Pätkii, pätkii

Juuri kun saimme sain Nakke-tytön unikoulun kunnialla päätökseen, puhkesi hänelle toissayönä ikävä nuha. Samana iltana serkkuni, jonka kanssa tapaamme noin kerran vuodessa hänen ulkomailla asumisensa vuoksi, saapui meille yökylään. Olimme juuri päässeet nukkumaan kun Nakke aloitti nuhaisen itkunsa. Puolen tunnin aikana ehdin hyssyttää häntä kolmesti, ennen kuin nappasin tytön viereen parempien unien toivossa. Nakke kun ei osaa nukkua ilman tuttia, muttei tukkoisen nenänsä kanssa voi sitä mussuttaakaan, niin ajattelin että vieressämme olisi vähän turvallisempi fiilis pikku-nuhanenän nukkua. Hyvin ajateltu, mutta käytännössä heräsin läpi yön puolen tunnin välein heijaamaan ja hyssyttämään.

Viime yönä passitin aamuvuorolais-Villen sohvalle. Tunsin ihan sellaista fyysistä kateutta katsoessani hänen sohvalle petaamaa petiään, miettien millaista olisi nukahtaa tv:n ääreen ja nukkua yön läpi. Kateus, kateus! Yö meni kuitenkin vähän paremmin kuin edellinen, ehkä n. tunnin - puolentoista tunnin välein piti herätä, ja aamuyöllä vasta otin tytön viereen.

Väsymys tekee ihmisen hölmöksi. Päivällä laitoin ystävälleni viestiin "Ihana kelli!". Mietin ja mietin mikä tuossa on outoa ja päädyin sitten siihen että ei varmaan mikään. Ystävä sitten illalla omassa viestissään naureskeli kellilleni. Maanantaina kysyin serkulta tarvitseeko hän pyyhkeen, ja kuultuani että hänellä on oma kerroin  k a h t e e n  kertaan mistä hän voi lainapyyhkeen ottaa. Kuulen, mutten ymmärrä. Tällaisia tarinoita tulee joka päivältä lisää, jos siis muistaisin ne. Käyn kamalan hitaalla. 

Päivät ovat kuitenkin olleet kivoja. Olen pitänyt itseni puuhakkaana ja saanut olla hyvässä seurassa. Serkun kanssa pyörittiin Malmilla kaupoissa ja juttu luisti ihan entiseen malliin. Ostin hiusvärin ja karkkipussin. Illaksi menimme siskoni luokse, siellä oli myös toinen siskoni ja meidän kaikkien yhteinen serkku. Ja tietysti Nakke on koko ajan siellä missä minäkin. Paljon naurua, keskusteluja, valokuvien ottamista, ihana lämmin, turvallinen, sellainen syvällisen tuttuuden ilmapiiri. On ihanaa olla seurassa, jossa saa olla oma itsensä.

Tänään oltiin Naken kanssa jo aamuyhdeksältä tönöttämässä bussissa matkalla keskustaan. Oli vähän ankea aamu, kun Nakke oli niin nuhainen rassukka, itselläni ei pää toiminut yhtään ja sitten Nakke vielä oksensi kaikki puurot ja maidot meidän molempien päälle. Bussissa huomasin että hameessakin on yrjöä, olin vaihtanut vain paidan. Hame yrjössä ja yrjönhajuinen vauva messissä tapasin siskoni, jonka kanssa vietettiin naurun ja hölmöjen juttujen täyteinen tuokio Kampin Sähkötalon Robert's Coffeessa. Voi hyvänen aika meidän juttuja, esim. "Ai sulla on vaan neljä euroo, mitä sillä muka saa?", "No keksiä", (matkien:) "No seksiä". Hehehehehehhehe!

Kotona tein ruoan ja pesin vessat ja lähdin heti Villen tultua salille. Rääkkäsin lihaksiani niin kovasti kuin taisin, tuntui ihanalta. 

Ville toi äsken mulle kaupasta kaljaa ja suklaata joten taidan vähän viipyä heidän seurassaan ennen kuin uni vie. Virkeämpää huomista toivon ma!

Luolanainen, roudarinainen, marttyyrinainen

En voi valittaa, että olisin vain koko ajan sidottuna vauvaan hellan ja pyykkikoneen väliin (mutta valitan silti, jos en ääneen niin vähintään mielessäni ja ulospäin ehkä huokaillen ja silmiäni pyöritellen. Voi Luoja että vihaan tätä uutta marttyyripuolta itsessäni! Miten siitä pääsee eroon, miten?? En halua katkeroitua, en halua märistä enkä halua olla itseään täynnä oleva rasittava eukonkutale), vaan eilen ja tänään olen ollut menossa niin, että ikävä vauvaa kohtaan melkein salpaa hengen. Eilen etenkin, kun olimme puolen päivää siskoni kanssa Ikeassa ja rautakaupassa ja ajelimme noiden ja siskoni kodin väliä. Jossain välissä kävin imettämässä mutta silti rundin loputtua ikävöin vauvaa niin että rintalastaa painoi, ja jalka painoi kaasupoljinta ehkä vähän sallittua raskaampana... Tämä äitien jälkikasvuaan kohtaan tuntema ikävä on varmaan ohjelmoitu ihmisrotuun jo ammoisina luolamiesaikoina. Muutenhan äitien olisi aivan liian helppo hylätä raskas elämä lapsineen ja kirmata naapurin Pentin kanssa autuaammille metsästysmaille (luolamiesaikojen ollessa kyseessä: kirjaimellisesti).

Oli kyllä hauskaa hoidella siskon kanssa asioita "aivan kuin ennen vanhaan". Malmin läpi ajellessamme esittelin "kulmiani" tyyliin "tuolla mä kävin verikokeessa... Tuolta mä oon ostanu kahvin... Tuolta S-Marketista mä ostan ruokaa..." Sisko kiitti informatiivisesta ja mummomaisesta opaskierroksesta. Sain vähän väliä nauruhepuleita, välillä niin kumeita naurunpuuskia että sisko kysyi harjoittelenko joulupukin roolia varten. Lopulta siskon asunnolla raahasimme tiiliskivia varastoon ja muistelimme kymmeniä yhteisiä epämääräisiä keikkojamme, joihin on kuulunut valtavien tavarakuormien raahaaminen jalan, potkurilla tai bussilla paikasta a paikkaan b (esim. sisko joutui kerran hakemaan kirpputorilta myymättä jääneet valtaisat tavarakuormani potkurilla, kerran hilasimme banaanilaatikoita halki tuulisen Hakaniemen aina Kallioon asti, kerran kuljetimme nojatuolin Meilahdesta Kauniaiseen bussilla...). Oijoi, oli kyllä hauskaa ja sai nauraa.

Tänään aloitin aamuni vauvan kakka-alustana, kuten niin usein muulloinkin. Jostain syystä se soossi vain lentää parhaiten puoli-istuvassa asennossa polviani vasten... Arvolleni sopiva aamunaloitus, siis. Päivällä karkasin jossain vaiheessa salille ja kohta sieltä tultuani Ville ja Nakke lähtivät lenkille. Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun olin yksin kotona vauvan syntymän jälkeen! Tuntui pitkältä tunnilta, ehdin: syödä kanasalaatin ja irtokarkkia, keittää kahvit, lypsää maitoa ja katsoa Lostia. Yep, n. 10 vuotta myöhässä olen alkanut seuraamaan sitä... Ja nyt lämppärit tuoksuu tuossa vieressä sen verran valmiille että mun mentävä on. Toivon tältä viikolta mielenrauhaa ja marttyyrinkruunun putoamista, kiitos.

Pinnallisia ajatuksia lapsista ja vanhemmuudesta

Isänpäivä. Villen ensimmäinen, ja me olemme Naken kanssa yhä täällä maalla. Mutta jokainen päivähän on isänpäivä jne jne, ja olin minä pienen lahjankin kotiin hankkinut. Tai siis Nakke oli, kun eihän Ville minun isäni ole.

Nyt karkaa taas juttu jaarinjaarinlandiaan, ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan.

Eilen vietimme pitkän, ihanan päivän bestikseni ja kummipoikani kanssa. Kolme ja puoli-vuotias on jo niin iso pieni poika, mahtava lennokas mielikuvitus, hassu kujeileva huumori ja tarkka visio siitä, kuinka asioiden kuuluisi olla. Olen niin onnellinen tästä meidän hyvästä kummi-kummilapsi -suhteestamme ja joka kerta, kun poika kutsuu minua nimeltä leikkeihinsä sydämessäni läikähtää ilo. 

Päivä kului ulkoillen, herkutellen (salaattia, ciabattaa, kahvia, limua, karkkia, keksiä, suklaata, lohta, mustikkakukkoa ja vaniljajäätelöä, pähkinöitä...) ja leikkien matolla kuumaa hohkavan leivinuunin edessä. Vauva nukkui repussa ja kyllä siinä koko porukalla posket punoittivat ja meikällä vielä lisäbonarina maha ihan hiessä oman pikku lämpöpatterini ansiosta.

Oli vissiin aika riehakkaat leikit, kun ystäväni miehen kysyessä kotona pojaltaan oliko kivaa vastaus oli seuraava:

- Joo, iso auto ajoi kaikkien eläinten päälle mutta minulla oli laastareita.

- Siis kenen auto siellä ajoi ja kenen päälle?!

:-D

Nakke sai maanantaina rotavirus-rokotteen ja on nyt loppuviikosta kärsinyt rokotteen sivuvaikutuksena inhottavista vatsaongelmista. Perjantai-ilta oli pahin, vatsaa väänsi ja käänsi niin ettei oikein missään asennossa ollut hyvä. Itku oli sydäntäsärkevää kuultavaa ja voitte uskoa, että täällä oli monta ihmistä jotka olisimme koska tahansa ottaneet pienen ihmisen kivut itselleen, jos vain se olisi ollut mahdollista. Nyt vatsan tilanne alkaa taas olla normaali ja Nakke on oma lupsakka itsensä. Nostan kyllä hattua kaikille vanhemmille, joiden pikkuisilla on vatsa- tai mitä tahansa kipuja ja niistä johtuvia itkukonserttoja tai uniongelmia. Olette arjen supersankareita! 

Muistan ikuisesti, kun lukioikäisenä olin kaikki kesät kaupassa töissä ja kerran asiakkaaksi tuli mies, joka oikein huolella sekoili ostoksia latoessaan ja maksaessaan. Hän pahoitteli harittavin silmin selittäen, miten heille on tullut vauva ja vaimon kanssa kumpikaan ei ole saanut nukkua neljään kuukauteen. Hän sanoi sen alistuneen hyväksyvästi ja luulen tuon kohtaamisen piirtyneen mieleen niin, että se osaltaan vaikutti myöhään syttyneeseen vauvakuumeeseeni (tarkoitan myöhään siinä mielessä, että olen kuitenkin ollut pitkään parisuhteessa ja elämä on ollut aika vakiintunutta, ja periaatteessa kuitenkin olen aina ollut äiti-tyyppiä).

Olen käynyt joka ilta noin tunnin lenkillä pimeässä metsässä ja pikkuteillä ja tultuani vakuuttuneeksi siitä, ettei täällä todella ole susia, olen oikeastaan nauttinut pimeydestä ja hiljaisuudesta. Junttina mennään kumisaappaissa ja otsalampussa mutta sepä ei ketään kiinnosta tuon taivaallista, ei oikeastaan itseänikään, miss kulahtanutta kotiäitiä.

Kotiäidille viiniä ja sushia

Välillä tämä kotona olo tympii niin, että mieleen juolahtaa kuinka kaikki olisi hauskempaa pienessä hiprakassa. Keittiön raivaus naurattaisi, tyynyliinoja silittäessä pohtisi ah! niin syvällisiä humalaisia ajatuksia ja lattioita pestessä innostuisi vetämään pienet tanssit mopin kanssa (ehkä aikuista naista ääni viinistä väpättäen laulaen). Vauvanhoito on hauskaa selvinkin päin, mutta pikkuiseni nukkuu vieläkin about 20 tuntia vuorokaudesta eli vähissä on yhteinen laatuaikamme ja näin ollen minulla on luvattoman paljon omaa aikaa.

Miksi kuitenkin sellainen tissutteleva 50-luvun kotirouva jää vain ihanteeksi? Otetaan katsaus tähän päivään:

Lähin viinakauppa on neljän kilometrin päässä ja olen autotta motissa kotona, niin kuin aina. Alan valmistella itseäni ja lasta lähtöön. Juuri kun saan meidät molemmat puettua, alkaa vauva parkua. Nälkäisenä. Kokeilen toiveikkaana tuttia ja saan niin inhoavan sylkäisyn että tiedän pelin olevan menetetty. Koska olen laittanut urheiluliivit imetykseen sopivien sijaan, joudun riisumaan yläkroppani paljaaksi. Kuorin vauvalta haalarin ja haistan kakan. 

Ensin kuitenkin maitoa! Vauva päättää syödä oikein pitkän kaavan mukaan nautiskellen. Miljoonan tunnin päästä pieni vatsa on tyytyväinen ja pääsen vaihtamaan vaippaa. Sitten taas vauva haalariin ja vällyjen väliin vaunuihin ja itsellekin vaatetta päälle. Naapurit saivat pitkin kesää nauttia "raskaana oleva nainen ei muista asuvansa rivarissa ja strippaa teille päivittäin" -esityksistä ja nyt syksyllä erotiikka on huipussaan "ylipainoinen raskausarpinen nainen paljastaa kaikkensa!" -spektaakkelien pyöriessä päivittäin.

Pääsemme matkaan ja kulutan ensimmäiset puoli tuntia leikkimällä tuttileikkiä, joka menee näin: vauva pullauttaa tutin suusta, miettii hetken ja alkaa sitten vänistä sen perään. Annettuani tutin sadannen kerran lapsi vihdoin nukahtaa. Tuulee niin että korvat soivat, harmittelen hanskattomuutta ja pipottomuutta. 

50 minuutin kävelyn jälkeen saavumme määränpäähämme. Alkaa yhtäkkiä nolottaa olla viinakaupassa vauvan kanssa, mietin jo pitäisikö jättää ostamatta. En jätä, "kerta on tänne asti tultu perkele", ja otan pikkupullon punaviiniä. Se sujahtaa nätisti vaunuihin tuttipullon viereen. Tunnen myyjän äänettömän kysymyksen "hoidatko sinä lastasi viinipäissäsi" ja vastaan äänettömästi "EN TIETENKÄÄN, ei minulla ole alkoholiongelmaa, ihan totta, tämä on VIERAILLE!", ja syyllisyys ja korostettu rentous vaihtelevat kasvoillani kuin aurinko ja sadekuurot ulkona.

Ulos päästyämme onkin jälkimmäisen vuoro. Vauva on lämpimässä kopassaan ja minä uskottelen (vittuuntuneena) itselleni, miten sadevesi tekee hyvää iholle. "Oikaisemme" eri tietä kuin tulimme ja paluumatka venyy tunti kymmeneen minuuttiin. Yritän piristää itseäni ajattelemalla kadotettuja kaloreita ja reipasta punaa poskilla, mutta todellisuudessa jaksan vain ostamani sushilajitelman vuoksi. Se oikein polttelee laukussa ja on siinä ja siinä alanko viskoa raakaa kalaa ja merilevää suuhuni jo siinä tarpoessani. 

Kotiovella vauva pärähtää itkuun kuin ajastettu kello ja hylkään ajatuksen sushista ja rauhallisesta lounaasta. Riisun taas yläkroppani paljaaksi ja istun sohvalla kuin iso ja lempeä simpanssi vauvan roikkuessa tississä kiinni (sanoin eilen Villelle: "tunnen itteni ihan simpanssiks imettäessäni tälleen tissit paljaana, niin kuin välillä näkee niiden tekevän" - siis minähän näen yhtenään imettäviä simpansseja tuolla Vantaanjoen varrella ja muualla kulkiessani...). Vauva ottaa taas aikansa enkä enää kestä, vaan vedän ihanaan omaan hetkeen ajattelemani sushin siinä imettäessäni. Esteettisyys kunniaan kattauksessa...

Nyt on se hetki, kun voisin periaatteessa ottaa lasin viiniä: vauva on maha täynnä ja nukkuu luultavasti ainakin seuraavat pari tuntia. Mutta entä jos ei nukukaan? Pitää varuilta lypsää pulloon maitoa, jos vaikka pikkuinen herää nälkäisenä ja kurja äiti on ruokintakyvytön rinnat täynnä alkoholia. Ja oikeastaan ei enää tee mielikään viiniä, vaikka tiedänkin että seuraava tilaisuus tulee vasta tuntien päästä uuden syömis- ja lypsysession mahdollistamana. Silloinkin sitä uskaltaa ottaa vain piskuisen lasillisen, niin ettei varmasti pääse nousemaan päähän. Ja hetkinen hei... Mitä järkeä missään on sitten?

Olkoon.

Teinit Turussa

En ole ihan päässyt eilisestä yli, heti alkaa itkettää kun mietin. Muistan tapahtumat filminauhan selvästi ja kelaan niitä päässäni niin, että kohta varmaan pimahdan. Hyvä että on töihin lähtö edessä, saa vähän muuta mietittävää. Sitä ennen ajatukset Turkuun ja kaikkeen hauskaan, mitä noihin kahteen päivään sisältyi. 

Tiistaina lähdin jo aamusta ajelemaan ja koin taas matkalla henkisen orgasmin toisensa perään, kun Suomen kaunis suvi levittäytyi kaikessa upeudessaan tien varsille. Peltoja, metsää, maatiloja, hevoslaitumia, pieniä idyllisiä jokia. Siinä motarilla kiitäessäni (hah hah) sain tietysti keskittyä enimmäkseen ajamiseen, mutta kyllä välissä ehti myös luoda katseen maisemiin isänmaallisuutta uhkuvan ajatuksen säestämänä.

Siskon kanssa lähdettiin melkein heti saavuttuani kaupungille. Turku oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin eli  kesäinen ja ystävällinen ja otti tietysti minut lempeästi, kuten on aina ottanut. Käytiin pizzalla ja käveltiin verkkaaseen tahtiin suloisia pikku puutalokatuja yliopiston kirjastolle, ja sieltä vähän eri reittiä Aurajoen rantaa pitkin takaisin keskustaan. Otettiin valokuvia ja juteltiin, juteltiin, juteltiin. 

Jossain välissä käytiin siskon luona, nukuin pienet unet ja muutenkin kerättiin voimiamme, kunnes lähdettiin taas kaupungille, tällä kertaa suuntana kahvila. Illalla käytiin vielä ajelemassa ja sain melko hysteerisen, jankuttavan naurukohtauksen - tajusin sen itsekin ja kommentoin, "nyt mulla hirtti vähän kiinni". Samoin päivällä bussissa saatiin ihan kamala naurukohtaus ihan luokattoman huonolle jutulle enkä kyllä muista milloin viimeksi olisin nauranut niin, että teki oikein kipeää ja henki meinasi salpaantua. Olisi tehnyt mieli pyytää anteeksi muilta matkustajilta, vaikka nauroimmekin sellaista äänetöntä tukehdun kohta - naurua.

Illalla värjäsin vielä hiukset, tuli vähän epäilyttävän oranssit ja yritän olla näkemättä itseäni Pelle Hermannin kaksoissiskona. Tykkäisin sellaisesta haalistuneesta kultakuparista ja se oli nytkin pyrkimyksenä, mutta tulikin porkkana. Katsottiin vielä leffaa ja herkuteltiin karkkia ja sipsiä ja sitten kutsuikin uni.

Eilen herättiin suht varhain ja aamuhommien jälkeen käveltiin Skanssin kauppakeskukseen. Reissulla tuli shoppailtua vähän liikaa, mutta toisaalta en kyllä mitään turhaa ostanut. Vaan: neulepaidan timanttiyksityiskohdilla (olin päättänyt, etten osta nyt paksuna ollessani vaatteita, mutta kun tuollasta mä olin aina halunnu...), Tommy Helstenin pokkarin (henkinen vakaus ja läsnäolo here I come!), vauvalle pienen söpön neuletakin (vähän turha, mutta maksoi vain seitsemän euroa. Ja on niin söpö!), kaksi sisustustyynyä, rahin, The Body Sopista suihkugeelin ja vartalovoiteen (myyjä kysyi löytyykö ja vastasin tylsänä että joo, otan aina nämä samat (eli verigreippisuihkari ja satsumavoide)) ja Villelle vielä Sockalta kauluspaidan. Stockan liukuportaissa saatiin muuten taas reippaan teinimäinen nauruhepuli, kun sisko tunki kylmiä käsiää niskaani matkien yhtä tv-sarjan hahmoa ja minä päästin tahattoman kiljaisun. Oltiin kuin mikäkin leikkisänä kuherteleva lemmenpari...

Oli kyllä ihana miniloma, nyt kelpaa taas mennä töihin. Huomenna aion juhlia juhannusta villiin tyyliini siivoamalla, perunavelliä tekemällä ja pyykkäämällä. Että saa taas varoa ettei lähde lapasesta...

Kolme päivää töitä ja lomille lompsis!

Pirjo ja Leena

Naurattaa vieläkin, kun koottiin eilen Villen kanssa yhtä helvetin ärsyttävää Ikean pöytää ja käytiin seuraava keskustelu:

Ville: - Nyt kannattaa kyllä nimetä nää kappaleet, niin muistetaan sitten.

Minä: - Okei. *Pitkä miettimistauko* No käykö vaikka Pirjo.

V (kirjoittaa kappaleeseen kulmiaan kohotellen) : Pirjo... Sitten nimeä tuo toinen.

M (omituisen innokkaana ja jännittyneenä) : No voiko siihenkin laittaa Pirjo?

V (epäuskoista naurua) : No ei! Eihän niitä sitten erota...

M : Niin joo... *taas pitkä miettimistauko* No tää on sitten Leena.

V : Ihan vaikka A ja B:kin olis riittänyt.

Paljon juttuja

Nyt on ollut menoa ja meininkiä!

Keskiviikkona pääsin töistä jo 13:30 ja kävin syömässä yhdessä uudessa Salaattikahvila-nimisessä, noh, kahvilassa lähellämme. Innostuin paikasta kovasti, päivän keitto oli parasta maistamaani lohisoppaa ja lisänä tuli leipää ja kahvia, eikä se maksanut kuin kuusi euroa. Salaattien hinnat näkyivät olevan neljän ja kahdeksan euron välillä eli aika maltillisia nekin. Ja tuo on ihan kotimme lähellä vieläpä! Jees jees, me happy.

Kahvilan jälkeen minulla oli vielä tunti tapettavana ennen kosmetologin aikaa. Maleksin hitaasti kiireistä ja meluisaa Mannerheimintietä, tuntui kivalta kun en kuulunut siihen kiireisten ihmisten massaan. Poikkesin Pelastusarmeijan kirpparilla, olen käynyt siellä kerran aiemmin eikä mielikuva muuttunut: ylihinnoiteltu, kummia muodittomia/ tyylittömiä vaatteita, joukossa muutama helmi. Tällä kertaa se helmi oli Gantin vaaleanfarkun värinen mekko, jossa on avara kietaisutyyppinen pääntie ja polveen ulottuva helma. 

Kosmetologilla oli iiihaanaa! Koen usein vaikeaksi rentoutua esim. juuri kosmetologilla tai vaikka kampaajalla, aistin heti jos työntekijä ei ole luonteva ja tulen vaivaantuneeksi ja jäykäksi. Koen seurusten velvoitetta ja odotan vain, että pääsisin pois. Epäsosiaalinen olio on avautunut... Nyt ei kuitenkaan noitahuolia ollut vaan kosmetologi oli todella mukava, luonteva ja koko pari tuntinen kului ihanassa rentoutuksen nirvanassa. Sain tuosta myös innostusta hoitaa jatkossa ihoani paremmin kotonakin.

Torstaina oli kehityskeskustelu, mistä en voi tietenkään oikein kertoa, paitsi sen että jäi hyvä fiilis siitä kiireettömästä esimiehen kanssa juttelusta. Ja työtehtävät tulevat ehkä vähän muuttumaan, jei! Mutta siitä vielä suu supussa.

 

Ennen kehityskeskustelua ja sen jälkeistä iltavuoroa kävin myös työterveyshuollossa labrassa tämän päiväistä  kolmivuorotyötätekevän  terveystarkastusta varten. Vähän harmittelin, kun viikon ainut myöhään nukkumis - aamu meni tuossa, mutta, no, ei voi mitään. Perjantaina olinkin ihan jotenkin pökertynyt kaikista aikaisista herätyksistä ja heti töistä tultuani nukahdinkin sohvalle. Palelikin kauheasti ja tärisin siinä vilttien alla melkein koomaa muistuttavassa tilassa pari tuntia. Ville lähti kavereidensa kanssa Tallinnaan synttäreitään juhlimaan ja minä juhlin sitten harvinaista yksin kotona oloani nukkumalla...

Lauantaina nukuin pommiin ja lähdin hirveällä kiireellä ja tohinalla Turkuun. Ei ollut monesta minuutista kiinni, etten olisi myöhästynyt junasta, mutta niin vain ehdin ja perillä Turku oli yhtä viehättävä kuin aina. Pyörittiin siskoni kanssa kaupungilla, käytiin syömässä, naurettiin ja höpötettiin, mietittiin meillä on ihan ihme jutut. Mentiin siskoni luo ja aloitettiin baarilaittautuminen, juotiin viiniä, otettiin peilin kautta kuvia, kuunneltiin musiikkia. Puhuttiin vakaviakin mutta enemmän kevyitä, hassuja asioita. Naurettiin lisää. Baarissa tanssittiin, tietysti, tuntui kuin jaloissa olisi ollut vieterit, tuntui kuin musiikki olisi nostanut minua ilmaan, ja alas, ja ilmaan. Eikä se edes ollut kovin hyvää musiikkia.

Eilen sain ostettua suurimman osan joululahjoista, hyvä minä! Päivä oli kiva ja meni nopeasti ja olinkin taas kotona, Villekin oli tullut jo reissultaan, hänen kanssaan minua odotti täällä hervottoman kokoinen tuliaispehmo-koira. Ristin sen Matiksi ja Ville selitti, en mä sulle meikkejä tai vaatteita osaa ostaa niin ostin sitten tuon. Niinhän sitä sanotaan, että ensimmäisessä syvällisessä parisuhteessa eletään lapsuus uudestaan, koska oikeassa lapsuudessa menee aina jokin pieleen ja parisuhde on tilaisuus paikata se, ja tuollasta mä olinkin aina halunnu... Otin Matin jo yöksi viereen ja siinä hänen paikkansa taitaa jatkossakin olla.

Tänään kävin työterveyshoitajalla siinä tarkastuksessa. Oli kivaa jutella ja kaikki arvot olivat hyvät, jes hyvä minä, mutta silti manailin mielessäni kun taas ei saanut nukkua... Kävelin linjoja pitkin Ympyrätaloa kohti ja matkalla joku mies kannatteli vanhaa naista, yritti nostaa tämän ylös, ja kysyin tarvitsetteko apua. He tarvitsivat, nainen sanoi että oli kävellyt liian nopeasti, mies, hänellä olisi oikeastaan vähän kiire, nainen, olen virastotaloille menossa, onko teillä kiire vai voisitteko auttaa. Ei mulla oo kiire, sanoin ja lähdimme käsikynkkää, minä ja tuo vieras vanhus. Sanoin että ostakaa sieltä virastotaloilta limua tai jotain, voihan verensokerit olla alhaalla kun noin heikottaa, ja nainen sanoi "Minä en tuollaiseen usko" niin topakasti että minua alkoi naurattaa.

Nyt olen ehtinyt olla pari tuntia kotona, tehnyt kotihommia, jutellut Villen kanssa, laittanut ruokaa. Tein sellaisen vuoan johon dumppasin kaikkea jääkaapista löytynyttä: jauhelihaa, pekonia, paprikaa, porkkanaa, punasipulia, tomaattia, halloumia, vuohenmaitojuustoa, emmentalraastetta. Tuli mausteista, suolaista ja hyvää. 

Aurinko paistaa, olen onnellinen jo pelkästään siitä.

Myötätuulta

Virkistävä matka kotikonnuille takana. Hyvää aikaa siskon kanssa, maailman tyhmimpiä juttujamme ja se ihana yhteinen nauru, paljon Yatzy-noppapeliä, kävelyitä pitkin metsää, saunomista, vierekkäin nukahtaminen. Ja sitten: sisko lähti ja minä jäin kolmestaan vanhempieni kanssa, ja tajusin, etten ole ollut ikinä koko elämässäni noin paljon yksin äitin ja isän kanssa. Joitain lyhyitä automatkoja, nuorempana ehkä satunnaisesti yön yli jos molemmat siskot sattuivat olemaan yökylässä, pieniä hetkiä. En tuolla tavalla, monta päivää. 

Olin tottakai silmäterä ja kullannuppu, heh he. Oli kivaa muistaa taas, miten omien vanhempien kanssa voi jutella niin kuin kenen tahansa aikuisen, ja samalla kuitenkin tietää, että he ovat puskeneet minut sisuksistaan 26 vuotta sitten, ruokkineet ja hoivanneet ja nähneet kun otin ensimmäiset askeleeni. Ja sama pikkuvauva taidan olla vieläkin, hemmoteltava; äiti teki lemppariani kermaista sienikeittoa ja osti vielä lähtiessä ihania tuoksukynttilöitä ja ihanan pehmoisenharmaan kerraston, isä antoi rahaa. 

Mummoa oli ollut ikävä ja ehkä hänelläkin minua; halasimme pitkään. Mummon tyttö. Pieni kummipoikani oli oppinut valtavasti hienoja uusia sanoja ja lauseita ja kun hän pyysi "Anna mulle limppaa" minun sydämeni ihan totta vähän suli, ja olisin antanut hänelle vaikka kuun taivaalta. 

 

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa verenluovutuksessa. Olin jännittänyt sitä kauheasti, mutta sitten kokemus olikin  ihan hyvä ja aion kyllä mennä uudestaankin. Ainut epämiellyttävä asia sattui jo itse luovutuksen jälkeen, kun makasin vielä laverillani ja yhtäkkiä iski kamala huimaus, päässä heitti ja huone pyöri ja ajattelin että voi vittu, nyt mä pyörryn. Onneksi se meni kuitenkin aika nopeasti ohi.

Töissä on ollut nyt niin mielenkiintoista, etten tajua miten vuosi sitten pidin tuota kaikkea tylsänä. Yhteistyötä eri tahojen kanssa: fysioterapia, apuvälineyksiköt, tilaukset eri paikkoihin, taksifirmat. Uusi vastuualueeni työvuorot, johon olen vasta perehtymässä. Sitten se, miten jokaisessa vuorossa näkee konkreettisesti kättensä jäljen, kaiken sen hyvän mitä ei ilman minun tekemistäni olisi. Oi kyllä, pidän työstäni, ja olen kiitollinen että näin on.

Tänään kävin aamuvuoron jälkeen kaupungilla. Ostin Changesta suloiset alusvaatesetit ja ajattelin sovituskopissa sekä itseironisesti että ihan vilpittömästi, kyllä suomalainen nainen on hieno... Pitkästä aikaa kävin GinaTricotissakin ja niiden huonolaatuisten teinimallistojen välistä löysin kivat ja napakan oloiset topin ja leggingsit. Accessorizesta vielä meikkipussukka mukaan ja sitten ei kun ruokakaupan kautta kotiin. Ville kulta mussukka oli täällä siivonnut koko kodin ja kun ehdotin että alan sitten tehdä ruokaa, tarttuikin hän kauhan varteen. Lihapullat tuoksuvat ja spagetti kiehuu, illalla on sauna ja mun fiilis: 

(Kuva)

Lomaviikon kuulumisia

Kirjastossa ja kaupassa käyty. Pizza tuoksuu uunissa, laitoin siihen pekonia, kinkkua, tonnikalaa, ananasta, herkkusieniä, sipulia, valtavasti juustoa, eli on härpäkettä jos jonkinmoista. Vieressä on lasi viiniä ja voin kiteyttää tämän hetkiset tunnelmat, että kyllä kelpaa. Loma.

Kirjastossa ei ollut Millenium-trilogian kolmatta kirjaa, mutta ensimmäisen sain. Luen ihan pöhkössä järjestyksessä; kakkosessa jonka luin kerrattiin jonkin verran ykkösen käänteitä. Vaan eipä ole niin piinallisen jännittävää... Mulla on nyt joku dekkaribuumi, lainasin kassillisen ruotsalaista jännitystä.

Viime viikosta pari sanaa. Maanantaista torstaihin olin mökillä "keskellä ei mitään" (kuten ystäväni paikkaa kuvasi) ystäväni ja suloisen kummipoikani kanssa.Miten kuvaisin noita päiviä, joissa aika pysähtyi, päivät sekottuivat toisiinsa ja aika oli väljää ja soljuvaa... Nautin ruoan valmistamisesta kodassa avotulella, puiden kantamisesta, noesta, tulen teosta, tuoreiden kasvisten pilkkomisesta, kaikesta siitä. Haimme katiskat ja saimme neljä piskuista särkeä. Elämäni ensimmäistä kertaa tapoin kalan, leikkasin pään, avasin vatsan, poistin suolet ja ilmarakon. Makuhan niissä ei ollut kummoinen eikä missään nimessä vaivan väärti, mutta kokemus oli hieno. Saunoimme joka ilta ja kummipoikani oli oppinut sanomaan nimeni, se oli musiikkia korvilleni, se pieni heleä ääni toistelemassa nimeäni. Hiveli mukavasti egoa, no eh he. Rakastun joka tapaamisella kummipoikaani pikkuisen enemmän ja joka tapaamisella hän on kasvanut, oppinut uutta, ottanut uusia ja uusia askeleita.

Ystäväni kanssa olemme tunteneet niin pitkään (16 vuotta?), että vaikka elämämme ovat menneet eri suuntiin kulkevat ajatuksemme yhteneviä latuja. Huumorimme on tuttua ja syntyy hetkistä. Ja karkkipussista tartuimme samaan karkkiin.

Torstaista sunnuntaihin, eiliseen, olin vanhemmillani. Kävin mummon luona ja sitten vain vietin erinäisiä sekopäisiä, hersyvän hauskoja tunteja siskoni kanssa. Huumorimme on outoa ja niin, niin hauskaa, nauroin niin että poskiin sattui, ja vedet roiskuivat pitkin mattoa kun repesin kesken juomisen. Söimme hyvin, saunoimme taas. Kävin metsäteillä juoksemassa ja vastaan ei tullut yhtään ihmistä, ihanaa. Katsoimme elokuvan Paris at midnight ja toljotimme yöllä tähtitaivasta, ja pelasimme satamiljoonaa peliä Yatzya. Nukuin hyvin ja olin niin täydellisen rentoutunut että puhua hölötin mitä sylki suuhun toi, ei ollut mitään kontrollia jutuissa eikä koko habituksessa.

Tänään siivosin, pyykkäsin, vaihdoin lakanat, silitin, kävin salilla. Ja nyt tuoksuu siltä että ei kun pizzan kimppuun joten tässäpä höpinät tällä kertaa.

Loman kynnyksellä

Kuusi vapaapäivää takana ja täällä taas, valvomassa toisten unta. Vähän piristyin kun löysin töihin tullessani seinältä uudet listat ja tässä olisi kuulkaas enää viisi yövuoroa (tämä mukaanlukien), yksi ilta ja yksi vapaa välissä ja sitten ihana, ihana, IHANA loma! Ainakin kolme ja puoli viikkoa, aah.

Näihin kuuteen vapaaseeni sisältyy mm. rakkaan siskoni Helsingin vierailu. Paljon naurua, meidän kolmen siskon typeriä ja niin hauskoja juttuja, se parhaus kun joku sanoo jotain ja nauramme kaikki vääränä. Minussa on sellainen perustavanlaatuinen huonous/ ulkopuolisuuden tunne, että vaikka olisi miten ihana hetki, saatan ajatella miltä se näyttää ulospäin, miten kirjoitan siitä blogiin tai päiväkirjaan tai miten voisin kuvailla sitä eteenpäin. Se on typerää niiden itse hetkien kannalta, mutta muistanpa nyt meidät kolme siskoni asunnossa, kaksi makaamassa sängyllä, yksi mallailemassa vaatteita kuin mannekiini, ne omituiset jutut ja yhteinen nauru.

Eivät ne jutut varmaan kerrottunu kuulosta hauskoilta, mutta kerronpa nyt yhden. Oltiin nuorimman siskoni kanssa ravintolassa ja siellä ei edes ollut pöytiin ohjausta, mutta joku eläkeläispariskunta oli kuitenkin valtuuttanut tarjoilijan ohjaamaan heidät. He kulkivat peräkanaa ohitsemme, tulivat kohta takaisin, kunnes rouva jäykistyi kohdallamme ja sanoi ääni väpättäen "E-e-e-e-ei, ei, e-ehkä sittenkin tuonne", ja niin he jatkoivat takaisin sinne mistä tulivatkin. Kuiskasin siskolleni, "hei ei sua sentään teurastettavaks olla viemässä, ihan rauhassa", ja nytkin hytkyn kun  muistelen tuota.

Kävimme Kruunuhaassa 1800-luvun tyyliin sisustetussa porvariskodissa, museossa, jossa vielä 70-luvulla asuttiin. Saimme yksityisen kierroksen. Kävimme leivoksilla Kallion Roskapankin vieressä ihanassa pikkukahvilassa, sitruunamarenkitorttuni suli suuhun ja juhlisti hienosti nimipäivääni. Katsoimme sata jaksoa Klikkaa mua! ja kiipesimme kaikki ne rappuset Tuomiokirkkoon. Kävimme Tuomiokirkon vastapäätä Kansalliskirjastossa ja minä ihastuin siihen, niin kaunis rakennus ja hyllymetreittäin upeita vanhoja kirjoja, se oli kuin menneestä ajasta tai elokuvista. Tiesittekö, että 1500-luvulla kirjailijoiden piti hallita paitsi luku- ja kirjoitustaito myös koko kirjantekoprosessi alusta loppuun? Kirjat olivat monien tahojen yhteistyötä, käsityöläisten, niiden jotka kynivät nahan eläimestä, niin, ja tietenkin kirjailijoiden. Tuolta ajalta onkin kaikista esineistä eniten säilynyt kirjoja eli kyllä kannatti tehdä vimpan päälle.

Söimme hyvin, ja välillä vain paljon - Mäkkärissä, irtokarkkeja, sipsejä, limua... Torstaina menimme nuorimman siskoni kanssa päivänäytökseen katsomaan Rouva Presidentin, joka siis kertoo Tarja Halosesta. Oli hyvä ja mielenkiintoinen dokumentti ja sai siinä nauraakin. Pelasimme biljardia Chaplinissa ja hävisin järjestään. Illalla söimme hyvin Juttutuvassa, jossa en muuten ole ennen käynyt, ja juhlimme siskoni yliopistoon pääsyä. Olen maailman ylpein isosisko.

Lauantain pyhitin levolle, kävin vain kaupassa ja makasin muuten pyjamassa sohvalla peittojen alla Täydellisiä naisia katsellen. Sunnuntaina Villellä loppuivat yövuorot ja siivosimme yhteistuumin kodin, ja suuntasimme sitten Korjaamon terassille. Sielläkään en ole ennen tätä kesää käynyt, se on ihmeellinen vihreä keidas keskellä kivistä Töölöä. Otimme yhdet ja toiset ja jatkoimme Viiteen Penniin syömään, ja siitä vyöryimme kotimme lähelle High Level - baariin hukkumaan pehmeisiin sohviin. Pelasimme Trivial Pursuitia ja hävisin taas järjestäään, ja sitten saimme yhden ystävämme siihen seuraksi. Istuimme yhdeksän hujakoille ja palasimme kaupan kautta siistiin kotiin, Ville osti minulle kranssillisen pullaa, seuraavaan aamuun mennessä olin tainnut syödä sen...

Maanantaina kävimme taas Chaplinissa, on niin kivaa hävitä että pitää saada kokea se aina uudestaan... Poistullessamme Ville osti kissoille kiipeilypuun ja eteisessä Winston pyörähti ylimielisenä, vähän huiskautti häntää ja Ville sanoi maukuvalla kissanäänellä, Vittuako työ tuollasen ostitte, ja minä, minä en muuten tuohon mene, se on nyt tällä sinetöity... Eikä muuten ole mennyt, paitsi vähän kynsiä teroittamaan. Söimme hyvin, salaattia härpäkkeillä eli Cashew-pähkinöillä, aurajuustolla, kanalla, halloumilla, patongilla... Ilta meni taas Täykkäreiden parissa, olen toiminut tyylilleni ominaisesti urakkahengessä ja nyt on ensimmäinen ja toinen boksi katsottu, uudet jaksot odottavat.

Ystäväni eroavat tai miettivät eroa, se saa minut surulliseksi ja tarraamaan Villeen, vaikka tiedänkin että myös hyviä ja tilanteen vaatimia eroja on. Tukkani kaipaa kipeästi kampaajaa mutta rahat ovat nyt sen verran finaalissa että pitää odottaa palkkapäivään, tiistai tule jo. Taidankin samantien nettivarata ajan keskiviikolle, se on hyvä tapa juhlistaa loman alkua.

Kakkakukkasia

Villellä on sellainen Raakaa lihaa - sarjakuvakirja, joka oli meillä joku aika sitten vessalukemisena (vessalukeminen on muuten jotenkin kamalan inhottava ja samalla niin suloinen tapa, eikö teistäkin? :-D). Kirjan jutut naurattivat mua kovasti. Siinä on strippi, jossa sellainen hyveellinen uskovainen mies rukoilee kohti taivasta Jumalalta, että Luoja, auta ymmärtämään Maitomies Dania (joka on tosi inhottava tyyppi) ja auta häntä parantumaan luonteensa heikkouksista (tms). Sitten on yhden ruudun verran hiljaista, ja viimeisessä taivaasta kuuluu sarkastinen ääni (tai oletan että se on sarkastinen): No mutta, onkos meillä täällä itse herra täydellisyys. Hoh hoh hoo. Sitten siinä on yks härö tummanpuhuva hahmo, jolla on aina ihan pimeitä juttuja. Yhdessä stripissä tyyppi kertoo äitinsä aina sanoneen hänelle, että jos elämä on kakkaa, tee siitä kakkakukkasia. Sitten se tyyppi on tämän näköinen:

Kuva

Minä, joka siis olen inhonnut tätä tukkaani koko kuukauden, sain aamulla raportilla kehuja pomoltani: Kyllä sulla on ihanat hiukset, miten nuo latvat kääntyykään noin nätisti! Aloin jo epäillä, että pomo lukee tätä blogia (hui kamala) ja päätti toissapäiväisen hiusvuodatukseni luettuaan vähän tsempata. Tullessani nyt uudestaan töihin työkaveri huudahti ensimmäiseksi kehun hiuksistani. Kiittelin tottakai, mutta sielussani näytin tuolta ylläolevalta tyypiltä... ja mietin, leipooko elämä nyt kakkakukkasia minun katastrofaalisesta kampauksestani.