maanantai 26. syyskuuta 2016

26.9.2016

1. Kävin heti aamutoimien jälkeen juoksemassa tutun 6,5 kilsaa tuttuun 40 minuutin aikaan. Oli kiva päivän aloitus.

2. Kauppakaverinani oli tänään kuopukseni. Nyt on kiva olo kun kaappi on täynnä ruokaa ja ah, tuoreita hedelmiä.

3. Olen taas hoitanut lapset ja kodin suurimmaksi osaksi yksin ja tsempannut lasten takia, tietysti, vaikka on väsyttänyt ja tympinyt ja päätäkin särkenyt puolen päivää, hitto.

4. Kuopus jäi taas ilman itkuja omaan sänkyyn nukkumaan!

5. Pöydällämme on ihana kimppu punaisia neilikoita, ne kasvavat villisti kurotellen ihan joka suuntaan. Olen ottanut tavaksi ostaa joka perjantai itselleni kukkakimpun.

6. Pidettiin lasten kanssa illalla pieni kotijumppa, jaksoin jopa kaivaa jumppamaton esiin. Pitää keksiä uusia keinoja kohti pyöreää peppua nyt kun ei ole rahaa ladata salikorttia.

7. Leivottiin lasten kanssa juustosämpylöitä, niistä tuli tosi hyviä niin kuin tuoreet sämpylät aina MUTTA kuopus kävi huomaamattani räppäämässä levyt kutoselle kun sämpyläpelti oli levyjen päällä jäähtymässä ja monta ihanaista sämpylää paloi ihan mustaksi ennen kuin tajusin että EIIII SAAKELI! Vieläkin haisee inhottavan palaneelle.

8. Testasin ruoaksi ensimmäistä kertaa linssimuhennosta ja 1/2 lapsistakin tykkäsi. Olin niin martta että paistoin kaksi viime viikolta jääkaappiin kuleksimaan jäänyttä tortillapohjaa pannulla öljyssä ja mausteissa ja tarjoilinvmuhennoksen kaverina kolmioiksi leikattuna.

9. Olen vähän mökkihöperö.

10. Syksyväsymys alkaa tunkea elämääni..

1 kommentti:

  1. No nyt on kyllä kodin hengettäret olleet vauhdissa, vau mitä menoa taas kerran! Paljon kyllä voi saada aikaan jo ihan omassa kodissa tai välittömässä lähipiirissä =).

    K

    VastaaPoista

Mitäs mietit?