lauantai 1. kesäkuuta 2013

Onnellinen loppu

Eilen muutin ja pakkasin kuin hullu, en paljoa paikallani ollut. Välillä kuulostelin,  että onpa vauva hissuksiin, ja iltaa kohden aloin huolestua. Iltapalaa syödessäni vauva kuitenkin aloitti potkunsa, samoin nukkumaan mennessä, joten rauhoituin vähän ja kävin nukkumaan. Yöllä heräsin ja kuulostelin vauvaa, se oli ihan hiljaa. Aloin taas huolestua. Googlailin "sikiö ei liiku". söin vähän suklaata, hytkytin mahaa, vaihdoin asentoa, olin jo huolesta suunniltani. Samaan aikaan en voinut uskoa, että minun vauvani olisi kuollut, ja toisaalta kaikki pitkin raskautta vaivanneet pelot vyöryivt mieleen ja tunsin musertavana, miten minulle ei suoda lasta. Kun olin hytkytellyt mahaani lähes tunnin ja valmiina jo soittamaan Naistenklinikalle heräsi vauva viimein ja alkoi potkimaan. Huh! Samoin aamulla sain nauttia potkuista. Mutta en varmaan koskaan unohda sitä huolta ja epätoivoa.

Kissat menivät eilen ystävällemme yökylään. Kotioloissa mitä reippain ja ihmisläheisin pikkukissa Kirppu oli piilotellut kuusi tuntia! Lopulta ystävämme sai sen kalkkunaleikkeellä houkuteltua esiin. Voi pieni arka kissa-parka... Winston oli kuulemma äksyillyt entiseen malliinsa ja heti kun pääsimme perille kiersi se isännän elein asunnon ja hyppäsi sitten pöydälle. Yöllä valvoessani ikävöin karvakavereitani ja olisin halunnut Kirpun jalkojen päälle, Winstonin hurisemaan tyynylle.

6 kommenttia:

  1. Kappas, kissat yökylässä. Inhottavaa arki-ironiaa, että olisit todella kaivannut niitä just silloin, kun olivat jossain muualla. (kun varmaan muistat myös monia öitä, joilloin oot toivonut, että olisivatpa ne muualla).

    Kamala inhottava säikähdys, tai siis pelottavat tunnit. Kauanko se vauva voi olla liikkumatta "ihan normaalisti"? Edellisessä kirjoituksessa toivoit, että se jo syntyis. Mullekin tuon vauvan tulo on ikään kuin dead line ja koko ajan mielessä. Mun mielikuvissa se alkaa syntyä just sopivasti, kun oon lentokentällä Suomeen matkalla ja sitten Helsinki-Vantaalla otan tyylikkäästi taksin kohti sairaalaa ja sitten se vauva "putkahtaakin" meidän maailmaan. Ihan säännöllisesti mun pitää itseäni muistutella, että tuskin on noin hyvä tuuri ajoituksen kanssa. Ja toiseksi: tällä tavaramäärällä on mahdotonta ottaa taksia tyylikkäästi, tai itseasiassa en voi ottaa sitä ollenkaan, jos/kun pyörä tulee mukaan. Mutta kai sitä haaveilla voi...

    Pakko vielä kysyä: onko sulla ollut jo pitkäänkin tunnisteena tuo "kissalapset"? Kissa l a p s e t. Ei mulla muuta, moi!

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki-ironiaa! :D Aika harvoin kyllä nykyään toivon, että olisivat poissa - se kun Winston ei enää hypi ovenkahvaan maukuen kuin hullu tekee paljon. Nykyään se on ihana kun tulee tyynylle kehrää :)

      En oikein tiiä, milloin pitäis huolestua tuosta liikkumattomuudesta. Ainakin googailujen mukaan tärkein pointti on se, miten vauvan liikkuminen eroaa normaalista. Ja tää liikkuu monesti koko ajan, heti kun asetun :) Mutta vissiin vauvoillakin on vireessä eroja eri päivinä, etenkin kun olin tosiaan ite ollu niin paljon menossa.

      Tuossa oliskin ajoitus! :D Mutta mitä, otat sen fillarin mukaan?? Onko se nyt uudessa asuinkaupungissas?

      On tuo kissalapse olu jo pitkään :D Kirppu ja Winston (!!:D) on mun vauvoja.

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Asukoon siellä kissojen ja tulevan vauvan lisäksi myös säkkikaupalla rakkautta:)
    -kirsikka

    VastaaPoista
  3. Ja unohtuipa kissojen ja vauvan lisäksi listalta sinä ja puolisosi:) -kirsikka edelleen

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! Sitä rakkautta itsekin tänne toivon :)

    VastaaPoista

Mitäs mietit?