tiistai 30. elokuuta 2016

Viikon mittanen päivä, tai toisinpäin

Aika menee niin älytöntä vauhtia, pelkään etten muista näistä vuosista mitään jälkeenpäin jos en laita jotain ylös. Vaikka sellainen, tällainen, oman toiminnan raportoiminen vähän tylsältä tuntuukin. Mutta kuitenkin, nytkin olen ajatellut bloggaamista jo viikon, ja tämä viikko tuntuu suunnilleen päivän mittaiselta, ja siihen kuuluu
 
 
kuusi käyntiä kuntosalilla
 
 
kolme perheen yhteistä iltapalaa
 
 
kaksi perunamuusia joista tuli iltapaloille rieskaa
 
ja kaiken maailman muitakin ruokia joita jatkojalostin seuraaville aterioille.
 
 
Sadepäiviä
 
 
aurinkoisia päiviä
 
 
                                                   meidän perhe päivinä kuin päivinä pihalla.
 
Onnistuneita kauppoja kirpputorilla, voitoilla ostettua ruokaa ja vaippoja, aina vain ruokaa ja vaippoja. Huomenna on palkkapäivä ja silloinkin menen kauppaan ja ostan ruokaa ja vaippoja.
 
 
yksi aie aloittaa opiskelut nyt kotiäiteillessäni, ja yksi aika nopea ajatus siihen: en mä jaksa.
 
 
Ajatus että nyt taitaa olla aika viedä vanha kissamme lopetettavaksi, ja nyt näyttääkin siltä ettei tarvitsekaan. Hurraa!!
 
 
Kirjastoauto maanantaina, ruusukimppu ja lasi punaviiniä perjantaina; luon viikkooni löyhää rytmiä, vaikka kohta sitä tulee roimasti lisää kun Nakke-pienemme sai päiväkotipaikan ensi maanantaista alkaen! Ylihuomenna, Naken kolme-vuotis syntymäpäivänä, menemme sinne tutustumaan.
 
 
Kolme-vuotis synttäreiden mietiskelyä, tulee olemaan noin viisitoista suuta muonitettavana.
 
 
Ystävän terveiset ultrasta, lapsettomuussurun jälkeen he saavat kaksoset, se on niin uskomattoman ihanaa että alkaa aina itkettää
 
 
muuten ei ole itkettänyt, on hyvä tasainen jakso elämässä, ei suuria huolia terveyden ja rahan suhteen, lapsilla ihan ok vaiheet menoillaan, Villeä jaksan rakastaa, hän minua
 
 
sunnuntaina Kiasmassa lasten kanssa Villen ollessa iltavuorossa, ihan älyttömän ihana näyttely
 
                                                     vaikka olinkin reissustamme niin poikki että nukahdin yhdeksältä
 
 
(muuten nukun huonosti, herään aamuöisin valvomaan, joka aamu kuudelta)
 
rakkaus omaa perhettä kohtaan, ylpeys ja yhteenkuuluuus jonka eteen haluan nähdä vaivaa.
 
Kahdet lakatut kynnet, punaiset ja liilat, niin ja varpaankynnet luumulla. Yksi luettu Trendi-lehti eikä sen lukemiseen mennyt kuin kaksi päivää! = kouriintuntuva todiste siitä miten vauvavuosi on ohi, minua ei ihan koko ajan tarvita ja jaksan kiinnostua muustakin kuin kaksplussasta ja vauvasta
 
Vielä kun kirjoja jaksan taas lukea... Yöllisen unettomuuden ja aikaisten aamujen vastapainona: nukahdan iltaisin  h e t i


lauantai 27. elokuuta 2016

Mitä olen oppinut töissä ja kotiäitinä

Töissä:

- Ole hyvä ja reilu työtoveri, mutta älä kaveeraa sen erityisemmin kenenkään kanssa.

- Työskentele paikassa, jossa voit kunnioittaa esimiestä ja olla tälle lojaali.

- Arvosta kaikkia työtehtäviä ja tee ne mahdollisimman hyvin.

- Tee työsi hyvin koska haluat tehdä työsi hyvin, ei ulkoisen kiitoksen motivoimana.

- Ole ylpeä siitä mitä teet (muuhan olisikin ainutlaatuisen aikasi hukkaamista).

- Älä ikinä pura omaa huonoa päivää muihin. Kolmivuorotyössä, älä henkisesti siirrä edellisen vuoron taakkoja seuraavalle.

- Älä tapa toisten työniloa äläkä anna hapannaamojen tappaa sinun työniloasi.

Kotona:

- Työt eivät tekemällä lopu. Tämän olen ihan vasta nyt oppinut ja suonutkin itselleni paljon "taukoja", jolloin luetaan lasten kanssa kirjoja, istuskellaan parvekkeella, kutitellaan sängyssä.

- 98% hermojen menetyksistä tapahtuu kiireessä. Minimoi se kaikin keinoin. Minä mittaat kaakaohauhotkin lasten mukeihin jo illalla valmiiksi aamua varten. Valmiiksi ladattu kahvinkeitin on jo sellainen luksus että siitä en luovu.

- Oma aika on supertärkeää. Minä käyn neljä kertaa viikossa salilla, ja sitten on tietysti nämä illat kun lapset nukkuvat.

- Tästä voi tietysti olla eri mieltä, mutta itse yritän melkein aina mennä ns. tunnelma edellä, eli kaikkien periaatteellisten kieltojen sijaan pyrin pitämään kodin tunnelman leppoisana.

- ... Toisaalta, välillä on ihan ok päästellä höyryjä ja huutaa vähän. Minusta se on lapsillekin reilumpaa kuin että yrittäisi viimeiseen asti pidätellä kiukkua, saati että sivaltaisi ilkeillä sanoilla.

- On ihan ok kehua lapsiaan muidenkin kuullen.

- Kyllä pikkulapsiaikana parisuhde on koetuksella! Pitää kyllä tuulettaa kun yhdessä eteenpäin porskutetaan.

- Lapsettodella ovat omia persooniaan jo aivan pieninä. Minun tehtäväni on opettaa kauniit käytöstavat, huomaavaiset arvot, ylpeys omasta itsestä, mutta loppujen lopuksi en voi kuin olla läsnä ja rakastaa lujaa.

- Aika luksusta täällä Suomessa että kotiäitiyttä tuetaan näin hyvin: saa pitää työnsä odottamassa ja saa vielä joka kuukausi rahaa omien lasten kanssa olemisesta.

torstai 25. elokuuta 2016

Opettelen

Mitä opettelen:

Viisautta nähdä, että elämä on ylä- ja alamäkiä. Suvaintovaiheita niiden välissä, ne ovat sitä parasta, opi se. Rakasta silloinkin, kun pelkkä puolison naaman näkeminenkin vituttaa. Nauti nousukiidosta, mutta muista se toimiva arki siinä vieressä... Katso pidemmällä tähtäimellä mutta näe ja koe myös hetket. Huonoina aikoina: katso kaaauas, kyllä se siitä... Ja hyvinä aikoina näe se hyvä, valele itsesi sillä, talleta se muistoisi, voimaksi.

Opettelen...

tiistai 23. elokuuta 2016

Ei niin ku mitään (ah, ah, aah!)

Olenkohan vähän turhan vaativa itselleni... On ollut kiva päivä, mutta tuntuu etten olisi tehnyt oikein mitään. Niin, paitsi...

... Kattanut neljä kertaa pötyä pöytään. Siivonnut keittiön kolme kertaa. Istuttanut koko perheen yhteisen iltapalapöydän ääreen, siitä aion tehdä meille tavan!

... Kulkenut jalan ja pyörällä jonkun seitsemän kilometriä.

... Hikoillut tunnin kuntosalilla.

... Käynyt lasten kanssa kaupassa. Imuroinut ja luutunnut kodin.

... Vienyt roskat lasten kanssa. Se on aina oma operaationsa!

... Leiponut lasten kanssa sämpylöitä. Kuopus söi kokonaisen sämpylän raakana ja Nakke nyrpisteli kun taikina tarttui sormiin.

... Pessyt sata koneellista pyykkiä. Silittänyt silityskoppani tyhjäksi.

... Lukenut yli tunnin aurinkoisella parvekkeella kirjaa ja juonut kahvia. Aaaaah!

... Lukenut lapsille, leikkinyt, vaihtanut vaippoja, pyyhkinyt neniä, todistanut kun kuopus oppi sanomaan -ah!- äiti.

Paljon sitä ehtii kun on tekevä tyyppi ja AAAAAAAAH lomalla!

perjantai 19. elokuuta 2016

Kuin ainoissa ja tompissa

Ihania päiviä kotona, lasten kanssa, ystävien kanssa, kaduilla, puistossa, ruokakaupassa, kuntosalilla. Enimmäkseen kotona. Olen tietoisesti yrittänyt keskittyä hetkiin kotona, elää niin kuin Kristiina Louhin ainoissa ja tompissa, joissa päivien rytmi on rauhallinen ja kuin omasta lapsuudesta, luonto itsestäänselvänä ympärillä, kaikki niin tarkkaan sellaisena kuin oma lapsuuteni oli. Ei niissä luuhata ostoskeskuksissa ja naputeta kahdessa sekunnissa päivän palkan suuruista tilausta verkkokauppaan, kun on vähän tylsää, eikä käyty koko ajan museoissa, huvipuistoissa ja omaa aikaa viettämässä.

Ne Ainot muuten iskevät johonkin sellaiseen Nostalginen, Kultainen Lapsuus -hermooni niin kipeästi, että pillahdan melkein jokaisen kirjan jossain vaiheessa kyyneliin. Nakke aina vähän pitkään katsoo. On luettu nyt ihan hirveästi, varmaan kymmenen kirjaa päivässä. Muistan joskus viime syksynä melkein purskahtaneeni itkuun neuvolassa kertoessani arjestani, huono äiti - olostani ja siitä, etten vain ehtinyt edes lukea kirjaa Nakelle, siitä ei vaan tullut mitään kun vauva itki ja halusi syliin ja kaikki meni koko ajan päin peetä, suoritin arkea hiki päässä enkä koskaan ihan riittänyt.

Nyt on niin erilaista.

Nythän minulla on hoitovapaata haettu ja saatu vuoden loppuun asti, mutta olen tänään tehnyt laskelmia ja suunnitelmia miten saisin sentit venytettyä niin, että lapset saisivat jatkaa vielä kotihoidossa. Yhden hyvän suunnitelman keksinkin, mutta siinä on vielä niin monta muuttujaa etteipä siitä nyt vielä enempää.

Tänään oltiin kunnon tehotiimi tyttöjen kanssa: tunnissa bussilla lähiostarille, ostokset marketissa, takaisin bussiin, kotipihassa ulkoilua. Aika paljon sai juosta, henki meinasi tikahtua vaikka salilla juoksen viisi kilometriä alle puoleen tuntiin. Kaupassa neuvolasta soitettiin juuri kun olin kassalla, ostamistani neilikoista katkesi neljä kukkaa, kaahotimme vaunuimme ylikulkusillalla jossa nuori mies soitti reippaasti haitaria; oli perjantaivilinä ja minä ja tytöt siinä, ja mieleeni putkahti: olen niiiin elossa. Ryntäsimme bussipysäkille ja vaunut tömähtivät kuoppaan, Nakke lensi kaaressa maahan. Pusuttelin ja pyytelin anteeksi ja nippa nappa ehdimme bussiin. Neilikoista katkesi vielä kaksi.

torstai 11. elokuuta 2016

Matkan jälkeen

Kotona taas. Palasimme eilen Villen kanssa kolmen yön mittaiselta Barcelonan matkaltamme. Olin odottanut matkaa aivan kauheasti, joskin mitä lähempänä se oikeasti oli aloin tuntea myös epämärääräistä huolta ja katumusta, vähän niin kuin usein lapsena kun hinguin innoissani naapuriin yökylään ja sinne päästyäni tajusin surullisena miten täällä sitä nyt ollaan, pois kotoa, ja aloin haluta kahden sadan metrin päähän kotiin niin hurjasti että ei ollut yhtä eikä kahta kertaa kun naapurin äiti joutui saattelemaan minut omaan kotiini vielä iltamyöhäisellä. 

Nyt ei ollut naapurin äitiä saattamassa ja reissuun lähdettiin, innoissamme, hilpeinä, huolettomina. Nukuin lentokoneessa kolmen tunnin unet ja edellisyön 11 tunnin unien päälle tuntui kuin raaskas ja tunkkainen väsymysviltti olisi vihdoin valunut harteiltani ja siinä olin minä, levännyt nainen, äiti, nainen?, äiti ilman lapsiaan, ihanassa kuumuutta väreilevässä Barcelonassa.

Matkaraporttia on vaikea kirjoittaa kuulostamatta pettyneeltä, mitä en ole - matka teki todella hyvää, auinko viipyilee minussa vieläkin (koska paloin niin pirun kipeästi että palanut iho on arka kevyellekin kosketukselle ja eilen jopa tihkutti verta... Että sellainen auringon suutelema minä), Barcelonan kaupunki on yhä vain kaupungeista suosikein, ylitin itseäni puhumallla reippaasti ja häpeilemättä tönkköä tankero-englantiani, tein suloisia ostoksia (tai no jos neljä litraa edullista punaviiniä nyt suloista on, mutta lisäksi söpöjä vaatteita lapsille, itselleni kosmetiikkaa ja hienon hedelmäkulhoon - jossa on kylläkin nyt karkkia, öhm), söin joka päivä hyin ravintolassa, nukuin univelat pois ja nautin suunnattomasti Barcelonan pikkuisista kaduista ja kujista, niiden loputtomasta kuhisevasta elämästä jota olisin voinut katsoa ja hengittää itseeni vaikka kuinka. Oma hohtonsa oli myös keskellä päivää lojua kattoterassilla ja lukea keskeytyksettä kirjaa.

Ja sittenkin. Ikävä lapsia kohtaan vaivasi niin kovasti, että muiden pikkuisten näkeminen ihan vihloi rintaa ja tuntui fyysisenä kipuna. Olin myös - kaiken jännityksen lauettua ja toisaalta lapsi-ikävän alettua - aivan turhaan tyly Villeä kohtaan, millainen jättää aina pitkäksi aikaa surullisen, katuvan olon. Silti, näistäkin huolimatta,  tunnen miten matka teki  hyvää, oli suorastaan välttämätön. Olen aiemmin huomannut itsessäni kateudun niitä vanhempia kohtaan jotka välilllä pääsevät pois kotoa yöksi tai pariksi, ja nyt kun pääsin itsekin on kaikki kateuteni täysin poissa ja tiedän nyt, että minä en ole vielä valmis näin pitkiin eroihin lapsistani. 

Tänään on ollut ihanaa heidän kanssaan, olla äiti heille, pukea samanlaisiin paitoihin ja möyrytä pitkin sänkyä kutittamassa ja kikattamassa, paistaa lettuja iltapalaksi, suukottaa pyöreä poski märäksi, lukea kymmenen kirjaa. Tänään on ollut itsestäänselvää olla läsnä, olla heille, ilman mitään katkeruutta tai väsymystä.

Ja mikä olisikaan parempi saldo loman jälkeen? (Pankkitilin saldoa en ihan heti vilkaise...)

tiistai 2. elokuuta 2016

Kroppavaivoja ja kivaa päivää

Kävin aamulla yli kuukauden mittaiseksi venähtäneen kesätaukoni jälkeen kuntosalilla. Tänään on muutenkin tullut tosi hyvin liikuttua, kun pyöräilin salimatkat ja kävelin päivällä useita kilometrejä vaunuja työntäen. Tekee kyllä kropalle hyvää liikkua, mutta jostain syystä olen nyt illalla saanut riesakseni vihlovan alaselän, selästä jalkoihin säröilevän kivun. Tuntuu että raskauden löysyttämä lantio ja alaselkä eivät ole vieläkään lähelläkään entisiä, kivuttomia kehonkappaleitani. Tai sitten ikääntyvä kroppa se vain temppuilee, hah.

On ollut kiva päivä, vaikka olenkin ollut kauhean väsynyt taas. Käytiin lasten ja siskoni kanssa Lintsillä ja käveltiin sieltä niitä näitä jutellen pitkin niiiiin elävää, kaunista Kalliota Tokoinrannan leikkipuistoon. Olemme Villen kanssa miettineet, että Naken tultua kouluikään voisimme asettua aloillemme muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle, rauhallisemman elämänmenon ja huokeimpien asuntohintojen ääreen. Mutta raaskiiko sitä kuitenkaan muuttaa Helsingistä, tästä niin parhaasta kaupungista...

Käännän aivojani lomamoodiin, vähemmän suorittamista, enemmän läsnäoloa, vähemmän kellon katsomista, enemmän hetkessä elämistä. Lapset tykkäävät kun äiti istuu sohvalla ja hassuttelee, on syli ja kiipeilyteline, on vain. 

maanantai 1. elokuuta 2016

Uudessa kodissa

Muutimme lauantaina. Päivä meni todella hyvin! Olin etukäteen psyykannut itseäni että älä kiukuttele, älä hermostu, älä valita, älä ole tyly, rauhoitu. Ja noissa ihan hyvin onnistuinkin, tapu tapu. Saimme aivan korvaamatonta apua perheeltäni ja ystävältämme. Nykyään tuntuu että olen aina ja kaikissa ihmissuhteissani saamapuolella, mutta eiköhän tilanne muutu kun lapset kasvavat ja minusta on vähän muuhunkin kuin kodin pyörittämiseen.

Uusi koti on ihana! (paitsi täällä on puistattavat harmaat muovimatot lattioissa, mutta nyt pitää lopettaa näiden miettiminen ja valittaminen. Muuten aivan täydellinen kämppä!) Valoisa, avara, tilaa on. Tämä tuntuu jo kodilta. Olen aivan riemuissani kerrostalossa asumisesta - lapsesta asti minulla on ollut outo kerrostalofiksaatio, johon sisältyy viehättyminen kerrostalojen asunnoista, asukeista, pihoista ja pihaelämästä. Nyt olenkin sitten katsellut monta tovia pihalla kulkevia naapureita, jotka ovat minulle aivan vieraita, mutta silti jaamme tämän talon. Äänet rappukäytävässä kuulostavat suorastaan nautinnollisilta; Minä olen Kotona. 

Tänään on ensimmäinen päivä viiden kuukauden lomastani ja olen ollut luokattoman kiukkuinen. Muuttolaatikoiden purkaminen, kodin laittaminen ja lapsille läsnä oleminen on tuhoontuomittu yritys, ja silti minä yritin, ja vauvan käninä pureutui syvälle hermoon, Nakke parahti vähän väliä itkuun, minä olin kiukkuinen noita-akka joka epätoivoisesti riippui hermonsäikeissään, niissä onnettomissa riekaleissa. Mutta nyt on vain kaksi laatikkoa purkamatta ja taulut laittamatta, muuten kaikki on valmista. Sovimme Naken kanssa että huomenna on parempi päivä, minä sovin itseni kanssa että huomenna olen parempi äiti.

Vauva oppi viimeisenä päivänä vanhassa kodissa kävelemään, nyt hän hoippuu ympäri uutta kotia jalat leveässä tanassa, niin tyytyväisenä itseensä. Nakke yllättää minut joka päivä sillä, että hän oma persoonansa, omat jutut ja ajatukset, oma tahto, hän on hän. Vaikka kasvoi minussa, se on ihmeellistä.