maanantai 31. joulukuuta 2012

vuoden viimeinen

Lopetin yövuoroputken ja sairastuin flunssaan. Sain siskoni kylään ja seurustelin joten kuten, pyörittiin kaupoilla,syötiin hyvin. Eilen sisko lähti ja nukuin koko päivän, nenä vuotaa, korvissa tuikkii, yskä viiltää keuhkoja, on yhtä aikaa kylmä ja hiki. Epämiellyttävää kerrassaan.

Siitä huolimatta ollaan rakkaan Villen kanssa vähän vastaanotettu uutta vuotta. Syöty hyvin, pasteijoita, loimulohta, lihapullia, jotain hyvää salaattia. Ammuttiin raketit ja valettiin tinat. Nyt taidan taas kupsahtaa unille.Ihanaa vuotta 2013 kaikille!

lauantai 29. joulukuuta 2012

2 0 1 2

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- Hmmmmm. En, mutta joihinkin "vanhoihin" on suhde syventynyt.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
- Olen, esim. mennyt naimisiin.

 
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- "No olen, jos Villen ja minun oleminen on seurustelua." - noin vastasin viime vuonna ja noin vastaan nytkin.
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Barcelonan matka tammikuussa 2012, kesäloma Kreetan matkoineen ja mökkilomineen, naimisiin meno ja häiden suunnittelu, Turun reissuturun reissut
 
                                                                   Kuva
                                                              

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- En.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
-En ehkä paljon, mutta jos jotain henkistä kasvua. ;-)

 
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En muistaakseni.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Vasemman ranteen apilatatuointia olen korjaillut.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Ehkä ystäväni kesäkuussa syntynyt hurmaava pikku tyttönen.

 
Synnyttikö kukaan läheisesi?
-No tuo yllä oleva ystävä. Ja enon vaimo.
 
                                                                          Kuva
 

 
Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ukki.

Missä maissa kävit?
-Virossa, Espanjassa, Britanniassa, Kreetalla.

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2013, joka ei onnistunut vuonna 2012?
- Mikä ei onnistunut... Hmm. No haluaisin esim. muuttaa, tosin en yrittänytkään sitä tänä vuonna.

 
Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
- 6.6.2012, 29.11.2012, 20.12.2012

Vuoden suurin saavutuksesi?
- Yksi työhön liittyvä juttu joka varsinaisesti polkaistaan käyntiin ensi vuonna.

 
...ja suurin epäonnistuminen?
- En tiedä. En osaa ajatella niin.

 
Kärsitkö vammoista?
- En. Paitsi korvatulehduksesta parhaillaankin. On muuten todella kivulias tauti!

 
Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Hääkledjut, Kreetan matka
 
                                                               Kuva
 

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Villen, vanhempien, siskojen, ystävien, pomon, työkaverien

 
Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Ei tainnut kukaan ahdistaa

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Ruokaan, vaatteisiin, matkoihin

Mistä innostuit eniten?
- En kerro ;)

 
Vuoden 2012 ihmiset:
- Ville, vanhemmat, siskot, ystävät Helsingissä, kotikylällä, Vaasassa, kummipojat.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- En osaa arvioida. Ehkä samalla "perusasiat kunnossa" - tavalla olen onnellinen nyt, kuten olin viimekin vuonna.
 
Rikkaampi vai köyhempi?
- Ehkä vähän köyhempi. Mutta aika samoissa. Henkisesti tietenkin yhden vuoden rikkaampi ;)

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Säästäneeni.
 
                                                                        Kuva
 

...entä vähemmän?
- Stressanneeni.

Miten aiot viettää joulun?
- Vietin joulunpyhät töissä yövuoroja tehden.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Ei tule mieleen. Tylsä minä.

Rakastuitko vuonna 2011?
- No ehkä silleen universaalilla tavalla joo...

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Ei yhtään.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Täykkärit, katsoin kaikki kaudet yövuoroissa. myt olen innostunut Gleestä.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En. En ole vihaaja.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Ääk... En nyt tietenkään muista yhtään kirjaa. Ei kun hei! Millenium trilogia (Stieg Larsson) ja Jo Nesbon harry Hole - sarja.

...entä musiikillinen löytö?
- En keksi.

Mitä halusit ja sait?
- Uutta suuntaa elämälleni.

Mitä halusit, muttet saanut?
-

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Magic Mike. Ei kun, en tiedä. :-D Johnny Cah - leffa Walk the Line vaikkapa.
 
                                                                       Kuva
 

 
Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Olin vanhempieni luona. Käytiin äitin ja siskon kanssa ulkona syömässä ja sain lahjoja. Ukki oli edellisenä päivänä kuollut eli kovin kummoisia kemuja ei ollut.
 
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
- Yhtä.

Oletko joutunut tappeluun?
- En, taivas paratkoon.

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
- Noo jotain pientä varmaankin.

Oletko juonut "perseitä"?
- Joo kerran. Nikkailin koko matkan keskustasta kotiin yöllä, oksensin yön ja menin seuraavana päivänä Jaffan voimin kynsihuoltoon. Mutta en tehnyt mitään kovin tyhmää itse perseiden aikana.

Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
-"En. Yritän mennä asenteella virheistä oppii ja tekevälle sattuu jne." - Sama vastaus kuin viime vuonna. Kivaa siteerata itseään. :-D

                                                                                      Kuva                                              

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Korvavaivaisen ilonaiheet

Kummitus-ystäväiseni haastoi minut kertomaan kymmenen asiaa, jotka tuovat minulle hyvää mieltä. Täältä pesee!

- Se, että saan asua tässä hyvässä ja toimivassa maassa nimeltä Suomi. Nytkin olen kärsinyt inhottavasta korvatulehduksesta (ambran vauvataudit, osa sata) ja sain siihen lääkekuurin  j o u l u a a t t o n a. Muutenkin luotan siihen, että terveysasioissa apua ja hoitoa kyllä saa.

- Ollaan nyt polkaistu muutto-suunnitelmat toteutuksen asteelle ja harkitaan vakavasti asumisoikeusasumista. Kyllähän ne yhtiövastikkeet on aika päätä huimaavia, mutta niin on vuokratkin täällä päin Suomea. Ja kun sitä lainaa makselisi maltillisella kuukausierällä niin ihan hyvin taloutemme kestäisi, ja nyt olemme hakeneet pariin niin ihanaan kämppään että kyllä hymyilyttää kun niitä miettii.

- Kahvi on ilostuttava asia. Nytkin hörpin kupillista. Laitoin siihen punaista maitoa, sehän on melkein kuin kermaa.

- Läheiset

- Se, että jaksoin siivota vessan ennen kuin lähdin töihin. Kyllä tuoksuu kloriitille ja kiiltää niin nätisti.

- Se, että työkaverit on niin kivoja ja saan olla oma itseni täällä, ja minusta pidetään


Auuuuuuuu. Särkylääkkeen vaikutus lakkasi äkisti ja korva, leuka, poski, kaula, ohimo, niitä kaikkia särkee, kipu sykkii ja tykyttää ja tuntuu kuin joku kiristäisi leukaperiäni sumppuun, vaikka yritänkin pitää rentona. Taidan hakea pyyhkeeseen käärityn pakastevihannespussin, jota olen nyt näissä yövuoroissa käyttänyt ensiapuna, hetki.


- Talvi. Itsellenikin yllätykseksi olen vähän alkanut pitää lumesta ja pakkasesta, kiitos lämpimien kenkien ja lämpimän palttoon. Pimeyttä vihaan, mutta nythän se päivä taas alkaa pidentyä!

- Siskoltani joululahjaksi saamani muki. Siinä lukee: Start the day with a smile. It irritates people. Repeän joka kerta kun käytän sitä. :-D

- Kissat tuovat päivittäin hyvää mieltä. Omat rakkaat karvatassut. Kirppu-vilukissa meni eilen pussilakanan sisään makaamaan ja kun petasin se kömpi sieltä unisen ja ihmettelevän näköisenä.

- Se, että hääkuvat on yliylihuomenna haettavissa.


Jees poks. Tähän pitäisi vielä haastaa viisi ihmistä mutta jätän nyt väliin. Luen niin vähän blogeja, ettei viitsi koko ajan samoja ihmisiä hättyytellä. Napatkoon ken tahtoo!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Sillisalaatti

Sain Hannalta tällaisen kivan haasteen yövuoroani piristämään. Tässä säännöt:


- Vastaa saamiisi 10 kysymykseen
- Kerro 10 itse valitsemaasi asiaa itsestäsi
- Keksi 10 kysymystä seuraaville haastettaville ja haasta heidät!

 

Ok, täältä pesee! Eli ensin vastaukseni Hannan esittämiin kysymyksiin: 


1. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta "joulu"?

- Rauha, kynttilät, valo, rakkaat, ruoka, malttamattomuus, haikeus, salaisuudet

2. Mikä sinusta on parasta joulussa?

- Hmm, taitaa olla nuo yllä luettelemani. Hyvä ruoka hyvien ihmisten kanssa nautittuna, joulua edeltävä lahja- ja korttisäpinä, siisti ja kaunis koti, tunnelmallisuus, jouluyönä "kun tonttu ei vain saa unta" sydämeen hiipivä haikeus ja ikävä, joka on kuitenkin sellaista kaunista. Niin ja rakkaat tutut joululaulut.

3. Hankitko lahjat kaupasta vai teetkö itse?

- Tein itse lukiossa ja yläasteella, kun olin aina hassannut lahjarahat johonkin muuhun, ja voi että hävettää millaisia tekeleitä väkersin... Nykyään ostan, en ole erityisen lahjakas oikein millään kädentaito-saralla. Haluaisin ostaa suomalaisilta käsityöläisiltä ja pikkuputiikeista, mutta se vähän jäi tänä(-kin) vuonna ja syydin rahojani isoille kaupoille. Mikä on kyllä harmi.

4. Mitä toivoit tänä jouluna pukilta?

- En mitään. Mutta löysin töihin tullessani ystäväni lokerooni jättämän paketin ja valoa vasten tiirailun ja kauhean syynäämisen pienen tunnustelun perusteella uskoisin, että siellä on koru. Ja korut on aina tosi jees! Tykkään kaikista lahjoista mistä tulee tunne, että tuota hankittaessa on oikeasti mietitty, mistä juuri minä tykkäisin.

5. Onko asuinkunnassasi jouluvaloja?

- Helsingissä, juu kyllä on. En ole tosin oikein päässyt näkemään niitä, kun en ole viime aikoina käynyt keskustassa. Hyvä helsinkiläinen meitsi :-D Koti-työ-koti - reitilläni en ole valoja bongannut, paitsi tietysti ihmisten ikkunoista.

6. Mikä on lempijoulukoristeesi?

- Valot ja kynttilät. En liiemmin perusta muusta härpäkkeestä.

7. Koristeletko pipareita?

- En ole sen jälkeen koristellut, kun muutin pois lapsuudenkodista. Se koristelu on kyllä kivaa!

8. Katsotko aattona telkkarista jouluisia ohjelmia?

- Katson joulurauhan julistuksen ja Lumiukon. Viime vuonna katsottiin perheen kanssa jouluhömppä Holiday ja se oli kyllä kiva myös.

9. Millainen joulukalenteri sinulla on?

- Villen jostain kaupasta saama ja minulle lahjoittama kuvakalenteri, jossa luukuista paljastuu myyriä, kelkkailevia lumiukkoja ja muuta kummaa väkeä.

10. Teetkö uudenvuodenlupauksia?

- En mitään kovin konkreettisia vaan enemmän jotain tyyliin "tahtoisin ensi vuonna tulla paremmaksi ja kärsivällisemmäksi ja lempeämmäksi ja viisaammaksi ihmiseksi". :-D Ja nyt kyllä olen ollut ihan mahdoton raha-asioissani, joka kuukausi on vippailtu säästötililtä ja sitä rataa, että ihan oikeasti voisin kyllä luvata olla ensi vuonna ja koko loppuelämäni parempi ja vastuullisempi rahankäyttäjä.


Sitten kymmenen asiaa minusta. Pitääköhän niiden liittyä jouluun? (oi blogihaasteiden kultainen sääntökirja) No ehkä voisin keksiä jotain jouluisia ja jotain yleisluontoisia paljastuksia.

1. Sain kuulla, ettei joulupukkia ole olemassa, kun olin seitsemän-vuotiaana menossa partion pikkujouluihin ja äiti lausui kohtalokkaat sanat: - Haluatko kuulla kauhean salaisuuden? - Joo, haluan! - Joulupukkia ei oo olemassa. YHHYYY! Tuntui että maailma mureni. Romahdin saunan ovea vasten (äiti oli silloin sytyttämässä kiukaaseen tulia) kuin olisin saanut syöpädiagnoosin ja itkin niin vuolaasti, että äiti alkoi miettiä olenko kykenevä lähtemään sinne partion pikkujouluihin. Ja ihan kreisi ajatus muuten, että minä olen käynyt partiossa. Aina valmis ja, no, niin...

2. Ennen tuota kauheaa päivää, kun lapsenuskoni oli vielä kirkas ja vilpitön, oli äitin työpaikan pikkujoulut. Joulupukin käytyä harhailin pitkin käytäviä ja yhtäkkiä, kamalaa!, näin toimiston pöydällä joulupukin vaatteet. Menin taas ihan tolaltani ja juoksin itkien äitin luo tivaamaan selitystä, ja äiti keksi että joulupukki on saunassa.

3. Luulen olleeni vakava ja umpimielinen lapsi. En muista lapsuudesta oikein mitään sellaisia huolettomia ja kepeitä muistoja vaan pelkkiä kummallisia, ahdistavia tilanteita. Ja lapsuuteni oli siis maailman tasaisin ja turvallisin, hyvät rakastavat vanhemmat, kiva koti, kaikki mallillaan.

4. Haluaisin vielä jonain päivänä lapsia ja pelkään, ettemme voi saada niitä.

5. Luulen, että olen löytämässä jotain tervetullutta huolettomuuden asennetta itseeni. Olen aina ollut kova huolehtimaan ja murehtimaan milloin mitäkin, mutta viime aikoina ehkä vähemmän. Koska elämä ihan totta kantaa eikä suunnittelemalla kaikkea valmiiksi voi ehkäistä tai taata mitään. Kuten kirjoitin siskolleni naimisiinmenostamme kertoessani, olen kyllästynyt pelkäämään ja murehtimaan "entä jos".

6. Olen aika hyvä tässä työssä mitä teen. Sekä vammaistyössä että tässä nimenomaisessa työpaikassani. Ja se on tosi itseluottamusta kasvattava tunne se!

7. Haluaisin osata paremmin englantia. Olen siinä aika huono ja menen usein kipsiin, jos joudun käyttämään englantiani.

8. Ylimieliset ja itseään täynnä olevat ihmiset ovat mielestäni maan kuraa.

9. Välillä liikutun kyyneliin ja saan melkein paniikkikohtauksen ansiokkaasta eläytymisestäni miettiessäni rakkaideni hautajaisia. Ville sanoi, että nuo ajatukset ovat vähän pimeitä, ja niinhän ne kyllä ovat. Olen myös elänyt sata kertaa mielessäni sen päivän, kun kirppu-kissamme kuolee. En tiedä mistä pirusta nuo ajatukset kumpuavat, koska en ihan totta usko, että voisin jotenkin etukäteen harjoitella noita tilanteita.

10. Liian usein kokiessani jotain asetun tavallaan itseni ulkopuolelle ja mietin, miten tilanteen saisi kuvailtua blogiin tai päiväkirjaan. Samoin välillä vaikka kävellessäni päähäni vain tulee yhtäkkiä lauseita, jotka ovat mielestäni niin hienoja etten pysty käsittämään mistä ne ovat peräisin, ja että ne pitäisi ehdottomasti kirjoittaa heti siinä paikassa ylös. Enkä ikinä kirjoita.


Ja loppuun minun kymmenen kysymystäni, ennen kuin kerron, keille haaste menee eteenpäin.

1. Miksi lapsille valehdellaan, että joulupukki on olemassa, vaikka totuus tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi ja kaikille olisi vain paljon helpompaa ilman kaikkea salailua?

2. Onko laiskuus paha vai hyvä asia? Mitä laiskuus on?

3. Tuleeko tv:stä liikaa realitya?

4. Panostaisitko mieluummin lastensuojeluun vai vanhustenhuoltoon ja miksi? Ja ei, ei saa valita molempia. Tiedän, paha kysymys.

5. Kerro joku kaunis joulumuisto.

6. Jos saisit 10 000 € ja se pitäisi kuluttaa yhden päivän aikana vain itseesi, niin mihis se raha palaisi?

7. Kumpi on pahempi, holtiton ja vastuuton mieli vai syntymävakava luonne, joka ei koskaan taivu iloitteluun?

8. Mihin uskot?

9. Mitä et tekisi rahasta? Vaikka saisit niin paljon rahaa että voisit pelastaa kaikki Afrikan orpolapset ja elää itse leveästi loppuelämäsi.

10. Lasketko vieläkin, mitä joku asia maksaa markoissa? (minä lasken:-D)


Ja haaste menee eteenpäin Kummitukselle, Usko,Toivo ja pakkaus-blogiin  sekä Nooratuulialle. Enjoy, ladies!



tiistai 18. joulukuuta 2012

Pehmeä

Ystävä, jonka luona pidimme torstaina pikkujouluja, on mielestäni upea. Hänen tyylinsä on vähäeleinen ja sointuva, harkitun näköinen. Kireät pillifarkut, joku yksinkertainen yläosa. Minimalistisesti koruja. Hiukset tiukalla ponnarilla tai nutturalla, tai auki ollessaan kiiltävät, hoidetut, siistit. Vähän meikkiä. Siistit lyhyet kynnet. Minulle tulee hänestä mieleen sana "skarppi".




Sama vaikutelma tulee hänen kodistaan, se on suuri ja avara, tasoilla on vain muutama harkittu esine, seinillä tarkoin harkittu yksittäinen taulu. Mikään ei pursua tai rönsyile, puhtaanvalkoiset seinät saavat näkyä, kaunis puulattia saa näkyä. Valoisaa, ilmavaa ja niin pirun siistiä!


Haluaisin olla tuollainen nainen. Valitettavasti olen vain hyvin kaukana tuollaisesta, tajusin sen taas tänään, yritin iskeä itselleni järkeä päähän. Tyylini on aina vähän homssuinen. Hiukset taipuvat mielensä mukaan, tykkään erilaisista rihkamakoruista ja suurista korviksista, ripsarissa mielestäni enemmän on juuri hyvä ja posket saavat helottaa poskipunaisina. Huidon puhuessani käsilläni kuin lentoon opetteleva harakanpoikanen ja tykkään kerrospukeutumisesta.



Kotimme on täynnä, sinne ei mahdu edes postikorttia ja silti liimasin vielä Lontoosta ostamamme julisteen eteisen oveen. Vessan ovessa on hyvää vauhtia kasvamassa hää- ja joulukorttikokoelma. Jokaikinen taso on täynnä, koriste-esineitä, kynttilöitä, kauniita kuppeja, huonekasveja, kirjoja (,kirjoja ja vielä kerran kirjoja), epämääräistä sälää, muistoja...



Tajusin tuon minun ja ystäväni eroavaisuuden ja turhanaikaisen vertailuni juuri tänään, koska tänään on ollut hyvä ulkonäköpäivä. Hiukset ovat pehmeät ja taipuisat, iho on pehmeä ja sille on helppo levittää meikkiä, keho on pehmeä ja sen pehmeyden alla vahva ja jäntevä, vaatteina iso iso reikäneulepaita, päälleni kasvanut pitkä toppi ja paljettileggingsit. Mietin että tällainen minä olen. Ja että älä hyvä ihminen vertaa.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Työn iloja ja pari ajatusta kuntoilusta

Sunnuntai-ilta. Töissä toivotellaan hyvää joulua, nähdään sitten ensi vuonna. Joka vuosi nuo toivotukset tuntuvat yhtä käsittämättömiltä. Ollaanko jo tässä vaiheessa vuotta! Vastahan oltiin.

Töissä yksi asukkaistamme alkoi kiljua ilosta, kun näki minut. Vaikka eilenkin nähtiin. Välillä mietin, miten sairaan kivaa mun työni onkaan. Oikeastaan mietin noin viikottain. Enkä ole montakaan kertaa ajatellut kesken vuoron, että menisipä tää äkkiä loppuun ja pääsisin kotiin.

Olen hyvin onnekas.

Tänään ennen töihin menoa kävin salilla ja vesijuoksemassa, kuten eilenkin. Jos muuten tuntuu, että kerron kehuskelevaan sävyyn näistä urheilusuorituksistani, niin - oikein tulkittu. Olen harrastanut liikuntaa kaksi vuotta ja muistutan itselleni säännöllisesti, että se on hieno homma se. Ei mikään itsestäänselvyys, vaikka jo yhä useammin siltä tuntuukin: menen ja teen ja menen pois. Voisin kuitenkin olla menemättäkin, helposti... 

Tänään vesijuostessani potkin niin rivakasti, että polvi jotenkin "yliojentui" ja muljahti kipeästi. Viime kerralla (vuosi sitten!) vesijuostessani venäytin olkavarteni. En yhtään tajua, miten vesiliikunta olisi jotenkin lempeää ja niveliä kuormittamatonta...

Jälkeenpäin pukkareilla laittautuessani siihen tuli joku britti-nainen vaivaannuttavan lähellä harjaamaan hiuksiaan ja taivastelemaan, miten onkaan vanhan näköinen. Hänellä on kuulemma kotona niin himmeät valot että aina oikein säikähtää, kun näkee itsensä kirkkaissa valoissa peilistä. Minä huomasin taas, ettei small talk ole vahva lajini, kun en keksinyt mitään sanottavaa. Koska - näyttihän hän vanhalta. Viehättävältä kyllä, ystävälliseltä, lempeältä ja valoisalta - mutta vanhalta. Ehkä on parempi hymistellä hiljaa kuin ladella tuo litania?

Lisäksi en tykkää yhtään siitä, kun joku tulee salilla juttelemaan. Haluan treenata rauhassa, haluan saunoa rauhassa, haluan herra paratkoon olla suihkussa rauhassa ja haluan laittaa itseni rauhassa. Melkein aina käyn salilla ennen työpäivää, jonka tiedän olevan meluisa, puheentäyteinen, ihmisiä ja ääntä ja puhetta pursuava (oikeasti, meillä on aina hirveä meteli duunissa. Vaikka mitä äänten kakofoniaa. Siihen on tietysti jo tottunut,mutta kyllä välillä vuoron jälkeen korvissa soi. Ja kotona on ihanaa olla hiljaa.). En kaipaa vapaa-ajalleni mitään kevyttä jutustelua vieraiden ihmisten kanssa. 

Olen pihi ajastani. Haluan käyttää sen hyvien tyyppien kanssa, itseni mukaan lukien. Ennen kaikkea itseni, erakko kun olen. En halua käyttää aikaani joutavuuksiin, ikiomaa kallisarvoista aikaani.

Minulla on aika pitkä lista sille,mitä ne joutavuudet ovat.

torstai 13. joulukuuta 2012

"Friends will be friends..."

On siunaus, kun on hyviä ystäviä elämässään. Siunattu, siunattu minä! Olen aina ollut sellainen, että minulla on pieni ydinpiiri superrakkaita ja tärkeitä ihmisiä elämässäni. Ei laajaa ystäväporukkaa eikä laajaa kaveriporukkaa. Ne muutamat helmet ja sitten sellaisia hyvänpäivän tuttuja, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumiset törmätessä, mutta tuskin tulisi edes kahville mentyä.

Maanantaina töissä työkaverini kokoontuivat riviin eteeni, lauloivat "paljon onnea vaan", antoivat häälahjan ja ihanat kortit. Halasin koko rivin läpi ja kiittelin, tunsin jotain niin syvää kiitollisuutta etten ihan äsken. Alussa kun laulu alkoi meinasin kiusaantua, mutta sitten pidin nopean neuvottelun itseni kanssa (mielessäni:-D), että tilanne on nyt tämä, voit joko olla vaivaantunut ja vesittää koko jutun, tai sitten voit kiittää ja ottaa iloiten vastaan mitä annetaan. Valitsin jälkimmäisen.

Tiistaina menin aamuvuoron jälkeen kynsihuoltoon, nyt on taas näpsäkkä ranskalainen manikyyri. Sieltä lähtiessäni sain (kuten muutkin asiakkaat) vaaleanpunaisen lahjapussukan hyvän joulun toivotuksen kera. Pussukasta paljastui karkkia, kännykkäkoru ja viiden euron lahjakortti ja minä ilahduin tuosta ystävällismielisestä eleestä.

Kynsihuollon jälkeen menin ystäväni vauvaa paijaamaan. Sillä pienellä prinsessalla oli vähän huono päivä, mutta kyllä sieltä muutama leveä hymykin vilahti. Niin suloinen pieni prinsessa, olisin voinut vain katsoa sitä, ja noutaa taas vaikka tähdet taivaalta hymyn nähdäkseni. Ystävää oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Hän on niin freesi ja kaunis, en tarkoita vain ulkoisesti vaan sisäisestikin, tuntuu aina nähtyämme että olisin itsekin pikkuisen kauniimpi, hauskempi ja kivempi ihminen. Pöytä oli täynnä herkkuja ja lähdin kotiin hää- ja joululahjojen kanssa. 

Tänään pidämme ystäväni ja työkaverini kanssa meidän kahden pikkujoulut. Pitkästä aikaa pääsemme kunnolla juttelemaan; ei töissä oikein ehdi eikä voi. Illan muu ohjelma on ravintolassa herkuttelu, saunominen, ehkä pelaaminen. Jään yökylään, pitää mennä pakkaamaan.

Sataa taas lunta, kuten jokaisena päivänä viime aikoina. Joulusta taitaa tulla valkoinen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Touhupäivä

Tänään on ollut asioidenhoitelupäivä*. Herättyäni jouduin heti aloittamaan päiväni anteeksipyynnöillä, kun muistin yöllä tönäisseeni Villeä kovasti selkään unissani. Pyytelin kyllä yölläkin anteeksi, mutta Villen ärtynyt kivunälähdys oli jäänyt kaikumaan korviini... Muutenkin aamu alkoi aika jähmeästi, vasemman lavan ja niskan välissä oli kipeä jumi, pudotin kahvipaketin lattialle ja purut levisivät, poskessa oli ihottumaa ja kaikki tuntui menevän päin helvettiä (kuten dramaattisesti mielessäni ajattelin).

Patistin itseni kuntosalille ja niinhän se on, liike on lääke. Jumi on melkein kokonaan lauennut ja kaikki se hikoilu, makeankipeä tunne lihaksissa, jälkeenpäin sauna ja laittautuminen, se vain tuntuu niin hyvältä. 

Kävin äkkiä heittämässä salikassin kotiin ja taapersin postiin, jossa vuoroni olisi ollut kuudenkymmenen (60) asiakkaan jälkeen. Soitin siskolle ja lähdin pois, hyppäsin bussiin. Kävin tekemässä tilauksen niistä hääkuvista jotka haluamme ja herranen aika, voitteko ajatella, hääkuvaukseen ja kymmeneen kuvaan on mennyt rahaa yhteensä 300 euroa! Pyörryin sisäisesti ja hymyilin ulkoisesti.

Kävin kaupassa ja äsken siivosin ja veivasin munakkaan uuniin, käynkin nyt sitä kurkkaamassa. 

...

Ai, se olikin valmista, joten ei kun syömään. Vapaapäivinä unohdan syödä, tänäänkin olen syönyt vain kipollisen turkkilaista jogurttia ja banaania ja kaksi hapankorppua. Sitten jossain vaiheessa havahdun, että on niin nälkä että meinaan pyörtyä ja teen äkkiä jotain ja sitten yleensä ilta meneekin ruoan päälle herkkuja napostellessa. Tosi terveellistä...


* Äidinkielen opettaja minussa on ärtynyt aloittaessaan tekstin tuollaisella yhdyssanavirheellä. Tai siis olen varma että siinä on virhe, mutta voiko se olla sitten asioiden hoitelupäivä? Hoitelupäivä... Asioiden hoiteluhan on kai yleiskielisemmin asioiden hoitaMINEN, ja eikös -minen päätteiset kirjoiteta erilleen edellisestä sanasta, toisin kuin esimerkiksi -inen. Kauhean vaikeaa oma äidinkieli välillä, ja silti: kiehtovaa, ja niin, niin rakasta! Suomi! <3

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

ei vaatteet oo mun aatteet

Ihmiseksi, jonka niin kutsuttu tyyli sisältää 99% päivistä hameen/leggingsit sekä neuletakin ja topin, on minulla ehkä merkillisen tarkat ajatukset pukeutumisestani:

- ei koskaan muita kuin mustia sukkia
- ei muita housuja kuin mustat puuvillalegginsit/ muut ohuesta kankaasta valmistetut mustat leggigsit (tarkoitan esim. tekonahkaa)
- jos leggingsit istuvat hyvin, niin kuin niiden tietysti pitääkin, alan lämmetä yhä enemmän eri kuvioille eli siis kalsarilookille
- leggingsien kanssa aina pitkä toppi, jonka ihannepituus on muutaman sentin pöksyjen haarakiilan alle.Pidempi käy, lyhyempi ei missään nimessä
- kaikki vaatteet (myös yöpuvut) pitää silittää
- kropan painopiste tehdään leggingsilookissa alas, siihen mihin pitkän topin helma loppuu. Hamelookissa painopiste vyötäröllä eli hameen kanssa ei saa käyttää pitkiä paitoja, paitsi jos kyseessä on tiukka minihame
- tiukan mihihameen kanssa ei koskaan tiukkaa lyhyttä yläosaa
- vaatteen pitää tuntua hyvältä ja olla sellainen, etten koe halua vetää vatsaa sisään. Juhlavaatteet ja aluspaidan ominaisuudessa toimivat pitkät topit ovat poikkeus
- vaatteen merkki ei saa olla kovin näkyvä
- ei mitään, mikä ei tunnu "omalta"
- mekoista parhaita ovat sellaiset, jotka pussittuvat kiristyksen ansiosta vyötärölle
- pitkä neule ja legginsit ei petä
- shortsien kanssa väljähkö yläosa
- ei kaprihousuja, paitsi töissä tai urheillessa
- aiemmin kieltoihin kuului A-linjaiset polvipituiset hameet, mutta nyt olen vähän hämmenyksissäni enkä enää tiedä, mitä niistä ajatella
- ei poolokauluksia (paitsi sellaisia lörttöjä neuleissa)
- ei ikinä kilpikonnakauluksia
- ei murrettuja oranssinsävyjä, koska näytän niissä väsyneeltä vitospoikien yksinhuoltajalta
- mustaa ja valkoista harkiten: hienot puhtaat sävyt, mutta nostavat kasvojen epäpuhtaudet esiin
- ei kylmä sävyjä kasvojen lähellä yllä olevasta syystä. Paitsi jos vaate on muuten ihana kestän



Olikohan muuta... 

En yleensä harrasta näitä lukijakysymyksiä (koska pelkään, ettei kukaan vastaa), mutta nyt kyllä kiinnostaisi, että mitkä Sinun pukeutumissäännöt on, vai onko niitä?

torstai 6. joulukuuta 2012

Lontoo sai minut tajuamaan, että olen vain rikka tuulessa

Heippa lumisesta Helsingistä, hei hei aurinkoinen Lontoo. En muuten ole yhtään vakuuttunut, onko Lontoo maineensa veroisesti sateinen ja harmaa, kun nytkään ei satanut kuin yhtenä yönä ja aamupäivänä pieniä tihkukuuroja, muuten aurinko - noh, ei nyt ihan porottanut, mutta paistoi kuitenkin heleänsiniseltä taivaalta. Säät siis suosivat matkaajaa.
 
Kerroin viimeksi sunnuntaista, kun ihmettelimme Sohoa ja China Townia ja nousimme talojen ylle maailmanpyörässä. Maanantaina heräsin naama nurinpäin - inhottavaa, että matkoillakin on huonoja aamuja! Siinä sitten aikani Villelle kiukuteltuani sain itseni paremmalle tuulelle. :-D Mentiin yhteen kahvilaan aamupalalle. Voisin haukkua brittiläistä ruokaa vaikka kuinka, mutta tyydyn toteamaan, että ei ne aamupalatkaan ole minun makuuni. Makkaraa, löysää kananmunaa, perunaa, verilettuja, jauhelihapihvi...

Tai sittenkin vielä yksi ruokamarmatus: missä on kuidut ja tuoreosasto, hedelmät, kasvikset?! Ruoasta valittaminen on aina jotenkin mautonta tässä epäsuhtaisuuksien maailmassa, jossa jotkut ihan oikeasti kuolevat nälkään ja joillain on varaa valita ja siitä valitsemastaankin valittaa, mutta minun blogi jne, joten: miten se ruoka vain on sellaista??? Siihen kuitenkin meni aika paljon rahaa, kun käytiin ainakin kerran päivässä ulkona syömässä, ja sitten olin koko loman ihan turvoksissa oksennus kurkussa. Viimeisenä päivänä Ville otti lasagnen, jonka lisukkeena tuli ranskalaisia (MIKSI?? Miksei raikas salaatti?), ja puhuttiin, aika epäkohteliaasti kylläkin, että miten ne osaa tämänkin ruoan pilata.. Tai kuten Ville sanoi, "oon syöny parempaakin lasagnea - jopa ite tekemääni". 

No mutta nyt yritän päästä tuosta ruoka-angstista. Tietysti maassa maan tavalla kyllä myöskin. (MUTTA KYLLÄ MINÄ IHMETTELEN...) 

No niin, takaisin maanantaihin. Aamupalan jälkeen hypättiin bussiin, ajeltiin Angelin metroasemalle ja jatkettiin metrolla pari pysäkkiä London Bridgen suuntaan. Käveltiin rauhassa valokuvia räpsien, poikettiin pubiin, saavuttiin Tate Modern - taidemuseoon. Se oli ilmainen! Olin ihan fiiliksissä tuosta seikasta, etenkin kun näyttelyt olivat hyviä ja mielenkiintoisia ja siellä oli kaikkia isoja nimiä kuten Picasso ja Miró, eikä mitään taidekerhon kesäkurssin vm. -88 jämätöitä. Hurraa, taidetta kaikille! 

Taidefiilistelyn jälkeen käytiin pubissa myöhäisellä lounaalla ja jatkettiin Angeliin. Käytiin yhdessä kaupassa ja sitten dumppasin Villen pubiin (Ville ei kyllä varsinaisesti vastustellut tuota dumppausta) ja kävin vielä parissa kaupassa. Matkan ostossaldo on: Soap & Glory - merkin vartalonhoitotuotteita, neuletakki, käsilaukku, kaulaliina, sormikkaat, kahdet korvikset, postikortteja. Sangen maltillista, eikö? Shoppailun jälkeen istuttiin vielä yhdessä pubissa ja mentiin hotellille syömään (meille siis kuului tuohon hotskuvaraukseen kaksi päivällistä).

Tiistaina jätettiin aamupala väliin ja ajeltiin bussilla Hyde Parkin ja Green Parkin väliin Hard Rock Cafeen. Pitihän se nähdä! Lisäksi olin luvannut ostaa Villelle hupparin, kun Barcelonan Had Rock Cafesta ostettu jäi erinäisten meikkiäksidenttien vuoksi Barcelonan lentokentälle... Meille sattui superystävällinen puolalainen (?) tarjoilija, jonka hymystä ja puhetulvasta menin niin hämilleni että vastailin jäykästi ja paniikissa niin kuin olisin ollut väittelemässä tohtoriksi enkä tilannut turistiravintolassa ruokaa... Annokset olivat isoja ja maittavia, kalliita kylläkin, mutta se kai kuuluu kuvioon.

Vatsat täynnä käyskentelimme kauniissa Green Parkissa ja kävimme tottakai katsomassa Bugkinghamin palatsin. Ville oli pettynyt, kun ei näkynyt niitä postikorteista tuttuja karvalakkipäisiä leikkisotilaan näköisiä vartijoita ja ihmettelimmekin, onko kuningattaren turvallisuus nyt aivan retuperällä... Kävelyn jälkeen menimme taas bussilla Angeliin, shoppailimme vähän ja kävimme sitten pubissa. Oli tarkoitus vain vähän kerätä voimia ennen yhtä "Museum of Everything" - museota, mutta ei sitten jaksettukaan lähteä sinne. Käytiin viemässä tavarat hotellille, syötiin meksikolaisessa ravintolassa ja käytiin pubeissa. Niin kiinnostava kuin tuo Underground-taiteilijoiden museoksi tituleerattu olisikin ollut, olin kuitenkin tyytyväinen illan saamaan käänteeseen sekä siihen, että osasin kerrankin olla spontaani. On tyhmyyttä pitää jukuripäisesti kiinni jostain vain koska on päättänyt.

Eilen eli keskiviikkona olikin matkapäivä. Kävimme matkalla Victorian asemaa vastapäätä pubissa syömässä, ja sitten olikin aika siirtyä kentälle. Pitkä päivä, muttei niin väsyttävä kuin olisi voinut, kun takana oli kunnon yöunet. Lentokoneessa sattui pieni harmittava tapaus, kun minulle tuli yhtäkkiä kamalan huono olo, alkoi oksettaa ja olin kylmän hien peitossa, ja vessaan mennessä meinasin pyörtyä. Se kamala kylmä hiki, kaikki musteni, yritin taistella oksennusta vastaan, yritin olla pyörtymättä. En osannut ajatella muuta kuin älä pyörry älä pyörry, ja sitten, no jos pyörryt niin kyllä Ville ottaa vastaan. :-D Oksensin ja loppumatka meni paremmissa merkeissä.

Reissun avainkohdat:

- Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Rentoa. Ja kiihkeää, mmm.
- Ei tullut riitaa mistään.
- Ei eksytty kertaakaan ja kaikki julkisilla kulkemiset ym. sujui ilman mitään sähläystä.
- Ruoka... No, tiedättehän.
- Paljon meni rahaa ihan vain olemiseen. Ruoan lisäksi tuo oli ainut huono puoli.
- Lontoo on iso ja hieno, jokaisessa risteyksessä aukeaa uusia ja uusia katuja täynnä taloja, kauppoja, ihmisiä, ravintoloita, koiria, busseja, takseja, loputtomiin.
- Ihmiset on tosi ystävällisiä, jos muistaa itse pyytää ja kiittää ja olla kohteliaampi mihin on suomenkielellä tottunut.
- Taas sama oivallus: maailma on iso ja moninainen, ihmisiä on niin paljon ja niin erilaisia, on turha aina miettiä itseään kun on vain tuulessa heiluva rikka tässä valtavassa maailmankaikkeudessa.
- Uusi oivallus: Matkoilla Villen ja minun roolit on päälaellaan. Kotioloissa ja arjessa minä olen ahkera ja puuhakas, hoidan asiat, toimin ja touhuan. Matkoilla Ville ottaa ohjat, hoitaa puhumisen, haluaa nähdä ja mennä kokea, tekee päätöksiä ja hoitaa tilanteet, minä olen arka ja vietävissä. Virkistävää, molemmille.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Elämä menee eteenpäin

Elämä menee eteenpäin ja tuntuu etten saa kirjoitettua mistään muistoa jos en vain anna palaa ja ole välittämättä siitä, etten nyt jaksa ja voi ihan kaikkeen paneutua.

Pari sanaa häistä. Ennen vihkimistä oli tosiaan hääkuvaus, olen iloinen että otimme sen. Tuntuu että kuvista saattoi tulla hyviä, kuvaajalla ainakin oli vahvat visiot. Hän laittoi Villen ammumaan kuin lehmä ja karjumaan riehakkaasti, ja kyllähän se tunnelmaa rentoutti aika kivasti...

Maistraattiosuus oli tosi lyhyt, ehkä pari minuuttia. Sanoimme toisillemme tahdon, katsoimme silmiin, suutelimme, suutelimme lisää. Loikimme käsikädessä lumen saartamassa Helsingissä ja olimme onnellisia.

Häitä seuraavana päivänä lumisade vain yltyi, satoi silmät ja suut täyteen ja tuuli niin ettei henkeä saanut. Kävimme kaupungilla asioilla, siellä meni koko päivä. Oli hassun rakastunut olo, ja varma, vahva, tiesin ehkä voimakkaammin kuin koskaan, että minua rakastetaan, ja se loisti minusta varmaan kilometrin päähän. Kotimatkalla bussi oli täynnä ja etupenkissä istuva juntti huusi vitun juntit tulee niitä muitakin busseja nyt äkkiä kyytiin sieltä, ja me istua kyhjötimme Villen kanssa ahtaasti vastakkain kaikkien ostoksiemme keskellä ja paistoimme särkiä. Ville voitti.

Lauantaina lensimme Lontooseen. Meinasimme myöhästyä lennolta, kun olimme porteilla vasta lennon lähtöaikaan. En tiedä mikä aivohäiriö molemmilla, tietysti olisi pitänyt tajuta olla jo hyvissä ajoin. Lentoemäntä nuhteli meitä ystävällisesti ja sanoi että meillä kävi hyvä tuuri, yleensä laukut otetaan pois jos matkustajia ei näy kaksikymment minuuttia ennen, mutta nyt niitä oltaisiin juuri alettu ottaa. Me juoksimme tyhjää käytävää viimeisinä koneisiin ja tunsimme itsemme aika tyhmiksi.

Lontoossa on ollut kylmä ja aurinkoista. Eilen en jaksanut mitään, nukuinkin päivällä ja silti unta olisi riittänyt. Lähtö oli kamalan aikaisin ja häistäkin on ollut stressiä ja univelkaa. Kävimme hotellin ravintolassa syömässä mahat täyteen intialaista ruokaa ja sitten vain makoilimme mitensakin sikinsokin sängyllä, kuuntelimme musiikkikanavalta jotain "Kickstart to Christmas" -listaa, joimme punaviiniä ja juttelimme niitä näitä. Oli ihanan rentoa ja kivaa pitkästä aikaa kunnolla viettää aikaa yhdessä.

Tänään aloitimme aamun hotellin aamupalalla, joka oli kyllä luokattoman huono. Höttöistä valkoista leipää, ei mitään leikkeleitä tai juustoa, kummallista mietoa ja makeaa kardemumma-kahvia... Muutenkaan en ole yhtään sen ihastuneempi brittiruokiin kuin vuosi sitten reissullanikaan ja aineenvaihduntani on ihan sekaisin kaikesta hiilarihötöstä jota olen itseeni ahtanut. Mutta se siitä aiheesta.

Ville oli eilen käynyt ostamassa meille matkakortit nukkuessani ja tänään otimme ne tositoimiin matkaamalla kaupungille. Tämä hotellimme sijaitsee Islingtonin alueella: kivaa, melko rauhallista aluetta noin puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Menimme hetken mielijohteesta Ripley's Believe it or not! - museoon, jossa oli vaikka mitä mielenkiintoista. Tykkäsin eniten peililabyrintistä, vaikka jossain vaiheessa tuntuikin, ettemme osaa sieltä ikinä pois... Söimme yhdessä pikkuravintolassa ja pyörimme Sohossa ja China Townissa kaupunkia ja sen moninaisuutta ihmetellen. Kun alkoi jo hämärtää ajoimme vielä kierroksen London Eye - maailmanpyörässä. Siellä taas tajusi miten iso kaupunki tämä on, miten se vain jatkuu joka suuntaan tuhansina tuikkivina valoina.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Lyhyt katsaus häihin

Eilen, 29.11., oli tosiaan hääpäiväni. Yritän nyt kirjoittaa tyylilleni sopimattomasti lyhyesti ja tiivistetysti, koska muuten tästä postauksesta tulee kilometrin mittainen. Ja lähden huomenna aikaisin aamulla Lontooseen ja yritän pikkuhiljaa päästä nukkumaan. Sekä, kuka sellaisia kilometrin mittaisia jaksaisi lukea?

Olimme suunnitelleet häitä elo-syyskuulta, melko pian sen jälkeen kun olin ostanut meille Lontoon lennot. Kihlaus oli 17.11.2010 ja siitä asti Ville on välillä kysellyt, milloin menemme naimisiin. Minua jotenkin stressasi koko asia kunnes vihdoin yhtenä päivänä koin  valaistumisen ja sanoin, ihan tyhmää olla vain kihloissa, mä haluan naimisiin. Sitten vaan maistraattia varaamaan, hääkuvausta, ravintolasta pöytää, sain valita sormuksen, ostin uudet vaatteet, Ville osti myös uudet vaatteet. Panikoin ja stressasin ja sitten vähän ennen häitä kaikki vain loksahti paikoilleen ja tuntui hyvältä, rauhalliselta, onnelliselta.

Hei sori, en jaksakaan nyt kirjoittaa enemmän.  Jatkan ehkä Lontoossa, jos on iltaisin kirjoitusfiilistä, tai sitten viikon päästä. Voikaa hyvin!

torstai 29. marraskuuta 2012

Kauan katsoin sinua syvälle silmiin, kauan katsoin, katsoin ja ajattelin.

28.11.2012 Keskiviikko, häiden aattona

Rakas päiväkirja!

Hui mikä jännitys! Vatsa on täynnä perhosia, sydän hakkaa niin että se varmaan näkyy puseron läpi. Olen eilisen ja tämän päivän aikana sanonut sata kertaa, "Mä menen naimisiin". Joka kerta sen sanominen jännittää, koko ajan vähemmän kylläkin, paitsi äsken kun kerroin äitille ja isälle, huh. Yritin hetkeksi asettua heidän saappaisiinsa, esikoistytär menee naimisiin, miltähän se mahtaa tuntua, mutta hetki meni ohi, en jaksa keskittyä kuin itseeni. Se on kai häidensä kynnyksellä seisovan morsianpolon oikeus.

Olen ollut innoissani ja onnellinen, häistä kertominen tekee ne todemmaksi. Yritän imeä näitä tunnelmia itseeni, muistoksi, näitä tunnelmia kun aika menee samanaikaisesti hitaasti ja nopeasti, kun ihmiset hymyilevät lämpimästi ja onnittelevat, kun olen tämän syksyn aikana käynyt läpi tunteiden koko tarjonnan epäilystä ja ahdistuksesta onneen ja mielenrauhaan ja siitä poskia kuumottavaan jännitykseen, ja voin vain olla ja todeta sydämessäni, rakastan, rakastan, rakastan.

Menen tänään naimisiin! Hääkuvaus, maistraatti, ravintola. Jännitys, lupautuminen, ikuisuus, perinteet, nuori morsian, rouva. Tänään minusta tulee vaimo. Saa onnitella!

torstai 22. marraskuuta 2012

Elä sitä maahan kylvä, luuletko että kasvaa

Iik Iiiiiiihaaaaaaaaanaaaaaaaaaa, viikon päästä loma! Nyt voi alkaa jo fiilistellä sitä ja ammentaa siitä jaksamista arkeen, pimeyteen, työhön ja kaikkiin miljooniin päässä pyöriviin asioihin.

Olen ollut tänään joku epä-ihminen, ei ole ollut vessahätä eikä nälkä. En siis ole syönyt enkä käynyt vessassa. :-D 

Aamulla heräsin kamaliin menkkakramppeihin, olin unessa vetänyt itseni kippuraan ja heräsin kädet vatsalla. Onneksi särkylääkkeet auttavat. 

Kävin kaupungilla, piti ostaa taas töihin yksiä juttuja ja sitten kävin vielä kirjastolla ja ruokakaupassa. Pimeä oli tullut sinä lyhyenä aikana kun olin sisätiloissa, tämä vuodenaika on kamala, ei ihme että suomalaiset ovat juroja ja umpimielisiä ja hakkaavat puolisonsa kirveellä. 

Keskellä vilkasta Tukholmankatua ostoskassistani katkesi sanka ja siinä olin minä, hokemassa voi helvettiä liikenteen seisoessa, ihmisten katsoessa, nuudelit makkara margariini jauheliha maassa ympärilläni. Oli sellainen hetki etten tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta onneksi ei oikein ollut aikaa kumpaankaan.

Nyt syön vaikkei olekaan nälkä, laatikko tuoksuu valmiilta. Dumppasin siihen taas jämiä, kasvisgratiinia, perunasipulisekoituksen, ruokakermaa, juustonkyrsän, sipulia, jauhelihaa. Menen yöksi töihin, ehtisiköhän vielä nukkua.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Puuman pohdinnat

Tänään töistä tultuani siivosin, vihdoin. Kaksi viikkoa siivoamattomuutta meidän mökissä on kyllä turhan pitkä aika... Pölypallot pyörivät lattioilla, olkkarin lasipöytä on lähmäinen, lattia tahmea ja samea, pölyä, pölyä, pölyä... 
 
Nyt on taas kaunista ja siistiä, kynttilät palavat, paikat kiiltävät, tuoksuu puhtaalle.

Kävin eilen ennen töihin menoa ostamassa erään läksiäislahjan työporukkamme puolesta. Välillä ajattelen vittuuntuneena, että olen joku hemmetin puuhapirkko ja kannan vastuuta joka hemmetin asiasta. Välillä olen iloinen ja ylpeä että näin on ja välillä, onneksi, muistan olla iloinen ja ylpeä siitä, että on kiva työyhteisö ahkerine ja hyvine työntekijöineen ja että ihan oikeasti kaikki enemmän tai vähemmän otamme vastuuta.

Lahjan ostettuani pyörähdin parissa kaupassa. Toisesta ostin jouluiset tuikkukupit, vaaleanpunaisen pöytäkynttilän ja pikkuiset valot. Tungin ne äsken toiseen uusista tuikkukupeista ja hyvältä näyttää. Kupin viereen laitoin tontun vähän joulua tuomaan, mutta huomasinpa nyt että kissat ovatkin pyyhkäisseet sen lattialle... Hitto mitään joulua tänne, tuumivat he, töissähän te olette molemmat kuitenkin. ... Ja kops, nyt Kirppu pudotti tontun uudestaan. Äläää pudota sitä, huusin niin marisevalla äänellä että purskahdin ääneen nauramaan, ja Kirppu luikki korvat luimussa ruokakupille.

Mutta, niin, kaupoille takaisin. Kävin myös hetken mielijohteesta ajantappomielessä yhdessä vaatekaupassa ja kotiutin sieltä kolme vaatekappaletta: mustat leggingsit joissa on yltympäriinsä pieniä kultaisia paljetteja (!), vaaleanpunaisen löyhäneuloksisen lörttöneuleen ja LEOPARDILEGGINGSIT. Myyjä ylipuhui minut ostamaan ne ja ostin, ja nyt olen koko päivän ollut ihan epävarmana uudet leggingsini jalassa. Tykkään niistä, ne näyttävät kivoilta mustan pitkän neuleen ja jykevien nahkasaappaiden kanssa. Jalat näyttävät vahvoilta ja jänteviltä ja tunnen olevani kuin puumalady kuningatarpantteri, vahva, viileä ja voittamaton. Aika hyvä fiilis siis yksillä pöksyillä. Samalla olen kuitenkin ulkona kävellessäni varma, että ihmiset nauravat minulle, katsovat pitkään, ja kohta joku vielä huutaa, hei puuma, miks lähit kalsarit jalassa ulos?. En tiedä mistä tämä epävarmuus kumpuaa, tai tiedän, mutta pitäisi osata lopettaa se. Siihen asti taidan kulkea näissä housuissa ja hokea mantrana vahva, viileä, voittamaton, vahva, viileä, voittamaton, vahva, viileä, voittamaton, vahva, viileä, voittamaton, vahva viileä voittamaton, vahva viileä voittamaton vahva viileä voittamaton vahvaviileävoittamaton vahvaviileävoittamatonvahvaviileävoitt-.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Paljon juttuja

Nyt on ollut menoa ja meininkiä!

Keskiviikkona pääsin töistä jo 13:30 ja kävin syömässä yhdessä uudessa Salaattikahvila-nimisessä, noh, kahvilassa lähellämme. Innostuin paikasta kovasti, päivän keitto oli parasta maistamaani lohisoppaa ja lisänä tuli leipää ja kahvia, eikä se maksanut kuin kuusi euroa. Salaattien hinnat näkyivät olevan neljän ja kahdeksan euron välillä eli aika maltillisia nekin. Ja tuo on ihan kotimme lähellä vieläpä! Jees jees, me happy.

Kahvilan jälkeen minulla oli vielä tunti tapettavana ennen kosmetologin aikaa. Maleksin hitaasti kiireistä ja meluisaa Mannerheimintietä, tuntui kivalta kun en kuulunut siihen kiireisten ihmisten massaan. Poikkesin Pelastusarmeijan kirpparilla, olen käynyt siellä kerran aiemmin eikä mielikuva muuttunut: ylihinnoiteltu, kummia muodittomia/ tyylittömiä vaatteita, joukossa muutama helmi. Tällä kertaa se helmi oli Gantin vaaleanfarkun värinen mekko, jossa on avara kietaisutyyppinen pääntie ja polveen ulottuva helma. 

Kosmetologilla oli iiihaanaa! Koen usein vaikeaksi rentoutua esim. juuri kosmetologilla tai vaikka kampaajalla, aistin heti jos työntekijä ei ole luonteva ja tulen vaivaantuneeksi ja jäykäksi. Koen seurusten velvoitetta ja odotan vain, että pääsisin pois. Epäsosiaalinen olio on avautunut... Nyt ei kuitenkaan noitahuolia ollut vaan kosmetologi oli todella mukava, luonteva ja koko pari tuntinen kului ihanassa rentoutuksen nirvanassa. Sain tuosta myös innostusta hoitaa jatkossa ihoani paremmin kotonakin.

Torstaina oli kehityskeskustelu, mistä en voi tietenkään oikein kertoa, paitsi sen että jäi hyvä fiilis siitä kiireettömästä esimiehen kanssa juttelusta. Ja työtehtävät tulevat ehkä vähän muuttumaan, jei! Mutta siitä vielä suu supussa.
 
Ennen kehityskeskustelua ja sen jälkeistä iltavuoroa kävin myös työterveyshuollossa labrassa tämän päiväistä  kolmivuorotyötätekevän  terveystarkastusta varten. Vähän harmittelin, kun viikon ainut myöhään nukkumis - aamu meni tuossa, mutta, no, ei voi mitään. Perjantaina olinkin ihan jotenkin pökertynyt kaikista aikaisista herätyksistä ja heti töistä tultuani nukahdinkin sohvalle. Palelikin kauheasti ja tärisin siinä vilttien alla melkein koomaa muistuttavassa tilassa pari tuntia. Ville lähti kavereidensa kanssa Tallinnaan synttäreitään juhlimaan ja minä juhlin sitten harvinaista yksin kotona oloani nukkumalla...

Lauantaina nukuin pommiin ja lähdin hirveällä kiireellä ja tohinalla Turkuun. Ei ollut monesta minuutista kiinni, etten olisi myöhästynyt junasta, mutta niin vain ehdin ja perillä Turku oli yhtä viehättävä kuin aina. Pyörittiin siskoni kanssa kaupungilla, käytiin syömässä, naurettiin ja höpötettiin, mietittiin meillä on ihan ihme jutut. Mentiin siskoni luo ja aloitettiin baarilaittautuminen, juotiin viiniä, otettiin peilin kautta kuvia, kuunneltiin musiikkia. Puhuttiin vakaviakin mutta enemmän kevyitä, hassuja asioita. Naurettiin lisää. Baarissa tanssittiin, tietysti, tuntui kuin jaloissa olisi ollut vieterit, tuntui kuin musiikki olisi nostanut minua ilmaan, ja alas, ja ilmaan. Eikä se edes ollut kovin hyvää musiikkia.

Eilen sain ostettua suurimman osan joululahjoista, hyvä minä! Päivä oli kiva ja meni nopeasti ja olinkin taas kotona, Villekin oli tullut jo reissultaan, hänen kanssaan minua odotti täällä hervottoman kokoinen tuliaispehmo-koira. Ristin sen Matiksi ja Ville selitti, en mä sulle meikkejä tai vaatteita osaa ostaa niin ostin sitten tuon. Niinhän sitä sanotaan, että ensimmäisessä syvällisessä parisuhteessa eletään lapsuus uudestaan, koska oikeassa lapsuudessa menee aina jokin pieleen ja parisuhde on tilaisuus paikata se, ja tuollasta mä olinkin aina halunnu... Otin Matin jo yöksi viereen ja siinä hänen paikkansa taitaa jatkossakin olla.

Tänään kävin työterveyshoitajalla siinä tarkastuksessa. Oli kivaa jutella ja kaikki arvot olivat hyvät, jes hyvä minä, mutta silti manailin mielessäni kun taas ei saanut nukkua... Kävelin linjoja pitkin Ympyrätaloa kohti ja matkalla joku mies kannatteli vanhaa naista, yritti nostaa tämän ylös, ja kysyin tarvitsetteko apua. He tarvitsivat, nainen sanoi että oli kävellyt liian nopeasti, mies, hänellä olisi oikeastaan vähän kiire, nainen, olen virastotaloille menossa, onko teillä kiire vai voisitteko auttaa. Ei mulla oo kiire, sanoin ja lähdimme käsikynkkää, minä ja tuo vieras vanhus. Sanoin että ostakaa sieltä virastotaloilta limua tai jotain, voihan verensokerit olla alhaalla kun noin heikottaa, ja nainen sanoi "Minä en tuollaiseen usko" niin topakasti että minua alkoi naurattaa.

Nyt olen ehtinyt olla pari tuntia kotona, tehnyt kotihommia, jutellut Villen kanssa, laittanut ruokaa. Tein sellaisen vuoan johon dumppasin kaikkea jääkaapista löytynyttä: jauhelihaa, pekonia, paprikaa, porkkanaa, punasipulia, tomaattia, halloumia, vuohenmaitojuustoa, emmentalraastetta. Tuli mausteista, suolaista ja hyvää. 

Aurinko paistaa, olen onnellinen jo pelkästään siitä.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tosiaan elämä on tavallaan hyvä, kaunis ja helppo

Tänään ei ole ollut elämäni onnellisin päivä, kuten Ville kysyi, mutta aika kiva päivä kuitenkin. 

Töissä oltiin pitkästä pitkästä aikaa samassa vuorossa ystäväni kanssa. Sulkeuduttiin salavihkaa toimistoon ja puhuttiin omista asioistamme. Naurettiin paljon. Pääsin jo yhdeltä töistä ja, vaikka se oli vain pari tuntia aiemmin kuin aamuvuorosta yleensä, tuntui (ja sehän on pääasia, että miltä tuntuu) että päivää on vielä valtavasti jäljellä. 

Menin keskustaan, kuuntelin bussimatkan kanssamatkustajan vähän turhan avointa puhelinkeskustelua. Keskustelu käytiin itä-Suomen murteella, jota en jostain syystä tahdo oikein sietää, mutta stalkkeri minussa oli tottakai lopulta tyytyväinen, kun pääsi kurkistelemaan vieraan ihmisen likapyykkiä. 

Tein erinäisiä ostoksia ja kohta tapasinkin Villen, jonka kanssa käytiin vielä miestenvaatepukimossa nimeltä Brothers. Oli muuten todella ammattitaitoinen, kiva ja luonteva myyjä siellä, arvostan! Sitten tehtiin vielä niinkin hehkeä ostos kuin vessan loisteputkivalaisin, edellinen poksahti eilen. Ville romanttisena miehenä oli ripotellut huuskaan kynttilöitä tunnelmaa luomaan ja valoa tuomaan; minä sitten käytännöllisenä naisena töistä tullessani puhaltelin kynttilät ja vein pöytälampun tilalle.

Kotimatkalla Töölössä käytiin yhdessä Intialaisessa ravintolassa syömässä. Otin lammasta, niin kuin melkein aina. Päätin että tänään on tämän laihduttajan herkkupäivä ja vedin onnellisena sitä ihanaa naan-leipää ja riisiä. Punaviiniäkin otin, ihan vain koska teki mieli. Ja no myös koska olin ihan luita ja ytimiä myöten kylmissäni. Eilenkin palelin, mutta luulin sen johtuvan siitä että oli pientä krapulaa edellisillan baari-illan lopputulemana ja olin käyttänyt aamun ennen töihin menoa tuulisessa Hakaniemessä asioita hoidellen. Tänään herätessäni tunsin "kaktuksen kurkussani" ja ikävät vilunväristykset ovat vaivanneet kehoani koko päivän. Flunssa, älä tule!

Viikonlopun olin tosiaan* Vaasassa rakkaan ystäväni luona. Sain Sofi Oksasen omistuskirjoituksen ja se oli niin mieletön hetki että meinasin pyörtyä, ja sitten sain sitä kaipaamaani puheenpälätystä ja naurunremakkaa. Onni on hyvä ystävä. Sunnuntaina Ville tuli minua vastaan rautatieasemalle ja minä inhosin Helsinkiä, sen kiirettä ja meluisuutta ja rumuutta, ja sanoin täältä pitää päästä pois, mitä järkeä asua kaupungissa jonne saapuminen vituttaa? Käytiin kaupassa ja Ville teki meille ruoan, ja sitten innostuttiin lähtemään ekstemporee baariin pitkästä pitkästä aikaa yhdessä. Voitettiin yli kaksikymppiä hedelmäpelistä! Ropi ropi ropi, ilmainen raha kolisi ja minun sisäinen Roope Ankkani oli suorastaan orgastisen hurmion tilassa (jonka kunniaksi sanoin hillityllä äänelläni, jes kiva, vähän hyvä). (Mutta sisimmässäni tanssin.).

Hiukseni yltävät melkein ponnarille, huomasin äsken. Tässä päivässä on ollut paljon hyvää, tässä elämässä.


* Minulla on nyt töissä opiskelija ohjattavani ja hoen sata kertaa päivässä tosiaan. Toinen lempimaneerini on tavallaan, ja kolmas hölmöt vitsit.