka jo yhä useammin siltä tuntuukin: menen ja teen ja menen pois. Voisin kuitenkin olla menemättäkin, helposti... 

Tänään vesijuostessani potkin niin rivakasti, että polvi jotenkin "yliojentui" ja muljahti kipeästi. Viime kerralla (vuosi sitten!) vesijuostessani venäytin olkavarteni. En yhtään tajua, miten vesiliikunta olisi jotenkin lempeää ja niveliä kuormittamatonta...

Jälkeenpäin pukkareilla laittautuessani siihen tuli joku britti-nainen vaivaannuttavan lähellä harjaamaan hiuksiaan ja taivastelemaan, miten onkaan vanhan näköinen. Hänellä on kuulemma kotona niin himmeät valot että aina oikein säikähtää, kun näkee itsensä kirkkaissa valoissa peilistä. Minä huomasin taas, ettei small talk ole vahva lajini, kun en keksinyt mitään sanottavaa. Koska - näyttihän hän vanhalta. Viehättävältä kyllä, ystävälliseltä, lempeältä ja valoisalta - mutta vanhalta. Ehkä on parempi hymistellä hiljaa kuin ladella tuo litania?

Lisäksi en tykkää yhtään siitä, kun joku tulee salilla juttelemaan. Haluan treenata rauhassa, haluan saunoa rauhassa, haluan herra paratkoon olla suihkussa rauhassa ja haluan laittaa itseni rauhassa. Melkein aina käyn salilla ennen työpäivää, jonka tiedän olevan meluisa, puheentäyteinen, ihmisiä ja ääntä ja puhetta pursuava (oikeasti, meillä on aina hirveä meteli duunissa. Vaikka mitä äänten kakofoniaa. Siihen on tietysti jo tottunut,mutta kyllä välillä vuoron jälkeen korvissa soi. Ja kotona on ihanaa olla hiljaa.). En kaipaa vapaa-ajalleni mitään kevyttä jutustelua vieraiden ihmisten kanssa. 

Olen pihi ajastani. Haluan käyttää sen hyvien tyyppien kanssa, itseni mukaan lukien. Ennen kaikkea itseni, erakko kun olen. En halua käyttää aikaani joutavuuksiin, ikiomaa kallisarvoista aikaani.

Minulla on aika pitkä lista sille,mitä ne joutavuudet ovat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?