keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Loman kynnyksellä

Kuusi vapaapäivää takana ja täällä taas, valvomassa toisten unta. Vähän piristyin kun löysin töihin tullessani seinältä uudet listat ja tässä olisi kuulkaas enää viisi yövuoroa (tämä mukaanlukien), yksi ilta ja yksi vapaa välissä ja sitten ihana, ihana, IHANA loma! Ainakin kolme ja puoli viikkoa, aah.

Näihin kuuteen vapaaseeni sisältyy mm. rakkaan siskoni Helsingin vierailu. Paljon naurua, meidän kolmen siskon typeriä ja niin hauskoja juttuja, se parhaus kun joku sanoo jotain ja nauramme kaikki vääränä. Minussa on sellainen perustavanlaatuinen huonous/ ulkopuolisuuden tunne, että vaikka olisi miten ihana hetki, saatan ajatella miltä se näyttää ulospäin, miten kirjoitan siitä blogiin tai päiväkirjaan tai miten voisin kuvailla sitä eteenpäin. Se on typerää niiden itse hetkien kannalta, mutta muistanpa nyt meidät kolme siskoni asunnossa, kaksi makaamassa sängyllä, yksi mallailemassa vaatteita kuin mannekiini, ne omituiset jutut ja yhteinen nauru.

Eivät ne jutut varmaan kerrottunu kuulosta hauskoilta, mutta kerronpa nyt yhden. Oltiin nuorimman siskoni kanssa ravintolassa ja siellä ei edes ollut pöytiin ohjausta, mutta joku eläkeläispariskunta oli kuitenkin valtuuttanut tarjoilijan ohjaamaan heidät. He kulkivat peräkanaa ohitsemme, tulivat kohta takaisin, kunnes rouva jäykistyi kohdallamme ja sanoi ääni väpättäen "E-e-e-e-ei, ei, e-ehkä sittenkin tuonne", ja niin he jatkoivat takaisin sinne mistä tulivatkin. Kuiskasin siskolleni, "hei ei sua sentään teurastettavaks olla viemässä, ihan rauhassa", ja nytkin hytkyn kun  muistelen tuota.

Kävimme Kruunuhaassa 1800-luvun tyyliin sisustetussa porvariskodissa, museossa, jossa vielä 70-luvulla asuttiin. Saimme yksityisen kierroksen. Kävimme leivoksilla Kallion Roskapankin vieressä ihanassa pikkukahvilassa, sitruunamarenkitorttuni suli suuhun ja juhlisti hienosti nimipäivääni. Katsoimme sata jaksoa Klikkaa mua! ja kiipesimme kaikki ne rappuset Tuomiokirkkoon. Kävimme Tuomiokirkon vastapäätä Kansalliskirjastossa ja minä ihastuin siihen, niin kaunis rakennus ja hyllymetreittäin upeita vanhoja kirjoja, se oli kuin menneestä ajasta tai elokuvista. Tiesittekö, että 1500-luvulla kirjailijoiden piti hallita paitsi luku- ja kirjoitustaito myös koko kirjantekoprosessi alusta loppuun? Kirjat olivat monien tahojen yhteistyötä, käsityöläisten, niiden jotka kynivät nahan eläimestä, niin, ja tietenkin kirjailijoiden. Tuolta ajalta onkin kaikista esineistä eniten säilynyt kirjoja eli kyllä kannatti tehdä vimpan päälle.

Söimme hyvin, ja välillä vain paljon - Mäkkärissä, irtokarkkeja, sipsejä, limua... Torstaina menimme nuorimman siskoni kanssa päivänäytökseen katsomaan Rouva Presidentin, joka siis kertoo Tarja Halosesta. Oli hyvä ja mielenkiintoinen dokumentti ja sai siinä nauraakin. Pelasimme biljardia Chaplinissa ja hävisin järjestään. Illalla söimme hyvin Juttutuvassa, jossa en muuten ole ennen käynyt, ja juhlimme siskoni yliopistoon pääsyä. Olen maailman ylpein isosisko.

Lauantain pyhitin levolle, kävin vain kaupassa ja makasin muuten pyjamassa sohvalla peittojen alla Täydellisiä naisia katsellen. Sunnuntaina Villellä loppuivat yövuorot ja siivosimme yhteistuumin kodin, ja suuntasimme sitten Korjaamon terassille. Sielläkään en ole ennen tätä kesää käynyt, se on ihmeellinen vihreä keidas keskellä kivistä Töölöä. Otimme yhdet ja toiset ja jatkoimme Viiteen Penniin syömään, ja siitä vyöryimme kotimme lähelle High Level - baariin hukkumaan pehmeisiin sohviin. Pelasimme Trivial Pursuitia ja hävisin taas järjestäään, ja sitten saimme yhden ystävämme siihen seuraksi. Istuimme yhdeksän hujakoille ja palasimme kaupan kautta siistiin kotiin, Ville osti minulle kranssillisen pullaa, seuraavaan aamuun mennessä olin tainnut syödä sen...

Maanantaina kävimme taas Chaplinissa, on niin kivaa hävitä että pitää saada kokea se aina uudestaan... Poistullessamme Ville osti kissoille kiipeilypuun ja eteisessä Winston pyörähti ylimielisenä, vähän huiskautti häntää ja Ville sanoi maukuvalla kissanäänellä, Vittuako työ tuollasen ostitte, ja minä, minä en muuten tuohon mene, se on nyt tällä sinetöity... Eikä muuten ole mennyt, paitsi vähän kynsiä teroittamaan. Söimme hyvin, salaattia härpäkkeillä eli Cashew-pähkinöillä, aurajuustolla, kanalla, halloumilla, patongilla... Ilta meni taas Täykkäreiden parissa, olen toiminut tyylilleni ominaisesti urakkahengessä ja nyt on ensimmäinen ja toinen boksi katsottu, uudet jaksot odottavat.

Ystäväni eroavat tai miettivät eroa, se saa minut surulliseksi ja tarraamaan Villeen, vaikka tiedänkin että myös hyviä ja tilanteen vaatimia eroja on. Tukkani kaipaa kipeästi kampaajaa mutta rahat ovat nyt sen verran finaalissa että pitää odottaa palkkapäivään, tiistai tule jo. Taidankin samantien nettivarata ajan keskiviikolle, se on hyvä tapa juhlistaa loman alkua.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sanna, Sirkesalo ja miss unikuningatar

Yövuoro 5/6. Iisisti on mennyt ja nämä valoisat kesäyöt vaikuttavat jopa minuun unikuningattareen niin, että on helppo pysytellä hereillä. En ole niin rohkea kuin työkaverini, joka pitää verhot koko yön auki (kysyin entä jos joku kurkkaa sisään ja hän sanoi entäs sitten, ja nousi mielessäni aivan uudelle arvoasteikolle), mutta annan niiden olla auki sentään 23:en, ja avaan heti neljältä.

Työvuoron päätyttyä hölkkään kotiin, matka menee hujauksessa, ja eihän se kestäkään kuin puoli tuntia. Olen kirinyt omaa aikaani viisi minuuttia. Siinä väsymystilassa on hyvä juosta, aivotoimintaa ei juurikaan esiinny ja kroppa painaa automaattivaihteella, hujaus vain ja olen kotona. Sitten suihku, mahdollisesti pyykinpesua/ siivousta, hiustenlaitto, syömistä, vähän lukemista tai netissä pyörimistä. Kymmenen jälkeen tulee uni, kuudelta soi kello, seitsemältä saan itseni ylös. Helppoa kuin heinänteko. Ei tarvitse miettiä mitä tekisi elämällään, koska yövuorojen aikaan se on se työ, uni ja kotityöt. Eli aika pitkälti samat kuin normaalistikin kyllä...

Ekan kappaleen unikuningattaresta (meitsistä) puheenollen. Olen taas nähnyt kamalan värikkäitä ja aistillisia unia viime aikoina. Sellaisia runsaita, joista herätessä miettii, oliko se totta vai ei. Joutuu tavallaan rakentamaan elämänsä palikat uusiksi heti siinä tokkuraisella heräämisen hetkellä. Aika kova jobi. Yksi yö uneksin, että Aki Sirkesalolla oli joku ihan sairaan hyvä kappale. Kuuntelin sitä jossain karaokebaarissa ihan onnellisena ja ihmettelin, miten en ole kuullut niin hyvää biisiä ikinä ennen. Jotain elämästä siinä laulettiin ja rytmi oli tosi tarttuva, hyräilin sitä kun heräsin. Sen nimi oli joku a:lla alkava ja näissä yövuoroissa kun on vähän  luppoaikaa, googlasin Sirkesalon laulujen lyriikoita ja ei kyllä mikään yhdistynyt uneeni. Enkä muutenkaan keksi mistä alitajuntani tuon tempaisi, koska en ole ikinä ollut mikään fani enkä tietääkseni edes ajatellut koko heppua sitten tiedätte kyllä minkä - onnettomuuden.

Toisessa unessa minulla oli kaksi-vuotias tytär. Se meinasi upota jumppapallon sisään, istuin jalat harallaan takana tuolissa ja sanoin Uppista kamalan pirtsakalla äänellä ja kaivoin tyttäreni ylös pallon uumenista. Oikaisin saparot ja naureskelin hermostuneena. Saparoissa oli ohuet vaaleanpunaiset lenksut ja tytön nimi oli Sanna.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Introvertin hullut puurot

Jännitän kuin hullu puuroa sitä tulevaa Kreikan matkaa. Tänään puhuin puhelimessa äidin kanssa, hänellä on loma samaan aikaan kuin minulla ja olin jo vinkaisemassa, äiti tule mun kanssa sinne Kreikkaan, äiti mennään yhdessä... Purin kuitenkin poskia kuin majava enkä vinkaissut, paitsi vähän kun purin niin lujaa. Tässä pelkoni matkaa kohtaan:

- Liikenne on niin kaistapäistä, etten pääse tien yli, vaan nakotan koko viikon väärällä puolen katua matkalaukut läjässä vieressäni, ja siinä se viikko menee.
- Olen nälkäinen ja ravintolat eivät ole auki enkä saa mistään ruokaa.
- En pääse kertaakaan mereen uimaan, kun en uskalla jättää tavaroitani.
- Illat ovat sysipimeitä ja pitkiä ja kulutan ne huoneessani (pimeässä) vieraita ääniä kuunnellen.

Mutta puhuimme yövuoroni aluksi maratonpuhelun keskimmäisen siskoni kanssa ja hän kumosi pelkoni yksi kerrallaan, ja mieleni on jo pikkuisen rauhoittuneempi ja välillä olen jopa innoissani. Koska ihan tosi, ei se ole mikään teloitusmatka Siperiaan vaan ihana (!!) aurinkoloma etelän lämpöön. Ja kuten siskoni puhelun lopuksi sanoi, oot vaan siellä ja rentoudut etkä tee mitään mitä et halua. Niin, paitsi löydän itseni uudelleen, lisäsin totisena, ja repesimme molemmat nauruun.

Vaikka, ihan totta minä haluan löytää itseni uudestaan. Vielä lukiossa haaveilin reppumatkoista ja Intiaan muutosta! Haaveilin yksinäisestä saaresta ja maailmanvalloituksesta. Nyt olen vanhempi, viisaampi ja kokeneempi (hoh hoh) ja haaveilen, että saisin siivottua niin ettei jää yhtään pölyä ja että saisin olla omassa turvallisessa kotipesässä kuin onneton piskuinen hiirulainen...

Muistelen lukion psykan tuntien juttuja intro- ja ekstoverteista ihmisistä. On varmaan sanomattakin selvää, että minä olen intro-, huomiota kaihtava, omassa rauhassa viihtyvä, itse itseni akut lataava. Nykyään vain olen sellainen introvertti, joka tarvitsee tulkin asioidessaan lähiravintolassa ja henkilökohtaisen avustajan matkatessaan ruokakauppaan.


Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta, mutta tämä on enemmän käyttäytymyksellisempi kuin kognitiivisempi kuvaus. Ennen kaikkea introvertti saa energiansa omasta itsestään, ja jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen pikemminkin vie sitä häneltä kuin ylläpitää sitä. Introvertit tarvitsevat omaa rauhaa ”ladatakseen akkujaan”.
Introvertit ovat hiljaisia ja varautuneita, minkä kovaääniset ekstrovertit usein sekoittavat itseluottamuksen puutteeseen. He toimivat usein älyä tai logiikkaa vaativissa tehtävissä, mutta painottavat vähemmän sosiaalista vuorovaikutusta ja ihmissuhdetaitoja.
Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut, hän pitää hyvin järjestäytyneestä elämästä eikä luota impulsiiviseen päätöksentekoon. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia. (linkki)
Säikähdin, kun tajusin että viikko yksin herättää minussa ahdistusta. Ja olen iloinen, että varasin sen matkan. Haluan olla rohkea ja itsenäinen, haluan hymyillä ja nauraa vähän vähemmän ja sanoa jotain vakavaa vähän enemmän, haluan antaa itselleni sen itsestäänselvän olemassaolon oikeutuksen ja armon, jonka annan muille. Tänään juttelin töissä pomoni kanssa, kuulin kautta rantain että olin loukannut yhtä työkaveriani eräällä teollani ja koska työkaveri on lomalla ja olin miettinyt sitä asiaa jo viikon, halusin kuulla esimieheltäni mitä olin tehnyt väärin, vai olinko. En ollut ja asia oli niin kuin olin mielessäni päätynytkin, ja pomo kehui minua, hyvä kun otat rohkeasti asiat puheeksi, siitä minä sinussa tykkään, ja minä läiskyttelin itseäni (mielessäni) selkään että hyvä minä, hyvä että olet työpaikalla sellainen kuin haluaisit ehkä aina olla.

Ja sitten tuossa asiassa oli sekin hyvä, että tässä viikon vatvomiseni seurauksena olin päässyt sellaiseen lopputulemaan, että jos olinkin toiminut väärin niin hitot siitä. Minä saan tehdä virheitä, minä teen virheitä ja minulla on siihen ihan yhtä suuri oikeus kuin muillakin, ja jos teen virheitä minulla on oikeus kuulla niistä asiallisesti eikä selän takana. Minä ansaitsen sen. Olen niin humalassa tuosta oivalluksesta että haluaisin kiljua, mutta en viitsi kun on yö ja olen täällä valvomassa toisten unta, en viemässä sitä.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Raajani, ei kun siis mieheni sekä naistenlehtien opetukset

Varasin itselleni matkan Kreikkaan, Kreetalle, erääseen pikkukylään. Pitkin kesää olen kypsytellyt mielessäni ajatusta siitä, josko lähtisin yksin matkalle. Minussa on vähän se vika, tai vimma, että kun saan jonkun ajatuksen päähäni en saa sitä enää pois vaan huomaamattani kypsyttelen sitä, makustelen ja maistan, se kasvaa ja paisuu ja sitten minä toteutan sen. Niin kävi tämänkin asian kanssa.

Aiemmin olin rohkea ja itsenäinen toimija, menin ja tein enkä välittänyt oliko minulla siinä kaveria vai ei. Tosin silloin olin myös melko vakuuttunut, että kuka sitä nyt minun seuraani haluaisi ja yksin se on kuule muikki tässä maailmassa selvittävä... Ja se yksinolo oli nautinto, seikkailu, itsestäänselvyys, se oli luonnollista kuin hengittäminen. (tai sitten aika kultaa muistot) Nyt olen vähän päässyt tästä sosiaalisuudesta jyvälle, tai ainakin parisuhteesta, siitä että on se oma mussukka jonka kanssa voi mennä ja tehdä, ja joka voi kysyä tietä ja hoitaa puhumisen ravintoloissa ja ja... Ja siitä omasta mussukasta eli Villestä on tullut vähän niin kuin raaja minulle, tai ilma mitä hengitän jos sanon vähän runollisemmin vähemmän raadollisesti, ja siinä vaiheessa kun huomasin ajattelevani en mä pärjää viikkoa yksin en ainakaan ulkomailla! tajusin, että minun on varattava se matka.

Ja nyt se matka on sitten varattu ja huomenna, siis tänään kunhan pääsen töistä, se pitäisi maksaa. Pitää taas soittaa pankkiin ja pyytää rahaa - omalta säästötililtäni siis, mitä te ajattelitte. Kun siinä on (halustani) se esto, etten saa itse verkkopankissa tehtyä siirtoja, ja siksi joudun aina ekstrarahaa tarvitessani soittamaan pankkiin ja kuulemaan huolestuneita arvailuja siitä, onkohan tämä nyt sittenkään teille se paras mahdollinen säästämisen muoto. Voihan se vähän pimeältä vaikuttaa, se että säästää joka kuukausi summan X ja lohkaisee sieltä silloin tällöin summan Y, mutta aamulla jos ne taas kysyy sitä aion sanoa että kuule, en minä säästä eläkkeelle tai asunnon käsirahaan tai mihinkään sellaiseen vaan ihan vain että voin silloin tällöin elää kuukauden lokoisammin. Tai en minä varmaan noin sano, koska mitäpä se heitä kiinnostaisi.

Matkan ajatteleminen saa aikaan sekalaisia tunteita, villiä riemua ja epämääräistä ahdistusta. Opin vasta jostain naistenlehdestä, että ahdistus ei ole tunne, se on vain tuntemus jostain tunnistamattomasta negatiivisesta tunteesta, kuten pelko, viha, jännitys, häpeä. Ei tarvitse raaputtaa kovin syvälle sitä ahdistuksen möykkyä kun ymmärrän, että minä pelkään. Ja mitä pelkään - uusia tilanteita, sähläystä ja epäselviä tilanteita ja siitä seuraavaa häpeää, oman mukavuusaleen yli astumista. Ja sittenhän koko homma on päivänselvä: mukavuusalueet on tehty laajennattaviksi ja pelot voitettaviksi.

Ja ihan oikeasti, miten kauheaa voi olla maata viikko auringossa, syödä herkullisia ruokia ja kävellä kauniissa maisemissa. Hui... Tämä taitaa taas olla sellainen luksusongelma (tuonkin termin olen muuten oppinut naistenlehdestä joskus), eli että voi kauheaa, minulla on liikaa kauniita laukkuja enkä ehdi käyttää kaikkia, tai en osaa valita kummat lakanat vaihdan sänkyyn kun molemmat ovat niin kauniita. No varmaan saitte sen, sen pointin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Tämän viikon asioita

Lakkasin kynteni pastelliväreillä, jokaisen kynnen erilaiseksi. Ne ovat söpöt ja näyttävät kivalta rusketusta vasten, vaikka ovatkin jo tietysti lohkeilleet tässä työn touhussa. Välillä haluaisin ihan kamalasti työn, jossa kynnet pysyisivät siisteinä... Toistaiseksi se on kuitenkin ainut syy, miksi vaihtaisin työpaikkaa.

Ystäväni pyysi minua pikkuruisen tyttärensä kummiksi. En tiedä onnistuuko se, kun en kuulu kirkkoon, mutta joka tapauksessa haluan olla osana sen pienen kaunottaren elämää. Ja mietin, voiko olla kauniimpaa kohteliaisuutta kuin se, että ystävä jonka on tuntenut jo yli 20 vuotta, haluaa minut esikoisensa kummiksi. Mietin myös kummiutta ja sitä, kuinka hieno käytänne se on. Siinä ikään kuin solmitaan elämänikuinen suhde pienen ihmisen ja turvallisen aikuisen välille, toivottavasti ikuisiksi ajoiksi. Tai niin ikuisiksi kuin tämä elämä nyt on.

Keskiviikkona olimme Villen kanssa Suomenlinnassa. Se oli täydellinen kesäpäivä, kuten moneen kertaan muistin sanoa. Söimme eväitä, makasimme auringossa, ostimme jäätelöt, kävimme oluilla, kuuntelimme aaltoja ja lokkien kirkunaa, ihailimme maisemia, seikkailimme kujilla, otimme valokuvia, annoimme auringon paahtaa ja nautimme toistemme seurasta. Kotimatkalla kävimme vielä Pikku Huopalahdessa eräässä söpössä ravintolassa syömässä. Annokseni maksoi yhdeksän euroa ja oli niin iso etten jaksanut syödä kaikkea. Kotona uni tuli heti ja jatkui sikeänä aamuun, mikä oli hyvää vaihtelua viime aikojen huonosti nukutuille hikisille öille ja liian todentuntuisille unille.

Valvon yövuorossa nyt. Äsken paistoin itselleni kaksi isoa lettua, aiemmin tein lasagnen alusta asti itse. Juustokastikekin onnistui palamatta ja lopputuloksesta taisi tulla herkullista - en voi maistaa, kun maha on niin täynnä lettua.

Olen hurahtanut hölkkään ja odotan aamua, kun pääsen jolkottamaan kotiin. Illalla ennen töihin tuloakin kävin, ja sitä edellisenä päivänä. Mitä enemmän liikun sitä rakkaammaksi kehoni minulle tulee, sitä enemmän olen huomaamatta niitä kohtia joista en pidä ja sitä enemmän ihailen sitä voimaa, nopeutta ja ketteryyttä, joka siinä on.

Olen tässä yön aikana katsonut parin vuoden takaista Tukka auki - sarjaa. Se saa rakastumaan kesäiseen Helsinkiin ja on yhä suosikkini kotimaisista sarjoista. Klikkaa mua on melkein yhtä hyvä, mutta kun kuitenkin samaistun enemmän ujoon Annaan kun menevään Ellaan ei Klikkaa mua voi koskaan kivuta ykköspallille.

Perjantaina katsoin vanhoja salkkareita ja join viiniä, ja Salkkareiden loputtua etsin netistä, mitä vanhoille Salkkaritähdille nyt kuuluu. Elämäni on sitten kamalan hohdokasta ja perjantai-illat aivan pitelemättömiä...

Torstaina tapasimme sisareni kanssa Ateneumin edessä kymmeneltä ja jonotimme muiden taiteen rakastajien hännillä  Helene Schjerfbeckin näyttelyyn. Sieltä suuntasimme kaupoille ja sieltä Mäkkäriin, jossa pupelsimme ateriamme. Emme vieneet niitä muassamme puistoon, koska Mäkkiruoalle käy vähän samoin kuin uusille autoille: niiden arvo laskee heti kun ne vie liikkeestä ulos... Mahat täynnä sitten jatkoimme Musiikkitalon viereiselle viheriölle ja ehdimme viettää hienon tunnin ennen kuin piti kiiruhtaa töihin.

Nyt pitää tehdä yksi työhomma tässä koneella ja sitten jos ehdin reväytän vielä hetkeksi Tukan auki. Joten moikka vaan moi.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Miss matalamieli kertoo viime päivien jutut

Tuntuu että olisin koko ajan töissä, mikä ei ole totta, olinhan perjantainakin vapaalla, ja huomenna taas. Nämä iltavuorot sen tekevät, ja yksi pitkä päivä välissä. No enää kaksi viikkoa rutistusta yhden päivän vapailla ja sitten pitkät vapaat.

Syön tässä samalla aamupalaa (koska nukuin ällöttävän myöhään eli heräsin tunti sitten), proteiinijogurttia + turkkilaista jogurttia (=ihanan pehmeä herkku) banaaniviipaleilla. Olen hurahtanut täysin turkkilaiseen jogurttiin eikä happamuus töki enää yhtään, ja olen tuntenut itseni niin, niin terveelliseksi kun syön tätä, ja sitten kaksi työkaveria sanoi lopettaneensa turkkilaisen syömisen, kun se on niin epäterveellistä. Hoh! Onhan siinä rasvaa, mutta ei sitten oikein mitään muita pahiksia.

Eilen kävin ennen töihin menoa ystäväni luona. Hänellä on paria päivää vailla kuukauden ikäinen vauva, pikkuruinen prinsessa, joka tuhisi ja haroi unissaankin pienillä käsillään, katsoa napitti ja sylki tutin pois. Aivan hurmaava. Ei painanut mitään sylissäni ja minä olin niin varovainen, pelkäsin että rikon. Enkä saanut katsettani irti. 

Eilen töistä tullessani puhuin pitkän puhelun nuorimman siskoni kanssa. Meidän huumorit käy yksiin, nauroin niin että Alepa raikasi, ja piti mennä hyllyn taakse hirnumaan.

Olen ollut jokseenkin matalavireisellä mielellä, mutta kyllä se tästä. Setästä.

Perjantaina olimme Villen kanssa rannalla, lojuimme viltillä kuin hylkeet. Sinne mennessämme Ville osti minulle jäätelön, ehdin nuolaista sitä kerran ja kehua onpa hyvää, kun lokki vei koko pallon! Kiljaisin ja Ville kirosi, ja antoi sitten oman jäätelönsä minulle.

Olen nähnyt kamalan värikkäitä unia viime aikoina. Tänäänkin heräsin siihen, että olin juuri lentokoneessa matkalla Espanjaan. Kaikki yksityiskohdat olivat tarkkoja, värit, puhe, kaikki. Ilmankos tuollaisten unien jälkeen herää vain entistäkin enemmän pihalla.