keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Unipaavo, siivoussirpa

Mulla on varmaankin joku kevätväsymys, koska olen nukkunut viime aikoina ihan hulluja määriä. Sellaiset 12, 13 tuntia per yö. Sunnuntaina kun käännettiin kelloja meinasin myöhästyä iltavuorosta, kun nousin vasta 12:15 ja sitten muistin, ei helvetti, tunti eteenpäin!!, ja jouduin suoriutumaan aamutoimistani vartista. Ehdin, kun en laittanut tukkaa ja meikinkin sutaisin niin vähäisesti, etten ollut tuntea itseäni peilistä.

(Muuten, aina jos mietin itseäni ulkonäöllisesti näen meikatun nassuni. Silloin kun en ole meikannut, eli lähinnä kipeänä tai kuntoilupuuhiin, en oikein edes tunne itseäni. En ajattele itsestäni negatiivisesti, se peilistä tuijottava meikitön minä vaan on ihan samanlainen nobody kuin kuka tahansa vastaantuleva kadunmies - nobody, siis. Ennen ajattelin myös kroppaani sellaisena laiheliinina, mikä aiheutti ongelmia sovituskopissa yrittäessäni ängetä liian pieniin vaatteisiin. Nykyään en ajattele kroppaani juurikaan, mikä kertoo ehkä siitä että tunnen vihdoin olevani oikean kokoinen? Paitsi nyt siis, kun tunnen itseni turvonneeksi jättiläiseksi, mutta se ehkä johtuu siitä ajasta kuukaudessa.)

Mutta niin, uniin vielä. Nukun siis paljon ja pitkään. Herään joka aamu kiukkuisena siitä, että puoli päivää on mennyt makoomiseen. Varsinainen uni-paavo. Näen myös kauhean värikkäitä ja todentuntuisia unia. Tekisi mieli selostaa niitä kaikille, kun tunnen ne niin elävästi että aivan kuin olisin, noh, elänyt ne, mutta sitten aina muistan että ai niin se oli unta ja että eihän ketään kenenkään unet kiinnosta. Olen mm. sukellellut sata-vuotta vanhassa uponneessa laivassa (hylkyssä? hylyssä? Ei varmaan ainakaan hylsyssä, kuten päivällä lipsautin), jossa myydään 19-vuotiaana traagisesti kuolleen tytön omaisuutta. Onneksi oli palkkapäivä juuri kun löysin tuon hylyn (?) niin sain ostettua vaikka mitä! Sitten olen päätynyt kaveeraamaan jonkun moottoripyöräjengin kanssa ja tajunnut jossain vaiheessa että ei hitto, mitä mä näiden tyyppien kanssa teen. Olen joutunut todistamaan miten aseistautunut jengi ottaa panttivangiksi ohikulkijan ja ryömimään heitä pakoon rakenteilla olevassa talossa. Sain soitettua hätänumeroon mutten tiennyt osoitetta ja menin paniikkiin, jalat ja kädet menivät ihan raskaiksi ja sydän hakkasi hulluna. Enkä saanut selvää mitä hätäkeskuksessa sanottiin. Olen ärtynyt siskooni joka juhli vappua monta numeroa liian pienessä balettihametta muistuttavassa kirkkaanpunaisessa hörsylässä ja onnistui silti näyttämään hyvältä. Sovitin sitä samaa hörsylää siskoni mieliksi enkä saanut sitä kuin vyötärölle, ja ärsyynnyin lisää kun siskoni sanoi että vappuna voi olla rinnat paljaana. Katsoin rintojani ja niissä oli huulipunalla piirrettyjä jälkiä.

No niin, kerroinpa ne unet sitten kuitenkin.


Olen välillä vähän säälittävä siivoushullu. Nytkin odotan (!), että pääsisin jo kotiin (olen siis yövuorossa) pesemään pyykkiä. No huh huh. Ja silittämään silityskoppani tyhjäksi. Sitten taas ikkunoiden pesu ei kiinnostaisi yhtään. Täällä töissä olen kyllä ihan innoissani pessyt ikkunoita, mutta täällä ei olekaan niin paljon verhoja ja huonekaluja, jotka pitäisi ensin raijata tieltä. Inhoan myös sitä sälekaihtimien pyyhkimistä. Yksi kaunis vapaapäivä pitää vain ottaa härkää sarvista ja rueta hommiin. Välillä aloittaminen on vaikeinta, tai no, aika usein. Aloittamistakin vaikeampaa on kuitenkin elää sotkussa ja siinä tiedossa, että edessä ne hommelit kuitenkin on. Siksi yleensä teen mieluummin tänään sen minkä voin kuin että jättäisin huomiselle. Jos tänään ei huvita niin huomenna huvittaa vähemmän, kajahtaa sisälläni tiukasti, ja niin sitä taas mennään.

Aina kun kerron jollekulle siivousmieltymyksestäni, saan kuulla sen sataa kertaan miten heille ja heille saa kyllä tulla ihan vapaasti siivoamaan. Sitten sitä tuntee itsensä itsekkääksi paskaksi kun yrittää vitsikkäästi kieltäytyä. Tykkään siivota itselleni. Muilla saa olla millaista on, ei hetkauta. Onneksi siivoojanurani vuonna 2005 ei kestänyt kuin neljä kuukautta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?