keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pätkii, pätkii

Juuri kun saimme sain Nakke-tytön unikoulun kunnialla päätökseen, puhkesi hänelle toissayönä ikävä nuha. Samana iltana serkkuni, jonka kanssa tapaamme noin kerran vuodessa hänen ulkomailla asumisensa vuoksi, saapui meille yökylään. Olimme juuri päässeet nukkumaan kun Nakke aloitti nuhaisen itkunsa. Puolen tunnin aikana ehdin hyssyttää häntä kolmesti, ennen kuin nappasin tytön viereen parempien unien toivossa. Nakke kun ei osaa nukkua ilman tuttia, muttei tukkoisen nenänsä kanssa voi sitä mussuttaakaan, niin ajattelin että vieressämme olisi vähän turvallisempi fiilis pikku-nuhanenän nukkua. Hyvin ajateltu, mutta käytännössä heräsin läpi yön puolen tunnin välein heijaamaan ja hyssyttämään.

Viime yönä passitin aamuvuorolais-Villen sohvalle. Tunsin ihan sellaista fyysistä kateutta katsoessani hänen sohvalle petaamaa petiään, miettien millaista olisi nukahtaa tv:n ääreen ja nukkua yön läpi. Kateus, kateus! Yö meni kuitenkin vähän paremmin kuin edellinen, ehkä n. tunnin - puolentoista tunnin välein piti herätä, ja aamuyöllä vasta otin tytön viereen.

Väsymys tekee ihmisen hölmöksi. Päivällä laitoin ystävälleni viestiin "Ihana kelli!". Mietin ja mietin mikä tuossa on outoa ja päädyin sitten siihen että ei varmaan mikään. Ystävä sitten illalla omassa viestissään naureskeli kellilleni. Maanantaina kysyin serkulta tarvitseeko hän pyyhkeen, ja kuultuani että hänellä on oma kerroin  k a h t e e n  kertaan mistä hän voi lainapyyhkeen ottaa. Kuulen, mutten ymmärrä. Tällaisia tarinoita tulee joka päivältä lisää, jos siis muistaisin ne. Käyn kamalan hitaalla. 

Päivät ovat kuitenkin olleet kivoja. Olen pitänyt itseni puuhakkaana ja saanut olla hyvässä seurassa. Serkun kanssa pyörittiin Malmilla kaupoissa ja juttu luisti ihan entiseen malliin. Ostin hiusvärin ja karkkipussin. Illaksi menimme siskoni luokse, siellä oli myös toinen siskoni ja meidän kaikkien yhteinen serkku. Ja tietysti Nakke on koko ajan siellä missä minäkin. Paljon naurua, keskusteluja, valokuvien ottamista, ihana lämmin, turvallinen, sellainen syvällisen tuttuuden ilmapiiri. On ihanaa olla seurassa, jossa saa olla oma itsensä.

Tänään oltiin Naken kanssa jo aamuyhdeksältä tönöttämässä bussissa matkalla keskustaan. Oli vähän ankea aamu, kun Nakke oli niin nuhainen rassukka, itselläni ei pää toiminut yhtään ja sitten Nakke vielä oksensi kaikki puurot ja maidot meidän molempien päälle. Bussissa huomasin että hameessakin on yrjöä, olin vaihtanut vain paidan. Hame yrjössä ja yrjönhajuinen vauva messissä tapasin siskoni, jonka kanssa vietettiin naurun ja hölmöjen juttujen täyteinen tuokio Kampin Sähkötalon Robert's Coffeessa. Voi hyvänen aika meidän juttuja, esim. "Ai sulla on vaan neljä euroo, mitä sillä muka saa?", "No keksiä", (matkien:) "No seksiä". Hehehehehehhehe!

Kotona tein ruoan ja pesin vessat ja lähdin heti Villen tultua salille. Rääkkäsin lihaksiani niin kovasti kuin taisin, tuntui ihanalta. 

Ville toi äsken mulle kaupasta kaljaa ja suklaata joten taidan vähän viipyä heidän seurassaan ennen kuin uni vie. Virkeämpää huomista toivon ma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?