tiistai 20. maaliskuuta 2012

Himokasta

Voi kirottua, toinen yövuoro. Kirottu, kirottu toinen yövuoro! Ensimmäinen menee reippaasti, kolmannesta eteenpäin ei ongelmaa, mutta tämä toinen... En jostain syystä osaa nukkua ensimmäisen yön jälkeen, vaikka silloinhan sitä unta juuri tarvitsisi kun on valvonut melkein vuorokauden putkeen.

Onneksi tämäkin yö tästä joskus loppuu (sanoi hän yrittäen olla positiivinen).

Ennen töiden alkua pyörimme siskoni kanssa kaupungilla. Kävimme syömässä samassa paikassa missä Ville ja minä viime torstaina ja voin kertoa, ettei enää (ikinä??) tee sushia mieli. Söin niin paljon!! Äsken maistui ihan tosi hyvältä makkarasoppa, tai lähinnä se liemi kun pelkäsin riittääkö aamuvuorolle tarpeeksi, ja hedelmärahka jota kiltit työkaverit olivat mulle jättäneet.

Syöpöttelyn jälkeen pyörimme kaupoilla. En ilokseni ostanut mitään. Olisi ollut monia kivoja juttuja kaiken maailman tarjouksissakin, mutta ei vain huvittanut saada niitä omakseni. Olen iloinen ja ylpeä etten ole enää niin hullu himoshoppaaja kuin aiemmin. Tämän kertaiseen ostokieltäymykseen ehkä auttoi sekin, kun siivoilin lauantaina vaatekaappiani ja huomasin että mullahan on paljon vaatteita, takkeja, kenkiä ja asusteita. En tarvitse mitään enkä ehdi käyttää kaikkia nykyisiäkään, joten hyvä ollakin ostamatta. Tosin uudet salikengät ja lenkkarit haluaisin, ja ne ehkä olisikin ihan asiallista hommata kun olen ollut samoilla niin monta vuotta.

Sunnuntaina pidin oikein kunnon touhupäivän enne yötyöhön lähtöä. Tein suursiivouksen, pyyhin kaikki pölyt ja sitten pyyhin vielä seinät, ovet ja katonrajat (hullun hommaa, mutten vaan voinut jättää kesken, kun pyyhityn ja ei pyyhityn pinnan raja näytti niin törkeältä; tuli sellainen dominoefekti), imuroin, tuuletin mattoja, pesin lattiat. Sitten lähdin salille ja tein niin tehokkaan käsitreenin (/ olen niin huonossa kunnossa;-)) että meinasin pyörtyä. Tai ehkä se johtui myös siitä, etten ollut syönyt kuin aamupalan ja siitä oli tuolloin jo seitsemän tuntia... Aina kun mulla on kivaa tekemistä unohdan syödä, vapaapäivätkin menevät monesti niin että syön aamupalaksi esim. pari hapankorppua, kahvia ja jonkun hedelmän ja sitten tajuan illalla että on heikko olo, kas en ole syönyt koko päivänä. Sitten toisaalta tykkään kyllä herkuttelusta ja etenkin kun on tylsää mutustan koko ajan jotain... Eli ei kovin terveellistä.

Perjantaina siellä ystävien tykönä käydessämme ihastuin ystäväni neulomaan paitaan. Mallailimme sitä minulle ja ihastuin lisää, ja ideoimme että siitähän saisi kivan mekon paksujen sukkisten/ leggareiden kanssa pidettäväksi, kun tekisi vähän pidemmän. Tai siis... ystäväni tekisi. :-D Vannon käsi sydämellä etten mankunut tai painostanut vaan sulassa sovussa päädyimme kannaltani onnelliseen diiliin, jonka mukaisesti hankin langat ja ystävä sitten tekee mekon minulle. Olen nyt miettinyt mikä väri olisi kiva. Himoitsisin kauheasti sellaista lämmintä keltaista, mutta en tiedä sopiiko se väri minulle ja näytänkö sitten jättiläistipulta/ hipiltä... Luulen että kuitenkin pääsyn siihen. Toinen vaihtoehto olisi turkoosi, oikein sellainen kuulas kirkas turkoosi, mutta jostain syystä tuo keltainen himottaa nyt kauheasti. Olkoon se se, jos vielä lankahyllyllä himottaa.

Näissä himokkaissa tunnelmissa taidan nyt mennä katsomaan Kill Billiä.

2 kommenttia:

  1. Jospa se keltainen on sellainen himokas väri. Entäs jos laittaisi kahta eri sävyä keltaista? Tai keltaista ja oranssia? Tai no ei - meinasin sanoa keltaista ja mustaa, mutta sitten sinusta tulisi joku maija mehilainen.

    Päätä ensin värit, mie kerron määrät.

    VastaaPoista
  2. Oranssiin mulla on vähän sellainen viharakkaus. Tällä hetkellä mennään tuolla hate-osastolla :D Mä kattelen lankoja kunhan pääsen kaupoille ja laitan sitten viestiä! Vielä voit perua ;))

    VastaaPoista

Mitäs mietit?