Päätin pari viikkoa sitten, että jumankauta, jatkossa käyn kuntosalilla kolme kertaa viikossa vaikka mikä olisi. Ja aika usein onkin: Ville palaa väsyneenä töistään, lapset ovat kiukkuisia ja rasittavia, olen jo ollut samalla viikolla pois perheen luota (olen aloitellut työnteon parilla, kolmella lyhyellä työvuorolla viikossa). Kumoan selitykseni vaivalloisesti, syyllisyys jää. Tunnen itseni itsekkääksi kun nipistän muutenkin vähäisestä perheajastamme.
Sitten pidän itselleni iän ikuiset tsemppipuheeni: Kyllä minulla saa olla jotain ihan omaa. Ei työ voi olla minun oma aikani! Etenkin nyt, kun N ei enää nuku päikkäreitä ja vauva herää poikkeuksetta puoli tuntia nukuttuaan JA vaatii iltaisin minut viereensä, on todella todella todella tärkeää että tuo salilla käynti on ihan vain minun ikioma juttuni.
Vauvalle mietin oikeastaan joka päivä unikoulua, niin että hän oppisi nukahtamaan itse ja nukkuisi ainakin suurimman osan yöstä omassa sängyssään. Viimeksi tänään luin netistä unikoulujuttuja, päätyen taas samaan. Ei vielä. Jatkuvasti koen vauvan jäävän liian vähälle huomiolle päivisin - hän tutkimusmatkailee ympäri alakertaa nuohoten vessan lattiakaivon ja kissojen ruokakupit, ja välillä tuntuu että hän vain ryömii perässäni ja roikkuu nilkassani minun viilettäessä hommiani tehden. Öisin minä olen hänelle. Yritän ainakin lähelle vuoden ikää jaksaa näin.
Olen innoissani ja kauhuissani tulevasta esimiestehtävästäni, kaiken tasapaino on hutera, osaanko minä, että minä saan!, ja minähän opin!. Teen parhaani, olen tarkka, annan itselleni kahmalokaupalla armollisuutta.
On taas hulinaviikko, niin kuin meillä aina. Maanantaina oltiin tätini luona lähikaupungissa, tiistaina Naken kerho ja Villen tultua töistä minun kuntosali ja kauppareissu, eilen puistoilua Naken kaverin ja tämän kivan äidin kanssa ja Villen tultua töistä läpsystä vaihto ja mun töihin meno, tänään taas kerho ja nyt illalla kuntosali ja taloyhtiön saunavuoro, huomenna ystäväni tulee meille kylään, lauantaina menen salille ja mennään ehkä koko perheellä yksille ystäville kylään, ja sitten koittaakin sunnuntai jolloin on ensin minun työaamu ja läpsystä vaihto -meiningillä Villen ilta. Ei paljon ehdi pitkästyä, se on kiva.
Jee kivaa, että oot taas täällä, vaikka kiirettä pitääkin.
VastaaPoistaTäysillä tsemppaan tuohon oman ajan etsimiseen liikunnasta, koska tosiaan, työ ei voi olla sun omaa aikaa. Ja voishan se olla kiireisen arjen keskellä hieman hankalaa itselleen ja muille ottaa omaa aikaa esim. telkkarin ja kirjojen parissa --> liikunta kodin ulkopuolella voi olla ratkaisu tuohonkin.
Ainakin näin etäisyyden päästä katsottuna vaikuttaa siltä, että oot saanut tosi hyvin onnistumaan kaikki liikunta- ja ruokailutavoitteet eli luultavasti tämä "sali kolmesti viikossa" onnistuu myös =).
Tsemppiä!
K