Myötä- ja vastamäessä

Huh mitä tunteiden vuoristorataa, näin niin kuin todella tuoreesti sanottuna. On ollut aivan ihania päiviä, tai oikeastaan tunteita, koska päiväthän ovat mitä ovat, itse vain kokee ne erilailla. Yritän kovasti kehittää mielenhallintaani niin, etten reagoisi ärsykkeisiin niin voimakkaasti vaan olisin tyyni, tasapainoinen, onnellinen, kiitollinen riippumatta ulkoisista tilanteista. Arki pienten lasten kanssa antaa näihin harjoitteisiin oivat puitteet ja osoittaa lähes päivittäin, miten alkutekijöissä olen.

Lauantaina annoin Villen nukkua myöhään ja pakkasin lapset autoon ja hurautettiin Haagaan Villen tädin luo. Lapset leikkivät iloisesti ja kiltisti, täti kattoi meille pöytää koreaksi ja tuli yhtäkkiä kauhean onnellinen olo siinä ollessa passattavana. Keskustelu polveili ja lapset olivat niin reippaita ja iloisia. Täti oli myös varannut heille ystävänpäivälahjat, kumpainenkin sai Muumi-salkun jonka sisällä oli tarra-arkki, kortti ja 20 euroa kahvittelurahaa. Oi että! Käytiin myös yksissä myyjäisissä, joista ei tosin tarttunut mukaan kuin makkarat lapsille ja polvikipu minulle, kun olin jonkun puoli tuntia kyykyssä vauhtia antamassa lasten laskiessa pyllymäkeä uudestaan, uudestaan, uudestaan. Oli niin lyhyt mäki etten ehtinyt oikaista välissä ja kolmekymmentä-vuotias jalkaraahkani närkästyi tästä.

Kotona kuopus meni päiväunille, esikoinen tv:n ääreen ja Ville ja minä käperryttiin kahdestaan päikkäreille ensimmäistä kertaa noin viiteensataan vuoteen. Kyllä olisi arki erilaista, jos välillä ehtisi, ja silloin kuin ehtisi niin myös jaksaisi, pitää toista hyvänä... Illalla käytiin vielä kaupassa ja saunassa ja Ville laittoi tytöille ja itselleen nakkeja kiukaalle. Siinä he rivissä penkillä niitä söivät niin punaposkisina ja ihanina.

Sunnuntaina olin töissä 9-21 ja se oli rentouttava päivä se. Töissä oli  rauhallinen tahti ja oli virkistävää saada aloittamansa asia loppuun ja olla kuulematta huutoa ja mielipahaa mihinkään tekemäänsä tai tekemättä jättämiseensä liittyen.

Eilen Naken mentyä päiväkotiin vein ensimmäistä kertaa kuopus-pikkuiseni naapuriin muuttaneiden kavereiden luo hoitoon ja kävin itse vajaan tunnin hölkkälenkin kauniissa kevätauringossa, hankien kimmeltäessä ja hiihtoladun mutkitellessa vieressäni. Lauantain kyykyssä olosta vihoitteleva polveni vain meinasi käydä hankalasti enkä uskaltanut varata kipeälle jalalle kunnolla painoa enkä suoristaa jalkaa liiaksi, eli fyysiseltä kannalta katsottuna on kyllä ollut parempiakin lenkkejä. Iloinen olin kuitenkin että pääsin ja kuopus oli ollut tosi reipas kylässä, välillä vain käynyt ulko-ovella toteamassa että "äiti" ja palannut sitten leikkeihinsä. Rakas!

Ville haki Naken päiväkodista ja kuopus meni nukkumaan, ja oli liikuttavaa katsoa kuinka kuumeisesti Nakke odotti kylään luvattua naapurintyttöä saapuvaksi. Lopulta hän tuli ja taas sain olla niin iloinen ja ylpeä, kun lapsilla meni tosi kivasti leikit yksiin ja sain vierestä seurata miten hienosti Nakke osasi jutella ja keksiä leikkejä ja miten hän selvästi oli tärkeä ja upea myös kaverinsa mielestä. Lakkasin kynnet, leivoin sämpylöitä, naputtelin whatsappissa ystävilleni ja ehdin vielä tehdä riisipuuronkin valmiiksi ennen iltavuorooni lähtöä.

Menin julkisilla pitkästä aikaa ja oikein sielussa soi kevät ja onnellisuus, tuntui että sydän ihan pakahtuu kun oli niin hyvä mieli kaikesta, ja maisema suorastaan kylpi kultaisessa, lämpimässä auringonvalossa. Hansikkaat olivat laukussa, ensimmäistä kertaa tänä keväänä, ja mietin että taivaalle kiitos se marraskuu on ohi, se helvetin, helvetin paska talvi kun on pimeää ja joka päivä vituttaa ja väsyttää, ja että marraskuu, minä vihaan sinua. Ja noiden ajatusten jälkeen palasin taas onnelliseen mieleeni, iloa pulppuavaan elon kepeyteen. Töissäkin oli kivaa, olin sosionomi työssään, osallistava, aktiivinen ja vastuuntuntoinen, ja toisin kuin siviilissä niin uusiin ihmisiin aktiivisesti ja luontevasti tutustuva.

Viime yö oli aivan perseestä, puh huh. Pisin unipätkä taisi olla kolme tuntia kuopuksen kaivatessa milloin riepuaan, milloin tuttiaan, milloin vettä, milloin vaipanvaihtoa ja milloin omaan sänkyyn ja kohta taas sieltä pois. Ystäväni sai sunnuntaina kaksoset ja olen haikeana ajatellut pieniä vastasyntyneitä vauvoja ja sitä millaista on hoitaa vauvaa ja tuntea se olematon paino sylissään, mutta nyt viime yönä mietin monesti että ai niin, tätähän se vauvan kanssa oleminen on, valvomista ja vitutusta, ei mitään minun ominta juttuani tosiaankaan.

Tämä päivä on mennyt monilta osin pieleen luonnollisena seurauksena viime yön aiheuttamasta univajeesta, joka on heittänyt ankean varjon sinänsä kivoihinkin asioihin. Aamullakin vietyämme esikoisen päiväkotiin jäimme kuopuksen kanssa pihaan, aurinko paistoi ja jää suli ja linnut lauloivat ja kuopus ojensi kätensä ja sanoi "käti", ja niin me käsi kädessä köpöttelimme pihakeinuun, jäimme siihen potkuttelemaan vauhtia. Mietin jotakuinkin näin: "Olen vapaa ihminen vapaassa Suomessa, minulla on kaikki maallinen, nyt on ihana hetki kevään kuhistessa ympärillä, pikku tyttöni tässä, me kaksi rauhassa - ja miksi minua meinaa silti ärsyttää??". En vain osannut heittäytyä hetkeen, olla onnellinen. Mitä tuhlausta.

Pikakelaan loppupäivän: Istun pissalla ja huomaan vessapaperin loppuneen, könkkään haarat auki ja housut kintuissa hakemaan paperia kuin mikäkin apina ja eilen alkaneet kuukautiset tip tip tip tippuvat veripisaroina lattialle. Yritän kiinnittää pudonneen sälekaihtimen takaisin ikkunaan ja juuri kun mietin että haa, piece of cake, niin kaihdin tippuu toisesta päästä niin että sormeni pusertuu toisen pään väliin ja joka metalli painaa kynttäni niin että siitä irtoaa lakka ja joku toinen metalli viiltää sormeeni syvän puolikuun  j o k a  v u o t a a  v i e l ä k i n,  ja luulen pyörtyväni enkä kestä katsoa sormeani ja päässä pyörii ja mietin vain että et voi pyörtyä, kuopus on tuossa, ja on pakko tirauttaa pieni itku kivusta ja siitä yleisestä epätoivon fiiliksestä, että eikö helvetti mikään voi vain mennä kerralla putkeen.

Kuopuksellekin sattuu ja tapahtuu, hänelle sitä vasta. Hän kiipeää kauppaan mennessämme penkille ja putoaa naamalleen maahan ja nyt hänen nenänsä on turvoksissa ja haavoilla. Hän avaa laatikon ja jättää sormet väliin, hän kiipeää polkupyörän päälle ja putoaa, hän ottaa lasikulhon käteensä ja pudottaa sen jalalleen, hän juoksee isäänsä vastaan ovelle ja juokseekin päin ovea. Huutoa, huutoa, huutoa. Ville toi minulle ihania ystävänpäiväkukkia ja kuopus ulvoi kurkku suorana syleissä, ja kohta Nakkekin yhtyi huutoon ja jonkun ajan kuluttua myös minä. Pitkästä aikaa laskin tunteja ja minuutteja lasten nukkumaanmenoon.

Nyt valvon toisten unta töissä. Tämä yö enää ja sitten puolentoista viikon loma, hurraa! Näkyy sitten tilipussissa mutta olen niin ahkerasti puurtanut että nyt on hyvä heittää vähän vapaalle.