torstai 31. toukokuuta 2012

Iloinen ja kiitollinen

Maalla on mukavaa, kuten sanotaan. Olen syönyt hyvin, juossut metsäteitä, katsonut elokuvan, käynyt kylässä mummon ja kummieni luona. Siivonnut ja nukkunut siskon vieressä, nauranut hölmöille jutuille ja kertonut itse hölmömpiä.

Tiistaina bussimatkalla sain lietsottua itseni suorastaan paatokselliseen hurmostilaan maisemia katsoessani. Mietin kuinka onnellinen saankaan olla eläessäni täällä vapaassa, rakkaassa rakkaassa Suomen maassa, täällä jossa ei ole sotia ja luonto on kaunis. Sitten mietin sitä, millainen positiivari nykyään olenkaan; kuka olisi arvannut, että herkästä, nyrpeästä, maailmantuskaa parkuvasta teinistä on kasvanut iloinen ja kiitollinen nainen. Voihan se olla ihan vuosien tuomaa luonnollista seuraustakin, voihan se, mutta koska on kivempi ajatella olevansa itsenäisiä päätöksiä tekevä ja niiden mukaan elävä määrätietoinen luonne kuin maailman tuulissa riepoteltava sielunrääpäle, ajattelen tietysti tämän nykyisen olevan omaa ansioita. Koska olosuhteita ei voi muuttaa mutta asennetta voi, ja koska pieni omakehu on välillä paikallaan.

tiistai 29. toukokuuta 2012

kuntoilu- ja ruokahöpinöitä

Olen käynyt nyt parin päivän sisällä käynyt kahdesti ulkona juoksemassa ja se tuntuu ihanalta. Sunnuntaina 35 minuuttia (5 km?), tänään 25 (3 km?). Tavoitteena on tietenkin 60 ja aiempien juoksukokemusteni (vuodelta 2005, kröhhöm) sitten kun jaksaa juosta tunnin jaksaa juosta oikeastaan miten paljon vain. 

Mietin tätä kaupunkiasumista, tätä josta kyllä pidän, mutta noin niin kuin liikunnan kannalta. Kun välillä kuulee ihmisten sanovan, että on teennäistä lähteä salille/ jumppaan, saati jos menee sinne bussilla, että se on luonnotonta ja teennäistä. Että miksei hyödynnä arkiliikuntaa ja jätä vaikka hissiä väliin. Mietin, että okei, olisihan se hissi ihan hyvä vaihtaa portaisiin (mitä en tule tekemään, koska tuo neljän kerroksen hissimatkani on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kokovartalopeilin ääreen), mutta ei se riitä. Ja arkiliikunta okei... Mitä luonnollista liikuntaa tällaisessa pienessä kaupunkiasunnossa voi saada?? Vaikka siivoaisi tai touhuaisi muuta, niin ei siinä paljon ehdi askeleita kertymään.

Luulen, ettei leipä oikein sovi minulle. Olen koko ajan turvonnut, nyt kun taas syön leipää. Eilen aamulla söin leivän ja banaanin ja hilpasin töihin, ja maha oli kuin mikäkin vauvamaha. Ja sitten  taas... Kun leipä on niin pirun hyvää. Olen testaillut, että jos söisi vaikka yhden palan päivässä, mutta ihan sama turvotus syökö yhden vai neljä. Itsekuria, young lady, itsekuria. No sitä.

Minulla alkoi eilen loma. Jippii! Viikko lomaa ja viikko ylityövapaita. Kannatti olla ahkera helmi-maaliskuussa. Lähden tänään maalle vanhempieni luokse. Molemmat siskoni ovat jo siellä, Ville tulee ylihuomenna. Pitäisi pakata.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Iltahöpinät

Olin tänään yhdessä koulutuksessa, joka liittyy yhteen tulevaan työtehtävääni. Oli kivaa antaa aivoille vähän uutta haastetta, pukeutua simpsakkaan hameeseen ja istua kolme tuntia. Ja oli kivaa huomata, että vaikka koulutuksessa ollut asia oli uusi en ole ruosteessa, pystyin kirjottamaan muistiinpanoja ja tekemään koneella sen minkä muutkin.

...

Toissayönä näin unessa itseni. Siinä oli meneillään joku lentopallopeli puiden siimeksessä hiekkakentällä. Olin unen kaiken näkevä seuraaja, kuten unessa usein ollaan, ja sitten näin kuinka joku tyttö syöksyi pallon perään, kasvot olivat keskittyneessä irveessä, tyttö kurotti koko kehonsa ja sai pallon lyötyä verkon yli. Tajusin, että tyttö olen minä joitakin vuosia sitten, 18-vuotiaana ehkä, ja ajattelin unessa, ei tuo ihminen ruma ole. Oikein tarkastelin ja analysoin häntä, vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset, tutut kasvonpiirteet, liike ja voima. Ei tuo ihminen ruma ole. Olen pyöritellyt sitä nyt päässäni. Ajattelen aina, että olen ruma - tai oikeastaan, että olen kaunis mutta että kukaan ei näe sitä, että olen muiden silmissä ruma. Että minä vain näen sen hienon ja viehättävän mitä ulkonäössäni on. Se on ihan tyhmää, koska en ole varmaan ikinä tavannut oikeasti rumaa ihmistä. Tuossa unessa näin itseni ehkä ensimmäistä kertaa niin kuin muiden silmin, normaalin kivannäköisenä ihmisenä. Tuntuu niin kuin se olisi jokin piste, jollekin. Vuosia ja kymmeniä jatkuneelle.

...

Rakastan, rakastan, rakastan ruisleipää. Aina kun syön sitä mietin, tämä on täydellisintä mitä voi olla, voiko näin hyvää olla. Välillä mietin sitä silloinkin kun en syö ruisleipää ja silloin pitääkin sitten yleensä mennä hakemaan palanen tai pari. Parasta on kova jälkiuunileipä, mielellään reunasta pikkuisen palanut.

...

Olen usein oikein ylihienotunteinen, mutta jos näen, että ihminen on valmis kertomaan, esitän suoria kysymyksiä, paljon. Olen huomannut, että monet tykkäävät kertoa, ja minä tykkään kuunnella. Mutta joidenkin kanssa ei ikinä synny sellaista yhteyttä, että osaisi alkaa kysellä. Ja vaistomaisesti kavahdan aina tyyppejä, jotka ovat lyhyellä tuntemisella kamalan avoimia. Silloin tulen varautuneeksi enkä tahdo kysyä, saati itse kertoa, mitään. Nuorempana luulin, että avoimuuteen pitää vastata avoimuudella ja kerroin henkilökohtaisiakin asioita vaikkei olisi huvittanut, mutta nyt tiedän etteivät minun asiani ole mitään kauppatavaraa.

...

Täytän parin viikon päästä 26 vuotta. Jostain 23-vuotiaasta asti on tuntunut, että koko ajan elämä menee vain paremmaksi. En halua ajatella, että ei tämä nyt ikuisesti tasaista nousujohdetta voi olla ja että joskus kelkka kääntyy.

...

Viimeisen kuukauden aikana minulla on särkenyt nukkumaanmennessä ja lepoon hiljentyessäni olkavarsia niin, että kipu säteilee kaulaan ja lapaan ja olo on kerrassaan tuskaisa. Töissä kuulin sattumalta, kuinka eräällä opiskelijalla oli ollut yöllä kamalaa hermosärkyä kropassa ja lääkäri oli lopulta tajunnut määrätä magnesiumia, ja kivut olivat loppuneet. Nyt Ville osti minulle magnesiumia, olen syönyt sitä viikon eikä kipuja enää ole, enkä enää oikein muista mitä kipu edes on. Ihmisen muisti on ihanan armollinen kivun suhteen.

...

Silitin äsken tunnin verran vaatteitani. Välillä tuntuu, että hullu kun silitän ja että tällaisenkin homman itselleni kehitin, mutta sitten taas on niin ihanaa laittaa vaatekaupansileät vaatteet päälle, että jatkan kyllä silittämistä jatkossakin.

...

Veimme aiemmin illalla, tunti sitten, Kirppu-kissan ulos valjaissa. Se maukui surkeana kyyryssä ja vihasi joka hetkeä. Pieni sydän hakkasi hulluna ja minä pelkään, ettei se enää ikinä kehrää.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Raitisilmamyrkytys

Olen ollut kolme päivää vapaalla. Maanantaina piknik siskoni kanssa Ruttopuistossa. Naurua, siskon opintoja, vielä vähän naurua.

Tapasin Villen kaupungilla, istuimme terassilla ja söimme pizzan puoliksi, olin jotenkin valtavan riemuissani siitä, että kahden ihmisen ruoka ja juomat maksoivat vain 7,50 Helsingin keskustassa.

Kävimme katsomassa minulle yhtä huivia, johon olin jo aiemmin iskenyt silmäni, mutta se oli jo loppunut. Katsoimme Tennispalatsissa leffan Dark Shadows, Johnny Depp on siinä vampyyri ja elokuva sijoittuu ihanaan 70-lukuun, ne vaatteet, musiikki, kaikki. 

Tiistaina heräsin tosiaan aikaisin ja olin siitä salaa (enkä kai kovin salaakaan) ylpeä koko päivän. Kävin kuntosalilla ja saunoin, oi aamusauna...

Tapasin ystäväni Rikhardinkadun kirjastossa, jatkoimme Iso Roobertinkadulle yhteen thai-paikkaan syömään, söimme mahat täyteen, juttelimme, nauroimme, keskustelut olivat pitkiä ja polveilevia niin kuin ne yleensä ovat. 

Tulimme meille ja nautimme kahvit parvekkeella, kahvinkeiton onnistuttua toisella yrittämällä; ensimmäisellä heitin purut veden sekaan ja päästin pienen spontaanin perkeleen.

Jatkoimme aurinkoiseen kaupunkiin, ajoimme kolmosen ratikalla kauniin puolikkaan ympyräisen, Alppilasta ja Linnanmäen ohi Kallioon, voi Kallio keväällä!, Hakaniemi, sillan yli, Kaisaniemi, keskustaa, aina Eiraan. Kaunis, kaunis, Helsinki, taas pitkästä aikaa rakastuin tähän kaupunkiin, muistin miten hullun rakastuneen hupakon lailla rakastin silloin kun tämä tuntui vielä vieraalta ja kauniilta.

Vessareissu Cafe Caruselliin, nauroimme, tännehän voisi ihan tulla vaikka syömäänkin joskus.

Kevään ensimmäiset jäätelöpallot, ne olivat valtavat ja sulivat käsiin. Maistuivat niin hyviltä - noh, kesän, ensimmäisiltä. Istuimme kalliolla ja puhuimme ja puhuimme ja puhuimme ja sitten tulimme taas meille; tein meille ruokaa ja söimme ja väsähdimme, ja se oli sellainen päivä se. Kiva päivä.

Tänään heräsin jo 04:45, ystäväni lähti lomamatkalle ulkomailla ja saatoin hänet bussiin, eikä sitten enää kotona väsyttänyt. Kävin salilla ja söin toisen aamupalan ja nukuin, soitin mummolle, menin kallioille lehtipinon kanssa. Meri kimmelsi kauniisti ja kaikki oli niin sinistä ja vihreää ja kaunista, ja minä poltin itseni pahasti. Ette voi kuvitella sitä itseinhoa mitä nyt tunnen - että pitikin taas, miksen ikinä opi...

Kotona tein ruoan, oikein sisäfilettä ja sitten kasviksia. Itketin ensin pannulla kesäkurpitsaa, sitten lisäsin voita, porkkanaa, halloumjuustoa ja paprikaa, ruskistelin ja valutin nesteet pois, suljin lihan seuralaiseksi uuniin. Oli hyvää ruokaa ja tämä on ollut kiva päivä nämä vapaat ovat olleet kivat vapaat, ja minulla on sellainen olo kuin olisin maailman onnellisen onneton. Itkettäisi, muttei ole syytä, kaikki on hyvin ja sekö se sitten onkin.











tiistai 22. toukokuuta 2012

Aamu-zen

Eilinen vapaapäivä vain hujahti. Nukuin myöhään, sitten olikin pari tuntia kotiaikaa ennen piknikkiä siskon kanssa, sitten Villen kanssa leffaan, sitten olikin jo ilta ja luin sängyssä lehtiä ja ihmettelin, mihin päivä oikein hävisi. Tänään saan rakkaan ystäväni luokseni kylään, menen häntä puolille päivin keskustaan vastaan. Ja syy miksi olen näin mahdottoman aikaisin hereillä vapaa-aamuna on se, että 

a. haluan käydä salilla ennen kuin ystäväni tulee. Myös kaupassa pitää käydä.

b. Kello soi 06:30 ja omaksi ja Villen yllätykseksi sain jopa itseni ylös silloin.

c. Luin eilen ennen nukkumaanmenoa jutun siitä, miten ihminen usein itse sabotoi onnensa. Esim. minä asennoidun aina jo valmiiksi siihen, että nukun kaikkien junieni ohi, vaikka oikeastihan herääminenkin on vain tahto-kysymys (ja miten ihanalta tuntuukaan päteä tässä hurskas ilme naamallani, puhua tahtokysymyksestä ja kello näyttää puoli kahdeksaa ja on vapaapäivä!). 

Nyt tuntuu että luonto ympärilläni koettelee minua. Kastelin orvokit parvekkeella ja viisi minuuttia siitä alkoi sataa kaatamalla. Taitaa ukkostaakin. Sade valuu täydellä voimalla ja minä odotan sen loppumista, että pääsisin lähtemään. Tunnen itseni laupean zen-henkiseksi tässä rauhassa odotellessani, ja sitten tunnen itseni kyllä vähän tyhmäksikin, kun ajattelen että sade nyt ihan minun esteekseni olisi alkanut. Mutta on kivaa ajatella olevansa maailman kannalta niin merkittävä henkilö, että sateenkin se ripsaisee luonteen lujuutta koetellakseen.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Työ tekijänsä palkitsee?

Ihkulta Kummitukselta nappasin aivan oma-aloitteisesti tällaisen kysymyshaasteen, kun oli niin mielenkiintoiset kysymykset. Vastaan siis noihin seuraaviin 11 Kummituksen keksimään kysymykseen. Sitten jos ennätän (pitää kohta rientää siskon kanssa piknikille) keksin omat kysymykset ja pistän haasteen eteenpäin.

 1. Tykkäätkö työstäsi? Miksi? - Tykkään työstäni. Tykkään siitä, että se on fyysistä, että saa työpäivän aikana liikkua ja huseerata mielin määrin. Tykkään siitä, että se on tietyn kehyksen sisällä aika vapaata, voi itse päättää missä järjestyksessä asioita tekee. Tykkään siitä, että se on niin rentoa ja kotoisaa (noh, koska se tapahtuu kodissa). Tykkään työkavereistani, ne on ihan ässiä ja meillä on siellä hauskaa. Joka vuorossa saa nauraa. Tykkään siitä, että työtehtävät on monipuolisia ja vaikka se arjen työ näyttää välillä pieneltä, on siinä kuitenkin suuri vastuu ja isompi merkitys taustalla. Tykkään siitä, että pääsen työssäni haastamaan itseäni, melkein joka vuorossa tulee jotain outoja tilanteita.

2. Onko sinua koskaan irtisanottu? Miltä tuntui, jos joo. Miltä tuntuisi, jos ei? - Ei ole koskaan irtisanottu (työvuosia on takana hurjat kaksi). Tuntuisi tosi pahalta, jos irtisanottaisiin. Tiedän että miettisin että miksi minä ja ottaisin asian hyvin henkilökohtaisesti, saisin kovan kolauksen minä-kuvalleni.

3. Jos et tekisi nykyistä työtäsi, onko kakkosammattivaihtoehto mielessä? Mikä? - Terveydenhoitajan opiskelupaikkahan mulla on takataskussa, joskin olen nyt melko varma, etten jaksa alkaa vuodenkaan päästä uutta opiskelurupeamaa. Sosiaalialalla olen kyllä tykännyt ihan hurjasti tästä vammaistyöstä. Luulen että tykkäisin myös olla töissä esim. jossain alkoholisteille tarkoitetussa asuntolassa tms. hommaa... Mutta kyllä tää vammaistyö on nyt Se Juttu.

4. Mitä oikeasti tahtoisit tehdä elämässäsi? Aika pitkälti olen tyytyväinen nyt. Tahtoisin myös jossain vaiheessa lapsia ja, noh, kirjoittaa kirjan. En myöskään pistäisi pahakseni saada enemmän vastuuta työssä, vaikka viihdynkin ihan vain rivityöntekijänä. Mutta siis, ihan oikeasti tahtoisin tehdä elämässäni asioita, joista saan tyydytystä ja koen itseni jollain tapaa merkittäväksi ja "hyödylliseksi" ja joiden tekemisestä saan iloa.

5. Oletko koskaan harkinnut vapaaehtoistyötä? Jos kyllä. mitä? Jos et, miksi? Olen harkinnut jo monta vuotta, ja tämä onkin vähän piikki lihassani kun en ole saanut aikaiseksi. Haluaisin mukaan johonkin ystävä-toimintaan, joko vanhukselle tai miksei nuorellekin. Kolme vuotta sitten Tallinnassa kävin kerran viikossa vapaaehtoistyössä yhdessä lasten iltapäiväkerhossa ja se oli kiva kokemus. Toisaalta yritän olla ruoskimatta itseäni liikoja, vaikken nyt teekään vapaaehtoistyötä (vaikka, noh, aikaa kyllä olisi), koska työni on kuitenkin niin konkreettista auttamista. Vaikka siitä saakin rahaa.

6. Onko sinulla työminä ja vapaa-aikaminä erikseen? Millä tavoin? Tai jos olet samanlainen, miten sen hoitelet? Työminäni on reippaampi, avoimempi ja hymyilevämpi (katsoin yksi päivä työpaikan kamerasta parin viime vuoden aikana otettuja kuvia ja jokaisessa kuvassa jossa olen, oli se sitten poseerauskuva tai salakuva, hymyilen. Ilmankos välillä vuoron jälkeen oikein poskia kolottaa). Toisaalta en töissä kerro juurikaan henkilökohtaisia juttuja, vaikka puhua pälätänkin enemmän kuin siviilissä. Välillä ennen töihin menoa hengähdän syvään oven takana, nostan ryhdin ja sitten menen sisään ja hymyilen ja katson silmiin ja olen reipas ja puuhakas. Luulen kuitenkin, että jos näkisin työkavereita vapaa-ajalla, eivät he kokisi mitään "ai tollanen tyyppi toi onkin" - kokemusta, vaan aika samalla meiningillä kuitenkin mennään.

7. Mitä harrastat vapaa-aikanasi? Onko sinulla vapaa-aikaa? On paljon vapaa-aikaa. Harrastan salilla käyntiä ja lukemista, välillä myös lenkkeilyä. Tykkään piknikeistä, biljardin pelaamisesta, pussikaljasta ja punaviinistä. Aika paljon vapaallani myös tykkään laittaa kotia ja siivota. :-D

8. Mitä et suostuisi tekemään rahasta? Mitä suostuisit? Venytä omatuntoa ja muita ra(a)joja. En suostuisi tappamaan vaikka saisin sata miljoonaa tuhatta briljoonaa euroa. En suostuisi kiduttamaan. En suostuisi loukkaamaan läheisiäni (joskin se onnistuu  joskus ihan ilman rahaakin...). En suostuisi myymään seksiä. En suostuisi myymään huumeita tai varastamaan jonkun omaisuutta. Ja mitä suostuisin... Noh, nyt kun rahatilanne on ihan fine niin tuntuu etten mitään, mutta varmasti jos olisi eri tilanne niin voisin vaikka varastaa juuston kaupasta. :-D

9. Vieläkö tahtoisit opiskella? Mitä? Tahtoisitko enää opiskella? No just nyt en tahtoisi opiskella, mutta en myöskään näe, etten enää ikinä opiskelisi.

10. Oletko varautunut eläkeikään? Pelottaako eläkkeen määrä vai onko säästöjä sukan varressa? En ole varautunut eikä se nyt vielä pelota, kun eläkeikään on vielä sellaiset 40 vuotta. Toisaalta mietin välillä kuntosalilla kuulemaani mummojen keskustelua. He muistelivat jotain vappua 45 vuotta sitten ja sitten yksi heistä sanoi, "Välillä sitä oikein havahtuu, että näinkö lyhyt tää elämä olikin...". Olen miettinyt, että vaikka muuten liputankin vuokralla asumisen puolesta (ei kiinnosta olla jotain 100000 velkaa kellekään, edes pankille), niin olisihan se hyvä, että olisi vanhuudenpäivillä oma tönö turvana.

11. Onko työttömyys ihan oikeasti ihmisen omaa syytä?  Ei. Onhan ihan rakenteellinenkin työttömyys kai melkein 10 %.


Nyt kuulkaa pitää rientää! Niin ja en tajua miten nuo 9. ja 10. kyssäri jäävät tuonne alas tuolleen tyhmästi, tässä koneessa/ bloggerissa on nyt jotain mätää. No mutta moi!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kuplassa

Olen jotenkin tosi onnellinen nyt. Töissä oli kivaa, olen onnekas että saan tehdä työtä josta pidän. Nyt kotona on ollut ihan sellainen letkeä lauantai-illan tunnelma. Ville tiskasi, minä pyyhin pölyt, jännäsimme Suomi-Venäjä - peliä, Ville kävi kaupassa, minä imuroin ja luuttusin. Teimme tortilloja ja söimme ne, joimme viiniä. Maha on täynnä ja väsyttää. Nyt katsomme luonto-ohjelmaa. Kaikki on jotenkin niin suloista ja rauhallista että mä kohta nukahdan, ja kun nukahdan teen sen hymy huulilla.

torstai 17. toukokuuta 2012

Mun koti ei oo täällä...

Viime yönä tapahtui seuraavaa. Olin yksin kotona, Ville oli kavereineen yhdellä keikalla. Valvoin aika myöhään, johonkin kahteen, luin yhtä jännää dekkaria. Neljältä heräsin siihen, että olin kuulevinani koputusta. Olin nukkunut  niin vähän että olin ihan sekava ja mietiskelin eri vaihtoehtoja, mistähän kirjan hullu murhaaja on pyrkimässä sisään. Koputus jatkui ja tajusin että ei hitto, tämä ei ole mielikuvitusta, joku ihan oikeasti on meidän ulko-ovella.

Pomppasin istumaan sängyssä. Mietin tilannetta unenpöpperöisessä päässäni. Koputus jatkui, kuului myös kuinka avainta nitkutettiin lukossa. Päädyin lopulta pohdinnoissani siihen, että oven takana täytyy olla Ville. Samalla kuitenkin tiesin, ettei se ole Ville (vaikken siinä unensekavuudessani tajunnutkaan, että miten hän nyt olisi alaovesta päässytkään ilman avaimia), ajattelin että hän olisi kyllä soittanut tai ainakin huikannut postiluukusta. Mutta, kuten sanottu, olin ihan pihalla väsymyksestä ja hipsuttelin avaamaan oven, tukka pystyssä ja ilman housuja. 

Avatessani oven näin vieraan naisen, joka sössötti humalaisena, no aukeshan se. Oven takana oli mies, joka sanoi ääni hiipuen, niin tai sit tää on väärä ovi... Kysyin että mitä ja puristin ovea, kun nainen yritti ängetä sisään. Sitten käytiin seuraava kehittävä dialogi:

Nainen: - Mä asun täällä.
Minä: - No etkä asu kun minä asun täällä.
Nainen: - MINÄ asun täällä.
Minä: - MINÄ asun täällä!
Nainen: - Tää on mun koti.
Minä: - Tää on mun koti.
Nainen: - Tää on mun koti.
Minä: - Tää on !!!MUN!!! koti.
Nainen: - Tää on...mikä kerros tää on?
Minä: Neljäs. ETTÄ KIITOS VAAN HERÄTYKSESTÄ!

Ja sitten paiskasin oven kiinni niin että hyvä kun (harmikseen) muikkelin kädet eivät jääneet väliin.

Menin takaisin sänkyyn ja sydän alkoi hakata. Kissa-Winston oli ekstaasissa kun rakastamansa ulko-ovi oli auennut keskellä yötä, se maleksi ympäri asuntoa mouruten ja kehräten. Minä yritin tyynnytellä hermojani ja löytää asiasta huumoria.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Nuo onnelliset päivät

Olen niin onnellinen! Kuluneen viikon aikana on tapahtunut paljon kivoja asioita, mutta kerron nyt ensin tämän päiväisen, kun se on päällimmäisenä mielessä:

Sain meidän parvekkeen kuntoon! Voi iloa, voi elämän riemua! Että voi ihminen olla tällaisesta onnellinen. Olin eilen ystäväni luona naapurikaupungissa ja siinä heidän parvekkeellaan istuessani mietin, että ei hitto, miten minä sisustusfani aka kotihiiri aka kotini on linnani voisinpa olla siellä aina - nössykkä voin hyväksyä, että kodissani on paikka, jossa en haluaisi edes piipahtaa. Miten olen hyväksynyt sen jo kolme vuotta!! No itsesyytökset sikseen ja ei kun tänään Kauppatorille kukkamyyjän luo. Oli muuten kesäinen fiilis kävellessäni kauniissa Helsingissä auringonpaiste punana poskille ja lämpönä kehossa, kymmenen somaa pikku-orvokkia kassissa heiluen.

Kotona iskin orvokit ruukkuihin ja valmistauduin Ikea-retkeen. Olin tehokkaasti puolitoista tuntia ja siinä ajassa ennätin käydä syömässä, kiertää koko saamarin hallin (eksyinkin vähän), ostaa hengareita, pukupusseja, sipsua, karkkia, kaksi mukia, ulkokalustemaalia, siveltimiä, istuintyynyt, puulaattoja..., huomata miten monen vanhemman kasvatusmetodi taitaa olla lahjonta ("ostetaan jäätelöt jos oot kiltisti"), uhkailu ("äiti syö ite molemmat jäätelöt jos et oo kiltisti") ja kiristys ("nyt istut ihan hiljaa, jos äiti joutuu tulemaan jonosta komentaa sua niin se on sitten heippa niille jäätelöille"), lukea kirjaa ja paleltua tuulessa bussia odottaessani.

Bussissa mielessäni oli vain tämä,
 
 eli nice cup of tea (kaneliteetä, lime- ja inkiväärilohkoja, paljon hunajaa) kera suklaan,

mutta halusin kuitenkin tehdä ensin työn, sitten huvin. Muistinvirkistykseksi vielä parvekkeemme ennen:

Ja tältä se näyttää nyt:



Paljon, paljon parempi! Suorastaan viihtyisä, toteaa hän vaatimattomasti. Nyt oikein odotan lämpimiä päiviä (no, odotan kyllä muutenkin), kun pääsee omalle sievälle parvekkeelle juomaan aamukahvia ja lukemaan hyvää kirjaa, tai istumaan iltaa hyvässä seurassa (hätätapauksessa viinipullokin käy;-)).

Tietenkin kaikkihan voisi olla paremmin ja haaveenani onkin, että noita laattoja olisi sen verran, että riittäisi koko lattiaan. Nyt tuossa on tuollainen polku. Samoin liinan haluaisin käytännöllisyys-syistä vahakankaisena, ja siihen nyt raaskinkin investoida, kunhan seuraavan kerran pääseen issoon kaappaan. Laatoille olisi tullut sen verran hintaa, että lompakko uhkasi karata omille teilleen jos ostan ne... Pitihän sitä pikkuista sitten kuunnella.

Mutta siis, eikä siinä vielä kaikki vaan kuten alussa mainitsinkin, on viime päivinä ollut muitakin kivoja juttuja. Eilisestä tähän päivään olin tosiaan työkaverini ja ystäväni luona yökylässä. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Grillasimme, toisin sanoen ystäväni valmisteli grillattavat ja hänen miehensä grillasi ne ja minä kävin valmiiseen pöytään, joka piti sisällään kasvis-halloum-juusto - vartaita, pihvejä, maissia ja pekoniin kietaistuja täytettyjä herkkusieniä. Joimme viiniä ja juttelimme kaikki jutut menneiltä kuukausilta, pelasimme mölkkyä ja trivial pursuitia, kävimme koiran kanssa kävelyllä ja olimme kumpikin yhtä mieltä siitä, että teki hyvää nähdä.

Jouduin lähtemään ystäväni luolta jo yhdeltätoista (mikä tuntui pikkutunneille venyneen illan päälle aika pimeeltä), koska minulla oli tatuointi kahdelta. Nyt on mieleinen! Aiemmin oli siis pelkkä apila levinnein arpeutunein ääriviivoin ilman mitään vartta tai varjostuksia. Nyt näyttää tältä:

 

Tykästyin siihen tatuointi-paikkaankin kovasti (Stigmata Tattoo, Eerikinkatu 12, Helsinki) ja aion ottaa seuraavankin tatuointini siellä. Haluan oikeaan käsivarteeni sisäpuolelle kädensuuntaisesti menevän kaunokirjoituksen Hope. Ville sanoi että se on klisee, mutta hei - eivätkö kaikki elämän peruspalikat ole? Usko, toivo, rakkaus, onnellisuus, luottamus... Kaikki on miljoonaan kertaan sanottu, laulettu, näytelty ja kirjoitettu. Minä haluan hope,koska ei ole elämää ilman toivoa (ainakaan sellaista elämää, jota haluan ja johon päivittäisillä teoillani pyrin) ja koska, noh, kaikessa on toivo, toiveikkuus, haave... En välttämättä haluaisi kirjoittaa itseeni englanniksi, mutta Toivo nyt olisi ehkä vähän hölmö. Kas kun ei Anselmi tai Mauno.

Perjantaina olimme Villen kanssa Tallinnan päiväristeilyllä. Oli ihana päivä! Oikein sellaista kunnon laatuaikaa kahdestaan. Laivamatkat menivät nopeasti korttia pelaten, viiniä nauttien, jutellen, nauraen, Taxfreessä pyörien ja viuh vain olimme jo maissa. Aika Tallinnassakin vain hujahti, kävimme Rottermannin vaatekaupoissa ja hyppäsimme sitten ratikkaan ja menimme Ülemisten kauppakeskukseen, jossa Ville osti hyvännäköiset seksifarkut pillifarkut ja kengät ja minä, tadaa, en mitään. Sitten jo nälkä kurnikin, menimme samaan ravintolaan missä Tallinnassa aina ja minä tilasinkin saman kuin aina, pippuripihvin. Ville otti villisikaa. Miettikää, alkupaloineen, oluineen, pääruokineen ja jälkkäreineen koko setti maksoi 32 euroa! Eli on Virossa totisesti vielä edullisempaa, vaikka paljon ovatkin hinnat nousseet.








Ihan hyvin onnistuin Tallinnan puolella hillitsemään itseni shoppailuissa, ostin vyön, kaulakorun, edullista kosmetiikkaa, hiusvärejä, viiniä. Laivalla innostuin ostamaan hajuveden (sellainen kuin Clean-sarjan Cotton t-shirt - tuoksu, joka jännästtiei tuoksu oikein miltään, ja sitten kuitenkin tuoksuu, puhtaalle pyykille, raikkaudelle, sellaiselle hyvälle että sitä voisi vain ajatella erinomaisen hyväksi ominaistuoksuksi...) ja samalla työkaverille pyynnöstään tupakkaa kartongillisen, ja niistä tulikin niin iso yhteishinta että myyjä tuikkasi minulle kassalta viinipullon kyytiin, jolloin ostosten yhteishinnaksi tuli melkein satanen ja sain ilmaisen risteilylahjakortin. Juhlistin sitä tanssimalla Villen kanssa Pepe Wilbergin musisoinnin tahtiin...

Nyt olen rättipuhkipoikki. Tai tuntuu itseasiassa kuin olisin tulossa kipeäksi, mutta ihan yhtä hyvin voi johtua väsymyksestäkin, kun viime yönä jäi unet niin vähiin ja tänään olen kuitenkin touhunnut kuin mikäkin. Taidan hörppästä toisen kupillisen teetä ja painua pehkuun kirjan kanssa. Tänään luin loppuun sellaisen ihanan kirjan kuin Pionin rakkaus, sen on kirjoittanut Lisa See, joka on tämän hetken lempikirjailijani. See kuvaa romaaneissaan kiinaa eri historian vaiheissa. Pääosassa on aina nainen ja hänen elämänsä kautta historiakin aukeaa ihan tuosta noin vain. Tuo Pion rakkaus oli aika outo kirja, siinä 16-vuotias tyttö 1600-luvun Kiinassa on elänyt hyvin suljettua elämää ollen koko ikänsä omassa ylhäisökodissaan. Tytön nimi on Pioni ja hänen rakkain kirjansa on Pionipaviljonki. Siinä on kaksi rakastavaista joista nainen riutuu kuoliaaksi rakkaudesta ja menee kolme ihmisikää ennen kuin nainen ja mies jälleen kohtaavat, koska heidän rakkaudensa on taivaisiin kirjoitettu ja vahvempaa kuin kuolema. Pionin isä järjestää pihallaan kolmipäiväisen esityksen Pionipuutarhasta ja Pioni pääsee muiden naisten tavoin seuraamaan esitystä verhojen takaa.

Pioni bongaa katsomossa miehen johon iskee silmänsä ja kolmena iltana esityksen aikaan Pioni ja mies tapaavat salaa Kuupaviljongissa. Kolmantena ilta esityksen ja salatreffien jälkeen Pionin isä julistaa yleisölle, että hänen tyttärensä on menossa naimisiin (avioliitto on järjestetty jo vuosia sitten) ja osoittaa miestä, josta tulee Pionin sulhanen. Mutta Pioni on niin maansa myynyt koska ajattelee ettei sulhanen kuitenkaan ole hänen kuunkatselupaviljongissaan tapaamansa miehen veroinen eikä edes katso kuka mies on. Pion äiti tajuaa että Pioni on käynyt omilla teillään ja lukitsee tyttärensä huoneeseen. Pioni miettii vain rakastettuaan, riutuu ja lopettaa syömisensä, ja keskittyy fanaattisesti Pionipaviljonki-romaaniin, hän kirjoittaa siitä omaa selitysteostaan.

Syömttömyydestä seuraa tietysti se, että Piono kuolee. Juuri ennen kuolemaansa isä paljastaa, että Pionin tuleva mies olisi ollut se Pionin salainen rakkaus. Pioni viedään ulos kuolemaan, kuten tapana oli, ja kuoltuaan seikkailut vasta alkavatkin. Koska Pionin nimeä ei erinäisten sattumien vuoksi kirjoiteta Esi-isien muistolaattaan, ei Pioni tule saamaan rauhaa tuonpuoleisessa vaan hänestä tulee kurja maanpäällä vaeltava nälkäinen aave. Pionille sattuu ja tapahtuu ja koko ajan hän rakastaa miestään, kunnes oltuaan jo parikymmentä vuotta nälkäisenä aaveena hän alkaa tehdä hyviä teköjä eräälle tytölle ja järjestää henkivoimiaan käyttäen tämän naimisiin Pionin suuren rakkauden kanssa. Piono toimii heidän hyvänä aaveenaan ja saa lopulta haamuhäät, jotka ovat muutoin kuin normaalit häät mutta morsian vain sattuu olemaan kuollut. Vihdoin Pioni liitetään iäksi miehensä suvun nimeen, mutta voi, hänen esi-isien muistolaattansa on edelleen tyhjä ja ilman muistokirjoitusta siinä ei voi saada rauhaa ja lepoa.

Oho, tulipa pitkä juonikuvailu. Aivan ihana kirja. Suosittelen! On todella mielenkiintoista lukea sen aikaisista uskomuksista ja perinteistä, jotka kirjassa on esitetty sillä tavalla luontevasti ja selittelemättä että niitä pitää ihan luontevina ja tosina. Vaikka vähän pimeeltähän tuo noin selitettynä kuulostaa. Joten lukekaa, hyvät ihmiset!



torstai 10. toukokuuta 2012

Kotona

 Puoli kakkua -done. Alkaako jo tökkiä - kyllä.

 Hei olen Kirppu, olen vähän söpö ja kehrään tätäkin kuvaa otettaessa.

Huomenna Tallinnaan hamstraamaan tätä punaista väriä!

Kaakkumaakarin päivän halaukset


Mulla on ollut tuolla töissä nyt opiskelija seitsemän viikkoa. Tänään oli hänen viimeinen päivänsä. Todella suloinen ihminen! En ole mikään kauhean ohjaus-fani (vaikka ammattini ohjaaja onkin:-D), toisin sanoen tykkään enemmän touhuta itsenäisesti kuin samalla perehdyttää, mutta toki jos perehdytän olen ystävällinen ja huomioiva ja yritän tehdä hommani mahdollisimman kunnialla. "Työurani" aikana mulla on ollut kaksi opiskelijaa ja kummaltakin olen saanut positiivista palautetta ohjaamisestani. Se on kivaa kuulla, koska yritänkin panostaa siihen perehdyttämiseen. Yritän olla läsnäoleva, mukava, rento ja huomioonottava. Toisaalta molemmat opiskelijani ovat kyllä olleet erittäin kivoja ja oppimishalukkaita tyyppejä, joiden kanssa on helppo tulla juttuun. 

Tänään lopettaneen opiskelijan kanssa halasimme lähtiäisiksi. Itseasiassa halasimme kolmesti. :-D Ensin kun annoin hänelle työpaikkamme pienen muistamisen, sitten hänen antaessaan meille pienen muistamisen, ja sitten vielä sanoessamme heipat. Oijoi, tuntuu melkein haikealta.

Pääsin kolmelta kotiin. Nyt olen siivonnut, tuoksuu puhtaalta. Eilen ylitin itseni ja leivoin lime-juustokakun, johon laitoin myös dajm-murusia. En juurikaan ikinä leivo ja mietinkin kaupassa ostoksia kerätessäni, että onko tässä mitään järkeä. Aineksiin meni joku kaksikymppiä... Kallis hinta kaakkelsonille. Oli kuitenkin ihan kivaa leipoa, olen joskus ennenkin tehnyt juustokakkua ja niitä on leipomiseksi mukavaa tehdä, kun ei ole lässähtämisvaaraa. Ei kun kakku yöksi hyhmettymään ja aamulla heräsin kerrankin suorastaan innokkaalla mielialalla kellon soidessa 05:35, kun halusin päästä maistamaan onnistuiko. Nytkin himoitsen kakkua, muta käyn kuitenkin ensin kaupassa ja rahaa nostamassa, niin saan sitten vain käpertyä kotiin hyvän kirjan (Lisa See: Pionin rakkaus), kakun ja ihanan koti-illan pariin.

Huomenna lähdemme Villen kanssa Tallinnaan! Jee! Harmi että on luvattu sadetta, mutta niin on ollut joka kerta kun olemme olleet yhdessä Tallinnassa. Tai viimeksi ei ollut, mutta silloin meille tulikin kamala megariita, joka jatkui vielä kotona. Joten ehkä huono sää virvoittaa paremmin lempeämme...

Nyt sinne kauppaan ennen kuin vallan väsähdän. Moi!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Turistina kotikaupungissa

Vapaapäivät on luksusta! 
Minulla olisi ollut tänään aika tatuoitavaksi, mutta heräsin kymmeneltä tatuoijan soittoon, ettähän joutuukin siirtämään aikani toiseen päivään. Olin kärttyinen, sekava ja möreä-ääninen puhelimessa... Saatiin onneksi molemmille sopiva uusi aika järjestettyä, pienen sähläyksen jälkeen.

Siirryin sohvalle katsomaan telkkaria ja nuokkumaan, kunnes sain sen verran puhtia, että jaksoin lontustaa kahvinkeittoon ja muihin aamutoimiin. Kroppa on ihan jumissa eilisen kuntosalin jälkeen, varsinkin vatsalihakset, en ole tehnyt niitä varmaan vuoteen, koska

1. Mietin onko se kuntosalin vatsalaite kovinkaan tehokas, kun siinä tehdessä ei tunnu muussa kuin alaselässä, kun sellainen pehmuste painaa sitä ikävästi.

2. Vatsalihaksia on tylsä tehdä.

Mutta oli tehokasta siis.

Puolenpäivän jälkeen lähdin asioille. Kävin pankissa hoitamassa yhden jutun ja jatkoin kuljeskeluani. Oli ihanan turisti-olo, otin oikein valokuviakin - ja jouduin kysymään vastaantulijalta neuvoa, kun olin vähän lost... Poikkesin Uffiin ja ostin Hugo Bossin paidan,se on kerrankin sopiva kauluspaita joka ei kinnaa rinnoista eikä hartioista. Luulen että se on miesten, mutta luulen myös että tulee näyttämään kivalta korkeavyötäröisen hameen kaverina. 

Istuin puistossa ja luin naistenlehdestä juttua Sofi Oksasesta. Rakastan, rakastan sitä naista! Jos jaettaisiin intohimoisimman fanin palkinto, olisin aika hyvillä sijoilla. Toivon aina kaupungilla törmääväni sattumalta Oksaseen, mutta tiedän myös että jos niin kävisi piiloutuisin lähimmän nurkan taakse ja saisin siellä kaikessa hiljaisuudessa sydänkohtauksen.

Aurinko lämmitti varpaita, samoja joita tuuli kohta jäädytti, ja jatkoin kävelyä. Joku mies  v i s l a s i  perääni, ja mietin tottakai onko hän sokea, mutta olin kyllä myös iloinen. Aamulla pukeuduin mekkoon ja sain hiukset hyvin, ja sitten pudotin jogurttia mekkoni etumukseen. Pankissa olin ystävällinen ja rento ja sitten kirjoitin itselleni muistutuksen lomakkeeseen, joka pitikin palauttaa pankkiin. Joten oli kivaa huomata, että vaikka olen kamala sählääjä-nainen ansaitsen silti pienen vislun kylillä...

Kävin kaupassa ja tulin suurperheen viikonloppuostosten, eli minun ja Villen perusmätön, kanssa kotiin. Kuorin perunaa ja porkkanaa, pilkoin purjoa ja valkosipulia, heitin kattilaan kiehumaan. Menin parvekkeelle jossa aurinko lämmitti niin, soitin ystävälleni. Juteltiin niin kauan että kasvikset olivat menneet muusiksi ja sovittiin että jatketaan juttua sunnuntaina; menen hänen luokseen kylään.

Kohta kiskon trikoot kainaloihin asti ja hilipasen lenkille. Sitä ennen pari kuvaa tämän päivän kuljeskeluiltani.
 



 Uusi takkini, jos siitä nyt saa tuossa mitään tolkkua.


 Tällainen herrashenkilö tuli eteiseen vastaan, kuten aina. Katsomaan että mitä se muikkeli taas sieltä kaupasta raahaa...
 Sokka irti!, eli Sukka irti! Eli ballerinakeli :-D
 Kotiin on aina ihana tulla. Mun mielestä meillä on kodikas ja kiva sisustus,
 mutta voin tietysti olla vähän jäävi sanomaan... :-)
 Näkymä parvekkeelta. Vihertää!

 Nyrpeäilmeinen muikkeli esittelee päivänasunsa.
Meiän parveke on murhekryynini. Haluaisin että tämä olisi viihtyisä "kolmas huone", mutta todellisuudessa tämä on epäviihtyisä, tappavan kuuma, sottainen homeisten mattojen ja rikkonaisten ruukkujen kehto...

maanantai 7. toukokuuta 2012

Vähän lälly

Kohta pääsee nukkumaan tänään vaihdettuihin lakanoihin. Puhtaat, melkein rapeat lakanat, mikähän olisi parempaa? Ehkä syöminen kun on nälkä, villasukat kuin on kylmä, raapiminen kun kutittaa, oikein pitkä ja makea venytys joka tuntuu koko kropassa, hyvä kirja joka on vasta alussa... Se kun vatsa alkaa täyttyä, palelu väistyä lämmön tieltä, kutina helpottaa, kroppa asettua hyviin uomiinsa, tieto siitä että kirja jatkuu vielä pitkään. 

Tällä viikolla minulla on paljon vapaata. Itseasiassa, töitä on vain torstaina. :-D Melkein loma siis. Aion käydä ainakin yhdessä museossa ja yhdessä elokuvassa. Paljon kuntosalilla, kerran tatuoitavana, kerran Tallinnassa. Aion nukkua pitkään ja juoda viiniä iltaisin. Aion tehdä ruokaa. Tänään jo tein, pizzaa. Ville tuli töistä ja sanoi, tuoksuuko täällä ruoka, ja kun sanoin että tuoksuu niin hän, tuntuupa hyvältä tulla kotiin jossa on ruoka odottamassa. Ja minusta tuntui hyvältä kun hän sanoi noin. Minusta kotiin tuntuu aina hyvältä tulla, kotihiiri kun olen, mutta etenkin kun on siistiä, jääkaapissa ruokaa, ilta lempeänä edessä.

Kirppu-kissa haukotteli äsken nitisevällä äänellä sohvan selkänojalla oikein pitkään ja autuaana ja asetti sitten etutassunsa olalleni. Miten se onkin niin suloinen, niin rakas, maailman rakkain pieni kissa.

Tulipas vähän lälly kirjoitus. :-)

lauantai 5. toukokuuta 2012

Kiitollinen

Meillä oli työporukan kanssa eilisestä tähän päivään sellainen virkistyspäivä. Mentiin hotelliin yöksi, luonnon keskelle, pois työpaikan hälystä ja sähellyksestä. Käsiteltiin vähän työasioita, käytiin muutama vakavahenkinen työkeskustelu. Juteltiin paljon, iloisia kepeitä juttuja. Olimme iloisia ja kepeitä. Lauloimme karaokea ja pelasimme pelejä. Leikimme kuin lapset. Istuimme muutamien kanssa yöhön hotellin aulassa, joimme punaviiniä, kävimme nurkan takana tupakalla. Minäkin, vaikken enää polta.
 
Katsoin niitä ja ajattelin: mun omat työkaverit, siinä ne on ja tekee ja laulaa ja miten tuollakin on niin kaunis ääni. Mun työkaverit ja meillähän on hauskaa. Olemme eri ikäisiä, eri kulttuureista, eri historiat. Miten hienoja ihmisiä, mietin, ja sopersin rukouksen jonnekin, kiitos, kiitos että saan olla tässä porukassa, kiitos että saan olla näiden hienojen ihmisten kanssa. 
 
Tänään kävimme lopussa kierroksen, miten kukin oli viihtynyt. Sanoin että viihdyin, ja sitten sanoin kiitos, oli tosi kivaa olla teidän kanssa, ja olisin halunnut sanoa enemmän mutta pelkäsin että alan itkeä, ja toivon että tuohon kiitokseen sisältyi paljon.

Siinä ne on, mun työkaverit.