Blogivinkki, univelkojen makselua, kehonkuvapohdintoja ja pieniä lastenkasvatuksellisia myönnytyksiä

Yövuorossa taas. Kolme tuntia vielä ja pääsee kotiin nukkumaan. Kesäaikaan on kiva valvoa kun  tähän aikaan on jo ihan valoisaa, hyvin jaksaa. Nyt tuo verhojen takana roikkuva pimeys oikein hönkii että nukkumaan nainen, mitä sä täällä pimeässä valvot...

Ihan kivasti olen kyllä viime päivinä saanut univelkoja makseltua. Torstaina Ville nousi Naken kanssa ja hurraa, nukuin puoli yhteentoista! Ihan säikähdin kun heräsin. Oli ihana levännyt olo, päässä ei surissut eikä silmiä särkenyt vaan tunsin varpaita ja sormenpäitä myöten miten olin voimissani. Mahtava tunne. Uni tulikin kipeästi tarpeeseen, edellispäivänä töissä muun muassa puhuin mitä sattuu ja illalla rapsan pitäessäni unohdin asiakastietojärjestelmän salasanan!

Eilen nousin reippaana kello kuusi Naken kanssa ylös ja jo yhdeksältä olimme matkalla asioille. Käänsin pitkästä aikaa Naken rattaiden kopan kasvot menosuuntaan ja hänpä innostui niin että aivan hihkui. Nuha vaivaa vieläkin ja siitä - toivottavasti - nuo oksettavan aikaiset aamuherätyksetkin johtuvat, mutta yöt ovat olleet jo tosi rauhallisia. Iltaisinkin Nakke nukahtaa nopeasti mutta herää heti jos hänet yrittää siirtää omaan sänkyyn, joten sohvalla goisija on palannut. En vain jaksa pitää mitään unikoulua, en vain mitenkään jaksa.

Tehtiin eilen hampurilaisia, taisin syödä neljä. Öhm... En yhdellä istumalla sentään. Täällä töissä leivoin aivan todella maistuvaa ja helppoa omenapiirakkaa tällä ohjeella. Olen nyt aivan ihastunut tuohon Nainen talossa -blogiin, bloginpitäjällä Katjalla on hurmaava tyyli kirjoittaa. Sattui niin hauskasti että matkustaessani taannoin Vaasasta Helsinkiin junassa edessäni istui tuon Katja-bloginpitäjän äiti, ja hän suositteli blogia kanssamatkustajalleen kehuen sitä "tosi kivaksi". Minä sitten korvat hörössä nappasin nimen ylös ja aloin jo matkalla lukea blogia. Siitä tuli kyllä jo pikkuisen stalkkeriolo.

Eilen kävin kaikkien herkkujen vastapainona kuntosalilla. Siellä oli juuri samaan aikaan miesten kuntopiiriryhmä. Ensimmäiset kaksi minuuttia ajattelin, miten onkin seksikkään testosteroninen tuoksu, mutta sitten ilma kävi yhtäkkiä raskaaksi kaikesta siitä, öhm, testosteronista, ja lopulta sain kärsiä päänsärystä pitkälle iltaan. Sain kuitenkin ihan napakan jalkatreenin tehtyä, ja juoksin 4,5 kilometriä matolla. Joten voinen olla tyytyväinen itseeni.

Olen miettinyt Naken varpaattomuudesta, että hänelle itselleen se on - toivottavasti ja myös oletettavasti - luonnollinen ja itsestäänselvä osa kehoa, kun vain me vanhemmat osaltamme osaamme vahvistaa tuota luonnollisuutta. 95 % varvasajatuksistani ovat myönteisiä ja kepeitä, tyyliin eipä se arkeen vaikuta, hänen jalkansahan on söpö, tuo nyt on pientä, tuo nyt on vain esteettistä ja se on aivan katsojan silmissä. Mutta välillä jäljelle jääneet viisi prosenttia ilmoittelevat itsestään siihen tyyliin että en jumankauta taas jaksaisi selostaa mistä johtuu ja miksi ja mihin vaikuttaa ja mihin ei. En jaksa yhtään pitkää katsetta. Muilla ihmisillä on kyllä todella suuri valta siihen, miten asioista ajattelemme, sanoipa kuka mitä hyvänsä. Äitinä minusta on kamalaa ajatella, että jotakuta kiinnostaisi Nakessani ensin varpaat tai niiden puuttuminen. Noin upeassa tytössä pari pikku varvasta! Tietysti aina voi laittaa sukat ja välillä laitankin, kun pääseehän niin helpommalla. Vaikka sekin tuntuu vähän hölmöltä.

Menemme ensi viikolla perheen kanssa Villen ja minun kotikonnuille. On ihanaa. Etenkin se, että perjantaina lähdemme Villen kanssa kahdestaan ulos ja Nakke jää elämänsä ensimmäistä kertaa yöksi hoitoon! On ihan eri toista minunkin lähteä rimpsalle kun tietää, että on vapautettu mahdollisista yöheräilyistä ja todennäköisestä aikaisesta aamusta. Sitähän saattaa suorastaan rentoutua.

Aamulla ollessamme Naken kanssa asioilla ostin ekstemporee meille leipomokojusta munkkirinkilän, jonka pistimme kahteen pekkaan bussia odottaessamme. Niin aukesi Nakke-pienen suu kuin linnunpoikasella ja vaikken varsinaisesti onnistellut itseäni äitinä, niin koin kuitenkin ihan oikeutetuksi tuon herkulla lahjotun kitinättömän tuokion. Niin ne lastenkasvatukselliset periaatteet komeasti sortuvat... En taida olla kovin hyvä kasvattaja, olen lepsu ja huono kestämään huonotuulisuutta. Mutta toisaalta olen aika lempeä ja hyväksyvä. Ja annan ihan ältsisti hellyyttä ja rakkautta. Pitää antaa itselle armoa.



Tylsyydestä rakkauteen ja takaisin

Viimeiset pari päivää ovat olleet kammottavan tylsiä. Hyvää perusarkea, kiireetöntä olemista, sopivassa suhteessa työtä ja lepoa. Sellaisia päiviä joita varmaan töihin palattuani kaipaan, mutta jotka nyt saavat minut melkein kirkumaan turhautumisesta. Tai saivat, koska äsken vietettiin niin ihana iltahetki Naken kanssa, että nyt on vain tosi rauhallinen ja vähän väsynyt mieli. Keinuttiin vaan pitkä tovi sylikkäin kiikkustuolissa, molemmat unen ja valveen rajalla; silittelin tyttäreni täydellisiä hiuksia ja täydellistä piskuista selkää, hän näpersi paitaani, oltiin vain. Tuli ihanasti mieleen se kun hän oli pieni vauva ja aina vain kannoin häntä repussa. Nyt ei olla pitkään aikaan oltu noin, ilman mitään tekemistä, mutta pitäisi varmaan ottaa tavaksi. Tuollainen hetki, johon tiivistyy kaikki maailman aika.

 

Olen taas vaihteeksi rahallisesti aika peeaa ja harmikseen monet kosmetiikkakapistukseni alkavat loppua. Tehtiin eilen Naken kanssa retki Vantaalle Vahinkotavarakeskukseen ja hurray for virolainen halpakosmetiikka, kahdeksalla eurolla sain hiuslakan, käsivoiteen, kropparasvan ja meikinputsarin. En ole koskaan ollut mikään luksusmerkkien käyttäjä, mutta kyllä töissä ollessani saatoin helposti pistää vaikka 70 euroa kosmetiikkaan ja kaiken maailman rasvoihin ja hiusjuttuihin. Mutta jos nuo halpajutut toimii niin taidanpa rueta jatkossakin ostamaan niitä. Ei ne edes näyttäneet niin halvoilta seistessään uljaina kylppärissämme (, vakuutti köyhä nainen itselleen).

Sain eilen jäädä nukkumaan Villen hoitaessa aamuvukin. Samoin Naken yöheräämiset olivat hänen vastuullaan. Havahduin pari kertaa mutta sain heti unta, ja voi taivas miten ihanaa oli kun ei tarvinnut nousta! Ja sitten sai vielä jäädä nukkumaan, oi oi. Otetaan tuo tavaksi parina päivänä viikossa, paitsi tietysti jos Villelle siunaantuu kovasti aamuvuoroja.

Eilen kahvakuulailin, tänään kävin aamuhölkällä. Voin siis hyvillä mielin syödä nyt pizzaa niin että maha repeää, eh.

Hyvin maanneen naisen kuulumisia

Nukuin viime yönä yhtäjaksoisesti seitsemän tuntia. Voi että teki hyvää! Meillä on nyt meneillään unikoulu koska yöt ovat olleet aika villejä, eivätkä valitettavasti sillä tavalla mitä ehkä ennen äidiksi tuloa... Unikoulusta kirjoittelen parhaillaan postausta ja julkaisen sen sitten kun kotimme itseoikeutettuna valtijattarena julistan unikoulun päättyneeksi, mutta nyt kuitenkin varovaiset tuuletukset ja peukun heiluttelut.

Ville kysyi eilen, en kai ole saamassa burnoutia. Tuohon diagnoosiin hän päätyi tehtyäni Villen ollessa töissä jääkaapin täyteen ruokaa, vauvalle pariksi viikoksi soseet, kodin siivouksen ja hinguttuani heti Villen kotiin töistä salille. Ei olisi kuulemma mukavaa, jos joutuisin mielisairaalaan. Vastasin että musta olis, sais ainakin nukkua. Raah, raah, raah. No ei mutta oikeasti, mitä väsyneempi keho ja mieli sitä puuhakkaampi meitsi. Inhoan lillua sellaisessa harmaassa unenhimoisessa horroksessa ja tavallaan työnnän sen väsymyksen taka-alalle hääsäilemällä kuin purkillisen piristäviä lääkkeitä napannut hilpeä ja touhukas huumeveikko.

Oli kivaa käydä salilla eilen. Juoksin 25 minuuttia juoksumatolla ja keskityin sitten lähinnä jalkoihin. Treenaamiseni salilla ei ole järin tavoitteellista tai suunnitelmallista vaan mottoni on ennemminkin jotain sen suuntaista kuin "pääasia että tulee käytyä". Käyn nykyään sen verran harvoin, ehkä kerran viikossa, että yritän tehdä monipuolisesti koko kropan läpi. Ja laitteissa siis puuskutan, en vapailla painoilla, vaikka ne vähän houkuttaisivatkin.

Eilen oli kivaa tehdä pelkkää alaosastoa ja oikein tunnen miten aineenvaihdunta rullaa kohisten, kun isot lihakset saivat kyytiä. En tietenkään kyttäile toisten salilla kävijöiden painoja tai keskity muiden kuin omaan treeniin, mutta jalkaprässissä mulla oli 40 kiloa enemmän painoja kuin mua ennen treenanneella miehellä! Mulla kyllä onkin aikamoiset broilerin reidet. Paino oli nyt 82,70. 1,8 kiloa jäljellä raskauden alun painoon. Siitä sitten vielä viitisen kiloa normaalipainoon, mutta saanen iloita tästä välietapista...

Toissapäivän vietin aamusta iltaan rakkaan siskoni kanssa. Pyörimme kaupungilla ja hengasimme täällä meillä. Paljon kahvia, ruokaa pakkasesta, paljon limua, paljon sohvalla löhöämistä ja Klikkaa mua -sarjaa dvd:ltä, paljon hauskoja juttuja. Nakkekin alkoi vähän lämmetä tädilleen, ei mennyt heti suupielet nurinpäin kun siskoni otti kontaktia. Välillä hän rohkeni suorastaan villitsemään, syödessäkin puurot lentelivät minne sattui kun Nakke intoutui kesken syömisen esittelemään isin opettamaa taputtamisen taitoa. Vielä ei taputus-ääntä kuulu mutta hienosti hän jo osaa iskeä kädet vastakkain. Söpö!! :-) Harjoitteluvaiheessa tomerasta ja keskittyneestä ilmeestä huolimatta kädet menivät usein toisistaan ohi, Naken silmin nähden havaittavaksi hämmästykseksi.

Tänään siskojen ja Nakke-tytön kanssa kaupungille syömään. Aion syödä ainakin kolmekymmentä rullaa sushia. Ainakin.

Kuntoilua, kotia, perhettä

Yritän nyt nopeasti (ennen Hyviä ja huonoja uutisia - vartti aikaa) laittaa viime päivien juttuja ylös ja siinä auttakoon - tittididii - väliotsikot! Viimeksi bloggasin väitöskirjamaisen asiallisen otsakkeella ja nyt käytän väliotsikoita - onneksi sisältö on samaa jaarittelevaa shaibaa kuin yleensäkin.

KUNTOILU

Olen saanut kivaa draivia kuntoilun suhteen, mikä selittyy kevään ja valon lisäksi viime kuussa pudonneiden kilojen tarjoamalla motivaatiolla.  Maanantaina kävin aamusta ennen Villen töitä salilla, viime kerrasta olikin tasan viikko. Mulla näyttää olevan uusi maanantairutiini, jonka mukaisesti herään tuhottoman aikaisin (kiitos Naken) ja olen jo heti yhdeksältä salilla hikoilemassa. Oli kyllä kivaa reenata, mitä nyt tehdessäni sellaista pylly-liikettä missä nilkan ympäri laitetaan remmi ja remmi sitten kiinni alataljaan (?) ja jalkaa kiskotaan taaksepäin, onnistuin laittamaan paksusta satulanahasta valmistetun remmin niin tiukalle että sarjan loputtua en meinannut saada sitä pois! Varmaan viisi minuuttia ähräsin ja kyttäsin jo silmäkulmasta keneltä kehtaan pyytää apua, kun kuin taivaallisten voimien avustamana solki aukesikin. Olin kyttäilyissäni päätynyt yhteen kauniin mutta nuivan näköiseen viisikymppiseen naiseen joka aika usein sattuu samaan aikaan paikalle, joskaan en tiedä olisivatko hänen voimansa olleet sen kummoisemmat kuin omani.

Eilen ja tänään kävin hölkällä! Eilen 40 minuuttia, tänään vähän lyhyemmin puoli tuntia, kun lähdin seuraamaan yhtä miestä (kuin mikäkin kevätkiimainen narttu, heh heh) ja hän sitten menikin vähän eri tietä mistä normaalisti itse menen. Ajattelin, että jos osat olisivat olleet päinvastoin eli minun perääni olisi kesken lenkin lähtenyt joku ugeli rynnimään, niin viimeistään metsäpolkupätkällä olisi ehkä voinut pelottaa... Lauantaina kävin aamusta ennen Villen töitä kaupoilla pyörimässä ja ostin ekstemporee juhlamekon kevään ylppäreitä varten, hurjat viisi euroa kun siitä yhdessä outlet-kaupassa pyydettiin niin ajattelin vähän höllätä lompakon nyörejäni. Se istuu nyt ihan ok:sti mutta varmaan jos saisin pois nämä kolme kiloa, jotka vielä röllykkänä roikkuvat ekstrana verrattuna reilun vuoden takaiseen raskauden alun painoon, niin olisi itsevarmempi mieli uudessa leningissäni hipata. Hölkkää siis, neitoseni, hölkkää siis.

KOTI

Viime viikolla hommaamamme sohva saapui eilen ja voi kuulkaa, se on iiiiihana! Ei ole ainakaan vielä tullut ikävä vanhaa ja tahraista yksilöä vaan kyllä tuo uusi harmaa komistus kirkastaa ihan koko olohuoneen ilmeen omalla olemuksellaan. Lisäksi kotia kirkastaa puhtaat ikkunat, jotka ahkeroin maanantaina. Olikin ihan hirveä ruskea likakerros pinnalla ennen pesua, yh... Muutenkin olen tässä nyt into piukassa siivoillut ja järkkäillyt. Kevät saa musta aina esiin siivoushullun potenssiin tuhat normaaliin verrattuna. Tuo armoton valo yhdistettynä satoihin kotona vietettyihin tunteihin on yhtä kuin maaninen siivousmuija tässä, moi.

Sohvan lisäksi meillä on toinenkin uusi perheenjäsen, kapselikahvinkeitin! Sain sen erinäisten alennusten jälkeen vain 19 eurolla ja tänään kävin kotiuttamassa paketin postista, ja nyt en malttaisi odottaa että olisi jo huominen ja pääsin kahvi-iloittelun pariin. Testasin jo tänään sellaisen suklaisen cappuccino-tyyppisen kahvin ja ihanan samaan aikaan tiukan ja pehmeän (ihan kuin minä, heh he) espresson, joka yllättäen kohosi noista kahdesta suosikikseni.

PERHE

Eilen pidettiin Villen kanssa leffailtaa samalla uutta sohvaa testaten. Oli oikein punaviiniäkin ja mulla iän ikuisia kasviksiani dipattavani; niitähän vedänkin joka ilta. Siis en punkkua vaan kasviksia ja kevytdippiä. Leffana oli Napoleon Dynamite joka kaikesta verkkaisuudestaan ja juonettomuudestaan huolimatta oli oikein katsomisen arvoinen pätkä etenkin tuollaiseen vähän väsyneeseen iltaan.

Tänään sain jäädä nukkumaan, kun Ville nousi Naken kanssa aamupuurolle. Teki todella hyvää, viime aikoina jo useampi yö on mennyt kolmesta eteenpäin tunnin välein tuttia suuhun tälläten ja tassutellen, SYVÄ HUOKAUS. Aamuisin ollaankin sitten jo kuudelta tai viimeistään seitsemältä ylhäällä. Heräämisen hetkellä mietin aina että voihan vittu, mutta suureksi ihmeekseni olen kuitenkin alkanut pitämään noista aikaisin aloitetuista päivistä, kunhan vaan saan vähän silmiä aukia ja kahvia napaan. Tai sitten tuo on joku kieltoreaktio kun kroppa hamuaa epätoivoisesti niiden puolille päivin maattujen lökö-päivien perään...

Yöllä heräsin maailman oksettavimpaan hajuun: kissanpaskaan. En tiedä kumpi rakkaista lemmikeistämme oli ollut asialla mutta makuuhuoneemme lattialta löytyi kolme kakkapökälettä! Siis huh huh! Oksettaa vieläkin se kamala haju ja haluaisinpa totisesti tietää, kumpi kissoista SEN teki ja miksi. Miksi, miksi, miksi! Kirppu yritti viisaana kissana peittää kakkoja laminaattia kuopien (tai kuten meillä tänään kyläillyt Naken kummisetä ehdotti: yritti levittää hajua mahdollisimman tehokkaasti vähän kuopien ja leyhytellen) ja levottomina ja vähäunisina aamuyön tunteina näin sitten unta, jossa joku kissaspesialisti lausui nämä viisauden sanat: "Ulosteen tekijä oli kissanne Kirppu. Kissat eivät koskaan peistä muita kuin omia ulosteitaan".

Noihin viisauden sanoihin onkin hyvä lopettaa ja antautua kaikkineni uudelle sohvalle, moi vaan.

Ylämäki alamäki ylämäki alamäki...

Jotenkin erikoinen päivä. Surua ja iloa, mielentyyneyttä ja myrskyajatuksia. Oikeasti välillä tuntuu että sekoan tähän kotonaoloon ja omiin kehää kiertäviin ajatuksiini, ja silti samalla haluaisin vain pysäyttää ajan tähän: kun kaikki on hyvin, Nakke ihanan pieni, äidin tai isin syli riittää aina lohduttamaan ja koko perheen on hyvä olla kotona. Kai sitä vain on sellainen, että aina ja aina se ruoho on siellä aidan takana vihreämpää. Vaikken kyllä yhtään haluaisi olla sellainen ihminen.

Aamulla nukuttiin koko perhe puoli kymmeneen, ah. Yö menikin vähän niin ja näin, Nakke heräsi usein höpöttelemään ja oli lopulta meidän vieressä enemmän kuin omassa sängyssään. Niin on ollut usein viime aikoina ja jotenkin on niin ihana nuuskutella vauvan tuoksua koko yö, ja kohdata heti herättyään ne loistavat tähtisilmät ja hymyilevä suu. Tiedän, lällyä. Mutta Nakke vain on jotain niin ihanaa että vieläkin melkein päivittäin pysähdyn ihmettelemään, olenko oikeasti tuon pienen tytön äiti ja miten minulla ja Villellä on käynyt näin valtava onni.

Päivällä touhusin kotihommia ja lähdin sitten salille, pitkästä aikaa. Ville ja Nakke tulivat saatille, mikä oli kiva. Paino oli nyt treenin jälkeen 85,65 kiloa eli pikkuisen mennyt alaspäin. En voi todellakaan kehua syömisillä olevan osuutta asiaan (t.miss herkkuperse) mutta varmaan lähes jokaisen aamuni aloittaut kahvakuulatreeni on vähän vaikuttanut. Neljä kiloa vielä raskauden alun painoon, pitäisi nyt taas vähän ottaa itseäni niskasta kiinni. Tosin äskenkin leivoin porkkanakakkua ja salin jälkeen tehtiin pizzaa, mulle kasvis- ja Villelle tonnikala, että niin, tämäkin dieetti alkaa sitten vissiin maanantaina.

Kuntoilujutuista puheenollen, olen satuttanut kahvakuulaillessa vasemman polveni. Se on muuten ihan normaali, mutta portaita kävellessä ja muita vastaavia liikkeitä tehdessä vihlaisee ikävästi sivulta. Ei olekaan tainnut ikinä olla polvi kipeänä ja täytyy sanoa että aika häijy kipu. Ja erikoinen, kun salillakin juoksin 20 minuuttia ihan rivakkaa intervallia ja sitten en pystynyt tekemään sellaista takareisiliikettä edes kevyillä painoilla, kun vihlaisi niin ilkeästi.

Olen tänään TAAS liikuttunut kyyneliin, kun Ville on niin ihana isä Nakelle. Jotenkin heillä toimii yhteispeli koko ajan enemmän ja enemmän niin että tuntuu välillä, että äiti jää siitä paletista ulkopuolelle. Sanoinkin eilen itsesääli äänestä tihkuen, miten Villen elämän ykkönen on Nakke, kakkonen Kirppu, kolmonen tietokone jne, sitten pitkän listan hännän huippuna: vaimo. Itsesääli rocks... Ja ei, en vaihtaisi mihinkään Villen ja Naken suhdetta, se on niin kaunis että nytkin meinaa itkettää. Tuntuu, että Nakke on onnekas ipana kun on näin rakastavat vanhemmat - ja aika onnelliselta tuo onnekas vaikuttaakin, onnelliselta, luottavaiselta, rauhalliselta pieneltä mussukalta.

No niin, lässytys seis... 

Ville on nyt yövuorossa töissä. Huvitti huomata, miten usein ärryn Villen tietynlaiseen leväperäisyyteen, siihen miten leikkuulauta jää täyteen muruja, matto täyttyy ulkoa tultua hiekalla ja kesällä ostettu pesukone odottaa vieläkin loppuasennustaan. Kiroilen varmaan joka päivä mielessäni, miten on se helvetti kun ei voida tehdä kerralla kunnolla ja miten miksi ihmeessä pitää ryhtymällä ryhtyä asioihin kun monet on niin pieniä että ne hoituisivat ihan minuutissa tai parissa, kun vain kävisi toimeen. Mutta, auta armias kun olen yksin: ihan olen se sama mustankiiltävä pata joka kattilaa tämän tummista kyljistä solvaa... Äskenkin sitä porkkanakakkua leipoessani oli kyllä sellaista sotkua että huh, ja sellaista hälläväliä meininkiä että hu hu huh... Kännykkä on rikki ja senkin parissa suoritin erinäisiä lyhytnäköisiä ratkaisuja, aivan kuin kotikonstein muka saisin huollon kierrettyä.

Sain illalla kuulla ystäväni appiukon poismenosta. En tietysti tunne koko ihmistä, mutta tuli silti surullinen mieli miettiessäni ystävääni ja tämän miestä, heidän lastaan joka menetti ukkinsa, leskeksi jäänyttä vaimoparkaa... Niin kovin lyhyt on tämä elämä, lyhyt ja rajallinen. Se on nyt, tässä ja ennen kuin minäkään huomaan olen jo vanha ja katson aikaa taaksepäin, muistelen tätäkin vuotta, teen tiliä ja ihmettelen, näinkö lyhyt tämä elämä olikin.

Huonon yön jälkeinen päivä

Viime yönä unet menivät harakoille. Nukahdin kyllä heti, niin kuin yleensäkin, mutta heräsin ennen kahta enkä enää saanut unta. Oli liian kuuma, kissat raapivat ovea, pudottivat uuden säästöpossun sirpaleiksi lattialle ja ramppasivat vieressäni kiehnäämässä. Vauva potki kaksi tuntia putkeen, minua pissatti ja lakanat kietoutuivat hikisinä ympärilleni. Vähän myös pelotti, koska olin ensimmäistä kertaa yksin kotona. Juuri kun torkahdin Ville tuli kotiin, ja sitten katkonaisten unien jälkeen kello koitti kuusi ja pärähti soimaan. 

Päivä on kuitenkin mennyt mukavasti ja ihmeen pirteästi. Valo tekee ihmeitä! Töistä tultuani nappasin Villen mukaan ja hurautettiin kauppaan, johon upposi taas liikaa rahaa ja mukaan tarttui grilli, erilaisia grillausvehkeitä ja grilliruokaa. Muistinko mainita sanan grillin? Oli ihana tunne syödä itse grillattua ruokaa kauniisti kateltu pöydältä, siinä niin vastakkain. 

Kohta haen vikan koneellisen pyykkiä kuivausrummusta ja sitten mikään ei estä minua vaipumasta uneen. Zzzz....

Nolla

Tänään oli aamuvuoro töissä. Aloitin viisaudessani sen stressaamisen jo eilen herättyäni. Iltaan mennessä olin sitten saanut lietsottua itseni sellaisille kierroksille, ettei uni tahtonut tulla ja kun tuli, heräsin joka ikinen tunti. Joka ikisen tunnin välissä näin eläviä painajaisia. Tänään töissä päässä humisi ja meinasin pillahtaa itkuun, en osannut kommunikoida kenenkään kanssa, hymistelin väkinäisenä ja join kahvia päänsärkyyn. Vihaan aamuvuoroja, ja kun vihaan en tietenkään saa nukuttua, ja kun en saa nukuttua vihaan entistä enemmän. 

Unta odottaessani käsken itseäni olla ajattelematta mitään, ja samalla kun yritän puskevat kaikki maailman ajatukset päähän, ja sitten hoen kireänä jotain mantraa tyyliin "Olen väsynyt ja kaikki on hyvin" tai "ei haittaa jos en nuku, ei haittaa jos en nuku, ei haittaa -", kunnes löydän itseni ajattelemasta jotain muuta noin kahden sekunnin kuluttua. 

Väsyneenä olen ihan nolla. Sameaälyinen, tylsäkatseinen, itkuherkkä, kireä, muistamaton nolla. Onneksi alamme kohta toteuttaa töissä autonomista työvuorolistaa. En ota aamuvuoroja ellei ole pakko. Normaali-minä on reipas, luova, hymyilevä, ajatteleva (,onhan?). En haluaisi vaihtaa sitä nollaan.

Vapaa

Torstaina loppuivat yövuorot ja edessä olivat ihanat neljän päivän vapaat. Neljän, tai oikeastaan kolmenkin, päivän vapaa on muuten melko lailla maksimi mun kapasiteetilleni, sitten haluan jo töihin. :-D Eri asia jos olen jossain reissuissa, mutta jos olen vain Helsingissä en kyllä kovin montaa päivää jaksa vain olla. Nyt olen järjestänyt vapailleni ohjelmaa, ettei iske "ääh ei oo mitään tekemistä elämälläni ei ole tarkoitusta" - kriisi.

Heti torstaille olin varannut itselleni kampaajan. Nyt on taas tukka lyhyt, pallo ja hyvä. Kuukauden hiusstressi on ohi. Kampaajan jälkeen näin ystäväni, tapasimme Hakaniemen Sokoksella ja menimme siitä kahville. Olin etuajassa niin kuin aina, odottelin ja sitten yhtäkkiä hän oli tupsahtanut siihen, ja näytti niin hauraalta ison vauvamahansa kanssa ja itsellenikin yllätykseksi kapsahdin hänen kaulaansa. Rakas, rakas ystävä. Istuimme toista tuntia kahvilla ja pahoittelin, miten olen kuin humalassa yövuoroista ja liian lyhyistä yöunista, ja ystäväni heristi sormeaan, joo joo, älä yritä, sä oot ollu juomassa kolme yötä, haisee tänne asti. :-D Muutenkin oli hauskat jutut, naurettiin ja vitsailtiin ja puhuttiin vakaviakin, vähän.

Eilen siivosin, silitin, tein ruokaa, pesin pyykkiä ja kävin kaupassa, eli hoidin kaikki rästissä olleet kotityöt. Illalla kävimme Villen kanssa leffassa katsomassa Poikani Kevin - elokuvan. Ei ollut niin ahdistava kuin olin pelännyt, mutta, noh, aika ahdistava kuitenkin. Tykkäsin. Leffan jälkeen koko sali oli aivan hiljainen, mikä tuntui vaikuttavalta. 

Leffan jälkeen saunaan, saunan jälkeen viiniä ja viinin jälkeen unta, jota riitti 13:30 asti tänään. Y Ä K . Yritin olla masentumatta, että taas tuhlasin kallisarvoista elämääni nukkumalla liikaa, ja menin salille tekemään ihanan rankan jalkatreenin. Sitten olikin jo ilta, soitin isälle, kävin kaupassa ja vuokraamassa elokuvia, tilasin pizzan. Ilta on nyt mennyt elokuvaa tapittaessa, herkutellessa, ja nytpäs jatkan leffan loppuun että saan molemmat katsottua. Huomenna rakkaan siskon kanssa iltaa istumaan ja tanssimaan!