sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ollaan eläimiä!

Sen lisäksi, että meillä asuu...


 
... Kirppu ja Winston, pitää 45 neliön asunnossamme majaa melkoinen lauma muitakin elikoita. Kuten...


... Kaksi jääkarhua (tuon tuikkukupin nimi on Äidin rakkaus ja ostin sen kuultuani, että olen paksuna), ...


... Hevonen, jolta valitettavasti puuttuu putoamisonnettomuuden seurauksena toinen etujalka. (sain tuon valokuvapidikkeen keskimmäiseltä siskoltani joku joulu takaperin), ...



... Norsu, jonka uljaisiin kupeisiin voisi halutessaan kätkeä tuikun (rippilahja enon perheeltä), ...


... Kaksi oranssia puukisua, jotka toin Villelle Kreetalta, samoin kuin tuon ihmispatsaan (siinä ollaan tietenkin me). Heidän lisäkseen...


... Puinen norsu, painava marmorinen (?) kilpikonna ja mosaiikkikissa (kissa on Villeltä minulle Barcelonasta, norsu Villeltä minulle joltain helsinkiläiseltä katukaupustelijalta ja kilppari bestikseltäni M:lta hänen viidentoista vuoden takaiselta Kroatian matkaltaan), sekä...





... Kukko Kukkopillinen (Turuun torilta), ...




... Villen vähän kämäinen lapsuuden pehmokoira ja minun Tallinnasta kirppikseltä haalimani Tomppa-jänis, ...



... Saara (jonka Ville voitti Lintsillä tikanheitossa) sekä hännänhuippuna...


... Matti, jonka sain Villeltä tallinnantuliaisena. Hän päivystää vuoteessa rajakoirana, että kummallakin on tarpeeksi tilaa nukkua.

Melkoinen lauma!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Flow

Minulle on luonteenomaista, että innostun palavasti milloin mistäkin asiasta. Olen intohimoinen sielu, mitä ei varmaan rauhallisesta olemuksestani uskoisi. Hurahdettuani kahmin molemmin käsin ja silmät ja suut täyteen uutta innostuksen kohdettani, mikä se sitten milloinkin on. Tänään töistä tullessani ynnäilin elämäni aikana sattuneita hurahduksia ja muistin ainakin:

v. 1990 - palava koukuttuminen virkkaamiseen ja neulomiseen. Äiti yritti ehdotella, että voisi opettaa minulle nuo taidot oikeasti, mutta minä halusin leikki-neuloa metsästä löytämilläni varvuilla. Lankarullat olivat ikiomiani, sellaisesta ompelutehtävä-pakkauksesta jääneitä (ompelutehtävä = pahvilärpäkkeellä joku kuva, jonka ääriviivoja pitkin ommellaan tylsällä neulalla. Vieläköhän tuollaisia myydään?).

v. 1992 - sekä parveke että kaunokirjoitus, molemmat hurahdukset sattuivat serkkujeni luona Kontulassa. Seisoin parvekkeella niin kauan kun aikuiset hakivat minut sisään ja ihastelin, miten korkealla olin ja miten jollain voi olla sellainen parveke omassa kodissa. Samalla reissulla katsottiin Muumien aavetalo- jaksoa ja kai siitä innostuneena kirjoitettiin paperisotalla leikkikaunoa. Se oli minusta kamalan kaunista, ihan kuin oikea kaunokirjoitus, ja olin loukkaantunut kun äiti moitiskeli paperin tuhlaamisesta.

v. 1991-1993 lisäksi: mm. Vili Vilperi - piirretty, pikku-ukko-lelut, trollit... Kaikille yhteistä silmitön, suinpäinen ihastuminen.

v. 1996 - Hullaantuminen omasta pikkusiskosta, jota jaksoin raijata yhden päivän ajan pulkkamäkeen ja ties minne, pukea ja nostella, kuvitella että se on ihana vauva. Sitten jotenkin tasaannuin, että hei, oma tylsä siskohan se onkin.

v. 1997-1998 Spice Girls. Pulpettini sisäkantta koristi vedestä nouseva uimapukuinen-Geri...

v. 2001 - palomieskuntotestit yhdessä serkkuni kanssa. Ei kyllä kovin kauan jaksettu treenata, mutta hetken into oli kova. Ihan tosissani ajattelin, että minusta tulee palomies ja jaksan tuosta noin vain kyykkäillä 45-kilon punnus selässäni.

v. 2004 - juoksin suin päin juoksun maailmaan, heh. Olin laiha ja laihdutin lisää ja juoksin, juoksin, juoksin aina vaan. Juoksin ennen koulua ja iltaisin ja kuntoni oli paras ikinä. Myös kirjoittamiseen hullaannuin taas, ajattelin vakavana että minusta tulee kirjailija ja kirjoitin novellia ja runoja ja päiväkirjaa ja miljoonat sanat vaan vilisivät sormistani näppikselle. Samoin Sofi Oksasta ihailin niin että kurkkua kuristi.

v. 2005 -  Helsinki - voi Luoja miten rakastuinkaan!

v. 2006 - Ville - voi Luoja miten rakastuinkaan!

v. 2008 - hirveä buumi, että karkkia piti olla koko ajan jossain kipossa pöydällä. Hetken aikaa myös hedelmiä, kunnes tajusin ettei kasa mätää hedelmää ole kovin kaunis asetelma.

v. 2009 - Tallinna, etenkin sen syrjemmät alueet, sekä viron kieli, johon hullaannuin niin että olisin voinut syödä sen. Ma tahaksin õppida seda veel rohkem!
 
v. 2011 - karppaaminen. Painon putoaminen oli nopeaa ja olin ekstaasissa, miten vähällä vaivalla läskit sulivat ja alta paljastui hoikka kaunis kroppa.

v. 2012 - vauvat. Mikä jäytävä vauvakuume ja mikä mieletön lapsiin ja lisääntymiseen liittyvän tiedon kahlaaminen.

Siinä joitakin mitä sain mieleeni. Osa hullaantumisista kesti päivän, osa lähes vuoden; yhteistä niille on se lähes pakkomielteinen into, joilla asioihin heittäydyn. Se ihana läikehtivä intohimon tunne ja sisäinen polte sukeltaa johonkin asiaan. Siksi, itseni tuntien, olenkin nyt vähän toppuutellut itseäni alettuani pikkuhiljaa kiinnostua luonnonkosmetiikasta. Luen artikkelin kosmetiikan vaaroista raskausaikana, tunnen piston mielessäni ja painan jutun mieleeni, kypsyttelen, mietin, toppuuttelen, luen aiheeseen liittyvän blogitekstin, tunnen piston - jne. En herra paratkoon tahdo lopettaa meikkaamista tai tukan värjäämistä, enkä tahdo heittää kaikkea kosmetiikkaani pois ja ostaa tilalle luonnonmukaisia. 
 
Toisaalta en tahdo pienelle puhtaalle vauvalleni myrkkyjä enkä myöhemmin syöpää. Näitä asioita puntaroituani, ostin tänään luonnonmukaisen vartalovoiteen, kasvovoiteen ja meikinpoistoaineen, kun ne sattuivat olemaan 30 prosentin alennuksessa yhdessä luontaistuotemyymälässä. Nyt naamani tuoksuu ruusulta ja vähän tuolla rinnan alla pistelee ja härnää se vanha tuttu hurahdus...

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kapuloita äitikoneen rattaisiin?

Taas yksi pääsiäinen, jonka vietän töissä. Noh, pyhätyö on hyvä työ, rahalle perso minäni hykertelee. Nyt on muutenkin meneillään työviikko minun makuuni: iltavuoroja, yksi koulutus, paljon pyhätyötä, tänään pelkkiä toimistohommia. Sopivasti vaihtelua. Keskiviikon esimieskoulutus oli rakenteeltaan hyvin erilainen kuin tähänastiset: ei lösöttämistä luentosalin nurkassa laiskoja muistiinpanoja kirjoittaen, ei, vaan pieni luokkahuone, pöydät pinoon nurkkaan ja tuolit reunoille hevosenkengäksi; spontaaneja näytelmiä, parityöskentelyä, eri yksiköiden esimiehiin tutustumista ja kaiken kaikkiaan siis sen sortin oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista, että aluksi mietin jo millä verukkeella voisin lähteä pois. Ensimmäisessä pienryhmäharjoituksessa olin kahden miehen ryhmässä ja ensimmäinen ajatukseni oli: "Joudunks mä olemaan noitten POIKIEN kanssa!?" :-D Sitten jo naurattikin ja päätin, että kun en pääse pois niin paras vain olla ja heittäytyä. Melkein kukaan ei tunne minua, voin olla ihan millainen haluan, voin olla oma itseni.

Lounastauolla esimieheni kysyi yhtäkkiä, että miten voin syödä salaattia, kun siinä on homejuustoa. Että eikö se ole kiellettyä tilassani. Pöydässä oli muitakin ja vähän häkellyin, mutta selitin sitten rauhallisena että juu, mm. pehmeitä juustoja ei suositella raskaana oleville  listeriariskin takia, mutta että itse olen käyttänyt maalaisjärkeä ja ajatellut, että on ihan ok kunhan ei kerralla paljon eikä joka päivä (tosiasiassa tuo oli ensimmäinen kerta koko raskauden aikana ja homejuustoa oli lautasellani n. ruokalusikallinen). Kuulostin coolilta ja varmalta, mutta todellisuudessa mietin koko loppupäivän, tapoinko lapseni piittaamattomuuteni takia. Ei esimieheni varmasti sanomistaan sen kummemmin ajatellut, mutta itselleni jäi vähän tyhmä fiilis, että mikähän hänen pointtinsa nyt oli? Odottiko hän, että olisin paniikissa sylkenyt ruoan suustani ja kiittänyt häntä lapseni hengen pelastamisesta. Ville sanoi, että olisi pitänyt sanoa, että minä en kuule niistä suosituksista piittaa, että nytkin tästä suoraan suuntaan Alkoon keskiviikkopulloa hakemaan ja tupakkiakin olen muuten taas alkanut polttaa. Että alkaako juustonnokare vaikuttaa aika harmittomalta, häh?

Ihmettelin aiemmin, miten odottavat äidit tuntuvat olevan niin herkillä, että esimerkiksi paasaavat juuri jostain ruokasuosituksista. Että terve järki haloo? Mutta nyt yllättäen ymmärrän. Onhan se ihme, että minussa kasvaa uusi elämä, pienen pieni vauva minussa, ja että se saa kaiken mitä pieneen hauraaseen elämäänsä tarvitsee minusta. Minusta, joka rakastan cola-juomia, roskaruokaa, irtokarkkia. Tukkaakin värjään ja meikkiä käytän. Parka-vauva.... Silti olen mielestäni aika rauhallinen ja maalaisjärkinen, näen sen sata paikkaa syyllistyä ja kierrän ne mielestäni aika hyvin. En ole mennyt överiksi mihinkään suuntaan. Tulen rakastamaan lasta hänen synnyttyään enemmän kuin ketään ja jotenkin rakastan häntä jo nyt, viikolla 18+3, mutta en elä vain hänelle. Olen yhä minä, ja toivon että saan olla vauvan synnyttyäkin, en halua muuttua lapselleen miehelleen kodilleen kissoilleen  eläväksi maitomeijeriksi, joka laittaa, passaa, palvelee, on supertehokas äitikone.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ei mitään paskaa vaan hyvät feng shuit sekä kelpo ihmisvihaaja kissa

Viimeinen vapaapäiväni kääntyy iltaan. Viime aikoina olen lähes poikkeuksetta tuntenut suorastaan surua vapaiden päätyttyä. Tulee ihan yläaste- ja lukioaika mieleen, kun aina sunnuntaisin masensi. Tuntui että olisi pitänyt ympätä kaikki maailman kiva sekä hyödyllinen siihen yhteen ainoaan päivään, ja vähemmästäkinhän sitä lamaantuu eikä saa tehtyä mitään. 

Eilen oli kiva ja jotenkin perinteikäs päivä, en tosin tiedä kenen perinteiden mukaan mutta kuitenkin. Tein lohisoppaa, siitä tuli kermaista, suolaista ja rasvaista, hyvää. Ulkona lumet sulivat ja maaliskuun aurinko helotti. Villen tultua töistä syötiin soppaa ja lähdettiin reilun tunnin kävelylle Munkkiniemeen ja Pikku Huopalahteen. Aika hulppeita asumuksia on Munkkiniemessäkin, ei voinut kuin todeta ystäväni lausahduksen että On rahhoo, on rahhoo. Kotona katsottiin leffa, tai minä tietysti nukahdin, ja heräsin sitten jossain vaiheessa ihan vittuuntuneena. Jupisin mielessäni, että arvasin että se sohva ja huopa - yhdistelmä oli virhe...

Saadaan 99 % varmuudella se rivitalokämppä, josta viimeksi kirjoittaessani mainitsin. Tai kai se on jo varmaa, mutta kun ei olla vielä kirjoitettu vuokrasopimusta niin yritän paukutella henkseleitä vähän matalammalla profiililla. 5.4. mennessä pitää kirjoittaa se soppari; kirjoitetaan luultavasti ensi viikon tiistaina, toinen päivä. Sitten kesäkuun ensimmäinen päivä pääsee muuttamaan! Jos asiat menevät niin kuin niiden toivoisi, ehditään asettua taloksi melkein kolmen kuukauden ajan, ennen kuin vauva syntyy.

Muutto ahdistaa jo vähän, vaikka ollaankin päätetty palkata muuttofirma. Olen suunnitellut jopa kirjoista luopumista, ei kaikista tietenkään, mutta noista joistain kirjaston poistomyynnistä hamstratuista, joita en tule koskaan lukemaan ja joiden jälleenmyyntiarvokin on nolla. Sitten iskee hirveä paniikki - kirjoja kaatopaikalle?? Mutta ehkä pitää vain kovettaa itsensä. Kaiken epämääräisen sälän heitän mäkeen ja vaatteet Uffille. En halua uuteen kotiin mitään epämääräistä paskaa, haluan että uudessa kodissa on hyvät feng shuit!

Olen myös mietiskellyt yhtälöä kissat + vauva. Winstonista en ole huolissani, siinä asuu sellaisissa määrin kelpo ihmisvihaajaa että ei varmasti tule tuottamaan vauvallekaan mitään harmia. Mutta Kirppu, voi Kirppu... Voin hyvin kuvitella, että se kaikessa ihmisrakkaudessaan menee vauvan päälle makaamaan sitteriin tai vaunuihin. Myös pinnasänky varmasti kiinnostaa.  Googlailin aiheesta ja useilla eri keskustelupalstoilla oli yhteensäkin vain muutama ikävä kokemus kissojen ja vauvan yhteisasumisesta, mutta ei tällaisessa asiassa tietysti haluaisi mitään riskiä ottaa. 
 
Mietin, että kun uusi kotimme on tosiaan kaksikerroksinen, niin onnistuisikohan jotenkin evät kissoilta yläkertaan pääsy. Alhaalla on keittiö, eteinen, tuulikaappi, vaatekokemero ja eteinen, onhan siinä jo kisuilla lääniä. Jos heti muuton alussa torppaisi makkarit vain ihmiskäyttöön niin voisi onnistuakin, kaiken sen muun uuden ja oudon muassa. Nythän kissat nukkuvat ainakin osan yötä vieressämme ja sen sänkymme on näköinenkin - karvoja, karvoja, karvoja! Vaihdan lakanoita tiuhaan ja silti petivaatteet vain tuntuvat suorastaan kasvavan karvaa... Olisi siunattu ajatus, jos makkari olisi oransseista haituvista vapaa alue! Paitsi tietenkin, jos vauvalla sattuu olemaan oranssi tukka, heh.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kel onni on?

Oltiin Villen kanssa lapsuutemme maisemissa (ja tuosta saa sen kuvan, että olisimme kokeneet yhteisen lapsuuden). Oli rentouttava ja - lempisanaani käyttääkseni - ihana reissu. Lähdimme tapamme mukaan stressissä ja kireissä tunnelmissa, minä olin nukkunut yövuoron jälkeen vain kolme tuntia, Ville nukkui mielestäni liian myöhään ja pilasi luomani aikataulun, olin äreä ja tyly ja Ville hermostui siitä, jne jne. Pääsimme kuitenkin ihan hyvin matkaan ja fiiiliksetkin siitä kohenivat.

Vierailumme kesti kaksi kokonaista päivää ja puolikkaat matkustuspäivät. Kävimme mummon luona, Villen vanhemmilla tottakai, ystävälläni. Kävelimme jäällä ja kiipesimme navetanvintille, saunoimme, söimme hyvin, ajoimme autolla, nukuimme toisiimme käpertyneinä. Paljon sai nauraa. Melkein kolme-vuotias kummipoikani oli suloinen kuten aina ja luulen, että hän muistaa minut jo, sen verran reippasti tuli lähelle istumaan ja nojailemaan ja kertomaan juttuja.

Kerroimme onnellisia uutisia: odotamme vauvaa. Olen nyt kahdeksannellatoista raskausviikolla - puoliväli häämöttää! Läheisten onnellisuus puolestamme on liikuttavaa. Voin kirjoittaa raskaus- ja vauvajuttuja enemmän toisessa postauksessa, nyt vain tällainen tilannekatsaus.

Saamme ehkä yhden asunnon, lupaavalta näyttää. Se on kaksikerroksinen rivitalo, parhaillaan valmistumassa. Kaikki näyttää nyt niin hyvältä, että vakavamieliseen suomalaiseen tapaan sitä tietenkin miettii, ei tällainen onni voi jatkua. Vaikka miksei? Vauva ja koti - onhan ne ihanaa, en muusta haaveilekaan, mutta eivät nyt sentään mitkään kuut ja tähdet taivaalta.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hämykeikka, ihan hyvät hampaat ja jotain naisellista ja turhaa

On tullut kirjoitustaukoa. Väsymys, ensin, ja sitten ajatus siitä, että mitä järkeä kirjoittaa. Luin vanhaa blogiani ja tunsin noin minuutin ylpeyttä ja haikeutta ("Että olinkin nuori ja rohkea!"), kunnes myötähäpeä hyökyi päälle. Hyi mitä avoimuutta. Salasanasuojaus pysyy.
 
Ville oli laivalla ja toi minulle hajuveden, joka on nyt yksi rakkaimmista kapistuksistani. En ole ikinä ennen saanut Villeltä mitään tuollaista - naisellista ja turhaa. Olen tuoksunut uudelta hajuvedeltäni, ihmetellyt sen vierautta, tajunnut että minussa se on, muistanut että se on lahja Villeltä ja hymyillyt itsekseni.
 
Tänään tein vähän hämykeikan yhteen Kruunuhakalaiseen hienostokerrostaloon. Piti viedä avain kissanhoitajallemme, joka ei ollut kotona, ja talossa on vain ovipuhelimet. Vartin verran jouduin steppailemaan kylmissäni pihalla, ennen kuin pääsin luikahtamaan naapurin kannoilla. Siitä kävelin Hakaniemen Sokokseen, ostin herkkuja tähän yövuoroon. Menin torille 51-bussin päätepysäkille, kuski sanoi ensin "vielä vartti en ota vielä kyytiin", mutta näki sitten tärinäni ja sanoi "vai onko sulla kylmä" ja kun sanoin että "on, hirveän", päästi mukanaan kylmään pimeään bussiin istumaan. Töissä ryntäsin heti kahvipannulle ja työkaveri nauroi, sinä se tuut innokkaana töihin.
 
Sunnuntaina kävin rakkaan ystäväni kanssa elokuvissa katsomassa kotimaisen pätkän Kerron sinulle kaiken. Se kertoo transsukupuolisesta naisesta, hänen elämästään elämänmuutoksen jälkeen, oman paikan hakemisesta, inhottavien ihmisten ahdasmielisyydestä, joka kai johtuu pelosta?, suhteesta tyttäreen, perättömistä valheista jotka satuttavat. Myös hyvyydestä, hyvistä ihmisistä ja hyvistä teoista, sekä melkoisesta arjen rohkeudesta. Harmitti kovasti elokuvan jälkeen, miten maailmassa onkin ahdasmielisiä urpoja ja miten tyhjät tynnyrit saavatkin kolista eniten, miten jollain on oikeus omilla sanoillaan satuttaa toista. Ja sitten mietin taas, että pelosta kai se ahdasmielisyys johtuu? Että kaikki seksuaalisesta normi-heteroudesta poikkeaminen on samaa kuin pedofilia ja sadismi... Samoin kuin kaikki maahanmuuttajat tietysti tekevät kunniamurhia päivät pääksytysten ja suunnittelevat harrastuksenaan terrori-iskuja.
 
Kävin viikko sitten hammaslääkärillä tarkastuksessa ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Hammaslääkäri kauhisteli hammaskiven määrää ja suuhygienisti teki parhaansa, mutta kehotti vielä varaamaan uuden ajan. Reikiä oli vain yksi! Olen ihan positiivisesti yllättynyt.
 
Päivällä, kunhan olen nukkunut pari tuntia, lähdemme Villen kanssa kotikonnuille. Tulee taas tiukka aikataulu, mutta kivaa silti päästä vähän pois Helsingistä. Sitten on kiva tulla takaisin.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ilo

Ihana höpsö kevätolo. Rakastan itseäni, elämää, Helsinkiä! Ilo pulppuuaa minusta ja olemassaolo on juhla. Menen kohta tuonne aurinkoon kävelemään.

Eilenkin oli ihana valo ja aurinko. Bussissa goottipojat siristivät silmiään ja sanoivat, saatanan aurinko.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tiistai-aamun hajanaiset jutut

Jouduin nukkumaan yön sohvalla, kun Ville kuorsasi kuin mikäkin ruosteinen rukki. 

Saimme ystävältäni häälahjaksi maljakon, jonka kanssa en vain tahdo päästä tutuiksi. Nytkin ostin pari päivää sitten ruusuja, iskin ne maljakkoon - ja vaihdoin kukat äsken Ikean läpinäkyvään maljakkoon. Tuo häälahjamaljakko on harmaansininen, kaunis, iso, kivaa merkkiä, mutta minua alkaa aina vaivata sen umpinaisuus ja raskaus. Aika korkeakin se on. Vaikeaa on elämä, on.

Kävin eilen töiden jälkeen kynsihuollossa ja ystäväni kanssa kahvilla. Sai taas nauraa. Istuttiin pai tuntia ja kun tupsahdettiin kadulle oli ilta pimentynyt ja lunta satoi taivaan täydeltä. No hyvvee joulua!, ystäväni huudahti sarkastisesti. :-D

Keräilen tässä energiaa lähteä salille. Jos olisin lähtenyt silloin, kun ajatus ensimmäisen kerran pätkähti päähän, olisin nyt jo tehnyt treenini. Motivoivaa, kerrassaan.

Olen ihan koukussa Iholla-sarjaan. Suosikkijärjestykseni on Johanna, Venla, Marketta, Sanni, Claudia. Upeita naisia kaikki! Ja tosi rohkeaa mennä tuollaiseen. Minä en ikinä uskaltaisi, kun sitten koko Suomelle paljastuisi, että olenkin outo, kärttyinen ja minulla on aika tyhmät jutut. Kulissit romahtaisivat, nukketalo sortuu, öh.

Olen aika heikossa hapessa rahojeni kanssa, vaikka palkkapäivästä ei ole viikkoakaan. Olikin kyllä jonkun 800 euroa pienempi palkka kuin viime kuussa - voi vuorotyön iloa... Peruspalkkani on mielestäni aika onneton, mutta lisien kanssa pääsen aina ihan kivalle tasolle. Sitten välillä, kunn on paljon aamua ja vapaita viikonloppuja muistaa taas, mitä se puhe sosiaali- ja terveysalan huonoista palkoista olikaan. No kuitenkin, tilasin silti neljä Siri Hustvedtin pokkaria, kun tuli yksi aamu kauhea ikävä Hustvedtin henkilöhahmoja ja niiden suhteita. Kirjoihinhan on aina ihan asiallista tuhlata? 

Muutto stressaa! Antakaa meille asunto! Kolme huonetta, lautalattiat, erkkeri-ikkunat, vanhanaikaiset ovet ja patterit, hyvä huonekorkeus, takka, tilava keittiö, amme ja sauna, kivat romanttiset tapetit makkarissa, hissi, hyvä sijainti ja edullinen vuokra. Eikö niin?

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Vapaan viikonlopun asioita

Eilen olimme Villen kanssa Turussa. Lähtiessämme paistoi aurinko ja oli mitä kaunein pakkaspäivä. Paluumatkalla tuiskutti vaakatasossa. Kevät Suomessa - sydän! Sää sotki vähän Turku-aikaammekin, kun tuiskussa kävellessä fiilikset laskivat ja paluumatkalle piti lähteä aikaisin. Oli kuitenkin ihana nähdä siskoa, niin kuin aina, hauskoja juttuja ja hyvää ruokaa, kaunis Turku ja rakas rakas oma sisko.
 
Tänään nukuin myöhään ja näin filmaattista unta, jossa tein suolaisia lettuja. Herättyäni piti siis käydä kaupassa ja rueta letun paistoon. Laitoin täytteeksi jauhelihaa, riisiä, fetaa, sipulia, vähän tomaattia, paljon mausteita, päälle emmentalia. Tuli hyviä.
 
Äsken käytiin Villen kanssa yli tunnin lenkillä. Sanoin, tää on oikeestaan mun unelmista, oman miehen kanssa lenkillä aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Ville kysyi, eikö onni olisi täydellinen kun voisin vielä työntää vaunuja samalla, mutta yllätyksekseni - tuossa hetkessä oli onni, ihan noin, kahdestaan.
 
Hammas vaivaa taas, kipu on levinnyt korvaan. Pitää hakea pakastepussi helpottamaan, särkylääkettäkään ei voi koko ajan syödä. Torstaina pääsee tohtoriin. 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kissalegioona helvetistä

Välillä mietin, onko noissa kissoissa mitään järkeä. Toissayönä, kun valvoin kipeän hampaani kanssa, olisin halunnut parahtaa ääneen, Te imette mut tyhjäksi! Winston hurisi tyynyllä naamaani vasten ja Kirppu lojui raatona jalkojen päällä. En saanut vaihdettua asentoa, tai kun välillä vaihdoin niin kissalegioona sinkoutui lattialle, vain hypätäkseen kohta takaisin päälleni. Kissat tuntuvat välillä ahneilta lapsilta jotka ottavat minulta kaiken antamatta mitään takaisin.

Tietysti ajattelen noin vain väsyneenä/ muussa huonossa mielentilassa. Onhan nuo ihania karvakorvia. Tuo rajaton kiintymys on liikuttavaa, se miten vanha yrmy Winstonkin on nykyään ihan pehmo. 

Lähdemme tänään Villen kanssa Turkuun siskoni luokse, kunhan vain Ville saisi itsensä ylös peittojen sisältä... Hän kun "torkkuu tovin", ja noita toveja on nyt ollut aika monta. Eilen illalla Ville ajoi auton pihaan (joudumme pitämään sitä hänen työpaikkansa pihassa, kun ei ole parkkiruutua tässä) ja kävimme ennen saunaa tankilla ja ostamassa saunajuomat.Nyt jännätään onko kerennyt tulla sakkolappua.

Hehehe, nyt Winston meni maukumaan Villelle. Hyvä, herätä se!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Valvomisennätys ja voihan hammas

Enpä olisi aamulla uskonut, että tästä päivästä tulee näin hyvä. En juurikaan nukkunut viime yönä hammaskivun vuoksi, ja tuo kipu yhdistettynä yövuorojen jälkeiseen melkein vuorokauden yhtäaksoiseen valvomiseen sai olon tuntumaan aamulla siltä, kuin olisin sekä saanut turpiini että juonut kulauksella pullon viinaa. Eli normiperjantai; heh heh. Soitin esimiehelleni ja selostin sekavana oloani, meidän oli määrä mennä tänään yhteen esimieskoulutukseen, samaan kuin muutama viikko sitten. 

Pomo sanoi että tule päivällä jos olo kohenee, ja mietin että niin varmaan tulen, mutta sitten nukahdin ihanaan syvään uneen kasvissosekeittopakaste poskella, ja kun heräsin keitto oli ties missä, hammassärky huomattavasti laimeampi ja olo melkein levännyt. Laitoin pomolle viestiä että voisin sittenkin tulla, touhusin aamuhommat ja kävelin Kallioon. Oli pakko saada vähän happea, päätäkin jomotti niin. 

Koulutus oli taas mielenkiintoinen, tosin olen niin fiiliksissä siitä että pääsen välillä istumaan päiväksi hame päällä, että kuuntelisin silmät loistaen vaikka lantakuoriaisten parittelutavoista (yäk, tai no en nyt...). Pomoni on sanalla sanoen ihana, hän antaa toistuvasti minulle palautetta joka on hunajaa huteralle itsevarmuudelleni, pitää minua vertaisenaan vaikka on niin älykäs ja hieno. 

Koulutuksessa huomasin, että perjantai-iltapäivä on perjantai-iltapäivä niin yläkoulussa kuin luentosalillisessa esimiehiäkin. Se kiehnääminen ja sipinä, lattialle putoilevat tavarat ja hermostunut nauru, melkein röyhkeän hauskat välikommentit, luennoitsijan kelloa hapuava katse. Vapaa viikonloppu kosketuksen päässä.