Sarvi otsassa eteenpäin

Puuh. Nakke-tytöstämme on tullut iltavirkku. Tuolla hän nytkin heiluu, silmä vähän luppasee mutta silti täysi touhu päällä... Olen pitänyt väsynyttä unikoulua, väsymykseeni vedoten antanut periksi aika nopeasti, ja niin on Nakke-neiti 10 kk luikerrellut tiensä iltoihimme sohvalla. Kieppuu sylissä, lörpättää Tä-t-tä-tä-tä-tä-tä! ja nauraa omille jutuilleen päälle, nousee konttausasentoon, touhuaa niin maan perkeleesti perusteellisesti. Mulla on paukut iltaisin niin loppu 05:30 herätyksen, fyysisesti raskaan ja ihmissuhdekuormitusta pursuavan työpäivän, 20 kilometrin työmatkapyöräilyn ja touhun täyteisen koti-illan myötä, että olen nyt useana iltana mennyt nukkumaan samaan aikaan Naken kanssa. Yrittänyt tsempata, onhan työ tavallaan omaa aikaa, ja työmatkat nyt ainakin, vaikka oikeasti otsasta kasvava tappi on joka ilta pidempi. 

Onneksi on siunattu, siunattu Ville, joka tulee töistä, ottaa tytön kainaloon ja sanoo: mun puolesta Nakke saa joka ilta nukahtaa tähän. Päästää minut livahtamaan keittiöön blogin ja ison viinilasin pariin, lupaa: sit kun mulla on vapaa otat omaa aikaa.

Viikonloppu oli mahtava, vaikka oltiinkin Naken kanssa koko ajan kahdestaan Villen Ilosaarireissun vuoksi. Lauantaina tehtiin retki Suomenlinnaan ja vaikka etukäteen mietin onko mitään järkeä lähteä vauvan kanssa kahdestaan, niin jälkeenpäin taputtelin itseäni olalle hyvästä ideasta. Oli kaunista, aurinkoista, läheisyydentäyteistä. Levollinen mieli, arkihuolet kaukana; innostunut tytär joka pärisytti lautassa ikkunan märäksi ja mussutti tyytyväisenä eväitä viltin päällä. Ja, raksi seinään, joka nukahti heti kun laskin hänet sänkyyn kahdeksan aikoihin.

Sunnuntaina olin ystäväni, Naken kummitädin, kanssa kaupungilla kahvilla. Tulee aina niin virkistynyt mieli tuon ystävän seurassa, hänen ilonsa ja kauneutensa tarttuu vähän minuunkin ja jotenkin vaikeistakin asioista voidaan puhua huumorilla. Arvostan! Sitten koittikin maanantai, työpäivä, ja illalla sain rakkaan Villeni kotiin. Sain oikein tuliaisiakin: valkoisen hihattoman paidan jossa on pinkki superman-logo. Se on söpö!

Huomenna Turkuun Naken ja siskoni kanssa! Kaikki joille kerroin töissä kysyivät Miksi - arkielämän Turku-huumoria. Ja vastaus on että huvikseen vain, ihailemaan kaunista kesäkaupunkia, pitämään piknikiä Aurajoen rantaan, kävelemään vanhoilla kaduilla ja osoittelemaan vanhoja rakennuksia. Pientä shoppailuakin on tarkoitus harrastaa, kosteusvoiteeni on lopussa.

Olipas kivaa olla hetki yksi. Taidan nyt koppasta tyttöseni kainaloon ja kokeilla tulisiko se uni siinä -kummallekin. Yökyöpelin unikouluun saa antaa (hyviä;-) ) vinkkejä!

Teinit Turussa

En ole ihan päässyt eilisestä yli, heti alkaa itkettää kun mietin. Muistan tapahtumat filminauhan selvästi ja kelaan niitä päässäni niin, että kohta varmaan pimahdan. Hyvä että on töihin lähtö edessä, saa vähän muuta mietittävää. Sitä ennen ajatukset Turkuun ja kaikkeen hauskaan, mitä noihin kahteen päivään sisältyi. 

Tiistaina lähdin jo aamusta ajelemaan ja koin taas matkalla henkisen orgasmin toisensa perään, kun Suomen kaunis suvi levittäytyi kaikessa upeudessaan tien varsille. Peltoja, metsää, maatiloja, hevoslaitumia, pieniä idyllisiä jokia. Siinä motarilla kiitäessäni (hah hah) sain tietysti keskittyä enimmäkseen ajamiseen, mutta kyllä välissä ehti myös luoda katseen maisemiin isänmaallisuutta uhkuvan ajatuksen säestämänä.

Siskon kanssa lähdettiin melkein heti saavuttuani kaupungille. Turku oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin eli  kesäinen ja ystävällinen ja otti tietysti minut lempeästi, kuten on aina ottanut. Käytiin pizzalla ja käveltiin verkkaaseen tahtiin suloisia pikku puutalokatuja yliopiston kirjastolle, ja sieltä vähän eri reittiä Aurajoen rantaa pitkin takaisin keskustaan. Otettiin valokuvia ja juteltiin, juteltiin, juteltiin. 

Jossain välissä käytiin siskon luona, nukuin pienet unet ja muutenkin kerättiin voimiamme, kunnes lähdettiin taas kaupungille, tällä kertaa suuntana kahvila. Illalla käytiin vielä ajelemassa ja sain melko hysteerisen, jankuttavan naurukohtauksen - tajusin sen itsekin ja kommentoin, "nyt mulla hirtti vähän kiinni". Samoin päivällä bussissa saatiin ihan kamala naurukohtaus ihan luokattoman huonolle jutulle enkä kyllä muista milloin viimeksi olisin nauranut niin, että teki oikein kipeää ja henki meinasi salpaantua. Olisi tehnyt mieli pyytää anteeksi muilta matkustajilta, vaikka nauroimmekin sellaista äänetöntä tukehdun kohta - naurua.

Illalla värjäsin vielä hiukset, tuli vähän epäilyttävän oranssit ja yritän olla näkemättä itseäni Pelle Hermannin kaksoissiskona. Tykkäisin sellaisesta haalistuneesta kultakuparista ja se oli nytkin pyrkimyksenä, mutta tulikin porkkana. Katsottiin vielä leffaa ja herkuteltiin karkkia ja sipsiä ja sitten kutsuikin uni.

Eilen herättiin suht varhain ja aamuhommien jälkeen käveltiin Skanssin kauppakeskukseen. Reissulla tuli shoppailtua vähän liikaa, mutta toisaalta en kyllä mitään turhaa ostanut. Vaan: neulepaidan timanttiyksityiskohdilla (olin päättänyt, etten osta nyt paksuna ollessani vaatteita, mutta kun tuollasta mä olin aina halunnu...), Tommy Helstenin pokkarin (henkinen vakaus ja läsnäolo here I come!), vauvalle pienen söpön neuletakin (vähän turha, mutta maksoi vain seitsemän euroa. Ja on niin söpö!), kaksi sisustustyynyä, rahin, The Body Sopista suihkugeelin ja vartalovoiteen (myyjä kysyi löytyykö ja vastasin tylsänä että joo, otan aina nämä samat (eli verigreippisuihkari ja satsumavoide)) ja Villelle vielä Sockalta kauluspaidan. Stockan liukuportaissa saatiin muuten taas reippaan teinimäinen nauruhepuli, kun sisko tunki kylmiä käsiää niskaani matkien yhtä tv-sarjan hahmoa ja minä päästin tahattoman kiljaisun. Oltiin kuin mikäkin leikkisänä kuherteleva lemmenpari...

Oli kyllä ihana miniloma, nyt kelpaa taas mennä töihin. Huomenna aion juhlia juhannusta villiin tyyliini siivoamalla, perunavelliä tekemällä ja pyykkäämällä. Että saa taas varoa ettei lähde lapasesta...

Kolme päivää töitä ja lomille lompsis!

Hitaat aamut ja vieraan miehen pelko + pari muuta juttua

Meillä oli viikonloppuna ihania, hitaita aamuja. Oltiin molemmat iltavuoroissa ja käynnisteltiin aamut rauhallisesti: pötköttelyä lähekkäin sängyssä, aamupalaksi karjalanpiirakoita ja munavoita, kävelylenkki kauniissa maisemissa. Hidasta, rauhallista, verkkaista, ihanaa. Ei edes harmittanut mennä töihin vaan päinvastoin tunsin itseni etuoikeutetuksi, että sain tehdä kaiken tuon ennen vuoron alkua.

Rakastan tätä uutta kotiamme ja tuntuu että innostus tästä leviää muillekin elämänalueille. Olen yksinkertaisesti onnellisempi. Rakastan mm.

- keittiötä, sitä että se nyt on ja ruoan voi syödä pöydän ääressä

- Ikkunalautoja

- Puhtaan valkoisia seiniä

- Tilaa

- Kahta kylppäriä

- Yläkerran ranskalaista parveketta

- Yläkerran isoa makuuhuonetta, josta tulee lastenhuone

- Vaatehuonetta

- Portaita, kahta kerrosta

- Sitä että vessassa on kaapit jonne saan meikkini ja muut juttuni piiloon pölyttymästä

- Pakastinta

Ainut juttu mistä en täällä pidä on se, että näin yksinollessani minua suoraan sanottuna pelottaa. Pelkään vierasta miestä kodissani, sitä että joku tunkeutuu tänne tai vaikka katsoo ikkunasta. Eilenkin sain lietsottua itseni ihan kivaan hysteriaan niin, että kun vaatehuoneen valot menivät kissojen hiippailessa päälle (liikkeentunnistin) olin saada sydänkohtauksen. Tunsin myös koko ajan, miten joku katselee minua ovensuussa. Hrrr, hui... Nyt alkoi taas pelottaa. Pitää yrittää kaivaa terve järki jostain, olin näkevinäni sen tutisevana myttynä tuolla jossain, kaukana...

Tänään pääsin töistä jo kahdeltatoista ja tästä iloisena touhusin vaikka mitä. Kävin hakemassa äitiyspakkauksen postista, kukkia kaupasta, kuntosalilla reippaan tunnin treenin, ruokaa toisesta kaupasta... Siivosin ja puunasin, tein ruoan, käytiin Villen kanssa kirjastossa. Sitten sammuinkin tunniksi sohvalle. Hemoglobiinini on aika alhainen, mikä ei muuten juurikaan vaivaa, mutta iltaisin olen aika pois pelistä. Olen esimerkiksi lukenut Monika Fagerholmin Lola ylösalaisin - romaania jo noin kuukauden, kun iltaisin sängyssä sivun tai pari luettuani tulee jo uni ja vie. 

Huomenna ja ylihuomenna on vapaat ja lähden siskon luokse Turkuun. Ah kesäinen Turku, ota minut hellästi niin kuin aina olet ottanut!

Vapaan viikonlopun asioita

Eilen olimme Villen kanssa Turussa. Lähtiessämme paistoi aurinko ja oli mitä kaunein pakkaspäivä. Paluumatkalla tuiskutti vaakatasossa. Kevät Suomessa - sydän! Sää sotki vähän Turku-aikaammekin, kun tuiskussa kävellessä fiilikset laskivat ja paluumatkalle piti lähteä aikaisin. Oli kuitenkin ihana nähdä siskoa, niin kuin aina, hauskoja juttuja ja hyvää ruokaa, kaunis Turku ja rakas rakas oma sisko.

 

Tänään nukuin myöhään ja näin filmaattista unta, jossa tein suolaisia lettuja. Herättyäni piti siis käydä kaupassa ja rueta letun paistoon. Laitoin täytteeksi jauhelihaa, riisiä, fetaa, sipulia, vähän tomaattia, paljon mausteita, päälle emmentalia. Tuli hyviä.

 

Äsken käytiin Villen kanssa yli tunnin lenkillä. Sanoin, tää on oikeestaan mun unelmista, oman miehen kanssa lenkillä aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Ville kysyi, eikö onni olisi täydellinen kun voisin vielä työntää vaunuja samalla, mutta yllätyksekseni - tuossa hetkessä oli onni, ihan noin, kahdestaan.

 

Hammas vaivaa taas, kipu on levinnyt korvaan. Pitää hakea pakastepussi helpottamaan, särkylääkettäkään ei voi koko ajan syödä. Torstaina pääsee tohtoriin. 

Kissalegioona helvetistä

Välillä mietin, onko noissa kissoissa mitään järkeä. Toissayönä, kun valvoin kipeän hampaani kanssa, olisin halunnut parahtaa ääneen, Te imette mut tyhjäksi! Winston hurisi tyynyllä naamaani vasten ja Kirppu lojui raatona jalkojen päällä. En saanut vaihdettua asentoa, tai kun välillä vaihdoin niin kissalegioona sinkoutui lattialle, vain hypätäkseen kohta takaisin päälleni. Kissat tuntuvat välillä ahneilta lapsilta jotka ottavat minulta kaiken antamatta mitään takaisin.

Tietysti ajattelen noin vain väsyneenä/ muussa huonossa mielentilassa. Onhan nuo ihania karvakorvia. Tuo rajaton kiintymys on liikuttavaa, se miten vanha yrmy Winstonkin on nykyään ihan pehmo. 

Lähdemme tänään Villen kanssa Turkuun siskoni luokse, kunhan vain Ville saisi itsensä ylös peittojen sisältä... Hän kun "torkkuu tovin", ja noita toveja on nyt ollut aika monta. Eilen illalla Ville ajoi auton pihaan (joudumme pitämään sitä hänen työpaikkansa pihassa, kun ei ole parkkiruutua tässä) ja kävimme ennen saunaa tankilla ja ostamassa saunajuomat.Nyt jännätään onko kerennyt tulla sakkolappua.

Hehehe, nyt Winston meni maukumaan Villelle. Hyvä, herätä se!

Paljon juttuja

Nyt on ollut menoa ja meininkiä!

Keskiviikkona pääsin töistä jo 13:30 ja kävin syömässä yhdessä uudessa Salaattikahvila-nimisessä, noh, kahvilassa lähellämme. Innostuin paikasta kovasti, päivän keitto oli parasta maistamaani lohisoppaa ja lisänä tuli leipää ja kahvia, eikä se maksanut kuin kuusi euroa. Salaattien hinnat näkyivät olevan neljän ja kahdeksan euron välillä eli aika maltillisia nekin. Ja tuo on ihan kotimme lähellä vieläpä! Jees jees, me happy.

Kahvilan jälkeen minulla oli vielä tunti tapettavana ennen kosmetologin aikaa. Maleksin hitaasti kiireistä ja meluisaa Mannerheimintietä, tuntui kivalta kun en kuulunut siihen kiireisten ihmisten massaan. Poikkesin Pelastusarmeijan kirpparilla, olen käynyt siellä kerran aiemmin eikä mielikuva muuttunut: ylihinnoiteltu, kummia muodittomia/ tyylittömiä vaatteita, joukossa muutama helmi. Tällä kertaa se helmi oli Gantin vaaleanfarkun värinen mekko, jossa on avara kietaisutyyppinen pääntie ja polveen ulottuva helma. 

Kosmetologilla oli iiihaanaa! Koen usein vaikeaksi rentoutua esim. juuri kosmetologilla tai vaikka kampaajalla, aistin heti jos työntekijä ei ole luonteva ja tulen vaivaantuneeksi ja jäykäksi. Koen seurusten velvoitetta ja odotan vain, että pääsisin pois. Epäsosiaalinen olio on avautunut... Nyt ei kuitenkaan noitahuolia ollut vaan kosmetologi oli todella mukava, luonteva ja koko pari tuntinen kului ihanassa rentoutuksen nirvanassa. Sain tuosta myös innostusta hoitaa jatkossa ihoani paremmin kotonakin.

Torstaina oli kehityskeskustelu, mistä en voi tietenkään oikein kertoa, paitsi sen että jäi hyvä fiilis siitä kiireettömästä esimiehen kanssa juttelusta. Ja työtehtävät tulevat ehkä vähän muuttumaan, jei! Mutta siitä vielä suu supussa.

 

Ennen kehityskeskustelua ja sen jälkeistä iltavuoroa kävin myös työterveyshuollossa labrassa tämän päiväistä  kolmivuorotyötätekevän  terveystarkastusta varten. Vähän harmittelin, kun viikon ainut myöhään nukkumis - aamu meni tuossa, mutta, no, ei voi mitään. Perjantaina olinkin ihan jotenkin pökertynyt kaikista aikaisista herätyksistä ja heti töistä tultuani nukahdinkin sohvalle. Palelikin kauheasti ja tärisin siinä vilttien alla melkein koomaa muistuttavassa tilassa pari tuntia. Ville lähti kavereidensa kanssa Tallinnaan synttäreitään juhlimaan ja minä juhlin sitten harvinaista yksin kotona oloani nukkumalla...

Lauantaina nukuin pommiin ja lähdin hirveällä kiireellä ja tohinalla Turkuun. Ei ollut monesta minuutista kiinni, etten olisi myöhästynyt junasta, mutta niin vain ehdin ja perillä Turku oli yhtä viehättävä kuin aina. Pyörittiin siskoni kanssa kaupungilla, käytiin syömässä, naurettiin ja höpötettiin, mietittiin meillä on ihan ihme jutut. Mentiin siskoni luo ja aloitettiin baarilaittautuminen, juotiin viiniä, otettiin peilin kautta kuvia, kuunneltiin musiikkia. Puhuttiin vakaviakin mutta enemmän kevyitä, hassuja asioita. Naurettiin lisää. Baarissa tanssittiin, tietysti, tuntui kuin jaloissa olisi ollut vieterit, tuntui kuin musiikki olisi nostanut minua ilmaan, ja alas, ja ilmaan. Eikä se edes ollut kovin hyvää musiikkia.

Eilen sain ostettua suurimman osan joululahjoista, hyvä minä! Päivä oli kiva ja meni nopeasti ja olinkin taas kotona, Villekin oli tullut jo reissultaan, hänen kanssaan minua odotti täällä hervottoman kokoinen tuliaispehmo-koira. Ristin sen Matiksi ja Ville selitti, en mä sulle meikkejä tai vaatteita osaa ostaa niin ostin sitten tuon. Niinhän sitä sanotaan, että ensimmäisessä syvällisessä parisuhteessa eletään lapsuus uudestaan, koska oikeassa lapsuudessa menee aina jokin pieleen ja parisuhde on tilaisuus paikata se, ja tuollasta mä olinkin aina halunnu... Otin Matin jo yöksi viereen ja siinä hänen paikkansa taitaa jatkossakin olla.

Tänään kävin työterveyshoitajalla siinä tarkastuksessa. Oli kivaa jutella ja kaikki arvot olivat hyvät, jes hyvä minä, mutta silti manailin mielessäni kun taas ei saanut nukkua... Kävelin linjoja pitkin Ympyrätaloa kohti ja matkalla joku mies kannatteli vanhaa naista, yritti nostaa tämän ylös, ja kysyin tarvitsetteko apua. He tarvitsivat, nainen sanoi että oli kävellyt liian nopeasti, mies, hänellä olisi oikeastaan vähän kiire, nainen, olen virastotaloille menossa, onko teillä kiire vai voisitteko auttaa. Ei mulla oo kiire, sanoin ja lähdimme käsikynkkää, minä ja tuo vieras vanhus. Sanoin että ostakaa sieltä virastotaloilta limua tai jotain, voihan verensokerit olla alhaalla kun noin heikottaa, ja nainen sanoi "Minä en tuollaiseen usko" niin topakasti että minua alkoi naurattaa.

Nyt olen ehtinyt olla pari tuntia kotona, tehnyt kotihommia, jutellut Villen kanssa, laittanut ruokaa. Tein sellaisen vuoan johon dumppasin kaikkea jääkaapista löytynyttä: jauhelihaa, pekonia, paprikaa, porkkanaa, punasipulia, tomaattia, halloumia, vuohenmaitojuustoa, emmentalraastetta. Tuli mausteista, suolaista ja hyvää. 

Aurinko paistaa, olen onnellinen jo pelkästään siitä.

Osanottoja ei tarvittu

Olin Turussa minilomalla. Otan osaa, sanoi ex-turkulainen työkaverini, mutta Turku oli kaunis. Lähdin eilen töiden jälkeen, luin ja kuuntelin musiikkia matkan, kapsahdin asemalla siskoni kaulaan. Kävimme ravintolassa, kahvilassa ja kuppilassa. Kävelimme sateessa ja juttelimme, nauroimme, nukuimme lopulta vierekkäin, eikä sisko saanut nukuttua minun nuhaisen tuhinani vuoksi. Ja minä nukuin sikeästi aamuun. 

Tänään kävimme kahvilassa aamupalalla, sitruunamarenkikakkupala oli niin iso etten jaksanut syödä, ja se on ihme. Kahvila mainostikin itseään turkulaisella vieraanvaraisuudella. Katselimme markkinoita ja sitä kuinka isä hoppautti lapsensa ilmaan ja suoraan markkinamyyjän katoksen rautapalkkiin, sitä itkua, lohduttelua, vaivautuneita hymyjä. 

Tupsahdimme keskelle käsityöläisten omia markkinoita ja ostin keraamisen merihevosen. Kun näin sen pöydässä kuulin mielessäni lukioaikaan kirjoittamani runon ja tuntui että oli pakko ostaa se; se oli ihan outo tunne. Kävelimme Aurajoen rantaan ja minä ihastuin Turkuun, näimme yliopiston ja söimme hyvää pizzaa italialaisessa ravintolassa. Kiersimme kauppoja ja halasimme taas lähtöään odottavan junan edessä, ja minä mietin monta kertaa olen tehnyt niin.

Luin Millenium-trilogian loppuun ja rakastan sitä. Huomaan vähän väliä ajattelevani Lisbethiä ja Mikaelia, Lisbethiä etenkin, sitä että mitenköhän hänellä nyt menee. 

Perjantaina töistä tullessani nuori mies parkui isoon ääneen puhelimeen, Sun on pakko uskoa mua, sun on uskottava mua!. Se hätä oli niin riipaisevaa etten saa häntä mielestäni, mutta toivon että se joku puhelimen toisessa päässä lopulta uskoi ja poika sai nukahtaa turvalliset kädet ympärillään levolliseen uneen, ja että tuollekin tapaukselle vielä joskus nauretaan.