lauantai 11. lokakuuta 2014

Blogivinkki, univelkojen makselua, kehonkuvapohdintoja ja pieniä lastenkasvatuksellisia myönnytyksiä

Yövuorossa taas. Kolme tuntia vielä ja pääsee kotiin nukkumaan. Kesäaikaan on kiva valvoa kun  tähän aikaan on jo ihan valoisaa, hyvin jaksaa. Nyt tuo verhojen takana roikkuva pimeys oikein hönkii että nukkumaan nainen, mitä sä täällä pimeässä valvot...


Ihan kivasti olen kyllä viime päivinä saanut univelkoja makseltua. Torstaina Ville nousi Naken kanssa ja hurraa, nukuin puoli yhteentoista! Ihan säikähdin kun heräsin. Oli ihana levännyt olo, päässä ei surissut eikä silmiä särkenyt vaan tunsin varpaita ja sormenpäitä myöten miten olin voimissani. Mahtava tunne. Uni tulikin kipeästi tarpeeseen, edellispäivänä töissä muun muassa puhuin mitä sattuu ja illalla rapsan pitäessäni unohdin asiakastietojärjestelmän salasanan!


Eilen nousin reippaana kello kuusi Naken kanssa ylös ja jo yhdeksältä olimme matkalla asioille. Käänsin pitkästä aikaa Naken rattaiden kopan kasvot menosuuntaan ja hänpä innostui niin että aivan hihkui. Nuha vaivaa vieläkin ja siitä - toivottavasti - nuo oksettavan aikaiset aamuherätyksetkin johtuvat, mutta yöt ovat olleet jo tosi rauhallisia. Iltaisinkin Nakke nukahtaa nopeasti mutta herää heti jos hänet yrittää siirtää omaan sänkyyn, joten sohvalla goisija on palannut. En vain jaksa pitää mitään unikoulua, en vain mitenkään jaksa.


Tehtiin eilen hampurilaisia, taisin syödä neljä. Öhm... En yhdellä istumalla sentään. Täällä töissä leivoin aivan todella maistuvaa ja helppoa omenapiirakkaa tällä ohjeella. Olen nyt aivan ihastunut tuohon Nainen talossa -blogiin, bloginpitäjällä Katjalla on hurmaava tyyli kirjoittaa. Sattui niin hauskasti että matkustaessani taannoin Vaasasta Helsinkiin junassa edessäni istui tuon Katja-bloginpitäjän äiti, ja hän suositteli blogia kanssamatkustajalleen kehuen sitä "tosi kivaksi". Minä sitten korvat hörössä nappasin nimen ylös ja aloin jo matkalla lukea blogia. Siitä tuli kyllä jo pikkuisen stalkkeriolo.


Eilen kävin kaikkien herkkujen vastapainona kuntosalilla. Siellä oli juuri samaan aikaan miesten kuntopiiriryhmä. Ensimmäiset kaksi minuuttia ajattelin, miten onkin seksikkään testosteroninen tuoksu, mutta sitten ilma kävi yhtäkkiä raskaaksi kaikesta siitä, öhm, testosteronista, ja lopulta sain kärsiä päänsärystä pitkälle iltaan. Sain kuitenkin ihan napakan jalkatreenin tehtyä, ja juoksin 4,5 kilometriä matolla. Joten voinen olla tyytyväinen itseeni.

Olen miettinyt Naken varpaattomuudesta, että hänelle itselleen se on - toivottavasti ja myös oletettavasti - luonnollinen ja itsestäänselvä osa kehoa, kun vain me vanhemmat osaltamme osaamme vahvistaa tuota luonnollisuutta. 95 % varvasajatuksistani ovat myönteisiä ja kepeitä, tyyliin eipä se arkeen vaikuta, hänen jalkansahan on söpö, tuo nyt on pientä, tuo nyt on vain esteettistä ja se on aivan katsojan silmissä. Mutta välillä jäljelle jääneet viisi prosenttia ilmoittelevat itsestään siihen tyyliin että en jumankauta taas jaksaisi selostaa mistä johtuu ja miksi ja mihin vaikuttaa ja mihin ei. En jaksa yhtään pitkää katsetta. Muilla ihmisillä on kyllä todella suuri valta siihen, miten asioista ajattelemme, sanoipa kuka mitä hyvänsä. Äitinä minusta on kamalaa ajatella, että jotakuta kiinnostaisi Nakessani ensin varpaat tai niiden puuttuminen. Noin upeassa tytössä pari pikku varvasta! Tietysti aina voi laittaa sukat ja välillä laitankin, kun pääseehän niin helpommalla. Vaikka sekin tuntuu vähän hölmöltä.

Menemme ensi viikolla perheen kanssa Villen ja minun kotikonnuille. On ihanaa. Etenkin se, että perjantaina lähdemme Villen kanssa kahdestaan ulos ja Nakke jää elämänsä ensimmäistä kertaa yöksi hoitoon! On ihan eri toista minunkin lähteä rimpsalle kun tietää, että on vapautettu mahdollisista yöheräilyistä ja todennäköisestä aikaisesta aamusta. Sitähän saattaa suorastaan rentoutua.

Aamulla ollessamme Naken kanssa asioilla ostin ekstemporee meille leipomokojusta munkkirinkilän, jonka pistimme kahteen pekkaan bussia odottaessamme. Niin aukesi Nakke-pienen suu kuin linnunpoikasella ja vaikken varsinaisesti onnistellut itseäni äitinä, niin koin kuitenkin ihan oikeutetuksi tuon herkulla lahjotun kitinättömän tuokion. Niin ne lastenkasvatukselliset periaatteet komeasti sortuvat... En taida olla kovin hyvä kasvattaja, olen lepsu ja huono kestämään huonotuulisuutta. Mutta toisaalta olen aika lempeä ja hyväksyvä. Ja annan ihan ältsisti hellyyttä ja rakkautta. Pitää antaa itselle armoa.




4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta palautteesta. Se todella lämmittää :). En tiennytkään, että blogiani on mainostettu junassa... Äiti!! <3 ;).
    Lastenkasvatusperiaatteista annetaan periksi meilläkin. Ollaan siis joustavia ja fiksuja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainospuhe oli niin vakuuttava että tosiaan samoin tein googlasin blogisi ;) Äitisi myös sanoi kauniisti, miten hänen lapsensa ovat paljon parempia kuin hän itse. Siinä aivan liikutuin ventovieraan sanoista!

      Voi kun tulee vähän nolo olo tästä salakuuntelusta... Mutta mitäpä sitä julkisilla matkustaessa muutakaan ;)

      Periksiantaminen kyllä varmaan on välillä viisainta. Säilyy kaikkien mielenrauha.

      Poista
  2. Mä oon vähän kauhuissani kyllä siitä, että Naken herkuttelu liittyy niin tiiviisti mun läsnäoloon. Kiva, että siirrän herkkuaddiktin eteenpäin..
    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo miten voikin olla et sä oot paikalla sillon, ei me niiiin usein nähä kuitenkaan, hyvää tuuria :D

      Poista

Mitäs mietit?