lauantai 18. kesäkuuta 2016

Välillä hyvää

Eilen oli pitkästä aikaa kiva ja hermoja kiristämätön päivä perheen kanssa. Nakella on nyt menossa rankka "harjoitan jengitason väkivaltaa puolustuskyvyttömään pikkusiskooni 5000 kertaa päivässä" -vaihe, hän saattaa esimerkiksi tönäistä siskon lujaa päin seinää ja jatkaa vielä maassa huutavan siskon läpsimistä. Vauvalla on "nukun huonosti", "herään kello 03 itkemään ja rauhoittamiseeni menee tunti" sekä "äiti on best" - vaiheet. Olen usein huomannut miettiväni, etten inhoa ketään kuten noita omia mussukoitani. Vietä siinä sitten hyvää perheaikaa!


Eilen oli kuitenkin aamusta asti harvinaisen seesteistä. Rauhallista, onnellista, hauskaa. Ollessaan hyvää perheaika on yksinkertaisesti parasta, se yhteenkuuluvuus ja rakkaus on niin kokonaisvaltaista että saatan välillä huomata vaikka laittavani ruokaa suu typerässä virneessä, perheen juttuja kuunnellen tai muistellen.


Oli minun vuoroni nukkua ja se laji olikin kivaa, kun niitä viiden aamuja ja risoja öitä on taas putkeen useita. Aamuhommien jälkeen lähdettiin koko porukka kaupoille. Meni monta tuntia kun käveltiin Naken tahtiin ja vähän mentiin tarjousten perässä. Shoppailun päätteeksi käytiin yhdessä kiinalaisessa lounasbuffassa. Lasten ateriointi maksoi ilahduttavasti euron. Ruoka oli hyvää ja ruokailuhetki suht rauhallinen, mitä nyt vauva räjähti niin perusteellisesti että sain kesken ruoan juosta hakemaan viereisestä kaupasta vaippoja, pyllypyyhkeitä ja uudet housut! Oli muuten eka kerta kun ei ollut varustearsenaalia mukana, ja varmasti myös vika.


Kotiin tultuamme pakattiin vain kamat ja lähdettiin Naken kanssa uimahalliin. Olin tosi ylpeä ja yllättynyt miten rohkea Nakke oli vedessä, meni esimerkiksi useita kertoja "syvässä" päässä kyykkyyn ja ilmoitti ylpeänä sukeltavansa. Kotiin päästyämme menin samantien vauvan kanssa nukkumaan ja heräsimme tyhjään kotiin, kun Ville oli lähtenyt Naken kanssa puistoon. Illalla puistoiltiin vielä porukalla, lasten nauru raikasi keinuessa yhä ylemmäs, ylemmäs.


Noista päivistä saan todella paljon voimaa ja tervetullutta vahvistusta siihen, että arki näiden pienten kanssa on hyvää ja välillä jopa sujuvaa. Tänään taas eri meno, kun vauva heräsi todella huonon yön jälkeen silmä rähmivänä, punaisena ja puoliksi umpeen muurautuneena, korviaan harovana ja kuumeisena. Päivystykseen siis käy tiemme. Illalla tie käy siskon kanssa baariin!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Menee lujaa

- Järjestelen muuttoa - siihen liittyviä papereita, pakkaamisen aloittelua, tavarasta luopumista.
- Järjestin töissä juhlat 50 hengelle.
- Täytän Naken vammaistukihakemusta.
- Sain viikonloppuna rakkaan ystäväni yökylään. Oltiin baarissa kahteen ja aamulla, kiitos lapset, kuudelta ylös. Ihan huone pyöri silmissä. Siitä sitten luontevasti päivään yksin lasten kanssa. Alitin kaikki rimat mutta vein sentään meidät illalla piknikille ja ostin kojusta herneitä ja mansikoita.
- Kuten aina kiireisenä, olen kireä ja mietin vain kaikkea mitä en ole tehnyt.
- Nakke oppi hyppimään tasajalkaa!
- Menen huomenna Villen kanssa kylpylään!
- Lähdin tänään kuuden jälkeen salille ja töihin, tulin töiden jälkeen hakemaan lapset ja ajoin meidät ystäväni luokse naapurikaupunkiin. Tultiin kotiin kahdeksalta, vähän turhan pitkä ja intensiivinen päivä.
- Olen melko persaukinen, mutta onpa tullut humputeltuakin.
- Olin perjantaina yhdellä maatilalla ja lauantaina ennen ystävän tuloa eräässä kesätapahtumassa.
- Olen, VITTU, herännyt yli kaksi viikkoa joka ikinen aamu viideltä, paitsi parina aamuna kuudelta. Perseestä!!!
- Enää 1,5kk töitä! Voin olla tyytyväinen miten olen tehnyt.
- Vauvani täyttää ensi viikolla yksi vuotta. Hän on hassu. Ja ihan pirun kiinni minussa.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Eilen


Tulin eilen lasten kanssa maalle vanhempieni luo. Heräsin vauvan kanssa viideltä, niin kuin aina, helvetti, ja nyt hän jo tuhisee tuossa päiväuniaan. Oli kyllä ihanan rauhallinen yhteinen aamuhetki taas, join monta kuppia kahvia ja venyttelin kolottavaa kroppaani, vauva kiipeili syliin ja leikki leluillaan ja sanoi monta kertaa vahingossa äiti. Nakke nukkuu vielä mummon kanssa, yhden lapsen kanssa on niin helppoa, kädet riittävät.


Luin eilen Kodin Kuvalehdestä jutun naisesta, joka elää omaishoitajana aikuiselle tyttärelleen, jolla on joku harvinainen kromosomivirheestä johtuva syndrooma. Mietin tietysti heti Nakkea, sitä miten hän kasvaa ja kehittyy hienosti omaan tahtiinsa, mutta tulevaisuudesta ei voi tietää. Niin kuin ei tietenkään kenenkään kohdalla, pitää vain muistaa se. Välillä tuntuu että olen jo melko sinut Naken harvinaisen oireyhtymän kanssa ja että tieto siitä ja kaikki siihen liittyvä on asettunut luontevana elämäni aikajanalle, mutta välillä koko asian ajatteleminenkin tuntuu hankalalta ja hahmottomalta, puhumisesta puhumattakaan, ja mietin miten tähän asiaan liittyvä suru ei varmasti koskaan täysin häviä.


Täytän huomenna 30. Siskoni kysyi kirjeessään, mitä haluaisin vielä elämässäni saavuttaa, ja olenkin kovasti sitä nyt miettinyt. (tai niin kovasti kuin työn, lasten, kotitöiden, kuntosalin ja univelan välissä nyt ehtii mitään miettiä, heh). Elämä on niin oman elämän ympärille käpertynyttä nyt, on työ, perhe, pienet omat hetkeni. Varmaan haluaisin kirjoittaa kirjani loppuun, aloitin sen viime syksynä ja teksti on yllättävän hyvää ottaen huomioon että kirjoitin sitä pienissä pätkissä katkonaisesti nukkuva vauva painona käsivarsilla. Tahtoisin olla vielä kotiäitinä, ensi vuoden syksyyn ainakin. Tahtoisin kehittyä lisää työssäni, tehdä lisää johtajan työtä, oppia ymmärtämisen rinnalle jämäkkyyttä. Tahtoisin juosta maratonin. Tahtoisin matkoille ilman lapsia. Tahtoisin oppia taloudellisemmaksi.


Aika moni noista asioista varmaan tulee tapahtumaan, kun vain minulle suodaan aikaa.


Heitin eilen talviturkin! En varmaan 15 vuoteen ole uinut ennen juhannusta. Ei edes ollut kylmää ja rantasaunan löylyt jälkeenpäin olivat suloiset. Saunoin molempien tyttöjeni kanssa ja mietin, ei ole täydellisempää kuin pieni punaposkisena hehkuva lapsi, hänessä on kaikki, hän on kaikki.


Eilen (hänelle tapahtui eilen paljon ja hän halusi kertoa siitä blogissaan) huoltoasemalla oli ihan pikkuinen vauva, ehkä parin viikon ikäinen. Ihan kauhistuttavan pieni, omat lapseni tuntuivat niin isoilta osaavilta, elämää täynnä olevilta kun taas se pieni vauva näytti siltä kuin voisi vain hajota tomuna ilmaan. Nakke sanoi miten "minä voin vielä ihan hetken leikkiä" ja säntäsi liukumäkeen ja Vauva paukutti pilttipurkin kantta pöytään niin että korvissa soi. Yhtäkkiä olin aivan kamalan onnellinen heistä.