Kesätekemistä

Aika kiitää, roikun mukana. Usein nuupallani, iltaisin uni tulee heti. Silti: tällaista elämän pitääkin olla, tällaista minun elämäni.

Viime viikkoina olen...

... Ihastellut tytärtäni, joka hienosti nostaa itsensä konttausasentoon, huojuttelee siinä, kokeilee käden tai jalan nostamista, pyllähtää pehmeästi nenälleen. Pyllähtää nenälleen... Hän kasvaa kohisten, minusta ja meistä pois, sylissä olleessaan kurkottaa muualle ja unissaankin nousee käsien varaan, istumaan, ylös, ulos, pois, pois, pois. Luen Tittamari Marttisen Rakkausmatkoja (2005) ja itken, ilosta ja liikutuksesta ja siitä suloisenkouraisevasta ikävästä että oli jotain mitä ei nyt enää koskaan, "Kun rintani on tottunut hänen huultensa puristukseen/ hänellä on jo hampaat ja hän leikkii,/ hän puree minua irti itsestään./ Nousee pystyyn ja kiipeää niin ylös kuin pääsee./ Käsi taipuu vilkutukseen/ kun minä vasta opettelen pitämään siitä kiinni.".

... lukenut Pauliina Rauhalan Taivaslaulun, itkenyt lukiessani, nyökytellyt, noin se varmaan on.

... Käynyt elokuvissa katsomassa Uusia alkuja, hurmaantunut päähenkilönäyttelijöiden karismasta ja ollut elokuvan jälkeen pikkuisen pää pyörälläni, iloinen, maailmoja rakastava, varmempi siitä että on niin paljon hyvää, että ihan oikeasti matka on tärkeämpi kuin määränpää ja oikeastaan vain noin syntyy aitoa hyvää. 

Kuva

... Tehnyt rankan työrupeaman, ensin aamuvuoro 7-15 ja sitten vielä yöhön 21:30-09. Selvinnyt siitä, jotenkuten, ja nukkunut kuin nuijalla nukutettuna autuaat viisi tuntia niin syvää unta että heräsin täysin virkeänä ja levänneenä.

... kasvamassa koko ajan vastuuseen työssäni. Seison sanojeni takana, tekojeni, en mieti niin mitä minusta ajatellaan vaan miten teen oikein. Delegoin (minä!), en yritä tehdä kaikkea yksin.

... Käynyt yhden ja saman viikonlopun aikana kaksi kertaa baarissa. Ensin perjantaina Villen kanssa Kallion kuppiloissa, olutta ja hölmöä huumoria, lihis kaikilla mausteilla Karhupuiston snägärillä. Lämpimästä kesäillasta ja -yöstä hurmaanutumista, kesäinen Helsinki, Kallio iltayöstä, Linjat ja 1900-luvun alun komeat kivitalot, sisäpihat ja elämää sykkivä nuoriso, vanhat juopot, vanhojen juoppojen vanhat jutut. Lauantaina sitten suunnattiin siskoni kanssa Tokoinrantaan, naurettiin melkein pissat housussa miten tultiin hiljaisina ja asiallisina ja lähdettiin meluisina ja pää täynnä viiniä, naurumme sekoittui toisiin nauruihin, kaupungin ääniin. Jatkettiin iltaa ja lopulta paluumatkalla nukahdin laskuhumalassani ja univelassani bussiin!

... Saanut iloisia uutisia: serkkuni meni eilen naimisiin!

... Saanut, ilmeisesti baarihurvittelun ja ei ehkä sittenkään niin lämpimien -kesäöiden seurauksena ikävän flunssan, jonka ansiosta kulunut viikko töissä ja kotona on ollut aika raskas.

... Olen aloittanut työmatkapyöräilyn! 

... Viettänyt rakkaan ystäväni polttareita Tampereella. Suunniteltiin yhdessä toisen kaason ja muiden morsmaikun ystävien kanssa päivä, jossa kaikilla oli hauskaa, morsiamelle suunnitellut tehtävärastit hyviä, aikataulutus harkittu. En todellakaan ole mikään tapahtumanjärjestäjä-luonne vaan viihtyisin kulisseissa, joten sain tuosta myös itseni voittamisen kokemuksen. Morsian tykkäsi aidosti, kaikilla oli aidosti hauskaa, ja tietysti sateiden keskelle sattunut aurinkoinen ja kaunis päiväkin oli aivan suunniteltu. 

... Viettänyt muutamia mukavia grillaustuokiota omalla piskuisella pihallamme perheen kanssa.

Kesä, oi kesä. Olet paras!

Marraskuuta kohti

Kävin äsken rakkaan ystäväni luona paijaamassa vauvaa ja kilistelemässä skumppaa (miten nuo eivät oikein istu samaan virkkeeseen...). On kiehtovaa, miten me ihmiset olemme jo pieninä vauvoina niin erilaisia persoonia, omia itsejämme. Tuo kyseinen vauva haluaisi että jatkuvasti tapahtuu, paikoillaan oleminen on niin tuhottoman tylsää, pitää olla liikettä, värejä, kuvia, uusia maisemia, vielä liikettä. Sitten hän väläyttää palkaksi niin leveän hymyn että sitä kiipeäsi vaikka katolle sen nähdäkseen. Hurmaannuin siihen, miten hän suhtautui omaan peilikuvaansa: väläytti joka kerta ilahtuneen, leveän hymyn ja haroi käsiä kohti peiliä. Että wau mikä tyttö, mähän olen upea, ihana, kaunis! Voi kun voisi itsekin aina ilahtua yhtä paljon peiliin katsoessaan. Milloin tuo vilpitön ilo omasta itsestä häviää?

Kotimatkalla kävin Hakaniemen Kauppahallista kalakukkoa etsimässä, mutta ei ollut. Ville sanoi pari päivää sitten niin sydämeenkäyvällä kaiholla, että voi kun saisi kalakukkoa, laittaisin siihen paksusti voita, ja parasta olisi kun saisi leikata sen kuoren auki ja käydä käsiksi mehevään sisukseen... Minä tietysti kunnon lähimmäisenä yritin tuon rakkaani haaveen toteuttaa. 

Olen ollut väsynyt ja alavireinen, purskahtelen itkuun milloin mistäkin syystä. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt näin paljon; noh, ehkä viime syksynä. Mietin äsken, että pitäisikö lopettaa syksystä pitäminen kokonaan ja asennoitua siihen, että paskaahan se on, niin ei tulisi joka kerta niin yllätyksenä ja pettymyksenä. Onhan ne koti-illat kynttilän valossa, viltti, kirja, suklaa, punaviini ja sohvannurkka, mutta on myös pimeys joka oikeasti syö sielua, on sade jonka mukana valuu maahan kaikki se ilo ja olemisen helppous ja luonnollisuus, mitä minussa kuitenkin yleensä on (,onhan?). Väsymys, itseinho ja tolkuton, tolkuton pimeys. 

En muista hyviä puoliani, näen itseni matalamielisenä mörkönä joka aina ui niin syvissä vesissä etteihän sellaista kukaan jaksa, sitä pohjamutien tuoksua ja raskaita aiheita, loppuunpohdittuja painavia sanoja. Haluaisin olla kepeä ja iloinen, ottaa asiat kevyesti, ihmiset, tilanteet, kaiken. 

Vaikka ihan oikeasti haluaisin tietenkin vain antaa itselleni armon ja hyväksynnän, ihan tällaisena. Pitää yrittää ajatella kivoja asioita, kuukauden päässä odottavaa Lontoon matkaa ja yhtä siihen liittyvää ihanaa asiaa, pitää lukea hyviä kirjoja, tavata hyviä tyyppejä. Niin kuin tänään tein.

Kävimme eilen Villen kanssa äänestämässä. En ollut yhtään ehtinyt/ jaksanut paneutua koko vaaliasiaan ja äänestin tyhjää. Ajattelin että onhan sekin kannanotto, se ettei koko ehdokkaiden kirjosta löytynyt yhtään mieluisaa. Äänestämisen jälkeen kävimme pikaisesti kotona ja jatkoimme elokuvateatteriin, Ville oli ostanut meille liput Puhdistukseen (joka siis pohjautuu Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin). 

Elokuva oli hyvä, itse asiassa yksi parhaista koskaan näkemistäni, mutta se ei tarkoita että haluaisin nähdä sen koskaan uudestaan. Kaikkia kohtauksia en pystynyt katsomaan, ne olivat jo kirjassa niin ahdistavia ja sitten siinä isona valkokankaalla... Ainut asia mitä ihmettelin sekä kirjaa lukiessani että nyt elokuvaa katsoessani oli se, kuinka Aliide voi uhrata oman siskonsa rakkautensa vuoksi. Oman siskonsa! En pysty samaistumaan siihen millän tavalla. Olen ollut tolkuttomasti ja päistikkää rakastunut, "rakkaudesta sokea", mutta ei mikään, mikään voi mennä oman siskon edelle. Nytkin kun keskimmäinen siskoni on maailmalla saan välillä ihan yhtäkkiä melkein paniikkikohtausta muistuttavan tilan, henki salpautuu ja kyyneleet nousevat silmiin ja pienen kauhistuttavan hetken verran luulen, ettei siskoa enää ole. Ville kyllä sanoi, että olen vähän hullu kun mietin noin.

Teetä ja pekonia ynnä muuta menoa ja meininkiä* :-D

Olen ollut hereillä viidestä asti! Kello olisi soinut 6:10, mutta siihen mennessä olin jo odottanut turhaan unta, laittanut itseni, juonut kupin inkivääriteetä ja tiuskinut Ville poloiselle. Kun sen kerran kun minä herään aikaisin niin eikö kohta Villekin könynnyt perässä ja kehtasi vielä väittää, ettei nukuta - vapaapäiväläinen! Minä kehtasin väittää, että hän pilasi oman yksityisen aamuhetkeni, kun koko Helsinki nukkuu ja minä ainoana olen hereillä. :-D Kello 06:00 saa olla vähän kohtuuton.

Onneksi hyvä ruoka parempi mieli, kuten mainoskin jo sanoo, ja äsken pupelletut munat ja pekonit piristivät. Kahvikin jo maittaisi, mutta juon sitten töissä, kohta pitääkin mennä.

Torstaina oli viikon ainoa vapaa ja sain siskoni Turuust kylään. Pyörittiin koko päivä kaupungilla, kaupoissa, syömässä, biljardia pelaamassa, leffassa, taas syömässä. Leffa oli sellainen kuin Magic Mike, kertoo strippari-Mikesta jolla on unelma kierrätyshuonekalujen valmistajana ja joka unelmansa toteuttaakseen tanssii himokkaille naisille. Sitten se Mike, joka on pohjimmiltaan "a good guy", tutustuu nuoreen poikaan Kidiin, jonka opettaa strippaamaan, ja heille sattuu monenmoisia kommelluksia. Kuulostipa hyvältä tuon kerronnan mukaan, mutta itse asiassa oli ihan suositeltava. Ei niin hömppä kuin voisi. Ja ne tanssikohtaukset oli aika, uuuuuuuuh, hot.

Huomenna on pitkä päivä töitä, 7:30-21, ja sitten vihdoin maanantaina minä ja lattiamoppi aka tukkani päästään kampaajalle. Viime kerrasta onkin vähän turhan monta kuukautta. Mutta nyt moi vaan, pitää rientää ansaitsemaan leipä pöytään.

(Kuva)

* Paras otsikko ikinä?

Rahanainen

Pitkästä aikaa yövuorossa. Yö on mennyt kamalan nopeasti, niin kuin se yleensäkin menee. Tämä väsymys vastaa varmasti promillen humalaa ja sellaisessa hiprakassahan aika tunnetusti liitää.

Päivällä nukuin yhteen asti. Rakastan noita ensimmäistä yövuoroa edeltäviä päiviä, kun saa luvan kanssa nukkua pitkään. Se on suorastaan suositeltavaa! Herättyäni torkuin vielä puolisen tuntia, Kirppu-kissa tuli niin nätisti vatsan päälle kehräämään niin eihän siitä malttanut nousta. Sitten kun maltoin niin riivin lakanat sängystä, pistin koneen pyörimään ja hilipasin hölkälle. 45 minuuttia mitä kauniimmissa kesäisissä maisemissa, musiikkia uuden kännykkäni radiosta, sykemittari tykyttämässä jump jump jump. Alkoi naurattaa lenkillä, kun mietin, että lenkkeilyhän on periaatteessa ilmainen laji, ja silti minulla oli yli viidellä sadalla eurolla kamaa päällä: kännykkä 220, lenkkarit 130, sykemittari 120, rintsikat (joissa ei muuten  y h t ä ä n  hölsky) 50, paita 30, trikoot 50. Olisin rahakas kohde ryöstömiehille, mutta kukapa haluaisi lähestyä hikistä ja punaisena puuskuttavaa naista, joten omaisuuteni olkoon vastedeskin minun.

Kotona iskin hiusvärin päähän ja sen vaikuttamista odotellessani pesin toisen koneellisen pyykkiä, söin, kahvittelin ja pesin hiusväritahrat kylppärin lattiasta. Sitten olikin aika pestä letti ja voi että, voi hyvänen aika, näistä tuli ruskeat. Tavoitteena oli punaiset. Vähän nieleskelin peilikuvani edessä, mutta ei tämä ilmeisesti paha ole, kun Ville ja työkaverini eivät edes huomanneet, että olin värjännyt.

Ilta hujahti nopeasti siivotessa, kaupassa käydessä, vanhoja Salkkareita katsellessa ja siskon kanssa puhelimessa lörpötellessä. Huomenna jo näemmekin taas, kun suuntaamme Villen kanssa Savoon ukin hautajaisia ja juhannuksen viettoa varten. Vielä olisi yksi yövuoro sitä ennen jaksettavana, sitten onkin seitsemän päivän työputki ohi ja viiden päivän ansaittu vapaa saa alkaa.

Katsoin äsken leffan Julie & Julia. Suosittelen ihan kaikille! Aivan hurmaava, hymyilin monessa kohtaa. Oikein sellainen hyvänmielen kotiperheen leffa, kuten elokuvan aikana ajattelin, ja kotiperheellä väsyneet aivoni varmaan tarkoittivat koko perhettä.

Elämäni kevät

Muokkasin äsken ihan innoissani blogini ulkonäköä, ja nyt on vaaleanpunaista ja hehkeää, niin kuin (elämäni) kevääseen kuuluukin. On ihanaa kun ulkona tuoksuu multainen maa ja taivas on sininen vielä kahdeksan jälkeenkin. Käytiin äsken Villen kanssa kaupassa ja lunta ei ollut oikeastaan yhtään, mutta tottakai meinasin vahingossa suistaa Villen juuri siihen ainoaan rapaiseen lumikasaan joka tiellemme osui.

Olen viettänyt kivoja vapaapäiviä. Sunnuntaina olin aamuvuorossa ja sen jälkeen suunnattiin myöskin aamussa olleen työkaverini kanssa hänen luokseen. Koiran pissatus ja äkkiä keskustaan. Kävimme katsomassa leffan Kerro, kerro kuvastin, joka oli ihana moderni Lumikki-satu ja nousi heti yhdeksi lempielokuvakseni. Sitten menimme syömään ja juomaan viiniä ja puhuimme, puhuimme, puhuimme. Rakastan sitä tunnetta kun huomaa että tuttavuus alkaa syventyä ystävyydeksi, sitä rakastumista muistuttavaa tilaa jossa haluaa saada tietää toisesta lisää ja lisää ja kaikki tuntuu vielä jännittävältä ja kiehtovalta. Turvalliseltakin, niin että uskaltaa itsekin kertoa, mutta myös jännittävältä ja eksoottiselta, sellaiselta että vau, voiko tuollaista ihmistä ollakaan, ja siinä se vain jakaa minun kanssani viinipullon ja kertoo miten ei ensimmäisenä opiskeluvuotenaan siivonnut kertaakaan.

Eilen oltiin Villen kanssa yhteisellä vapaalla ja oltiin jo etukäteen päätetty, että tehdään silloin jotain kivaa. Joten tehtiin pizzaa, käytiin baarissa pelaamassa biljardia eikä riidelty kertaakaan. Kotona pelattiin vielä Frendit ja yatzy-pelejä, joista kummastakaan Ville ei pitänyt, ja katseltiin vanhoja valokuvia. Olen viime aikoina muutenkin katsonut teinivuosieni valokuvia ja harmitellut sitä, että luulin silloin olevani ruma ja lihava, vaikka oikeasti olin nätti ja hoikka. Yritän ottaa tuosta opetuksen itselleni ja muistuttaa, että näiden päivien peilikuvani näyttää luultavasti kadehdittavalta kymmenen vuoden päästä, joten ilo irti siitä jo nyt. Opetuksen käytännön toimiminen on vaihtelevaa.

Tänään olen touhunnut niin, että sain Villeltä mairittelevan lempinimen tehopakkaus. Pesin ikkunan (kaikki pesty, jes!), siivosin, pyykkäsin, kävin salilla, katsoin leffan. Pötkyiltiin sylikkäin sohvalla ja olin onnellinen.

Se kohta

Keräilen mieleni aarrearkkuun erilaisia asioita: romanttisia muistoja, onnentunteita, kehuja ja kiitoksia, kaikkea sellaista minkä voin tarvittaessa ottaa esiin ikään kuin amuletteina, hypistellä ja helliä, saada niistä voimaa ja rohkaisua epätoivoisilla hetkilläni. Keräilen myös kaikkein rakkaimpia elokuvakohtauksia, sellaisia jotka ovat minusta jotenkin erityisen upeita ja saavat melkein haukkomaan henkeään, tai sitten ovat niin hersyvän hauskoja että jaksan nauraa niille uudestaan ja uudestaan. Tässä pieni vilautus listaani:

Taru Sormusten Herrasta kolme: Se kohta jossa Gandalf ratsastaa viime hetkenä saliin, jossa se yksi hörhö meinaa polttaa poikansa elävältä, ja huutaa valkoinen tukka uljaasti heiluen: Stop this madness! Siitä asti olen halunnut rynnätä jonnekin - viime hetkellä tottakai - ja huutaa: Lopettakaa tämä hulluus!

 Kuva

New York, I Love You: Se kohta jossa poika vie rammaksi luulemansa tytön tanssiaisiin, kärvistelee noloudesta kun hänen deittinsä on sellainen, mutta suoriutuu kuitenkin illasta kunniallisesti ja saa siitä palkintonsa: he menevät puistoon ja - ah! -lempivät. He nukahtavat puistoon ja poika herää aamulla paniikissa, koska on luvannut tytön isälle tuoda tytön ajoissa kotiin. Hurja rynnistys aamuisen kaupungin läpi, poika työntää tyttöä kauheaa vauhtia tämän pyörätuolissa. Tytön kotiovella he kohtaavat tytön isän, joka pojan yllätykseksi ei olekaan vihainen vaan kehuu poikaa, "aidot herrasmiehet ovat harvassa". Sitten se kohta, tyttö hyppää pyörätuolistaan ja kipittää portaat ylös, vilkuttaa vielä. Poika on puulla päähän lyöty ja isä puistelee päätään, voi noita näyttelijöitä, viime vuonna hän esitti sokeaa ja kulki koko ajan side silmillä. Se kohta kun tyttö hyppää pyörätuolista, se täydellinen yllätys!

Kuva

Ally McBeal (vaikkei leffa olekaan): Monet kohdat, esim. se kun Richard ja John tanssivat Barry Whitea vessassa, musiikki kuuluu vain heidän sisällään, sitten Elaine ja lopulta vielä tiukkapipo Ling. ah, ah!

 Kuva

Tuossa muutama, yritän täydennellä listaani aina välillä.

Himokasta

Voi kirottua, toinen yövuoro. Kirottu, kirottu toinen yövuoro! Ensimmäinen menee reippaasti, kolmannesta eteenpäin ei ongelmaa, mutta tämä toinen... En jostain syystä osaa nukkua ensimmäisen yön jälkeen, vaikka silloinhan sitä unta juuri tarvitsisi kun on valvonut melkein vuorokauden putkeen.

Onneksi tämäkin yö tästä joskus loppuu (sanoi hän yrittäen olla positiivinen).

Ennen töiden alkua pyörimme siskoni kanssa kaupungilla. Kävimme syömässä samassa paikassa missä Ville ja minä viime torstaina ja voin kertoa, ettei enää (ikinä??) tee sushia mieli. Söin niin paljon!! Äsken maistui ihan tosi hyvältä makkarasoppa, tai lähinnä se liemi kun pelkäsin riittääkö aamuvuorolle tarpeeksi, ja hedelmärahka jota kiltit työkaverit olivat mulle jättäneet.

Syöpöttelyn jälkeen pyörimme kaupoilla. En ilokseni ostanut mitään. Olisi ollut monia kivoja juttuja kaiken maailman tarjouksissakin, mutta ei vain huvittanut saada niitä omakseni. Olen iloinen ja ylpeä etten ole enää niin hullu himoshoppaaja kuin aiemmin. Tämän kertaiseen ostokieltäymykseen ehkä auttoi sekin, kun siivoilin lauantaina vaatekaappiani ja huomasin että mullahan on paljon vaatteita, takkeja, kenkiä ja asusteita. En tarvitse mitään enkä ehdi käyttää kaikkia nykyisiäkään, joten hyvä ollakin ostamatta. Tosin uudet salikengät ja lenkkarit haluaisin, ja ne ehkä olisikin ihan asiallista hommata kun olen ollut samoilla niin monta vuotta.

Sunnuntaina pidin oikein kunnon touhupäivän enne yötyöhön lähtöä. Tein suursiivouksen, pyyhin kaikki pölyt ja sitten pyyhin vielä seinät, ovet ja katonrajat (hullun hommaa, mutten vaan voinut jättää kesken, kun pyyhityn ja ei pyyhityn pinnan raja näytti niin törkeältä; tuli sellainen dominoefekti), imuroin, tuuletin mattoja, pesin lattiat. Sitten lähdin salille ja tein niin tehokkaan käsitreenin (/ olen niin huonossa kunnossa;-)) että meinasin pyörtyä. Tai ehkä se johtui myös siitä, etten ollut syönyt kuin aamupalan ja siitä oli tuolloin jo seitsemän tuntia... Aina kun mulla on kivaa tekemistä unohdan syödä, vapaapäivätkin menevät monesti niin että syön aamupalaksi esim. pari hapankorppua, kahvia ja jonkun hedelmän ja sitten tajuan illalla että on heikko olo, kas en ole syönyt koko päivänä. Sitten toisaalta tykkään kyllä herkuttelusta ja etenkin kun on tylsää mutustan koko ajan jotain... Eli ei kovin terveellistä.

Perjantaina siellä ystävien tykönä käydessämme ihastuin ystäväni neulomaan paitaan. Mallailimme sitä minulle ja ihastuin lisää, ja ideoimme että siitähän saisi kivan mekon paksujen sukkisten/ leggareiden kanssa pidettäväksi, kun tekisi vähän pidemmän. Tai siis... ystäväni tekisi. :-D Vannon käsi sydämellä etten mankunut tai painostanut vaan sulassa sovussa päädyimme kannaltani onnelliseen diiliin, jonka mukaisesti hankin langat ja ystävä sitten tekee mekon minulle. Olen nyt miettinyt mikä väri olisi kiva. Himoitsisin kauheasti sellaista lämmintä keltaista, mutta en tiedä sopiiko se väri minulle ja näytänkö sitten jättiläistipulta/ hipiltä... Luulen että kuitenkin pääsyn siihen. Toinen vaihtoehto olisi turkoosi, oikein sellainen kuulas kirkas turkoosi, mutta jostain syystä tuo keltainen himottaa nyt kauheasti. Olkoon se se, jos vielä lankahyllyllä himottaa.

Näissä himokkaissa tunnelmissa taidan nyt mennä katsomaan Kill Billiä.

Pieni tiistai-illan tunnelmapala

Olin töissä, aamuvuorossa. Tuntuu että tein kahden ihmisen työt ja onnittelin itseäni. Työkaverini kutsui minua touhu-tiinaksi ja sanoi että olen kymmenessä paikassa yhtä aikaa,hän kyllä kuulosti vähän ärtyneeltä. Oma häpee, ajattelin, ja ääneen, no mulla on nää kaksi vaihdetta, täysiä tai ei mitään. Halasin toista työkaveriani pitkään, hän oli viimeistä päivää, painoin oikein posken poskea vasten. Töiden jälkeen tapasin työkaverini keskustassa. Myöhästyin kymmenen minuuttia, mutta niin hänkin. Menimme leffaan katsomaan Varaston, se on kotimainen komedia, tykkäsin, vaikka takanamme tytöt ulvoivat kuin hyeenat kaikissa vähänkin hauskoissa kohdissa, toistelivat vuorosanoja ja käyttäytyivät muutenkin kuin idiootit. Yritin ajatella tätimäisesti, no se kuuluu tuohon teini-ikään, esiintymisenhalu, typeryys, maailmannapuus. Lainasin työkaverille rahat bussilippuun (ja leffalippuun ja leffamässyyn), hänen lompakkonsa jäi kotiin, tunsin iloa kun sain auttaa. "Neitoa pulassa". Kävin kaupassa ja ostin kolme riisipiirakkaa, kolme porkkanapiirakkaa, kolme perunapiirakkaa. Olen syönyt niistä neljä. Ville oli siivonnut, oli ihanaa tulla siistiin kotiin. Pesin verhot, ne olivat niin pölystä harmaat että piti pestä kahteen kertaan. Taivaalle kiitos pyykkikoneesta, ajattelin. Minua odottaa kaksi naistenlehteä ja huominen vapaa, sohvalle nukahtanut rakas mies, maailman ihanin kissa Kirppu. Kehrää ja puskee ja tunkee väkisin syliin.

Sipsirasvaa sormissa ja pikkumusta haaveissa

Yksin valvon mä yössä. Tykkään.

Katsoin äsken leffan Coco Chanelista. Olin jostain syystä odottanut tuon leffan katsomista ihan kamalasti ja valitettavasti jouduin pettymään. Ehkä osasyy sille, miksi leffasta jäi vähän laimea maku on se, että touhusin samalla kaikkea muuta ja painoin pausea vähän väliä: laitoin pyykkejä, kävin kurkkimassa nuoria, siivosin keittiötä, keitin kahvia, söin soppaa. Jäi vähän pirstaleinen kuva koko ellusta tuolla katselutaktiikalla. Kuitenkin olisin toivonut enemmän keskittymistä Cocon eli Gabriellen muotivuosiin ja vähemmän köyhyyden, kurjuuden ja nöyryytyksen vuosiin ennen kuin bisnekset lähtivät rullaamaan. Ymmärrän kyllä, että tuossa haluttiin esittää henkilökuvaa, mutta minulle olisivat ihan vain kelvanneet pukuloistot, laukut ja pitkät helminauhat. Olin varautunut ihastuttavaan muotiilotulitukseen ja estetiikan voittokulkuun ja sainkin jotain ankeampaa ja elämänmakuisempaa. Byää.

Mietin tuosta Cocosta, että ehkä hän oli niin rohkea ja itsevarma siksi, ettei hänellä ollut juurikaan menetettävää: ei perhettä eikä omaisuutta. Oikeastaan vain istekunnioituksensa ja lahjakkuutensa (vain, sanoinko?), ja itsekunnioitustaankin hän joutui myymään heilastelemalla yrjöttävän irstailevan kartanonherran kämpillä asuinpaikan saadakseen.

En tiedä. Miksi niin odotinkaan.

Audrey Tautou oli kyllä hurmaava, kuten hän aina on. Olen tänä viikonloppuna katsonut kaksi Tautou-leffaa: tämän Coco Chanelin ja viime yönä Kimpassa. Olen nähnyt sen ennenkin, se perustuu Anna Gavaldan samannimiseen romaaniin. Taitaa olla yksi lempielokuvista. Tällä viikolla olen katsonut myös Kill Bill 2:n, kun tuli niin sopivasti telkkarista toissa yönä, ja sitten sen Marilyn-leffan keskiviikkona.

Perjantaina menin rakasta siskoani hänen yliopistolleen vastaan. Kävelin ja oli ihanaa kulkea aamupäiväkuhinaisen Kallion läpi. Minä vaan rakastan sitä kaupunginosaa. Siitäkin huolimatta ja juuri siksi, että kaikessa rauhassa kävellessäni vastaantuleva humalainen sihahti mulle, Eiks sua palele, perkele. Palelikin kyllä vähän, olinhan hameessa ja ilman pipoa ja ympärillä paukkui tammikuun pakkanen. Muita legendaarisia Kallio-lausahduksia on mm. vuosia sitten sattunut seuraava: tarvoin tuulta päin ympyrätalon edessä tukka pystyssä ja minulle huudettiin kadun toiselta puolelta, Varo ettei peruukki lennä. Kallio = sydän. En kuitenkaan haluaisi asua siellä enää, mutta aina siellä on kiva käydä.

Siskoni kanssa käytiin syömässä yhdessä thaikku-paikassa ja sitten vain luuhattiin vaatekaupoissa. Tuntui niin hyvältä viettää kiirettömästi aikaa yhdessä ja puhua tietäen, että silti jäi vielä paljon asioita joita ei ehditty käsitellä. Ennen eron hetkeä kävimme vielä Kampin Kaakaopuu-kahvilassa cappucinoilla (minä) ja valkosuklaakaakaolla (sisar).

Tulppaanit jotka ostin tiistaina ovat vieläkin kauniita ja saan niistä iloa joka päivä. Tänään siivosimme pienimuotoisesti, minä vessan ja Ville tiskit. Sitä ennen kävimme kaupassa, leffavuokraamossa ja kahvilla. Sitten minun pitkin lähteä tänne töihin.

Haaveilen täydellisestä meikkipussista, tai oikeammin sen sisällöstä. Poskipunaani olen tyytyväinen, se on sellainen voidemainen ja ollut luottotuoteeni iät ja ajat (se sama merkki ja sävy siis. Kyllä se aina välillä kuluu ja vaihtuu uuteen.). Ripsivärissäkin olen aina käyttänyt yhtä ja samaa, mutta nyt ostin Barcelonasta uuden Sephoran ripsarin ja se on  i h a n a. Kunhan siskoni menee keväällä Lontooseen teen hänelle pienen Sephora-tilauksen... Jonka on paree olla jäämättä rajalle. Kulmakynäni on hyvä, siinä on toisessa päässä harja jolla sudin jouheni ruotuun. Luomivärejä en juurikaan käytä, mutta kun käytän on toissajouluinen smoky eyes - palettini siihen tarkoitukseen omiaan. Värit ovat laadukkaita ja mukana tullut sivellin niin hyvä, että jopa minä saan sillä varjostukset tehtyä (ainakin jonkinmoiset).

Ongelmana on siis lähinnä meikkipohja. Nykyään käytän yhtä meikkivoidetta, olisikohan Lorealin, johon en kyllä ole yhtään tyytyväinen. Sen luvataan olevan kevyt, peittävä ja kestävän iholla siistinä 20 tuntia (?), mutta minun ihollani se on enemmänkin samea, paakkuuntuva ja koko meikin naamioksi tekevä pakkeli. Haluaisin hyvän mineraalimeikkivoiteen mutta en ole oikein perehtynyt niihin, plus vähän hirvittää laittaa sellaista summaa menemään. Vaikka ovathan ne sitten pitkäkestoisia, ja jos oikeasti saisin heleän, luonnollisen mutta ei rasvaisen ihon, niin voisihan siitä riemusta kyllä maksaakin.

Jaarin jaarin. :-)

En oikein tiedä mitähän tässä nyt tekisi, joten taidanpa mennä syömään. Ei muuten ihme, että laihduttaminen on niin kovin vaikeaa, kun on täällä duunissa. Tänäänkin täällä oli juhlittu erään asukkaamme syntymäpäiviä ja kun tulin töihin näin ensimmäiseksi notkuvan pöydän juustonaksuja, pasteijoita, keksejä, karkkeja, täytekakkua, cokista. Välillä kun tulen yövuoroon piilotan herkut kaappiin "poissa silmistä poissa mielestä" mentaliteetilla, mutta nyt annoin niiden olla ja olenkin napsinut jo kaksi kupillista sipsiä. Pysyypähän verensokeri kohillaan, ja silleen.

Maitokahvia, tulppaaneja, Espanjan aurinkoa

Ensimmäinen vapaapäiväni loman jälkeen. Voisi ajatella, että matkan jälkeen sitä jaksaa, mutta olenkin ollut ihan poikki. Olen nukkunut 11 tunnin unia ja halunnut heti takaisin nukkumaan. Samalla arki omissa tutuissa kuvioissa on kuitenkin maistunut. Tuntuu että vähän Espanjan aurinkoa tarttui Villeen ja minuun ja olemme olleet toisiamme kohtaan lämpimiä ja rakastuneita, nauttineet arjestamme ja toisistamme eri syvyydellä kuin aikoihin, siltä tuntuu. Eli loma on tehnyt tehtävänsä. Eilen kävimme tuolla lumisessa ulkoilmassa "lenkillä", toisin sanoen ostamassa isot pussit karkkia. Minä ostin vielä kimpullisen valkoisia tulppaaneja, ne koristavat nyt olohuoneemme pöytää.

En tiedä miksi taas uskottelin itselleni, että heräisin tänään kahdeksalta ja kävisin "reippaalla happihyppelyllä" ennen suihkua ja aamukahvia (jonka muuten juon nykyään maidolla!). "Siitä se päivä lähtee hyvin käyntiin", myhäilin itsekseni ja olin kuin en olisi huomannutkaan sisäistä järjen ääntäni, joka muistutti, ethän sinä ikinä herää vapaapäivänä kahdeksalta etkä ikinä käy reippaalla happihyppelyllä ennen aamukahvia, aamupalaa ja parin tunnin aamuista nettikierrosta. Heräsin siis yhdeltätoista ja sitten suoritin aamukahvini, nettikierrokseni, laittautumisen. Kello 13:45 olin Tennispalatsin leffateatterissa ja tunsin kuitenkin pientä ylpeyttä itsestäni: että olinkin suoriutunut sinne suunnittelemassani ajassa, ja palauttanut vielä matkalla pullot kauppaan ja vienyt laukun suutarille korjattavaksi. Pitääpä muuten muistaa hakea se maanantaina.

Nyt kotona olen pessyt pyykkiä, sytytellyt kynttilät palamaan, naputtanut taulun seinälle, tehnyt itselleni kanasalaatin ja jälkiruoaksi pikapussi-cappucinon, laittanut kasvonaamion, pessyt sen pois, laittanut tilalle mustapää-laput, korjaillut kynsieni lakkausta, kaatanut kynsilakkapullon paidalleni, --- puhunut tässä välissä sellaisen tunnin puhelun siskoni kanssa ja juonut toisen cappucinon. Paljon sitä ehtii, vaikka tuntuisi ettei tee mitään.

Meinasin kirjoittaa tähän samaan syssyyn vielä matkakertomuksen Barcelonan kokemuksistamme, mutta en taida nyt(kään) jaksaa. Kello on jo paljon, huomenna on taas työpäivä. Pitää käydä vielä ostamassa maitoa, kun olen tosiaan totuttanut itseni maitokahviin. Tähän asti olen juonut mustana, mutta loma muutti kaiken, siellä sai niin hyvää kahvia, pikimustaa tappovahvaa kahvia ihanalla vaahdotetulla maidolla, ettei nyt tee enää mustaa kahvia ollenkaan mieli. Maitokahvia tekee niin paljon, että eilen illallakin toivoin, että olisi jo aamu niin saisi kahvia...

Loppuun vielä pari juttua:

Radiossa oli tänään haastattelussa sarjakuvataiteilija Kaisa Leka. Hän kertoi, että arvostaa sarjakuvissa enemmän tarinaa kuin piirrosten "hienoutta", ja minä sain uskoa ja intoa: ihan hyvin voisin välillä piirtää sarjakuvia, olen piirtänytkin mutta innostukseni on sammunut siihen, etten osaa piirtää. Mutta ei se tosiaan haittaakaan, jos tarina on kiva ja ruutuihin menevä. Minulla on välillä hyviä tarinoita arjesta ja sen sattumuksista.

Leffa jonka kävin katsomassa oli My week with Marilyn. Tykkäsin, eikä "Dawson Creek"-Michelle Williamsia suotta ole kehuttu roolisuorituksestaan Marilynina. Ah Marilyn! Ihana, hauras, höpsö, ihmisen ikäväinen kirkas, kirkas tähti <3

(kuva)

Pieni elokuva-arviointi

Olen katsonut tässä kuussa paljon kuvia ja nyt seuraa pieni arvosteluni. Tähtiä annan yhdestä viiteen ja leffoja arvioin ensisijaisesti sen omista lähtökohdista käsin. Eli viiden tähden elokuvat eivät välttämättä ole lempileffojani, vaan mielestäni vain täydellisiä siinä omassa kokonaisuudesssaan. Samoin jollekin elokuvalle saatan antaa useamman tähden, vaikka se olisi minusta tylsä tai muuten ikävä, jos se on kuitenkin mielestäni hienosti tehty. No niin, tämä virallisen intron jälkeen aloittakaamme. On aikaa kymmenen minuuttia ennen kuin pitää mennä pesemään hiusväri pois.

The Tourist ***

Kyllä, nukahdin kesken enkä katsoisi uudestaan, mutta: näyttelijät olivat hyviä, elokuva oli tyylikkäästi tehtyä. Jos sattuu tykkäämään tuollaisesta toiminnallisesta lajityypistä...

Vähän kunnioitusta **

Harkitsin jo yhtä tähteä, ja ehkä se olisi oikeutetumpi. Naiivi, kömpelö, epäuskottava, teennäinen, lapsellinen elokuva. Sääli, koska tarina olisi ollut minusta mielenkiintoinen ja aihe uusi ja kiinnostava.

Pihalla *****

Voi että, tykkäsin! Uskottava, herttainen, jäi hyvä mieli.

Precious ****

Ehkä tällekin olisi pitänyt antaa viisi tähteä, mutta kun uskon, että tästä oltaisiin voitu saada vielä enemmän koskettava.

Piukat paikat *****

Ensimmäinen Marilyn-leffani. Olen rakastunut! Hauska elokuva, sai nauraa. Ja Marilynin mieletön karisma ja kauneus!

Seven Years in Tibet ****

Hidastempoinen, viehättävä, kaunis, kiinnostava. Ja "nuori" nuori Brad Pitt...

 Hella W ****

Missä kuljimme kerran ****


Ja nyt pesuille, ja jo kohta punainen kutri leimahtaa!

P.S. Maailman ihanin kirjan nimi: Säihkenäyttämö - On neidolla punapaula kun tanssihin käy (Monika Fagerholm).

100. postaus täyttyy leffoilla

Olen katsonut tässä kuussa paljon leffoja:

The Tourist

En tykkää tuollaisista toimintapläjäyksistä, ne eivät kosketa minua millään tavalla, ratkaisut ovat yhdentekeviä. Nukahdin ennen puoliväliä.

Missä kuljimme kerran

Rakastan kirjaa, pidän leffasta. Siinä kuvataan hienosti se viha, joka kansassamme kupli, joka sitten purkautui sisällissodassa. 

Precious

Hyä, koskettava, mielestäni realistinen. Tarinan äitikään ei ollut niin tunteettoman julma kusipää kuin ennen loppua vaikutti: tyhmä, epävarma vain. Mutta silläkin voi saada paljon pahaa, jos siihen yhdistyy katkeruus.

Hella W

Visuaalisesti hieno. Tarina jäi vähän ulkohtaiseksi kokemukseksi, mutta oikeastaan upea toteutus korvasi senkin.

kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4

Reippaus palkitaan kaurismäkisyydellä

Pääsin tänään töistä jo kahdelta. Nyt on vähän rankka työputki (ihanien viiden päivän vapaiden jälkeen): aamu (koulutus), aamu (koulutus) ja heti perään ilta, aamu, ilta, aamu, ilta. Yksi vapaa, ilta, ilta, aamu, aamu, aamu. Auts. No mutta nyt on jo päivä viisi ja reippaasti vastustin haluani kuukahtaa sohvalle heti töistä päästyäni. Sen sijaan siivosin, Ville tiskasi, silitin silityskoppani tyhjäksi, Ville teki ruoan joka nyt tuoksuu uunissa. Illalla menemme leffaan katsomaan sen Kaurismäki-leffan Le havre.

(Kuva)

Toivottavasti lehva on hyvä! Uskon kyllä että on. Mennään vielä Kluuvikadun Maxim-teatteriin, siellä se sali on niin kaunis että jos leffa ei miellyttäisikään voi katsella ympärilleen ja nauttia näkemästään.

Kirjoja, leffoja, koruja ja yksi sitaatti

Rakastan koruja. Enkä mitä tahansa koruja, enkä edes kultaa ja timantteja, vaan rihkamakoruja. Elokuussa toin Lontoosta kasan rihkamaa ja samalla tein pyhän päätöksen, että alan myös käyttämään käyttää niitä. Ja katso, niin myös teen! Pukeutuminen on nykyään hauskempaa kuin aikoihin, kun valitsen yksinkertaisten vaateparsieni kaveriksi söpön korun. Tykkään erityisesti koruista, jotka ovat miniatyyreja jostain isommasta jutusta: minulla on pikkuiset muffinsit, pikkuruinen keinuhevonen, kirjekuori ja lempparini kaikista, pikkuinen purnukka puolillaan pikkupikkuruisia karkkeja. Tänään valitsin kuitenkin mansikan, joka on muisto Villen ja minun ensimmäiseltä yhteiseltä Tallinnan matkalta kahden ja puolen vuoden takaa:

Korviin valitsin kauniit lehdet, jotka ovat tuliainen rakkaalta siskoltani hänen taannoiselta Kosovon, Bosnian tai muun hämymaan matkaltaan:

Voin nyt onnitella itseäni, että tänä kuluneena armon vuonna 2011 olen toimeenpannut monia päätöksiäni: korujen käyttämisestä on tullut itsestäänselvä osa pukeutumista, kuntoilusta on tullut elämäntapa, olen laihtunut ja viihdyn kehossani, olen tavannut enemmän ystäviäni. Elämäni on nykyään täydempää, värikkäämpää ja merkityksellisempää kuin vuosi sitten. Hyvä minä! Seuraava pikku projektini voisi olla säännöllisen venyttelyn aloittaminen. Joinain iltoina, etenkin jos olen nukkunut huonosti, käynyt mahdollisesti salilla ja viettänyt työpäivän jalkojeni päällä, reiteni ovat niin kireät että tuntuvat kiveltä. Yhtenä tuollaisena iltana olin kuolemanväsynyt, mutta sen sijaan että olisin tehnyt pienen välikuoleman sohvalle, aloinkin venytellä. Venyttelin ehkä viisi, kymmenen minuuttia, kävin läpi kaikki isot lihakset ja sen jälkeen oloni oli vetreä ja virkistynyt. Pienellä vaivalla isot tulokset, miksen siis alkaisi?

Vietän tänään vapaapäivä. Minä sydän arkivapaat, osa 578. Nukuin aamulla myöhään, menin vielä Villen viereen tunniksi pötköttelemään, ja puolilta päivin kömmimme ylös. Teimme herkkuaamupalan: kahvia, keitettyjä munia, leipää ja hapankorppuja hyvillä päällisillä. Nyt olen odotellut sään rauhoittumista kirjastoreissua varten, mutta eipä se taida tuosta rauhoittua, mokomakin villikakakara, joten ei auta kuin vetää kumpparit jalkaan ja purjehdustakki niskaan ja lähteä lontustamaan. Illaksi olimme suunnitelleet metsäretkeä, kun Ville haluaa hakea jotain huipputerveellistä pakurikääpää (??) ja nauttia termarista kaakaot kannonnokassa, ja minä haluan keuhkot täyteen raikasta metsäilmaa ja reippaan hien pintaan ja punan poskille, mutta taidetaan tässä säässä jättää väliin. Ehkä vain vuokrataan leffa ja tapitetaan sitä lämpöisessä kotipesässä. Perjantaina katsottiin kaksi, 127 tuntia joka kertaa extreme-urheilijasta joka juuttuu kädestään kiinni kallionpohjalle 127 tunniksi, ja sitten vielä Prinsessa, joka kertoo Kellokosken mielisairaalasta 1940 ja -50 lukujen vaihteessa ja oli sellaista hidastempoista ajankuvaa tuosta ajasta. Tykkäsin molemmista, enemmän kuitenkin ensin mainitusta.

Olen myös lukenut, mm. Riikka Pulkkisen Rajan, jonka hotkin muutamassa päivässä ja tykkäsin kovasti sen kielestä, tarinan kulusta. Nyt en enää pidä Riikka Pulkkista vain ärsyttävän kauniina vaan myös hyvänä kirjoittajana, sellaisena ihmisenä jota tekisi mieli kadehtia mutta ei vaan voi, kaikesta siitä viehättävyydestä johtuen. Eilen luin loppuun Katja Kallion Kuutamolla, joka oli oikein viihdyttävää lukemista. Jos haluatte viettää romanttisen viikonlopun, suosittelen katsomaan Kuutamolla-leffan ja lukemaan sen päälle kirjan. Hyvä, kepeä mieli on taattu. 

Kirjassa oli yksi hyvä kohta (muiden hyvien kohtien muassa), josta löysin itseni:

Sitten on toisia, joiden pitää rakentaa itsetuntonsa paitsi jokaisen tapaamansa ihmisen kanssa uudestaan myös joka päivä uudestaan. Sanoisin, että sinä olet niitä. Sinulle itseluottamus on kuin vatsalihakset. Niitä pitää treenata joka päivä. Ei auta, että saat ne hyvään kuntoon: silti on joka päivä tehtävä samat harjoitukset, jotta ne pysyisivätkin kunnossa.

Ja nyt sinne kirjastoon mars!

Minä sydän vapaapäivät

Heräsin tunti sitten, kun pomo soitti ja kysyi pääsisinkö aikaisemmin töihin. Olin niin unenpöpperössä, että suostuin, vaikka tuleekin piiitkä 13 tunnin päivä. On aika jäätävää herätä esimiehensä soittoon ja vaihtaa ensimmäiset uniset sanansa hänen kanssaan. Vaikka hänestä niin pidänkin. 

Nyt alkaa kuuden päivän työputki, mutta alkakoon, kun oli niin kiva vapaa eilen:

Aamusta käytiin työkaverini kanssa uimassa Yrjönkadun uimahallissa. Todella viehättävä paikka, ja seuraavalla kerralla uin kyllä nakuna! Olin arkaillut moista toimintaa siitä syystä, että mietin tuntuuko vesikuoksuvyö inhottavalta nakua ihoa vasten. Mutta ei kai se sen inhottavammalta tunnu kuin eilenkään, kun vaatetuksenani oli biksut.

Ennen vesiurheilua käytiin pyörähtämässä kaupoilla ja ostettiin kumpikin farkkuleggarit. Ovat nytkin päällä ja ihan ovat kuin toinen iho (yäk), niin mukavat.

Illalla kävin teellä siskoni luona. Kyllä tuntui hyvältä jutella pitkästä aikaa! Huikattiin viimeiset jutut vielä rapussa ollessamme jo erotessa.

Illaksi järjestin Villelle yllätyksen: ostin viiniä ja juustoja, vuokrasin leffan, sytyttelin kynttilät, katoin kauniisti, lähetin yllätyksestä vihjaavan viestin. Tänään, tiistaina joka on minulle, vuorotyöläiselle, kuin maanantaina, kaikesta tuosta eilisestä kivasta on jäljellä vain tämä:

Ja kivat muistot!