Kesäpäiviä

En voi kylliksi hehkuttaa miten tätä kesää RAKASTAN! Siksipä hehkutan koko ajan. Ja kukapa suomalainen ei ylisanoihini yhtyisi.

Eilen oli minun vuoroni nousta ylös lasten kanssa joten kello kuusi sitä törötettiin pystyssä ja käytiin Naken kanssa läpi maailman menoa. Tyyliin:

- Vauva?!

-Tuossa on vauvva. Vauva nukkuu vielä.

-Peitto?

- Niin, vauvalla on peitto.

- Peitto.

- Anna olla vauvalla peitto, vauvalle tulee muuten kylmä.

- Kyymä.

- Niin, kylmä. Vauvat palelee herkästi.

- Napa?

- Niin, vauvalla on napa. Missä sun napa on?

- Napa. (näyttää)

- Mituuu!

- Niin, Kirppu kisu tuli tänne. Se oli taas vähän tuhma yöllä.

- Mitu.

- Niin, Kirppu kisu.

- Kiippyyy.

- Niin, Kirppu.

Jne, jne, jne.

Puoli yhdeksään mennessä oli jo ehditty aika paljon ja sekä äidin että esikoisen hermojen kannalta oli parasta siirtyä ulos. Mutta vooooi peeveli - rattaiden rengas oli tyhjentynyt yön aikana. Naapurin mies kuuli manailuni ja sanoi, että lainaisi oman tyttönsä rattaita, jos ne vain eivät sattuisi olemaan autosssa, ja auto vaimolla. Miehen poika kysyi että mitä isi, johon naapuri, olisin lainannut naapurin tädille siskon rattaita. Koin vastustamatonta halua kysyä dramaattisesti: sekö minä vain sinulle olen, naapurin täti? Raah raah, onneksi on sen verran tolkkua ettei toteuta kaikkia väsyneiden aivojen lähettämiä impulsseja.

Nakke pieni maratoonari jaksoi hienosti kävellä ensin kauppaan ja sieltä vielä lähipuistoon ja sieltä vielä kotiin (melkein - viisi metriä ennen kotiovea heittäytyi kaikkensa antaneena maahan). Mun reipas tyttö. Puiston uima-allas oli täytetty ja siinä kahlailtiin, ja sitten tietysti perus hiekkalaatikot ja keinumiset.

Lounaan ja päikkäreiden jälkeen karavaani liikkui jälleen - suunnattiin Luukkiin auto täynnä piknikeväitä, aurinkorasvaa, lapsia ja hikeä. Juuri pääsimme perille kun vauva ilmoitti että maitoa olisi saatava nyt. Sitä hän saikin ja sitten pääsi piknikkimme alkamaan. Syötiin ja Nakke pyöri ylikerroksilla ympyrää viltillä tallaten jalkoihinsa eväitä ja, no, kaiken mitä emme ehtineet pelastaa. Käytiin sitten kävelemässä lenkkejä ja myös rannassa, jossa Nakke päättäväiseen tyyliinsä kahlasi kaulaa myöten järveen. Siinä ei paljoa mekot ja vaipat pidätelleet kun neiti päätti heittää talviturkin. Aika kauan läträttiin vedessä ja Naken puolesta oltaisiin läträtty vielä paljon kauemminkin, mutta ajattelin että pitää mennä katsomaan miten Villellä ja vauvalla menee. Onneksi oli vaihtovaatteet Nakelle mukana, mietin lähtiessä että tointaako niitä nyt ottaa.

Illalla lasten nukahdettua tilattiin pizzat ja katsottiin Netflixiä. Harmikseen Ville klikkasi tilaukseen vahingossa tuplajuuston, ja en vain voinut syödä sellaista oksettavaa kumimaista juustomöykkyä. Pitää olla tyytyväinen painonhallinnan kannalta (vaikka söinkin sitten Ritz-suolakeksejä aurajuustolla sekä leipää, öhm). Painonhallinnnasta puheenollen, sairaalan oli jäänyt kymmenisen raskauskiloa ja nyt vielä jäljellä toinen mokoma, niin pääsisin alle lähtöpainon ja saisin siis vähän ylipainokilojanikin sulateltua. Hitonmoinen urakka taas. Ei auta kun alkaa pikkuhiljaa kuntoilla ja yrittää oikeasti tsempata ja jättää herkut väliin. Tänään teinkin vähän kahvakuulalla, mutta sitten lössähdin ja söin iltapalaksi pullaa. Illat ovat ehdottomasti hankalimpia, tuntuisi niin luontevalta palkita itseni herkuilla Naken mentyä nukkumaan ja rentoutua tv:n ja hyän syömisen parissa.

Tänään oli minun vuoroni nukkua, ah. Herättyäni kotona ei ollut ketään (paitsi vauva tietysti. Ja kissat, heh) mitä vähän ihmettelin. Ehdin rauhassa hoitaa melkein kaikki aamuhommat ennen kuin Ville ja neiti pyörremyrsky saapuivat mukanaan rattaiden rengas puhjenneen tilalle ja pikkuruinen puhallettava uima-allas Billtemasta. Altaassa kelpasikin läträtä päiväunien jälkeen - otettiin taas Winstonkin ulkoilemaan ja vietettiin oikein rattoisa tuokio takapihalla. Illalla puistoilun jälkeen saatiin vielä Naken kummitäti suloisen tyttönsä kanssa kylään ja rattoisasti meni taas aika kahvitellessa ja juorutessa, tyttöjen jopa vähän leikkiessä yhdessä olkkarissa. Vauva torkkui sylissäni vatsaansa kipristellen. Hänellä on ollut tänään vähän vatsanpuruja ja tissi olisi maistunut ihan koko ajan, mikä ei varsinaisesti ole kovin pitkäkestoinen ratkaisu noihin mahakipuihin. Yritänkin nyt opettaa vauvaa tutinsyöjäksi.

Päivät ovat ihania ja elämää täynnä, mutta iltaisin huoli Nakesta oikein puristaa sydäntäni. Hänellä oli epäilty sellaista kamalaa oireyhtymää kuin Fanconin anemia, joka taivaalle kiitos on nyt saatu 100 % varmuudella suljettua pois. Samoin kahdessa eri kromosomikartoituksessa ei löytynyt mitään poikkeavaa. Perinnöllisyyslääkäri arvelee kehityshäiriön johtuvan jostain geenivirheestä, todennäköisesti (ja toivottavasti) kertaluontoisesta sellaisesta. Päänkasvu on pahasti miinuskäyrillä. Voi kunpa pää kuitenkin kasvaisi vielä, kunpa  kaikki selviäisi, kunpa ei olisi mitään kovin rajoittavaa. On todella raskasta samanaikaisesti pitää yllä toivoa ja pelätä pahinta.  Onneksi on kesä ja nuo iihanat, elämän ja tekemisen ja - todella - rakkaudentäyteiset päivät.

perhekesä

Olen tässä hihitellyt, kun Ville sanoi Nakelle kauniita unia toivotellessaan, että "huomenna sitten reissataan taas" - kunnon karavaanariperhe! Aika paljon me kyllä reissataankin. Minä hormoneissani iloitsen melkein liikutukseen asti miten on takapenkki täynnä tyttöjä ja miten on ihana olla koko perhe yhteisellä lomalla.


Sovittiin että aletaan vuoroaamuina nukkua myöhään toisen hoitaessa aamurumban. Turhaanhan me molemmat törötetään silmät ristissä pystyssä kello 06, tai minkä armon ajan Nakke nyt ylösnousemuksellemme määrääkään. Tänään oli minun vuoroni nukkua ja olipa kyllä hemmetin mahtavaa pitkästä aikaa nousta levänneenä.


Tuntuu että vauvan myötä joudun kieltämään Nakkea enemmän kuin koskaan, mikä tuntuu ikävältä. Yritän aina ein sijaan "kieltää positiivisesti", toisin sanoen ohjata mielenkiinnon toisaalle tai muuten kiellon sijaan kehottaa. Esim. en sano "ei saa mennä sinne" vaan "sieltä voi pudota, tule mieluummin tänne". Nyt viljelen eitä kuin mitäkin turvasanaa. Mustasukkaisuutta en ole vielä havainnut, mutta Naken ronskit otteet vauvaa paijatessa ja horjahteleva kävely aivan vauvan pään vieressä kirvoittaa eeeeiiiin liian usein.


Olen yrittänyt järjestää Nakelle ja minulle kahdenkeskistä aikaa, esimerkiksi tänään käytiin yhdessä kaupassa ja kävelyllä ja illalla vielä saunassa. Ja ennen saunaa oltiin melkein pari tuntia pikkuruisella takapihallamme Villen, Naken ja Winston-kissan kanssa (käytiin päivällä ostamassa kisuille flexit!) vauvan vedellessä hirsiä sisällä. Voi että rakastan kesää ja ihanaa kun on Villen kanssa pitkä yhteinen loma!

Kesähuumassa

Poikki poikki poikki. Vedin äsken terveellisenä pikku iltapalana lämpimiä voileipiä ja tunnen joka solullani miten verensokerit hujahtivat pilviin. Todella tympeä vaiva tämä raskausdiabetes. Enkä edes silti malta olla herkuttelematta, vaikka tunnen seuraukset itsessäni ja tiedän miten oma mässäilyni voi vaikuttaa vauvaan (ja että minä olen se joka sen sokerivauvan pungertaa sisuksistaan ulos... Tänään ultrattiin ja vauva oli 3,3 kiloa, mutta jos hän nyt oikein innostuu mahassa viihtymään niin huonossa lykyssä tässä on vielä kuukausi aikaa kasvaa... Glunk...).


Tiistaina oltiin Villen kanssa kahdestaan Tallinnassa! Oli liioittelematta aivan ihana päivä. Hoen aina, ettei se parisuhdeaika nyt niin tärkeää ole, pääasia että on perheaikaa. Mutta hitto että oli mahtavaa nyt nimenomaan kahdestaan! En muistanutkaan että Ville on niin hyvää seuraa. Naurua riitti ja keskustelu kävi leppoisana eikä edes tullut kinan kinaa mistään (saavutus). Pötköteltiin hytissä halauksessa ja vietettiin koko kahdeksan tuntinen maissaoloaika kävellen ja kierrellen, Kalamajan kaupunginosaan tutustuen, vähän shoppaillen, kahvilla ja baarissa, kahdella eri piknikillä. Paluumatkalla matkan kruunauksena syötiin seisovassa pöydässä (nam se jälkkäripöytä!!). Pitkästä aikaa tuntui, ettei oltu arkiset ja kotinuhjuiset äiti ja isi vaan me, Ville ja minä.


Keskiviikkona olin tolkuttoman väsynyt fyysisesti mutta henkisesti akut olivat täyteen ladatut ja mieli kepeä. Heti Naken kajautettua herätyksensä lähdettiin - osa sata - verikokeisiin, paastolabrat tällä kertaa vuorossa. Oli vähän katastrofin ainekset kasassa, kun kesätyöntekijä tuli kymmenen minuutin, vapisevien käsien yhden hutipiston siihen tulokseen ettei hänen kokemuksensa riitä lapselta näytteen ottamiseen, ja kokenut kollega oli veemäinen sählätyyppi, joka puhui kesätyöntekijälle ikävään sävyyn ja sai itsekin käytettyä pistämiseen ainakin viisi minuuttia. Verta valui Naken pikkuista valkoista käsivartta pitkin kesätyöntekijän hanskattomaan käteen ja siitä isoiksi läikiksi tyynyyn, ja minä kiljuin mielessäni voi jumalautaaaaaaa. Eilen kuitenkin koitti palkinto koettelemuksesta lääkärin yhteydenoton muodossa: Hb noussut normaalitasolle, rautavarastot hyvät, lääkitys lopetetaan. Hurraa!


Labran jälkeen äkkiä kotiin aamupalalle ja siitä äkkiä neuvolaan, ja siitä taas äkkiä lounaalle ja pyykinpesuun ja Naken päikkäreille. Imuroinkin ja luuttusin ja olin oikea tehomuija. Kelpasikin siivota kun torstaina sain rakkaan pitkäaikaisen ystäväni meille kylään! Ajeltiin heti aamusta naapurikaupunkiin yhteisen ystävämme luo ja siellä kolme tuntia hujahti kuulumisia vaihdellessa. Olisi mennyt kauemminkin ellei Villen iltavuoro ja Nakke-vastuunvaihto olisi painanut päälle. Syötiin tekemääni kanasalaattia ja painuttiin nauttimaan kesäisestä Helsingistä: Jäätelöä Espalla, hampurilaiset ravintola Kiilassa ja vielä pikainen pyörähdys Ateneumissa. Nakke jaksoi ihmeen hyvin ottaen huomioon että päikkäreitä oli takana puoli tuntia ja päivä sisälsi paljon rattaissa istumista ja paikallaanoloa.


Huomenna kaverin prinsessan kolme-vee synttäreille. Mahtavaa tämä kesä!

Kuulumisia syntymäpäivistä äidin ylpeyteen ja parisuhteesta kusipää-kissaan

Pitkästä aikaa hetki blogin parissa! On olleet vauhdikkaat pari viikkoa. Ensin sairastin sitä viheliästä funssaa ja siitä nippa nappa parannuttuani hypättiin Naken kanssa autoon ja ajaa posotettiin 3,5 tuntia vanhempieni luokse. Siellä Naken tauti jatkui ja hän saikin kotipaikkakuntani päivystyksestä kuurin korvatulehdukseen. 

Oltiin maaseudun rauhassa reilu viikko, mikä tuntui aivan minimiajalta että ehdittiin tehdä kaikki suunnittelemani ja myös viettää rentoa aikaa. Joka päivä käytiin jossain kylässä mutta kivasti jäi aikaa myös ihan vain olla. Äiti oli varannut minulle raskauslahjaksi (!) kosmetologikäynnin ja aivan ihana oli vain maata hoideltavana (öhhöhö). Naken hoitoapua ei tarvinnut kahdesti pyytää (tai itseasiassa ollenkaan) äitini touhutessa lapsenlapsensa kanssa niin aktiivisesti, että Nakke aamulla ensimmäisenä nappasi puhelimen korvalleen ja sanoi "mummo". Olen varmaan sanonut ennenkin mutta minulle tyttärenä on kyllä eheyttävää nähdä miten vanhempani palvovat Nakkea, saan siitä jotain omalle sisäiselle lapsellenikin.

Täytin loman aikana vuosia, olen nyt helvetin vanha 29-vuotias. No ei vaan, ihanhan tässä vielä jalka nousee ja muisti pelaa... Kun vaan saan vauvan turvallisesti maailmaan ja oman räjähtäneen alapääni ja niin kutsutut vatsalihakseni kohtalaiseen kondikseen niin hölkkäpolut, kahvakuula ja kuntosali kutsuu! Tuntuu että viimeiset kuusi kuukautta olen mennyt jossain sumussa, ensin väsymyksestä, sitten stressistä ja huolesta johtuen; nyt näköala kasvaa, ajatukset tulevat ja menevät, olen jo lähellä omaa innostunutta, energistä itseäni. Well hello there, sinua oli ikävä!

Nakke on oppinut ihan älyttömästi asioita muutaman viime viikon aikana. Sanoja tulee paljon, mm. mitu (=kisu), koia, peitto, maja, mai (=maito), kukka, kakka, mummo, pyä-ä (=pyörä), toisen siskoni nimi, pupu, pullo, pallo, pilli, äiti, iti... Hän oppi juomaan lasista ja pillistä. Meinasin pökertyä eilen innostukseen kun minun lapseni joi pillimehua. Tuosta noin vain pillillä esanssista sokerilitkua eikä mistään vauvojen mukista iänikuista maitoaan! On helppo päästää Naken terveyteen liittyvät huolet valumaan taka-alalle, antaa niiden seilata takertumatta niihin, kun nyt on kaikki niin hyvin ja joka päivä saan tuntea iloa ja ihmetystä pienestä tyttärestäni.

Villen kanssa meillä oli eilen seurustelun alkamisen yhdeksän-vuotispäivä. Voi hyvä luoja että silloin oltiin nuoria, hölmöjä ja rakastuneita! Nukuttiin lusikassa ja oltiin koko ajan yhdessä. Puhuttiin kirjoista ja rrunoista ja saunottiin pihasaunassa, istuttiin terassilla ja juotiin aitan rappusilla halpaa punaviiniä. Käärittiin itse tupakkaa, hahahahahaha minäkin, nyt ihan naurattaa kun muistan miten en koskaan oppinut sitä vaan niistä tuli aina löysiä ja lähmäisiä. Pelattiin korttia ja tapettiin aikaa, sitä tuntui olevan loputtomiin, aurinko paistoi ihan varmasti joka päivä - sitten yhtäkkiä tuli "vakava syksy ja toinenkin", minä istuin Varkauden kotimme parvekkeella ilman töitä ja opiskelupaikkaa enkä tuntenut kuuluvani sinne, minnekään. Ja nyt tuon kesän jälkeen on tullut jo kahdeksan lisää, ja meillä on lapsi, herranen aika, en olisi tuona kesänä 2006 arvannut..

Käytiin eilen ekstemporee perheen kanssa Hangossa kesäisellä ajelulla. Ville ajoi, minä puhuin, Nakke nukkui, roolit selvät. Perillä tuuli niin että tukka hulmusi eikä ulkona olosta tullut oikein mitään. Käytiin syömässä, tutustuttiin kaupunkiin, ajettiin puutarhakaupan kauttta kotiin. Lähdettiin aamulla ennen yhtätoista ja oltiin vasta lähemmäs kuutta kotona. 

Raskauden suhteen on seesteisempi vaihe. Viime viikolla heräsin joka yö vastaanottamaan kipeitä supistuksia. Vatkasin pyllyä sänkyyn nojaillen ja puuskutin hiljaa, ettei Nakke heräisi. Vatsa oli sekaisin ja supistukset viilsivät syväältä ja joka yö olin varrma että nyt se syntyy. Sitten supistuket taas menivät ohi ja nyt on ollut niin rauhallinen ja norsumaisen hyvinvoiva olo että koko synnytys tuntuu niin kovin kaukaiselta. Yritän tietoisesti keskittää ajatukset vauvaan, mietin minkä näköinen hän on, mitenkähän synnytys menee, millaista on saada pikkuruinen vauva ensimmäistä kertaa syliin. Oma vauva. Hänen mahassaoloaikansa on mennyt valitettavan muiden juttujen sivussa mutta nyt kuron aikaa kiinni, haluan keskittyä tähänkin pikkuiseen tyttäreeni, haluan rakastaa häntä jo ennen kuin hän on tässä maailmassa.

Aloitettiiin Nakelle toissapäivänä unikoulu. Hän on jo niin iso ja fiksu, ymmärtää yöllä kun sanon nyt pää tyynyyn, Nakke nukkuu omassa sängyssä. Vituttaahan se silti ja minä piilotan hymyni kun noukin pinnasängystä vihapäissä heitettyjä pehmoleluja aamuyöllä kello kolme. Silti - hän ymmmärtää, hän luottaa, lopulta hän nukahtaa. Kissamme Winston (tai kuten öisin häntä nimitän: vitun kusipää-kissa uniterroristi Winston) tekee parhaansa pilatakseen unikoulun ja viime yönäkin kävi kahdesti herättämässä Naken. Ei löydy sanoja sille millaista kiukkua silloin mr.. mulkkukattia kohtaan tunnen!

kesähaaveita

Nukahdin illalla blogipostauksen jälkeen sohvalle ja nukuin kolme tuntia. Ville tuli töistä, varmaan puhuimme jotain (varmaan tosi fiksuja). Siirryin sänkyyn (en varsinaisesti muista tapahtumaa, mutta veikkaan ettei Ville luolamiehen ottein raahannut valtavaa vaimoaan toisen kerroksen makuuhuoneeseen). Nukuin sikeästi aamuun ja Naken aloittaessa jutustelunsa kello kuusi olin ihan vilpittömän hämmästynyt että kello on niin vähän.


Tämä aurinko on ihan hemmetin mahtavaa! Äsken huomasin ajattelevani innoissani tulevaa kesää ja minun ja tyttöjen retkiä puistoihin ja jätskikioskille. Tuntuu hyvältä tuntea toiveikkuutta, kun viime ajat ovat menneet enemmänkin alavireisellä päivä kerrallaan -meiningillä. Tiistaisella neuvolakäynnillä sain masennustestistä vähän kohonneet pisteet ja terkkari ehti jo kysyä mikä mättää, kun ilokseen tajusikin ettei masennuspisteiden raja ylity eikä tarvitsekaan kysellä ikäviä ja, herra paratkoon, kuunnella ilman omien vinkkivitosten tuputtamista.


Aurinkoinen aamu saa muistelemaan viime kesää: Nuorin siskoni asui meillä ja oli niiiiiin korvaamattoman suureksi avuksi hoitaessaan Naken Villen ja minun ollessa töissä. Oli ihanaa päästä pois vauvavuoden koti-marinadista, olla aktiivinen ja elossa, järjestää asioita töissä ja viilettää matkat polkupyörällä. Vapaa-ajalla oltiin tosi paljon ulkona, grillattiin ja käveltiin lähialueilla, tehtiin retkiä Suomenlinnaan ja lähialueille. Mentiin siskoni kanssa pussikaljapiknikille Tokoinrantaan ja kahden tunnin istumisen jälkeen tulimme kuin huomaamatta humalaan, ja seisomaan noustessani remahdin niin kovaan nauruun että meinasi tulla pissat housuun.


Tulevalle kesälle ei ole tiedossa pussikaljapiknikkejä ja illuusioita vapaudesta, mutta kyllä siitä vaan hyvä kesä tulee! Olemme paljon ulkona, Nakke viipottaa omiaan ja minä imetän vauvaa puun alla varjossa. Syömme eväitä ja olemme ilman aikatauluja, ja minun mieleni on kepeä, seesteinen, niin mahdottoman onnellinen kahdesta pienestä tytöstäni, joille minä olen maailma.

Kesä, annan sun mennä

Ihanat, ihanat vapaat! Tänään piti olla vuorossa Hangon reissu, mutta epävakaisen säätiedotuksen vuoksi vaihdoimmekin määränpään Porvooseen. Siellä paistoi aurinko niin että hiki tuli kävellessämme vanhan kaupungin kauniita ja tunnelmallisia katuja. Aivan tuli Tallinnan ja Tukholman vanhat kaupungit mieleen. Olen käynyt Porvoossa kahdesti aiemmin, kerran syksyllä kummipoikani ja hänen äitinsä, ystäväni, kanssa ja kerran talvella Villen kanssa (elin silloin alkuraskauden ihanuutta ja syötyämme ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen sain kiireesti sännätä oksentamaan sen - money well spent...), mutta kuten Suomessa nyt yleensäkin on Porvookin tietysti kauneimmillaan kesällä.

Mitään kovin kummoisia suunnitelmia meillä ei päivällemme ollut ja lopulta se sisälsi paljon kuljeskelua kauniilla kaduilla, paljon herkkuja ja paluumatkasta paljon päämääräätöntä ajelua Sipoon maalaismaisemissa. Tein pieniä ostoksia yhdestä suloisesta vanhan kaupungin putiikista, kahvia joka jauhettiin silmieni edessä, lakritsaa ja vaniljatoffeeta, ja sitten haettiin ruokakaupasta eväitä ja pidettiin piknik puistossa. Nakke konttaili ja örisi kuin mikäkin hevibändin laulaja ja nousi vuoroin minua ja vuoroin Villeä vasten seisomaan niin että vähän väliä sai varoa lähmäisiä pikkunäppejä, mutta muuten oli oikein idyllinen tunnelma. Ville haki meille vielä kahvit torilta (ja mulle munkkirinkilän - varmistettuaan ensin ärsyttävästi, jaksanko varmasti vetää vielä munkin äsken nauttimani pullan päälle... Haloo, tottakai!) ja kylläpä kelpasi sitten mahat täynnä jatkaa matkaa.

Kotona oltiin vasta kuuden maissa eli koko päivä meni reissatessa. Pysähdyttiin jonkun järven luona ja Nakke pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa huljuttelemaan varpaitaan luonnonvedessä ja ilmiselvästi nautti siitä, ja väsähti sitten niin että nukahti heti autoon päästyään ja nukkui kaksi tuntia. Me juteltiin Villen kanssa harvakseltaan, Ville ajoi, ihailimme maisemia, torkuin takapenkillä, söin matkakarkkia. Ennen kotiin menoa pyörähdettiin vielä kotimme lähellä yhdellä kirpparilla, josta Ville osti tytölle pari kirjaa ja farkkuleggingsit, sekä Biltemassa työkaluja hakemassa. Nyt koko muu porukka kissoja myöten nukkuu, oli selvästi hiton rankka päivä.

Mulla lihaksia kolottelee, kun kävin eilen taas viikon tauon jälkeen salilla. Aina istahdettuani ja taas noustessani löytyy uusia, kipeitä lihaksia. Salilla irvistin vaa'alle ja suunnittelin ryhtiliikettä, kotona kiljaisin KYLLÄ Villen ehdotukselle tilata pizzat... Pizzojen jälkeen köpöteltiin mahat polvissa läheiselle leikkikentälle, missä Nakke pääsi keinumaan ja leikkimään ensimmäistä kertaa hiekkalaatikolle. Ensin vähän ihmetteli ja nökötti vain paikoillaan, mutta sitten alkoi touhuta ympäriinsä. Mikä olikin ihan hyvä, koska alkuasetelma oli se että Ville ja Nakke istuivat tylyn näköisinä laatikon reunalla ja minä napotin keskellä möyhien hiekkaa onnessani, kato Nakke kato!, näin leikitään hiekalla, kato! Vietiin äiti leikkimään, kuten Ville sarkastisesti kommentoi.

Ihanaa, ulkona taitaa sataa! Kesänrakastajana en olisi uskonut tätä sanovani, mutta olen todella iloinen jos helteet nyt alkavat väistyä raikkaampien tuulien tieltä. On väsyttävää, kun ei saa öisinkään nukuttua kuumuuden takia. Luulen kärsiväni pienestä nestehukasta, koska vaikka yritänkin päivisin juoda ahkerasti niin johan sen maalaisjärkikin sanoo, että kun hikoilee joka yö juomatta niin kyllä siinä kroppa kuivuu, etenkin kun päivätkin ovat touhua ja kuumuutta täynnä. Ja jos nyt vielä jatkan aiheesta niin tänäänkään en ole käynyt montaakaan kertaa vessassa vaikka varsinkin nyt illalla olen juonut varmaan kaksi litraa eli kroppa vain imee kaiken nesteen minkä saa. Joten viileät yöt, minä toivotan teidät mitä lämpimimmin tervetulleeksi.

Päivien hengästyttävässä vauhdissa

Ah kesä! Teet minusta spontaanin vapaasielun. Päivät vyöryvät läpi valtavalla intensiteetillä, läsnäolo, toisten ihmisten vaatimukset, etenkin tietysti Nakke-tyttö tarpeineen ja yhteisten iltojemme lyhyys, oman ajan puute, vastuu töissä, himo elää ja kokea tämä kesä täysillä, himo mennä ja toisaalta himo saada koti tyhjäksi ja olla vain, kaikki tämä ja vielä päälle se, että menemme useimpina iltoina Naken kanssa yhtaikaa nukkumaan saavat aikaan sen, että aloitan päiväni pirteänä, jaksan ja touhuan en menetä hermojani töissä, poljen kotiin, puran ikäväni vauvaan, vauvan kanssa, ilta kuluu, väsymys, oman ajan puute, se että joku on koko ajan kiinni ja iholla, marttyyri nostaa päätään, välillä saan sen tallottua välillä en. Menen nukkumaan hikiseen perhepetiin, herään yöllä heijailemaan ja kantamaan kipeää Nakkea, tarjoamaan maitoa ja fiilistelemään pikkuvauva-ajoilla, kääntämään hikistä tyynyä ympäri ympäri ympäri, laskemaan hetkiä aamuun, saamaan pienestä kantapäästä leukaan, ja sitten tulee taas aamu ja vieteri on vedetty, ihme kyllä herään pirteänä ja olen levännyt ja valmis uuteen päivään. Juon kyllä aivan mahdottomasti kahviakin eli varmaan on jatkuva kofeiinihumala päällä.

Kuten olen sadat kerrat kertonut, on Nakke ollut pienen elämänsä hyväuninen ja hyväruokainen perustyytyväinen pikku kullannuppu. Kuten sadut yleensäkin tämäkin saatiin luetuksi, ja nykyään menemme tosiaan yhtaikaa nukkumaan, hän nukkuu välissämme, herää x määrän yössä ja, herra paratkoon, saa yöllä maitoa. Yöllä maitoa! Hänen päivän syömisensä saattavat olla seuraavanlaiset: viisi viinirypälettä, hapankorppu, pari nuolaisua avokadoa, pari nuolaisua kurkkua, pala nektariinia. Maitoa, maitoa, maitoa. Itkua puurolle, pakkaseen tekemilleni ruoille, itkua kaikille helvetin paska lusikalla syötettäville. Tietysti flunssa ja hellekin varmasti vaikuttavat. En ole jaksanut tehdä asialle oikein mitään, mutta ajattelin, että kunhan helteet vähän laskevat ja hän ehkä alkaa taas syödä päivällä enemmän, vaihdan yömaidon veteen, eiköhän se sitten jää pois. Nyt en viitsi kun on hänellä varmaan ihan nälkä yöllä. Ja onhan se unentihruinen maitoa lutkuttava vaippapöksy aika syötävän suloinen näky.

Unikoulun pidän, jos jaksan, lomallani syyskuussa.

Olen nyt tauon jälkeen käynyt pari kertaa kuntosalilla, viimeksi eilen. Oli hiki ennen ensimmäistäkään laitetta, kun siellä ei ollut ilmastointi päällä, mutta niin kuin aina jälkeenpäin onnittelin itseäni että tuli käytyä. Keskiviikkona pääsin lähtemään töistä jo yhdeltätoista ja ekstemporee lähdimme siskoni ja Naken kanssa Suomenlinnaan piknikille. Istuimme viltillä ja ehdin juuri sanoa, miten Naken kanssa on niin helppo olla missä vain kun hän haluaa pysytellä visusti äidin lähellä, ja sitten näimme Nake monen metrin päässä viltistämme naama ja kädet mullassa kaivelemassa maasta tikkuja ja ruohoa. Tänään lähdemme Villen kanssa pussikaljapiknikille, siskoni itse tarjoutui olemaan Naken kanssa. Huippukiva lähteä! Onkin viimeiset yhteiset treffit ties miten pitkään aikaan, kun sisko muuttaa viikon päästä pois ja Helsingin turvaverkkomme nuukahtaa olemattomakswi mytyksi. Ei se haittaa, sitten vietetään perheaikaa ja molempien omia menoja.

Ihanaa nyt kun Nakke nukkuu pihalla, Ville on töissä ja sisko lähti juuri kauppaan. Keitän kahvit, otan eilen leipomaani kinkkupiirakkaa vai tekisinkö sittenkin salaatin, oikaisen jalat sohvalle. Äkkiä ennen kuin rattaista kuuluu Vääääää.

Kesätekemistä

Aika kiitää, roikun mukana. Usein nuupallani, iltaisin uni tulee heti. Silti: tällaista elämän pitääkin olla, tällaista minun elämäni.

Viime viikkoina olen...

... Ihastellut tytärtäni, joka hienosti nostaa itsensä konttausasentoon, huojuttelee siinä, kokeilee käden tai jalan nostamista, pyllähtää pehmeästi nenälleen. Pyllähtää nenälleen... Hän kasvaa kohisten, minusta ja meistä pois, sylissä olleessaan kurkottaa muualle ja unissaankin nousee käsien varaan, istumaan, ylös, ulos, pois, pois, pois. Luen Tittamari Marttisen Rakkausmatkoja (2005) ja itken, ilosta ja liikutuksesta ja siitä suloisenkouraisevasta ikävästä että oli jotain mitä ei nyt enää koskaan, "Kun rintani on tottunut hänen huultensa puristukseen/ hänellä on jo hampaat ja hän leikkii,/ hän puree minua irti itsestään./ Nousee pystyyn ja kiipeää niin ylös kuin pääsee./ Käsi taipuu vilkutukseen/ kun minä vasta opettelen pitämään siitä kiinni.".

... lukenut Pauliina Rauhalan Taivaslaulun, itkenyt lukiessani, nyökytellyt, noin se varmaan on.

... Käynyt elokuvissa katsomassa Uusia alkuja, hurmaantunut päähenkilönäyttelijöiden karismasta ja ollut elokuvan jälkeen pikkuisen pää pyörälläni, iloinen, maailmoja rakastava, varmempi siitä että on niin paljon hyvää, että ihan oikeasti matka on tärkeämpi kuin määränpää ja oikeastaan vain noin syntyy aitoa hyvää. 

Kuva

... Tehnyt rankan työrupeaman, ensin aamuvuoro 7-15 ja sitten vielä yöhön 21:30-09. Selvinnyt siitä, jotenkuten, ja nukkunut kuin nuijalla nukutettuna autuaat viisi tuntia niin syvää unta että heräsin täysin virkeänä ja levänneenä.

... kasvamassa koko ajan vastuuseen työssäni. Seison sanojeni takana, tekojeni, en mieti niin mitä minusta ajatellaan vaan miten teen oikein. Delegoin (minä!), en yritä tehdä kaikkea yksin.

... Käynyt yhden ja saman viikonlopun aikana kaksi kertaa baarissa. Ensin perjantaina Villen kanssa Kallion kuppiloissa, olutta ja hölmöä huumoria, lihis kaikilla mausteilla Karhupuiston snägärillä. Lämpimästä kesäillasta ja -yöstä hurmaanutumista, kesäinen Helsinki, Kallio iltayöstä, Linjat ja 1900-luvun alun komeat kivitalot, sisäpihat ja elämää sykkivä nuoriso, vanhat juopot, vanhojen juoppojen vanhat jutut. Lauantaina sitten suunnattiin siskoni kanssa Tokoinrantaan, naurettiin melkein pissat housussa miten tultiin hiljaisina ja asiallisina ja lähdettiin meluisina ja pää täynnä viiniä, naurumme sekoittui toisiin nauruihin, kaupungin ääniin. Jatkettiin iltaa ja lopulta paluumatkalla nukahdin laskuhumalassani ja univelassani bussiin!

... Saanut iloisia uutisia: serkkuni meni eilen naimisiin!

... Saanut, ilmeisesti baarihurvittelun ja ei ehkä sittenkään niin lämpimien -kesäöiden seurauksena ikävän flunssan, jonka ansiosta kulunut viikko töissä ja kotona on ollut aika raskas.

... Olen aloittanut työmatkapyöräilyn! 

... Viettänyt rakkaan ystäväni polttareita Tampereella. Suunniteltiin yhdessä toisen kaason ja muiden morsmaikun ystävien kanssa päivä, jossa kaikilla oli hauskaa, morsiamelle suunnitellut tehtävärastit hyviä, aikataulutus harkittu. En todellakaan ole mikään tapahtumanjärjestäjä-luonne vaan viihtyisin kulisseissa, joten sain tuosta myös itseni voittamisen kokemuksen. Morsian tykkäsi aidosti, kaikilla oli aidosti hauskaa, ja tietysti sateiden keskelle sattunut aurinkoinen ja kaunis päiväkin oli aivan suunniteltu. 

... Viettänyt muutamia mukavia grillaustuokiota omalla piskuisella pihallamme perheen kanssa.

Kesä, oi kesä. Olet paras!

Kynnyksellä

Kahden viikon blogitauko. Sen aikana olen...

... ollut viikon Savossa vanhempieni luona. Joka päivälle kyläilyjä, mummoni, molemmat kummipojat, ystävä, serkku ja sitten vielä toisen serkun lakkiaiset. Tulin viikon loppua kohden flunssaan ja se yhdistettynä sosiaaliseen ähkyyn ja Naken vain äiti kelpaa -eroahdistukseen nukkumaanmenotaisteluineen saivat oloni tuntumaan "loman" päätyttyä aika nääntyneeltä.

... parantunut flunssasti ja tänään, tänään menen kahden viikon tauon jälkeen salille kunhan Ville tulee töistä.

... viettänyt ihanan viikon täällä kotona Helsingissä! Kesä palasi takaisin ja on tehty joka päivä siskoni (joka jo saapui meille auttamaan Naken hoidossa ja on kesän yli) ja Naken kanssa pitkiä, hikisiä, päämäärättömiä kuljeskeluita. On naurettu paljon ja Nakke relasi kotiin päästyään niin, ettei esim. vessaan menoni aiheuta välitöntä narinaa/ maailmanlopunitkua. Eilen hän valvoi melkein yhdeksään, kun käytiin illalla perheen kesken ystäväni pojan kolme-vee partyissa ja löyhä päivärytmimme vähän siirtyi myöhemmäksi, ja kikatteli sylissäni kuin viimeistä päivää. Ihana ihana ihana ihana ihana ihana tyttö!

... ollut haikea maanantaina alkavien töiden johdosta. Nyt, kun on kesä ja kaikki niin ihanaa, kepeää, aurinkoista, tuntuu että voisin jatkaa tätä kotonaoloa vaikka maailman tappiin. Köllötelyä aamulla vauva kainalossa, kuljeskelua ympäriinsä kuumilla kesäkaduilla, huoletonta, onnellista, hyvää. Mutta, no, tottakai minusta tuntuu tältä kun tämä on loppumassa, tätä siirtymät meikälle teettää. 

... suunnitellut tälle illalla baarireissua siskoni kanssa mutta luopunut kuitenkin suunnitelmasta. Vielä ehtii, kesä on alussa, nuoruus, kaikki. Sen sijaan menemme huomenna Villen vapaapäivänä perheen kanssa Vantaan Kuusijärvelle retkelle.

... täyttänyt 28 vuotta ja viettänyt ihanan synttäripäivän. Paljon ulkona auringossa olemista, paljon naurua, paljon rakkautta. Muutamia mieltä lämmittäviä lahjoja siskoilta ja Villeltä sekä Villen antamat 20 ruusua ja sanat "Tän verranhan sä täytitkin". (Siskoni pyrskähdys tihkui pilkallista huvittuneisuutta mutta minuun ukkokullan siirappisuus upposi kuin veitsi voihin ja tiedän, että tulen vaalimaan noita sanoja ja koko tuota ihanaa päivää mielessäni vielä pitkään.)

... miettinyt, mistä aloittaisin lukemisen. Uusimmasta Trendi-lehdestä jonka tilasin ja joka kopsahti tällä viikolla postilaatikkoon, jommasta kummasta synttärilahjakirjastas (Kjell Westö: Kangastus 38 vaiu Leena Lehtolainen: Jonakin onnellisena päivänä) vai kirjastoon saapuneesta varauksestani (Pauliina Rauhala: Taivaslaulu). Mietintä jatkuu!

... Maalannut pirtinpöytäkalustomme valmiiksi. Nyt on raikkaan valkoista ja lopputuloksesta tuli jopa tasaisempi kuin tekovaiheessa ajattelin (odotukset eivät tosin olleet kovin korkealla).

... ollut sydämeni jokaista sopukkaa myöten kiitollinen siitä, miten hyvin asiat ovat ja että saan elää juuri tätä elämääni.

Kesähehkutusta, hammasvaivoja

Huh huh mitkä ihanat kesäsäät! Ollaan oltu tyttöseni kanssa päivät pääskytysten ulkona ja toisin kuin ankeina ja nuhjuisina talvikuukausina, kun kello saattoi olla vaikka kaksi ja olin jo siivonnut talon lattiasta kattoon, käynyt lenkillä ja olin ihan että mitä helvettiä tässä tekisi, aikaa on vaikka lampaiden syödä ja minä olen maailman suurin turhake kun nujuan vain kotona ja koko muu maailma menee ohi varmasti ja tehokkaasti kuin juna, ja minä olen iäksi, iäksi, jäänyt siitä kyydistä, niin, siis, toisin kuin tuolloin olen nyt joka ilta kauhistunut miten kello on jo niin paljon, että pitää kiireesti mennä sisälle Naken pesuille ja puuroille. 

Eilen istuin penkillä Vantaanjoen varrella ja annoin ajatusten tulla ja mennä. Hyviä, kepeitä ajatuksia, hyvä, kepeä mieli. Nakke nukkui rattaissaan niskat nurin niin kurjan näköisessä asennossa, että itse en olisi tuollaisten tirsojen jälkeen saanut varmaan koskaan päätä oikaistua. Tänään pidettiin piknikiä takapihalla johon ilta-aurinko suloisesti paistoi. Eilen poltin niskan ja käsivarret takaa, tänään rinnan ja käsivarret edestä. Balanssi, nääs.

Tänä aamuna olin jo kahdeksalta puhelimessa hammashoitolan kanssa. Sain ajan kahden tunnin päähän ja könysin alakertaan pitämään palaveria Naken aamupalasta vastaavan Villen kanssa. Päätettiin, että lähdetään koko porukka sinne hammaslääkäriin, koska sinne on  meiltä ruuhkineen ja parkkipaikan etsimiseen melkein tunnin matka ja koska Villellä alkoi kello 12 työt tuntui että säästetään vähän aikaa noin, työpaikka kun on matkan varrella. Hyvä kun nuokuin siinä keittiön ovensuussa tukka pystyssä, hammastahnaa poskessa, silmät unesta turvonneina ja t-paita ja pikkuhousut ylläni niin Ville kysyi olenko jo valmis. :-D Näin kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen on näköjään melkoisen yhdentekevää miltä sitä näyttää... Jos laittautuisin miehisen katseen iloksi niin nyt viimeistään olisi syytä lopettaa.

Hammaslääkärille pääsyä piti odottaa puolitoista tuntia mutta sitten hommat hoituivatkin nopeasti ja kivuttomasti. Hammaslääkäri ja -hoitaja olivat huippukivoja ja ystävällisiä - harmi että on niin monta kertaa saanut kokea olevansa yhteiskunnan alhaisin roska kunnallista terveydenhuoltoa käyttäessään, että ystävällinen, mutkaton kohtaaminen jaksaa aina yllättää... Varsinainen vaivani oli jo viime syksystä asti ajoittain vaivannut viisaudenhammas, joka kalvoi poskea ja nyt lopulta meni sellaiseksi että syöminen, nieleminen ja puhuminenkin sattui. Hammas poistettiin ja lisäksi lääkäri huomasi röntgenkuvasta, miten alaviisureideni taakse kertyy mätää, ja että olenko huomannut välillä pahaa makua suussa. Todellakin olen ja valittelin joskus Villellekin, miten välillä tulee kesken päivän hirveä halu putsata hammasvälit ja purskutella suuvettä (No, mielihalunsa kullakin, totesi Ville siihen lakonisesti). Luulin että nykyinen kasvispainotteinen ruokavalio saa suun maistumaan pahalta vaan nytpä olen viisaampi. Sain lähetteen syksyksi viisaudenhampaiden poistoleikkaukseen.

Pirtinpöydän maalausprojekti seisoo, kun maali loppui. Ynnä muita koottuja selityksiä. ;-) Naapuri vitsaili (/vinoili) kalusteiden peittämää pihaamme katsellessaaan, että ajattelit sitten miehes yllättää. Hän myös vinkkasi, että Etolasta saa kivoja ja edullisia vahakangasliinoja... Kiitos vaan, vitsinikkari. Ajattelin ehdottaa Villelle homman loppuun viemistä. Tai sitten pitää oikeasti harkita sitä vahakangasliinaa. Minä jo kyllästyin koko projektiin.

Onnellisia päiviä, ohikiitäviä, niin kauniita että itkettää

Olen niin väsynyt että melkein päässä surisee, mutta pikaiset kuulumiset nyt kuitenkin niin ei vallan venähdä tämä kirjoitustauko. Eilisen pohjustuksen myötä luvassa onnellisia päiviä, onnellista arkea, onnellinen perhe. ;-)

Viikonloppu oli mahtava! Sain perjantaina luoksemme yökylään ystäväni, hänet jolle olin kaasona helmikuussa. Tavattiin illalla kaupungilla - ensimmäinen kerta kun jätin Naken iltapuuron ja nukutuksen Villelle. Oli samanaikaisesti haikea ja ihanan vapaa fiilis. Minne imetys on jäänyt, minne puolillepäivin nukutut aamut kuukauden ikäinen kolmekiloinen nyytti kainalossa, minne ensimmäinen hymy ja nauru, minne minun pikkuinen vauvani - minne meidän kahden läkähdyttävän tukahduttavan tiivis symbioosimme, joka sai minut hakkaamaan päätä seinään ja miltei kuristumaan kotiin mutta joka nyt tuntuu jollain katkerankauniilla tavalla ihanalta, kuin edellisöinen uni joka koko ajan hapartuu kauemmaksi.

Käytiin Hard Rock Cafe Helsingissä syömässä ja jatkettiin vielä siitä Baker'siin olusille ja viineille. Ja jos kotoa lähtiessäni olinkin tuntenut erinäisiä haikeuden ja ikävän tunteita, oli tuossa ekstemporee toteutetussa "yksillä" olossa päällimmäisenä tunteena vapauden riemu. Ihan oikeasti en olisi siinä pikkupikkuvauva-symbioosissa uskonut, että ikinä saan kokea tuollaista ja nyt sitten jo koin. Oli ihanaa jutella töistä ja ihmissuhteista, perheistä ja lastenkasvatuksesta, itsetunnosta ja epävarmuudesta, jutella kaikesta tutun, rakkaan, luotettavan ihmisen kanssa. Olin suloisesti hiprakassa ja kun yhden maissa kuukahdin sänkyyn uni tuli heti.

Toisin kuin voisi luulla, en ollut aamulla väsynyt kiekukaulan toimittaessa aamuherätyksensä seitsemän maissa, vaan edellisillan tuulettuminen oli ladannut akut tehokkaasti. Lähdettiin Naken nukahdettua Vantaalle vanhinkotavarakeskukseen ja pari tuntia vierähtikin reissuun kauniista kesäpäivästä nauttien ja hyviä löytöjä tehden. Kotona pidettiin pieni ruoka- ja levähdystauko ja taas sitä mentiin, tällä kertaa Hyvinkäälle yhteisen ystävämme luokse. Siellä vierähtikin iltaan asti kuulumisia vaihtaen ja ystävämme kolme-vuotiaan touhuja ihastellen. Nakke-murunen torkkui sylissäni ja oli täydellisen ihana kultakimpale, t. höperö äiti.

Illalla tuo kultakimpale ei meinannut millään nukahtaa. Hillui vain sängyssään kuin pikkuinen apina seilaten sängyn laidalta toiselle kuin mikäkin aallokossa kieppuva villi ja vapaa pikku paatti. Lopulta otin hänet takaisin alakertaan ja hän venkoili sylissäni melkein pari tuntia välillä kikatellen, välillä muuten vain läheisyydestä nautiskellen. Muru, hän on muru! Teki oman henkilökohtaisen valvomisenkkansakin, aina kello 21 asti... Hänen vihdoin simahdettuaan vietettiin ystäväni kanssa iltaa viinin ja herkkujen parissa ja Villekin saapui pian töistä liittyen joukkoon iloiseen.

Sunnuntaina piti pitkästä aikaa herätä kelloon, että ehdin aamuvuoroon töihin. Kyllä oli taas kiva käydä! Kivempi vielä kuin viimeksi, kun ei ollut niin tolkuton hoppu eikä raivoavia työkavereita... Mieltä lämmitti miten porukat jotenkin ilahtuivat minut nähdessään, yksi oikein halasi. On ne vaan kivoja naisia. Töiden jälkeen suoritettiin Villen kanssa miltei kirjaimellisesti läpsystä vaihto, ja siitä melkein samantien lähdettiin Naken kanssa kauppaan. Oli tarkoitus ihan vain pikaisesti käydä lähikaupassa ja tulla sitten pyykkivuorolle takaisin, mutta ihana kesäpäivä vei mennessään ja käveltiinkin kaikessa rauhassa kauempaan kauppaan, ostettiin ostosten lisäksi vähän evästä ja kuljettiin vielä pidempää reittiä eväitä mussuttaen.

Eilen, voi ihanuutta, kesäinen sää sen kun jatkui! Aaaah, kesä! Rakastan, rakastan, rakastan. Villen lähdettyä töihin iltavuoroon pakkasin taas Naken rattaisiin ja lähdettiin useaksi tunniksi ulos. Kierreltiin puistoja, ostettiin evästä, pidettiin piknikkiä seurakunnan pihalla nurmikolla. Syötiin ihania tuoreita hedelmiä ja oltiin illalla auringon punertamia, lähmäisiä, multaisia, ruohotahraisia, väsyneitä, onnellisia. Pikkuvauva-aika-kaihostani huolimatta - aivan mahtavaa kun Nakke kasvaa! Hänestä alkaa kuoriutua esiin oma hurmaava persoonansa, hän on hassu, kujeileva, läheisyydenkipeä tähtisilmä ja minä rakastan häntä aivan kauheasti.

Tänään jatkoin eilen aloittamaani projektia: pirtinpöytä-kalustomme maalaamista. Nyt on ensimmäinen penkki hiottu kahdella eri karkeusasteisella hiomapaperilla, pohjamaalattu ja vielä sudittu ensimmäinen kerros päällysmaalia. Huomenna saa laittaa toisen kerroksen ja sitten ei kun toisen penkin ja, ugh, pöydän kimppuun. Sanoin Villelle, etten tajua miten ihmiset jaksavat remontoida tai, herranen aika, rakentaa kokonaisia taloja ja siinä ohella mahdollisesti vielä käydä töissä, hoitaa lapset ja kirjoittaa väitöskirjan, ja minä olen ihan poikki jo yhdestä penkistä. Liikaa happea varmaan näin äkkiseltään. Tänäänkin ollaan oltu Nakkeseni kanssa varmaan joku kuusi tuntia pihalla.

Huomenna piti lähteä perheen kanssa Suomenlinnaan, olin odottanut sitä jotenkin ihan kauheasti, mutta valitettavasti se peruuntui kun Villellä onkin huomenna autokoulun arvioiva ajo. Harmittaa jotenkin ihan kauheasti, vaikka hyvähän se ajo on tietysti saada alta pois. Ja voidaanpa sitten tehdä tuota kalusteprojektia ihan urakalla. Lohdutteli pettynyt nainen itseään.

Näitä ihania, kuumia, onnellisia päiviä on leimannut monellakin tapaa niiden hetkellisyys, joka saa ne tuntumaan monin verroin kauniimmilta. Hetkellisyys aurinkoisen sään johdosta (Suomen suvi on lyhyt!), vapaiden kuljeskelulle omistettujen päivien johdosta (tämä on viimeinen vanhempainvapaaviikkoni kotona Helsingissä!) ja tietysti hetkellisyys joka on aina läsnä suhteessa tyttäreeni, joka kasvaa, koko ajan kasvaa, opettelee konttausasentoa ja on maailman onnellisin kun herätessä huomaa, että molemmat vanhemmat on kotona, siinä niin, vieressä. Koko ajan kasvaa meistä poispäin (ja niin sen kuuluu mennä), mutta on vielä siinä.

Noh jopas olikin pikaiset kuulumiset... Olen tässä kirjoittelun ohella herkutellut graavilohileivillä, katsonut Sooloilua-leffaa ja jutellut Villen kanssa. Nyt kuitenkin uni kutsuu niin painokkaasti etten saata häntä enää vastustaa joten mentävä mun on. Hyvää yötä! Kauniita unia. <3

Eräs tiistai

Tänään aika on liitänyt. Päivällä sain rakkaan ystäväni tänne meille ja hänen lähdettyään painelin rannalle, ja nyt katson vähän väliä kelloa ja yritän sisäistää, onko se oikeasti noin paljon. Tuntuu että olisi kaksi tai jotain.

Ystäväni saapui valtavien kantamusten kera: hoitopöytä, pino lehtiä ja vielä synttärilahja! Osasinkohan edes kiittää tarpeeksi... Ystävät ovat siunaus. Minulla on heitä vähän, mutta kaikki toinen toistaan avuliaampia, anteliaampia ja ihanampia, valiojoukko ympärillä, siis. Vaikea ymmärtää, mitä olen tehnyt ansaitakseni heidät, mutta pitää ottaa kun annetaan (uusi mottoni näköjään).

Herkuteltiin, juteltiin, aika hurahti liian nopeasti ja kohta olin jo saattamassa häntä bussipysäkille. Ilma oli muuttunut hiostavasta rehellisen lämpimäksi ja päätin skipata kaavailemani apteekkireissun ja vaihtaa sen uimarannalle menoon. Ja siellä uimarannalla meni myös talviturkki! Nukuin vähän auringossa, luin kirjaa (Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin), nukuin vähän lisää, sain pikkuisen rusketuksen. 

Kesä. Ja loma. Sydän.

Loman kynnyksellä

Kuusi vapaapäivää takana ja täällä taas, valvomassa toisten unta. Vähän piristyin kun löysin töihin tullessani seinältä uudet listat ja tässä olisi kuulkaas enää viisi yövuoroa (tämä mukaanlukien), yksi ilta ja yksi vapaa välissä ja sitten ihana, ihana, IHANA loma! Ainakin kolme ja puoli viikkoa, aah.

Näihin kuuteen vapaaseeni sisältyy mm. rakkaan siskoni Helsingin vierailu. Paljon naurua, meidän kolmen siskon typeriä ja niin hauskoja juttuja, se parhaus kun joku sanoo jotain ja nauramme kaikki vääränä. Minussa on sellainen perustavanlaatuinen huonous/ ulkopuolisuuden tunne, että vaikka olisi miten ihana hetki, saatan ajatella miltä se näyttää ulospäin, miten kirjoitan siitä blogiin tai päiväkirjaan tai miten voisin kuvailla sitä eteenpäin. Se on typerää niiden itse hetkien kannalta, mutta muistanpa nyt meidät kolme siskoni asunnossa, kaksi makaamassa sängyllä, yksi mallailemassa vaatteita kuin mannekiini, ne omituiset jutut ja yhteinen nauru.

Eivät ne jutut varmaan kerrottunu kuulosta hauskoilta, mutta kerronpa nyt yhden. Oltiin nuorimman siskoni kanssa ravintolassa ja siellä ei edes ollut pöytiin ohjausta, mutta joku eläkeläispariskunta oli kuitenkin valtuuttanut tarjoilijan ohjaamaan heidät. He kulkivat peräkanaa ohitsemme, tulivat kohta takaisin, kunnes rouva jäykistyi kohdallamme ja sanoi ääni väpättäen "E-e-e-e-ei, ei, e-ehkä sittenkin tuonne", ja niin he jatkoivat takaisin sinne mistä tulivatkin. Kuiskasin siskolleni, "hei ei sua sentään teurastettavaks olla viemässä, ihan rauhassa", ja nytkin hytkyn kun  muistelen tuota.

Kävimme Kruunuhaassa 1800-luvun tyyliin sisustetussa porvariskodissa, museossa, jossa vielä 70-luvulla asuttiin. Saimme yksityisen kierroksen. Kävimme leivoksilla Kallion Roskapankin vieressä ihanassa pikkukahvilassa, sitruunamarenkitorttuni suli suuhun ja juhlisti hienosti nimipäivääni. Katsoimme sata jaksoa Klikkaa mua! ja kiipesimme kaikki ne rappuset Tuomiokirkkoon. Kävimme Tuomiokirkon vastapäätä Kansalliskirjastossa ja minä ihastuin siihen, niin kaunis rakennus ja hyllymetreittäin upeita vanhoja kirjoja, se oli kuin menneestä ajasta tai elokuvista. Tiesittekö, että 1500-luvulla kirjailijoiden piti hallita paitsi luku- ja kirjoitustaito myös koko kirjantekoprosessi alusta loppuun? Kirjat olivat monien tahojen yhteistyötä, käsityöläisten, niiden jotka kynivät nahan eläimestä, niin, ja tietenkin kirjailijoiden. Tuolta ajalta onkin kaikista esineistä eniten säilynyt kirjoja eli kyllä kannatti tehdä vimpan päälle.

Söimme hyvin, ja välillä vain paljon - Mäkkärissä, irtokarkkeja, sipsejä, limua... Torstaina menimme nuorimman siskoni kanssa päivänäytökseen katsomaan Rouva Presidentin, joka siis kertoo Tarja Halosesta. Oli hyvä ja mielenkiintoinen dokumentti ja sai siinä nauraakin. Pelasimme biljardia Chaplinissa ja hävisin järjestään. Illalla söimme hyvin Juttutuvassa, jossa en muuten ole ennen käynyt, ja juhlimme siskoni yliopistoon pääsyä. Olen maailman ylpein isosisko.

Lauantain pyhitin levolle, kävin vain kaupassa ja makasin muuten pyjamassa sohvalla peittojen alla Täydellisiä naisia katsellen. Sunnuntaina Villellä loppuivat yövuorot ja siivosimme yhteistuumin kodin, ja suuntasimme sitten Korjaamon terassille. Sielläkään en ole ennen tätä kesää käynyt, se on ihmeellinen vihreä keidas keskellä kivistä Töölöä. Otimme yhdet ja toiset ja jatkoimme Viiteen Penniin syömään, ja siitä vyöryimme kotimme lähelle High Level - baariin hukkumaan pehmeisiin sohviin. Pelasimme Trivial Pursuitia ja hävisin taas järjestäään, ja sitten saimme yhden ystävämme siihen seuraksi. Istuimme yhdeksän hujakoille ja palasimme kaupan kautta siistiin kotiin, Ville osti minulle kranssillisen pullaa, seuraavaan aamuun mennessä olin tainnut syödä sen...

Maanantaina kävimme taas Chaplinissa, on niin kivaa hävitä että pitää saada kokea se aina uudestaan... Poistullessamme Ville osti kissoille kiipeilypuun ja eteisessä Winston pyörähti ylimielisenä, vähän huiskautti häntää ja Ville sanoi maukuvalla kissanäänellä, Vittuako työ tuollasen ostitte, ja minä, minä en muuten tuohon mene, se on nyt tällä sinetöity... Eikä muuten ole mennyt, paitsi vähän kynsiä teroittamaan. Söimme hyvin, salaattia härpäkkeillä eli Cashew-pähkinöillä, aurajuustolla, kanalla, halloumilla, patongilla... Ilta meni taas Täykkäreiden parissa, olen toiminut tyylilleni ominaisesti urakkahengessä ja nyt on ensimmäinen ja toinen boksi katsottu, uudet jaksot odottavat.

Ystäväni eroavat tai miettivät eroa, se saa minut surulliseksi ja tarraamaan Villeen, vaikka tiedänkin että myös hyviä ja tilanteen vaatimia eroja on. Tukkani kaipaa kipeästi kampaajaa mutta rahat ovat nyt sen verran finaalissa että pitää odottaa palkkapäivään, tiistai tule jo. Taidankin samantien nettivarata ajan keskiviikolle, se on hyvä tapa juhlistaa loman alkua.

Tämän viikon asioita

Lakkasin kynteni pastelliväreillä, jokaisen kynnen erilaiseksi. Ne ovat söpöt ja näyttävät kivalta rusketusta vasten, vaikka ovatkin jo tietysti lohkeilleet tässä työn touhussa. Välillä haluaisin ihan kamalasti työn, jossa kynnet pysyisivät siisteinä... Toistaiseksi se on kuitenkin ainut syy, miksi vaihtaisin työpaikkaa.

Ystäväni pyysi minua pikkuruisen tyttärensä kummiksi. En tiedä onnistuuko se, kun en kuulu kirkkoon, mutta joka tapauksessa haluan olla osana sen pienen kaunottaren elämää. Ja mietin, voiko olla kauniimpaa kohteliaisuutta kuin se, että ystävä jonka on tuntenut jo yli 20 vuotta, haluaa minut esikoisensa kummiksi. Mietin myös kummiutta ja sitä, kuinka hieno käytänne se on. Siinä ikään kuin solmitaan elämänikuinen suhde pienen ihmisen ja turvallisen aikuisen välille, toivottavasti ikuisiksi ajoiksi. Tai niin ikuisiksi kuin tämä elämä nyt on.

Keskiviikkona olimme Villen kanssa Suomenlinnassa. Se oli täydellinen kesäpäivä, kuten moneen kertaan muistin sanoa. Söimme eväitä, makasimme auringossa, ostimme jäätelöt, kävimme oluilla, kuuntelimme aaltoja ja lokkien kirkunaa, ihailimme maisemia, seikkailimme kujilla, otimme valokuvia, annoimme auringon paahtaa ja nautimme toistemme seurasta. Kotimatkalla kävimme vielä Pikku Huopalahdessa eräässä söpössä ravintolassa syömässä. Annokseni maksoi yhdeksän euroa ja oli niin iso etten jaksanut syödä kaikkea. Kotona uni tuli heti ja jatkui sikeänä aamuun, mikä oli hyvää vaihtelua viime aikojen huonosti nukutuille hikisille öille ja liian todentuntuisille unille.

Valvon yövuorossa nyt. Äsken paistoin itselleni kaksi isoa lettua, aiemmin tein lasagnen alusta asti itse. Juustokastikekin onnistui palamatta ja lopputuloksesta taisi tulla herkullista - en voi maistaa, kun maha on niin täynnä lettua.

Olen hurahtanut hölkkään ja odotan aamua, kun pääsen jolkottamaan kotiin. Illalla ennen töihin tuloakin kävin, ja sitä edellisenä päivänä. Mitä enemmän liikun sitä rakkaammaksi kehoni minulle tulee, sitä enemmän olen huomaamatta niitä kohtia joista en pidä ja sitä enemmän ihailen sitä voimaa, nopeutta ja ketteryyttä, joka siinä on.

Olen tässä yön aikana katsonut parin vuoden takaista Tukka auki - sarjaa. Se saa rakastumaan kesäiseen Helsinkiin ja on yhä suosikkini kotimaisista sarjoista. Klikkaa mua on melkein yhtä hyvä, mutta kun kuitenkin samaistun enemmän ujoon Annaan kun menevään Ellaan ei Klikkaa mua voi koskaan kivuta ykköspallille.

Perjantaina katsoin vanhoja salkkareita ja join viiniä, ja Salkkareiden loputtua etsin netistä, mitä vanhoille Salkkaritähdille nyt kuuluu. Elämäni on sitten kamalan hohdokasta ja perjantai-illat aivan pitelemättömiä...

Torstaina tapasimme sisareni kanssa Ateneumin edessä kymmeneltä ja jonotimme muiden taiteen rakastajien hännillä  Helene Schjerfbeckin näyttelyyn. Sieltä suuntasimme kaupoille ja sieltä Mäkkäriin, jossa pupelsimme ateriamme. Emme vieneet niitä muassamme puistoon, koska Mäkkiruoalle käy vähän samoin kuin uusille autoille: niiden arvo laskee heti kun ne vie liikkeestä ulos... Mahat täynnä sitten jatkoimme Musiikkitalon viereiselle viheriölle ja ehdimme viettää hienon tunnin ennen kuin piti kiiruhtaa töihin.

Nyt pitää tehdä yksi työhomma tässä koneella ja sitten jos ehdin reväytän vielä hetkeksi Tukan auki. Joten moikka vaan moi.

Eräs melkein vapaapäivä

Suolainen pannari tuoksuu uunissa ja nälkä kurnii vatsassa. Vielä 25 minuuttia. Eilen töissä kesäsijaisemme teki hyvää rahkapannukakkua ja mestarikokki minussa sai heti vainun että hei, tämä rahkahommahan sopisi tosi hyvin suolaiseen pannariin (ymmärrättehän että tuo oli itseironinen vitsi; maanantainakin, kun ystävämme kokkaili meidän keittiössä, olin varsin tyytyväisenä olohuoneessa viinilasillisen kanssa. Ymmärrettähän nyt vitsin minusta ja sisäisestä mestarikokistani, hehohe?). Laitoin täytteeksi kinkkusuikaleita, emmental-raastetta, maanantailta jäänyttä kaprista sekä aurajuustoa. Nälkä kurnii.

Keskiviikkona meillä oli töissä niin hyvä tilanne, että pääsin lähtemään aamuvuorosta ja klo 10. Mun työkaverit on ihan ässiä, olenhan minä sen monesti sanonut. Kävin kaupungilla, minulla oli 65 euroa jäljellä palkastani ja ajattelin antaa palaa, kohta (eli tänään) on taas palkkapäivä. Ostin kosmetiikkaa, t-paidan ja ruokaa ja jäljelle jäi orpo vitonen. Kotona raahasin patjan parvekkeelle, heitin biksut päälle ja nautin, ja vähän myös paloin. Makasin selälläni ja katsoin pilviä, ne lipuivat ja tuntui kuin talo olisi hiljaa valunut eteenpäin, se oli niin kummallista että vatsassa muljahti.

Tulin sisälle ja kymmenen minuutin päästä jysähti sade, yhtäkkiä kirkkaalta taivaalta. Kiittelin hyvää onneani ja tein itselleni ruoaksi nokkeja (eli gnoccheja) ja pistelin niitä poskeeni peston kanssa. Ville oli mökillä ja minä pääsin toteuttamaan ruokafantasioitani; opin nuo nokit aupairina Luxemburgissa. Siitäkin on jo viisi vuotta.

Illalla ehdin vielä siivota, käydä juoksulla, huoltaa kynnet, katsoa leffan ja pitkästyä. Eli päivä oli aikalailla bueno.

Koiranäyttely ja muita juhannuksen asioita

Juhannusvapaa, päivä 5/5. Keskiviikkona loppuivat yövuorot, hyppäsin junaan ja yritin nukkua, vaihto oli Tampereella ja uneni katkonaista ja olin niin, niin väsynyt. Ilta meni horroksessa ja sitten tuli vihdoin ilta ja pääsin nukkumaan, ja nukuin onnelliset 10 tuntia unia näkemättä. Ja niin oli taas yövuororytmi käännetty.

Torstaina oli ukin hautajaiset. Pukeuduin mustaan ja itkin, kun mahtipontinen surumusiikki pauhasi ja mustiin pukeutuneet vakavat miehet, ukin pojat, kantoivat arkkua. Mietin että siinä ne on, ukin pojat, ja ne kantavat oman isänsä haudan lepoon. Se on niin kuin sen pitääkin olla, mutta onhan se nyt hyvänen aika ihan valtavan surullistakin. Isän ääni murtui laskiessamme seppeleen ja silloin minäkin murruin. Jälkeenpäin olo oli kaunis ja puhdistunut, olin jollain syvällä tavalla levollinen kun sain olla mukana saattamassa ukkia viimeiselle matkalle. Vaikken ole varma mitä ajattelen sen matkan olevan, onko mitään kuolemanjälkeistä. Nyt tuntuu että pakko sitä on olla, jotain.

Oli mukavaa tavata pitkästä aikaa serkkuja ja päivittää kuulumiset. Ollaan suunnilleen saman ikäisiä mutta valitettavan vähän tekemisissä. Illalla kokoonnuimme vielä vanhempieni luokse, katsoimme vanhoja valokuvia ja nauroimme niille, söimme rääppiäisiä ja juttelimme, ja vietin ihanan parituntisen kummipoikani kanssa leikkien. Keksin meille sellaisen pelin, jossa muovilaatikon kapealle reunalle asetellaan pieniä lelukoiria yltympäriinsä. Sitten veikataan voittajaa, jonka jälkeen vanha barbien avoautoni perutetaan laatikon kylkeen ja sanotaan dramaattisella äänellä Kooiiraanäyttely!. Leikin nimi on koiranäyttely ja minun sydämeni suli, kun oltuamme sitä jo pitkään kysyin kummipojaltani haluaako hän vaihtaa peliä ja hän sanoi ei, tää on niin kiva. Alakertaan kuului nauruni ja kiljaisuni ja siellä kuulemma naurettiin, että kumpikohan on enemmän innoissaan.

Perjantaina ajelimme naapurikaupunkiin Villen kummipoikaa moikkaamaan. Söimme hyvin, juttelimme, kahvittelimme, ja jälkeenpäin olin iloinen että kävimme. Ajoimme mitä kauniimpia pikkuteitä ja minä sanoin taas sadannen kerran ääni väristen, miten Suomi on maailman kaunein ja paras maa ja miten mikään ei vedä sille vertoja, ja Ville sanoi niinhän se on. Sitten alkoikin juhannushulinat, miehet kasasivat kokon, valmistelimme grillattavat, katoimme pöydän, nostimme lipun, grillasimme, lämmitimme saunan, istuimme pitkään lempeässä illassa ulkona syöden, juoden, jutellen, nauraen. Puhuimme haaveistamme ja matkustamisesta ja sitten ihan vain pieniä hiprakkaisia juttuja, joita kukaan ei muista jälkeenpäin.

Uimme, saunoimme siskojen kanssa rantasaunassa. Ajattelin että muistan sen tilanteen aina, käpertymisen lauteelle, koivun tuoksun, siskon iskemässä selkääni vastalla, vesien laiton, kaiken sen. Yöllä sytytimme kokon ja ihmettelin tulen voimaa, ja sitten kello olikin jo niin paljon että ihmettelin vain unia.

Lauantaina väsytti ja vesi maistui hyvältä. Pakkauduimme taas autoon ja ajelimme mummolaan, jossa opin uuden sanonnan: Noustaanko jo vai vieläkö lihotetaan emäntää. Sen voi sanoa kahvipöydästä noustessa ja minä aion ottaa sen käyttöön. Mummolasta jatkoimme Villen vanhemmille, jossa taas grillasimme, kunnes pakkauduimme taas autoon ja ajoimme toiseen naapurikaupunkiin. Hurautimme hissillä vesitornin huipulle, siellä oli lasiset kaiteet ja näköalat kymmenien kilometrien päähän. Joimme kahvit ja juttelimme ja pällistelimme hiljaista kaupunkia ympärillä.

Poistulomatkalla kävimme vielä Villen kanssa kummieni uunituoretta kissanpentua katsomassa. Se oli pieni, pörröinen ja suloinen eikä helpottanut kissavauvakuumettamme yhtään. Sitten olikin jo ilta ja vietimme sen siskoni kanssa. Grillasimme taas ja pelasimme pelejä, kävimme pitkiä polveilevia keskusteluja ja nauroimme niin että talo raikasi, ja kömmimme nukkumaan vasta yhden jälkeen.

Eilen tulimme kotiin ja täällä oli vastassa kaksi kehräävää, maailman ihaninta kissaa. Tilasimme pizzat ja kävin pizzan päälle sateessa juoksemassa ja maha painoi sata kiloa, mutta ihanaa oli silti liikkua neljän päivän ruokajuhlan päälle. Tänään kello soi 8:30 ja heräsin yhdeltätoista, uuden kännykkäni herätysääni on niin lempeä että se oikeastaan vain ehdottaa, nyt voisi herätä, mutta nuku hyvä ihminen jos vielä nukuttaa. Meinasimme mennä Cafe Regattaan aamupalalle, ollaan jo pitkään haluttu käydä siellä mutta se haave ei vieläkään toteutunut. Oli niin kylmä ja sateista että vaihdettiin lennosta suuntaan ja mentiin tuohon lähelle yhteen toiseen kahvilaan, jossa kyllä myös olen halunnut käydä. Se oli ihanan 80-lukuinen puolipaneeleineen ja edullisine hintoineen. Siellä ei ollut mitään trendikästä eikä edes musiikkia ja se oli kaikin puolin kiva paikka.

Nyt Ville lähti ajotunnille ja minä odotan ystäväämme kylään. Teemme ruokaa, toisin sanoen hän tekee, ja voin aika varmuudella sanoa että tähänkin iltaan tulee sisältymään naurua ja niitä ihania pitkiä, polveilevia keskusteluja.

Kesä vs. talvi

KESÄ                                                                        

Tuoksuu:                                                                     

Mansikoilta, rucolalta, sipulinlaihoilta,                           

halloumilta, mereltä, grilliltä,                                          

aurinkorasvalta, vastaleikatulta nurmelta,

koivuvastalta, kieloilta...

Tuntuu:                                                                      

Lämmöltä iholla, hyrisevältä hyvältäololta,                     

nurmikolta ja pikkukiviltä paljaiden jalkojen                 

alta, jatkuvalta reippaudelta...                                      

                                                                                  

Maistuu:                                                                    

Halloum-juustolta, rucolalta,                                       

kesäkurpitsalta, makkaralta, pekonilta,

herkkusieniltä, mansikoilta, vadelmilta,

kaljalta, sipulinlaihokermaviilisössöltä...

TALVI

Tuoksuu:

Pakkaselta, raikkaudelta, joulukuuselta, kanelilta,

inkivääriltä, teeltä, hunajalta, märältä villalta...

Tuntuu:

Pakkasenpuremilta kasvoilla, märiltä jaloilta,

paleltuneilta sormilta, lämpimiltä villasukilta

kylmettyneissä jaloissa, höyryävältä mukilta

kylmien käsien välissä, jatkuvalta väsymykseltä...

Maistuu:

Punaviiniltä, pataruoilta, hiilariähkyltä...

Arvatkaa kumpi vuodenaika on niin sanotusti mun? ;-)

Pienet kesäfiilistelyt

Raitisilmamyrkytys

Olen ollut kolme päivää vapaalla. Maanantaina piknik siskoni kanssa Ruttopuistossa. Naurua, siskon opintoja, vielä vähän naurua.

Tapasin Villen kaupungilla, istuimme terassilla ja söimme pizzan puoliksi, olin jotenkin valtavan riemuissani siitä, että kahden ihmisen ruoka ja juomat maksoivat vain 7,50 Helsingin keskustassa.

Kävimme katsomassa minulle yhtä huivia, johon olin jo aiemmin iskenyt silmäni, mutta se oli jo loppunut. Katsoimme Tennispalatsissa leffan Dark Shadows, Johnny Depp on siinä vampyyri ja elokuva sijoittuu ihanaan 70-lukuun, ne vaatteet, musiikki, kaikki. 

Tiistaina heräsin tosiaan aikaisin ja olin siitä salaa (enkä kai kovin salaakaan) ylpeä koko päivän. Kävin kuntosalilla ja saunoin, oi aamusauna...

Tapasin ystäväni Rikhardinkadun kirjastossa, jatkoimme Iso Roobertinkadulle yhteen thai-paikkaan syömään, söimme mahat täyteen, juttelimme, nauroimme, keskustelut olivat pitkiä ja polveilevia niin kuin ne yleensä ovat. 

Tulimme meille ja nautimme kahvit parvekkeella, kahvinkeiton onnistuttua toisella yrittämällä; ensimmäisellä heitin purut veden sekaan ja päästin pienen spontaanin perkeleen.

Jatkoimme aurinkoiseen kaupunkiin, ajoimme kolmosen ratikalla kauniin puolikkaan ympyräisen, Alppilasta ja Linnanmäen ohi Kallioon, voi Kallio keväällä!, Hakaniemi, sillan yli, Kaisaniemi, keskustaa, aina Eiraan. Kaunis, kaunis, Helsinki, taas pitkästä aikaa rakastuin tähän kaupunkiin, muistin miten hullun rakastuneen hupakon lailla rakastin silloin kun tämä tuntui vielä vieraalta ja kauniilta.

Vessareissu Cafe Caruselliin, nauroimme, tännehän voisi ihan tulla vaikka syömäänkin joskus.

Kevään ensimmäiset jäätelöpallot, ne olivat valtavat ja sulivat käsiin. Maistuivat niin hyviltä - noh, kesän, ensimmäisiltä. Istuimme kalliolla ja puhuimme ja puhuimme ja puhuimme ja sitten tulimme taas meille; tein meille ruokaa ja söimme ja väsähdimme, ja se oli sellainen päivä se. Kiva päivä.

Tänään heräsin jo 04:45, ystäväni lähti lomamatkalle ulkomailla ja saatoin hänet bussiin, eikä sitten enää kotona väsyttänyt. Kävin salilla ja söin toisen aamupalan ja nukuin, soitin mummolle, menin kallioille lehtipinon kanssa. Meri kimmelsi kauniisti ja kaikki oli niin sinistä ja vihreää ja kaunista, ja minä poltin itseni pahasti. Ette voi kuvitella sitä itseinhoa mitä nyt tunnen - että pitikin taas, miksen ikinä opi...

Kotona tein ruoan, oikein sisäfilettä ja sitten kasviksia. Itketin ensin pannulla kesäkurpitsaa, sitten lisäsin voita, porkkanaa, halloumjuustoa ja paprikaa, ruskistelin ja valutin nesteet pois, suljin lihan seuralaiseksi uuniin. Oli hyvää ruokaa ja tämä on ollut kiva päivä nämä vapaat ovat olleet kivat vapaat, ja minulla on sellainen olo kuin olisin maailman onnellisen onneton. Itkettäisi, muttei ole syytä, kaikki on hyvin ja sekö se sitten onkin.

Kesäloma

Olen ollut viikon reissussa ja nyt on suloista olla kotona. Oman ukkokullan ja rakkaiden kissojen luona, omat tutut tavarat ympärillä.

Kotiseutuhenkinen reissuni alkoi viime viikon lauantaina Helsingin Mikonkadulla, jossa hypättiin tilausbussiin isän puolen suvun kanssa. Ei koko suvun, mutta oli meitä Ville ja minä, siskoni, ukin veli, hänen vaimonsa ja kaksi tytärtä lapsineen. Tyttäret ovat siis isän serkkuja ja heidän lapsensa sellaisia teini-ikäisiä, pikkuserkkujani. Sitten oli isän kaksi muuta serkkua ja toisen serkun puoliso. Joensuun lähellä rajalla kyytiin hyppäsivät vielä tätini sekä äiti, isä ja pikkusisko. Erinäisten selkkausten jälkeen päästiin sekä Suomen että Venäjän rajan yli, matkaseurueemme kutistuessa kahdella hengellä passiongelmien vuoksi. Tuntui niin kuin oltaisiin siirrytty vuosikymmeniä taaksepäin, oli Neuvostoliitto ja vaikea rajanylitys ja rajan takana elettiin jotain vuotta 1950. Oli vanhoja puunvärisiä taloja ja huonoja teitä ja niin suloista vinksahtanutta rappioromantiikkaa, että kyllä siellä sielu lepäsi, tai kuten Ville totesi, tää on mun sielun maisema, kaikki sopivasti rempallaan.

Yövyttiin hotelli Sortavalassa, ajeltiin lada-taksilla kämäisiä metsäteitä, juteltiin ja naurettiin ja löydettiin ukin ja sisartensa lapsuudenkoti. Iltaisin käytiin tutustumassa Sortavalan yöelämään ja juotiin viiniä ja kaljaa ja juteltiin ja naurettiin lisää, ja ihmeteltiin miten siellä kaiken sen laittamattoman ja ränsistyneen ja törröttävien talojen seassa oli kauppojen seinässä neonvalokyltit, ne eivät kuuluneet sinne ja olivat jotenkin liikuttavia, kun kuitenkaan kaupoissa ei oikein ollut kuin viinaa, makeisia, juustoa ja sianpäitä.

Maanantaina jatkoin vanhempieni luokse ja olin siellä tähän päivään. Sain nauttia maalaiselämästä kaikilla mausteilla: vierailu mummon luokse, pitkä ihana päivä rakkaan ystäväni ja kummipoikani kanssa, sieniretki äidin kanssa, kävelylenkit ja keskustelut siskon kanssa, vierailu kummeilleni heidän söpöä pikkuista kissanpentuaan katsomaan, kosmetologilla käynti, leffailta perheen kanssa ja tänään ennen lähtöä vielä ukin moikkaaminen. Nukuin kymmenen tunnin unia ja nautin.

Kotona järjestelin ensi töikseni korulipastoni, jonka olin kyllä ennen lähtöänikin järjestellyt, mutta "maailman tuhmin kissa Kirppu" oli jostain käsittämättömästä mielenoikusta käynyt tuhoamassa sen. Nyt on taas korut järjestyksessä ja tein pyhän päätöksen, että kun minulla kerran on paljon ihania (rihkama-)koruja ja kun ne nyt ovat vielä helposti saatavilla kauniissa järjestyksessä, on synti ja häpeä jumittaa joka päivä samoissa. Uusi koru joka päivä, on minun uudenvuoden lupaukseni.