maanantai 27. tammikuuta 2014

Kevään raju tuoksu ilmassa

Makuuhuoneessamme on kylmä, niin kuin koko yläkerrassa. Varmaan siksi kun olemme siellä niin vähän. Otettiin illalla lisäpettoja sänkyyn; aamulla herättiin koko perhe sieltä peittojen keskeltä uppeluksista. Vauva kiljahteli ja höpötti keskellä, Ville kuorsasi ja minä olin hetken niin onnellinen että sydämeen sattui.

Ei olla jaksettu tänään käydä ulkona. Pesin pyykkiä ja puhuin maraton-puhelun siskolle Lontooseen. Tein italianpataa ja kaura-porkkanaleipää itse soveltamallani reseptillä (kai sain tuon tuotua virkkeeseen sillä tavalla omahyväisen vähäeleisesti, tyyliin "salille mennessäni--" jolloin juttu on se salille meno - luultavasti aamulla ennen kukonlaulua - ei mitä siinä mennessä tapahtui) ja join vaaleaa glögiä. Tsemppasin vauvaa viihtymään matolla ja pärisytin vatsaa, sain ihanaa ihanaa kikatusta palkaksi.

Laitan kohta vauvan nukkumaan ja lähden salille, kunhan nyt Ville tulee töistä. Perjantaina huomasin ensimmäistä kertaa vauva-aikanamme jättäneeni Villen ja Naken luottavaisin mielin kaksin. Älkää käsittäkö väärin, olen käynyt menoillani siitä asti kun Nakke oli alle viikon ikäinen ja olen aina tiennyt, ettei täällä kotona mitään hätää ole. Ville pärjää Naken kanssa siinä missä minä ja olemme vanhempina aika lailla samalla viivalla - mutta tieto ei ulotu tunteeseen ja aina kotoa ilman vauvaa poistuttuani on huoli ja ikävä yltyneet tunti tunnilta, kunnes lopulta tuntuu melkein fyysisenä kipuna. 
 
Perjantaina kuitenkin ensimmäistä kertaa järki vei voiton ja käytyäni viemässä siskolleni joitain hänen kapineitaan poikkesin vielä matkalta ekstemporee kauppaan. Vielä kotipihassa jäin ennen sisälle menoa autoon kuuntelemaan hyvän kappaleen loppuun ja siinä viimeistään tajusin, miten vihdoin, vihdoin kuuppa alkaa sillä tavalla selvitä että tiedän että täällä kotona pärjätään myös ilman minua. Hurray for terve järki ja heipparallaa hormonit!

Se kappale oli muuten Samae Koskisen Spoon River. On värit kirkkaat ihan niin kuin valkokankaalla/ kevään raju tuoksu ilmassa... <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?