maanantai 2. helmikuuta 2015

Pesänrakentajan sairastuvassa

Laskettu aika on tasan neljän kuukauden päästä. Ihan hullun lyhyt aika! Ei Villen kanssa kumpikaan tajuta että oikeastaan ihan kohta meillä on kaksi lasta. Kohta sitä taas ollaan symbioosissa pikkuruisen ihmisenalun kanssa... Pari-vuotiaan ihmisenalun vaatiessa ja tarvitessa omansa hellyydestä, rakkaudesta, läsnäolosta.  Toivon että Naken vauvavuotta paremmin osaisin elää hetkessä muistaa, että kovin katoavaista on aika tuo (ilman onneksi -lisäystä).

Päätä särkee, on särkenyt aamusta asti. Otin Naken yöllä viereen ja hän makasi aina yhdeksään asti oikean käsivarteni päällä sievänä ja tuhisevana kuumemyttynä. Mulla olisi ollut tänään oma vapaa Naken 11-15 hoitopäivän myötä, mutta pidetäänkin sairastupaa kotona. Mietin, että jos kuume ei nyt tuosta nouse niin voitaisiin kyllä käydä illemmalla vaunulenkillä. Pelkkä ajatuskin koko päivän sisälläolosta saa päätä kivistämään entisestään.

Pesänrakennusvimma on aivan hillitön. Haluan että joka ikinen komeron nurkkakin on siististi järjestyksessä ja joka ikisellä irtomutterillakin on jämpti oma paikkansa. Haaveilen säilytysrasioista, lajitelluista leluista, komerosta josta näkee heti ovellta miitä siellä on.


9 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista pikku Naksulle! <3 Mäkään en voi tajuta, että teitä on kohta yksi enemmän :D Kerrothan sit heti kun tiedät kumpaa sukupuolta sieltä on tulossa!

    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naksu kiittää! Eilen oli jo kuumeeton päivä mut tänään nousi uudestaan, PLAAH!

      Joo kerrotaan sit, kaks vkoa rakenneultraan! Veikataan molemmat poikaa :)

      Poista
  2. Iloista ja onnellista loppu odotusta! Vauvako syntyykin jo kesäkuussa? Saat sitten ihanan syntymäpäivälahjan :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Onnea aina tarvitaan :)

    2.7. on laskettu aika. Synttärilahja on mammalomalle jääminen :)

    VastaaPoista
  4. Moi,
    Miten ootte jakselleet? Onko Nakke jo terve?
    Ihan hirveen lyhyt aika tuo neljä kuukautta kyllä: mun piti ihan sormin laskea, että oletkohan nyt varmasti oikeessa. Vaikka etköhän sä tiedä =D.

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :) Ei ole vieläkään terve :( Iltaisin aina nousee kuume. Muuten arki rullaa mukavasti :) Ville on nyt N:n kanssa kotona ja mulla yövuoroja.

      Itsesiassa 4kk on äitiyslomaan ja viisi sitten itse rutistukseen. Hullun lähellä kyllä!!

      Poista
  5. Ok. Ajattelin vaan, kun olit laittanut, että neljä kuukautta laskettuun aikaan, niin silloin se olisi kesäkuun alussa (koulua on vielä nelisen kuukautta) ;D

    VastaaPoista
  6. Eli sulla on viisi kuukautta laskettuun aikaan ei neljä. ;D

    VastaaPoista

Mitäs mietit?