perjantai 23. toukokuuta 2014

Kesähehkutusta, hammasvaivoja

Huh huh mitkä ihanat kesäsäät! Ollaan oltu tyttöseni kanssa päivät pääskytysten ulkona ja toisin kuin ankeina ja nuhjuisina talvikuukausina, kun kello saattoi olla vaikka kaksi ja olin jo siivonnut talon lattiasta kattoon, käynyt lenkillä ja olin ihan että mitä helvettiä tässä tekisi, aikaa on vaikka lampaiden syödä ja minä olen maailman suurin turhake kun nujuan vain kotona ja koko muu maailma menee ohi varmasti ja tehokkaasti kuin juna, ja minä olen iäksi, iäksi, jäänyt siitä kyydistä, niin, siis, toisin kuin tuolloin olen nyt joka ilta kauhistunut miten kello on jo niin paljon, että pitää kiireesti mennä sisälle Naken pesuille ja puuroille. 

Eilen istuin penkillä Vantaanjoen varrella ja annoin ajatusten tulla ja mennä. Hyviä, kepeitä ajatuksia, hyvä, kepeä mieli. Nakke nukkui rattaissaan niskat nurin niin kurjan näköisessä asennossa, että itse en olisi tuollaisten tirsojen jälkeen saanut varmaan koskaan päätä oikaistua. Tänään pidettiin piknikiä takapihalla johon ilta-aurinko suloisesti paistoi. Eilen poltin niskan ja käsivarret takaa, tänään rinnan ja käsivarret edestä. Balanssi, nääs.

Tänä aamuna olin jo kahdeksalta puhelimessa hammashoitolan kanssa. Sain ajan kahden tunnin päähän ja könysin alakertaan pitämään palaveria Naken aamupalasta vastaavan Villen kanssa. Päätettiin, että lähdetään koko porukka sinne hammaslääkäriin, koska sinne on  meiltä ruuhkineen ja parkkipaikan etsimiseen melkein tunnin matka ja koska Villellä alkoi kello 12 työt tuntui että säästetään vähän aikaa noin, työpaikka kun on matkan varrella. Hyvä kun nuokuin siinä keittiön ovensuussa tukka pystyssä, hammastahnaa poskessa, silmät unesta turvonneina ja t-paita ja pikkuhousut ylläni niin Ville kysyi olenko jo valmis. :-D Näin kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen on näköjään melkoisen yhdentekevää miltä sitä näyttää... Jos laittautuisin miehisen katseen iloksi niin nyt viimeistään olisi syytä lopettaa.

Hammaslääkärille pääsyä piti odottaa puolitoista tuntia mutta sitten hommat hoituivatkin nopeasti ja kivuttomasti. Hammaslääkäri ja -hoitaja olivat huippukivoja ja ystävällisiä - harmi että on niin monta kertaa saanut kokea olevansa yhteiskunnan alhaisin roska kunnallista terveydenhuoltoa käyttäessään, että ystävällinen, mutkaton kohtaaminen jaksaa aina yllättää... Varsinainen vaivani oli jo viime syksystä asti ajoittain vaivannut viisaudenhammas, joka kalvoi poskea ja nyt lopulta meni sellaiseksi että syöminen, nieleminen ja puhuminenkin sattui. Hammas poistettiin ja lisäksi lääkäri huomasi röntgenkuvasta, miten alaviisureideni taakse kertyy mätää, ja että olenko huomannut välillä pahaa makua suussa. Todellakin olen ja valittelin joskus Villellekin, miten välillä tulee kesken päivän hirveä halu putsata hammasvälit ja purskutella suuvettä (No, mielihalunsa kullakin, totesi Ville siihen lakonisesti). Luulin että nykyinen kasvispainotteinen ruokavalio saa suun maistumaan pahalta vaan nytpä olen viisaampi. Sain lähetteen syksyksi viisaudenhampaiden poistoleikkaukseen.

Pirtinpöydän maalausprojekti seisoo, kun maali loppui. Ynnä muita koottuja selityksiä. ;-) Naapuri vitsaili (/vinoili) kalusteiden peittämää pihaamme katsellessaaan, että ajattelit sitten miehes yllättää. Hän myös vinkkasi, että Etolasta saa kivoja ja edullisia vahakangasliinoja... Kiitos vaan, vitsinikkari. Ajattelin ehdottaa Villelle homman loppuun viemistä. Tai sitten pitää oikeasti harkita sitä vahakangasliinaa. Minä jo kyllästyin koko projektiin.

6 kommenttia:

  1. Mä olen optimistinen tuon pöytäprojektin suhteen. Mihin väriin päädyitte? Mulla on kyllä sama: en vaan jaksa mitään pitkäkestoisia projekteja vaan tykkäsin, että asia olisi valmiiksitehtävissä yhdellä istumalla. Jaksamista puurtamiseen!

    Hyvä kuulla, että hammasasia on nyt hoidettu. Kaikilla on kyllä "ristinsä". Usein pidän itseäni ihan raihnaisena, kunnes sitten näkee, miten joillakin on jatkuvasti ongelmia hampaiden kanssa, toisilla mahan/ruuansulatuksen ja kolmannella ihon ja allergioiden.

    Ihanaa kesänjatkoa!

    K

    VastaaPoista
  2. Ja mä oon vähän huolissani, kun oot jo toinen ihminen joka valmiiks maalatun penkin nähtyään kysyy lopullista väriä :D :D eli valkoiset niistä tulee. Vielä pöytä jäljellä, uh... Onneks Viile lupas tehä loppuun :D

    Joo tuntuu et monilla, nuorillakin, on kaikenlaisia vaivoja! Mä pidän itteeni melkoisen terveenä kaikin puolin, jatkukoon!

    VastaaPoista
  3. Paha että luulit mädän maun tulevan kasvispainotteisesta ruuasta? :D

    M

    VastaaPoista
  4. Sekoilin värissä vain koska muistelen sun puhuneen mintunvihreästä. Valkoinen ruuls!

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suunnittelin sitä, mutta sitten valkoinen vei voiton.

      Poista

Mitäs mietit?