Mikä viikko! Viimeksi viikko sitten lauantaina tähän blogiin kirjoitti väsynyt mutsi. Tuntui että kaikki, kaikki!, on raskasta puurtamista ja tunnelin päässä ei pilkota valo vaan lisää pyykkiä jota ei ehdi viikata kaappiin kun se on jo uudestaan likaisena pyykkikorin pohjalla, lasten riitoja, ruokaa joka syljetään lattialle. Tunnetta ettei mikään koskaan valmistu ja helvetti mikään ole omissa käsissä.
Ja sitten koitti sunnuntai. Heräsin siihen jotenkin eri asenteella, sellaisella nöyrän hyväksyvällä helvettiäkö tästäkään mitään tulee -asenteella. Ja sitten olikin mitä mukavin ja rennoin (!) päivä. Puistoilua pitkän kaavan kautta, edellispäivän ruokaa pannun kautta lautaselle, pitkiä tuokioita lasten kanssa lattialla leikkimässä. Illansuussa menimme koko porukka kauppaan ostamaan minulle uusi kännykkä, kun vanha antoi viimein noin vuoden mittaisen saattohoitojaksonsa jälkeen elämänliekkinsä lopullisesti hiipua. Kännykkäkaupassa Nakke teki lattialla kuperkeikkoja ja hihkui "Kannusta minua äiti, kannusta minua!", vauva nousi hengenvaarallisesti seisomaan ostoskärryissä ja protestoi kovaäänisesti kun hänet laitettiin takaisin istumaan, Ville tuoksahti vanhalle kaljalle edellisillan humputtelun myötä ja minulla oli ylläni kumisaappaat ja ruokatahraiset collegehousut sekä liian pieni teepaita. Juntit marketissa, Ville kuiskasi, ja naurussani oli hysteerinen pohjavire.
Jotenkin tuo ihana, laiskanleppoisa sunnuntai valoi uskoa koko viikkoon. Lapset olivat välillä mahdottomia ja minä suutuin välillä liikaa, mutta päällimmäisenä viikosta on kuitenkin mielessä ilo ja rauha (heh, monessakin mielessä, sillä kuopuksemme kolmas nimi merkitsee iloa ja esikoisen kolmas nimi rauhaa). Sain myös surullisia, huolestuttavia uutisia minulle tärkeän ihmisen lapsesta, joka on yllättäen sairastunut vakavasti ja joutunut tehohoitoon. Tuollaisen kuuleminen saa sydämen itkemään kivusta ja samalla kiitollisuus omista lapsista on perusarkea vahvemmin läsnä.
Keskiviikkona pääsimme Villen kanssa treffeille! Meillä oli sadan euron lahjakortti yhteen ravintolaan ja Ville tarjosi ylijäävän, ja niin söin luullakseni elämäni yltäkylläisimmän aterian alku- ja jälkiruokineen ja juomineen. Herkuttelun päälle kävimme vielä Tornin baarissa yksillä, ja veikkaan että sitä kokemusta en unohda. Helsinki oli kaunis, kaunis, kaunis! siinä allamme ja kaiken kruununa pääsimme todistamaan Kauko Röyhkän keikkaa sisäpihalla; hänen äänensä kohosi käheänä ja kuuluvana yläilmoihin. Se ääni, se maisema, koko kiva ilta - sanoinkuvaamatonta!
Tänään olimme koko perhe Lintsillä serkkuni perhettä tapaamassa. Jokseenkin raskaita reissujahan nuo ovat lastemme kanssa, mutta aina viimeistään jälkeenpäin olen joka kerta todella iloinen että tuli lähdettyä. Lintsin jälkeen ajoimme Jumboon ja Ville tarjosi meille ruoan; otin supermaukkaan tofu-salaatin, mmm! Vauva kiipesi jatkuvasti viereisiin pöytiin ja viskoi ruoat lattialle ja Naken kanssa sai käydä kahdesti vaipanvaihdossa kesken syömisen, mutta silti reissusta päällimmäisenä mieleen jäi lämmin, onnellinen tunne.
Huomenna on tarkoitus viettää laiska lauantai viime viikkoisen sunnuntain malliin ja sunnuntaina lähdemme Nakke-tyttöseni kanssa Tallinnaan! Hiiohoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?