Hämy väijyjä lastenaltaassa ja muutama ajatus lapsiperheen vanhempien vuorotyöstä

Sain tänään kännykkäkaupassa kuoret ilmaiseksi (22€), koska myyjän mukaan mulla on varmasti muitakin rahareikiä. Aivan todella ystävällistä, mutta väistämättä aloin miettiä miten hemmetin köyhältä mun täytyy näyttää. Mikä ei ole aivan totuus, vaikkei tämänpäiväisestä tilipäivästä jäänyt hirveästi käteen. Laskujen ja erinäisten ostosten jälkeen sen verran kuitenkin, että loppukuun pärjää.


Välillä säälittää kauheasti, kun Naken pitää käydä päiväkodissa. Pahinta siinä on mielestäni se, ettei saa mennä oman unirytmin mukaan. Tuntuu aivan väkivallalta herättää yksi-vuotias kesken uniensa. Muuten en pidä päiväkotia mitenkään pahana juttuna ja olen yhä vahvemmin päätynyt ajatukseen, että toisin kuin meille Villen kanssa usein kauhistellaan/ päivitellään, on minusta lapsenkin kannalta paljon hyviä puolia siinä, että molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä. Hoitopäivät ovat lyhempiä kuin perustoimistoduunareiden muksuilla ja vaikka perheen yhteistä aikaa on vähemmän, saa lapsi paljon aikaa kotona jomman kumman vanhemman kanssa. Ja usein on pidempiä vapaaputkia esimerkiksi yövuorojen jälkeen.


Käytiin taas aamulla Naken kanssa uimassa. Oli vähän kuumottavaa, kun lastenaltaassa oli toinen pikkutyttö vanhempiensa kanssa, ja Nakke iski tähän silmänsä. Vilkutteli ensin kaukaa ja huuteli "teeve, teeve!" ja kohta sitä jo hengattiin varsin liki tätä vierasta perhettä, Nakke onnellisena ja minä vaivaantuneena kulahtaneissa bikineissäni tuntien itseni epäilyttäväksi väijyjäksi.

Flunssaa ja päiväkodin aloitusta

Helvetin ärsyttävä yskä jatkuu. Sellaista kuivaa, kurkkua kutittavaa yskää joka saa huippunsa iltaisin ja minkä tahansa rasituksen (esimerkiksi 50 metrin kävelyn kotoa autolle) jälkeen. Eilen illalla jo mentyäni vuoteeseen jouduin palaamaan takaisin alakertaan yskimään, ja yskin niin että oksensin yllättäen matolle! Kohta saan juhlia flunssani kaksi kuukautis -synttäreitä ja edelleen olen synkeän varma ettei tämä ikinä lopu.

Muuten menee hyvin! Päiväkodin myötä saamani oma aika on suuresti elämänlaatuani rikastuttava tekijä. Mietin tänään, että kotikin tuntuu nyt enemmän myös minun kodiltani, kun teen siellä muutakin kuin hoidan lasta, hoidan kotia tai kuulostelen lapsen unta. Jonkin verran teen omalla ajallani kotihommia, mutta ehdottomasti haluan myös olla ns. tekemästä mitään, kuten vaikka katsoa tv-sarjoja ja juoda kahvia rauhassa.

Nakke on nyt ollut pari viikkoa päiväkodissa ja reagoi siihen osoittamalla mieltään meille vanhemmille. Silloin kun ei osoita on oma halittavan lutuinen itsensä, mutta kyllä vain se käpy aika herkästi palaa. Kuulunee kuvioon ja varmaan tuon oman aikanikin ansiosta jaksan halia ja pusia ja pysyä itse kärsivällisenä, tarjota loputtomasti hellyyttä, rakkautta ja läsnäoloa. Vähän esimakua tulevaan uhmaikään... Mahtavaa että on tällainen päivähoitomahdollisuus.

Käytiin äsken porukalla saunassa. Huomenna ajattelin että mennään taas Naketsun kanssa, se on niin kiva yhteinen harrastus. Tänään alkoi raskausviikko 18+0 ja tuntuu edelleen uskomattomalta, että meille on tulossa vauva. Kunpa kaikki menisi tälläkin kertaa hyvin!

Uimakaverit

Olin tänään Naken kanssa uimassa, se on meidän yhteinen harrastus (jos sallitte termin harrastus käytön kahden käynnin jälkeen. Niitä tulee lisää!). Altaassa tapasimme ikäiseni äidin pienen pojan kanssa. Jotenkin jännitän toisten äitien kohtaamista ja jännitystä peittääkseni muutun sen verran pirtsakaksi, että tuokin äiti taisi säikähtää minua. "Oi siellä on pieni poika", sirkuttelin Nakelle kimeän pirteällä äänellä, "Minkäs ikäinen hän on?" "Puoli vuotta", pojan äiti vastasi, "entäs sinulla tuo?" "Vuoden ja viisi kuukautta." Ja sitten olimme molemmat jotenkin järkyttyneitä ja vaivaantuneita, koska kokonsa puolesta puoli-vuotias oli ainakin pari kiloa Nakke-kirppua isompi. Usein Nakkea luullaan ikäistään nuoremmaksi, monesti kysytään esimerkiksi joko hän on vuoden. Tuolla pojalla on varmaankin päinvastainen tilanne.

Nakke sai taas älyttömästi huomiota mummoilta. Enimmäkseen positiivista ja söpöttelevää, mutta yksi moukka kysyi kauhistuneena, mitä varpaille on sattunut. Sanoin ettei mitään, tuollaiset ne ovat aina olleet, johon hän osaaottavasti/ säälitellen: voi kauheaa. Voi jumankauta! Sanoin että ei se ole yhtään kauheaa, ihan samalla tavalla hän touhuaa kuin kuka tahansa muukin. Rouva ei vastannut ja leijonaemo minussa viilteli hänestä pitkiä suikaleita ja pisteli poskeensa.

Pukukopeilla oli vähän hässäkkää, kun kahdelta rouvalta oli "varastettu" uimapuvut! Voi päivittelyn määrää! Turpakäräjät ja mikä nykyajan ihmisiä vaivaa! ja kyllä jos on jonkun elämä varastetusta uimapuvusta kiinni--! kimpoilivat seinistä ja ryhmähysteria uhkasi levitä. Viereisellä kaapilla nainen alkoi suurieleisesti ja isoäänisesti etsiä myssyään ja minä aloin yhtä suurieleisesti nostella omia tavaroitani, aivan kuin hän olisi minua epäillyt. Pipo löytyi sitten jostain sivupöydältä ja poislähtiessä infotiskin ohittaessani kuulin, miten ainakin toinen "varastettu" uimapuku oli palautettu sinne.

Nakke käveli ulkona pitkän pätkän kädestäni kiinni pitäen enkä ole ikinä ollut hänestä ylpeämpi. Minun vauvani osaa kävellä! Se tuntuu aivan hemmetinmoiselta maailman ihmeeltä.

Sushihimoinen keuhkotautipotilas

Kävin tänään siskoni kanssa kaupungills pyörimässä ja syömässä. Käytiin taas sellaisessa kiinalaisessa, jossa saa myös thaikkuruokaa ja sushia. Ihan kamalasti himoitsin ja yhä himoitsen sushia! Muutamia sellaisia kasvistäytteisiä, jossa kasvisten ympärillä on merilevä ja sitten vasta riisi uskalsin syödä, ja kyllä ne wasabin kanssa pahimpaan himoon auttoivat, mutta silti nyt tätäkin aivan vesi kielellä kirjoitan. HETI kun olen synnyttänyt haluan sushia! Naken synnytettyäni sain sairaalan tarjoamaa sämpylää, leipää ja omenamehua skumppalaseissa, ja kun olin ollut päivän syömättä (ja jostain luin että synnyttäessä polttaa jonkun 500 kaloria tunnissa!) ahmin aivan kaksin käsin ja maistui paremmalta kuin mikään pitkääb aikaan.

Olin päättänyt, että menen vielä nyt illalla elokuviin, mutta sain bussissa paluumatkalla kamalan yskäkohtauksen, sellaista hirveän kuuloista kurkkua kutittavaa yskää joka varmaan sai jokaisen bussissa olijan toivomaan että tukehtuisin jo, että en tahtonut ottaa uusintaa suljetussa elokuvateatterissa. Vihaan tätä flunssaa ja olen synkeän varma ettei se enää ikinä mene pois.

Naama näkkärillä

Olen yleensä ihan tyytyväinen ulkonäkööni. Itseluottamukseni on melko vahva, johtuen varmaan siitä että olen pitkälle aikuisikään ollut onnettoman epävarma itsestäni ja ihan koko ihmisarvostani. Aina vähän, tai aika paljonkin, oudompi, rumempi, hitaampi, tylsempi, huonompi kuin muut. Siitä kun olen sekä tietoisesti että myös pikkuhiljaa iän tuoman rohkeuden myötä ruennut rakentelemaan itseluottamustani ja minäkuvaani perusteellisesti pohtien ja analysoiden on se tehnyt minusta vahvan ja omillani seisovan, lujan puun kun ennen olin tuulessa heiluva rikka - aina yhdessä seurassa yhtä ja toisessa toista mieltä, alati itseäni ja arvoani puntaroiva. Ulkoisen olemuksen kanssa on ollut helppo tehdä rauha kun sisinkin miellyttää - olen kaukana missistä ja mannekiinista mutta olen minä, tällainen.

Vaan toista on nyt! Ihoni on mennyt kamalaksi, se on niin kuiva että hilseilee. Kyllä! Lisäksi etenkin naama on täynnä rumia punaisia laikkuja, kuin palovammoja, ja kuivuudesta johtuen silmien väliin on painunut pystysuorat rypyt silloinkin kun en kurtista kulmiani. Molemmissa reisissä on tulipunaista, paksua, sienimäistä ihottumaa. Kyllä vain, minä tässä, kuulostanko naiselta suoraan helvetistä? Lisäksi tukkamalli on typerä ja vauvamaha paisuu samaa tahtia eteen ja sivuille niin, että jenkkakahvoista saisi otteen vaikka kokonainen kylä ja ylipäänsä näytän pinkeämahaisen odottajan sijaan siltä, että on tytölle ruoka maistunut... Iho vuoroin kutisee ja vuoroin kirvelee,mikä saa minut jatkuvasti tietoiseksi epäviehättävyydestäni. Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi olen potenut itsenäisyyspäivästä saakka flunssaa vuotavine nenineen, hakkaavine yskineen ja kurkkukipuineen. Eli itsepä sen sanoin: nainen helvetistä, saanen esittäytyä.

Saako äiti haluta eroon lapsistaan?

Nakke-neitonen aloitti viikko sitten päiväkodin. Hoitopäiviä on neljä per viikko ja päivän pituus parista tunnista kahdeksaan. Ehkä niin että viikkoon mahtuu yksi lyhyt parin tunnin päivä, yksi n. viiden tunnin ja kaksi kahdeksan. Tietysti vähän vaihdellen Villen ja minun työvuorojen mukaan. Tänään oli tähän astisista päivistä pisin, viisi tuntia, ja sillä aikaa kun Nakke-pieni opetteli tarhalapseksi minä nautin vapaapäivästä kotona. Siis todella nautin! Meillä on joinain viikkoina hoidon tarve vain kolmelle päivälle, jolloin minä saan viettää viisituntisen kotona ylhäisessä yksinäisyydessäni.


Olen joutunut tekemään itseni kanssa paljonkin tiliä siitä, saanko äitinä haluta omaa aikaa vaikka käyn töissäkin. Olen kauheasti verrannut itseäni tyytyväisiin kotiäiteihin, joilla ei ole ja jotka eivät kaipaa aikaa ilman lapsis. Minä kaipaan aivan kauheasti ja tänään tein itseni kanssa rauhan, ettei tämä tee minusta huonoa äitiä. Itseasiassa olen varmasti Nakke-pienelleni paras mahdollinen äiti. Pikkuhiljaa alan taas muistaa että olen muutakin kuin äiti, saan olla, mitäs minä olinkaan - ajatus nousee kuin verso lumen alta, hitaasti, hapuillen...

Rv 16+4 ajatuksia

Olin torstaina ultrassa. Laskettu aika aikaistui vielä vähän, on nyt siis 2.7. eikä enää siitä muutu. Tämä uusi vauva on mahassa rauhallinen, ultrassa nakottaa paikoillaan, sydänäänet kuuluvat neuvolassa helposti, liikkeet naputtavat tasaisina. Nakke oli mahassa kova möyryämään ja mylläämään, neuvolassa sydänäänten kuuntelu oli hankalaa kun hän pyöri ja sinkoili niin kauan kuin tilaa vain oli, ultrissa huitoi ja hikkaili kuin mikäkin. Nytkin hän on sellainen vilkasliikkeinen, "konttaa" vikkelästi omalla loikkatyylillään ja nyt kävelemään opittuaan kiiruhtaa puolijuoksua. Hauska ajatella jos tuo mahakäyttäytyminen jo ennustaa tulevaa temperamenttia. Tai temperamentti ei varmaaan ole oikea sana mutta mahan ulkopuolista elämää kuitenkin.


Tämäkin raskaus on ollut melko helppo, vaikka pahoinvointi ja väsymys ovatkin olleet rankempia kuin Nakkea odottaessani. Useina päivinä muistan vasta illalla että olen raskaana. Väsymys alkaa vihdoin väistyä ja kuten Villen riemuksi totesin,"alan olla oma itseni, täynnä turhautunutta energiaa jota en saa purettua". Synnytys ei jännitä yhtään, vaikka tietysti toivon että pääsen yhtä helpolla kuin puskiessani Nakkea ulos. Kaien mahdollisen kivunhelpotuksen haluan myös.


Olen jo pitkään ajatellut, että kaksi lasta on meille sopivasti, ja etenkin Ville on vahvasti sitä mieltä. Usein huomaan miettiväni, miten todennäköisesti olen nyt elämäni viimeistä kertaa raskaana. Välillä ajatus on surullinen, haikeutta täynnä, ja välillä tunnen helpotusta. Saan oman kehoni itselleni, se on ihanaa, ja samalla pienen surutyön paikka.

sisustuskärpäsen purema

Sisustuskuume! Meillä on täällä iso mäntypuinen kirjahylly sikinsokin täynnä kaiken maailman kirjoja. Hyllyn vieressä on tavallinen iikea-hylly täynnä dvd-leffoja ja muutamia koriste-esineitä. Sen vieressä on yrjöttävän ruma ja epämukava ikean sohva, jonka päällä on aina koristetyynyjä, takkeja, vauvan makuupusseja ja koreja täynnä pikkuisia hanskoja, hattuja ja villasukkia kuin missäkin päiväkodissa.


Tuossa siis lähtötilanne. Olen ollut viime päiviin asti siihen aivan tyytyväinen - se on käytännöllinen ja toimiva ja kirjathan nyt kuuluvat joka kotiin - kunnnes nyt yhtäkkiä kelkka on kääntynyt tapansa mukaan livakkaan. Vihaan tuota kohtaa olohuoneessamme! Mäntypuun väri on kamala ja muutenkin hylly näyttää siltä että voisi romahtaa hetkellä millä hyvänsä, kun kannakkeet ovat vääntyilleet ja murtuilleet erinäisissä muutoissa. Puolet kirjoista on sellaista paskaa etten lukisi niitä vaikka olisin suljetussa huoneessa ilman mitään muita viihdykkeitä. Dvd-röykkiöt toisessa hyllyssä näyttävät typerältä ja sohva on kuin mikäkin jätteiden luvattu maa.


Projektini keväälle: Kaikki paskakirjat pois. Keksittävä mihin dvd:t! Sohva ja rumat hyllyt helvettiin, tilalle kaunis valkoinen hylly jossa on sulassa sovussa lempikirjat ja muutamat koriste-esineet. Sohvan tilalle ihana nojatuoli ja pikkuinen pöytä (viskilasia ja sikarirasiaa varten tietysti). Keksittävä järkevä paikka pipoille yms., takakautta kuitenkin yleensä menemme vaunuilemaan.


Olen samanaikaisesti innoissani ja kärsimätön, en nalttaisi odottaa muutosta, en kestäisi edes katsoa kammottavaa nykyistä järjestystä.

Jouluperinteitä

Taas kännykkäbloggaus sohvalta torkkupeiton alta. Kuten kerroinkin vuosikatsaus-postauksessa, vietimme tämän joulun töiden takia Helsingissä. Olin herännyt aattoaamuna jo ennen neljää ja kamalasta väsymyksestä (jota raskaus ei varsinaisesti helpottanut) johtuen sain pitkin päivää taistella kiukkuista mieltä vastaan, etten aivan pilaisi toistenkin joulua. Ärsytti muun muassa jouluperinteiden puuttuminen ja se, että oli niin erilainen aatto mihin olen lapsuudenkodissani tottunut. Siellä joulu on aina tuntunut aivan erityisen jouluiselta ja siihen on valmistauduttu vaivaa nähden. Joka paikka kiilsi ja tuoksui puhtaalta, matot olivat pakkasesta kylmiä. Pukeuduttiin hienommin ja tehtiin ainna samat jutut samaan aikaan - kuusi - joulurauha - puuro - piirrettyjä - haudoille ja kirkkoon - joulupäivällinen - lahjat - sauna. Aatto on tuntunut pitkältä ja jännittävältä, kun se nyt hujahti ohi hetkessä (ja odotinkin koko ajan iltaa että pääsisi nukkumaan).


Varmasti tulemme vielä viettämään jouluja omalla porukalla omassa kodissamme ja tällaisia jouluperinteitä haluan jatkossa meidän jouluumme:


- Joulusiivous. Paitsi jos on tosi lyhyet vapaat en ehkä sitten jaksa siivota. :-D
- Hyasintteja ja ehkä jotain muitakin kukkasia
- Lunta kiitos. ;-)
- Aattona puetaan hienommat/ siistimmät vaatteet.
- Kuusi olisi ihana! Aito, ehdottomasti. Aamuhommien jälkeen koristeltaisiin kuusi.
- Jouluinen lounas. Katetaan kauniisti. Syödään rauhassa yhdessä.
- Päikkäreitä, piirrettyjä yms. (alan äiti-tyylisesti heti suunnitella kuvitteelliselle jouluaatollemme rytmiä...)
- Jouluinen autoajelu. Tänäkin jouluna käytiin ja oli kyllä tosi kiva ihailla lumisia pihoja ja taloja ja bongailla ihmisten kuusia ja valoja. Oli ihan sellainen rekiretki-fiilis kun luntakin oli niin kivasti.
- Joulupäivällinen. Samat jutut kuin lounaalla.
-Joulupukki ja lahjat.


Tietysti taustalla soi koko ajan jouluinen musiikki, minä aivan hehkun kauneutta kuin taivahan enkeli, lapset leikkivät nätisti posket punoittaen ja Ville tulee tuon tuostakin halailemaan ja vaimokullittelemaan.

padallinen myrkkysappea

Inhoan valittamista ja etenkin blogiin valittaminen on aina ollut minusta jotenkin typerää. Että kun on käytössä kaikki rikkaan kielemme kauniit sanat, on aika blogia varten, on kirjoitettu sana joka on miltei ikuinen - niin sittenkö käyttäisi ne sanat, sen ajan, valittaakseen jostain mitättömästä, kun voisi valita hyvänkin. Koen myös jotenkin hankalana alkaa valittaa, alan vaistomaisesti puolustella miten toisaalta, ja onhan myös se toisaalta, ja sitten kun maailmalla kuolee lapsia nälkään niin minäkö kultalusikka suussa JA perseessä syntynyt valittaisin jostain pikkujutusta.


Nyt kuitenkin perspektiivit hiiteen, nyt minä haluan valittaa! Olen tikahtumaisillani kiukkuun ja vääryydenkokemukseen, kun en saa ikinä olla yksin (niin, vieläkään!) ja kun en ikinä saa kotona hengähdystaukoa tästä kaikesta. Olin viimeksi yksin kotona elokuussa, jolloin siivosin Naken synttäreitä varten. Yhteensä tämän lähes puolentoista vuoden aikana olen ollut yksin - optimistisesti laskettuna - viitisen tuntia. Sain viimeksi jäädä aamulla nukkumaan marraskuussa, mistä kiittelinkin sitten koko päivän. Villen mukaan on oikein, että nousen aamulla Naken kanssa koska menen aikaisin nukkumaan, ja tietysti onhan tuossa järkeä. Nakke nukkuu usein kahdeksaan asti joten mistään univelasta en voi puhua. Mutta! Edes yhtenä aamuna silloin tällöin olisi kiva nousta rauhassa. Juoda kahvi ja meikata. Tietysti on itsestäänselvyys että kun olemme Naken kanssa kaksin hänen tarpeensa menevät edelleni kaikessa, mutta olen täynnä myrkyllistä, kihisevää sappea kun en ymmärrä, miksi se on itsestäänselvyys myös ollessamme koko perhe kotona.


Kun Nakke on hereillä olen koko ajan läsnä. Tietysti, ja sellainen äiti haluankin olla. Kuitenkin voisin tehdä myöhästyneen uudenvuoden lupauksen, että otan enemmän omaa aikaa. Lähden salille, kahville, elokuviin. Rakastan Villeä enkä vaihtaisi häntä edes pussilliseen markkuja, perttejä tai kalleja, ja syvästi kunnioitan miten hyvä isä ja aviomies hän on. Mutta hitto vieköön että täältä kotoa on päästävä pois! En todellakaan odota innolla tulevaa vauvavuotta ja sitä miten symbioosissa tulen olemaan vauvan, kodin ja repaleisten hermojeni kanssa, mutta pitää vain kovettaa itseni ja livahtaa silloin tällöin pois, pois, pois. Varmasti joskus koittaa sekin päivä kun saan olla yksin kotona, vaikkei nyt siltä tunnukaan.

Lapsirakkaat suomalaiset

Julkisessa keskustelussa tuntuu olevan yleisenä näkemyksenä suomalaiset lapsivihamielisinä ihmisinä. Miten lapset eivät saisi kuulua eivätkä oikein näkyäkään ja miten kännissä mökeltävä juoppokin on toivotumpaa seuraa bussimatkalle kuin uhmakohtauksen vallassa parkuva taapero. Noh, mulla on aivan päinvastaisia kokemuksia. Oikeastaan joka kerta, kun olemme Naken kanssa jossain julkisella paikalla, saa hän positiivista huomiota vierailta ihmisiltä. Tänään olimme kahdestaan uimahallissa ja valehtelematta ainakin 15 eri ihmistä lausui hänelle jonkun ystävällismielisen sanan. Kahvilan myyjä tarjosi Nakelle maidon ja kantoi tarjottimemme pöytään, mikä tuokin on käynyt ennenkin. Ehkä alamme saada erilaisiakin reaktioita kun ah! uhmaitkupotkuraivarit astuvat kuvaan. Mutta tähän asti on kyllä ollut silkkaa lämminsydämisen lapsirakkauden juhlaa.

Parit ärsytykset

Pikainen bloggaus kännykällä Naken "nukkuessa päiväuniaan" yläkerrassa (hirveä höpötys ja selostus kuuluu pinnasängystä. Äsken kävin vaihtamassai vaipan ja oli ylettynyt repimään sellaisen sätkynukkekoristeen seinältä :D ). Hörpin tässä samalla cappuccinoa ja lämmittelen viltin alla; nautin tästä päivän toisesta vapaahetkestäni. Toinen alkaa illalla seitsemältä Naken kavuttua yöpuuhun.


Tuli vain jostain mieleen, että tiedättekö mikä on ärsyttävä ja yleinen tapa kyläillessä? Alkaa jo eteisestä, kun hän jonka luona kyläilläänalkaa tohinalla ihmetellä, mistä löytyisi vapaa henkari mihin vieras voisi iskeä takkinsa. Ennakointia!?? Tuohon kyllä syyllistyn usein itsekin. Toinen aivan hiton ärsyttävä, kysyä vieraalta Mitäs mä nyt sulle osaisin tarjota?. Olisiko kannattanut miettiä sitä jo ennen kyläilyä?! Jos olisi pokkaa pyytäisin kepeään sävyyn leipaisemaan kakun. Koska ei ole mutisen vaivaantuneena, että no eihän minun takia mitään...


Töissä varmaan kaikki tietävät raskaudestani, mutta vain muutama on suoraan onnitellut. Tuollainenkin käytös menee yli hilseen. Ylipäänsä paljon on ärsyttäviä tapoja ihmisillä. Onneksi on sunnuntaihin asti vapaata, saan balsamoida hermojani kotipesässä.