tiistai 30. kesäkuuta 2015

Verta, hikeä ja kyyneleitä eli koko perheen shoppailureissu

Oltiin tänään koko perheen voimin Jumbossa shoppailemassa. Tankkasin lähtiessä vauvan täyteen maitoa ja toivoin parasta - hän todella tykkää syödä ja muutenkin viihtyy rinnalla eikä ole mitenkään sanottua etteikö viiden minuutin päästä iskisi uusi kiljuva nälkä. Nakke puolestaan oli päättänyt jättää päikkärit kokonaan väliin ja oli lievästi sanottuna ylikierroksilla, mutta niinpä vain kokoonpanomme pääsi matkaan.


Päästyämme Jumbon parkkihalliin tunsin kauhukseni, miten - mietin pitkään korrektia ilmaisutapaa - aloin suorastaan tulvia verta. On ollut aivan tajutonta jälkivuotoa nyt parina päivänä, sellaista että yhdessä holauksessa on housujeni lisäksi verta aivan lattiassa asti. Ei kun äkkiä Prismaan siteitä ostamaan, ikuisuus jonotusta (kassat hei - mikä kestää? Vipinää käsiin! T. Ex-kassa) ja vessaan.


Kriisin selvitettyäni koitti vihdoin shoppailu. Harvoin tulee nykyään itselleni ostettua mitään, mutta nyt ostin kolme paitaa, neljä juomalasia, shortsit ja vielä ripsarin. Ja sitten Nakelle kesäpöksyjä ja shortsit (hän suuri fashionista vaati kotona kaikki uudet releet kerralla päälle, neljä kerrosta pöksyjä) ja perheelle ruokaa. Tai olisin ostanut, mutta vauva alkoi kassajonossa maiskuttaa niin vaativasti kaulaani (rintarepun kätköissä) että oli pakko pakittaa takavasemmalle. Samaan aikaan Nakke, joka kuten sanottu oli melkoisen ylikierroksilla, paukautti päänsä kärryn työntöaisaan ja aloitti asiaan kuuluvan ulinan. Ei hirveästi harmittanut ulostautua tilanteesta.


Suoritin ensimmäisen julki-imettämiseni tämän vauvan kanssa. Naken kanssa menin aina vessaan tai muualle pois silmistä, mikä rintakumin ja -raivareiden takia olikin ihan hyvä valinta. Mutta tämän vauvan kanssa en en en halua ruokailla haisevissa vessoissa, tämä vauva saa tissiä ihan missä vain! Perskules!


Päästyämme autoon vauva aloitti uuden nälkäisen kitinän, se kuulosti kissanpennun naukaisuilta ja sai rintani tirahtamaan täpötäysiksi niin että olisin syöttänyt jalkapallojoukkueen verran vauvoja. Kotipihassa ampaisin sisälle vauva kainalossa ja Winston, joka oli ovelana väijynyt kytiksellä ihan oven takana, koki tilaisuutensa tulleen ja luikahti pakoon. Ville sitten poimi karkulaisen naapurin pihasta ahmimasta suurella intensiteetillä ruohoa. Ensi yönä meillä sitten oksennellaan.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Jotta muistaisin

Ajatella, vauva on jo yli viikon vanha! Aika menee samanaikaisesti hitaasti ja nopeasti; merkityksellisiä hetkiä on paljon, niissä aika pysähtyy, ja sitten taas samalla on tämä meidän vauhdikas perusarkemme jossa mennään ja tehdään ja tahtipuikkoa heiluttaa Nakke-esikoisemme. 

Viikko sitten olin vielä sairaalassa - maha oli iso ja löllö kasa pullataikinaa, alapäätä särki, lihaksia kolotti, tissit olivat kipeät ja halusin vain nukkua. Olin kolmen hengen huoneessa ja taisin olla huoneemme heikoin lenkki, kun vauva pärähti tunnin välein itkuun ja prostestoi äänekkäästi mm. vaipanvaihtoa ja imetysasennon vaihtamista. Toisella huonekaverilla oli vuorokauden vanhempi vauva joka tuntui sekin viihtyvän lähinnä rinnalla, mutta itkun sijaan kuului vain tyytyväistä mussutusta. Toisen huonekaverin vauva oli joutunut heti synnyttyään tehohoitoon ja tuoreella äidillä oli selvästi jonkin sortin stressireaktio päällä, kun hän touhusi ja viipotti menemään lähes maanisesti, ilman merkkiäkään saman aamuisesta synnytyksestä ja episotomia-haavasta. Kauhean mukava hän kyllä oli, juteltiin paljon verhon läpi. Keskustelut olivat sillä tavalla huvittavia kuin saman merkityksellisen asian kokeneiden keskustelut yleensäkin - kumpikin kuunteli vain siksi että tiesi pääsevänsä kohta itse puhumaan, ja oma kertomus tuntui niin paljon mielenkiintoisemmalta kuin toisen.

Kahden sairaalayön jälkeen pääsin kotiin ja päällimmäisenä fiiliksenä taisi silloinkin olla väsymys. Oltiin vasta viiden jälkeen illalla kotona ja täällä menikin tovi ihmetellesssä, ennen kuin arki astui esiin ja muistutti olemassaolostaan ja niin Ville lähti kylvettämään Nakkea ja minä purkamaan sairaalakamppeitani. Sitten iltapuurot ja Villelle passitus kauppaan, josta hän kotiutui jättiostosten lisäksi pizzojen kanssa. Mussutettiin ne ja katsottiin Netflixistä Orange Is The New Blackiä ja tuntui samanaikaisesti kotoisalta että ihmeelliseltä; meille oli muuttanut upouusi ihminen, perheenjäsen, ja kaikki oli silti niin samanlaista kuin yleensäkin.

Loppuviikkoon mahtui kirjastoreissu kaksin Naken kanssa, ruokakaupassa käyntiä ja siivousta, ulkoilua koko porukalla. Siskoni ja vanhempieni vierailu, Villen ja Naken shoppailureissu Jumboon, lukuisia päiväunia, imetystä imetystä imetystä, muksujen kylvettämistä liukuhihnameiningillä, Haltialan kotieläintilalla vierailu ja aamupiirrettyjä sohvannurkassa Nakke kainalossa. Valvottuja öitä ja onnellisia, väsyneitä päiviä.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hattaramajassa


Vauva on aivan järjettömän ihana. Minun viimeinen vauvani. Hän syö tunnin, kahden välein, nukkuu, katselee, suipistaa suutaan, kurtistaa kulmia, nukkuu taas. Hän on alle viikon vanha - herranen aika miten on mahdollista olla noin tuore. Hän on silkkaa hyvyyttä ja kauneutta ja silti hänestä versoo jo oma persoonallisuus.


Olen rauhallinen ja onnellinen, ajattelen vaaleanpunaisten lasieni läpi miten en halua että tämä aika loppuu ikinä. Haluan olla aina kotona ja hoitaa pieniä tyttöjäni, haluan imettää aina, haluan että vauva on aina kolmekiloinen ja Nakke tuollainen taapero, jonka puheissa vilisee kisut, puput, vauvat ja hänelle rakkaiden ihmisten nimet.


Ystäväni, vauvan tuleva kummitäti, kirjoitti Naken vauvakirjaan että "kotisi on onnenpesä", mutta minusta tuntuu että nyt se vasta on.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Arki nelihenkisenä perheenä

Arki nelihenkisenä perheenä on ollut monella tapaa erilaista kuin olin etukäteen kuvitellut. Olin varautunut samanlaiseen hormoniryöppyyn ja ylikierroksilla touhuamiseen kuin Naken synnytettyäni, Naken hillittömään mustasukkaisuuteen, siihen että kaikki on jokseenkin rankkaa enkä oikein tunne itseäni. Yksi noista kohdista osui oikeaan: arki on rankkaa. Ei kuitenkaan hormoniryöpyn ja mustasukkaisuuden takia, päinvastoin olen ollut koko ajan oma tuttu itseni ja mustasukkaisuuden sijaan Nakke on ollut ihanan innostunut vauvasta ja muuten touhunnut entiseen malliin juttujaan.

Rankkuus tulee siitä, että olen ihan älyttömän väsynyt. Vauva herättää tunnin välein syömään ja syö kerralla pitkään eivätkä voimani ole vielä edes palanneet synnytyksestä. Lihaksia särkee ja on kuin olisin juossut maratonin, mihin kai synnytystä voikin verrata. Ilmeisesti maidonnousuun liittyen sain vielä flunssan, olen tukkoinen ja päätä särkee ja lihakset kolottavat entisestään. Olen väsynyt - tunnin pätkissä nukkuminen tuntuu tasan samalta kuin ennen synnytystäkin. On ihanaa, että pää toimii kirkkkaasti (väsymystää lukuunottamatta - tänäänkin puhuin pitkät tovit riikinkikukosta enkä edes tajunnut sanoneeni väärin) enkä ole tunteineni heittelehtivä hormonikimppu, mutta pientä piristystä tähän kaipaisi. Aionkin nyt Villen loman aikaan ottaa joka päivä päiväunet ja vähän maksella takaisin univelkaani -  sitä mukaa kun kerrytän uutta.

Samalla olen kiitollinen ja onnellinen maailman rakkaimmista lapsistani. Tuntuu että olemuksessani on uutta lempeyttä ja pehmeyttä ja tuntuu ihmeelliseltä että olen saanut juuri nuo kaksi upeaa lasta. Nakke on yhtäkkiä niin hurjan osaava ja taitava,  hän vitsailee, hänen kanssaan voi keskustella vastavuoroisesti, hän jaksaa kävellä lähipuistoon ja on liikuttavan iloinen vauvasta. Sairaalassakin syöksyi heti katsomaan vauvaa halaukseni väistäen ja esitteli jokaiselle hoitajalle, toisille vierailijoille ja vanhemmille vauvaa ("Kato vauva, kato! Napa! vauva! Oijoi, oi!") ja kotona  käy välillä taputtelemassa ja ihmettelemässä pikkusiskoa. Hän on minun rakas, rakas esikoiseni josta olen valtavan ylpeä; joka on opettanut minulle kaiken tämän äidinrakkauden mitä minussa on.

Ja sitten vauva. Hän on niin hurmaava, aivan oma persoonansa vaikka on vasta kolme ja puolikiloinen pikku kirppu. Hän on virkeä ja tomera, osaa päättäväisesti vaatia ruokaa muttei itke kuin erityistapauksissa, vaipanvaihdossa vaikkapa, tai jos en ymmärrä nälkävihjeitä. Hän katselee minua yöllä niin kauniisti, ihanat viirut mustikkasilmät, ja syö sitten silmät ummessa nautiskellen. Hän on niin kaunis!

Imetys sujuu ilokseni alusta asti hyvin - kuten sanottu vauva osaa vaatia itse ruokaa (vertaan tietysti Nakkeen, joka piti elämänsä ensimmäiset viikot herättää syömään kolmen tunnin välein ja joka torkahteli kesken syönnin miljoona kertaa niin että jouduin lisäksi antamaan pullosta omia lypsyjä, ja jonka kanssa sittemmin käytimme rintakumia melkein neljä kuukauta lukuisien rintaraivareiden saattelemana) eikä sitä hemmetin rintakumia tarvita. Ainut ongelma on taas maidon ylituotanto, joka tuplaa kuppikoon niin että olen kuin joku Ö-luokan pornoleffan silikonitähti ja tekee rinnat inhottavan raskaiksi ja pinkeiksi, kipeiksi. Imettäminen myös sattuu jonkin verran - nähdäkseni vauvan imuote on aivan oikea, rinta vain on niin pinkeä ettei hän saa siitä tarpeeksi laajaa otetta. Lypsän keskellä yötä viemäriin ja tukahdutan huonon omatunnon siitä miten menee hyvä kermamaito hukkaan - en jaksa alkaa maidonluovuttajaksi enkä nyt edes lypsää itselle pakkaseen. Muutenkin yritän välttää koko lypsämistä niin kauan kunnes pinkeys käy kestämättömmäksi, koska en tahdo entisestään lisätä maidontuotantoa.

Suorittaja minussa meinaa ottaa vallan joka päivä niin että suunnittelen päivän täyteen tekemistä suoni ohimolla tykyttäen. Sitten vedän syvään henkeä ja tietoisesti muistutan itseäni, että nyt on tärkeintä saada omat voimat takaisin ja nauttia tuosta pienestä vauvanrääpäleestä, joka joka päivä kasvaa pois vastasyntyneen kuplastaan. Ihmeen hyvin olenkin osannut ottaa rennosti, vaikka mitään sohvaperunaa minusta ei saa tekemälläkään. Tänään meillä oli illalla ensin siskoni ja sitten vielä Naken kummisetä puolisonsa kanssa - oli ihana istua ja jutella mutta nyt on takki tyhjä. Päikkäreitä ennen olin vielä ensin ulkoillut Naken kanssa ja heti aamusta tehnyt suursiivouksen kodin ollessa harvinaisesti tyhjä (vauvaa lukuunottamatta). Hmm, näin kirjoitettuna kuulostaa kyllä aika tehopäivältä...  Huomenna otan vielä rennommin. Ja nyt käyn ihanassa lämpimässä suihkussa flunssaani lepyttelemässä ja sitten sohva ja herkut kutsuu.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Synnytyskertomus - 21.6.2015

Perheemme on kasvanut nelihenkiseksi! Tuntuu aina hölmöltä sanoa näin jälkeenpäin, mutta lauantai-iltana aavistelin synnyttäväni seuraavana päivänä. Jep, uskokoon ken tahtoo mutta noin mietin. Valitsin seuraavan päivän vaatteetkin sillä  ajatuksella, että saan ne sitten helpost temmottua pois ja vaihdettua sairaalan kaapuun (enkä edes saanut - Ville joutui auttamaan). Tuplasimme vielä illalla synnytysmahdollisuuksia erästä perinteikästä keinoa käyttäen ja niinpä sitten yöllä heräsin vähän ennen kolmea siihen, että reidet tuntuivat epämääräisen märiltä. Samantien alkoi supistella ja siirryin alakertaan pähkäilemään, onko märkyys tosiaan lapsivettä vai mitähän ihmettä, ja kellottelemaan supistuksia. Niitä tulikin heti kolmen minuutin välein. 

Puoli neljän aikoihin Nakke heräsi huutamaan ja kävin sanomassa Villelle että pitää unikoulua, minua supistelee ja lapsivedetkin taisivat mennä. Takaisin alakertaan, Ville unikouluili Naken kanssa ja laittoi samalla itseään valmiiksi ja minä soitin Kättärille. Oli todella ärsyttävä kätilö puhelimessa, ynseä ja kyseenalaistava ja kaikin puolin ikävä tyyppi. Sanoi pitkin hampain että kai me voidaan tulla näytille vaikka heillä kyllä on sulku päällä - onneksemme koitui se kun vauvan pää ei ollut vielä täysin kiinnittynyt. Ja äimisteli ettenkö ole laskenut liikkeitä - haloo, kolmen minuutin välein tiukkoja supistuksia, tunne itse liikkeitä siinä! Sanoi vielä loppuun tympääntyneenä että älä nyt hirveästi liiku enää ja yritä nyt muistaa (!) laskea niitä liikkeitä. Juu, kiitos Rouva Empatia.

Soitin siskolleni ja  laitoin Villelle kahvin tippumaan ja kävin vielä äkkiä verkkopankissa, ja puhisin ja puhaltelin napakoita kolmen minuutin välein tulevia supistuksia. Siskoni tuli nopeasti  ja lähdettiin Villen kanssa ajamaan. Supistukset olivat jo inhottavia, vaikersin niitä mutta pystyin kuitenkin niiden välissä puhumaan. Kättärillä jouduin käyrille ja puhelimessa ollut ynseä kätilö teki sisätutkimuksen ja otti lapsivesinäytteen. Hän ei osoittanut missään vaiheessa mitään positiivista tunnetta, tivasi vain kivun suuruuttaa ja mitä kipulääkettä haluan, ja kun kysyin mitä vaihtoehtoja on hän ei suosutunut kertomaan (?). En myöskään saanut tietää mitä sisätutkimuksesta oli paljastunut eli paljonko synnnytys oli edennyt, enkä yhtään tiennyt mitä pitäisi tehdä. Saamani panadol ei tietenkään enää auttanut, ei myöskään kuumavesipullo eikä liikkuminen. Kärvistelin jonkun tunnin ja pyysin sitten lisää kivunlievitystä, ja kätilö näpäytti miten "siinä nyt ei pitkään mennyt" ja lähti luotsaamaan meitä synnytyssaliin.

Siellä olikin sitten normaalin mukava ja asiallinen kätilö vastassa. Sain ilokaasua ja supistukset pitenivät ja sanoin Villelle etten kovin kauan enää halua olla ilman epiduraalia. Kätilöillä oli vuoronvaihto ja aamuvuoroon tuli "tuttu" kätilö: olimme käyneet hänen imetystukivastaanotollaan Naken ollessa vauva. Sinnittelin vielä hetken ilman epiduraalia, päätin että kahdeksalta pyydän sen vaikka Ville kannusti että pyydä nyt hyvänen aika jo aiemmin. En yhtään tiennyt paljonko synnytys oli edennyt ja pelkäsin hidastavani sitä epiduraalilla, mutta lopulta oli vain pakko hälyttää. Tai luulin hälyttäneeni mutta noin viiden minuutin odottelun jälkeen Ville painoi hälytysnappia uudestaan estelyistäni huolimatta ("Älä! Mä en halua olla mikäään rämpyttäjä!"), ja silloin kävi ilmi että aiempi hälytykseni ei edes ollut mennyt. Kätilö tuli huoneeseen ja olin hieman kivusta sekava, koska hänen mentyään kutsumaan lääkäriä kysyin Villeltä, enkö ollutkaan muistanut pyytää epiduraalia.

Kahdeksalta sain epiduraalin ja toisin kuin Nakkea synnyttäessäni, se ei missäään vaiheessa vienyt kipua kokonaan. Terävä supistuskipu vaihtui noin vartin kivuttommuuden jälkeen tylppään paineeseen, kun vauva alkoi laskeutua alemmas. Aloin myös täristä kauheasti, hampaat löivät loukkua ja vapisin aivan holtittomasti punkallani. Makoilin lopulta ehkä tunnin ja siirryin sitten keinutuoliin, ja tylppä "vessahädän tunne" kasvoi. Pisssalla käydessäni lorahti kunnolla lapsivettä (aiemmin sitä oli vain tihkunut jostain ylempää) ja tuli loput limatulpasta.

Kymmeneltä kysyin voisinko kokeilla ponnistaa ja kätilö tsekkasi paikat - täysin auki eli kyllä vain sopi. Parikymmentä minuuttia puhaltelin ja puuskuttelin ja olevinaan ponnistin, vaikka tunsin itsekin miten homma ei juurikaan etene. Supistuksia myös tuli harvakseltaan ja läpi ponnistusvaiheen juttelimme supistusten välissä Villen ja kätilön kanssa juhannuksesta, grillaamisesta, kesäsäistä ja synnytyksestä. Nakkea synnyttäessäni olin puolet ajasta jossain kiputranssissa, syvällä omissa maailmoissani, mutta nyt pystyin läpi synnytyksen ajattelemaan kirkkaasti enkä kovimpienkaan supistusten aikana päässyt vajoamaan pois tästä maailmasta.

Lopulta tunsin miten vauva oli selvästi alempana ja ponnistuksissa alkoi olla haastetta. Supistukset olivat pitkiä ja melkein jokaisessa voimat loppuivat kesken ennen supistusta, ja sitten sitä taas odoteltiin ja juteltiin mukavia ja minä tuijotin kattoon ja luin lampussa olevaa tekstitarraa uudestaan ja uudestaan, mutten kyllä jälkeenpäin enää muistanut mitä siinä luki.  Yhtäkkiä tunsin että ihan kun vatsa toimisi ja puuskahdin nolona että voi hemmetti, mutta kätilö oli todella kiva ja selosti miten vauva painaa suolta ja ei voi samanaikaisesti ponnistaa vauvaa ja pidättää kakkaa, ja että hän kyllä omasta kokemuksesta tietää että  tulee vähän vaivaantunut olo, vaikkei siis todellakaan tarvitsisi. Ja niin relasin, tai oikeastaan pinnistin kaikki voimani ponnistukseen ja vihdoin koitti hetki kun Ville sai kutsua toisen kätilön paikalle. Sitä ennen kätilö kertoili miten tukkaa näkyy ja kysyin "onko totta", ja kätilö nauroi että kyllä on ihan totta. En voinut olla huutamatta ja sain synnytettyä pään viiltävä kivun saattelemana (sain tuossa vaiheessa pinnallisen pikku repeämän ja valittamani viilto ja kirvely johtui kuulemma siitä), ja sitten sitä taas odotettiin seuraavaa supistusta. Retkotin jalat levällään sängyllä vauvan pää jalkovälissäni, katselin kattoa ja mietin jotenkin huvittuneena että hitto mikä tilanne. Vihdoin tuli taas supistus ja melko pienellä työnnöllä sain vauvan ponnistettua ulos.

Hän alkoi heti itkeä kovalla äänellä ja minä purskahdin itkuun. Oli ihana saada hänet rinnalleni, olin todella liikuttunut ja kiitollinen ja tuntui ihmeelliseltä että raskaus, joka koko kevään oli mennyt kaikkien huolien ja stressin sivussa ja josta olin enemmän valittannut kuin ollut iloinen, oli poikinut jotain noin täydellistä ja ihanaa. Vauva oli aivan kinan peitossa ja niin kaunis, niin ihanan kaunis! Juttelin hänelle ja silittelin ja hän vain katseli siinä vakaasti, ja minua itketti ja olin sanoinkuvaamattoman kiitollinen.

Vauva söi rintaa yli tunnin. Ville kävi siinä välissä tekemässä meille välipalaa ja odotin nälkäisenä milloin pääsen itsekin syömään. Vauvan lopetettua kävin kuitenkin suihkussa ensin, kätilö auttoi minua kampeamaan itseni verilammikosta. Länttäsin vahingossa sukkani vereen ja se muuttui kokonaan punaiseksi, ja sitten en edes itse taipunut ottamaan sitä pois. Kätilö kehui miten reippaasti nousin sängyltä ja liikuin, vaikka ite tunsin itseni lähinnä raihnaiseksi sata-vuotiaaksi. Pääsimme lapsivuodeosastolle ja minua vain itketti, miten vauva oli niin täydellinen ja miten minä niin ihmeellisen onnekas, miten olimme nyt tässä vaikka raskaus oli usein tuntunut vain rasitteelta, välttämättömältä pakolta.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Loppuraskauden tunnelmat

Nopeasti kuluu aika taaksepäin katsottuna, vaikka hetket tuntuvatkin tahmeilta ja sellaisilta että aika vain veeeenyyyy, yksi minuutti kestää tunnin ja tunti vuorokauden. Yritän pitää itseni liikkeessä, niin saan vähän vaihtelua vauva-ajatuksilleni. Fyysisesti olen voinut tällä viikolla paremmin kuin aikoihin, mihin varmasti lähestyvän synnytyksen ohella vaikuttavat viileät kelit. Nukun todella sikeästi, pisimpiä unipätkiä miesmuistiin. Keskiviikkoyönäkin, kun heräsin vessaan ja huomasin pöntön värjäyteen punaiseksi verestä, olin niin väsynyt että painelin vain takaisin nukkumaan jaksamatta huolestua. Viime yönä heräsin supistukseen ja otin sen vastaan istualtani sängynreunalla torkkuen. Päivisin supistuksia tulee harvakseltaan ja kivuttomina, liitoskivut ovat poissa ja olen esimerkiksi jaksanut  j u o s t a , mikä olisi vielä viime viikolla ollut aivan absurdi ajatus.

Myös mieli valmistautuu synnytykseen - olen poissaoleva ja hajamielinen, puhun sekavia ja unohdan ihan vasta läpikäytyjä juttuja.  Ärsyynnyn ihme asioihin - esimerkiksi yhtenä päivänä minua suorastaan inhotti Nakke-pienen nuha ja jatkuvat räkävallit nenän alla. Muistan saman Naken synnytettyäni, Villen tupakan tuoksuiset kädet olivat minusta jotain aivan puistattavan kamalaa ja kissat ällöttävän oksettavia karvaturreja, joita hätinä siedin silmissäni. Olen itkuherkkä  ja alakuloinen, mietin dramaattisesti miten en osaa aloittaa synnytystä vaikka kaikki sitä odottavat, miten puolet tekemästäni ruoasta päätyi roskikseen ja miten en kyllä enää ikinä tee tälle kiittämättömälle perheelle ruokaa, miten kohdunkaulani senkun lyhenee kuin mikäkin jojo ja silti pönötän mahoineni synnytyssalin tällä puolen. Toisaalta olen aivan suorastaan valaistuneella tavalla onnnellinen - katson Nakkea touhuissaan ja en muista että hän olisi ikinä ollut silmissäni niin kaunis, niin älykäs, niin täydellisen hoksaavainen ihana ihmislapsi. Hänen ihonsa on niin pehmeä että voisin pussata posken puhki ja hänen hiuksensa kiiltävät ja paksut, eikä niitä edes tarvitse pestä shampoolla, mitä luonnon uskomatonta täydellisyyttä!

Saadakseni siis ajatukset pois ylläolevista ah niin tasapainoisista mietteistä olen tällä viikolla käynyt muun muassa Jumbossa shoppailemassa, Linnanmäellä, Suomenlinnassa, Alppiruusupuistossa, miljoona kertaa lähipuistossa... Linnanmäellä ja Suomenlinnassa oli minun ja Naken seurana rakas miltei kahden vuosikymmenen takainen ystäväni poikansa, kummipoikani kanssa, ja oli kyllä ihanaa yhteistä aikaa. Mitä nyt Nakke ei nukkunut päiväunia koko Suomenlinnapäivänä ja veti jäätävät itkuraivarit paluumatkalla bussissa, mutta ainakin illalla uni maistui ja saatoin peitellä pilttini jo kuuden jälkeen nukkumaan. Eilen olin tosiaan aina kello kolmeen saakka Kätilöopistolla ja Villen ja Naken haettua mut kotiin ruettiin grillailemaan ja viettämään todella matalan profiilin perhejuhannusta. Mahat täynnä vaaputtiin vielä puistoon ja Nakke sinkoili innoissaan paikasta toiseen kuin mikäkin Duracell-pupu. Tänään käytiin heti aamusta Haagan Alppiruusupuistossa kukkaloistoa ihailemassa - olen käynyt siellä varmaan viiden vuoden ajan joka kesä kerran ellei parikin, mutta sattunut joka kerta aikaan jolloin kukat eivät ole vielä puhjenneet tai ovat jo ehtineet lakastua. Nyt vihdoin ne näin!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Odottavan aika


Synnytyshimo jatkuu. Tämä loppuraskauden kärsimättömyyteni, joka on tuttua molemmista raskauksista, on niin sekopäistä että sen on pakko johtua hormoneista. Tiedän että synnytys on lähellä, tiedän ettei elämämme vauvan synnyttyä ainakaan helpotu, tiedän että synnytys alkaa kun aika on kypsä vaikken sitä miettisikään. Ja sitten mietin ihan koko ajan, vahdin oireita, luen kaikki keskustelut netistä, olen hajamielinen ja kärsimätön, en saa taottua itselleni järkeä koska hormonit ovat esteenä kuin paksu huopa joka estää järjenvalon.


Tänään vietin viisi tuntia päivästäni Kättärillä ja pääsin raskauden viidennen kerran ultraan. On ollut keskiviikosta asti kirkasta verivuotoa melkein joka vessakäynnillä ja tänään asiasta soitellessani sain kehotuksen tulla näytille. Kuulemma ei syytä huoleen, verenvuoto liittyy kohdunkaulan kypsymiseen. Viikossa se on lyhentynyt ja synnytyskanava avautunut eli jotain ovat naurettavat harjoitussupistukseni saaneet aikaan. Nyt vain jatkan odottamista ja veren vuodatusta, uh.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Synnytyshimo

Haluan synnyttää!! Olen koko illan painellut akupisteitä ja toivonut tuntevani paineen ja ah, sinne menivät lapsivedet. Ihan hyvät supistukset niitä pisteitä hieromalla saakin, mutta samantien sitten laantuvat. Kohtahan minulla joka tapauksessa on pikkuinen tyttöni sylissä, mutta ei jumankauta jaksaisi tätä odottamista... Mikähän siinäkin on. Ei ainakaan jännitä synnytys kun niin malttamattomana sitä odottaa. Tänään pakkssin sairaalakassinkin, ostin oikein uudet shampoot ja hoitsikat ynnä muut tykötarpeet. Eilen kokosin hoitopöydän (Nakke osoittelee sitä nyt koko ajan ja kertoo miten vauva nukkuu - korkea ja laidaton peti olisi pienellä!), tänään pesin kaikki pinnasängyn petivaatteet ja siivosin lasten vaatekaapit.


Eilen oltiin Naken kanssa ensin aamulla melkein pari tuntia kauppareissulla (N sai kävellä niin paljon kuin jaksoi ja menikin melkein kilometrin yhteensä, mutta vauhtihan nyt ei päätä huimaa) ja päikkäreiden jälkeen vaihdettiin leiriä Sörnäiseen sinne kolme-vee kemuihin. Tänään Villen täti oli meillä kylässä ja huomiseksi olisi suunnitteilla Lintsi-reissua rakkaan kummipojan ja tämän äidin kanssa. Siis jos en ole kiljumassa Kättärillä ja puristamassa Villen kättä mustelmille, mikä olisi kaikkein mieluisin vaihtoehto.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kesähuumassa

Poikki poikki poikki. Vedin äsken terveellisenä pikku iltapalana lämpimiä voileipiä ja tunnen joka solullani miten verensokerit hujahtivat pilviin. Todella tympeä vaiva tämä raskausdiabetes. Enkä edes silti malta olla herkuttelematta, vaikka tunnen seuraukset itsessäni ja tiedän miten oma mässäilyni voi vaikuttaa vauvaan (ja että minä olen se joka sen sokerivauvan pungertaa sisuksistaan ulos... Tänään ultrattiin ja vauva oli 3,3 kiloa, mutta jos hän nyt oikein innostuu mahassa viihtymään niin huonossa lykyssä tässä on vielä kuukausi aikaa kasvaa... Glunk...).


Tiistaina oltiin Villen kanssa kahdestaan Tallinnassa! Oli liioittelematta aivan ihana päivä. Hoen aina, ettei se parisuhdeaika nyt niin tärkeää ole, pääasia että on perheaikaa. Mutta hitto että oli mahtavaa nyt nimenomaan kahdestaan! En muistanutkaan että Ville on niin hyvää seuraa. Naurua riitti ja keskustelu kävi leppoisana eikä edes tullut kinan kinaa mistään (saavutus). Pötköteltiin hytissä halauksessa ja vietettiin koko kahdeksan tuntinen maissaoloaika kävellen ja kierrellen, Kalamajan kaupunginosaan tutustuen, vähän shoppaillen, kahvilla ja baarissa, kahdella eri piknikillä. Paluumatkalla matkan kruunauksena syötiin seisovassa pöydässä (nam se jälkkäripöytä!!). Pitkästä aikaa tuntui, ettei oltu arkiset ja kotinuhjuiset äiti ja isi vaan me, Ville ja minä.


Keskiviikkona olin tolkuttoman väsynyt fyysisesti mutta henkisesti akut olivat täyteen ladatut ja mieli kepeä. Heti Naken kajautettua herätyksensä lähdettiin - osa sata - verikokeisiin, paastolabrat tällä kertaa vuorossa. Oli vähän katastrofin ainekset kasassa, kun kesätyöntekijä tuli kymmenen minuutin, vapisevien käsien yhden hutipiston siihen tulokseen ettei hänen kokemuksensa riitä lapselta näytteen ottamiseen, ja kokenut kollega oli veemäinen sählätyyppi, joka puhui kesätyöntekijälle ikävään sävyyn ja sai itsekin käytettyä pistämiseen ainakin viisi minuuttia. Verta valui Naken pikkuista valkoista käsivartta pitkin kesätyöntekijän hanskattomaan käteen ja siitä isoiksi läikiksi tyynyyn, ja minä kiljuin mielessäni voi jumalautaaaaaaa. Eilen kuitenkin koitti palkinto koettelemuksesta lääkärin yhteydenoton muodossa: Hb noussut normaalitasolle, rautavarastot hyvät, lääkitys lopetetaan. Hurraa!


Labran jälkeen äkkiä kotiin aamupalalle ja siitä äkkiä neuvolaan, ja siitä taas äkkiä lounaalle ja pyykinpesuun ja Naken päikkäreille. Imuroinkin ja luuttusin ja olin oikea tehomuija. Kelpasikin siivota kun torstaina sain rakkaan pitkäaikaisen ystäväni meille kylään! Ajeltiin heti aamusta naapurikaupunkiin yhteisen ystävämme luo ja siellä kolme tuntia hujahti kuulumisia vaihdellessa. Olisi mennyt kauemminkin ellei Villen iltavuoro ja Nakke-vastuunvaihto olisi painanut päälle. Syötiin tekemääni kanasalaattia ja painuttiin nauttimaan kesäisestä Helsingistä: Jäätelöä Espalla, hampurilaiset ravintola Kiilassa ja vielä pikainen pyörähdys Ateneumissa. Nakke jaksoi ihmeen hyvin ottaen huomioon että päikkäreitä oli takana puoli tuntia ja päivä sisälsi paljon rattaissa istumista ja paikallaanoloa.


Huomenna kaverin prinsessan kolme-vee synttäreille. Mahtavaa tämä kesä!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kuulumisia syntymäpäivistä äidin ylpeyteen ja parisuhteesta kusipää-kissaan

Pitkästä aikaa hetki blogin parissa! On olleet vauhdikkaat pari viikkoa. Ensin sairastin sitä viheliästä funssaa ja siitä nippa nappa parannuttuani hypättiin Naken kanssa autoon ja ajaa posotettiin 3,5 tuntia vanhempieni luokse. Siellä Naken tauti jatkui ja hän saikin kotipaikkakuntani päivystyksestä kuurin korvatulehdukseen. 

Oltiin maaseudun rauhassa reilu viikko, mikä tuntui aivan minimiajalta että ehdittiin tehdä kaikki suunnittelemani ja myös viettää rentoa aikaa. Joka päivä käytiin jossain kylässä mutta kivasti jäi aikaa myös ihan vain olla. Äiti oli varannut minulle raskauslahjaksi (!) kosmetologikäynnin ja aivan ihana oli vain maata hoideltavana (öhhöhö). Naken hoitoapua ei tarvinnut kahdesti pyytää (tai itseasiassa ollenkaan) äitini touhutessa lapsenlapsensa kanssa niin aktiivisesti, että Nakke aamulla ensimmäisenä nappasi puhelimen korvalleen ja sanoi "mummo". Olen varmaan sanonut ennenkin mutta minulle tyttärenä on kyllä eheyttävää nähdä miten vanhempani palvovat Nakkea, saan siitä jotain omalle sisäiselle lapsellenikin.

Täytin loman aikana vuosia, olen nyt helvetin vanha 29-vuotias. No ei vaan, ihanhan tässä vielä jalka nousee ja muisti pelaa... Kun vaan saan vauvan turvallisesti maailmaan ja oman räjähtäneen alapääni ja niin kutsutut vatsalihakseni kohtalaiseen kondikseen niin hölkkäpolut, kahvakuula ja kuntosali kutsuu! Tuntuu että viimeiset kuusi kuukautta olen mennyt jossain sumussa, ensin väsymyksestä, sitten stressistä ja huolesta johtuen; nyt näköala kasvaa, ajatukset tulevat ja menevät, olen jo lähellä omaa innostunutta, energistä itseäni. Well hello there, sinua oli ikävä!

Nakke on oppinut ihan älyttömästi asioita muutaman viime viikon aikana. Sanoja tulee paljon, mm. mitu (=kisu), koia, peitto, maja, mai (=maito), kukka, kakka, mummo, pyä-ä (=pyörä), toisen siskoni nimi, pupu, pullo, pallo, pilli, äiti, iti... Hän oppi juomaan lasista ja pillistä. Meinasin pökertyä eilen innostukseen kun minun lapseni joi pillimehua. Tuosta noin vain pillillä esanssista sokerilitkua eikä mistään vauvojen mukista iänikuista maitoaan! On helppo päästää Naken terveyteen liittyvät huolet valumaan taka-alalle, antaa niiden seilata takertumatta niihin, kun nyt on kaikki niin hyvin ja joka päivä saan tuntea iloa ja ihmetystä pienestä tyttärestäni.

Villen kanssa meillä oli eilen seurustelun alkamisen yhdeksän-vuotispäivä. Voi hyvä luoja että silloin oltiin nuoria, hölmöjä ja rakastuneita! Nukuttiin lusikassa ja oltiin koko ajan yhdessä. Puhuttiin kirjoista ja rrunoista ja saunottiin pihasaunassa, istuttiin terassilla ja juotiin aitan rappusilla halpaa punaviiniä. Käärittiin itse tupakkaa, hahahahahaha minäkin, nyt ihan naurattaa kun muistan miten en koskaan oppinut sitä vaan niistä tuli aina löysiä ja lähmäisiä. Pelattiin korttia ja tapettiin aikaa, sitä tuntui olevan loputtomiin, aurinko paistoi ihan varmasti joka päivä - sitten yhtäkkiä tuli "vakava syksy ja toinenkin", minä istuin Varkauden kotimme parvekkeella ilman töitä ja opiskelupaikkaa enkä tuntenut kuuluvani sinne, minnekään. Ja nyt tuon kesän jälkeen on tullut jo kahdeksan lisää, ja meillä on lapsi, herranen aika, en olisi tuona kesänä 2006 arvannut..

Käytiin eilen ekstemporee perheen kanssa Hangossa kesäisellä ajelulla. Ville ajoi, minä puhuin, Nakke nukkui, roolit selvät. Perillä tuuli niin että tukka hulmusi eikä ulkona olosta tullut oikein mitään. Käytiin syömässä, tutustuttiin kaupunkiin, ajettiin puutarhakaupan kauttta kotiin. Lähdettiin aamulla ennen yhtätoista ja oltiin vasta lähemmäs kuutta kotona. 

Raskauden suhteen on seesteisempi vaihe. Viime viikolla heräsin joka yö vastaanottamaan kipeitä supistuksia. Vatkasin pyllyä sänkyyn nojaillen ja puuskutin hiljaa, ettei Nakke heräisi. Vatsa oli sekaisin ja supistukset viilsivät syväältä ja joka yö olin varrma että nyt se syntyy. Sitten supistuket taas menivät ohi ja nyt on ollut niin rauhallinen ja norsumaisen hyvinvoiva olo että koko synnytys tuntuu niin kovin kaukaiselta. Yritän tietoisesti keskittää ajatukset vauvaan, mietin minkä näköinen hän on, mitenkähän synnytys menee, millaista on saada pikkuruinen vauva ensimmäistä kertaa syliin. Oma vauva. Hänen mahassaoloaikansa on mennyt valitettavan muiden juttujen sivussa mutta nyt kuron aikaa kiinni, haluan keskittyä tähänkin pikkuiseen tyttäreeni, haluan rakastaa häntä jo ennen kuin hän on tässä maailmassa.

Aloitettiiin Nakelle toissapäivänä unikoulu. Hän on jo niin iso ja fiksu, ymmärtää yöllä kun sanon nyt pää tyynyyn, Nakke nukkuu omassa sängyssä. Vituttaahan se silti ja minä piilotan hymyni kun noukin pinnasängystä vihapäissä heitettyjä pehmoleluja aamuyöllä kello kolme. Silti - hän ymmmärtää, hän luottaa, lopulta hän nukahtaa. Kissamme Winston (tai kuten öisin häntä nimitän: vitun kusipää-kissa uniterroristi Winston) tekee parhaansa pilatakseen unikoulun ja viime yönäkin kävi kahdesti herättämässä Naken. Ei löydy sanoja sille millaista kiukkua silloin mr.. mulkkukattia kohtaan tunnen!