torstai 10. joulukuuta 2015

Autolla sinne, tänne ja tuonne kera vauvan + museoretki



Ihanan idyllinen iltahetki mulla tässä hiljaisessa ja siistissä (=todella harvinainen tila) olkkarissamme sohvalla makuuasennossa vauvan löhötessä päälläni, uninen tuhina vain kuuluu. Telkkarista tulee elokuva Lainakengissä, muistan katsoneeni tätä viimeksi kahdeksan tai seitsemän vuotta sitten Varkaudessa asuessamme, kun sain puhelun jossa kutsuttiin työhaastatteluun. Oli kevät ja olin nuori, nyt on mustaakin mustempi joulukuu ja olen vanha. :D


Mulla on koko päivän inhottavasti jomottanut munasarjoja. Todella mielenkiintoista tämä naisen elämä...


Kauheasti ollut taas menoa. Olen aika ylikierroksilla, öisinkin tuntuu että olen enemmän hereillä kuin unessa. Tänään olen jättänyt kshvia vähemmälle (nyyh!) ja väsyttänyt itseäni salilla ja saunalla ja nyt ramaiseekin mukavasti, joten jospa ensi yönä nukuttaisi hyvin. Uni on tärkeää, lepo. Onneksi kohta on joulu ja nämä kotiäidin kiireet helpottavat.


Tiistaina ajoin illalla vauvan kanssa Herttoniemeen, josta hain huutonetistä ostamani lakanat Nakelle pukinkonttiin. Yritän vähän kunnostautui eko-hommissa, aivan älytöntä ajatellakaan että kaikki pitäisi hankkia uutena, maailmassa on niin hitosti tavaraa. Tietysti helpommallahan sitä pääsisi kun tilaisi vain netistä suoraan kotiin, mutta kuten sanottu nyt pitää tsempata.


Kauniista Hertsikasta ajeltiin Itikseen, jossa jätin hankkimani lahjat Hope-yhdistyksen pisteelle. Sitten kiertelin vaatekauppoja ja tein päässäni listaa mitä ostan joulun jälkeisista aleista (noin niin kuin eko-puheiden vastapainona) ja menin sitten Lidliin keräämään kiukkuisia katseita. Olin nimittäin unohtanut siirtää käyttötilille rahaa eikä käteiseni riittänyt ja jono takana kasvoi ja en uskaltanut katsoa ketään. Vuorovastaavan tuloon kesti niin kauan että ehdin käydä kännykällä verkkopankissa siirtämässä toiselta tililtäni käyttikselle rahaa ja vastaavan tultua saatoinkin ostaa ostokseni. Autossa söin lihapiirakkaa ja huokaisin hyvin syvään että voihan vittu.


Eilen tapasin 9.30 Pasilan asemalla yhden miehen, jolta olin myös tehnyt huutonet-oston. Aikamoinen tohina oli saada itseni ja lapset 8.30 ulos sateeseen ja matkaan mutta I did it! Vauva nukkui kerrankin, 8.15 herätin hänet ja äkkiä vaatteet niskaan ja puurot napaan. Koska olimme jo tien päällä päätin ekstemporee että mennään samalla kaupungille ja käydään vaikka Luonnontieteellisessä museossa. Näin tehtiin ja olipa kiva reissu, vaikka kädet vähän tutisi jälkeenpäin kun kannoin reippaan seitsemän kilon vauva-punnustani koko tunnin museoinnin ajan ja Nakke halusi pitää kädestä. Nakke tykkäsi eläimistä, tietysti. Vähän hymyilytti kun hän joulukoristeeksi laitetun olkipukin nähdessään sanoi "kirahvi".


Naapurilähiön juna-asemalle päästyämme päätin, että nyt ei kotonsa odottava nakkisoosi ja pottumuusi houkuta - minua siis, Nakelle nuo on lempiruokaa, hih. Nappasin aseman pizzeriasta pizzan ja sen saatuani tein varmaan vaunujuoksun Suomen ennätyksen, ihmiset oikein lakosivat tieltä, ylämäkikään ei vauhtiani hiljentänyt mutta ei, tasan minuutin myöhästyttiin bussista. Ei auttanut kuin kävellä, vettä satoi, pizza tuoksui, matkaa oli pari kilometriä.


Eilen illalla pakkasin jälleen vauvan autoon ja ajoin lentokentälle moikkaamaan kummiani. Ihanaa oli kahvitella ja jutella. Kotiin tultuani Nakke oli juuri käynyt kylvyssä, ruettiin porukalla iltapuurolle.


Tänään kävin poliisiasemalla hakemassa uutta passia, taas vauva kaverinani. Siitä kauppaan ja kassit pursuten kotiin, ja siitä pian salille. Voi kunpa ensi yönä uni olisi syvää ja hyvää, ilman yöllistä "järjenjuoksua".

maanantai 7. joulukuuta 2015

Kotitöistä, kiitollisuudesta ja elämän lyhyydestä

Hurraa! Vauva nukkuu yläkerrassa ja itse olen alakerrassa. Tuntuu todella tärkeältä saada olla edes vähän aikaa vuorokaudessa ilman näkö- ja kuuloetäisyyttä kumpaankaan lapseen. Tämä on ensimmäinen tällainen ilta vauvan syntymän jälkeen. Tänään hän nukkui elämänsä pisimmät yhtäjaksoiset päikkärit: Tunti neljäkymmentäviisi minuuttia! Elän toivossa että hän nyt miltei puoli-vuotiaana aktiivisesti liikkuvana ja hyvällä ruokahalulla syövänä tyttönä alkaisi saada jo vähän parempaa unirytmiä. Kun jaksaisin, niin voisin myös yrittää opettaa hänet omaan sänkyynsä nukkumaan (mutta luulen etten jaksa).


Olen aivan innoissani hankkinut ja paketoinut joululahjoja. Paketoiminen on ihanaa! Huomenna käyn viemässä Itikseen Hope-yhdistyksen joululahjakeräykseen kolme suloista pakettia kolmelle teinitytölle. Sydän meinasi murtua kun luin lasten joulutoiveita ja silmiin osui "nukenrattaat - tyttö 2 v". Ehkä vähän erilainen elämä tuolla kaksi-vuotiaalla kuin omallani.


Olen jotenkin ylikierroksilla. Arjessa on koko ajan niin paljon kaikkea. Arkemme toimii sujuvasti kuin se kuuluisa junan vessa, mutta se vaatii minulta lähes jatkuvaa miettimistä ja organisoimista. Pidän hyvin sujuvasta arjesta ja siitä että hommat sujuvat mukavasti ja luontevasti, mutta välillä haluaisin aivoni jonnekin rauhaisaan aivo-lepokotiin vähän lomalle, olemaan miettimättä mitään.


Harva muuten varmaan uskoisi, miten paljon äideillä on hommaa. Nythän on somessa liikkunut kirjoituksia metatyöstä eli juurikin siitä jatkuvasta ajatushommasta. Kuka tahansa (no, melkein), voi pyörittää perhe-elämää päivän tai viikon, mutta se että handlaa kaiken jatkuvuuden kuormittaa päätä. Esim. vatehuolto: Varaa pyykkivuoro (menetkö lasten kanssa vai heidän nukkuessaan) - käy pesemässä pyykit - laita kaappeihin - ole kartalla mitkä vatteet sopivat - laita pieneksi jääneet jemmaan, vie aika-ajoin kierrätykseen, katso kuitenkin mitkä on siskolle hyödynnettävissä - jos mahdollista pidä vähän jo seuraavan koon vaatteita jemmassa - huolla ulkovaatteet - hanki ajoissa seuraavan vuodenajan vaatteet, ennakoi koko! - tähän kaikkien liittyen tietysti säilytystilan vähäisyys sekä se, ettet ole miljonääri. Tämä yhtenä pienenä osana arkea.


Kuulostanpa valittavalta/ katkeralta. Oikeasti olen viime viikkoina tarjonnut itselleni kiitollisuuden näkökulmaa, muistuttanut itseäni siitä. Ja oikein muistuttamalla muistuttanut nauttimaan ja kaikesta suunnittelusta ja järjestelmällisyydestä huolimatta viettämään kivoja, rentoja kotipäiviä lasten kanssa.


Viime viikolla oli kyllä taas ohjelmaa melkein joka päivälle. Maanantaina oli Villen viimeinen yövuoron jälkeinen nukkumispäivä ja raahasin itseni ja penskat koko aamupäiväksi Ikeaan. Huh kun oli pinna kireällä lähtiessä ja karjuttiin kaikki kilpaa, mutta perillä kaikki menikin suht ilman säätöä ja viihdyttiin melkein neljä tuntia. Illalla kävin salilla ja saunoin oikein pitkään ja oli niin ihanaa viettää tuo oma tuokioni.


Tiistaina mentiin koko kopla heti aamulla keskustaan, jossa Nakella oli taas yksi lääkäri. Siinä ei kauan mennyt joten käytiin sen jälkeen Kiasmassa ja - nammmmmm! - sushilla. Keskiviikkona olin puistossa Naken kerhokavereiden ja heidän äitiensä kanssa ja torstaina oltiin muuten kotona, paitsi illalla raahasin (aina raahaan :D ) itseni ja penskat saunavuorollemme. Perjantaina lähdettiin taas koko porukka heti aamusta ja käytiin yhdessä ostoskeskuksessa jättimäisillä ruoka- ja jouluostoksilla. Samalla nähtiin Villen täti ja käytiin porukalla Hesburgerissa, ja sitten pitikin kiireellä lähteä kotiin, ja Villen samantien minut, lapset ja viisisataa miljoonaa kauppakassia jätettyään suunnata töihin. Kotona leivoin pizzaa ja illalla vielä Naken kanssa pipareita, kun hän oli siitä niin monena päivänä puhunut.


Lauantaina lähdettiin TAAS koko porukka aamulla suuntanamme Messukeskus ja koiranäyttelyt, joissa tavattiin Villen äiti ja täti. Siellä hujahti koko päivä, oli yllättävän kivaa! Saatiin Villen kanssa olla ylpeitä reippaista lapsistamme. Eilen kävin aamupäivällä Naken kanssa yhdessä isossa lätäkössä kahlaamassa (N rakastaa lätäköitä). Oli aika idyllistä kun vettä vihmoi taivaalta ja Naken lätäkköriemu oli rajaton, ja ohi käveli toisiinsa liimautunut pariskunta yhteisen sateenvarjon alla. Illalla jäin taas yksin lasten kanssa Villen iltavuoron takia ja varmaan ensimmäistä kertaa ikinä meillä oli rauhallinen ja itkuton ilta alusta loppuun. Yleensä nukkumaanmenon lähestyessä molemmat ulvoo kilpaa ja mulla ei vaan kädet riitä, ja sitten vauva ei vielä nuku kuin sylissä ja ns. oma aikani menee vauvan patjana levottomana ja väsyneenä. Mutta eilen ei siis kukaan ulvonut, hurraa. Ei touhukkaan viikon päälle viitsitty lähteä minnekään (+ oli helvetinmoinen tuuli ja sadetta) vaan oltiin vain kotona. Niin ja siivosin sisävarastomme ja päivitin taas vaatejemmoja, mikä saikin miettimään miten helvetisti ns. ajatustyötä kaikkiin kodin juttuihin liittyy, sen fyysisen työn lisäksi siis. Onneksi olen alkanut opetella delegoimaan ja Ville on aulis tekemään mitä pyydän - siinä tiimityömme salaisuus.


Tulipas pitkät selostukset. Aika menee pelottavan nopeasti, pakko yrittää laittaa jotain tapahtumia ylös. Pelkään että tuntuu vain parilta hetkeltä ja olen vanha nainen, istun yksin vanhainkodissa ja ihmettelen, näinkö lyhyt tämä elämä olikin (yhdet rouvat ihmettelivät oikeasti kerran noin uimahallin pukuhuoneella. Olen miettinyt tuota siitä asti silloin tällöin.).



perjantai 4. joulukuuta 2015

Ilta-ajatukset

Päivän toinen bloggaus! Nyt on vauhti päällä. Vauva ei nuku iltaisin kuin pätkissä sylissä eikä telkkarista tule nykyään mitään katsottavaa. Olen iltaisin Naken mentyä nukkumaan yhtaikaa levoton ja väsynyt, ajatuksenjuoksussa ei ole kehumista. Minkä varmasti tämäkin teksti tulee paljastamaan. 

Mietin taas tänään, miten äitiys on helpompaa nyt kuopuksen kohdalla verrattuna siihen, mitä se oli Naken synnyttyä. Tietysti (?) tunnen oikeastaan päivittäin riittämättömyyttä, kun jompikumpi lapsista ulvoo jatkuvasti ja voisin helposti ratkaista tilanteen tarjoamalla syliä, muttei vaan kädet riitä. Olen tietoisesti (ja toki myös pakon edestäkin) laskenut tasoani kodin ja itseni suhteen ja tietoisesti pyrin siihen, että arkemme olisi tietynlaisesta kiireisyydestään huolimatta rentoa ja ihanaa. Ville aina käskee minun siivota vähemmän, mikä vapauttaisi aikaa, ja olenkin laskenut siinäkin rimaa. Siitä huolimatta hommaa tietysti riittää silläkin saralla - en halua kerryttää pyykki-, tiski- tai likakasoja vaan jatkuvasti teen jotain kodin eteen. 

Mutta siihen helppouteen! Esikoisen kohdalla kaikki on uutta ja sitä tavallaan opettelee omaa tapaansa olla äiti. Sellaiset asiat kuin kesto- vai muovivaipat, kaupan vai itsetehdyt soseet ja pinnasänky vai perhepeti tuntuvat merkityksellisiltä, aivan kuin niillä olisi paskankaan väliä siihen miten hyvä tai huono äiti on. Seuraavien lasten synnyttyä nuo valinnat on jo tehty. Vauvavuotena on kyllä mielestäni ihan hyväkin hurahtaa noihin sinänsä merkityksettömyyksiin, koska myöhemmin ei oikein ole aikaa. Ja omien valintojensa tunteminen osaltaan tuo sitä äiti-varmuutta.

Olen ollut tänään illalla Naken mentyä nukkumaan surullinen, huolissani. Kannan yksin tätä huoltani, kukaan ei tiedä missä mennään, minulla ehkä on aavistus. Monet Naken tuntevat sanovat, että kaikki on niin kuin pitää - se lyttää minun suruni ja käperryn entistä tiukemmin itse sen ympärille, vaikka samalla nuo sanat ovat tietysti juuri ne mitä itsekin toivon. Ainakin ajattelen että Nakke on syntynyt juuri oikeaan perheeseen, kukaan ei voisi olla hänestä ylpeämpi ja onnellisempi kuin minä ja Ville.

aamun oma hetki

Olen ainoana koko perheestä hereillä. Näin käy nykyään välillä, koska Nakke on alkanut nukkua jopa kahdeksaan ja vauvakin torkkuu tyytyväisenä niin kauan kun vain saa olla kainalossa! Niiden helvetin viiden, kuuden aamujen jälkeen kahdeksan on aivan uskomattoman ihanaa.


Nakke herää yleensä hyväntuulisena ja alkaa heti puhua jostain aiheesta. Eilen hän hieroskeli niskaansa ja sanoi: Minu nitka kipee. Nitka jumi. Hah! Usein hän haluaa että nostan hänet ikkunaan katsomaan onko "lunna satanna". Monena aamuna on myös ihmetelty naapureiden pihalla olevaaa tuulen lennättämää muovikassia. Eilen saatoimme tyytyväisinä todeta, että kassi on otettu sisälle. "Hy-ä, naapri!"


Tänään mennään ennen töitä yhteen ostoskeskukseen. Ostetaan kahmalokaupalla ruokaa ja tavataan Villen täti, jonka kanssa mennään syömään ja saadaan annettua hänelle ilmaislippu huomenna pidettäviin koiranäytttelyihin. Anoppini saa siellä palkinnon työstään kasvattajana. Minä lupasin leipoa pizzaa tarjottavaksi. Tänään jauho pöllyää siis.


On ollut ihan hyvä viikko, mutta olen myös huomannut olleeni aika ärtynyt. Ihmiset ärsyttävät, itsekeskeisyys ja itsekkyys, teennäisyys, uh. Ja nyt alkoi ihan älyttömästi väsyttää tässä vauvan tuhinaa kuunnelessa joten öitä vielä!