Mulla on nyt meneillään ystäväviikko. Meillä on ollut melkein joka päivä kaveri kylässä ja olen puhunut pitkiä ihania puheluita rakkaiden naisteni kanssa. Olen siunattu, todella olen.
Naken mielipide muihin kuin äitiin ja isiin: Apuaaaa..! Miksei maailmassa voisi olla vain äitiä ja isiä, ketä nuo vieraat tyypit on, pohtii Nakke kulmat kurtussa ja tirauttaa pienen hätääntyneen itkun. Lapsen avuttomuus on niin liikuttavaa että sydän meinaa särkyä.
Hain äsken kotihoidon tukea. Näin ei tietenkään saisi sanoa, ei, pitäisi tuntea kollektiivista ja yhdistävää vihaa paska-Kelaa kohtaan, mutta sanonpa silti: olen todella positiivisesti yllättynyt, miten hyvin lapsiperheitä tässä maassa tuetaan. Tiedän tiedän, että on valtavasti köyhiä lapsiperheitä ja se on surullista, ja tietysti se Kela-kieli on sellaista hepreaa että näin sosiaalialan ammattilaisenakin on aina ihan huuli pyöreänä, ja todellakin olen erinäiset kerrat itsekin joutunut postittamaan Kelaan selvitysten lisäselvityksiä ja maksellut ihan komeita summia opintotukea takaisin, mutta silti: se on ilmaista rahaa. Ja lapsiperheille esimerkiksi suhteessa opiskelijoihin ihan kohtalaisesti. Tuntuu ihmeelliseltä, että siitä, että hoidan oman lapseni, maksetaan minulle.
Kävin aamupäivällä hölkkäämässä. Oli aika reipas olo, kun oli sunnuntai ennen kello yhtätoista, satoi vettä ja siellä minä vain puskin eteenpäin. Parin muun hullun sekä muutamien suloisten sadeasuisten koirien muassa.
Kummipoikani täyttää ensi viikolla neljä vuotta. Huh huh, mihin tämä aika menee! Katsoimme viimeksi heillä hänen vauvakirjaansa. Osoitin kuvaa ihanasta kurttuisesta vastasyntyneestä ja sanoin, tuossa oot sinä vauvana. Eikä oo kuin äiti, väitti poika kivenkovaa eikä ottanut "mut sillähän on pippeli.."-ulinoitani kuuleviin korviinsakaan.
Millähän tuon ikäiset leikkivät? Viimeksi leikimme mm. autoilla, eläimillä sekä mielikuvituksessa ampiaista, rakettia ja lääkäriä. Hmmm.
Pesin tänään miljoona koneellista pyykkiä. Jälkihuoltoon meni tunti viikkauksineen, vaippojen narulle ripustamisineen ja silittämisineen. Nakke leikki sen ajan tyytyväisenä matolla itseään ympäri potkutellen. Hän on kyllä niin ihana ipana että alkaa vieläkin melkein joka päivä itkettää silkasta mielenliikutuksesta, vaikka noin yleisesti olenkin sitä mieltä että kuuppa alkaa selvitä imetyshormoneista.
Tänään tirautin itkut sairaalamuistolle. Oli Naken elämän ehkä toinen tai kolmas vuorokausi meneillään ja kätilön toimesta kokeilin imettäessäni aiemmin käyttämääni verrattuna eri kokoista rintakumia. Ja siinä oli Nakke, tissi suussa ja silmät pyöreinä edes takaisin liikkuen, hyvin hämmentyneenä. Kätilö nauroi, minä nauroin, Ville nauroi, ja Nakke vaan pälyili hämmentyneenä tissi suussa eikä vain suostunut syömän, vaikka imuote oli jo aiemmin hyvin opittu. Sä taidatkin olla sellainen harkitseva tyyppi, kiva kätilö sanoi, ja nyt tämän seitsemän kuukauden tuntemisen perusteella voin sanoa, että niin kyllä taitaa olla.
Mulla on ristiriitainen suhde kroppaani. Toisaalta olen niin ylpeä ja kiitollinen siitä: se on puskenut sisuksistaan oikean elävän ihmisen, on tosi harvoin kipeänä ja se kantaa minua päivästä ja askareesta toiseen väsymättä ja valittamatta. Melkein 20 kiloa siitä on lähtenytkin raskauden ajan huippupainoon verrattua. Tuossa on siis toinen puoli. Toinen on valitettavasti se, että en ole varma kehtaanko mennä kesällä rannalla uimapuvussa. :-( Häpeän vararengasta vyötäröllä ja olen skeptinen sen suhteen, että se sulaisi kesään mennessä pois. Inhottavaa olla tällainen, kamalaa hävetä omaa ulkonäköä. Enkä häpeäkään, muuten kuin ajatellessani bikinejä ja uimarantaa. Kaksi kuukautta aikaa aivopestä mieli. Tai sulattaa se rengas. Ugh.
Tekstailemme ystäväni T:n kanssa useita viestejä lähes päivittäin. Se on ehdottomasti yksi ihana arkeani sulostuttava asia! Ei oikeastaan ole sellaista juttua, mitä en viitsisi hänelle kertoa.
Hain äsken kotihoidon tukea. Näin ei tietenkään saisi sanoa, ei, pitäisi tuntea kollektiivista ja yhdistävää vihaa paska-Kelaa kohtaan, mutta sanonpa silti: olen todella positiivisesti yllättynyt, miten hyvin lapsiperheitä tässä maassa tuetaan. Tiedän tiedän, että on valtavasti köyhiä lapsiperheitä ja se on surullista, ja tietysti se Kela-kieli on sellaista hepreaa että näin sosiaalialan ammattilaisenakin on aina ihan huuli pyöreänä, ja todellakin olen erinäiset kerrat itsekin joutunut postittamaan Kelaan selvitysten lisäselvityksiä ja maksellut ihan komeita summia opintotukea takaisin, mutta silti: se on ilmaista rahaa. Ja lapsiperheille esimerkiksi suhteessa opiskelijoihin ihan kohtalaisesti. Tuntuu ihmeelliseltä, että siitä, että hoidan oman lapseni, maksetaan minulle.
Kävin aamupäivällä hölkkäämässä. Oli aika reipas olo, kun oli sunnuntai ennen kello yhtätoista, satoi vettä ja siellä minä vain puskin eteenpäin. Parin muun hullun sekä muutamien suloisten sadeasuisten koirien muassa.
Kummipoikani täyttää ensi viikolla neljä vuotta. Huh huh, mihin tämä aika menee! Katsoimme viimeksi heillä hänen vauvakirjaansa. Osoitin kuvaa ihanasta kurttuisesta vastasyntyneestä ja sanoin, tuossa oot sinä vauvana. Eikä oo kuin äiti, väitti poika kivenkovaa eikä ottanut "mut sillähän on pippeli.."-ulinoitani kuuleviin korviinsakaan.
Millähän tuon ikäiset leikkivät? Viimeksi leikimme mm. autoilla, eläimillä sekä mielikuvituksessa ampiaista, rakettia ja lääkäriä. Hmmm.
Pesin tänään miljoona koneellista pyykkiä. Jälkihuoltoon meni tunti viikkauksineen, vaippojen narulle ripustamisineen ja silittämisineen. Nakke leikki sen ajan tyytyväisenä matolla itseään ympäri potkutellen. Hän on kyllä niin ihana ipana että alkaa vieläkin melkein joka päivä itkettää silkasta mielenliikutuksesta, vaikka noin yleisesti olenkin sitä mieltä että kuuppa alkaa selvitä imetyshormoneista.
Tänään tirautin itkut sairaalamuistolle. Oli Naken elämän ehkä toinen tai kolmas vuorokausi meneillään ja kätilön toimesta kokeilin imettäessäni aiemmin käyttämääni verrattuna eri kokoista rintakumia. Ja siinä oli Nakke, tissi suussa ja silmät pyöreinä edes takaisin liikkuen, hyvin hämmentyneenä. Kätilö nauroi, minä nauroin, Ville nauroi, ja Nakke vaan pälyili hämmentyneenä tissi suussa eikä vain suostunut syömän, vaikka imuote oli jo aiemmin hyvin opittu. Sä taidatkin olla sellainen harkitseva tyyppi, kiva kätilö sanoi, ja nyt tämän seitsemän kuukauden tuntemisen perusteella voin sanoa, että niin kyllä taitaa olla.
Mulla on ristiriitainen suhde kroppaani. Toisaalta olen niin ylpeä ja kiitollinen siitä: se on puskenut sisuksistaan oikean elävän ihmisen, on tosi harvoin kipeänä ja se kantaa minua päivästä ja askareesta toiseen väsymättä ja valittamatta. Melkein 20 kiloa siitä on lähtenytkin raskauden ajan huippupainoon verrattua. Tuossa on siis toinen puoli. Toinen on valitettavasti se, että en ole varma kehtaanko mennä kesällä rannalla uimapuvussa. :-( Häpeän vararengasta vyötäröllä ja olen skeptinen sen suhteen, että se sulaisi kesään mennessä pois. Inhottavaa olla tällainen, kamalaa hävetä omaa ulkonäköä. Enkä häpeäkään, muuten kuin ajatellessani bikinejä ja uimarantaa. Kaksi kuukautta aikaa aivopestä mieli. Tai sulattaa se rengas. Ugh.
Tekstailemme ystäväni T:n kanssa useita viestejä lähes päivittäin. Se on ehdottomasti yksi ihana arkeani sulostuttava asia! Ei oikeastaan ole sellaista juttua, mitä en viitsisi hänelle kertoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?