Uskon hyvyyteen, kiltteyteen, hyvän ja kauniin tekemiseen. Uskon että totuudet löytyvät jokaisesta itsestään, mutta välillä tarvitaan toista ihmistä, että ne saadaan esiin.
Uskon että paha saa palkkansa eikä kukaan ole kokonaan paha, eikä hyvä, että värejä on paljon ja ihminen olisi taipuvaisempi ajattelemaan mustavalkoisesti, se on helpompaa se on turvallisempaa.
Haluaisin löytää syvän kirkkaan uskon, haluaisin Jumalan jolle kääntyisin huolineni ja pienuuksineni ja olisin kuin isossa turvallisessa sylissä, haluaisin jotain pysyvää ja lujaa jonkun vakaan ankkurin kaikkeen tähän touhuun. Välillä aamuvuoroon mennessäni ihmettelen, kello on vasta vähän yli kuusi ja on pilkkopimeää ilman katuvaloja ja ihmisiä on jo paljon liikkeellä ja kaikki tietävät minne menevät,onko siinä mitään järkeä, mitä järkeä on nousta parhaasta unestaan, ja silti minäkin nousen ja menen, onhan siinä järkeä että saa palkkansa ja voi maksaa vuokransa ja ruokansa ja kuntosalilippunsa ja ostaa kivoja kauniita kapineita silloin tällöin, tai käydä matkalla, ja kuitenkin, sadan vuoden päästä millään ei ole väliä eikä kukaan enää edes muista minua. Ja silloin haluaisin niin kipeästi oman kauniin uskoni, haluaisin uskoa niin että korvissa soi ja sydän pumppaa väkevää verta joka pitää hereillä ja olemassa, ja sitten kompastun taas järkeen, mitä järkeä on uskoa, mistä voin tietää, eikä uskonnot ole lopulta kuitenkin kuin satuja, ja: miltä Jumala edes näyttää?
Ja silti haluaisin heittää hemmettiin koko järjen ja vain uskoa, uskoa sydämeni kyllyydestä ja niin kuin lapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?