torstai 31. tammikuuta 2013

Alistettu kokeilee alistamista eli pari juttua työmatkaliikunnasta ja Helsingin talvesta

Yövuoro 3/3. Jaksaa jaksaa. Silloin muuten kun olin kaupassa töissä opiskelujen ohessa niin tuo "jaksaa jaksaa" oli siellä meidän joku vitsi, kun kaikki oli usein väsyneitä/ puolikuntoisia, ja sitten vain hoettiin tuota. Ja jaksoi jaksoihan sitä.
 
Olen nyt joulusta asti kävellyt jokaiseen yövuoroon ja siitä on tainnut tulla tapa. Tänäänkin satoi hyhmäistä vettä ja kadut olivat auraamatta ja huokaisin hyvin syvään, että voi kun ei tarvitsisi lähteä kävelemään. Tajusin vasta äsken, että eihän mun nyt pakko olisi ollut kävellä.
 
Reitilläni on aika monta kauppaa ja onnistun aina ohittamaan niistä jokaisen - kunnes sorrun viimeiseen, Shell Helmisimpukkaan, juuri ennen työpaikkaa, ja poistun sieltä kassi täynnä suklaata, limua ja naistenlehtiä.
 
Sitten otsikkoon. Odotitte tietysti jotain kinkyä, te pervot, mutta koska kyseessä olen minä, aihe liittyy lumitöihin ja katujen auraamisiin. Esim. tuossa työreittini varrella ei ole yhtäkään kävelytie pätkää, joka aurattaisiin! Tai kyllähän ne varmasti joskus aurataan, mutta uuden lumen sataessa on pääpaino keskustammassa ja minusta on vain jotenkin outoa, että maamme pääkaupungissa saa rämpiä pikkuista kinttupolkua eteenpäin päästäkseen.
 
Olen koko talven sadatellut mielessäni sitä, miksi minä olen aina se joka väistää. Aina! Välillä joudun väistämään jopa koiria, kun omistajat antavat niiden kulkea hihna pitkällä polulla. Tänään sitten päätin, että nyt vaikka törmään mutta en kyllä väistä. Eivätkä kyllä väistäneet vastaantulijatkaan, paitsi ihan paria metriä ennen törmäystä. Onko se joku kaupunkilainen tapa (kyselee maalaisjuntti vm. -86)? Olin niin stressaantunut tuosta matkasta plus tunsin itseni ihan idiootiksi kun paahdoin vain eteenpäin vaikka näin vastaantulijan lähenevän, että taidan jatkossa suosiolla väistää.
 
Alistettuna on ihan jees.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Piikki lihassani ja kissarukkaset

Kissat olivat viime yönä suoraan from Hell. Lähinnä tietenkin Winston, niin kuin aina. Kirppu haluaa vain nukkua jalkojemme päällä. Asentoa vaihdettaessa se lentää/hyppää pois, palatakseen kohta uudestaan. Ihana huriseva unenlötkö lämpötyyny, ei haittaa hänestä. Mutta Winston. Se maukuu ovella ja uutuuteena raapii tassullaan makkarin oven auki, paukutellen sitä seinää vasten. Se hyppää tyynyn viereen kehräämään niin lujaa että siihen herää,ja jos ei se lyö tassulla takaraivoon, kalisuttaa päätään sängyn päätyyn, nuolee päitämme ja ravaa tyynyjen takaa sängyn päätyä. Välillä se määkii sängyn vieressä kun joku idioottilammas ja komennettaessa alkaa pestä itseään hirveällä maiskutuksella. 

Tänä aamuna kysyin Villeltä, pitäisikö a. huumata b. juottaa Winston humalaan joka ilta. Ville sanoi ettei passaa, kun ei tiedä miten holtiton Winstonista sitten tulisi, kun nytkään ei paljon järki päätä pakota. Ehkä se alkaisi maukua serenadeja kevyesti hikkaillen tai saisi rasittavia humalaisia läheisyyspuuskia. Ei siis huumausta jatkossakaan. Joinain iltoina katson tyytyväisenä myhäillen kun Kirppu juoksuttaa Winstonia ympäri kämppää ja toivon, että ajaisi vanhan läskin niin piippuuun, ettei se jaksa yöllä eväänsä letkauttaa. 

Rasittavan yön jälkeen koitti kuitenkin kiva päivä, kun oltiin Villen kanssa Porvoossa lauantaisella sunnuntai-ajelulla. Käveltiin vähän vanhassa kaupungissa ja käytiin Brunbergin puodissa, jossa pidin maltin mukana ja ostin vain pikkupussin marmeladia, kanelinmakuista toffeeta pussillisen ja kuusi suukkoa. Käytin kivassa baarissa ja mentiin Amarilloon syömään. Pitää vielä mainita, että otettiin molemmat kasvisruoat, kiva! On alkanut inhottaa yhä enemmän ja enemmän lihansyönti ja tuntuu ihan järjettömältä tunkea sisäänsä jotain, josta ei oikein kestä ajatella mitä se on ja miten se on tehty. Silti en oikein raaski ostaa luomua ja olen laiska miettimään kasvisruokia. Tämä asia on piikki lihassani.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kyllä kannattaa!

Takaisin täällä, hei vaan!

Olen viettänyt jotain talviväsymyskautta, haahunnut ympäriinsä ja nukkunut ihan hirveitä määriä. Eilen jaksoin pitkästä aikaa lakata varpaankynnet, pitää kasvonaamiota ja värjätä kulmat, ja halusin tuota ilosanomaa tulla julistamaan tännekin. Että kyllä itsestään huolehtiminen kannattaa! Vaikka olisi miten kiire tai väsynyt niin se, että jaksaa vähän puunata itseään maksaa kyllä itsensä takaisin. Se kertoo itsearvostuksesta ja antaa virtaa. 

Kävin eilen myös pitkällä kävelylenkillä ja rakastuin taas Helsinkiin ja tähän talveen. Kiersin jäätyneen Hietsun ohi, hautausmaan takaa, Marian sairaalan ohi, pitkää pitkää Mechelininkatua täynnä viehättäviä pikkukauppoja ja ravintoloita. Töölöntorille ja ruokakauppaan, josta tulin bussilla. 

Olen tänä talvena yhä useammin ajatellut, että tammikuu on kaikkein paras kuukausi. Minä! On ihanaa tulla yövuorosta, kun taivas on jo sininen, ja päivät ovat niin kauniita ja raikkaita auringossa ja puhtaassa valkeudessa säkenöidessään.

Huh. En taida tunnistaa itseäni tästä tekstistä...

Sain toissapäivänä kipeän noidannuolen lapaani ja nyt se on siirtynyt jumiksi niskaan. Piikkimatto on taas kaverini. Olen aktiivinen sairastaja, yritän aina parantaa itseäni mitä moninaisimmin keinoin, menen herkästi lääkäriin ja tavallaan työskentelen paranemiseni eteen. Sen sijaan että antaisin keholleni sitä lepoa ja hellyyttä, joka sille usein olisi parasta.

Ostimme Villen kanssa viikko sitten auton ja huomenna toteutamme haaveeni ja ajelemme Porvooseen! Kiertelemme kaunista vanhaa kaupunkia ja käymme syömässä. JIPPII!

Viikko sitten, auton oston yhteydessä, olimme käymässä kotipaikkakunnallamme. Äitini järjesti pienet päivälliset häidemme kunniaksi, Villen äitikin tuli paikalle, ja nuorin siskoni. Söimme iiiihaaaaaaanaaaaaaaaa ruokaa, kilistelimme ja Ville ja minä korkkasimme hääkakun. Oli ihanat pienet juhlat ja arvostan vanhempiani kauheasti, kun he tuosta noin vain järjestivät tuollaista.

Eilen siivosin ihan raivon vallassa monta tuntia. Vihaan pölyä ja sitä miten sitä on joka puolella, vihaan pinttynyttä likaa keittiössä ja vähän joka puolella. Nyt on taas hetken siistiä, ei tarvitse kyhjöttää verhot pimeinä kuin mikäkin mörkö.

torstai 17. tammikuuta 2013

Hiljaiselo

Vietän vähän hiljaiseloa täällä blogissa. Elämä rullaa uomissaan, mutta ei ole oikein kirjoitusvirettä. En jaksa kirjoittaa tyhjänpäiväisiä juttuja päivistäni enkä halua kirjoittaa oikeasti mielessä olevista asioista. Hyvä pitää taukoa, siis. Palailen taas uudessa vireessä. ;-)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vapaiden kynnyksellä

Heippa yövuorosta!

On jotenkin tosi onnellinen ja rakastunut mieli. Villen kanssa menee hyvin, tai ehkä samalla tavalla kuin yleensä mutta tänään havahduin siihen, miten paljon lämpöä ja rakkautta meidän suhteessa on. Hellyyttä ja läheisyyttä. Iloa ja hyväksyntää. Hyviä asioita.

Ennen tänne töihin tuloani värjäsin hiukset ja pidin kasvonaamiota. Puhuin siskon kanssa ja pesin pyykkiä, vaihdoin lakanat. Paljon ehtii kun vain tekee. Ja paljon aikaa kuluu siihen ettei tee oikein mitään. Aika, tuo aikamme ristiriitainen käsite, heh.

Olen tässä töiden ohessa katsellut vanhoja Salkkareita. Siinä ja siinä ettei ole turhan hidastempoista näin yövuoroon, mutta kun tekee välillä hommia niin hyvin pysyy hereillä. Leivoin mokkapalojakin! Tuli tosi hyviä.

Olen katsonut pari ihanaa leffaa näissä yövuoroissa: Kuudennen kerroksen naiset ja Anonyymit Romantikot. Molemmat ovat ranskalaisia ja niin, niin ihania. Välillä ajattelen, että ranskan kieli kuulostaa ihan oksettavalta, mutta nyt taas tunsin miten se oikein hellii korvia.

Tänään, kunhan olen päässyt töistä, nukkunut ja herännyt, menen kynsihuoltoon ja siitä ystäväni kanssa kahville. Perjantaina saan ystävämme kylään. Pitkät vapaat on aluillaan, life is goood.

torstai 3. tammikuuta 2013

Pieni tilannekatsaus sairastupaan

Tajusin, että ylihuomenna pitää olla reippaana töissä ja olenkin tänään yrittänyt tehdä muutakin kuin maata. Siivosin sillä aikaa kun Ville kävi kaupassa, hiki vain valui ja jälkeenpäin tuntui kuumeiselta. Makasin kahden huovan alla ja lepäsin tuosta koetuksesta. Äsken käytiin - hohdokas elämämme - hakemassa huoltoasemalta hampurilaiset. Hoputin Villeä lähtöön ja hän katsoi kukallisia sortsejani, kysyi lähetsä noissa. Vaihdoin kukalliset pyjamahousut ja Ville kysyi ootsä unohtanu missä vaatteissa ulkona ollaan. Mutta laitoin siihen päälle vielä toppahousut. 


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Minä sydän inkivääri

Mätänen flunssassani jo viidettä päivää. Eiliseen asti tuntui ettei olo muutu miksikään, mutta sitten muistin inkiväärin, tuon nerokkaan luonnon antibiootin, ja olen sitä nyt popsinut. Ja sehän auttaa! Tavallaan olo on kipeämpi, kun yskittää ja nenä vuotaa koko ajan, mutta se on vain välivaihe, kun inkivääri puskee tautia pois kehosta. Keuhkokipu lakkasi jo eilen. Hurray for inkivääri!

Tänään sain työterveyslääkäriltä myös länsimaisen lääketieteen antibiootin korvatulehdukseen ja sitä vedän nyt inkiväärin rinnalla, vaikkeihan se yhtä tehokasta olekaan. Lauantaina pitäisi olla työkykyinen, sitten tämä flunssa onkin viikon vanha. 

Nukun enemmän kuin olen hereillä. Ihan pimee tauti. Onneksi on inkivääri. Ja koti, sohva, viltti, kissat. Mies joka tuo kiskalta juustonaksuja.