keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hetken

Maanantaina, tehdessämme Villen kanssa lähtöä kahvilaan, sattui pieni huolimattomuus-peräinen onnettomuus ja suihkautin itseäni hajuvedellä silmään. Voisi ajatella, että noin alkaneesta päivästä ei voi tulla kovin onnistunut, eikä siitä tullutkaan - siitä tuli erinomaisen loistavan ihanan mahtavan, noh, onnistunut.

Illalla saimme ystävämme kylään, kuten kirjoitinkin, ja iltaan sisältyi juurikin niitä pitkiä polveilevia keskusteluja, hyvää ruokaa ja juomaa, naurua ja hölmöjä juttuja, humala. Menimme vielä illan päälle keskustaan, olin niin suloisessa humalassa että päässä humisi, ja halusin uimaan. Kahlasin mereen eikä edes tuntunut missään, kunnes sitten aivan henkeä salvaten se kylmyys iski, ja käännyin pikkuisen lenkin jälkeen takaisin. Hietsu aamuyöllä kello kolme oli kaunis, ystävät olivat kauniita, minä, Helsinki, maailma. Ja laukusta kaivamani lonkero hyvää.

Seuraavana aamuna löysin eteisestä kenkäni, joissa oli kilo hiekkaa, ja päässä humisi aivan eri tavalla kuin illalla. Menin töihin ja tein mikä minun piti ja olin sisältä vähän kuin haamu, ja silti samalla niin onnellinen, hömelöllä krapulaisella tavalla onnellinen siitä että olen minä ja nyt ja vielä edes vähän villi, että juoksen keskellä yötä mereen ja tulen sieltä pois, että minulla on rakkaat ystäväni ja kaikki tämä. Että on keskikesä ja Helsinki on kaunis ja - vielä kerran - että olen minä, kaikessa vajavaisessa ainutlaatuisuudessani minä, tässä vapaassa maassa vuonna 2012, nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?