tiistai 7. tammikuuta 2014

Porsinut emakko, hengenheimolaiseni

Tein uudenvuoden lupauksen ostaa jatkossa vain luomulihaa. Lihansyönti sinällään ei inhota minua, liha on hyvää, mutta se miten eläviä olentoja kasvatetaan niin että niistä saadaan kaikki hyöty keinoja kaihtamatta on oksettavaa. Lukiossa ja sen jälkeen olin yhteensä viisi vuotta kasvissyöjänä, mutta sen jälkeen lipsuin vähitellen takaisin tehotuotetun paskalihan iloihin, ja viime vuosina ruokavaliooni ei varmaankaan ole kuulunut edes sitä yhtä kasvispäivää viikossa. 

Syksystä alkaen huomasin jättäväni useimmiten leikkeleet pois leivältä, mikä olikin helppoa kun en leipää juurikaan muutenkaan syönyt. Silloin tällöin myös kelailin ruokani alkuperää kinkkusuikalepussia tai jauhelihapakettia avatessani, ja usein aivot aika nopeasti kieltäytyivät ajattelemasta koko asiaa. Inhottavaahan se on laittaa sisäänsä jotain mitä ei kuvotukselta pysty edes miettimään, mutta totuuden kieltäminen toimii kuitenkin hämmentävän hyvin... 
 
Nyt kuitenkin joululomalla facebookissa silmieni eteen lävähti kuva, joka sai ajatukset uusille uomille. Siinä kuvassa makasi rautakehikossa emakko, ja kehikon toisella puolella oli pikkupossuja äitinsä tissiä imemässä. Tekstinä oli tyyliin "meidän äidistä tehdään teidän äitien ruokaa" ja se kyllä kolahti! Jotenkin varmaan samaistan itseni tuohon imettävään emakkoon...

Tänään mietin, että olisi hyvä ostaa myös maito luomuna. Kananmunat olen jo pitkään ostanutkin ja kyllä kieltämättä on pikkuisen helpompi katsoa itseensä peiliin kun ei ole enää jokapäiväisillä valinnoillaan pyörittämässä eläinten keskitysleiriä. Sitä paitsi, jos olisin aiemmin tajunnut miten lihan kaltaista soijasta saa ja miten vähällä vaivalla, olisin varmasti vaihtanut jauhelihani soijaan jo aiemmin. Viikonloppuna tein samaa riisijuttua kuin aiemminkin olen tehnyt, eli jasminriisiä, ruokakermaa, jalapenoa, vihreää paprikaa, punasipulia, fetajuustoa, mutta korvasin aiemmin käyttämäni kanan ja pekonin tummalla soijarouheella. Nam nam nam! Eilen tein suolaista pannaria näin (tuntuu aina ihan maailman suurimmalta vitsiltä ajatella itseäni jakamassa ruokaohjeita, mutta aika paljonhan mä nykyään kokkaan ja useimmin tulee hyvää kuin pahaa elikkä):

Pohja:

4 munaa
4,5 dl jauhoja
8 dl maitoa
loraus öljyä
suolaa

Pohjan turvotessa pellillä tein täytteen:

n. 5dl soijarouhetta 
-> turvotus vedessä, ruskistaminen pannulla voissa. Laitoin soijan mukaan myös kuivattua hernerouhetta, kun sattui kaapissa olemaan
punainen paprika kuutioina
kaksi punasipulia silppuna
auramuruja
vähän juustoraastetta

Sitten vain täytteet pohjan päälle ja koko juttu puoleksi tunniksi 200 asteeseen uuniin. On niin hyvee että pitääpä ottaa vielä santsin santsi ennen pyykkitupaan kirmaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?