perjantai 22. heinäkuuta 2016

Pieni tunteellinen iltapostaus

Onni on ollut tänään pinnassa...

Olin lyhyen aamun töissä, pidin työpaikkahaastattelun ja palkkasin uuden työntekijän. Hänestä jäi kiva olo, uskon tehneeni hyvän valinnan. Kuljin työmatkat bussilla ja kuuntelin Spotifysta Kauneimpia suomalaisia elokuvalauluja, kuten muutenkin olen viime aikoina kuunnellut. Kauan katsoin sinua syvälle silmiin... Suomen kesä ulkona, minä nuori ja niin vahvasti elossa, tiukasti kiinni tässä kaikessa, monessa mukana. Ei enää ikinä sitä merkityksettömyyden riipaisevaa kokemusta mikä ennen lapsia... Elämä virtaa minussa niin että kohina käy, minä elän, olen vahva, minulla on paikkani maailmassa. Tässä hullussa ja rujossa...

Kotona en ehtinyt edes sisälle, kun rakas ystäväni ja hänen poikansa, kummipoikani, saapuivat meille ja siitä kiva, yhteinen päivämme alkoi. Oltiin vain ja se oli niin parasta. Kiireetöntä, tuttua, sellaista mitä emme välimatkasta johtuen arkeemme valitettavasti saa. Nakke kulki kummipoikani perässä ja ihaili kuusi-vuotiaan taitoja, nauroi katketakseen hassutteluille. Minun sydäntäni lämmitti niin, kun kummipoikani pitkästä erostamme huolimatta useaan kertaan kapsahti halaamaan minua. Hän on niin älykäs ja ainutlaatuinen poika, aivan ainutlaatuinen.

Olen "yksin kotona", ilman Villeä siis. Sain tytöt 20 minuutissa nukahtamaan - yksi tyttö vain kumpaankin kainaloon ja tylsä laulu ilmoille. Ihanat nukkuvat enkelini, hermojeni ja järkeni viejät, minun kaikkeni. 

torstai 21. heinäkuuta 2016

Loman kynnyksellä

Meillä on nyt ollut jokusen viikon aika kiva tunnelma kotona. Naken väkivalta-vaihe on laantunut murto-osaan siitä mitä se oli, mikä vaikuttaa ratkaisevasti koko kodin ilmapiiriin. Muutenkin hän on ollut tyytyväinen ja vähä-uhmainen - ihanan hassutteleva ja myös aina yllättävänkin oivaltava melkein kolme-vuotias.

Vauva on taitava ja rasittava, koko ajan kiivenneenä pöydälle, muuttolaatikoiden päälle, vessanpöntön päälle ja ihan minne vain kiivetä voi. Tänään heräsin kello 0.30, kun vauva oli itsenäisesti herännyt ja tullut kierreportaat alakertaan. Heräsin ääneen joka kuului kun playstation napsautettiin päälle ja hain vauvan jatkamaan unia. Hän on hyvin topakka ja päättäväinen ja ottaa äänen avuksi kun keinot loppuvat. Niin ja hän rakastaa makeaa! 

Kävimme eilen Villen kanssa avaamassa asuntosäästötilin. Yhtäkkiä on hirveästi alkanut kyrsiä tämä vuokralla asuminen. Nyt yritämmekin, että siihen mennessä kun Nakke aloittaa koulun olemme saaneet käsirahan säästettyä ja pääsemme asettumaan aloillemme ikiomaan kotiin. 

Olen koko viikon ollut tolkuttoman väsynyt, tekisi mieli vain nukkua. Keho taitaa jo höllätä kun viikon päästä alkaa loma. Loma, jo pelkkä sana on kielellä maukas, llllloma. 

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Läpsystä vaihto

Ville on se jolle kiukuttelen. Usein päivän päälle en jaksa puhua hänelle mitään, tai ei, oikeastaan haluan ilkeillä hänelle kaikkien niiden kertojen edestä, kun on tehnyt mieli tiuskaista jotain lapsille, mutta olen nielaissut piikit. Arvostan ihan älyttömästi sitä, jos hän ei mene äkäisyyteni mukaan. Pitkän suhteen salaisuus on kuulemma olla huonolla tuulella eri päivinä. Useimpina päivinä onnistumme siinä.

Yhtenä päivänä ystäväni kysyi vitsillä minun ja Villen 10 yhteisen vuoden salaisuutta ja puoliksi vitsillä vastasin, että olemme niin syvällä tässä peessä nimeltä arki ettei kummallakaan ole voimia lähteä yhtään minnekään. Raah. Pidämme tämän kaiken läjässä, pidämme perheemme vauhdissa ja otamme kopin kun toinen ei jaksa. Ei siinä ihan hirveästi hempeillä mutta aina vähän jotain kuitenkin.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Päiväni Hyvänä Äitinä - beibin kanssa Tallinnassa

Olin eilen melko ekstemporee Nakke-esikoiseni kanssa päiväristeilyllä Tallinnassa. Matka ylitti odotukset! Olin asennoitunut etukäteen siihen, että menemme Naken ehdoilla ja kaikki menee varmasti kivasti, ja niin kävikin, mutta lisäksi matkan tärkeimpänä antina sain pitkästä aikaa tuntea itseni hyväksi, ihanaksi äidiksi, sellaiseksi kuin haluaisin aina olla. Olin läsnä, kiinnostunut, kannustava, hassutteleva, rauhallinen, sellainen äiti millaiseksi en vain veny arjessa jomman kumman lapsen jatkuvasti itkiessä, kaatuessa, kiivetessä pöydälle, töniessä, huutaessa, puriessa, haluessa syliin ja toisen sylistä pois. Ei kai siinä kukaan osaisi paremmin; parhaani teen. Mutta että olikin balsamia sielulle tuo päiväni juuri sellaisena äitinä kuin haluankin olla, ilman iänikuisia rimanalituksia.

Laivamatka meni nopeasti eväitä mutustellessa ja leikkihuoneessa leikkiessä. Nakke rakastaa leluja, etenkin uusia sellaisia, ja oli ihanaa päivän aikana nähdä miten hän pisti leikin pystyyn vähän väliä.

Tallinnassa kävimme ensin Rotterdamin vaatekaupoissa ja reissubudjettini kärähti punaiselle heti alkuunsa, kun löysin Springfield-nimisestä kaupasta sekä paidan että mekon. Mutta tykästyin molempiin aivan täysiä ja kun olin vielä saanut Villeltä vähän matkarahaa niin suht kepeällä omatunnolla ostin vaatteet. Ja sittenpä en enää reissulla ostanutkaan kuin pari pikku kosmetiikkajuttua ja suklaata.

Vaateshoppingin jälkeen oltiin juuri ehditty kadulle kun yhtäkkiä alkoi aivan kamala kaatosade! Juostiin baarin katetulle terassille suojaan mutta kastuttiin silti, kun satoi aivan vaakatasossa. Ukkonen oli aivan päällä ja sade oli kuin sieltä kuuluisasta saavista kaadettua, ja oli jollain tapaa idyllistä istua siinä myrskyn silmässä sylikkäin, nuuhkia tyttöni märän villan tuoksuisia hiuksia.

Sadetta kestikin lopulta kolme tuntia ja sen aikaa pyörittiin vain ostoskeskuksessa ja syötiin eväitä oikein pitkän kaavan kautta. Reissun ainoa ikävä asia sattui lelukaupassa, jossa Nakke sai valita itselleen matkamuiston. Käänsin selkäni vain hetkeksi, ja kun käännyin takaisin ei Nakkea näkynyt missään. Levottomuuteni kasvoi, kiersin kauppaa ja monenlaiset ajatukset kiersivät päätä, hätäännyin. Lopulta pyysin myyjältä apua ja silloin olin jo aivan paniikissa. Myyjä onneksi löysi tyttöni pian ja silloin olin purskahtaa itkuun silkasta helpotuksesta. Polvet tuntuivat huterilta vielä pitkään tapauksen jälkeen ja sain moneen kertaan räpytellä kyyneliä pois. 10 minuuttia olimme erossa toisistamme, se on pitkä aika, siinä ehtii ajatella.

Sateen tauottua käveltiin pari tuntia, ensin yliopistolle ja sitten takaisin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Nakke nukkui mikä olikin olennainen asia loppuillan onnistumiselle. Ei ollut nimittäin mitään ongelmia! Ei tunnin jonottamisessa terminaalissa, ei elämän mittaisessa hissijonossa, ei edes buffetissa josta olin varannut meille päivällisen. Naapuripöydän rouva kehui Naken rauhallisuutta ja onnitteli minua hienosta kasvatustyöstä. Hah! Aivan yhtä hyvin olisimme voineet päästä todistamaan performanssia "kaksi-vuotias kietoutui pöytäliinaan ja leikki lepakkoa vieraissa pöydissä möyryten", mutta tietysti painoin kehut onnellisena sydämeeni.

Ja nyt annan silmien painua kiinni ja unen tulla. Joka iltainen toive joka ei koskaan toteudu: vauva rakkaani, pikkuiseni, malta nukkua.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Juntit kaupassa ja muita juttuja

Mikä viikko! Viimeksi viikko sitten lauantaina tähän blogiin kirjoitti väsynyt mutsi. Tuntui että kaikki, kaikki!, on raskasta puurtamista ja tunnelin päässä ei pilkota valo vaan lisää pyykkiä jota ei ehdi viikata kaappiin kun se on jo uudestaan likaisena pyykkikorin pohjalla, lasten riitoja, ruokaa joka syljetään lattialle. Tunnetta ettei mikään koskaan valmistu ja helvetti mikään ole omissa käsissä.

Ja sitten koitti sunnuntai. Heräsin siihen jotenkin eri asenteella, sellaisella nöyrän hyväksyvällä helvettiäkö tästäkään mitään tulee -asenteella. Ja sitten olikin mitä mukavin ja rennoin (!) päivä. Puistoilua pitkän kaavan kautta, edellispäivän ruokaa pannun kautta lautaselle, pitkiä tuokioita lasten kanssa lattialla leikkimässä. Illansuussa menimme koko porukka kauppaan ostamaan minulle uusi kännykkä, kun vanha antoi viimein noin vuoden mittaisen saattohoitojaksonsa jälkeen elämänliekkinsä lopullisesti hiipua. Kännykkäkaupassa Nakke teki lattialla kuperkeikkoja ja hihkui "Kannusta minua äiti, kannusta minua!", vauva nousi hengenvaarallisesti seisomaan ostoskärryissä ja protestoi kovaäänisesti kun hänet laitettiin takaisin istumaan, Ville tuoksahti vanhalle kaljalle edellisillan humputtelun myötä ja minulla oli ylläni kumisaappaat ja ruokatahraiset collegehousut sekä liian pieni teepaita. Juntit marketissa, Ville kuiskasi, ja naurussani oli hysteerinen pohjavire.

Jotenkin tuo ihana, laiskanleppoisa sunnuntai valoi uskoa koko viikkoon. Lapset olivat välillä mahdottomia ja minä suutuin välillä liikaa, mutta päällimmäisenä viikosta on kuitenkin mielessä ilo ja rauha (heh, monessakin mielessä, sillä kuopuksemme kolmas nimi merkitsee iloa ja esikoisen kolmas nimi rauhaa). Sain myös surullisia, huolestuttavia uutisia minulle tärkeän ihmisen lapsesta, joka on yllättäen sairastunut vakavasti ja joutunut tehohoitoon. Tuollaisen kuuleminen saa sydämen itkemään kivusta ja samalla kiitollisuus omista lapsista on perusarkea vahvemmin läsnä.

Keskiviikkona pääsimme Villen kanssa treffeille! Meillä oli sadan euron lahjakortti yhteen ravintolaan ja Ville tarjosi ylijäävän, ja niin söin luullakseni elämäni yltäkylläisimmän aterian alku- ja jälkiruokineen ja juomineen. Herkuttelun päälle kävimme vielä Tornin baarissa yksillä, ja veikkaan että sitä kokemusta en unohda. Helsinki oli kaunis, kaunis, kaunis! siinä allamme ja kaiken kruununa pääsimme todistamaan Kauko Röyhkän keikkaa sisäpihalla; hänen äänensä kohosi käheänä ja kuuluvana yläilmoihin. Se ääni, se maisema, koko kiva ilta - sanoinkuvaamatonta!

Tänään olimme koko perhe Lintsillä serkkuni perhettä tapaamassa. Jokseenkin raskaita reissujahan nuo ovat lastemme kanssa, mutta aina viimeistään jälkeenpäin olen joka kerta todella iloinen että tuli lähdettyä. Lintsin jälkeen ajoimme Jumboon ja Ville tarjosi meille ruoan; otin supermaukkaan tofu-salaatin, mmm! Vauva kiipesi jatkuvasti viereisiin pöytiin ja viskoi ruoat lattialle ja Naken kanssa sai käydä kahdesti vaipanvaihdossa kesken syömisen, mutta silti reissusta päällimmäisenä mieleen jäi lämmin, onnellinen tunne.

Huomenna on tarkoitus viettää laiska lauantai viime viikkoisen sunnuntain malliin ja sunnuntaina lähdemme Nakke-tyttöseni kanssa Tallinnaan! Hiiohoi!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Lasten kanssa

Odotan lomaa, eikä siihen olekaan kuin neljä viikkoa. En jaksaisi lapsia, sitä miten joka helvetin minuutti jompi kumpi itkee, kaatuu, tönii, haluaa syliin, haluaa toisen pois sylistä, haluaa, haluaa hyppyyttäjän, kaatuu taas, putoaa pöydältä. Välillä ihmettelen, miten kukaan voi nauttia kotivanhemmuudesta ja miten kukaan voi elää päivänsä tyynellä mielellä useamman kuin yhden lapsen kanssa.


Pakko vain pysyä liikkeessä. Eilen humputtelin siskoni kanssa kaupungilla, tänään oli Villen vuoro omaan aikaan. Sen hän oli ansainnut, voin vilpittömästi myöntää - samoin kuin sen, että päivä yksin lasten kanssa nosti hien otsalle.


Pakkasin kaksi kassia ruokaa ja tavaraa ja ajoin meidät Seurasaareen. Jokseenkin väsyttävä reissu, paljon huutoa ja minussa roikkumista ja minä liian kiukkuinen ja liian vähän lempeä, mutta olen kuitenkin iloinen että kävimme. Uitiin meressä, pidettiin piknikiä ja kierrettiin ajan kanssa museokylää.


Olisinpa rauhallinen, lempeä, lasteni rytmissä luonnollisesti menevä, ihana äiti. Ehkä sitten lomalla olenkin. Se onkin pitkä loma, ainakin vuoden loppuun.