Äiti on nyt meillä. Hän on vauvan kanssa niin tiiviisti että minun roolini on lähinnä toimia imettäjänä, niin että eilenkin tunsin ihan ikävää pikku Nakkeani kohtaan. Yöllä nuuskuttelin ja paijasin häntä ja mietin, miten äiti saa nähdä tätä pikkuista niin harvoin, että mikä minä olen tuntemaan ikävää. Tehköön pesän sohvannurkkaan ja nukkukoon maha mahaa vasten sydämensä kyllyydestä.
Pikku-Nakke on onnekas ihminen. Niin paljon rakkautta ympärillään. Siunattu, siunattu sunnuntailapsi.
Kävin eilen taas kuntosalilla. 45 minuuttia on sopiva pituus treenille näin alkuun, kun en kuitenkaan kaikkia liikkeitä pysty tekemään eli valikoimaa on vähän suppeasti. Ja onhan tämä kuntokin laskenut, kuten kerroin. Toisaalta joudun vielä vähän varomaan tikkejä ja vatsaa eli sekin varmasti vaikuttaa tehokkuuteen.
Varasin perjantaille kampaajan. Ajattelin sellaista edestä pidempää ja taakse lyhenevää polkkaa ja värin kirkastamiseksi vaaleita raitoja. Sunnuntaina salin peileistä itseäni mollatessani mietin, miten hukkaan menee uusi tukka tässä kropassa, ja muitakin itseinhoisia ajatuksia mietin, mutta sitten eilen mietin että ja paskanmarjat, ja varasin ajan.
Nakke sai eilen tutin suuhunsa. Toinen on niin söpö, tutti peittää nenän ja toimii hetken verran lohdukkeena, ennen kuin Nakke tajuaa ettei sieltä mitään maitua tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?