Muutamia arkisia ajatuksia

Oletteko huomanneet, että elämässä asiat tapahtuvat rykäyksissä? Välillä sitä elää niin onnellisten tähtien alla että, ja sitten saa sen kaiken hyvän päälle vielä lottovoiton tai palkankorotuksen. Vaikka ilmankin olisi ollut hyvä. Ja sitten kun hommat niin sanotusti kusevat, on täysin esimerkin omaisesti vaikka työ- ja terveyshuolia taloudellisilla murheilla kuorrutettuna, niin sitten sitä vielä rikkoo miehensä upouuden tietokoneen kaatamalla kahvia päälle. Siis aivan esimerkinomaisesti tietenkin.


Illalla hanat aukesivat ja itkin varmaan kaksi tuntia. Mietin siinä yksin sohvannurkassa pää räästä turvonneena tyrskiessäni, että voisipa olla mukavaa itkeä turvallisessa, läsnäolevassa halauksessa. Tai ainakin se voisi olla vähän vähemmän kurjaa. Jossain vaiheessa luulin etten enää ikinä lopeta itkemistä, mutta lopetin kuitenkin ja nukuin ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen heräämättä kertaakaan koko yönä! Aamulla olikin sitten suloista herätä siihen, kun Nakke kumautti puisella tuttinauhallaan suoraan päähän.


Kävin eilen illalla metsässä kävelemässä. Olisi ollut ihana raikas sateenjälkeinen metsätuoksu, ellei viemäri olisi haissut pistävästi. Fiilistelin sitten metsää visusti suun kautta hengittäen.


Naapurin suloinen poika kävi äsken virpomassa. Pahoittelin ettei mulla ole herkkuja ja annoin kaksieurosen, ja poika kiljui niin että piha raikasi: "Äiti äiti mä sain rahaa!" Pienestä sitä jo tietää mikä tätä maailmaa liikuttaa.


Sijaistan ensi viikon töissä esimiestäni. Kolmen kotonaolopäivän jälkeen ajatus huomisesta työhön menosta tuntuu ihan hyvältä, vaikka eilen vasta Villelle julistin miten oikein odotan äitiyslomaa ja miten tällä kierroksella aion viihtyä kotona. Katsotaan... Huomenna mennään Villen kanssa treffeille Viikinkiravintolaan syömään ja jos jaksetaan niin vielä leffaan. Ihana saada vähän yhteistä kodin ulkopuolista aikaa!

Maanantain kuulumisia

Vähän turhan aikaisin tuulettelin eilen Naken kuumeettomuutta, sillä päikkäreiltä nousi itkuinen tulikuuma tyttönen. Ei siis tarvitse mennä tänään töihin ja hoitoon... Itseasiassa Nakella onkin seuraava hoitopäivä vasta lauantaina. Hurraa vuorotyö ja sen mahdollisuudet lapsiperheessä!


Aamulla oltiin koko porukka Naken 1,5-vuotisneuvolassa. N tykkäsi leikkiä uusilla leluilla ja reippaasti otti terveydenhoitajaa mukaan leikkeihin. Meillä on uusi kiva terveydenhoitaja josta tykkään noin viisisataa kertaa enemmän kuin aiemmasta, joka kerta kerran jälkeen onnistui aikaansaamaan huonon omatunnon ja syyllisyyden milloin mistäkin.


Kotimatkalla kävimme Lidlissä ja teimme kunnioitettavan yrityksen ostaa kaupan tyhjäksi. Kotipihassa naapurin isä kehui Nakkea kävelytaidoista. Sitten koittikin hieman kiusallinen hetki, kun kysyin minkä ikäinen heidän tyttönsä on, ja isä ei muistanut. :-D Autoin että onko hän jo kaksi ja isä, hyvin epävarmana, eeei vielä kaksi... Ja sitten tytön äiti mulkaisi ukkoaan pitkään ja kertoi tytön iän. Hän on Naken ikäinen.


Kotona saimme monta monituista pusua Nakelta. Hänen pussaustyylinsä on liikuttava (ja märkä), hän ottaa kiintopisteen nenästä,suu aukeaa ja kieli työntyy ulos, koko nenä mahtuu suuhun. Ihana pieni pussailija, vaikka aina vähän puistattaakin moisen imaisun päälle.


Mietin että ehkä, oi ehkä, pesen tänään ikkunat. Jotain hyötyä saikkupäivästä. Tai sitten vain nujuan sohvalla, katson liikaa telkkaria, syön liikaa herkkuja ja saan miljoona miljoonaa limaista pusua.

Kiukkupussi tuomitsee vänisevät velliperseet

Olin melkein koko työpäivän kiukkuinen, 95% eleettömästi pään sisällä ja 5% hieman ulospäin tuiskahdellen. Hieman vain, ja aiheesta, vaikka pyrinkin kyllä aina säilyttämään malttini ja tavallaan olemaan tilanteiden yläpuolella. Jotkut ihmiset vaan ovat niin hiton ärsyttäviä! Olen itse ratkaisukeskeinen ja "hommat kyllä selviää" -asenteinen enkä voi yhtään sietää päinvastaista ongelmakeskeisyyttä ja sellaista raivostuttavaa vänisevää velliperse -meininkiä, jossa suurennuslasin kanssa nypitään asioista huonot puolet ilman että yritetään tehdä niille mitään rakentavaa. Aaaargh! Inhoan myös besserwisseröintiä, neuvojen tuputtamista, toisten asioihin puuttumista, ylimielisyyttä, kyräilyä, nirppanokkaisuutta, hienoperseilyä, saivartelua. Omalla ajalla onneksi ei juurikaan tarvitse olla epämieluisten voimavarasyöppöjen kanssa tekemisissä mutta töissä ei ihan aina voi välttää.


Nakke on sopeutunut hoitoon. Sen huomaa sekä hoitajien kertomasta, kotiinhakutilanteista jolloin Nakke touhukkaana tepastelee ympäriinsä sen sijaan että istuisi itkuisen näköisenä hoitajan sylissä odottamassa että myös koti-illoista, jolloin Nakke on itkuisen huomionhakuisuuden sijaan oma iloinen itsensä. Kuukausi siihen meni. Hoitajat ovat aivan superihania tuolla. Mua itkettää joka päivä Naken haettuani kun olen niin kiitollinen. Ehkä raskaushormoneillakin on vähän osuutta tähän syvään liikutukseen...


Olen kyllästynyt lihavaan olemukseeni ja siihen että koko ajan vain lihon lisää. Kahmin kiloja kuin sametti pölyä, paaaaaljon. Yritän fiilistellä että tämä on todennäköisesti elämäni viimeinen raskaus, mutta se tuntuu vain helpottavalta. Ainut mitä saattaa tulla ikävä on vauvan ihanien liikkeiden tunteminen.

Vapaapäivien kuulumiset

Tänään on ollut ihanan leppoisa sunnuntaipävä kahdestaan tyttöseni kanssa. Nukuttiin myöhään (=8.30). Olin kirjoittamassa että kiireetön aamupala, mutta niin meillä kyllä aina on. Päiväkotiaamuina N ei syö ollenkaan aamupalaa kotona ja muutoin sitä aikaa kyllä on. Onneksi, koska meillä harrastetaan monen ruokalajin aamiaisia puuroineen ja marjoineen, leipineen, hedelmineen. 

Aamupalan jälkeen leikittiin. Huomasin, että huolimatta melkoisesta juonettomuudesta taaperonkin kanssa on oikeasti kivaa leikkiä, kun on vain aikaa siihen. Usein arjen askareet painavat päälle ja leikin puolihuolimattomasti samalla toisella kädellä siivoten/ meikaten/ laittaen wazup-viestiä/ kokaten, mikä tyydyttää Naken seurankaipuun vain välttävästi ja tekee itselle ärtyneen olon, kun mihinkään ei voi kunnolla keskittyä. Nyt sen sijaan keskityin ja oikeasti varmaan kaksi tuntia napotin lattialla ja niin me leikittiin. Suureksi osaksi ihan hiljaa vieläpä, ihan kuin jonkun flow-tilan vallassa kumpikin. Oli yllättävän rentouttavaa antaa käsien touhuta legojen, palikoiden ja keittiövälineiden  parissa, mielen liihotellessa omia latujaan... Nakke tykkäsi kun äiti oli läsnä, sain välillä spontaaneja halauksia ja muuten hänestä välittyi ihana tasapainoinen rauha ja tyytyväisyys.

Vapaat ovat menneet nopeasti mutta aivan harvinaisen kivojen juttujen parissa. Perjantaina kävin elokuvissa katsomassa Viikossa aikuiseksi, ja vaikkei ollutkaan niin hyvä kuin olin odottanut (rima oli melkoisen korkealla) niin oikein suositeltava  kuitenkin (siis jos tykkää kotimaisesta hömpästä). Kontista tultiin hakemaan muutamia huonekalujamme ja tuotiin tilalle klahvikirjoituspötä ja vitriinikaappi ja ne on iiiihaanaat, ja kuten eilen Villelle sanoin mulla oikein sielu lepää kun täällä on nyt niin siistiä ja avaraa. Sieluni hiljentyy usein lepäämään kivojen asioiden äärelle, se on siitä kiitollista sorttia.

Eilen käytiin Naken kanssa aamupäivästä Lidlissä. Jonottaessamme joku mies ohitti meidät niin, että otti ensin tukea rattaistamme ja sitten NAKEN PÄÄSTÄ! Mulla oikein raivo leimahti sisälläni ja riuhtaisin vaunut pois, ja ennen kuin edes tajusin yritin huitaista miestä! En osunut (onneksi?), mutta kyllä jäi pitkäksi aikaa jotenkin järkyttynyt ja pöyristynyt olo. Kotona kävin vessassa ja noustessani pöntöltä jäin taas haukkomaan henkeäni epäuskosta: olin pissannut kenkään! Siinä vaiheessa oli kylllä pakko jo nauraa, samalla kun kuurasin kenkää puhtaaksi. Nakke oli löytänyt hyvän jemman jalkineelleen. 

Loppupäivä sujuikin kommelluksitta. Villen täti tuli kylään, söimme aamulla leipomiani juustosämpylöitä ja salaattia ja vaihdoimme kuulumisia pitkälle iltaan. Nakke oli onnellinen kun oli tupa täynnä ihailevia aikuisia (hoidossakaan hän ei kuulemma tykkää toisista lapsista, aikuisista vain, öhm) ja tepasteli touhukkaana ikiliikkujana koko kolmituntisen vierailun ajan. Perjantaina meillä kävi Naken kummisetä ja toi upeita Kiinan tuliaisia, mm. leopardikuvioiset converset ja suloisen pöllölaukun. Nakke taisi kuitenkin olla eniten innoissaan kummin kanssa leikkimisestä. Leikkikeittiön hellassa paistui apinapaisti ja erilaisia liemiä ja keitoksia maisteltiin ahkerasti.

Torstaina oli rakenneultra ja arvatkaa mitä: tyttö siellä mahassani majailee! Täytyy myöntää että olin ehkä vuorokauden jotenkin pettyneellä, surullisella mielellä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Olin ollut niin sataprosenttisen varma että saadaan poika, että tuntui jotenkin tyhjältä ja huomasin miettiväni, minne se X X X (pojan nimi) on kadonnut? Missä minun poikani... Sitten kuitenkin mieli tottui ja nyt on tietysti aivan ihanaa saada pikkuinen tyttö, Nakelle sisko. Ja ultran tärkein anti eli vauvan rakenteet olivat juuri niin kuin tässä vaiheessa kuuluukin. Pikkuisella on nyt painoa 380 grammaa ja hän on edelleen kovin rauhallinen, vaikka liikkuukin paljon (kuulostiko ristiriitaiselta? Hän siis liikkuessaan potkii pitkän aikaa samaan kohtaan, ei myllää ja melskaa niin kuin vertailukohteensa Nakke, josta ei koskaan tiennyt minne hän seuraavaksi potkii ja miten päin hän milloinkin sattui olemaan).

Kunhan Ville tulee töistä hyppään autonrattiin ja hurautan siskoni luokse. Käymme syömässä tai vietämme muuten aikaa ja menemme illalla teatteriin! Huomenna sitten pakkaan itseni, Naken, rattaat ja satamiljoonaa nyssäkkää ja lähdemme toisen siskoni luokse yökylään. Tiistaina onkin sitten hyvä mennä vähän töihin hengähtämään.

Pieni puolustuspuhe hoitajille

Nyt, kun on oma lapseni on päiväkodissa, pystyn jopa aiempaa vähemmän ymmärtämään valittavia omaisia esim. vanhus-/vammaistyössä. Minusta on aivan mahtavaa, että joku, alalle halunnut ihminen, pitää kalleimmasta aarteestani huolta jotta minä pääsen tekemään mitä haluan. Valittajat tuntuvat unohtavan, että vaihtoehtona olisi pitää lapsi/ muu omainen omissa hoivissa kotona. Joka haluaa keksii keinot.


Nakke tuli tänään kipeäksi. Hän on elämässään sairastanut niin vähän että mulla melkein sydän särkyy, kun toinen on niin veltto ja väsynyt tulikuuma pikku kekäle, kaukana siitä termiitistä mitä normaalisti on.

Hämy väijyjä lastenaltaassa ja muutama ajatus lapsiperheen vanhempien vuorotyöstä

Sain tänään kännykkäkaupassa kuoret ilmaiseksi (22€), koska myyjän mukaan mulla on varmasti muitakin rahareikiä. Aivan todella ystävällistä, mutta väistämättä aloin miettiä miten hemmetin köyhältä mun täytyy näyttää. Mikä ei ole aivan totuus, vaikkei tämänpäiväisestä tilipäivästä jäänyt hirveästi käteen. Laskujen ja erinäisten ostosten jälkeen sen verran kuitenkin, että loppukuun pärjää.


Välillä säälittää kauheasti, kun Naken pitää käydä päiväkodissa. Pahinta siinä on mielestäni se, ettei saa mennä oman unirytmin mukaan. Tuntuu aivan väkivallalta herättää yksi-vuotias kesken uniensa. Muuten en pidä päiväkotia mitenkään pahana juttuna ja olen yhä vahvemmin päätynyt ajatukseen, että toisin kuin meille Villen kanssa usein kauhistellaan/ päivitellään, on minusta lapsenkin kannalta paljon hyviä puolia siinä, että molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä. Hoitopäivät ovat lyhempiä kuin perustoimistoduunareiden muksuilla ja vaikka perheen yhteistä aikaa on vähemmän, saa lapsi paljon aikaa kotona jomman kumman vanhemman kanssa. Ja usein on pidempiä vapaaputkia esimerkiksi yövuorojen jälkeen.


Käytiin taas aamulla Naken kanssa uimassa. Oli vähän kuumottavaa, kun lastenaltaassa oli toinen pikkutyttö vanhempiensa kanssa, ja Nakke iski tähän silmänsä. Vilkutteli ensin kaukaa ja huuteli "teeve, teeve!" ja kohta sitä jo hengattiin varsin liki tätä vierasta perhettä, Nakke onnellisena ja minä vaivaantuneena kulahtaneissa bikineissäni tuntien itseni epäilyttäväksi väijyjäksi.

Uimakaverit

Olin tänään Naken kanssa uimassa, se on meidän yhteinen harrastus (jos sallitte termin harrastus käytön kahden käynnin jälkeen. Niitä tulee lisää!). Altaassa tapasimme ikäiseni äidin pienen pojan kanssa. Jotenkin jännitän toisten äitien kohtaamista ja jännitystä peittääkseni muutun sen verran pirtsakaksi, että tuokin äiti taisi säikähtää minua. "Oi siellä on pieni poika", sirkuttelin Nakelle kimeän pirteällä äänellä, "Minkäs ikäinen hän on?" "Puoli vuotta", pojan äiti vastasi, "entäs sinulla tuo?" "Vuoden ja viisi kuukautta." Ja sitten olimme molemmat jotenkin järkyttyneitä ja vaivaantuneita, koska kokonsa puolesta puoli-vuotias oli ainakin pari kiloa Nakke-kirppua isompi. Usein Nakkea luullaan ikäistään nuoremmaksi, monesti kysytään esimerkiksi joko hän on vuoden. Tuolla pojalla on varmaankin päinvastainen tilanne.

Nakke sai taas älyttömästi huomiota mummoilta. Enimmäkseen positiivista ja söpöttelevää, mutta yksi moukka kysyi kauhistuneena, mitä varpaille on sattunut. Sanoin ettei mitään, tuollaiset ne ovat aina olleet, johon hän osaaottavasti/ säälitellen: voi kauheaa. Voi jumankauta! Sanoin että ei se ole yhtään kauheaa, ihan samalla tavalla hän touhuaa kuin kuka tahansa muukin. Rouva ei vastannut ja leijonaemo minussa viilteli hänestä pitkiä suikaleita ja pisteli poskeensa.

Pukukopeilla oli vähän hässäkkää, kun kahdelta rouvalta oli "varastettu" uimapuvut! Voi päivittelyn määrää! Turpakäräjät ja mikä nykyajan ihmisiä vaivaa! ja kyllä jos on jonkun elämä varastetusta uimapuvusta kiinni--! kimpoilivat seinistä ja ryhmähysteria uhkasi levitä. Viereisellä kaapilla nainen alkoi suurieleisesti ja isoäänisesti etsiä myssyään ja minä aloin yhtä suurieleisesti nostella omia tavaroitani, aivan kuin hän olisi minua epäillyt. Pipo löytyi sitten jostain sivupöydältä ja poislähtiessä infotiskin ohittaessani kuulin, miten ainakin toinen "varastettu" uimapuku oli palautettu sinne.

Nakke käveli ulkona pitkän pätkän kädestäni kiinni pitäen enkä ole ikinä ollut hänestä ylpeämpi. Minun vauvani osaa kävellä! Se tuntuu aivan hemmetinmoiselta maailman ihmeeltä.

Lapsirakkaat suomalaiset

Julkisessa keskustelussa tuntuu olevan yleisenä näkemyksenä suomalaiset lapsivihamielisinä ihmisinä. Miten lapset eivät saisi kuulua eivätkä oikein näkyäkään ja miten kännissä mökeltävä juoppokin on toivotumpaa seuraa bussimatkalle kuin uhmakohtauksen vallassa parkuva taapero. Noh, mulla on aivan päinvastaisia kokemuksia. Oikeastaan joka kerta, kun olemme Naken kanssa jossain julkisella paikalla, saa hän positiivista huomiota vierailta ihmisiltä. Tänään olimme kahdestaan uimahallissa ja valehtelematta ainakin 15 eri ihmistä lausui hänelle jonkun ystävällismielisen sanan. Kahvilan myyjä tarjosi Nakelle maidon ja kantoi tarjottimemme pöytään, mikä tuokin on käynyt ennenkin. Ehkä alamme saada erilaisiakin reaktioita kun ah! uhmaitkupotkuraivarit astuvat kuvaan. Mutta tähän asti on kyllä ollut silkkaa lämminsydämisen lapsirakkauden juhlaa.

Parit ärsytykset

Pikainen bloggaus kännykällä Naken "nukkuessa päiväuniaan" yläkerrassa (hirveä höpötys ja selostus kuuluu pinnasängystä. Äsken kävin vaihtamassai vaipan ja oli ylettynyt repimään sellaisen sätkynukkekoristeen seinältä :D ). Hörpin tässä samalla cappuccinoa ja lämmittelen viltin alla; nautin tästä päivän toisesta vapaahetkestäni. Toinen alkaa illalla seitsemältä Naken kavuttua yöpuuhun.


Tuli vain jostain mieleen, että tiedättekö mikä on ärsyttävä ja yleinen tapa kyläillessä? Alkaa jo eteisestä, kun hän jonka luona kyläilläänalkaa tohinalla ihmetellä, mistä löytyisi vapaa henkari mihin vieras voisi iskeä takkinsa. Ennakointia!?? Tuohon kyllä syyllistyn usein itsekin. Toinen aivan hiton ärsyttävä, kysyä vieraalta Mitäs mä nyt sulle osaisin tarjota?. Olisiko kannattanut miettiä sitä jo ennen kyläilyä?! Jos olisi pokkaa pyytäisin kepeään sävyyn leipaisemaan kakun. Koska ei ole mutisen vaivaantuneena, että no eihän minun takia mitään...


Töissä varmaan kaikki tietävät raskaudestani, mutta vain muutama on suoraan onnitellut. Tuollainenkin käytös menee yli hilseen. Ylipäänsä paljon on ärsyttäviä tapoja ihmisillä. Onneksi on sunnuntaihin asti vapaata, saan balsamoida hermojani kotipesässä.

Viikon varrelta

Muutamassa seuraamassani blogissa on aina viikottain/ kuukausittain listoja esimerkiksi kuluneista tapahtumista/ lemppareista/ mistä tahansa ja niitä on niin kiva lukea PLUS koska kirjoitustahtini on onnettoman laahaava nykyään, ajattelin alkaa joka sunnuntai pistää kuluneen viikon pakettiin ja ihan vain ranskalaisin viivoin listaamalla kuluneen viikon juttuja. Puuh. Mikä hoututteleva ja selkeä aloitusvirke.

- Jalastani leikattiin patti ja vaikka kyseessä oli vain pikkuriikkinen paikallispuudutuksessa tehtävä operaatio enkä ole aiemmin kokenut sairaalakammoa, jännitin tuota jostain syystä aivan kamalasti. Oli hirveää maata siinä steriilissä oudossa ympäristössä ja odottaa mitä tuleman pitää, eikä asiaa auttanut se että aloin kuvitella kaikkia keskitysleirien ihmiskokeita ja kaikkea muuta jossa oikeus oman kehon koskemattomuuteen menetetään. Hoitajat olivat todella ystävällisiä ja rohkaisevia ja nopeastihan se leikkaus oli ohi, mutta oli silti niin inhottava kokemus etten voinut kuin itkeä kotona. Villellä oli varmaan jotain omia tilanteita meneillään koska itkevä vaimo lähinnä ärsytti häntä, ja niin minä poloinen lohtua vaille jäänyt yritin mahdollisimman vähä-ärsyttävästi saada järkeni takaisin.

- Sain leikkauksesta viikon sairauslomaa ja aloitin heti ensimmäisenä iltana pitkään suunnittelemani unikoulun Nakelle. Nyt Nakella on edessä kuudes yö omassa sängyssään ja tänään siirsimme hänet omaan huoneeseen. En todellakaan tiedä olenko MINÄ valmis, mutta tuntuu järkevältä samalla unikoululla hoitaa nyt tuokin muutto. Viime öinä Nakke on herännyt muutaman kerran ja vaikka unikoulun tarkoituksenahan onkin, että lapsi oppii herätessään rauhoittamaan itse itsensä takaisin uneen, olen jo pompannut peittelemään hänet takaisin ennen kuin unenpöpperöiset aivoni edes ovat ehtineet tajuta mitä teen.

- Tuntuu todella, todella, todella haikealta ettemme enää ikinä (toivottavasti!) nuku Naken kanssa samassa huoneessa emmekä, voi itku sentään, perhepedissä. Tietysti oman jaksamisen kannalta on tarpeellista saada nukkua pitkiä unipätkiä mutta voi että kaipaan unissaankin luottavaisena lähemmäs painautuvaa lasta jakamaan tyynyni. Nytkin itkettää ihan kamalasti kun vain mietinkin.

- Tällä viikolla on pariinkin otteeseen pitänyt tarkistaa peilistä onko otsaani kirjoitettu paskasanko. Ihminenhän muistaa negatiiviset sanat viisi kertaa tehokkaammin kuin positiiviset ja tällä viikolla ei kyllä ole positiivisuuden kukka kukkinut. Ei ole ollut mitään yksittäisiä erityisiä juttuja, paljon pieniä paskakukkasia vain.

- Tajusin havahtua pohtimaan, että nyt kun aloitan marraskuussa hoitovapaani ja teen samalla keikkatöitä omalle työpaikalleni, niin käytänkö normaalia vai sivutuloverokorttia. Ah ja nyt muistinkin että normaalia! Huh. 38 % verotus ei ihan hurjasti leivisköille löisi, jos tekee sellaisia viiden tunnin arkiaamuja... Yksi murhe vähemmän.

- Nakke on ollut aivan hurjan ihana tällä viikolla. Se, että saan iltaisin omaa aikaa tekee minulle niin hyvää, ja jaksan hurmaantua tyttärestäni aivan uudenlaiset sydämet näkökentässä. Itseni lisäksi myös Nakke tuntuu jotenkin "vahvistuneen" siitä, että hän nukkuu yöt meistä erillään. Aivan kuin hän luottaisi, että äiti voi olla toisessa huoneessa eikä se sieltä minnekään häviä vaikka minä olen leluileni täällä olkkarissa.

- Olen tehnyt perheemme jokaisen ruoan ja jokaisen siivouksen. Täyshoito pelaa.

- Ystäväni, Naken kummitäti, sekä hänen suloinen pieni tyttärensä kävivät meillä eilen ja toivat hyvää mieltä, hajuveden ja kassillisen vaatteita ja kirjoja.

- Käytiin torstaina Naken kanssa Hyvinkäällä ystävääni moikkaamassa ja hänen iiiihaanaa viisi-viikkoistaan ihastelemassa. Vauva nukkui sylissäni tunnin ja ei sitä vain enää muistanutkaan, miten pikkuruisia nuo vastasyntyneet ovat.

- Olen aika innoissani, että nyt kun Nakke nukkuu omassa huoneessaan voin taas alkaa lukea iltaisin sängyssä!

- Kävin tänään siskoni kanssa kaupungille pyörimässä ja sitten kurvissa sushilla. Mmmmmmmmmm!

- Toinen siskoni oli meillä perjantaina ja vietimme kivan yhteisen päivän Vantaalla pyörien ja meillä telkkaria katsoen ja nintendoa pelaten.

- En ole syönyt koko viikolla karkkia MUTTA olen käynyt kahdesti hampurilaisella. Ups. Ja jee (karkittomuudesta)!

- Haluaisin yöpöydän ja yövalon, koska pinnasängyn muutettua pois (YHHYYY) makuuhuoneeseen vapautui kivasti tilaa. Kunhan saan palkan menen Konttiin katsastelemaan. Yritän nykyään, etten ostaisi uusia tavaroita ennen kuin olen kiertänyt ainakin yhden kirpputorin tai vastaavan. Maailmassa on älytön määrä käyttökelpoista tavaraa kun vain näkee vähän vaivaa.

- Pidettiin yhtenä iltana Villeseni kanssa leffailta, katsottiin Gatsby. Visuaalisesti upea, tykkäsin. Vaikka nukahdinkin kesken ja piti katsoa loppupuolisko seuraavana päivänä...

Jopas on helppo kirjoittaa ranskikset apuna. Tulkoon tästä tapa!

Hullu pikkarinainen aka saikustakieltäytyjä sekä hyvin alkanut unikoulu

Aaaaaaaaah! <- Tuo on ääni joka kuvastaa syvää helpotusta ja rentoutumista ja tulee aivan vatsan pohjasta asti. Minulta leikattiin tänään päiväkirurgisena operaationa sellainen patti jalasta ja sain siitä hyvästä viikon sairauslomaa. Olisin saanut kaksi, mutta nostin vähän hulluuspisteitä lääkärin silmissä ja pyysin niin lyhyttä saikkua kuin mahdollista. Tässäkin ojassa mylvii tietysti oma lehmä ja tällä kertaa se Mansikin sijaan tottelee nimeä hoitovapaa ja keikkatyöt, jotka siis alkavat marraskuussa ja näin ollen ovat menetettyä tuloa jos en pääse sorvin ääreen. 

No mutta siis, koska olen maailman huonoin vain olemaan ja lepäämään piti tällekin odottamattomalle lomalle keksiä projekti. Erinäisten Villeä niin ilahduttavien siisvoustehtävien lisäksi aion nyt vihdoin pitää Nakke-tyttösemme unikoulun. Olen valmistautunut siihen huolella lukemalla eri lähteistä neuvoja ja tietoa. Olen psyykannut hermojani jotka ovat niiiiin huterat mitä tulee oman lapsen itkuun. Ja enpä voisi olla tyytyväisempi! Ensimmäinen ilta takana ja nukahtamiseen meni aika lailla tasan puoli tuntia.

Tähän mennessähän Nakke on aina kesästä ja töideni alkamisesta saakka nukahtanut syliin sohvalle noin kymmenessä minuutissa ja jatkanut sitten uniaan sohvannurkassa niin kauan kun könyämme koko porukka yläkertaan. Yleensä nukumme koko porukka perhepedissä. Perhepeti itseasiassa olisi mulle yhä ihan jees, koska vaikka osa öistä on levottomia on suurin osa kuitenkin aivan kohtalaisia, ja uninen lapsi joka luottavaisena kaivautuu lähemmäs lähemmäs lähemmäs on vain niin sydäntälämmittävän ihana. Silti yritän nyt samaan syssyyn opettaa Nakkea jatkamaan unia omassa sängyssä perhepetiin siirtymisen sijaan - pitää takoa kun rauta on kuuma ja seppä hyvässä tikissä. 

Voi kunpa tämä sujuisi jatkossakin yhtä hyvin! Mutta vaikkei sujuisikaan luulen että omat hermoni pitävät. Kuten sanottu olen erityisen huono kestämään oman lapseni itkua, mutta tällä kertaa (pitkällisten psyykkauksien ansiosta) tiesin ettei hänellä ole mikään hätä. Tietysti hänelle olisi mukavampaa nukahtaa kapaloon syliin ja tietysti hän reagoi uuteen ei niin mieluisaan tilanteeseen itkulla, mutta hädästä siinä ei ole kyse. Olin koko ajan läsnä, lueskelin pinnansängyn vieressä omalla sängyllä, itkun käydessä hysteeriseksi nostin seisomassa roikkuvan lapsen takaisin pitkälleen. Ehkä noin 20-30 kertaa koko nukutuksen aikana. En puhunut mitään, en silittänyt enkä pussannut, mutta pidin kättä rauhoittavasti. Ja jumankekka, sinne nukahti! En voi kylliksi kuvailla miten ihanalta tuntuu olla vapaasti alakerrassa ilman hissuttelua ja varomista että jos sohvalla makaava tappi herää.

Tänään on ollut hyvä, mutta rankka päivä. Leikkauksen takia jouduin heräämään jo kuudelta ja vaikka olin sairaalassa ennen kahdeksaa pääsin leikkaussaliin vasta puoliltapäivin. Kurjan pitkä aika olla syömättä, mutta mikäs siinä muuten tv:tä katsoessa ja huovan alla torkkuessa. Vaihtaessani leikkaussalivaatteita kävin seuraavan sivistyneen pikkaridialogin sairaanhoitajan kanssa:

Sairaanhoitaja: Ja sitten jätät omat vaatteet tuohon kaappiin ja puet nämä tilalle.

Minä: Ai siis alusvaatteetkin jätän?

Sairaanhoitaja: Niin...

Minä: Ai... kaikki alusvaatteet?

sairaanhoitaja: No omat alushousut voit pitää.

Minä: Aah, hyvä! (?????? Hyvä :-D Hullu pikkarinainen on kiintynyt kalsareihinsa.)

Sairaanhoitaja: Sillä varauksella että jos desinfiontiainetta valuu joudumme mahdollisesti leikkamaan alushoususi pois.

Minä (innokkaana pervona) : No se ei haittaa!

Hihittelin itsekseni aika pitkään hoitajan poistuttua.

Viime viikko oltiin perheen kanssa kotikonnuilla. Tiivis viikko taas niin kuin aina ja esimerkiksi molemmat kummipojat jäivät näkemättä, mistä tulee aina vähän huono omatunto. Paljon kuitenkin ehdittiin, käytiin mm. uimassa koko perheen voimin! Oli Naken ensimmäinen kerta kylpylässä ja niin paljon hän nautti, että mennää varmasti uudestaankin. Yksi vieras pikkutyttö huomasi Naken puuttuvat varpaat ja sanoi: Oi, pieni vauva! Tuolta pieneltä vauvalta puuttuu varpaita. Se on vielä niin pieni vauva ettei sille ole kasvaneet kaikki varpaat." Hih, logiikka kymppi. Sitten alkoi kyllä jo vähän ärsyttää kun aina sattuessamme vastakkain hän kommentoi miten "tuossa on se vauva jolta puuttuu varpaita". Olisi varmaan pitänyt jutella aiheesta mutten vain jaksanut. Todellakaan hän ei sanonut sitä millään pahalla, mutta kun tuo on juuri se miten pelkään ihmisten Nakkeen suhtautuvan, bongaavan pari hassua varvasta kokonaisen pienen tytön sijaan.

Päästiin myös Villen kanssa kahdestaan rimpsalle ja Nakke oli ensimmäistä kertaa vanhemmillani yötä. Hyvin oli mennyt. Olen niin onnellinen ettei Nakke enää vierasta vaan on luottavainen, reipas lapsukainen.

Nyt vähän särkylääkettä ottamaan kun tuota haavaa alkoi jomotella ja samalla jos glögit keittelisi. Muistinko jo mainita että on aika hemmetin mahtavaa tällainen aikuisten illanvietto. ;-) Ja tosiaan saa pitää peukkuja että seuraavatkin illat menevät yhtä hyvin!

Lomailua

Säpäkkä neuvola-aamu. Aamupalalla Nakke sai mustikan yöpaitansa sisään - jep, älkää edes kysykö, älkääkä sitäkään miten paljon sotkua voi yhdestä ainoasta mustikasta tulla. Meikatessani pudotin poskipunan, joka tottakai hajosi. Luulin siivonneeni kaiken ja kohta luokseni läpsytteli mairea Nakke poskipunan särpäle suussa ja väriä suupielissä eli ei kun uudestaan siivoamaan, tyttö ja kylppäri. Kylmää kahvia, puolijuoksua perille neuvolaan. Hikisenä, ehdimme. Nakke sai kolme piikkiä ja jokaisen kohdalla minä paruin sisäisesti kovempaa kuin mihin Nakella ääntä riitti.

Kotiin tultuamme naapuri pysäytti ja kyseli, osaanko neuvoa kantoliinasidontoja. Hän muisti nähneensä minut useaan kertaan kantamassa Naken ollessa pieni, repussa tosin, mutta siitä juttu ryöpsähti ja voi kun oli kivaa jutella ja tutustua. Pääsin näkemään hänen kuusi-viikkoisensa ja oi, voi!, vauvat ovat niin niin niin lumoavia. t. krooninen vauvakuumeilija.

Viikko sitten Nakke täytti vuoden ja minä aloitin kesäloman. Ihanaa olla lomalla! Olen ehtinyt vaikka mitä, tavata ihmisiä, vierailla vanhempieni luona Savossa, löytää taas uudelleen tatsin kotipäiviin ja taaperoikäisen meininkeihin, shoppailla vähän, käydä kampaajalla, ajaa satoja kilometrejä autolla, lenkkeillä raikkaassa metsässä, saunoa rantasaunassa, löytää ampiaisen jalkapöydältä ja hirvikärpäsen rinnasta, nauraa katketakseni, olla assistenttina yksi-vee kuvauksissa ja eilen vielä poistattaa viisaudenhampaan. Onnistuin lietsomaan itseni ihan hurjaan jännitykseen siinä leikkauskaavun alla maatessani ja aika epämukavaahan se sitten olikin, vaikkei puudutusten ansiosta tietenkään sattunutkaan. Parin kuukauden päästä uusiksi, jihhei!

Kohta kunhan Nakke herää ja saadaan syötyä lähdetään kukkakaupan kautta Villen tädin luo. Vaihdan kukkakimpun polkupyörään, jonka hän - kuvitelkaa! - ilmaiseksi minulle lupasi. Universumi oi universumi, taas olet minulle hyvä. 

Illalla saan tänne meille yökylään ystäväni ja kummipoikani, iiihaanaa! Loma on vielä aluillaan, kaikki on hyvin, aikaa on.

Laatikon reunalla

Meidän taloyhtiömme on täynnä, siis totisesti täynnä, lapsia. Lapsia ja sitten kauniita ja upeita äitejä ja isiä, jotka istuvat aamusta iltaan muksuineen pihalla, notkuvat toistensa ovilla juoruamassa ja antavat lastensa kyläillä toisten luona, käyvät itsekin kahvikupposella. Olen seurannut tätä ystävystymistä sivusta ja miettinyt: hitto vie, taas taas taas sivussa. Tuo taloyhtiömmehän on uusi, kesäkuun ensimmäinen viikonloppu 2013 oli täynnä trafiikkia kun muutimme kaikki silloin. Kaikille siis yhtä uutta, ja silti osa on päässyt enemmän ineen. Tietysti tähän tutustumattomuuteen on meidän perheen osalta eniten vaikuttanut se, että koko kuluneen vuoden Nakke on ollut pikkuinen vauvanrääpäle enkä ole hänen siivellään voinut tutustua, kun on vain kaahotettu vaunulenkkejämme ja hautauduttu kotiin.

Vaan toista on nyt! Kuten olen kertonut on Nakke alkanut liikkumaan, uusimpana uutuutenaan pari päivää sitten oppimansa kiipeäminen (Omg! On muuten todella hurjaa, kun 70 senttinen täysin itsesuojeluvaistoton ihmisenpoikanen kapuaa hirveää vauhtia portaita!). Ollaan pari kertaa käyty perheen kesken läheisen leikkipuiston hiekkalaatikolla että Naketsu pääsee purkamaan energiaansa ja eilen rohkaistuin sen verran että mepäs menemme Naken kanssa oman pihamme laatikolle. Kyllä, r o h k a i s t u i n ! Kun siellä näkee niitä kauniita, timmejä, ruskettuneita kolmen lapsen Super(koti)äitejä ja -isiä jotka niiiiin tuttuina heittävät läppää keskenään niin sitä on pöhkössä mielessään jo kehitellyt taloyhtiön leikkipaikasta sellaisen pienen porukan olohuoneen. Eilen sitten sain siis järkeä päähäni, puin Naken ulkotamineisiin ja valmistauduin kohtaamaan superäidit ja -isät.

Meni hyvät valmistautumiset hukkaan, kun huomasin vasta pihalla että ulkona sataa. Huomenna, tai siis tänään sitten! Olemme nyt viikon aikana nähneet kahdesti serkkuani perheineen ja se, miten Nakke onnellisena ja keskittyneenä "leikkii" pikkuserkkujensa kanssa on ihanaa katsottavaa. Toivon siis Nakelle lapsiseuraa ja itselleni sellaisen varman fiiliksen naapurien kanssa. Ehkä että voisi pysähtyä vaihtamaan kuulumisia ja vaikka lainata sokeria. Kesällä istua hiekkalaatikon reunalla ja hörpätä kahvit. Lapsellinen haaveeni olkoon kuultu.

Kuulumisia herkkyydestä kissoihin ja sisaruudesta ensimmäiseen äitienpäivään

Rauhallinen kahvihetki: vain minä, kupillinen espressoa, blogi ja kaivinkoneen ääni. Toisin kuin voisi ajatella on tuo ääni minulle suorastaan musiikkia korville, koska se saa kaupunkilaistyttö-Naken vetämään ihania kolmen tunnin päiväunia. Mitä kovempi meteli sitä syvempi uni! Toivon ettei naapureiden piha tule koskaan valmiiksi.

Katsoin eilen Duudsonit tuli taloon -ohjelman, ja siinä lopussa vilautettiin seuraavaa jaksoa jonka päähenkilönä on pahasti koulukiusattu Eemeli-poika. Olen nyt sitten miettinyt suunnilleen vain sitä poikaa ja tuntenut suurta myötätuntoa ja sääliä. Miksi pitää olla kiusaajia, miksi, miksi! Verkkokalvoilleni on tatuoitunut kuva kyynelsilmäisestä, sieluaan myöten säikähtäneen näköisestä Eemeli-pojasta.

Olen aina ollut herkkä, mutta tämä äitiys on vahvistanut sitä piirrettäni potenssiin sata. Ei oikeasti mene päivääkään, ettenkö joutuisi ajattelemaan "kaikkia maailman sorrettuja, poljettuja ja heikkoja", niin kuin äskettäin itselleni puuskahdin. Tyyliin jos radiossa sanotaan että siellä ja siellä nälänhätä voimistuu, kuvittelen mielessäni nälästä sairaan lapsen niin elävästi että omaan sydämeen sattuu ja nälkä miltei korventaa omaa vatsaa. Tuntuu että aivan tuloillaan on sata miljoonaa kyyneltä mutten itke niitä, mietin vain, koko ajan mietin vain.

Välillä olen miettinyt, pitäisikö mennä juttelemaan vaikka neuvolapsykologille, jos hänellä olisi jotain vinkkejä miten saisin vähän kovetettua itseäni. Mutta en taida kuitenkaan viitsiä, kun varmaan ajatukset normalisoituvat kunhan hormonitkin palautuvat taas imetyksen loppumisen myötä normitasolle, ja tietysti varmaan töiden aloituksellakin on positiivinen vaikutus, kun ei vain päivät pääskytysten mieti omia juttujaan. Ja siis herkkyys on mun mielestä tosi jees ominaisuus, siitä en edes haluaisi eroon, vaikka nyt meneekin vähän yli. 

Kissat muuttivat eilen kesäkotiinsa Naken kummisedän äidin luokse. Tämä oli kuulemma jo oikein ihastunut kesäkämppiksiinsä ja olen varma, että kissoilla on siellä hyvä olla. Varmaan myös saavat toisistaan turvaa näin alkuun uutta paikkaa ihmetellessään. Minusta tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta täällä kotona, vaikken varsinainen kissalover olekaan aikoihin ollut. Ovathan ne silti perheenjäseniä, kaikkine rasittavine yökolisteluineen, sohvanrepimisineen ja tappeluineen.

Vietin melkein koko maanantaipäivän siskoni seurassa. Tuntuu että pitkästä aikaa meillä oli aikaa toisillemme, ihanaa! Tavattiin kaupungilla ja pienen kaupoissa pyörimisen jälkeen käytiin Töölössä Tokio 55 -ravintolassa lounaalla. Taivaallisen hyvää sushia! Melkein kuola valuu kun mietin. Aaaah mmm! Kivaa oli myös jutella ja varmaan pari tuntia meillä siellä vierähtikin. Sitten koitti parin tunnin hajurako toisistamme, kun sisko pakkasi seuraavan päivän matkustuskamojaan matkatavaroitaan kotonaan ja minä kävin pyörähtämässä omassani, ennen kuin lähdin hakemaan häntä ja tultiin Prisman kautta meille. Illalla käytiin vielä Mäkkärissä, olipas hyvää mättöä pitkästä aikaa ja kaiken kaikkiaan vitsit miten kiva päivä!

Seuraavana aamuna kello herätti 04:30. 04:45 oltiin jo autossa matkalla kohti lentokenttää. Siskoni muutti kesäksi ulkomaille, mikä on hänelle hieno tilaisuus mutta aiheuttaa varmasti monia orpoja oloja minulle täällä. Mutta niinhän se menee, että jokaisen on seurattava omia polkujaan ja tehtävä mitä on tehtävä, ja perhe on ja rakastaa vaikkei nähtäisi sataan vuoteen. 

Lentokentältä tultuani pääsin vähän nolaamaan itseäni, kun olin epähuomiossa räppässyt hätävilkut päälle eikä aavistustakaan mistä ne saa pois! Ihmettelin aikani pihassa ja ajoin sitten läheisen huoltoaseman pihaan, ajattelin että kyllä varmaan kohta joku tulee tankille ja osaa auttaa minua. Luin auton ohjekirjaa ja hihittelin välillä hysteerisenä ja lopulta saapui pelastajani valkoisella autollaan. Vuolaasti kiittelin häntä ja tunsin itseni aika tyhmäksi, mutta ajattelin sitten että voin joko nolostua tai sitten en, häpeäkinhän on vain tunne ja minä hallitsen omia tunteitani en ole niiden vietävissä, enkä sitten nolostunut. Aikamoista psykologisointia kello viideltä aamulla eikö!

Tänään, kunhan Ville tulee töistä, lähdetään porukalla äänestämään. En ole yhtään kiinnostunut koko vaaleista enkä niistä juurikaan ymmärräkään (eikä mun ehdokas sitä paitsi ikinä pääse missään vaaleissa läpi), mutta koska demokratia on IHAN JEES HOMMA niin pitäähän sitä käydä kansalaisvelvollisuutensa -oikeutensa täyttämässä. Siitä voisin jatkaa salille nyt kun Ville ja Nakke eivät enää tarvitse minua mihinkään iltahommiin, yhhyy, yhhyy, yhhyy.

Vielä pari sanaa äitienpäivästä! Ensinnäkin oli ihanaa pyöriä rakkaan ystäväni ja hänen maailman suloisimman tyttärensä kanssa kaupungilla. Käytiin hakemassa ruusukimppumme, ihailtiin kaunista kesäistä Helsinkiä ja mentiin sitten kahville. Tyttösemme pitivät huolen, ettei kovin syvällisiin keskuteluihin tullut juututtua, kun Nakke keikkui polvellani ja oli vailla milloin maissinaksua, milloin sosetta, ja ystäväni melkein kaksi-vee tutkaili kiinnostuneena ja sirkeänä mitä ympärillä tapahtuu. Perus lasten meininkejä, siis, ja mielelläni lähden toistekin tuolla kokoonpanolla kahvittelemaan ja kartsalle pörräämään.

Kotiin tultuani Ville kattoi meille kahvit ja itse leipomansa kakun, joka oli koristeltu "äitiyden alkulähteen mukaisesti ja myös eilen päättyneen imetyksen kunniaksi" tissiksi. Otin tietysti heti ison palan nänniä, hoh hoh. Illalla käytiin vielä läheisessä metsässä kävelyllä koko porukka ja Naken mentyä nukkumaan katsottiin Villen kanssa Suomi-Venäjä -jääkiekko-ottelua ja juotiin kaljaa. Ei siis mansikoita, shampanjaa eikä korulahjoja vaan juuri minun näköinen äitienpäivä. ;-)

Touhulan kylän tapahtumia

Ihana päivä ollut tänään! Monen monituisen iltavuoron jälkeen Villellä koitti vihdoin vapaapäivä, ja vaikka se onkin vain tämä yksi köykäinen eilisen iltavuoron ja huomisen aamuvuoron välissä, on silti tehnyt hyvää olla koko päivä perheen kesken. Olen huomannut itsestäni, että oikeastaan aina kun mua alkaa nyppiä Ville/ avioliittomme tila, olemme silloin nähneet liian vähän. Kaipaan toista ja unohdan kaiken hyvän mitä yhteiseen arkeen kuuluu; alan pitää yhteisenä arkena eri aikaan nukkumaan menemisiä ja heräämisiä, keittiöön jätettyjä sotkuja ja hiljaisia nurkkia. 

Sain aamulla nukkua pitkään, kun vaihdoin eilisen nukkumavuoroni tähän päivään. Teki niin hyvää! Vähän ennen yhdeksää nousin, kun Ville toi Naken maitotankkaukselle, ja sunnuntain ja perheen yhteisen vapaapäivän kunniaksi annoin tytön nukahtaa tissille. Okei, oli siinä aimo annos laiskuuttakin mukana, rueta nyt pukemaan ja hilaamaan ulos vaunuihin, mutta oikeasti halusin myös hemmotella pikku Nakkeani joka niin suloisesti siihen käpertyi uneen. Nukkuikin sitten puolitoista tuntia meidän sängyssä aamun ensimmäisiä päikkäreitään.

Päivällä käytiin koko porukka kaupassa jättimegaostoksilla, joihin hassaantui satamiljoonaa euroa rahaa... Vähintään, siis. Glunk, köyhä nieleskelee. Jääkaapissa ei ollut ennestään paljon muuta kuin valo, pakkanen haukotteli tyhjyyttään ja kuivakaapissakin nuhjaantui vain kämäinen jauhopussi ja yksinäinen hernerokkapurkki, eli eihän se ilmaista ole kun rupeaa tyhjiä varastoja täyttelemään. Nyt on kuitenkin hyvä ja turvallinen mieli kun on ruokajemmoja, t. höperö orava.

Keittelin Nakelle pariksi viikoksi eteenpäin ruokasoseita pakkaseen ja pesin monta koneellista pyykkiä. Ihastelin söpöä tytärtäni joka on ollut tänään jotenkin erityisen ihana. Sellainen rauhallinen ja veikistelevä kujertelija. Todellakin vanhemmuus muuttaa koko elämän ja tavallaan tekee paljon hankalammaksikin asioita, ja jo se ettei saa nukkua silloin kun haluaa on opettelun paikka, samoin kuin se että aina aina aina asettaa toisen ihmisen tarpeet omiensa edellä, mutta voi hyvä Luoja miten äitiys vaan on parasta. Joka ikinen päivä saa kokea niin puhdasta iloa ja onnea ihan vaikka vain katsoessaan omaa lastaan, että kaikki aiemmat kokemukset tuntuvat jotenkin laimeilta tämän rinnalla. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Tämä meidän pihapiirimme ja koko katu on kuin joku Touhulan kylä. Nyt kun on ollut näitä aurinkoisia päiviä niin joka puolella on reippaita isiä pesemässä auton talvirenkaita, puuhakkaita äitejä lakkaamassa ulkokalusteita, innostuneita ja hyväntuulisia perheitä grillaamassa ja syömässä ulkona, pirteitä ja energisiä lapsia pomppimassa tramboliinilla... Ihanaa ja ärsyttävää, tunnen itseni jotenkin tunkkaiseksi kaiken tuon rinnalla, mutta onhan se kiva että ympärillä on elämisen makua.

Kotiäitiyttä on jäljellä enää yksi ainoa kokonainen kuukausi ja muutama hassu yksittäinen päivä. Aika on mennyt järjettömän nopeasti - niin, kaikesta huolimatta, kyllä vain. Tottakai se on, koska niin aika tekee, ja ennen kuin huomaankaan istun vanhainkodissa keinutuolissa ja ihmettelen, mihin elämä kului. Olen innoissani palaamassa töihin, mutta samalla se tuntuu todella jännittävältä ja vähän kauhistuttavaltakin. Niin paljon uutta! Ihan jo työssäkin, kun kesän ajan sijaistan esimiestämme, siitä minulla ei ole kokemusta. Sitten kotielämä muuttuu täysin, yhtäkkiä en olekaan se joka saa olla Naken kanssa eniten... Kotityöt kasaantuvat, ikävöin tytärtäni ja sitten minä vasta ihmettelenkin että mihin se aika oikein kuluu!, mutta hei, onneksi on kesä, kesällä kaikki on paremmin.

Ja vaikka jännittääkin niin samalla uskon että kaikki tulee menemään hyvin, opin uudet työtehtäväni ja solahdan takaisin kivojen työkavereiden seuraan, Nakke kokee olonsa turvalliseksi omassa kotona ja siskostani tulee hänelle kuin perheenjäsen, Villen ja Naken suhde lujittuu entisestäänkin heidän ollessaan kahdesaan minun työpäivinä ja kaiken huipuksi taloudellisesti tulee menemään paremmin kuin nyt vanhempainvapaillessani. Enkä joudu enää tuntemaan itseäni turhautuneeksi turhake-naiseksi jolta oikea elämä valuu ohi kodin ikkunakaltereiden läpi tuijotellen.

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Tai melkein kaikki, jos nyt saivartelen.

Haluaisin maalata pirtinpöytämme ja penkit raikkaan mintunvärisiksi. Pitää laskea pennoset ja suunnata hiomapaperi-, pohjamaali- ja maaliostoksille. Ehkä.

On vähän haikea mieli. Onnelinen, mutta haikea. Kaikki on nyt tosi hyvin.

Pääsiäisloman jälkeen

Taas vähän kirjoitustaukoa. Olin pääsiäisen vietossa vanhempieni luona, mukanani tietysti Nakke ja kerrankin yhtaikaa myös molemmat siskoni. Stressasin etukäteen jotenkin ihan hirveästi, kun oli taas jos jonkinmoista kyläilyreissua tiedossa - kiroilin kuin merimies miten on se helvetti kun pitää matkustaa yli 300 kilmoetrin päähän ja sitten singota paikasta toiseen kuin minkäkin lukujärjestyksen mukaan. Ja sitten kaikki asettuikin kivasti, niin kuin aina, ja kullekin päivälle sattui yksi kyläreissu, joka toikin mukavaa vaihtelua vanhempien luona oloon. Ehdin osallistua rakkaan kummipoikani synttäreille, käydä toisen luona kahvittelemassa ja ihmettelemässä uutta playstation-peliä, viettää pitkän läminhenkisen päivän mummon seurassa ja käydä Villen vanhemilla, eli Naken mummolassa. Nyt yritän takoa kallooni etten enää stressaisi noista reissuista, koska jos perästä kuuluu miten en tullut käymään niin hei: saa meillekin tulla. Nykyään Nakella on jo sen verran rytmiä verrattuna autistiseen pikkupikkuvauva-aikaan että pitää aina vähän miettiä reissut suhteessa uniin ja syömisiin, ja sitä paitsi, enhän minä tuonne kotikonnuille mene mitään sukulais- ja ystäväpassia suorittamaan vaan nauttimaan vähän lomasta itsekin.

Naken vierastus suli pois ihminen ihmiseltä, vaikka aika kovasti äidin tyttö hän taitaakin olla. Kyllä vieläkin jonkin verran on uusien ihmisten ujostelua, mutta toisaalta se ehkä myös kuuluu hänen hiveven varovaiseen ja uusiin asioihin varautuneesti suhtautuvaan luontoonsa. Oli kuitenkin ihanaa kuulla hänen villiä kikatustaan muidenkin kuin minun seurassa. Yhtenä iltana pikku huligaanini oli iltapalalla niin riehakkaana, että puurot vain lentelivät pitkin seiniä hänen huitoessaan syöttötuolissa valkoisessa hihattomassa vaimonhakkaajapaidassaan. Välillä kunnon päristelyt suulla ja sitten taas puurot seinään, viuuuh. Välillä jalat reteesti pöydälle ja kunnon kiljahtelut päälle... Yritin olla kuin en olisikaan, tässä vaiheessa tuntuu että tärkeintä on saada ruoat napaan ilman kauheita maailmanlopun mielensäpahoittamisia ja sellainen hyvä fiilis syömistilanteita kohtaan, ja kun ei se ei-sana vaan vielä soita pienelle mitään kelloja. Mutta en myöskään haluaisi hirveästi rohkaista moiseen hupsutteluun naurullani (vaikkei sitä aina voinut hillitäkään).

Toisin kuin olin etukäteen luullut, olen yllättävän rento äiti. Tai no riippuu tietysti kehen vertaa. Mutta ainakin vielä olen mielestäni onnistunut olemaan ihan melko epähysteerinen.

Tänään on ollut ihanan lämmintä. Kävin illalla hölkkäämässä (t-paidassa!!) ja koko lenkkireittini oli täynnä frisbeegolfia pelaavia nuorukaisia ja takapihoillaan päivää paistattavia ja tupakkaa sauhuttelevia miehiä. Naiset olivat vissiin kotona verhot visusti ikkunoissa syöttämässä pilteille iltapuuroa ja pistämässä nukkumaan... Mistä aasinsilta, mietittiin tänään Villen kanssa vähän uusiksi Naken hoito -tsydeemejä, kun minulle on kuormittunut nyt ehkä vähän liikaa, kotiäiti-statuksestani huolimatta. Onkin opettelua meille molemmille siinä, että minä peruskontrollifriikkinä ihmisenä osaan vähän höllätä, ja Ville sitten perus laiskanamukavuudenhaluisena ottaa itselleen enemmän aamuvukeja, yötassutteluita yms. Ihan lupaavasti alkoi tänään, kun otin reilun tunnin päikkärit. Väsytti ihan kamalasti, kun pääsin eilen vasta yhden maissa nukkumaan (kun tultiin vanhemmiltani vasta illalla 23 maissa) ja herätys oli taas tuttuun tapaan kello kuusi. Nyt sitten huomenna ylös nouseekin Ville ja jos vain onnistun olen vapautettu yöheräämisistä. Tällaisesta vanhemmuuden tiimityöskentelystä (<- Sori. Melkein yhtä ällöttävästi sanottu kuin "jaksuhali!" tai "se on vain tahtotilasta kiinni".) tulee ihan sairaan hyvä mieli.

Kuntoilua, kotia, perhettä

Yritän nyt nopeasti (ennen Hyviä ja huonoja uutisia - vartti aikaa) laittaa viime päivien juttuja ylös ja siinä auttakoon - tittididii - väliotsikot! Viimeksi bloggasin väitöskirjamaisen asiallisen otsakkeella ja nyt käytän väliotsikoita - onneksi sisältö on samaa jaarittelevaa shaibaa kuin yleensäkin.

KUNTOILU

Olen saanut kivaa draivia kuntoilun suhteen, mikä selittyy kevään ja valon lisäksi viime kuussa pudonneiden kilojen tarjoamalla motivaatiolla.  Maanantaina kävin aamusta ennen Villen töitä salilla, viime kerrasta olikin tasan viikko. Mulla näyttää olevan uusi maanantairutiini, jonka mukaisesti herään tuhottoman aikaisin (kiitos Naken) ja olen jo heti yhdeksältä salilla hikoilemassa. Oli kyllä kivaa reenata, mitä nyt tehdessäni sellaista pylly-liikettä missä nilkan ympäri laitetaan remmi ja remmi sitten kiinni alataljaan (?) ja jalkaa kiskotaan taaksepäin, onnistuin laittamaan paksusta satulanahasta valmistetun remmin niin tiukalle että sarjan loputtua en meinannut saada sitä pois! Varmaan viisi minuuttia ähräsin ja kyttäsin jo silmäkulmasta keneltä kehtaan pyytää apua, kun kuin taivaallisten voimien avustamana solki aukesikin. Olin kyttäilyissäni päätynyt yhteen kauniin mutta nuivan näköiseen viisikymppiseen naiseen joka aika usein sattuu samaan aikaan paikalle, joskaan en tiedä olisivatko hänen voimansa olleet sen kummoisemmat kuin omani.

Eilen ja tänään kävin hölkällä! Eilen 40 minuuttia, tänään vähän lyhyemmin puoli tuntia, kun lähdin seuraamaan yhtä miestä (kuin mikäkin kevätkiimainen narttu, heh heh) ja hän sitten menikin vähän eri tietä mistä normaalisti itse menen. Ajattelin, että jos osat olisivat olleet päinvastoin eli minun perääni olisi kesken lenkin lähtenyt joku ugeli rynnimään, niin viimeistään metsäpolkupätkällä olisi ehkä voinut pelottaa... Lauantaina kävin aamusta ennen Villen töitä kaupoilla pyörimässä ja ostin ekstemporee juhlamekon kevään ylppäreitä varten, hurjat viisi euroa kun siitä yhdessä outlet-kaupassa pyydettiin niin ajattelin vähän höllätä lompakon nyörejäni. Se istuu nyt ihan ok:sti mutta varmaan jos saisin pois nämä kolme kiloa, jotka vielä röllykkänä roikkuvat ekstrana verrattuna reilun vuoden takaiseen raskauden alun painoon, niin olisi itsevarmempi mieli uudessa leningissäni hipata. Hölkkää siis, neitoseni, hölkkää siis.

KOTI

Viime viikolla hommaamamme sohva saapui eilen ja voi kuulkaa, se on iiiiihana! Ei ole ainakaan vielä tullut ikävä vanhaa ja tahraista yksilöä vaan kyllä tuo uusi harmaa komistus kirkastaa ihan koko olohuoneen ilmeen omalla olemuksellaan. Lisäksi kotia kirkastaa puhtaat ikkunat, jotka ahkeroin maanantaina. Olikin ihan hirveä ruskea likakerros pinnalla ennen pesua, yh... Muutenkin olen tässä nyt into piukassa siivoillut ja järkkäillyt. Kevät saa musta aina esiin siivoushullun potenssiin tuhat normaaliin verrattuna. Tuo armoton valo yhdistettynä satoihin kotona vietettyihin tunteihin on yhtä kuin maaninen siivousmuija tässä, moi.

Sohvan lisäksi meillä on toinenkin uusi perheenjäsen, kapselikahvinkeitin! Sain sen erinäisten alennusten jälkeen vain 19 eurolla ja tänään kävin kotiuttamassa paketin postista, ja nyt en malttaisi odottaa että olisi jo huominen ja pääsin kahvi-iloittelun pariin. Testasin jo tänään sellaisen suklaisen cappuccino-tyyppisen kahvin ja ihanan samaan aikaan tiukan ja pehmeän (ihan kuin minä, heh he) espresson, joka yllättäen kohosi noista kahdesta suosikikseni.

PERHE

Eilen pidettiin Villen kanssa leffailtaa samalla uutta sohvaa testaten. Oli oikein punaviiniäkin ja mulla iän ikuisia kasviksiani dipattavani; niitähän vedänkin joka ilta. Siis en punkkua vaan kasviksia ja kevytdippiä. Leffana oli Napoleon Dynamite joka kaikesta verkkaisuudestaan ja juonettomuudestaan huolimatta oli oikein katsomisen arvoinen pätkä etenkin tuollaiseen vähän väsyneeseen iltaan.

Tänään sain jäädä nukkumaan, kun Ville nousi Naken kanssa aamupuurolle. Teki todella hyvää, viime aikoina jo useampi yö on mennyt kolmesta eteenpäin tunnin välein tuttia suuhun tälläten ja tassutellen, SYVÄ HUOKAUS. Aamuisin ollaankin sitten jo kuudelta tai viimeistään seitsemältä ylhäällä. Heräämisen hetkellä mietin aina että voihan vittu, mutta suureksi ihmeekseni olen kuitenkin alkanut pitämään noista aikaisin aloitetuista päivistä, kunhan vaan saan vähän silmiä aukia ja kahvia napaan. Tai sitten tuo on joku kieltoreaktio kun kroppa hamuaa epätoivoisesti niiden puolille päivin maattujen lökö-päivien perään...

Yöllä heräsin maailman oksettavimpaan hajuun: kissanpaskaan. En tiedä kumpi rakkaista lemmikeistämme oli ollut asialla mutta makuuhuoneemme lattialta löytyi kolme kakkapökälettä! Siis huh huh! Oksettaa vieläkin se kamala haju ja haluaisinpa totisesti tietää, kumpi kissoista SEN teki ja miksi. Miksi, miksi, miksi! Kirppu yritti viisaana kissana peittää kakkoja laminaattia kuopien (tai kuten meillä tänään kyläillyt Naken kummisetä ehdotti: yritti levittää hajua mahdollisimman tehokkaasti vähän kuopien ja leyhytellen) ja levottomina ja vähäunisina aamuyön tunteina näin sitten unta, jossa joku kissaspesialisti lausui nämä viisauden sanat: "Ulosteen tekijä oli kissanne Kirppu. Kissat eivät koskaan peistä muita kuin omia ulosteitaan".

Noihin viisauden sanoihin onkin hyvä lopettaa ja antautua kaikkineni uudelle sohvalle, moi vaan.

Vanhoja ystäviä, uusia huonekaluja ja kevätvillitys

Tein tänään niin hyvää ruokaa että pitääpä laittaa ohje ylös, niin voin sitten myöhemminkin herkutella tällä:

- parin nyrkin kokoiset köntsät (sori mielikuvasta...) kukkakaalia

- puoli purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja (öljyineen) silputtuna

- puoli purkkia valkosipuliöljyssä lilluneita oliiveja (öljyineen) silputtuna

- pari punasipulia silputtuna

- vähän paprikaa

- 500 g perunasipulisekoitusta

- pikkupurkki tomaattipyreetä

- 4 dl ruokakermaa

- n. dl juustoraastetta

- aurajuustoa murennettuna

- paprikamaustetta, ruususuolaa ja pippurisekoitusta

-> Kaikki sekaisin vuokaan ja 200-asteiseen uuniin tunniksi. Nam, nam, nam! Mulla on nyt joku kukkakaalivillitys, harva se ilta sitä dippailen ja olen myös alkanut tunkemaan ruokiin. Aiemmin en voinut sietää kypsennettyä kukkakaalia ja kyllä tänään kun sitä Nakelle keittelin sosetta varten meinasi laatta lentää siitä hajusta, mutta muiden ruoka-aineiden joukossa se on jollain oudolla tavalla ihan tosi hyvää.

Eilen oli paras päivä miesmuistiin. Alkoi taas tietysti tolkuttoman aikaisin ennen seitsemää kiekukaula-Naken toimesta, mutta - enpä olisi ikinä uskonut ajattelevani näin: -jotenkin olen alkanut pitämään näistä aikaisista herätyksistä. En siitä itse heräämishetkestä, mutta vähän kun saan silmiä auki ja aivoja järjestykseen ja näen tyttäreni onnelliset, levänneet kasvot ja kuulen kirkasäänisen jokeltelun, ja kun vielä on kevät ja aurinko paistaa. On kivaa istua Naken kanssa aamuaurinkoisessa keittiössä, kuunnella radiota ja lappaa puuroa reippaan pikku syömärin suuhun ja tietää, ettei ole mennyt puoltapäivää makoomiseen. Sitten yleensä Nakke jo kohta meneekin pihalle unille ja voi nukkua parikin tuntia ja minä saan rauhassa tehdä omat aamuhommani. Tänään olin niin hurja että temmoin juoksutrikoot jalkaan ja yhdeksältä oltiin jo lenkillä! Ei ole vaunujen kanssa juokseminen ihan mun juttu ja kipeän rakonkin onnistuin kantapäähäni saamaan, mutta arvatkaa vaan oliko itsetyytyväisen omahyväinen reipas olo tunnin aamureippailun jälkeen.

(Ville: jos luit tuon aamuylistykseni, niin edelleen tykkään välillä myös jäädä nukkumaan, että ei tässä nyt täysin aamun riemupettereiksi ole muututtu. Vink-vink.)

 

Mutta, takaisin eiliseen. Aamuhommat sujuivat melkein laulellen kun oli kivaa odotettavaa: lounastreffit kaupungilla ystäväni kanssa. Kaksi tuntia aivan hurahti ja juttu luisti niin kuin aina, vaikkei olla tämän vuoden puolella vielä nähtykään. Teki niin hyvää puhua, puhua ja puhua, oli oikein kevyt olo erotessamme. Ihan fyysisestikin tosin, kun ravintola Kiilassa syömämme kana-vuohenjuustosalaatit eivät kovin kummoisia olleet ja vähän jo nälkä kurni ennen kuin pääsimme edes pihalle asti. Voin silti suositella Kiilaa, mikäli etsitte kivaa, kohtuuhintaista ravintolaa Helsingin keskustasta. Ihanat näköalat Mannerheimintielle, kaunis, rento sisustus ja varmaan se ruokakin on ihan hyvää, vaikka meidän salaateissamme kanaa ei oltu maustettu oikein mitenkään eikä mitään salaattikastiketta/ öljyä ollut.

 

Kotiin päästyäni puhkuin rasittavaa tarmokkuutta ja himoitsin sinne, tänne ja tuonne. Ville himoitsi sohvanpohjaa mutta taipui vaimonsa tahtoon ja niin lähdettiin sohvakaupoille! LähtiessämmeVille löysi auton vierestä lompakon ja numerotiedustelun avulla selvitti kelle naapurille se kuului, ja niin oli päivän hyvä työ tehty. 

 

Ostaa päräytimme sohvan! Nykyinen sohvamme on hyvä istua ja varmaan n. kymmenen vuotta sitten oli myös hyvännäköinenkin, mutta nyt se on auttamattoman likainen ja nuhruinen. Olen yrittänyt poistaa likoja mm. marseilles-saippualla ja tahranpoistoaineella ja nyt ne kohdat, joissa ei ole tyyliin kahvia tai punkkua ovat valkoisten laikkujen koristamat, mikä ei varsinaisesti tee sohvasta ainakaan siistimmän näköistä. Nyt kun olen niin paljon kotona ja kevätaurinko armottomana paistaa niin tunnen välillä melkein fyysistä pahoinvointia suttaista sohvaamme katsoessani. 95% valveillaoloajastamme olemme olkkarissa eli siksikin se on huone johon on hyvä panostaa.

 

Olimme bonganneet netistä sohvatarjouksen hintaan 299, mutta paikan päällä juuri tuo sohva ei miellyttänytkään joten vaihdoimme lennosta suunnitelmaa. Myyjä oli hauska mutta omalaatuinen, sanoi esimerkiksi ettei olisi meille sitä halpaa myynytkään, kuulemma edellisenäkin päivänä oli joutunut iskemään nyrkkinsä käsinojan läpi kun piti demonstroida jollekin asiakkaalle miten heikkolaatuista tekoa sohva on... Ei myöskään ehditty edes harkita tinkaamista kun myyjä jo lakonisesti totesi, että saadaan kotiinkuljetus ja vanhan poisvienti samaan hintaan sohvan kanssa. 

 

Iiiiiiiiiiiiiiiiihaaaaaaaaaaaaaaaaaaanaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, uusi sohva! Olen aamusta asti miettinyt sitä. Ensi viikolla hän on meidän!

 

Eilen hyvästeltiin vanhaa sohvaa pötköttämällä ja nuohoamalla siinä oikein urakalla. Nakke oli vähän ylikierroksilla kotiin palattuamme kun oli äänyt yhdet unet väliin, ja hän vain kikatti hervottomana melkein silmät kiinni. Ihana tyttö! Ja kivempaa tuollainen hepulikikatus kuin väsymysitkuraivarit... Keskiviikkona olimme Villen tädin luona ja sielläkin Nakke oli niin kivasti, mitä nyt tädin sylissä kahvipöydässä istuessaan heitti reteesti jalat pöydälle, heh heh. Saatiin tuolta tädiltä hänelle tarpeettomia kapineita, nimittäin kolme käsin kudottu villamattoa (jos en väärin muista niin Saudi-Arabiasta), kolme Italian matkalta tuotua keraamista maljakkoa joissa on kuvattuna naivistiseen tyyliin alastomia ihmiskehoja, kaksi isohkoa kehystettyä taulua, kaksi painavaa metallista kynttilänjalkaa, suuri punottu kori ja Alessin sitruspuristin... Eli siis ihan tuollaista vaatimatonta vintiltä tyhjennettyä peruskrääsää joka hyvin pitkin hampain tuotiin omaa kotiamme täyttämään. ;-)

 

Loppusöpöily vielä ennen heippoja: arvatkaa mikä on meidän Naken lempiherkkua? Kurkku. Awwww, kurkku! Sitä se jäystää tohkeissaan ja niin suurella keskittymisellä että siinä jäisi aivoleikkausta tekevä kirurgikin kakkoseksi. 

 

Aidan toisella puolella

Ville hörähti tuolle edelliselle kirjoitukselleni, että jonkun koliikista kärsivän lapsen äiti varmaan vihaa mua tuon edellisen kirjoituksen johdosta. Että siinä sillä muidulla vaan aamu kuin aamu alkaa levänneenä ja niin on elo auvoista että ihan oksettaa. Voin hyvin ymmärtää, että jos niin haluaa niin mun blogista kyllä löytyy aineksia sellaiseen ällöidyllille pyhähtämiseen, vaikka todellisuudessa ei ehkä aihetta olisikaan. 

 

Tietysti, onhan mulla ja meillä perheenä asiat hyvin, kyllä kyllä, mutta kyllä se on myös tämän blogini luonne että tänne säilötään vain ne hyvät jutut, eikä niistäkään kaikkein henkilökohtaisimpia. Negatiiviset jutut pureskelen pitkään aika pieneksi ennen tänne sylkäisyä ja esimerkiksi parisuhteeni tai muiden ihmissuhteiden kipupisteitä en täällä juurikaan käsittele. Lisäksi: kliseehän tämä, mutta asioista löytyy niiiiiin monta puolta ja kyllä edelleen uskon, että aika monessa tilanteessa voi itse valita sen asennoitumisensa (ja että aika monessa tilanteessa se asennoituminen on oikeastaan ainut joka ylipäänsä on valittavissa). 

Toisten elämää olisi niin helppo kadehtia. Minulla on yksi ystävä, kaunis kuin mikä, älykäs, ammatissa jota ihailen. Ihana koti, hoikka kiva kroppa, mies joka ostaa lahjoja ja järjestää viikonlopuksi yllätysmatkoja. Aaaaaaaaah. Jos en tuntisi häntä ja tietäisi eräitä suuria kipukohtia, jotka poistaakseen hän varmasti koska tahansa luopuisi kaikesta alussa luettelemastani ihanasta, niin miten olisikaan helppo kadehtia häntä. Täydellinen, kaikki onnistuu, ei tiedä mitä vaikeudet ovat.

Itselläni on tämän asenne ratkaisee! -himopirteyden kääntöpuolena todella ikävä tapa haihatella usein sitä, mitä ei ole tai mitä en voi saada. Töihin ollessani vauvan kanssa kotona, vauvaa ollessani lapsettomana töissä, Villen ollessa vapaalla sitä että saisin omaa aikaa eikä vain möllötettäisi perheenä, Villen ollessa töissä sitä että hän olisi meidän kanssa kotona, Villen laittaessa ruokaa sitä ettei hän jättäisi keittiötä niin sotkuun, Villen istuessa sohvalla sitä että laittaisi nyt edes ruokaa... Jne, jne, jne, saitte varmaan juonesta kiinni. Ja bloggaamiseen palatakseni, ei tulisi mieleenkään kirjoittaa vielä tänne ylös noita haihattelevia väninöitä, kun muutenkin haluan koko tavasta eroon. Tuskin tänään enää muistan mitä eilen olen vinkunut mielessäni joten miksi oikein väen vägällä yrittäisin muistaa kirjoittamalla ylös...

Nyt kun huonoista puolistani aloitin, niin olen huomannut, että olen aika huomionkipeä. Janoan kehua ja kiitosta, tunnustusta, lemmensanoja, ihastelua taidoistani, mitä vain mikä pönkittää minua, minua, ah! minua. Hyi, rumaa... Tavallaan tämä blogi on itse itseni huomiomista: päivälläsi oli merkitys, siitä syntyi tällainen teksti ja tälläinen teksti pitää sisällään päiväni. Katso nyt, olet ollut, elänyt, sinulla on ollut merkitys.

Mietin myös - ensimmäiseen kappaleeseen palatakseni - sitä, mitä yksi tuttava kerran sanoi: helppokaan lapsi ei ole helppo. Se tarkoittaa, että vaikka olisi miten hyväuninen, hyväruokainen, hyvärytminen, hyvä-kaikkea ipana, niin aina löytyy meille vanhemmille jokin huolen ja murheen aihe. Tällä hetkellä se on itselleni Naken varpaat - eivät ne varpaattoman jalan muutamat varpaat vaan ne, joita löytyy kaikki viisi. Nyt kun Nakke on alkanut ponkaista seisaalleen käsistä tartuttaessa olen tarkastellut hänen varpaitaan, ja tuntuu että ne kääntyvät väärässä kulmassa lattiaa kohden. En osaa oikein selittää eikä varmaan kannatakaan, kun on vain tällaista omaa huoltani. Kysyn seuraavan kerran neuvolalääkäriltä ja sitten olen viisaampi.

Tiedetään, tiedetään - pientähän tällaiset varvashuolet kaiken sen rinnalla, mitä voisi olla. Vanhemman huoli vain on niin syvää, niin viiltävää, siihen ei voi suhtautua samalla kepeydellä kuin kenties muihin elämän huoliin, koska, noh - oma lapsi! Ja silti pitää vain yrittää, tai muuten se huoli muuttuu niin isoksi että se tukahduttaa kaiken ja kohta sitä varmaan alkaa jo odottaa, että kyllä varmasti kohta jotain tapahtuu, vähän että tapahtuisipa niin pääsen tästä odottamisesta.

Mutta nyt juttu venyy jo aivan uusille urille joten tämä tältä päivää. Huomenna ystävääni ja Naken kummitätiä moikkaa, jee!

Hitaan päivän kasvatuspohdinnat

Pitkä, kiva päivä takana. Aamulla nukuttiin koko perhe puoli yhteentoista, aika ihanaa. Nakke osoitteli herättyään muumeja lakanoista ja väläytteli hymyjä, oli ihan hiljaa ihan kuin olisi ymmärtänyt että pitää antaa yötöissä olleen isin nukkua. Mulla lihaksia kolotti eilisen salitreenin päälle ja siksikin oli niin kiva kun sai lepuuttaa ruhoaan pitkään.

Päivällä käytiin Naketsun kanssa Jumbossa, että Ville saisi nukkua hiljaisessa kodissa. Ei ollut mitään sen syvällisempiä tarkoitusperiä reissulla kuin ruokakaupassa käynti, mutta hyvin saatiin siihen melkein neljä tuntia menemään bussien sunnuntaiaikojen vuoksi. Mietin taas tätä elämääni, niin kuin melkein aina mietin, sitä miten nykyään on aikaa käyttää neljä tuntia ruokakaupassa käyntiin, ja sitten kun olen töissä tietysti myös tulen käymään kaupassa, mutta jotain neljä kertaa tehokkaammin. En ota makoisaa cappuccinoa Cafe Picinicin kojusta ja kohauta olkiani kun seuraavan bussin tuloon on puoli tuntia, vaan lähden kävelemään. Haistelen orastavaa kevättä ja nautin hiekan rapinasta kenkien alla eikä tarvitse katsoa kelloa.

Nautin jokaisesta päivästä jonka saan elää ja olla, nautin vaikka henki menisi. Päätin taas.

Illalla sain siskoni kylään. Katsottiin telkkaria ja herkuteltiin, luettiin lehtiä ja juteltiin. Siskon lähdettyä tein kahvakuulatreenin ja vauvalle taas reiluksi viikoksi soseet, ja nyt, tässä taas - miettimässä, hohhoi. Tällä kertaa sitä, kun eilen salin jälkeen pukuhuoneessa oli äiti kolmen vilkkaan lapsensa kanssa, ja vaikka ymmärrän hyvin äidin ehkä vähän vittuuntuneita fiiliksiä ja nostan kyllä hattua että lähti kolmen villiviikarin kanssa uimaan (etenkin kun kuulin keskustelusta, että oli hänen syntymäpäivänsä), niin jäi silti harmittamaan hänen ivallinen tyylinsä puhua lapsilleen. Jatkuvasti sellaista veemäistä kuittailua, joka joko meni lapsilta ohi tai sai heidät hämilleen, eikä ainakaan lopettanut käytöstä joka äitiä ärsytti. Ei ne muksut siitä varmaan kärsineet, mutta sivusta kuunneltuna kuulosti inhottavalta. Oli niin epätasainen asetelma siinä.

Välillä hirvittää, miten sitä osaa itse sitten kasvattajana toimia. Miten osaa olla menettämättä hermojaan ja miten osaa saada lapsen tuntemaan itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi silloinkin, kun hän tekee jotain ns. tuhmaa, ja miten osaa erottaa sellaisen käytöksen johon tulee puuttua sellaisesta, mikä vain sattuu ärsyttämään mua. Mun ehkä tärkein kasvatustavoite on, että saisin iskostettua Naken päähän miten hän on aina aina aina tärkeä, rakas ja ihana, teki mitä tahansa, ja että hänen arvonsa ihmisenä ei ole riippuvainen mistään teosta: hän ei voi tehdä mitään, mikä vähentäisi tai lisäisi sitä. Hän ei ole parempi kuin muut mutta hän on aina aivan yhtä hyvä kuin muut. Olen varmaan näistä jutuista ennenkin kirjoittanut... Itse olen joutunut tekemään ihan älyttömästi töitä itsetuntoni kanssa ja tuntuu, että se on vasta ihan viimeisen vuoden tai parin aikana vihdoin vakiintunut hyväksi, joten todellakin toivon ettei oman tyttäreni tarvitse tehdä samanlaista duunia itsensä kanssa.

Huomenna pitää säätää hajonnutta kännykkää huoltoon. Tympii jo valmiiksi, takuutodistukset, kuitit ym., hohhoi. Nyt sitä ennen kuitenkin yö ja uni, nukkukaatte hyvin.