Kävin eilen aamuvuoron jälkeen kuntosalilla. Tein elämäni tiukimman käsitreenin: kaikki laitteet 25-30 kilon painoilla (aiemmin 20-27,5) ja niin, että tein pelkkiä käsiä ja selkää. Ensin kaksi käsilaitetta kolmenkymmenen kilon painoilla, sitten selkä kolmenkymmen ja kaksi käsilaitetta 25 kilon painoilla. Tein jokaisen sarjan 3 x 15. Sitten kävin vielä alusta läpi tehden 1 x 15 jokaista. Kyllä tuntui! Hyvä että jaksoin pestä tukkani kun kädet olivat niin maitohapoilla. Nytkin on lihaksissa aika mukavat tuntemukset.. Ilmeisesti oli myös hyvä idea tehdä osa juoksumattolämmittelystä maton kaltevuutta nostaen, sain kaupan päälle reidet kipeiksi.
Siellä salilla oli sellainen ällösöpö nuori pariskunta, jonka nimesin (mielessäni toki) pupupariskunnaksi. Joka ikisen laitteen jälkeen he halailivat! Välillä toinen sai sarjansa toista aiemmin valmiiksi ja meni sitten katsomaan vierestä, että mussukkakin suoriutuu omastaan ja voidaan yhdessä mennä seuraavaan. Yhteinen vesipullokin heillä oli tottakai, ja kun treenini jälkeen menin pukkareille oli pupupariskunta pukkareiden ovilla juttelemassa kylki kyljessä, ilmeisesti pohtimassa olisiko mitään keinoa, että he voisivat jakaa yhteisen suihkun ja saunan. Ajattelin myrkyllisesti, että he varmaan menevät höyrysaunassakin istumaan miesten ja naisten puoliskon erottavan seinän viereen niin, että saattavat ajatella vain ohuen seinän heidät erottavan... Ehkä seinämän alta voisi myös pitää kädestä, tai ainakin asettaa jalkapöydät turvallisesti päällekkäin.
Brr.
Olen tässä viime päivinä ajatellut, että pitäisi vähän pudottaa painoa. En voi enää elää itsepetoksessa (no olipa dramaattisesti ilmaistu:-D), että olen vähän turvonnut tai housut ovat kutistuneet pesussa. Olen lihonut. En paljoa, ehkä kolme kiloa, viisi maksimissaan, mutta kyllähän sen jo tuntee ja ainakin itse huomaa. Havahduin yksi päivä täällä töissä (olen siis yövuorossa nyt), kun olin puuhaamassa lattiatasossa jotain ja ylösnoustessani minun oli mentävä polvilleni, tuettava molemmat kädet maahan ja siitä ponnistettava ruhoni pystyyn. Toinen ahaa-elämys oli Changen sovituskopissa, kun näin mahani työntyvän sekä eteen että sivulle... Ja ei, en ole raskaana.
Piti aloittaa dieetti sunnuntaina, mutta kuten kaikki laiharit, tämäkin alkoi sitten huomenna. Ville oli tilaamassa pizzaa ja mietittyäni (noin kaksi sekuntia) ottaisinko salaatin tai edes falafelit salaatilla päädyin tottakai itsekin pizzaan. Mutta eilen siis aloitin. Ajattelin mennä hyväksi kokemallani vähähiilarisella ruokavaliolla eli siis karpaten. Siinä sentään saa syödä niin paljon kuin haluaa ja paino tippuu alussa nopeasti, mikä on tosi tärkeää motivaationi kannalta. Viimeksihän karppasin noin vuosi sitten ja virallisesti olin kokonaan lipsunut siitä ehkä vuodenvaihteessa.
Yritän nyt hyödyntää aiempaa kokemustani ja välttää sudenkuopat. En ajattele, etten saisi syödä enää ikinä pizzaa, karkkia, hampurilaisia, leipää, riisiä jne vaan otan vaikka kerran viikossa herkkupäivän, jolloin saan syödä ihan mitä vain. Luulen että tuo on pidemmän päälle fiksumpaa kuin aiempi jatkuva himoitseminen ja lopulta päivittäinen lipsuminen huonon omatunnon kera.
Toiseksi en enää uskottele itselleni, etteihän se yksi leipäpala tai riisikippo mihinkään vaikuta. Karppaamisessa, jossa juju on vähät hiilarit, se nimenomaan vaikuttaa. Karppiruokahan ei itsessään ole mitään vähäkalorista vaan laihtumisen ja painon hallinnan jippo on hiilareiden jättäminen minimiin. Hiilarit + rasvainen/ proteiinipitoinen ruoka = turvotus ja lihominen. Mutta jos pitää yhden rehellisen herkkupäivän jaksaakin paremmin olla skarppina, ja olen varma että aineenvaihdunta handlaa tuon yhden mättöpäivän. Kyläillessäni aion myös syödä ihan sitä mitä on tarjolla, niin vältyn selittelemästä/ tuntemasta turhaa vaivaantuneisuutta.
Eilen raahasin kädet väärinä kaupasta uuden ruokavalioni mukaista ruokaa. Tein iltaruoaksi pekoni-sipuli-herkkusieni - kastikkeen, jota itse vedin ihan sellaisenaan ja Ville spagetin kanssa. Aamupalaksi söin ison kupillisen turkkilaista jogurttia banaanin kanssa, kaksi keitettyä kananmunaa ja nektariinin. Oli niin tuhti setti ettei vielä seitsemän tunninkaan päästä ollut nälkä, mutta söin kuitenkin, ja voi että oli hyvää ja suolaista soosia.
Haluaisin tietenkin tästä - taas - elämäntavan, mutta ennen kaikkea haluan saada painoa pudotettua joulukuista Lontoon matkaamme varten. Siihen on sopiva aika, että tuloksia ehtii tulla. Eli ei muuta kuin onnea ja menestystä minulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?