tiistai 28. helmikuuta 2012

Tavikset tahtovat tositv:n

Muutamia hajanaisia juttuja viime päiviltä:

Olin äsken juuri tulossa kirjoittamaan, kuinka olen nykyään onnellinen. Ihan jollain uudella tavalla. En ole sen rikkaampi kuin yleensäkään, en ole saanut uutta ystävää enkä edes pientä kissanpentua (vaikka haluaisinkin sellaisen ihan kauheasti). Olen yhtä terve kuin aina ja yhtä samannäköinen kuin aina enkä ole saanut sen ihmeepiä kehuja muilta ihmisiltä. Tämä onnellisuus on minussa. Yhä useammin tuntuu etten ole enää kiireinen vaan minulla on kaikki maailman aika, koska aika on tässä ja nyt, aika on hetki, onni, läsnäolo, tämä kaikki, nyt. Olen löytänyt itseni lumoutumasta pienistä asioista, kuten yksi päivä syödessäni appelsiinia, olin töissä ja sillä hetkellä yksin olohuoneessamme, olin nostanut jalat tuolille ja oli hiljaista, appelsiini oli niin mehukas että melkein hajosi sormiin. En malttanut olla muussaamatta sitä vähän, se oli tahmeaa ja märkää ja ihanaa, maistui täydelliseltä. Se hetki. Välillä pestessäni kasvojani pysähdyn siihen, miten ihanalta oma kosketukseni tuntuu, miten suloiselta vesi, miten pehmeältä poski. Sitten ravistan itseni hetkestä ja jatkan.

Olin siis tulossa kirjoittamaan noin, kun katsoinkin yhden jakson Ally McBealia ja voi ei, ei, täysin varoittamatta tuli jakso jossa Billy kuoli. Ei! Itkin silmät päästäni, nenän punaiseksi, vaikersin ei ei ei ei ei ei miks teette näin inhottavasti. Juuri kun Billy alkoi muuttua mielenkiintoiseksi (ja tähän taustalle soimaan There's a new man in tow) hän kuoli. No okei, tuo oli vähän ikävästi sanottu. (Juuri kun hänen kirjoituksensa alkoi muuttua mielenkiintoiseksi, hän alkoi pahoitella. :-D)


Tuossa videolla on muuten yksi kaikkein aikojen Ally mc Beal - suosikkikohtani. Huomatkaa, että mitään musiikkia ei oikeasti ole vaan he kaikki vaan antavat musiikin vallata mielensä ja Barry Whiten ottaa heidät valtaansa. 

Toinen lempikohtani on se, kun John tulee oikeudesta tuiman ja vaikuttavan näköisenä - kunnes salkku räpsähtää yhtäkkiä auki eikä siellä ole mitään. Nauran myös joka kerta kun näissä kolmannen tuotantokauden jaksoissa Billy marssii esiin kamala kumipukuisten naisten armeija mukanaan blondatuissa hiuksissaan, ja nauran Allyn ilmeelle kun hän läiskäyttää lapaset yhteen ja - no mutta hei, eiväthän nämä jutut nyt ketään kiinnosta.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Harvoin koettu tylsyys on ylellisyys

Olen niin väsynyt etten osaa rauhoittua. Mitä väsyneempi olen, sitä enemmän touhuan. Rentoutuneena osaan levätä. Tämä on elämäni yksi suuri paradoksi. Luin jostain naistenlehdestä, että tarvitset taukoa eniten juuri silloin, kun tauolle tuntuisi olevan kaikkein vähiten aikaa. Toistelen tätä, ja silti eilenkin ollessani töissä 7-22 pyörin kuin tuulispää, en jaksottanut päivääni lepohetkiin ja työhön vaan työhön, työhön, työhön. Kun sain yhden homman tehtyä siirryin seuraavaan, ja taas, ja sitten. Ajattelin aina, tämän jälkeen lepään, mutten osannutkaan. Tänään olin taas aamuvuorossa, pääsin kolmelta ja viideltä piti olla toisessa paikassa, sitä ennen käydä kaupassa ja postissa, kotona, syödä. Kotona pupelsin piirakkaa hiki päässä ja sanoin vahingossa ääneen, nyt kuule menee vähän liian lujaa, eihän montaa tällaista päivää; hörähdin kun tajusin sanoneeni ajatukseni ja hörähdin lisää kuullessani hörähdykseni tyhjässä asunnossa. Olin menossa siskoni kanssa teatteriin hänen yliopistonsa esitystä katsomaan, olin viittä vailla perua koko menon vaikka oli liput ja kaikki, hetken pelkäsin oikeasti etten pääse ulos asunnosta. En voinut jättää mitään puolitiehen siinä kiireessäkään, tai juuri siinä siis, vessapaperi loppui ja asetin uuden rullan telineeseen, kirja putosi lattialle ja oioin sen takaisin paikoilleen, kissojen vesi näytti tunkkaiselta vaihdoin sen, tyyny oli väärässä kohden sohvaa pöyhin sen, jne. Kaikkeen tähän meni noin viisi minuuttia, kuljin kuin nopeutessa filmissä ja silmäni poimivat joka ikisen pienimmänkin epäjärjestyksen.

Nämä kaksi päivää olen ollut melko lailla oman jaksamisen huipulla. 90 prosenttia sadasta ehkä, sanoisin, ja sata tarkoittaa burn outia, pimahtamista ja kaikkensa antamista. Jatkossa voisin yrittää kokea joka päivä edes pienen tylsän hetken. Harvoin koettu tylsyys on ylellisyys.

Nyt odottaisi vielä tämä:


Mutta tyhmähän minä olisin, jos en valitsisi ennemmin tätä:






Joten hyvää yötä! Uni tulee olemaan suloinen. :-)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Pieni tiistai-illan tunnelmapala

Olin töissä, aamuvuorossa. Tuntuu että tein kahden ihmisen työt ja onnittelin itseäni. Työkaverini kutsui minua touhu-tiinaksi ja sanoi että olen kymmenessä paikassa yhtä aikaa,hän kyllä kuulosti vähän ärtyneeltä. Oma häpee, ajattelin, ja ääneen, no mulla on nää kaksi vaihdetta, täysiä tai ei mitään. Halasin toista työkaveriani pitkään, hän oli viimeistä päivää, painoin oikein posken poskea vasten. Töiden jälkeen tapasin työkaverini keskustassa. Myöhästyin kymmenen minuuttia, mutta niin hänkin. Menimme leffaan katsomaan Varaston, se on kotimainen komedia, tykkäsin, vaikka takanamme tytöt ulvoivat kuin hyeenat kaikissa vähänkin hauskoissa kohdissa, toistelivat vuorosanoja ja käyttäytyivät muutenkin kuin idiootit. Yritin ajatella tätimäisesti, no se kuuluu tuohon teini-ikään, esiintymisenhalu, typeryys, maailmannapuus. Lainasin työkaverille rahat bussilippuun (ja leffalippuun ja leffamässyyn), hänen lompakkonsa jäi kotiin, tunsin iloa kun sain auttaa. "Neitoa pulassa". Kävin kaupassa ja ostin kolme riisipiirakkaa, kolme porkkanapiirakkaa, kolme perunapiirakkaa. Olen syönyt niistä neljä. Ville oli siivonnut, oli ihanaa tulla siistiin kotiin. Pesin verhot, ne olivat niin pölystä harmaat että piti pestä kahteen kertaan. Taivaalle kiitos pyykkikoneesta, ajattelin. Minua odottaa kaksi naistenlehteä ja huominen vapaa, sohvalle nukahtanut rakas mies, maailman ihanin kissa Kirppu. Kehrää ja puskee ja tunkee väkisin syliin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Viideltä saunaan, ja?

Valvoin kuusi yötä ansiokkaasti, sain rytmini käännettyä mallikkaasti ja vietin hyvin ansaitun kolmen päivän vapaan. pitkästä aikaa vapaa viikonloppu Helsingissä! Otin siitä kaiken irti ja olin siskoni luona perjantaista tähän aamuun. Toinenkin siskoni tuli sinne ja saatiin viettää onnellista aikaa kolmestaan. Käytiin kahdessa baarissa, pukeuduttiin nätteihin mekkoihin, syötiin ja juotiin hyvin, käytiin ihanalla brunssilla, pyörittiin kaupungilla, katsottiin dvd:ltä ikivanhaa Roswell-sarjaa, juteltiin, naurettiin, otettiin päikkärit, juteltiin lisää, naurettiin vielä. Oli ihana viikonloppu. Tänään kun tulin kotiin tuntui kuin olisin ollut lomalla. 


Tänään olen siivonnut, pessyt pyykkiä, tehnyt hampurilaisia, syönyt kulhollisen omenaa, verigreippiä ja appelsiinia (jotka myyjän mukaan ovat niin mehukkaita, että niitä pitäisi ostaa kymmenen kilon laatikoissa), käynyt kuntosalilla, korjannut kaksi rannekoruani ja maannut monen Ally McBeal-jakson verran sohvalla. Vuorotyöläisenä sitä unohtaa, että tällaisiakin voisivat sunnuntait olla, ja viikonloput.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Iho on ihmisen suurin elin.

Tuntuu vähän tyhmältä valittaa tällaisesta, mutta valitan nyt kuitenkin, eli voi että välillä inhoan tätä mun ihoa! Sitä että se yhtäkkiä alkaa kutisemaan ja sitten sitä raapii ja raapii ja huomaa jossain vaiheessa että käsivarret vatsa reidet nilkat on punaiset, naarmuilla ja tihkuttaa verta. Niin kävi äsken.

Voisihan sitä isompiakin ulkonäkö-/terveyshuolia olla, mutta juuri nyt tämä kutinaa tekee ihan hulluksi. Raavin itseäni kynsillä, saksilla, viivottimella, haarukalla, väännetyillä klemmareilla. Tässä sitä luovasti toimistotarvikkeet saavat uudet käyttötarkoitukset... Kutinassa on tietysti pahinta, noh, kutina, mutta ei nuo punaiset läntitkään mitenkään mieltä kohota. Välillä kuntosalin jälkeen saunaan mennessäni pysähdyn kokovartalopeilin eteen ja oikein hätkähdän alastonta minääni: vitivalkoinen kroppa punaisilla läikillä. So hot, not...

Syksyllä kävin pari kertaa solariumissa etten olisi näin valkoinen ja myös jos se auttaisi tähän atooppiseen (?) ihottumaani, mutta ei se oikein auttanut: olin solkun jälkeenkin ihan yhtä valkoinen, ehkä pari päivää näkyi ihan pikkuiset rusketusrajat, ja tämä ihottuma nyt on tätä. Tulee milloin tulee, ei tähän mikään auta. Ei varmaan edes tämä valittaminen joten kiitos ja anteeks ja moi. :-)

maanantai 13. helmikuuta 2012

Lukeminen kannattaa aina

Oliko vähän kulunut otsikko?

No kuitenkin, siskoni kysyi tänään tekstarilla kirja-suosituksia. Olen urpo muistamaan lukemieni kirjojen nimiä/ kirjailijoita, mutta yritän nyt kaivella muististani jotain mistä tykkään:




Rakkaimmat tyttökirjat:

Anni Polva: Tiina-kirjat
Merri Vik: Lotta-kirjat
Rauha S. Virtanen: kaikki, Seljan tytöt, Luumupuu kukkii, Ruusunen, oi kyllä, kaikki.

Kun on aikaa. Verkkaisia kirjoja. Kun ei halua pelätä, että hyvä kirja loppuu heti kesken:

Colleen McCullough: Okalinnut.
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran, Älä käy yöhön yksin.
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö. Säihkenäyttämö.
Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla.
Mika Waltari: Sinuhe, Egyptiläinen. Tai pienempään lukuhimoon esim. Waltarin novelleja.

Helppoja kirjoja lukemisen pikkunälkään:

Kauko Röyhkän kirjat
Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
Annie Barrows & Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Virpi Hämeen-Anttila: kaikki.
Laura Honkasalo: kaikki.
Khaled Hossein: Tuhat loistavaa aurinkoa
Melissa Bank: Täydellinen juttu
Wirginia Ironside: Oon voimissain
Erlend Loe: Supernaiivi
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä

Rakkautta. Surullistakin.

Sofi Oksanen: Baby Jane
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Nynnerölle sopivaa jännitystä:

Markus Nummi: Karkkipäivä
Torey Hayden: Kaikki, mutta etenkin ne joissa Hayden on "päähenkilönä".
Sirpa Tabet: kaikki.


Seuraavaksi haluaisin lukea:

Emma Donoghue: huone
Kathryn stockett: Piiat




sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Lapsuutta, läheisiä, 52 lihapullaa ja hiirikissa jolla on selässä sydän

Yötöissä taasen. Nyt onkin kokonaiset kuusi yövuoroa peräkkäin. Luulen että tässä punnitaan, miten jaksan valvoa, tai ehkä enemmänkin miten saan rytmin käännettyä. Tämä on toinen yö ja kokemukseni mukaan vaikein valvoa, en saa ikinä ensimmäisen yön jälkeen nukuttua ja nyt on jo aika lailla univelkaa. Huomenna nukun syvään ja pitkään ja sitten helpottaa.

Vaikkei tietysti olekaan kivaa olla väsynyt, niin oli kuitenkin kivaa että ennätin puuhailla ennen töihin lähtöä vaikka sun mitä. Kävin kuntosalilla, saunoin pitkän kaavan kautta. Meikkasin ja laitoin tukkaa ajan kanssa ja hartaudella. Kävin kaupassa, keitin kahvit, pilkoin itselleni omenaa ja päärynää kulhoon. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, puhuin pitkän puhelun siskon kanssa, katsoin tv:tä. Kaikki tuo meni sellaisessa tokkuraista humalaa muistuttavassa väsymystilassa mutta olin parhaani mukaan huomioimatta sitä.

Tein äsken 52 lihapullaa. Niistä taisi tulla parhaita koskaan tekemiäni. Söin kymmenen (!). Tein niille vielä kermaisen (valmis-)kastikkeen ja mietiskelin siinä hämmentäessäni itseäni ja elämääni, lapsuuttani, elämäni ihmisiä, miten minusta tuli minä ja mihin vielä kasvan, mitä polkuja olen kulkenut. Keskityin enemmän menneeseen kuin tulevaan kuten yleensäkin. Mietin ukkia joka on sairaalassa, sitä miten se ei oikein kosketa koska ei olla oltu koskaan läheisiä, mutta seuraavassa hetkessä meinasinkin pillahtaa itkuun kun muistin yhtäkkiä miten puhelias ukki oli ennen ja miten hiljainen hän on nyt. Radiosta tuli Arttu Wiskarin Tuntematon potilas ja ei ollut itku kaukana, mutta sitten tuli onneksi Irwinin Daa dirlan dirlandaa ja heti perään Leevin Sopivasti lihava ja vatkasin lanteitani ja kastikettakin niin että seinille roiskui. Pyyhin seiniä ja lauloin mukana. Sitten tuli se itkettävän kaunis Mä annan sut pois mä päästän sut pois vaikka sattuu (Laura Närhi?), ja oikein rintaa puristi kun mietin millaista olisi erota Villestä. Sitten jatkoin mietiskelyjäni vähemmän tunnepitoisesti, mietin perhettäni, synnyinseutujani, sitä miten nyt olen täällä. Annoinpa vähän omakehunkin nousta pintaan (kuten muuten usein annan - mun sisäinen ääneni on mahottoman kiva ja kannustava!) ja mietin miten hyvin olenkaan selvinnyt, miten voin joka päivä olla ylpeä itsestäni - ainutlaatuisena, ihmeellisenä, minuna.

Viime yönä neuloin pienen pehmolelun. Sen piti olla pikkuinen puhdetyö jämälangoista mutta näillä käsityötaidoilla siihen menikin ainakin viisi tuntia. En oikein tiedä mikä se on, yritin kissaa mutta naama näyttää hiireltä, korvat ovat nallen, kroppa hevosen tai mäyräkoiran. Selässä on sydän. Tänä yönä neulon taas, mutta ensin laitan sähköpostia ystävälleni.

torstai 9. helmikuuta 2012

Sitähän sä kysyit

Tänään on vapaapäivä ja olen touhunnut vaikka mitä. Nukuin myöhään, kävin aamulenkillä Töölönlahden ympäri. Aurinko häikäisi ja lämmitti niin kiihkeästi että tuli hiki, vaikka netin säätiedotuksen mukaan oli -14 astetta joka "tuntuu kuin -20". Ajattelin taas tarpoessani, miten vihaan aamulenkkejä, mutta tietysti jälkeenpäin oli sitten taas hyvä mieli. Kävin suihkussa ja laittauduin ja join kaksi kuppia maitokahvia ja söin kolme hapankorppua metukalla, juustolla ja tuoreella basilikalla, jota ostin lenkilläni illan ruokaa varten. Tuore basilika ei maistu minusta oikein miltään mutta se tuoksu on niin ihana että sitä kun saisi pulloon niin kyllä kylpisin siinä (okei?). 

Roikuin netissä ja pesin pyykkiä, ja aloin sitten siivota. Jaksoin pitkästä aikaa järjestää kampauspöytänikin ja kynsilakkani, joita on muuten 25, kun muutama kuivunut yksilö lensi roskiin. Sitten imuroin, Ville luuttusi, hain yön ulkona olleet matot sisälle, säädin patterit pienemmälle, levitin pyykkiä. On nautinto olla siistissä kodissa, päivän velvollisuudet (urheilu, siivous) on tehty ja jääkaappi on pitkästä aikaa täynnä. Kävin eilen töiden jälkeen kaupassa, minulla oli aika vähän rahaa käyttötililläni ja muutama hupsu kymppi lompakossa, yritin pysyä laskuissa että rahat riittävät, mutta sekosin ja kassalla lasku näytti 15 euroa enemmän kuin minulla oli rahaa. Piti jättää kanafileet ja kukkienravinne pois. Kävin sitten ostamassa ne tänään lenkilläni. 

Illaksi teen täytettyjä paprikoita ja pesto-vuohenjuusto-kanaa. Viikko sitten Hämeenlinnassa ystäväni teki samaa herkkuruokaa ja häneltä opin pari hyvää vinkkiä: paprikat halki pituussuunnassa (aiemmin otin vain hatun pois ja koversin sisuksen -> turhan tuhtia), kanafileet leveyssuunnassa halki, jolloin niistä tulee ihanan ohuita, ennen uunia ruskistus pannulla, uuniin peston ja vuohenjuuston kanssa siksi aikaa että juusto sulaa.

Kävin toissapäivänä reiluksi kuukaudeksi venähtäneen tauon jälkeen kuntosalilla. Kauhean pitkä tauko kyllä. Ensin oli joulu, sitten kummia työvuoroja (tyyliin 12-21), sitten flunssa, sitten matka, sitten pari viikkoa ihmettelyä, että pitäiskö siellä salillakin käydä. Oli ilo huomata, että vaikka kuntoni olikin huonontunut kuukauden takaisesta, oli se kuitenkin parempi kuin vuosi sitten saliharrastuksen aloitettuani. Nyt on lihakset niin kipeät että huh. Eilen en päässyt kunnolla kävelemään kun takareisiä kivisti niin ja köpötin kuin mummo. Olin iltavuorossa töissä ja venyttelin ensin yhden nuoremme huoneessa. Lopetin kun hän kysyi, mitä sä yrität tehdä. :-D Sitten menin makaamaan nojatuolin taakse ja yritin venyttää siellä. Kotona hieroin kroppani linimettivoiteella, joka tekee ensin viilentävän ja sitten mukavan lämpimän olon. Huomenna menen taas salille ja jos jalat ovat vieläkin kipeät pölkyt teen vain juoksumatto-lämmittelyt (20 minuuttia, kolme kilometriä) ja kädet, vatsan ja selän. Tai jos olen ihan dead niin sitten menen vesijuoksemaan.

Ja nyt menen tekemään ruokaa. Joten moi.