Sanna, Sirkesalo ja miss unikuningatar

Yövuoro 5/6. Iisisti on mennyt ja nämä valoisat kesäyöt vaikuttavat jopa minuun unikuningattareen niin, että on helppo pysytellä hereillä. En ole niin rohkea kuin työkaverini, joka pitää verhot koko yön auki (kysyin entä jos joku kurkkaa sisään ja hän sanoi entäs sitten, ja nousi mielessäni aivan uudelle arvoasteikolle), mutta annan niiden olla auki sentään 23:en, ja avaan heti neljältä.

Työvuoron päätyttyä hölkkään kotiin, matka menee hujauksessa, ja eihän se kestäkään kuin puoli tuntia. Olen kirinyt omaa aikaani viisi minuuttia. Siinä väsymystilassa on hyvä juosta, aivotoimintaa ei juurikaan esiinny ja kroppa painaa automaattivaihteella, hujaus vain ja olen kotona. Sitten suihku, mahdollisesti pyykinpesua/ siivousta, hiustenlaitto, syömistä, vähän lukemista tai netissä pyörimistä. Kymmenen jälkeen tulee uni, kuudelta soi kello, seitsemältä saan itseni ylös. Helppoa kuin heinänteko. Ei tarvitse miettiä mitä tekisi elämällään, koska yövuorojen aikaan se on se työ, uni ja kotityöt. Eli aika pitkälti samat kuin normaalistikin kyllä...

Ekan kappaleen unikuningattaresta (meitsistä) puheenollen. Olen taas nähnyt kamalan värikkäitä ja aistillisia unia viime aikoina. Sellaisia runsaita, joista herätessä miettii, oliko se totta vai ei. Joutuu tavallaan rakentamaan elämänsä palikat uusiksi heti siinä tokkuraisella heräämisen hetkellä. Aika kova jobi. Yksi yö uneksin, että Aki Sirkesalolla oli joku ihan sairaan hyvä kappale. Kuuntelin sitä jossain karaokebaarissa ihan onnellisena ja ihmettelin, miten en ole kuullut niin hyvää biisiä ikinä ennen. Jotain elämästä siinä laulettiin ja rytmi oli tosi tarttuva, hyräilin sitä kun heräsin. Sen nimi oli joku a:lla alkava ja näissä yövuoroissa kun on vähän  luppoaikaa, googlasin Sirkesalon laulujen lyriikoita ja ei kyllä mikään yhdistynyt uneeni. Enkä muutenkaan keksi mistä alitajuntani tuon tempaisi, koska en ole ikinä ollut mikään fani enkä tietääkseni edes ajatellut koko heppua sitten tiedätte kyllä minkä - onnettomuuden.

Toisessa unessa minulla oli kaksi-vuotias tytär. Se meinasi upota jumppapallon sisään, istuin jalat harallaan takana tuolissa ja sanoin Uppista kamalan pirtsakalla äänellä ja kaivoin tyttäreni ylös pallon uumenista. Oikaisin saparot ja naureskelin hermostuneena. Saparoissa oli ohuet vaaleanpunaiset lenksut ja tytön nimi oli Sanna.