sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Touhulan kylän tapahtumia

Ihana päivä ollut tänään! Monen monituisen iltavuoron jälkeen Villellä koitti vihdoin vapaapäivä, ja vaikka se onkin vain tämä yksi köykäinen eilisen iltavuoron ja huomisen aamuvuoron välissä, on silti tehnyt hyvää olla koko päivä perheen kesken. Olen huomannut itsestäni, että oikeastaan aina kun mua alkaa nyppiä Ville/ avioliittomme tila, olemme silloin nähneet liian vähän. Kaipaan toista ja unohdan kaiken hyvän mitä yhteiseen arkeen kuuluu; alan pitää yhteisenä arkena eri aikaan nukkumaan menemisiä ja heräämisiä, keittiöön jätettyjä sotkuja ja hiljaisia nurkkia. 

Sain aamulla nukkua pitkään, kun vaihdoin eilisen nukkumavuoroni tähän päivään. Teki niin hyvää! Vähän ennen yhdeksää nousin, kun Ville toi Naken maitotankkaukselle, ja sunnuntain ja perheen yhteisen vapaapäivän kunniaksi annoin tytön nukahtaa tissille. Okei, oli siinä aimo annos laiskuuttakin mukana, rueta nyt pukemaan ja hilaamaan ulos vaunuihin, mutta oikeasti halusin myös hemmotella pikku Nakkeani joka niin suloisesti siihen käpertyi uneen. Nukkuikin sitten puolitoista tuntia meidän sängyssä aamun ensimmäisiä päikkäreitään.

Päivällä käytiin koko porukka kaupassa jättimegaostoksilla, joihin hassaantui satamiljoonaa euroa rahaa... Vähintään, siis. Glunk, köyhä nieleskelee. Jääkaapissa ei ollut ennestään paljon muuta kuin valo, pakkanen haukotteli tyhjyyttään ja kuivakaapissakin nuhjaantui vain kämäinen jauhopussi ja yksinäinen hernerokkapurkki, eli eihän se ilmaista ole kun rupeaa tyhjiä varastoja täyttelemään. Nyt on kuitenkin hyvä ja turvallinen mieli kun on ruokajemmoja, t. höperö orava.

Keittelin Nakelle pariksi viikoksi eteenpäin ruokasoseita pakkaseen ja pesin monta koneellista pyykkiä. Ihastelin söpöä tytärtäni joka on ollut tänään jotenkin erityisen ihana. Sellainen rauhallinen ja veikistelevä kujertelija. Todellakin vanhemmuus muuttaa koko elämän ja tavallaan tekee paljon hankalammaksikin asioita, ja jo se ettei saa nukkua silloin kun haluaa on opettelun paikka, samoin kuin se että aina aina aina asettaa toisen ihmisen tarpeet omiensa edellä, mutta voi hyvä Luoja miten äitiys vaan on parasta. Joka ikinen päivä saa kokea niin puhdasta iloa ja onnea ihan vaikka vain katsoessaan omaa lastaan, että kaikki aiemmat kokemukset tuntuvat jotenkin laimeilta tämän rinnalla. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Tämä meidän pihapiirimme ja koko katu on kuin joku Touhulan kylä. Nyt kun on ollut näitä aurinkoisia päiviä niin joka puolella on reippaita isiä pesemässä auton talvirenkaita, puuhakkaita äitejä lakkaamassa ulkokalusteita, innostuneita ja hyväntuulisia perheitä grillaamassa ja syömässä ulkona, pirteitä ja energisiä lapsia pomppimassa tramboliinilla... Ihanaa ja ärsyttävää, tunnen itseni jotenkin tunkkaiseksi kaiken tuon rinnalla, mutta onhan se kiva että ympärillä on elämisen makua.

Kotiäitiyttä on jäljellä enää yksi ainoa kokonainen kuukausi ja muutama hassu yksittäinen päivä. Aika on mennyt järjettömän nopeasti - niin, kaikesta huolimatta, kyllä vain. Tottakai se on, koska niin aika tekee, ja ennen kuin huomaankaan istun vanhainkodissa keinutuolissa ja ihmettelen, mihin elämä kului. Olen innoissani palaamassa töihin, mutta samalla se tuntuu todella jännittävältä ja vähän kauhistuttavaltakin. Niin paljon uutta! Ihan jo työssäkin, kun kesän ajan sijaistan esimiestämme, siitä minulla ei ole kokemusta. Sitten kotielämä muuttuu täysin, yhtäkkiä en olekaan se joka saa olla Naken kanssa eniten... Kotityöt kasaantuvat, ikävöin tytärtäni ja sitten minä vasta ihmettelenkin että mihin se aika oikein kuluu!, mutta hei, onneksi on kesä, kesällä kaikki on paremmin.

Ja vaikka jännittääkin niin samalla uskon että kaikki tulee menemään hyvin, opin uudet työtehtäväni ja solahdan takaisin kivojen työkavereiden seuraan, Nakke kokee olonsa turvalliseksi omassa kotona ja siskostani tulee hänelle kuin perheenjäsen, Villen ja Naken suhde lujittuu entisestäänkin heidän ollessaan kahdesaan minun työpäivinä ja kaiken huipuksi taloudellisesti tulee menemään paremmin kuin nyt vanhempainvapaillessani. Enkä joudu enää tuntemaan itseäni turhautuneeksi turhake-naiseksi jolta oikea elämä valuu ohi kodin ikkunakaltereiden läpi tuijotellen.

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Tai melkein kaikki, jos nyt saivartelen.

Haluaisin maalata pirtinpöytämme ja penkit raikkaan mintunvärisiksi. Pitää laskea pennoset ja suunnata hiomapaperi-, pohjamaali- ja maaliostoksille. Ehkä.

On vähän haikea mieli. Onnelinen, mutta haikea. Kaikki on nyt tosi hyvin.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kausiluontoista

Lapsilla tuntuu aina olevan kaiken maailman vaiheita ja kausia. Sanon tuon vajaan kahdeksan äiti-kuukauteni syvällä kokemuksella ja toivon olevani väärässä. Tähän mennessä Nakella on ollut muun muassa tiheän imun kausi ("olen pirun kiukkuinen ja haluan tissiä vartin välein, yritän kaikin keinoin repiä äidin kappaleiksi pikku kynsilläni."), en nuku päikkäreitä -kausi (kolmen kuukauden kypsässä iässä; johan sitä siinä vaiheessa sietääkin lopettaa), vierastuskausi, haluan läpi yön vartin välein syliin -kausi, rintaraivarikausi, kanna minua koko päivä repussa paska äiti -kausi ja en viihdy lattialla -kausi. Nyt uusimpana on meneillään sellainen vaihe, että Nakke alkaa itkeä sydäntäsärkevästi kun Ville tai minä poistutaan näköpiiristä. Se oli hellyyttävää, kun Nakke ensimmäisen kerran tirautti itkut töihin lähtevän Villen perään, mutta nyt, kun tänäänkin on ollut ihan agenttitason harhautusta vaativa operaario päästä esimerkiksi vessaan, on ollut hellyyttävyydet kaukana. Nukkumaanmenokin oli oikeaa viiden tähden viihdettä, kun yliväsynyt tyttö parkui hysteerisenä unensa läpi äitiä. Uh. En ole ikinä ennen ollut näin tarvittu.

Päivällä käytiin tyttöseni kanssa kahden tunnin (!!) mittaisella kävelylenkillä. Otin miss läheisriippuvaisuuden reppuun ja niin sitä mentiin. Ihana oli pitkästä aikaa harrastaa tuota rintareppuilua ja Nakkekin tuntui nauttivan - torkkui välillä poski nyrkkiä vasten ja katseli muuten maisemia. Hän on huvittavan näköinen pikkuisissa aurinkolaseissaan, oikein sellainen pikku kovisvauva. Loppumatkasta kenkäni alkoi hangata askel askeleelta kipeämmin ja nyt on mojova rakko pikkuvarpaassa. Muutenkin on jalat aika muusina ja pahoin pelkään että tämä on vasta esimakua, kävin nimittäin aamulla kuntosalilla ja tein raskaan jalkoihin keskittyvän treenin. Onneksi ensi yö ja huomisaamu ovat Villen Nakke-vukeja, saan rauhassa lepuuttaa.

Olisi vielä vaikka mitä juttua, mutta ihan totta nukahdan kohta tähän sohvannurkkaan. Pikaisesti vielä sitä ennen:

- Päästään Villen kanssa vappuna kahdestaan ulos!
- Paino päivällä salilla: 82,40 kg.
- Saan ystäväni meille huomenna kylään.
- Kävin yöllä melkein unissani juomassa cokista, kun heräsin janoon. Siis vettähän ei tietenkään voi juoda.
- Äiti ja isä tulee meille viikon päästä!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Tylsyydestä rakkauteen ja takaisin

Viimeiset pari päivää ovat olleet kammottavan tylsiä. Hyvää perusarkea, kiireetöntä olemista, sopivassa suhteessa työtä ja lepoa. Sellaisia päiviä joita varmaan töihin palattuani kaipaan, mutta jotka nyt saavat minut melkein kirkumaan turhautumisesta. Tai saivat, koska äsken vietettiin niin ihana iltahetki Naken kanssa, että nyt on vain tosi rauhallinen ja vähän väsynyt mieli. Keinuttiin vaan pitkä tovi sylikkäin kiikkustuolissa, molemmat unen ja valveen rajalla; silittelin tyttäreni täydellisiä hiuksia ja täydellistä piskuista selkää, hän näpersi paitaani, oltiin vain. Tuli ihanasti mieleen se kun hän oli pieni vauva ja aina vain kannoin häntä repussa. Nyt ei olla pitkään aikaan oltu noin, ilman mitään tekemistä, mutta pitäisi varmaan ottaa tavaksi. Tuollainen hetki, johon tiivistyy kaikki maailman aika.
 
Olen taas vaihteeksi rahallisesti aika peeaa ja harmikseen monet kosmetiikkakapistukseni alkavat loppua. Tehtiin eilen Naken kanssa retki Vantaalle Vahinkotavarakeskukseen ja hurray for virolainen halpakosmetiikka, kahdeksalla eurolla sain hiuslakan, käsivoiteen, kropparasvan ja meikinputsarin. En ole koskaan ollut mikään luksusmerkkien käyttäjä, mutta kyllä töissä ollessani saatoin helposti pistää vaikka 70 euroa kosmetiikkaan ja kaiken maailman rasvoihin ja hiusjuttuihin. Mutta jos nuo halpajutut toimii niin taidanpa rueta jatkossakin ostamaan niitä. Ei ne edes näyttäneet niin halvoilta seistessään uljaina kylppärissämme (, vakuutti köyhä nainen itselleen).

Sain eilen jäädä nukkumaan Villen hoitaessa aamuvukin. Samoin Naken yöheräämiset olivat hänen vastuullaan. Havahduin pari kertaa mutta sain heti unta, ja voi taivas miten ihanaa oli kun ei tarvinnut nousta! Ja sitten sai vielä jäädä nukkumaan, oi oi. Otetaan tuo tavaksi parina päivänä viikossa, paitsi tietysti jos Villelle siunaantuu kovasti aamuvuoroja.

Eilen kahvakuulailin, tänään kävin aamuhölkällä. Voin siis hyvillä mielin syödä nyt pizzaa niin että maha repeää, eh.

Ei-niin-kovin-mutainen mutakakku aikuiseen makuun

Eilen oli maailmankaikkeuden tylsin päivä, joten innostuin leipomaan. Aloin tehdä mutakakkua yhden vanhan lehden ohjeella ja kirosin jo katkerasti, kun suklaa loppui kesken ja sokeri loppui kesken eikä likööriäkään tietenkään ollut, mutta tein kuitenkin kun olin jo aloittanut ja tulikin aivan sairaan hyvää!

Tässä siis mudaton mutakakku "aikuiseen makuun" päiväkahvin kaveriksi:

150 g voita
80 g 80 % suklaata
1 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (sitä tummaa siis)
1 tl leivinjauhetta
4 rkl vahvaa kahvia
3 munaa
1,5 dl sokeria

1. Sulata kattilassa voi ja suklaa. Varo palamista!
2. Siirrä suklaa-voi -seos kulhoon.
3. Sekoita kaakaojauhe ja kahvi suklaa-voi -seokseen.
4. Lisää jauhot ja leivinjauhe suklaa-voi-kaakao-kahvi -seokseen.
5. Vatkaa munat ja sokeri niin tiukaksi vaahdoksi kuin vain jaksat.
6. Kääntele varovasti munavaahto muun taikinan joukkoon.
7. Kippaa voideltuun irtopohjavuokaan.
8. Paista 175 asteisessa uunissa 30 min.
9. Irrota vuoan reunat kakun ollessa täysin jäähtynyt.
10. Tupsuttele päälle tomusokeria.
11. Nauti tiukan espresson kanssa. Tai ihan muuten vaan, esim. iltapalaksi. Ja lenkin jälkeen. Ja lenkin jälkeisen kakkupalan jälkiruaksi. Öhm.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäisloman jälkeen

Taas vähän kirjoitustaukoa. Olin pääsiäisen vietossa vanhempieni luona, mukanani tietysti Nakke ja kerrankin yhtaikaa myös molemmat siskoni. Stressasin etukäteen jotenkin ihan hirveästi, kun oli taas jos jonkinmoista kyläilyreissua tiedossa - kiroilin kuin merimies miten on se helvetti kun pitää matkustaa yli 300 kilmoetrin päähän ja sitten singota paikasta toiseen kuin minkäkin lukujärjestyksen mukaan. Ja sitten kaikki asettuikin kivasti, niin kuin aina, ja kullekin päivälle sattui yksi kyläreissu, joka toikin mukavaa vaihtelua vanhempien luona oloon. Ehdin osallistua rakkaan kummipoikani synttäreille, käydä toisen luona kahvittelemassa ja ihmettelemässä uutta playstation-peliä, viettää pitkän läminhenkisen päivän mummon seurassa ja käydä Villen vanhemilla, eli Naken mummolassa. Nyt yritän takoa kallooni etten enää stressaisi noista reissuista, koska jos perästä kuuluu miten en tullut käymään niin hei: saa meillekin tulla. Nykyään Nakella on jo sen verran rytmiä verrattuna autistiseen pikkupikkuvauva-aikaan että pitää aina vähän miettiä reissut suhteessa uniin ja syömisiin, ja sitä paitsi, enhän minä tuonne kotikonnuille mene mitään sukulais- ja ystäväpassia suorittamaan vaan nauttimaan vähän lomasta itsekin.

Naken vierastus suli pois ihminen ihmiseltä, vaikka aika kovasti äidin tyttö hän taitaakin olla. Kyllä vieläkin jonkin verran on uusien ihmisten ujostelua, mutta toisaalta se ehkä myös kuuluu hänen hiveven varovaiseen ja uusiin asioihin varautuneesti suhtautuvaan luontoonsa. Oli kuitenkin ihanaa kuulla hänen villiä kikatustaan muidenkin kuin minun seurassa. Yhtenä iltana pikku huligaanini oli iltapalalla niin riehakkaana, että puurot vain lentelivät pitkin seiniä hänen huitoessaan syöttötuolissa valkoisessa hihattomassa vaimonhakkaajapaidassaan. Välillä kunnon päristelyt suulla ja sitten taas puurot seinään, viuuuh. Välillä jalat reteesti pöydälle ja kunnon kiljahtelut päälle... Yritin olla kuin en olisikaan, tässä vaiheessa tuntuu että tärkeintä on saada ruoat napaan ilman kauheita maailmanlopun mielensäpahoittamisia ja sellainen hyvä fiilis syömistilanteita kohtaan, ja kun ei se ei-sana vaan vielä soita pienelle mitään kelloja. Mutta en myöskään haluaisi hirveästi rohkaista moiseen hupsutteluun naurullani (vaikkei sitä aina voinut hillitäkään).

Toisin kuin olin etukäteen luullut, olen yllättävän rento äiti. Tai no riippuu tietysti kehen vertaa. Mutta ainakin vielä olen mielestäni onnistunut olemaan ihan melko epähysteerinen.

Tänään on ollut ihanan lämmintä. Kävin illalla hölkkäämässä (t-paidassa!!) ja koko lenkkireittini oli täynnä frisbeegolfia pelaavia nuorukaisia ja takapihoillaan päivää paistattavia ja tupakkaa sauhuttelevia miehiä. Naiset olivat vissiin kotona verhot visusti ikkunoissa syöttämässä pilteille iltapuuroa ja pistämässä nukkumaan... Mistä aasinsilta, mietittiin tänään Villen kanssa vähän uusiksi Naken hoito -tsydeemejä, kun minulle on kuormittunut nyt ehkä vähän liikaa, kotiäiti-statuksestani huolimatta. Onkin opettelua meille molemmille siinä, että minä peruskontrollifriikkinä ihmisenä osaan vähän höllätä, ja Ville sitten perus laiskanamukavuudenhaluisena ottaa itselleen enemmän aamuvukeja, yötassutteluita yms. Ihan lupaavasti alkoi tänään, kun otin reilun tunnin päikkärit. Väsytti ihan kamalasti, kun pääsin eilen vasta yhden maissa nukkumaan (kun tultiin vanhemmiltani vasta illalla 23 maissa) ja herätys oli taas tuttuun tapaan kello kuusi. Nyt sitten huomenna ylös nouseekin Ville ja jos vain onnistun olen vapautettu yöheräämisistä. Tällaisesta vanhemmuuden tiimityöskentelystä (<- Sori. Melkein yhtä ällöttävästi sanottu kuin "jaksuhali!" tai "se on vain tahtotilasta kiinni".) tulee ihan sairaan hyvä mieli.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pätkii, pätkii

Juuri kun saimme sain Nakke-tytön unikoulun kunnialla päätökseen, puhkesi hänelle toissayönä ikävä nuha. Samana iltana serkkuni, jonka kanssa tapaamme noin kerran vuodessa hänen ulkomailla asumisensa vuoksi, saapui meille yökylään. Olimme juuri päässeet nukkumaan kun Nakke aloitti nuhaisen itkunsa. Puolen tunnin aikana ehdin hyssyttää häntä kolmesti, ennen kuin nappasin tytön viereen parempien unien toivossa. Nakke kun ei osaa nukkua ilman tuttia, muttei tukkoisen nenänsä kanssa voi sitä mussuttaakaan, niin ajattelin että vieressämme olisi vähän turvallisempi fiilis pikku-nuhanenän nukkua. Hyvin ajateltu, mutta käytännössä heräsin läpi yön puolen tunnin välein heijaamaan ja hyssyttämään.

Viime yönä passitin aamuvuorolais-Villen sohvalle. Tunsin ihan sellaista fyysistä kateutta katsoessani hänen sohvalle petaamaa petiään, miettien millaista olisi nukahtaa tv:n ääreen ja nukkua yön läpi. Kateus, kateus! Yö meni kuitenkin vähän paremmin kuin edellinen, ehkä n. tunnin - puolentoista tunnin välein piti herätä, ja aamuyöllä vasta otin tytön viereen.

Väsymys tekee ihmisen hölmöksi. Päivällä laitoin ystävälleni viestiin "Ihana kelli!". Mietin ja mietin mikä tuossa on outoa ja päädyin sitten siihen että ei varmaan mikään. Ystävä sitten illalla omassa viestissään naureskeli kellilleni. Maanantaina kysyin serkulta tarvitseeko hän pyyhkeen, ja kuultuani että hänellä on oma kerroin  k a h t e e n  kertaan mistä hän voi lainapyyhkeen ottaa. Kuulen, mutten ymmärrä. Tällaisia tarinoita tulee joka päivältä lisää, jos siis muistaisin ne. Käyn kamalan hitaalla. 

Päivät ovat kuitenkin olleet kivoja. Olen pitänyt itseni puuhakkaana ja saanut olla hyvässä seurassa. Serkun kanssa pyörittiin Malmilla kaupoissa ja juttu luisti ihan entiseen malliin. Ostin hiusvärin ja karkkipussin. Illaksi menimme siskoni luokse, siellä oli myös toinen siskoni ja meidän kaikkien yhteinen serkku. Ja tietysti Nakke on koko ajan siellä missä minäkin. Paljon naurua, keskusteluja, valokuvien ottamista, ihana lämmin, turvallinen, sellainen syvällisen tuttuuden ilmapiiri. On ihanaa olla seurassa, jossa saa olla oma itsensä.

Tänään oltiin Naken kanssa jo aamuyhdeksältä tönöttämässä bussissa matkalla keskustaan. Oli vähän ankea aamu, kun Nakke oli niin nuhainen rassukka, itselläni ei pää toiminut yhtään ja sitten Nakke vielä oksensi kaikki puurot ja maidot meidän molempien päälle. Bussissa huomasin että hameessakin on yrjöä, olin vaihtanut vain paidan. Hame yrjössä ja yrjönhajuinen vauva messissä tapasin siskoni, jonka kanssa vietettiin naurun ja hölmöjen juttujen täyteinen tuokio Kampin Sähkötalon Robert's Coffeessa. Voi hyvänen aika meidän juttuja, esim. "Ai sulla on vaan neljä euroo, mitä sillä muka saa?", "No keksiä", (matkien:) "No seksiä". Hehehehehehhehe!

Kotona tein ruoan ja pesin vessat ja lähdin heti Villen tultua salille. Rääkkäsin lihaksiani niin kovasti kuin taisin, tuntui ihanalta. 

Ville toi äsken mulle kaupasta kaljaa ja suklaata joten taidan vähän viipyä heidän seurassaan ennen kuin uni vie. Virkeämpää huomista toivon ma!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Viikonloppu

Nuhainen fiilis. Ajattelin kuitenkin salille mennä, jahka se aukeaa. Kipeänähän ei saa treenata, tiedän, mutta tällainen kevätnuhahan voi kestää vaikka kuukauden eli ei kai siitä vahinkoa ole, jos vähän käy huhkimassa. Tai ainakaan en millään jaksa kuukautta vain kotona nuohota! Olisin käynyt jo eilen, vaikkei olisi yhtään huvittanut. Vitkutin ja vitkutin lähtöä ja keksin kaikki mahdolliset itseni tsemppaus- ja ruoskintajutut, ja sitten, voi iloa, sali meneekin lauantaisin jo kuudelta kiinni. En varsinaisesti itkenyt pettymyksestä. Mutta tänään sitten uudella yrityksellä ja ehkä vähän suuremmalla innolla.

Leivoin eilen karjalanpiirakoita, nam! Söin noin sata.

Perjantaina käytiin perheen kanssa Seurasaaressa paistamassa makkaraa. Ihana retki! Ihana, ihana, oma pikku perhe! Ensin meinasi olla kaikkia vastoinkäymisiä, ei saatu taiteltua rattaita kasaan vaan piti ottaa reppu, alkoi sataa, tuuli oli kylmä, nuotiopaikalle matkaa. Sinnikkäästi vaan pidettiin fiilistä yllä ja niin päästiin nuotiopaikalle, sade lakkasi, Ville sai heti tulen syttymään ja eväät maistuivat makoisille. Minä imetin siellä keskellä luontoa ja tunsin olevani yhtä luonnon kanssa, osa esiäitien ketjua, ja sitten Nakke nukahti syliini tulen loimun lämmittäessä suloisesti selkää.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Nakke-tyttö unikoulussa

8.4.2014:
Elämänsä ensimmäiset kuusi kuukautta Nakke nukkui kuin pieni enkeli, olettaen siis että enkelit nukkua tuhisevat sikeästi eivätkä kirmaile harput heiluen villeinä ja vapaina pitkin taivaankantta kesken uniensa. Nakke siis nukkui, ja nukahti, hyvin: illalla 19 aikoihin niin, että annoin vielä sängyssä iltamaidon, röyhtäytin ja siirsin hänet omaan sänkyynsä, johon hän itsenäisesti jäi nukahtamaan, ja nukahtikin melkein heti. Välillä piti kerran tai pari käydä laittamassa pudonnut tutti uni-itkuisen tytön suuhun, mutta ne kerrat olivat kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö. Yöllä hän heräili muutaman kerran päätyen aina jossain vaiheessa viereemme ja nukkuen siinä loppuyön. Yöimetyksetkin jäivät oikeastaan itsestään pois muutama viikko sitten ja kaiken kaikkiaan nukkumishommissa ei ole ollut mitään ihmeellistä, ellei ihmeelliseksi lasketa sitä että olemme olimme vauvaperhe ilman väsymystä ja univelkaa.

Paitsi nyt! Varmasti liikkumisen opettelu, vierastaminen ja kaikki uusi ja ihmeellinen mitä pieneen tajuntaan nyt puskeekaan ovat hyvin ymmärrettäviä syitä levottomuudelle yöaikaan, mutta tiedättekö keltä alkaa kohta ymmärrys ja syyt loppua... Jep. Jep, jep. Toissayönä havahduin siihen, että otin Naken pahimmillaan vartin välein ja parhaimmillaan 40 minuutin välein syliin, johon hän kyllä nopeasti nukahti. Tavallaan on hyvä, että unihärdelli meni noin villiksi, koska viimeiset pari viikkoa olen joutunut sylittelemään Nakkea yöt läpeensä 50 minuutin - tunnin välein, ja koska ehdin kuitenkin siinä välissä aina jonkun verran nukkua niin en ollut tajunnut että aloin olla jo pikkuisen väsynyt väsynyt. 

Eilen siis alkoi unikoulu tassuttelun keinoin (tassuttelu = itkevään vauvaan ei oteta katsekontaktia, tälle ei jutella, ei oteta syliin, tarjota maitoa jne, mutta aikuinen on koko ajan läsnä pitäen kättä lujasti selän päällä. Toisella kädellä voi vielä silittää napakoin mutta lempein vedoin selästä peppua ja jalkoja kohti. Tulisi yrittää, ettei vauva nukahda "tassun alle", koska koko homman ideahan on lopulta vapauttaa vanhempi nukuttamisriiteistä ja auttaa lasta löytämään turvallinen olo päästä itse takaisin uneen yöllä herätessään.). Ville siirtyi yöksi sohvalle ja minä tsemppasin itseäni tulevaa varten. Naken itku on mulle vieläkin aika kova paikka ja tiesin, etten etenkään yöllä kesken unien herätettynä ole varsinaisesti mikään kova luu. Tiedän, että Nakke rauhoittuu heti syliin eli kun on itse tappoväsynyt houkutusta syliin nukuttamiseen todellakin löytyy, ja siksi olikin tärkeää tolkuttaa itselleni päivällä unikoulun periaatteita, että tulisi sitten yöllä selkärangasta.

Unikoulu, päivä 1: Nukuttaminen kesti melkein puoli tuntia Nakke-paran parkuessa sydäntä riipaisevasti. Välillä itku oli niin hurjaa että oli pakko ottaa hänet syliin, mutta heti itkun laannuttua vähän laskin hänet takaisin sänkyyn, jossa itku tietysti voimistui uudestaan. Hoin itselleni mielessäni, että jos nyt annan periksi tämä on ollu vain turhaa huudattamista ja kiusaamista ja että kuinka monta vartin välein tapahtuvaa yösylittelyä meinaan jaksaa. Ja että jossain vaiheessa hän nukahtaa. Niin tietysti kävikin ja minä annoin itselleni mojovan henkisen rutistuksen.

Yö meni paremmin kuin aikoihin, toisin sanoen herätyksiä oli n. puolentoista tunnin välein ja Nakke nukahti aina saatuaan tutin suuhun + vähän tassuttelua. Vain kerran tuli isompi itku ja syli-ikävä, mutta sekin meni ohi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Tänään sitten nukuttaminen kesti puolet lyhyemmän aikaa eikä itku ollut läheskään niin hysteeristä karjumista kuin eilen. Olen oikealla tiellä. Ensi yönä yritän odottaa kauemmin ennen kuin hyökkään tarjoamaan tuttia suuhun - unikoulun lopullinen tarkoitushan on, että lapsi pääsee satunnaisista heräilyistään takaisin uneen itse, tuota en voi kylliksi korostaa. 

Tässä vaiheessa kuitenkin olen todella tyytyväinen. Toivottavasti jatkuu samaan malliin! Villen työkaveri, joka kuuli unikoulustamme, sanoi että siihen menee kuulkaa monta kuukautta että lapsi ja vanhemmat taas nukkuu. Minusta ihminen, joka sanoo noin univelkaisille toivonsäikeissä roikkuville vanhemmille joutaisi aivan hyvin tulla ammutuksi. Ainakin kuulapyssyllä silleen kipeästi lonkkaan.

 9.4.2014

Voi vitsit! Viime yöstä ei paljon raportoitavaa: nukuin kertaakaan heräämättä 22-05. Eli oletettavasti Nakkekin nukkui. Olin niin äimistynyt ja levännyt tuon pitkän yhtäjaksoisen unipätkän jälkeen, etten saanut sitten enää unta. Piti, tietysti, käydä heti herättyäni koittamassa hengittääkö Nakke, ja sitten ilo valtasi mielen. Unta, hyvin nukuttua unta, levännyt olo, well hello there!

Toivotaan että homma olisi mennyt näin naurettavan helpolla. Mutta vaikkei olisikaan, niin minulle teki todella hyvää nuo yhdet kunnon unet. Nyt taas jaksaa.

11.4.2014

Eilinen unikouluraportointi jäi välistä, koska juurikaan uutta ei ole. Nyt on mennyt kaksi iltaa niin, että Nakke nukahtaa melkein heti, toissailtana n. minuutin itkun myötä, eilisiltana itkemättä lainkaan. Molempina öinä hän on herännyt aamuyöllä kahdesti itkeskelemäänn ja rauhoittunut heti saatuaan tutin suuhun ja vähän silittelyä selkään. Aamulla olen ottanut hänet kuudelta viereen ja ollaan pötkötelty vierekkäin reilu tunti, Nakke unisena höpöttäen, kiljahdellen ja huuliaan pärisyttäen, minä unen ja valveen rajalla roikkuen.

Eilen tuntui, että olen tulossa kipeäksi. Join Panadol hottia ja peruin harvinaisen iltamenoni; nuohosin sisällä ja menin aikaisin nukkumaan. Mutta taisikin olla niin, että kroppa reagoi pari viikkoa jatkuneeseen vähäunisuuteen tuollaisella tauti-ololla. Sitten kun sitä unta pitkästä aikaa oli tarjolla kroppa tavallaan luovutti ja koko aiemmin taka-alalla pysynyt väsymys jysähti täysillä päälle. Nyt kun hyvin nukuttuja öitä on takana jo kolme on olo melkolailla normaali.

Julistan unikoulun tältä erää päättyneeksi. Tassut ilmaan, sehän toimi!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hyvin maanneen naisen kuulumisia

Nukuin viime yönä yhtäjaksoisesti seitsemän tuntia. Voi että teki hyvää! Meillä on nyt meneillään unikoulu koska yöt ovat olleet aika villejä, eivätkä valitettavasti sillä tavalla mitä ehkä ennen äidiksi tuloa... Unikoulusta kirjoittelen parhaillaan postausta ja julkaisen sen sitten kun kotimme itseoikeutettuna valtijattarena julistan unikoulun päättyneeksi, mutta nyt kuitenkin varovaiset tuuletukset ja peukun heiluttelut.

Ville kysyi eilen, en kai ole saamassa burnoutia. Tuohon diagnoosiin hän päätyi tehtyäni Villen ollessa töissä jääkaapin täyteen ruokaa, vauvalle pariksi viikoksi soseet, kodin siivouksen ja hinguttuani heti Villen kotiin töistä salille. Ei olisi kuulemma mukavaa, jos joutuisin mielisairaalaan. Vastasin että musta olis, sais ainakin nukkua. Raah, raah, raah. No ei mutta oikeasti, mitä väsyneempi keho ja mieli sitä puuhakkaampi meitsi. Inhoan lillua sellaisessa harmaassa unenhimoisessa horroksessa ja tavallaan työnnän sen väsymyksen taka-alalle hääsäilemällä kuin purkillisen piristäviä lääkkeitä napannut hilpeä ja touhukas huumeveikko.

Oli kivaa käydä salilla eilen. Juoksin 25 minuuttia juoksumatolla ja keskityin sitten lähinnä jalkoihin. Treenaamiseni salilla ei ole järin tavoitteellista tai suunnitelmallista vaan mottoni on ennemminkin jotain sen suuntaista kuin "pääasia että tulee käytyä". Käyn nykyään sen verran harvoin, ehkä kerran viikossa, että yritän tehdä monipuolisesti koko kropan läpi. Ja laitteissa siis puuskutan, en vapailla painoilla, vaikka ne vähän houkuttaisivatkin.

Eilen oli kivaa tehdä pelkkää alaosastoa ja oikein tunnen miten aineenvaihdunta rullaa kohisten, kun isot lihakset saivat kyytiä. En tietenkään kyttäile toisten salilla kävijöiden painoja tai keskity muiden kuin omaan treeniin, mutta jalkaprässissä mulla oli 40 kiloa enemmän painoja kuin mua ennen treenanneella miehellä! Mulla kyllä onkin aikamoiset broilerin reidet. Paino oli nyt 82,70. 1,8 kiloa jäljellä raskauden alun painoon. Siitä sitten vielä viitisen kiloa normaalipainoon, mutta saanen iloita tästä välietapista...

Toissapäivän vietin aamusta iltaan rakkaan siskoni kanssa. Pyörimme kaupungilla ja hengasimme täällä meillä. Paljon kahvia, ruokaa pakkasesta, paljon limua, paljon sohvalla löhöämistä ja Klikkaa mua -sarjaa dvd:ltä, paljon hauskoja juttuja. Nakkekin alkoi vähän lämmetä tädilleen, ei mennyt heti suupielet nurinpäin kun siskoni otti kontaktia. Välillä hän rohkeni suorastaan villitsemään, syödessäkin puurot lentelivät minne sattui kun Nakke intoutui kesken syömisen esittelemään isin opettamaa taputtamisen taitoa. Vielä ei taputus-ääntä kuulu mutta hienosti hän jo osaa iskeä kädet vastakkain. Söpö!! :-) Harjoitteluvaiheessa tomerasta ja keskittyneestä ilmeestä huolimatta kädet menivät usein toisistaan ohi, Naken silmin nähden havaittavaksi hämmästykseksi.

Tänään siskojen ja Nakke-tytön kanssa kaupungille syömään. Aion syödä ainakin kolmekymmentä rullaa sushia. Ainakin.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hajanaiset kuulumiset eli juttuja liikutuksesta oman kehon arvostukseen ja ystävistä, ah, ystäviin

Mulla on nyt meneillään ystäväviikko. Meillä on ollut melkein joka päivä kaveri kylässä ja olen puhunut pitkiä ihania puheluita rakkaiden naisteni kanssa. Olen siunattu, todella olen.

Naken mielipide muihin kuin äitiin ja isiin: Apuaaaa..! Miksei maailmassa voisi olla vain äitiä ja isiä, ketä nuo vieraat tyypit on, pohtii Nakke kulmat kurtussa ja tirauttaa pienen hätääntyneen itkun. Lapsen avuttomuus on niin liikuttavaa että sydän meinaa särkyä.

Hain äsken kotihoidon tukea. Näin ei tietenkään saisi sanoa, ei, pitäisi tuntea kollektiivista ja yhdistävää vihaa paska-Kelaa kohtaan, mutta sanonpa silti: olen todella positiivisesti yllättynyt, miten hyvin lapsiperheitä tässä maassa tuetaan. Tiedän tiedän, että on valtavasti köyhiä lapsiperheitä ja se on surullista, ja tietysti se Kela-kieli on sellaista hepreaa että näin sosiaalialan ammattilaisenakin on aina ihan huuli pyöreänä, ja todellakin olen erinäiset kerrat itsekin joutunut postittamaan Kelaan selvitysten lisäselvityksiä ja maksellut ihan komeita summia opintotukea takaisin, mutta silti: se on ilmaista rahaa. Ja lapsiperheille esimerkiksi suhteessa opiskelijoihin ihan kohtalaisesti. Tuntuu ihmeelliseltä, että siitä, että hoidan oman lapseni, maksetaan minulle.

Kävin aamupäivällä hölkkäämässä. Oli aika reipas olo, kun oli sunnuntai ennen kello yhtätoista, satoi vettä ja siellä minä vain puskin eteenpäin. Parin muun hullun sekä muutamien suloisten sadeasuisten koirien muassa.

Kummipoikani täyttää ensi viikolla neljä vuotta. Huh huh, mihin tämä aika menee! Katsoimme viimeksi heillä hänen vauvakirjaansa. Osoitin kuvaa ihanasta kurttuisesta vastasyntyneestä ja sanoin, tuossa oot sinä vauvana. Eikä oo kuin äiti, väitti poika kivenkovaa eikä ottanut "mut sillähän on pippeli.."-ulinoitani kuuleviin korviinsakaan.

Millähän tuon ikäiset leikkivät? Viimeksi leikimme mm. autoilla, eläimillä sekä mielikuvituksessa ampiaista, rakettia ja lääkäriä. Hmmm. 

Pesin tänään miljoona koneellista pyykkiä. Jälkihuoltoon meni tunti viikkauksineen, vaippojen narulle ripustamisineen ja silittämisineen. Nakke leikki sen ajan tyytyväisenä matolla itseään ympäri potkutellen. Hän on kyllä niin ihana ipana että alkaa vieläkin melkein joka päivä itkettää silkasta mielenliikutuksesta, vaikka noin yleisesti olenkin sitä mieltä että kuuppa alkaa selvitä imetyshormoneista.

Tänään tirautin itkut sairaalamuistolle. Oli Naken elämän ehkä toinen tai kolmas vuorokausi meneillään ja kätilön toimesta kokeilin imettäessäni aiemmin käyttämääni verrattuna eri kokoista rintakumia. Ja siinä oli Nakke, tissi suussa ja silmät pyöreinä edes takaisin liikkuen, hyvin hämmentyneenä. Kätilö nauroi, minä nauroin, Ville nauroi, ja Nakke vaan pälyili hämmentyneenä tissi suussa eikä vain suostunut syömän, vaikka imuote oli jo aiemmin hyvin opittu. Sä taidatkin olla sellainen harkitseva tyyppi, kiva kätilö sanoi, ja nyt tämän seitsemän kuukauden tuntemisen perusteella voin sanoa, että niin kyllä taitaa olla.

Mulla on ristiriitainen suhde kroppaani. Toisaalta olen niin ylpeä ja kiitollinen siitä: se on puskenut sisuksistaan oikean elävän ihmisen, on tosi harvoin kipeänä ja se kantaa minua päivästä ja askareesta toiseen väsymättä ja valittamatta. Melkein 20 kiloa siitä on lähtenytkin raskauden ajan huippupainoon verrattua. Tuossa on siis toinen puoli. Toinen on valitettavasti se, että en ole varma kehtaanko mennä kesällä rannalla uimapuvussa. :-( Häpeän vararengasta vyötäröllä ja olen skeptinen sen suhteen, että se sulaisi kesään mennessä pois. Inhottavaa olla tällainen, kamalaa hävetä omaa ulkonäköä. Enkä häpeäkään, muuten kuin ajatellessani bikinejä ja uimarantaa. Kaksi kuukautta aikaa aivopestä mieli. Tai sulattaa se rengas. Ugh.

Tekstailemme ystäväni T:n kanssa useita viestejä lähes päivittäin. Se on ehdottomasti yksi ihana arkeani sulostuttava asia! Ei oikeastaan ole sellaista juttua, mitä en viitsisi hänelle kertoa.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kotiäidin kahvit, kauppahelvetit, ystävät ja vauvelit

Uusi kahvikone on ihana!! Niin ihana, että himoitsen nyt kahvia koko ajan - jopa niin, että Ville epäili olenko raskaana. Vissiin kahden tuplaespresson ja kahden cappuccinon päälle haaveiltu "pohjaan palanut suodatinsumppi" ei ole normaali-ihmisen touhua. Mutta oikeasti, niin hyviä kuin nuo kapselikahvit ovatkin niin tuntuu, ettei niistä samalla tavalla kofeiinia saa kuin peruskahvista. Tai sitten olen vain niin tottunut aavistuneen ummehtuneen makuiseen Juhla Mokkaan. Eli jatkossakin aamu alkaa kahvinkeittimen ruplatuksella ja nuo kapselit olkoon herkkuhetkiin. Eipähän tule niin paljon turhaa jätettäkään.

Tein eilen "parasta ruokaa mitä olen ikinä syönyt", kuten vaatimattomasti Villelle totesin. Tuo parhaus piti sisällään perunasipulisekoitusta, pinaatin ja punajuuren lehtiä, kapriksia, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia, punasipulia, vähän oliivien mausteöljyä, parmesanjuustoa ja kermaa. Punajuurenlehdet antoivat kivaa twistiä. Naken kummisetä toi niitä pari päivää sitten käydessään, eipä ole itselläni känyt mielessäkään moisia ruokaan tunkea.

Tänään tein itsestäni ihmislahjapaketin pukeutumalla anopin antamaan XXL-kokoiseen paitaan, jonka kuroin rintojen alta rusettisomisteisella vyöllä suppuun tuomaan vähän muotoja esiin. Siinä sitten uuma esiin vyötettynä kelpasi lähteä aamun alkajaisiksi Lidliin. Oli aika horror-matka, kun ostoskassit painoivat useita kymmeniä kiloja pitäen sisällään kasvisten lisäksi jauhoja, limupulloja, mehutonkkia..., Nakke heräsi rattaissaan vinkumaan ja hankaamaan aurinkolasejaan pois ja jossain vaiheessa sitä taaperrettiin niin, että minä kannoin Nakkea toisella kädellä ja lykin vaunuja toisella. Hirveä pissahätä kun olin syönyt aamupalaksi vain ananasta ja uhkaavasti alkava päänsärky, kun en ollut juonut aamukahviakaan. Vähän haastetta kotiäidin arkeen, heh.

Ystäväni kävi eilen kylässä, olipa kivaa pitkästä aikaa nähdä ja jutella! Nakella on nyt vierastuskausi meneillään ja touhutessani keittiöjuttuja selkä muihin kuului yhtäkkiä Naken itkuinen älähdys ja ystäväni ehkä vähän nolostunut pahoittelut: Anteeksi, anteeksi, olisin vain silittänyt sinua mutta ei sitten. Voi Naketsu... Tuntuu kyllä imartelevalta, että nyt todella Ville ja minä olemme ne hänen ihmisensä, hänen possensa, jolle hän estottomasti hymynsä väläyttää. Äitin ja isin rakas pikku pullaposki.

Vielä pikainen Nakke-juttu ennen kuin pitää kiiruhtaa laittamaan keittiö kuntoon ennen ystäväni, Naken kummitädin, tuloa. Nakkehan on ollut koko pienen ikänsä melko laiska liikkumaan, mikä on vähän ristiriidassa sen kanssa, että hän kuitenkin on jäntevä ja jämäkkä tyyppi, ei mikään lötkö, ja ehkä edellytyksiä esim. kääntymiseen olisi ollut jo varsin varhain. Liikuntasuoritukset eivät kuitenkaan pahemmin kiinnosta ja lattialle jouduttuaankin Nakke saattaa pötköttää puolikin tuntia ihan pokkana selällään tasan siinä kohdassa mihin hänet on laitettu, välillä ehkä vähän vatsalihaksia niskoja ja jalkoja nostelemalla tehden. Välillä hän kiepahtaa ympäri, senkin tähän viikkoon asti aina vasemman kyljen kautta. Sitten ollaankin mahallaan niin kauan että menee hermot ja pitää päästä ylös.

Tällä viikolla on kuitenkin ollut joku Naken oma sporttiviikko! Ensinnäkin hän on alkanut kääntymään myös oikean kyljen kautta ympäri. Eikä siinä vielä kaikki, tänään hän yhtäkkiä alkoi selällään ollessaan potkutella itseään ns. akselinsa ympäri ja mahalleen käännyttyään nosti monta kertaa ahteria ylös ja yritti vetää jalkoja konttausasentoon. Samoin ryömimistä tapahtui muutamia kymmeniä senttejä! Go Nakke! Se on hyvä tuumailla pari kuukautta, hyvin suunniteltuhan tunnetusti on puoliksi tehty. Ihana pikku murunen :-)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kuntoilua, kotia, perhettä

Yritän nyt nopeasti (ennen Hyviä ja huonoja uutisia - vartti aikaa) laittaa viime päivien juttuja ylös ja siinä auttakoon - tittididii - väliotsikot! Viimeksi bloggasin väitöskirjamaisen asiallisen otsakkeella ja nyt käytän väliotsikoita - onneksi sisältö on samaa jaarittelevaa shaibaa kuin yleensäkin.

KUNTOILU

Olen saanut kivaa draivia kuntoilun suhteen, mikä selittyy kevään ja valon lisäksi viime kuussa pudonneiden kilojen tarjoamalla motivaatiolla.  Maanantaina kävin aamusta ennen Villen töitä salilla, viime kerrasta olikin tasan viikko. Mulla näyttää olevan uusi maanantairutiini, jonka mukaisesti herään tuhottoman aikaisin (kiitos Naken) ja olen jo heti yhdeksältä salilla hikoilemassa. Oli kyllä kivaa reenata, mitä nyt tehdessäni sellaista pylly-liikettä missä nilkan ympäri laitetaan remmi ja remmi sitten kiinni alataljaan (?) ja jalkaa kiskotaan taaksepäin, onnistuin laittamaan paksusta satulanahasta valmistetun remmin niin tiukalle että sarjan loputtua en meinannut saada sitä pois! Varmaan viisi minuuttia ähräsin ja kyttäsin jo silmäkulmasta keneltä kehtaan pyytää apua, kun kuin taivaallisten voimien avustamana solki aukesikin. Olin kyttäilyissäni päätynyt yhteen kauniin mutta nuivan näköiseen viisikymppiseen naiseen joka aika usein sattuu samaan aikaan paikalle, joskaan en tiedä olisivatko hänen voimansa olleet sen kummoisemmat kuin omani.

Eilen ja tänään kävin hölkällä! Eilen 40 minuuttia, tänään vähän lyhyemmin puoli tuntia, kun lähdin seuraamaan yhtä miestä (kuin mikäkin kevätkiimainen narttu, heh heh) ja hän sitten menikin vähän eri tietä mistä normaalisti itse menen. Ajattelin, että jos osat olisivat olleet päinvastoin eli minun perääni olisi kesken lenkin lähtenyt joku ugeli rynnimään, niin viimeistään metsäpolkupätkällä olisi ehkä voinut pelottaa... Lauantaina kävin aamusta ennen Villen töitä kaupoilla pyörimässä ja ostin ekstemporee juhlamekon kevään ylppäreitä varten, hurjat viisi euroa kun siitä yhdessä outlet-kaupassa pyydettiin niin ajattelin vähän höllätä lompakon nyörejäni. Se istuu nyt ihan ok:sti mutta varmaan jos saisin pois nämä kolme kiloa, jotka vielä röllykkänä roikkuvat ekstrana verrattuna reilun vuoden takaiseen raskauden alun painoon, niin olisi itsevarmempi mieli uudessa leningissäni hipata. Hölkkää siis, neitoseni, hölkkää siis.

KOTI

Viime viikolla hommaamamme sohva saapui eilen ja voi kuulkaa, se on iiiiihana! Ei ole ainakaan vielä tullut ikävä vanhaa ja tahraista yksilöä vaan kyllä tuo uusi harmaa komistus kirkastaa ihan koko olohuoneen ilmeen omalla olemuksellaan. Lisäksi kotia kirkastaa puhtaat ikkunat, jotka ahkeroin maanantaina. Olikin ihan hirveä ruskea likakerros pinnalla ennen pesua, yh... Muutenkin olen tässä nyt into piukassa siivoillut ja järkkäillyt. Kevät saa musta aina esiin siivoushullun potenssiin tuhat normaaliin verrattuna. Tuo armoton valo yhdistettynä satoihin kotona vietettyihin tunteihin on yhtä kuin maaninen siivousmuija tässä, moi.

Sohvan lisäksi meillä on toinenkin uusi perheenjäsen, kapselikahvinkeitin! Sain sen erinäisten alennusten jälkeen vain 19 eurolla ja tänään kävin kotiuttamassa paketin postista, ja nyt en malttaisi odottaa että olisi jo huominen ja pääsin kahvi-iloittelun pariin. Testasin jo tänään sellaisen suklaisen cappuccino-tyyppisen kahvin ja ihanan samaan aikaan tiukan ja pehmeän (ihan kuin minä, heh he) espresson, joka yllättäen kohosi noista kahdesta suosikikseni.

PERHE

Eilen pidettiin Villen kanssa leffailtaa samalla uutta sohvaa testaten. Oli oikein punaviiniäkin ja mulla iän ikuisia kasviksiani dipattavani; niitähän vedänkin joka ilta. Siis en punkkua vaan kasviksia ja kevytdippiä. Leffana oli Napoleon Dynamite joka kaikesta verkkaisuudestaan ja juonettomuudestaan huolimatta oli oikein katsomisen arvoinen pätkä etenkin tuollaiseen vähän väsyneeseen iltaan.

Tänään sain jäädä nukkumaan, kun Ville nousi Naken kanssa aamupuurolle. Teki todella hyvää, viime aikoina jo useampi yö on mennyt kolmesta eteenpäin tunnin välein tuttia suuhun tälläten ja tassutellen, SYVÄ HUOKAUS. Aamuisin ollaankin sitten jo kuudelta tai viimeistään seitsemältä ylhäällä. Heräämisen hetkellä mietin aina että voihan vittu, mutta suureksi ihmeekseni olen kuitenkin alkanut pitämään noista aikaisin aloitetuista päivistä, kunhan vaan saan vähän silmiä aukia ja kahvia napaan. Tai sitten tuo on joku kieltoreaktio kun kroppa hamuaa epätoivoisesti niiden puolille päivin maattujen lökö-päivien perään...

Yöllä heräsin maailman oksettavimpaan hajuun: kissanpaskaan. En tiedä kumpi rakkaista lemmikeistämme oli ollut asialla mutta makuuhuoneemme lattialta löytyi kolme kakkapökälettä! Siis huh huh! Oksettaa vieläkin se kamala haju ja haluaisinpa totisesti tietää, kumpi kissoista SEN teki ja miksi. Miksi, miksi, miksi! Kirppu yritti viisaana kissana peittää kakkoja laminaattia kuopien (tai kuten meillä tänään kyläillyt Naken kummisetä ehdotti: yritti levittää hajua mahdollisimman tehokkaasti vähän kuopien ja leyhytellen) ja levottomina ja vähäunisina aamuyön tunteina näin sitten unta, jossa joku kissaspesialisti lausui nämä viisauden sanat: "Ulosteen tekijä oli kissanne Kirppu. Kissat eivät koskaan peistä muita kuin omia ulosteitaan".

Noihin viisauden sanoihin onkin hyvä lopettaa ja antautua kaikkineni uudelle sohvalle, moi vaan.