tiistai 20. syyskuuta 2016

20.9.2016

Vähän tehohengitystä blogille, eli nyt haastan itseni tästä hetkestä eteenpäin laittamaan päivittäin kymmenen asiaa/ ajatusta ylös.

1. Olin tänään, kuten eilenkin, ensiapukurssilla. Nyt on taas rohkeutta ja taitoja kohdata tilanne, jossa toimin auttajana. En kyllä muutenkaan kuulu niihin jotka kävelevät ohi. Kurssilla oli myös työkaverini, jonka kanssa hihiteltiin kömpelöille opetusvideoille.

2. Jouduin lainaamaan äitiltä rahaa ja se pistelee mieltäni.

3. Käytiin tänään koko perhe kaupassa ja ostettiin eka kertaa härkistä. Tosi hyvä keksintö tuo härkis! Hyvä soossi saatiin tortilloihin, 1/2 lapsistakin söi koko annoksena (ja toinen ei ole pariin päivään muutenkaan oikein syönyt, varmaan nuhan ja hammasvaivojen takia). Olen ollut nyt monta kuukautta kasvissyöjänä eikä tee yhtään mieli lihaa. Eläinet on liian söpöjä kidutettaviksi ja syötäviksi.

4. Olen tänään ollut todella innoissani ja iloinen, ja sitten taas pohjattoman surullinen. Kumpaakin oikein ilman syytä. Varmasti vaikutan ulospäin tasaiselta mutta todellisuudessa koen usein niin riipaisevaa surua/ myötäelämistä että olen oikeasti miettinyt tarvitsisinko terapiaa, tai ainakin haluaisin sitä. Sen sijaan intomielestä minussa kyllä pidän!

5. Aion joku päivä juosta cooperin.

6. Olen haaveillut tänään aika paljon. Lasten syntymän jälkeen se on ollut vähäistä, kun päässä on koko ajan että mitä seuraavaksi. Ennen lapsia ja ehkä nytkin taas minulla on ollut rikas sisäinen maailma eikä yksinolo ole ikinä ongelma, päinvastoin.

7. En haluaisi olla näin epävarma ja itseäni anteeksipyytävä.

8. Kävin katsomassa siskoni kanssa Bridget Jones's Babyn, istun itseasiassa nyt junassa matkalla kotiin. Nauroin niin monessa kohdassa niin lujaa että nyt poskissa tuntuu kramppi.

9. Olen aloitellut prosessia, että meidän perheestä tulee tukiperhe jollekin tai joillekin lapsille! Se on pitkäaikainen haaveeni ja nyt on aikaa ja tilaa.

10. Aloitin viime yönä kuopukselleni unikoulun, kun hän edellisyönä oli tilaillut maitoa varmaan 10 kertaa ja itkenyt minut viereensä ainakin toiset kymmenen, ja vaipankin sain sen maidon kittaamisen myötä vaihtaa kolmesti. Pistäytymisunikoululla taas mennään ja viime yönä herätyksiä oli vain yksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?