Blogiin liittyviä pohdintoja

Mietin perustanko uuden blogin vai jatkan tätä vanhaa erinäisillä muutoksilla. Blogista haluaisin:

- Selkeämmän. Ei miljoonia kategorioita, erilaisia tekstinkäsittelyjä jne

- Mahdollisesti visuaalisemman eli tekstin ohelle kuvia. Haluan kuitenkin säilyttää nykyisen tasoisen nimettömyyden ja etenkään en missään tapauksesssa halua että lapseni ovat tunnistettavissa kuvista

- Uuden bannerin

- Avoimemman tatsin kirjoittamiseen. Tämä on haastavin osuu. Välillä tekisi mieli haukkua koko parisuhde lyttyyn ja puida avoimesti työasioita, mutten halua tehdä sitä, koska blogia lukee tutut ihmiset ja ei olisi reilua minun täällä ryöpyttää ihmisiä/ asioita jotka hekin tuntevat. 

Hmmmm. 

Ehkä alan vähän siivoilla tätä vanhaa.

Bloggausmielekkyyttä hankaloittaa sekin, ettei minulla ole tietokonetta. Saan tietysti vapaasti käyttää tätä Villen, mutta tämä tuntuu vieraalta, näppäimistökin niin herkkä että teen jatkuvasti virheitä. Niin hullulta kuin kuulostaakin niin helpoimmaksi koen kännykällä bloggaamisen, vaikka siinä asetukset menevätkin vinksalleen ja teksti pomppii miten satun.

Mutta - blogin elvytystalkoot alkakoon.

Blogivinkki, univelkojen makselua, kehonkuvapohdintoja ja pieniä lastenkasvatuksellisia myönnytyksiä

Yövuorossa taas. Kolme tuntia vielä ja pääsee kotiin nukkumaan. Kesäaikaan on kiva valvoa kun  tähän aikaan on jo ihan valoisaa, hyvin jaksaa. Nyt tuo verhojen takana roikkuva pimeys oikein hönkii että nukkumaan nainen, mitä sä täällä pimeässä valvot...

Ihan kivasti olen kyllä viime päivinä saanut univelkoja makseltua. Torstaina Ville nousi Naken kanssa ja hurraa, nukuin puoli yhteentoista! Ihan säikähdin kun heräsin. Oli ihana levännyt olo, päässä ei surissut eikä silmiä särkenyt vaan tunsin varpaita ja sormenpäitä myöten miten olin voimissani. Mahtava tunne. Uni tulikin kipeästi tarpeeseen, edellispäivänä töissä muun muassa puhuin mitä sattuu ja illalla rapsan pitäessäni unohdin asiakastietojärjestelmän salasanan!

Eilen nousin reippaana kello kuusi Naken kanssa ylös ja jo yhdeksältä olimme matkalla asioille. Käänsin pitkästä aikaa Naken rattaiden kopan kasvot menosuuntaan ja hänpä innostui niin että aivan hihkui. Nuha vaivaa vieläkin ja siitä - toivottavasti - nuo oksettavan aikaiset aamuherätyksetkin johtuvat, mutta yöt ovat olleet jo tosi rauhallisia. Iltaisinkin Nakke nukahtaa nopeasti mutta herää heti jos hänet yrittää siirtää omaan sänkyyn, joten sohvalla goisija on palannut. En vain jaksa pitää mitään unikoulua, en vain mitenkään jaksa.

Tehtiin eilen hampurilaisia, taisin syödä neljä. Öhm... En yhdellä istumalla sentään. Täällä töissä leivoin aivan todella maistuvaa ja helppoa omenapiirakkaa tällä ohjeella. Olen nyt aivan ihastunut tuohon Nainen talossa -blogiin, bloginpitäjällä Katjalla on hurmaava tyyli kirjoittaa. Sattui niin hauskasti että matkustaessani taannoin Vaasasta Helsinkiin junassa edessäni istui tuon Katja-bloginpitäjän äiti, ja hän suositteli blogia kanssamatkustajalleen kehuen sitä "tosi kivaksi". Minä sitten korvat hörössä nappasin nimen ylös ja aloin jo matkalla lukea blogia. Siitä tuli kyllä jo pikkuisen stalkkeriolo.

Eilen kävin kaikkien herkkujen vastapainona kuntosalilla. Siellä oli juuri samaan aikaan miesten kuntopiiriryhmä. Ensimmäiset kaksi minuuttia ajattelin, miten onkin seksikkään testosteroninen tuoksu, mutta sitten ilma kävi yhtäkkiä raskaaksi kaikesta siitä, öhm, testosteronista, ja lopulta sain kärsiä päänsärystä pitkälle iltaan. Sain kuitenkin ihan napakan jalkatreenin tehtyä, ja juoksin 4,5 kilometriä matolla. Joten voinen olla tyytyväinen itseeni.

Olen miettinyt Naken varpaattomuudesta, että hänelle itselleen se on - toivottavasti ja myös oletettavasti - luonnollinen ja itsestäänselvä osa kehoa, kun vain me vanhemmat osaltamme osaamme vahvistaa tuota luonnollisuutta. 95 % varvasajatuksistani ovat myönteisiä ja kepeitä, tyyliin eipä se arkeen vaikuta, hänen jalkansahan on söpö, tuo nyt on pientä, tuo nyt on vain esteettistä ja se on aivan katsojan silmissä. Mutta välillä jäljelle jääneet viisi prosenttia ilmoittelevat itsestään siihen tyyliin että en jumankauta taas jaksaisi selostaa mistä johtuu ja miksi ja mihin vaikuttaa ja mihin ei. En jaksa yhtään pitkää katsetta. Muilla ihmisillä on kyllä todella suuri valta siihen, miten asioista ajattelemme, sanoipa kuka mitä hyvänsä. Äitinä minusta on kamalaa ajatella, että jotakuta kiinnostaisi Nakessani ensin varpaat tai niiden puuttuminen. Noin upeassa tytössä pari pikku varvasta! Tietysti aina voi laittaa sukat ja välillä laitankin, kun pääseehän niin helpommalla. Vaikka sekin tuntuu vähän hölmöltä.

Menemme ensi viikolla perheen kanssa Villen ja minun kotikonnuille. On ihanaa. Etenkin se, että perjantaina lähdemme Villen kanssa kahdestaan ulos ja Nakke jää elämänsä ensimmäistä kertaa yöksi hoitoon! On ihan eri toista minunkin lähteä rimpsalle kun tietää, että on vapautettu mahdollisista yöheräilyistä ja todennäköisestä aikaisesta aamusta. Sitähän saattaa suorastaan rentoutua.

Aamulla ollessamme Naken kanssa asioilla ostin ekstemporee meille leipomokojusta munkkirinkilän, jonka pistimme kahteen pekkaan bussia odottaessamme. Niin aukesi Nakke-pienen suu kuin linnunpoikasella ja vaikken varsinaisesti onnistellut itseäni äitinä, niin koin kuitenkin ihan oikeutetuksi tuon herkulla lahjotun kitinättömän tuokion. Niin ne lastenkasvatukselliset periaatteet komeasti sortuvat... En taida olla kovin hyvä kasvattaja, olen lepsu ja huono kestämään huonotuulisuutta. Mutta toisaalta olen aika lempeä ja hyväksyvä. Ja annan ihan ältsisti hellyyttä ja rakkautta. Pitää antaa itselle armoa.



Onnellinen perhe ja täydellinen arki

Luin jostain blogista bloginpitäjän väheksyvän kommentin blogeista, joissa esiintyy aina ja aina "onnellinen perhe" ja "täydellinen arki". Että kuka sellaista jaksaa lukea. Onnellinen perhe + täydellinen arki = meikän blogi. Tarkoittaen sitä, että vaikka välillä tekisi mieli kirkua oma mies hemmettiin ja arki säpäleiksi, en juurikaan kirjoita niistä hetkistä tänne. Syystä että ne ovat nimenomaan hetkiä, enkä näe kovin järkevänä sitä, että oikein asiakseen tulee kirjoittamaan ylös valituksen sanoja. Varmaan jotakuta voi auttaa se kun pääsee oikein vuodattamaan blogiinsa ja sen tietysti suon, vaikken itse jaksakaan kovin negatiivisia blogeja lukea. Mua tsemppaa enemmän keskittyä positiivisiin asioihin ja ne ovat myös niitä, jotka haluan jälkeenpäin muistaa, en sitä miten pinnaa on kiristänyt milloin mikäkin satunnainen asia. Lisäksi, koen olevani melkoisen hyväonninen ja etuoikeutettu ihminen noin niin kuin maailman mittakaavassa (vaatimattomasti), joten ajattelen että yksi tapa kiittää universumia on osoittaa kiitollisuutta kaikesta tästä mitä olen saanut.

Niin.

Pakkasjuttuja

Tämä päätökseni kirjoittaa blogiin joka päivä on hyvä. Päivät sen kuin hujahtavat, tuntuu jotenkin turvalliselta tietää että niistä jää joku tällainen pysyvämpi jälki.

Katsoin säätiedotusta väärin ja raahasin tohkeissani suunnilleen kaikki kodin tekstiilit pellolle jo eilen, vaikka kovat pakkaset ovatkin vasta huomisyönä edessä. Nyt on kuistin kaiteet ja yläkerran ranskalainen parveke täynnä peittoja, mattoja ja kaiken maailman vällyjä, koska älkää luulko että olisin jaksanut kerätä ne sisälle tässä välissä. Saan jotain aika pervoa tyydytystä ajatellessani torstaita ja sitä miten suursiivouksen päälle raijaan kolme vuorokautta pakkasessa puhdistuneet matot ja peitot takaisin sisälle. 

Päivällä pesin pyykkiä, kävin kaupassa auringossa silmiä siristellen, sulatin pakastimen, tein hyvää mausteista kasvissosekeittoa ja tietysti viihdytin vauvaa vähän joka välissä. Hän on tehnyt hampaita joulusta asti ja voi sitä kitinää... Jospa se helvetin hammas yön aikana putkahtaisi, kuten mielessäni toivehen lausuin universumin toteutettavaksi.

Tuntuu, että olen muuttunut tämän äitiyteni myötä niin paljon, että olisi haaskausta jos en enää koskaan saisi vauvaa. En todellakaan ajattele, että siinähän se toinen menee missä yksikin, mutta tällaista aivomyllerrystä tuskin on enää koskaan edessä. Se, että joku on koko ajan täysin riippuvainen minusta on aika pelottavaa, ja silti tässä olla porskutetaan ihan niin kuin ei mitään.

Kaikki kauniit blogit

 

 Sain kummitukselta tuollaisen tunnustuksen. Kiitos kaunis!  Se tulee jakaa eteenpäin viidelle sellaiselle blogille, jolla on alle 200 tilaajaa (jos tunnustautunut lukija nyt tarkoittaa tilaajaa). Tunnustuksen saanut jakaa sen sitten taas eteenpäin ja näin tieto kivoista blogeista leviää ympäri internetiä kulovalkean tavoin.

Minä haluan antaa tunnustuksen seuraaville:

Napapiirini

Mami ja sen rinsessa

Noissa kahdessa ensimmäisessä blogissa kummassakin viehättää niiden reipas meininki ja upeat, kauniit, elämää pelkäämättömät nuoret naiset suloisten pientensä kanssa. Noista blogeista olen saanut itselleni rohkeutta siihen, että elämä lapsen kanssa voisi olla kivaa ja noh, elämää, eikä väsynyttä ja ankeaa niin kuin olen aina vähän pelännyt.

Usko, toivo ja pakkaus

"Aiti on paska, mutta peittoaa arjen" - ja on vielä hulvattoman hauska.

500 mileshigh

Tämä blogi on yksinkertaisesti kaunis. Elämä ei ole aina helppoa mutta kaunista se voi olla, tulee tätä blogia lukiessa ja etenkin sen suloisia kuvia katsoessa mieleen.

Kaikki linkkaamani blogit ovat nyt näköjään enemmän tai vähemmän äitiydellisiä :-), joten laitetaan viimeiseksi vaikka tämä:

Turun Tilda

Tildan tyyli on ihana ja kirjoitus sujuvaa mielenkiintoisista aiheista. Usein myös kommenttilaatikossa käydään hyvää keskustelua, mistä plussaa.

Kipeitä muistoja

Olen innoissani blogini uudesta ulkoasusta. Se on iloinen ja voimakas, sellainen kuin tahtoisin itsekin olla.

Tänään oli toinen aamuvuoro ja olen kärsinyt pää- ja korvasäryistä. Aamuvuorot eivät oikein sovi minulle. Rakastan vuorotyötä, olen varmaan monestikin sanonut sen, rakastan sitä miten tuikitavallinen maanantai voi olla vapaan alku ja torstaina, kun ihmiset puskevat tuulen läpi sateenvarjot nurinpäin töihin ja kouluihin, minä kaivaudun syvemmälle peittoihin ja tiedän, saan vain olla koko päivän. Oikeastihan en tietenkään osaa vain olla, puuhaan ja häärään ja yritän karkoittaa ikuista kysymystäni Tätäkö tämä elämä on?, mutta eipäs mennä nyt siihen. 

Ristin kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei tämä ajoittain vihlova korvasärky yltyisi korvatulehdukseksi. En ole ikinä tuntenut niin kovaa kipua kuin viime tammikuussa sairastaessani korvatulehdusta. Kirjoitin siitä kamalasta koettelemuksesta päiväkirjaani näin: 

17.1.2011 maanantai

23:18 Sairastan helvetillistä korvatulehdusta. Kipu on melkein kestämätön ja sitä on jatkunut kolme päivää, en ole saanut nukuttua. Kipeä korva on täysin lukossa ja humina vain käy, ja siihen koskee niin, au se kipu. Huomenna menen uudestaan lääkärille jos tämä kamala, tuskainen kipu ei ole loppunut. Syön liuskan buranaa päivässä ja tungen korvan täyteen vodkassa uitettuja valkosipulilla täytettyjä myttyjä, eikä mikään auta, tämä kipu on kamalaa. Olen alkanut vihata nukkumaanmenoa, hiljaa pimeässä kärsimistä ja sitä ettei uni vaan tule, ja kun tulee herään parin tunnin päästä johonkin epämääräiseen haamuaikaan ja on pimeää ja pitäisi olla hiljaa ja koskee niin. --- Eihän se onneksi koko ajan koske, mutta nyt kun kipu hyökyy päälle ja tuntuu kuin joku työntäisi sukkapuikkoa syvälle korvaani, ei se tietenkään lohduta.

Aih, voi! Ei enää ikinä korvatulehdusta. Ja Luoja varjele kaikkia, jotka joutuvat elämään päivittäisen kivun kanssa.

olen kaunis

Sain mieltäylentävän palkinnon häneltä...

... Ja näytän nyt palkinnon ehtojen mukaisesti muutamia kuvia, joita en ole aiemmin täällä näyttänyt:

Rakkaista rakkain pieni kissa, joka muuten täyttää perjantaina kokonaisen vuoden! Tuo kuva on otettu viime kesänä.

Yöpöytäni, joka on mummolta perintönä saatu kampauspöytä. Olin niin onnellinen kun sain sen! (13 vuotta sitten)

Minä meidän makkarissa. Tuon taustalla olevan taulun olen maalannut itse. Ja tuo lamppu on ruma. Ja nuo käsiraudat eivät ole käytössä. :-D

Kissat sovussa ja yhteisymmärryksessä, hetken.


Haluaisin jakaa tunnustusta eteenpäin Nooratuulialle, Heidi-serkulle ja Neiti O:lle. Olkaa hyvä, neidit :-)