lauantai 18. huhtikuuta 2015

Hiekkalaatikon reunalta kisun kynsittäväksi

Taas kiva päivä! En ole edes ollu kamalan väsyny eilen enkä tänään eli selvästi viikon loma on tehny tehtävänsä. Olen alkanut taas valvoskella öisin unen ja valveen rajamailla syntyjä syviä mietiskellen, mikä väsymyksen/ virkeyden kannalta on ihan hyvä merkki: väsyneimmilläni en todellakaan valvo, ja silti uni ei vaan riitä.
 
Aamulla Nakke herätti kahdeksalta, mikä on tässä huushollissa jo aika luksusaika herätä. Aamupalan jälkeen istuin kahvikuppeineni sohvannurkassa whatsappailemassa kuten jokaisena vapaa-aamuna, ja Nakke nyhjäsi kyljessäni piirrettyjä katsoen. Vapaa-aamujen ylellisyyttä joka antaa meille kummallekin tyydytyksen riittävästä läsnäolosta.
 
Aamuhaahuilun jälkeen Ville ja Nakke lähtivät kauppaan ja minä laitoin ruokaa ja ravasin pyykkituvassa. Ennen Naken ja mun yhteispäikkäreitä tilattiin Villen kanssa vähän vaatteita, Ville farkut ja minä kahdet ballerinat. Toivottavasti on hyvät ja sopivat, t. Jättijalka.
 
Päikkäreiden jälkeen touhuttiin Naken kanssa hetki kotihommia ja lähdettiin sitten pihalle. Saatiin seuraksi Nakkea pari päivää vanhempi poika (oltiin samaan aikaan Kättärillä) äitinsä kanssa ja tunti meni rattoisasti jutellessa ja tutustuessa. Hiekkalaatikko ja yhteinen piina sen laidalla kykkiessä se vasta yhdistääkin. Vähän juttelua häiritsi toisen naapurin neljä-vuotias joka höpötti taukoamatta ja aika päättäväisesti myös vaati kannanottoa jutuilleen.
 
Illalla saatiin vielä Naken kummi ihanan tyttärensä kanssa kylään. Nakke sai lahjaksi suloisen mekon johon vaatteiden rakastajana tietysti heti ihastui, ja olin pakahtua ylpeyteen kun hän kehottamatta kävi halaamassa kummia mekon saatuaan! Juoruiltiin ja herkuteltiin ja naurua riitti, niin kuin aina. Winston-kissa vissiin vähän ahdistui herra ties mistä ja raapaisi Nakke-pienelle komean naarmun poskeen! Ensi viikolla on päiväkodissa valokuvaus, alkaa olla jo traditio että ennen kuvausta Nakella on Winstonin taiteilema roso naamassa...
 
Ensi viikolla on pitkästä aikaa neuvola. Psyykkaan itseäni puntarille nousua varten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?