Touhulan kylän tapahtumia

Ihana päivä ollut tänään! Monen monituisen iltavuoron jälkeen Villellä koitti vihdoin vapaapäivä, ja vaikka se onkin vain tämä yksi köykäinen eilisen iltavuoron ja huomisen aamuvuoron välissä, on silti tehnyt hyvää olla koko päivä perheen kesken. Olen huomannut itsestäni, että oikeastaan aina kun mua alkaa nyppiä Ville/ avioliittomme tila, olemme silloin nähneet liian vähän. Kaipaan toista ja unohdan kaiken hyvän mitä yhteiseen arkeen kuuluu; alan pitää yhteisenä arkena eri aikaan nukkumaan menemisiä ja heräämisiä, keittiöön jätettyjä sotkuja ja hiljaisia nurkkia. 

Sain aamulla nukkua pitkään, kun vaihdoin eilisen nukkumavuoroni tähän päivään. Teki niin hyvää! Vähän ennen yhdeksää nousin, kun Ville toi Naken maitotankkaukselle, ja sunnuntain ja perheen yhteisen vapaapäivän kunniaksi annoin tytön nukahtaa tissille. Okei, oli siinä aimo annos laiskuuttakin mukana, rueta nyt pukemaan ja hilaamaan ulos vaunuihin, mutta oikeasti halusin myös hemmotella pikku Nakkeani joka niin suloisesti siihen käpertyi uneen. Nukkuikin sitten puolitoista tuntia meidän sängyssä aamun ensimmäisiä päikkäreitään.

Päivällä käytiin koko porukka kaupassa jättimegaostoksilla, joihin hassaantui satamiljoonaa euroa rahaa... Vähintään, siis. Glunk, köyhä nieleskelee. Jääkaapissa ei ollut ennestään paljon muuta kuin valo, pakkanen haukotteli tyhjyyttään ja kuivakaapissakin nuhjaantui vain kämäinen jauhopussi ja yksinäinen hernerokkapurkki, eli eihän se ilmaista ole kun rupeaa tyhjiä varastoja täyttelemään. Nyt on kuitenkin hyvä ja turvallinen mieli kun on ruokajemmoja, t. höperö orava.

Keittelin Nakelle pariksi viikoksi eteenpäin ruokasoseita pakkaseen ja pesin monta koneellista pyykkiä. Ihastelin söpöä tytärtäni joka on ollut tänään jotenkin erityisen ihana. Sellainen rauhallinen ja veikistelevä kujertelija. Todellakin vanhemmuus muuttaa koko elämän ja tavallaan tekee paljon hankalammaksikin asioita, ja jo se ettei saa nukkua silloin kun haluaa on opettelun paikka, samoin kuin se että aina aina aina asettaa toisen ihmisen tarpeet omiensa edellä, mutta voi hyvä Luoja miten äitiys vaan on parasta. Joka ikinen päivä saa kokea niin puhdasta iloa ja onnea ihan vaikka vain katsoessaan omaa lastaan, että kaikki aiemmat kokemukset tuntuvat jotenkin laimeilta tämän rinnalla. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Tämä meidän pihapiirimme ja koko katu on kuin joku Touhulan kylä. Nyt kun on ollut näitä aurinkoisia päiviä niin joka puolella on reippaita isiä pesemässä auton talvirenkaita, puuhakkaita äitejä lakkaamassa ulkokalusteita, innostuneita ja hyväntuulisia perheitä grillaamassa ja syömässä ulkona, pirteitä ja energisiä lapsia pomppimassa tramboliinilla... Ihanaa ja ärsyttävää, tunnen itseni jotenkin tunkkaiseksi kaiken tuon rinnalla, mutta onhan se kiva että ympärillä on elämisen makua.

Kotiäitiyttä on jäljellä enää yksi ainoa kokonainen kuukausi ja muutama hassu yksittäinen päivä. Aika on mennyt järjettömän nopeasti - niin, kaikesta huolimatta, kyllä vain. Tottakai se on, koska niin aika tekee, ja ennen kuin huomaankaan istun vanhainkodissa keinutuolissa ja ihmettelen, mihin elämä kului. Olen innoissani palaamassa töihin, mutta samalla se tuntuu todella jännittävältä ja vähän kauhistuttavaltakin. Niin paljon uutta! Ihan jo työssäkin, kun kesän ajan sijaistan esimiestämme, siitä minulla ei ole kokemusta. Sitten kotielämä muuttuu täysin, yhtäkkiä en olekaan se joka saa olla Naken kanssa eniten... Kotityöt kasaantuvat, ikävöin tytärtäni ja sitten minä vasta ihmettelenkin että mihin se aika oikein kuluu!, mutta hei, onneksi on kesä, kesällä kaikki on paremmin.

Ja vaikka jännittääkin niin samalla uskon että kaikki tulee menemään hyvin, opin uudet työtehtäväni ja solahdan takaisin kivojen työkavereiden seuraan, Nakke kokee olonsa turvalliseksi omassa kotona ja siskostani tulee hänelle kuin perheenjäsen, Villen ja Naken suhde lujittuu entisestäänkin heidän ollessaan kahdesaan minun työpäivinä ja kaiken huipuksi taloudellisesti tulee menemään paremmin kuin nyt vanhempainvapaillessani. Enkä joudu enää tuntemaan itseäni turhautuneeksi turhake-naiseksi jolta oikea elämä valuu ohi kodin ikkunakaltereiden läpi tuijotellen.

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Tai melkein kaikki, jos nyt saivartelen.

Haluaisin maalata pirtinpöytämme ja penkit raikkaan mintunvärisiksi. Pitää laskea pennoset ja suunnata hiomapaperi-, pohjamaali- ja maaliostoksille. Ehkä.

On vähän haikea mieli. Onnelinen, mutta haikea. Kaikki on nyt tosi hyvin.