Äänet, nuo äänet!

Inhoan tätä piirrettä itsessäni: inhoan hyvin monia ääniä. En voi jättää niitä ajatuksistani, vaan vaikka kuinka yritän, keskityn vain niihin, niin että lopulta päässäni ei muuta olekaan kuin ne ärsyttävät äänet.

Minua ärsyttää:

- Se kun kissat pesevät itseään, se maiskuttava nuolemisen ääni.

Olen yrittänyt ajatella, että hyvähän se on kun tekevät mitä kissan täytyy. Terveen kisun merkki. Kun tuo ei auta, yritän ajatella, että entäs sitten kun kisuja ei enää ole, miten tuotakin ääntä sitten kaipaan. Kun tuokaan ei auta, saatan jopa ajatella, että maiskuttava nuoleva ääni liittyy johonkin eroottiseen tapahtumaan. Noh, ei auta.

- Maiskutus, ryystäminen, kovat nielaisut, lusikan kolauttaminen hampaisiin. Saan usein todella hillitä itseäni esimerkiksi bussissa, kun joku mussuttaa purkkaa antaumuksella maiskuttaen. Välillä en voi estää itseäni mulkaisemasta pahasti, mistä tulee itselleni paha mieli ja mikä ei maiskuttamiseen vaikuta mitenkään. Kun siitä purkasta vaan kuuluu niin kiva, litisevä ääni, hei.

- Pikkulintujen sirkutus.

En ikinä tajua, kun ihmiset sanovat nauttivansa lintujen laulusta. Laulusta! Hiljaa, perkele!

- Ääni, mikä syntyy, kun Ville lukee vanhoja akuankkoja sivut rapisten ja itse yritän nukahtaa.

Eilenkin, kuuntelin sitä rapinaa vitutuskäyrät vaarallisen korkealla, yritin ajatella miten ihanaa on kun on oma rakas mies ja miten joskus ehkä vielä ikävöin tuotakin ääntä, ja samalla, rapi rapi rapi, se täytti koko pääni, sitten alkoi valokin ärsyttää, ja lopulta Ville-parka joutui siirtymään sohvalle lehtineen. Sitten hävettikin niin, että uni oli hyvin kaukana.

- Vauvan itku.

Aargh. Musta tulee maailman huonoin äiti.

- Kielellä naksuttelu.

Pienenä hävisin kaikki ärsytys-kisat siskolleni, kun en kestänyt viittä sekuntiakaan tuota ääntä.

- Hiljainen puhe, kuiskuttelu.



Pliis, jotka luette tämän, kertokaa mitkä äänet teitä ärsyttävät? Kai jokin...?

Tai sitten, viekää minut hoitoon. Tohtori, kuulen ääniä!