sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Vauhtiviikot


Aika menee ihan älyttömän nopeasti. Minun aikani on vielä perheemme arvottominta, sen edelle menee oikeasti kaikki muu. Tarkoitan siis minun minun minun aikaani, en sitä aikaa kun teen kodin tai lasten tai yleisesti arkemme eteen jotain.


Lisäksi on taas ollut paljon menoa ja meininkiä. Harmittaa kun ei tule päivitettyä blogia useammin, vauhdikkaat päivät vain syöksyvät ohi, jääköhän niistä muistijälki... Tällä viikolla saimme maanantaina tätini meille kylään ja kävin vauvan kanssa neuvolassa ja illalla yksin salilla, tiistaina satoi ensilumi ja olin melkein koko päivän vauvan kanssa ystäväni luona sadan kilometrin päässä Helsingistä, keskiviikkona olimme koko perhe Naistenklinikalla Nellin lääkärinajan takia ja illalla Villen mentyä töihin kävin lasten kanssa Malmilla kaupoilla ostamassa nimiäislahjan ystävämme pojalle (huh mikä reissu... Jompikumpi lapsirakkaista ulisi koko ajan. Aina yhtä ihania bussimatkat lasten kanssa...), torstaina kävin aamupäivästä kuntosalilla ja sitten jäin taas illaksi yksin lasten kanssa Villen mentyä iltavuoroon ja käytin meidät illalla ensin puistossa ja sitten saunavuorollamme jälleen huudon ja ulinan säestyksellä. Perjantaina tein perus kotihommia ja sain olla hetken vain vauvan kanssa kotona Villen käytyä Naken kanssa kaupassa, ja sitten vanhempani tulivat meille yökylään ja Ville lähti ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen yövuoroon. Eilen lähdettiin vanhempieni ja tietysti lasten kanssa heti aamusta Jumboon ja Flamingoon, ja puolilta päivin tulin lasten kanss a takaisin kotiin ja yhdeksi mentiin koko perhe ystävän muksun nimiäisjuhlaan. Juhlien jälkeen Ville paineli nukkumaan ja minä tein mulle ja tytöille pesän sohvalle, ja olikin ihana olla siinä yhteisen peiton alla lämpimässä piirrettyjä katsellen. Väsytti kamalasti, Nakkekin meni pitkästä aikaa jo ennen seitsemää nukkumaan ja tänä aamuna herättiin vasta yhdeksältä!


Tänään on Villen ja minun kolmas hääpäivä. Kirjoitettiin rakkauskirjeet toisillemme. Muuten ei ehdittykään juhlistaa, kun Ville nukkui yövuoron univelkoja ja hänen herättyään me lähdettiinkin tyttöjen kanssa miltei samantien ystäväni luo. Yritin että olisin jättänyt vauvan kotiin mutta ei oikein sopinut, joten todella kiukkuisena otin sitten jälleen lauman mukaani ja taas sitä mentiin. Ihana vierailu oli kuitenkin, kiukkuni suli, ystäväni koti oli lämmin ja kodikas. Tytöt riehuivat ja oli niin ihanaa kun minun pieni Nakkeni niin reippaana touhusi ja sai taas olla hyväksytty ja pidetty omana itsenään. Nuo Naken lääkärikäynnit saavat aina joiksikin päiviksi mieleni apeaksi, ne ovat niin ongelmakeskeisiä (tietysti, eihän lääkärissä käydä päivittelemässä miten hyvin pyyhkii, vaikka arjessa usein siltä tuntuukin) ja niiden jälkeen olen surullinen ja huolestunut, pienen tyttöni tulevaisuus tuntuu kohtuuttoman kiviseltä. Hän on niin ihana tyttö, reipas ja suloinen, hän oppii jatkuvasti uutta mutta niin useinuuteen sisältyy pikkuriikkinen suru tai huoli. Hän osaa paljon sanoja ja harjoittelee jo lauseitakin, muttei ymmärrä kysymystä "haluatko maitoa vai mehua?". Hän oppii jatkuvasti uusia taitoja, mutta ennemminkin matkimalla ja toistamalla kuin itse keskimällä. Hän on minun pikkuinen varjoni, en pääse minnekään ilman häntä. Huudan ja komennan liian usein mutta aivan älyttömästi myös halaan ja kehun; yritän olla itselleni armollinen, olen niin hyvä äiti kuin milloinkin pystyn ja jaksan. Nyt olen väsynyt ja lyhythermoinen, pitkään jo ollut oman ajan tarpeessa. Villellä on ollut tässä listassa pelkkiä ilta- ja yövuoroja, illat yksin lasten kanssa ovat rankkoja. Vauva on minun vauvani, kääntyy sinne päin missä olen, on nytkin sylissäni. Hän on ihana, hän imee musta kaikki mehut. Olen laskenut rimaani aivan helvetisti, monikaan asia ei ole niin justiinsa. Heti kun Villen työvuorot sallivat otan itselleni pari omaa tuntia, tuntuu että muuten kaikki leviää, pinnani on liian usein kireä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

illan vikat ennen outoja unia

Pikainen kännykkäbloggaus vuoteesta, vaikka jos olisin fiksu olisin jo unilla... Vauva tuhisee pinnasängyssään siihen malliin kiihkeästi että KOHTA HERÄÄ!, kuten Nakke aina dramaattisesti sanoo.


Syötin tänään Nakelle puuroa ja jauhoin paskaa, joka alkoikin kiinnostaa itseäni (Naken korviin se oli luultavasti silkkaa paskapuhetta, joka pisti avaamaan suuta nopeasti ennen kuin pitkästyy hengiltä): "Tää puuro on alunperin kasvanu pellossa. Maanviljelijä on niittäny (?) sen, josta se on öööhm kuivattu, ja siitä on otettu jyvät, ja jyvät viety tehtaaseen ja niistä tehty puurohiutaleita, ja sit toisessa tehtaassa on valmistettu pahvilaatikko mihin ne hiutaleet sit pakataan... Ja sit nää mustikat, ne kasvoi metsässä ja sit mummo poimi ne ja antoi meille." Pisti mut kyllä miettimään. Olisi ihanaa olla omavarainen vegaani mutta olen marketeista miljoonaan muoviin pakattuja ruokia ostava tehotuotetun lihan suurkuluttaja. Buu... Ainut peukku minkä itselleni voin antaa on se, etten juuri koskaan heitä ruokaa roskiin.


Näin tänään puistossa kaksi Naken kerhokaveria äiteineen, keräsin sosiaalisen rohkeuteni rippeet kasaan ja pidin niille tsemppipuheen, ja liityin seuraan ja ehdotin parin tunnin puistoilun päälle numeroiden vaihtoa tulevia puistoiluja ajatellen. Hyvä meitsi!


Nakke sanoi tänään ensimmäistä kertaa äiti. Kuulosti juuri niin ihanalta kuin olin haaveillutkin.


Huomenna käydään vihdoin avaamassa vauvalle tili. Kuntosalikin houkuttaisi, mutten taida ehtiä ennen kuin Villen pitää lähteä iltavuoroon. Eilen kävin, ihanan makia lihaskipu.


Olen ollut jotain kuusi viikkoa herkkulakossa!


Näen ihan outoja unia... Nyt niitä katselemaan!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ystävyydestä, lapsista

Siskoni oli meillä viikko sitten kylässä, ja keskustelu ajautui lapsiini ja siihen, miten minun on nykyään vaikea tavata ketään ilman heitä. He tavallaan kuuluvat pakettiin ja esimerkiksi juuri sisko(i)lleni olen kiitollinen, että he ymmärtävät sen. Laajensin ajatuksiani siihen, että aito ystävyys hyväksyy toisen kasvun ja elämän muutokset, on kiinnostunut ja tukee, ei kahlitse sanoin tai vaatimuksin vaan antaa kiistattoman tuen, pysyvän turvan. En ole todellakaan osannut itse olla tuollainen ystävä, olen kadehtinut ja paheksunut erilaisia valintoja ja elämäntilanteita, mutta aion tsempata. Miten helkutin mahtavaa onkaan kun on ystävä, jonka tietää pysyvän vaikka yhteydenpito venyisi, joka ymmärtää tai haluaa ymmärtää muttei missään tapauksessa sääli, joka antaa toiselle tilan olla ja kertoa paheksumatta tai esittämättä alentuvia pikaratkaisuja.


Toisaalta - nyt lasten myötä sitä on itse helposti kehno ystävä. Tai ainakin erilainen aiempaan verrattuna. Kun on huolesta suunniltaan, niin kuin olen nyt melkein koko vuoden ollut Naken kehityshäiriötä selvitettäessä, ja ylipäänsä kun viettää lastensa kanssa 24/7, tuntuisi falskilta olla puhumasta siitä. Ehkä avarasydäminen ystävä ymmärtää, kysyykin joskus - ei vain kohteliaisuudesta vaan aidosta kiinnostuksesta ystävänsä maailmaa kohtaan, halusta yrittää ymmärtää se.


Tuollaisia ajatuksia ystävyydestä. Monta kasvunpaikkaa itselleni, varmasti.


Nakella oli tänään silmälääkäri. Hän kun etenkin kesällä kaatuili/ törmäili/ putoili paljon etenkin puistoissa tai muissa ulkotiloissa, niin nyt tutkittiin onko näössä vikaa. Ei ole! Terveet silmät ja täysin normaali näkökyky on hänellä. Näin oletimmekin Villen kanssa, mietimme Naken tilan hahmottamisongelmien liittyvän ennen kaikkea aurinkoisiin päiviin ja hänen valonarkoihin silmiinsä. Silti, kun Ville astui Naken kanssa toimenpidehuoneesta ja kertoi nuo uutiset, tulin aivan uskomattoman iloiseksi! Että häntä on tutkittu, puh huh, ja nyt on silmätkin todettu terveeksi! Kuulemma tämä, että näkö on normaali, tulee todennäköisesti poissulkemaan yhden oireyhtymän jota hänellä on epäilty. Mahtavaa!!!!


Tietysti - jotainhan hänellä on ja kuten neurologi aiemmin sanoi, kehityksessä tulee olemaan viiveitä. Ja törmäilyt yms. voivat johtua vaikka hahmottamisen häiriöstä ylipäänsä, ei siis näköön vaan aivoihin liittyen. Mutta silti, kun mietin kaikkea viime keväästä alkanutta huolta ja mitä hänen kohdallaan on epäilty, olen niin helpottunut ja kiitollinen. Hän on niin rakas, ihana tyttö, olen joka päivä tikahtua ylpeyteen mitä kaikkea hän osaa, miten fiksu, suloinen, reipas ja hauska hän on.


Olen myös tässä vajaan vuoden aikana tullut kunnon tiikeriäidiksi. En hyväksy mitään negatiivista Nakesta, en mitään vitsailua hänen kustannuksellaan. Jumalauta, täältä pesee sille joka yrittää! Niin kauan kun voin minä suojelen häntä.


Tietysti sama koskee vauvaakin, vaikka suhteeni häneen onkin erilainen. Hän on topakka ja tarvittaessa vaativakin, mutta kuitenkin ah niin rauhallinen ja tyytyväinen pieni tyttö, jolla on maailman ilahtunein hymy. Hän nukkuu yöt tyynylläni nenä vasten omaani, hän kierii lattialla akselinsa ympäri ja lähtisi niin mielellään jo ryömimään, hän syö kuin linnunpoikanen, kaikki maistuu. En ole vielä huolissani hänestä, siihen kun hän menee kouluun on sata vuotta, hän on minun vauvani, koko ajan minun lähelläni.



torstai 5. marraskuuta 2015

Päivä joka hujahti


Tämä päivä on mennyt ihan älyttömän nopeasti! Oikeasti, pistää epäilemään olenkohan maannut tajuttomana osan päivää, niin nopeasti on mennyt. Tuntuu että heräsin n. puoli tuntia sitten, ja nyt on jo ilta ja olen ehtinyt katsoa kolme jaksoa American Horror Storya (kausi 2 katsottu!), käydä perheen kanssa Prismassa ja Vaasan Leipomomyymälässä (luulin että vauva oli räjähtänyt, mutta ympärillä leijuva tuoksu tulikin mistä muusta kuin leivästä), saunoa, mitähän muuta. Kaupasta tullessamme nauroin Villen vitsille niin lujaa että meinasin pissata housuun, ja piti äkkiä iskeä jalat linkkuun ja pistää niin sanotusti liinat kiinni. Naken kanssa tuntuu etten ole ehtinyt oikein mitään - huomenna lupaan olla enemmän läsnä! Vauva on saanut läsnäoloni huutamalla kuin villi hyeena - vauva hei, et ottaisi tuota "huomiota se on negatiivinenkin huomio"-linjaa... Siskoksilla on alkanut aivan viime päivinä synkata uudella tavalla, vauva ei katso ketään yhtä ihastuneena kuin Nakkea, se on liikuttavaa. Pienet rakkaat tyttöni. Whatsapp on taas tänään laulanut ja suunnittelin meneväni kuntosalille, ja vaikken sitten kauppareissun ja saunan välissä ehtinytkään niin ryhti nousi jo pelkästä aikeesta. Ja näinpä alkaa olla tämäkin päivä taputeltu, kuten sanotaan.