maanantai 28. maaliskuuta 2011

28.Ikävöin

Pitkästä aikaa haasteen pariin. 

Tällä hetkellä ikävöin vanhempiani, ja mummoa, haluaisin kovasti päästä käymään heidän luonaan. Olen muistellut kivoja juttuja lapsuudesta, sitä miten oltiin äitin kanssa reissussa ja kun tultiin takaisin isä oli ostanut meille pienen telkkarin ja nintendon, ja äiti moitiskeli lempeästi, mikä tuo nyt on, mitä sinä nyt tuollaisen ostit. Ja kun oltiin mummolassa ja mummo tarjoili meille päiväruoan uunin päälle, siellä oli lämmintä ja oltiin ihan kiinni katonrajassa ja ruokaa latkiessamme leikittiin että oltiin kissoja. Ja leikeistä tulee valtava nostalgiaryöppy, kaipaan ihania pikku-ukkoleikkejämme ja niitä maailmoja mitä niille tehtiin, ja ajan kultaamalla lämmöllä muistelen sitäkin, kun pikku-ukot olivat olleet levällään lattialla siivouspäivästä toiseen ja isä uhkasi nyt jos niitä ei siivota niin-, ja kun en siivonnut yhtenä päivänä pikku-ukot olivat hävinneet, ja etsin niitä paniikissa ja itkin niin että siskonikin joka ei yleensä koskaan itkenyt rupesi myös itkemään ja nikotteli itkustaan vihaisena että saan puolet hänen ukoistaan, ja itkien nuohosimme ympäri kotia ja lopulta löysimme autotallista pullean jätesäkin ja siellä kaikki pikku-ukkoni taloineen ja kouluineen ja kauppoineen ja tavaroineen olivat.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Rinnat täynnä kevättä, siis niin ku.

Moi vaan, seuraavan typerän kuvan myötä, moi vaan:


En oikein tiedä, onko kuvan tarkoitus esitellä tissivakoa, kynsiä vai leuan megafinniä, mutta ehkä kuva on niin pimeä, ettei se esitä kellekään yhtään mitään. Tai ehkä kaikella ei tarvitse olla tarkoitusta.

Noin syvällisen alun jälkeen on vaikea keksiä yhtä sfääreihin menevää jatkoa. Aika on mennyt kamalan nopeasti, luulen että syynä on kiusalliseen yskääni nauttimani yskänlääke, olen varmaan pienessä pöllyssä koko ajan. Yskä on kamala, se kutittaa kurkkua ja salpaa hengen ja kun sitä yrittää pidättää se pullistaa silmät kuin sammakolla ja purkautuu tikahduttavana yskäkohtauksena, joka on aika ikävää julkisilla paikoilla. Kotona yskä on ajanut minut öiksi sohvalle nukkumaan, mutta siitä huolimatta se valvottaa sekä minua että Villeä kuin koliikkilapsi. Sohva sen sijaan on osoittautunut hyväksi maata (siis niin ku, no heh heh), joten ei huolta huomisesta jos parisuhdekriisiä pukkaa. Toissapäivänä sain kuin taivaan lahjana pari päivää saikkua, oli tarkoitus käydä vain kuunteluttamassa keuhkot mutta että saigeakin, se vain sopi! Osoitin ihailtavaa innokkuutta ja yhteistyöhalua kun lääkäri pyysi riisumaan puseron niin kuunnellaan keuhk-, eikä hän ennättänyt sanoa lausettaan loppuun kun jo pojotin edessään povi kohoilleen.

On kyllä kevättä rinnassa (tsihihihi) kun on tällaiset jutut.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Askaa kuntoilusta ja muista jutuista

Tuo haaste on nyt vähän jäänyt. En usko, että ensimmäinen suudelmani kiinnostaa ketään, enkä keksi yhtä mieleisintä muistoa tai mieleisintä syntymäpäivää. Ei jotenkin kiinnosta nyt muistella vanhoja, kun kuitenkin elämä on tässä - tällä hetkellä kotisohvalla, kutina kaulassa, manikyyri kynsissä parantelua kaipaava, ikävä kutittava yskä, pyjama päällä, Kirppu sohvannurkassa, appelsiinin maku suussa.

Meillä on lauantaina sellaiset työryhmäpäivät, joihin minulle on varattu tunti, että kerron siitä koulutuksesta, johon olen töiden kautta päässyt osallistumaan. Olen siellä koulutuksessa yhden työkaverin kanssa, josta en vain pidä, jonka käytöksen koen arvaamattomana ja jonka kanssa minulla on aina turvaton olo. En ikinä tiedä, milloin hän tiuskahtaa ja miksi, en pysty ennustamaan häntä. Eilen hän oli soittanut minulle ja soitin tänään takaisin, ja hänen asiansa oli, että hän halusi kehua koulutuksen asioista kokoamaani esitelmää. Puhelusta jäi tavallaan hyvä mieli ja tavallaan väsynyt ja kyllästynyt: se etten ikinä arvaa hänen reaktioitaan on väsyttävää. Haluaisin alkaa kaiken puhtaalta pöydältä ja pitää hänestä, unohtaa tämän varuillaan olon, mutta otin liian vahvasti hänen pahan mielensä ja ikävät sanansa, ja lähinnä vain toivon, että minun tarvitsisi nähdä koko ihmistä mahdollisimman vähän. Haluaisin että ihmisten väliset suhteet olisivat helppoja ja itsestään yhteen loksahtavia ja kun niin ei ole, vetäydyn kuoreeni enkä oikein osaa olla. Olen liian ystävällinen tai liian hiljainen ja tunnen itseni kiusallisen selvästi, kaiken sen henkisen kiemurtelun ja epävarmuuden.

Käytiin tänään Villen kanssa syömässä Annankadulla ravintolassa nimeltä Pikku-Nepali. En ole ennen tätä kuuta ikinä maistanut nepalilaista ruokaa ja nyt olen ottanut vahinkoa takaisin jo kahdesti. Ei mitään lempparia, mutta oikein hyvää kuitenkin, ja ravintola oli viihtyisästi ja kauniisti sisustettu. Söin viimeksi talon juustoa ja tänään lammasta.

Eilen lopetin kahden yön yövuoroni ja olin koko illan aika pihalla (plus kamalan flunssassa, onneksi alkaa jo helpottaa). Käytiin Villen kanssa kaupassa ja ostettiin ainekset home-made - hampurilaisiin, ja niistä tulikin tosi hyviä. Söin kolme, mums.

Olen miettinyt kuntosaliharjoitteluani, että onkohan se tarpeeksi tehokasta. Teen kyllä aina niin täysillä kuin jaksan, mutta nyt on kolme kuukautta treenaamista takana ja kroppa on jo varmaan ehtinyt tottua. Nostin jo toistojenkin määrää niin, että teen yhdessä laitteessa sarjan 15-12-10 - toistoilla (ennen 15-10). Ja ennen treenin alkua juoksen 20 minuuttia juoksumatolla 7,5-8 km/h vauhtia intervallia niin, että vaihtelen maton kaltevuutta. 

Luin äsken Fit-lehdestä kahvakuulatreenistä ja innostuin siitä kovasti, mutta pelkään, että jos menen jonnekin tunnille, huono rytmitajuni ja hankaluuteni oppia liikkeitä mallista koituvat kompastuskivikseni ja vajoan niin syvälle häpeän suomaisemiin, että sieltä ei sitten noustakaan. Salillakin on kyllä ainakin yksi sellainen kahvakuula-pallo, ehkä jonain hiljaisena hetkenä rohkaistun kokeilemaan sitä itsenäisesti siellä. 

Mietin myös, että voisin vähän tarkemmin jakaa treeniäni niin, että joka toisella kerralla teen vaikka kädet, vatsan ja selän ja joka toisella jalat ja pepun. Ja sitten voisin myös pidentää treeniä niin, että nyt kun olen tunnin juoksuineen + laitetreeneineen, niin lisäisin loppuun vielä 20 minuuttia juoksumatolla. Pidän kuitenkin yleensä joka toisen päivän väliä, niin hyvin ehtisi kroppa palautua. 

Kuntosaliharjoittelu on kyllä ihanaa, aivan mun juttu. Se ei ole mitenkään vaikeaa, niin kuin eri musiikkiliikunta, eli saan pääsääntöisesti mielihyväkokemuksia häpeilyn sijaan. Jos olisi älyä muuttaa myös ruokailutottumuksiaan, saisi helposti muokattua kropasti kauniimman, kun kurvit ja lihakset olisivat selkeinä luonnollisissa paikoissaan. Valitettavasti minä syön jatkuvasti liikaa, MUTTA siitäkin huolimatta tunnen jalkojen ja käsien lihakset selkeämpinä, lantion kaari erottuu selkeänä kaventuneen vyötärön kaverina (kun aiemmin olin tasapaksu pökkelö), selkä on kapeampi ja timmimpi ja kaikki housut ovat väljentyneet. Kun vielä saisin syötyä vähemmän ja muistaisin, että niin kuin totuin kuntosaliinkin totun myös pienempiin annoskokoihin.

Harmi että ruoka on niin hyvää ;-)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

15. Unelmani

Unelmani on, aina vaan, vuodesta toiseen, kirjoittaa kirja joka julkaistaan ja josta pidetään. Tai ainakin joka julkaistaan ja josta minä pidän.

14. Mitä minulla oli päällä tänään

Tänään olen pukeutunut peräti neljään eri asustukseen.

Aamulla kotona:

Pikkupöksyt ja lempiteepparini, joka on edessä olevien ikävien tahrojensa vuoksi alistettu yöpaidaksi.

Kuntosalilla:

Syvästi ihailemani Adidaksen kollegepökät, jotka ovat piukat ja niissä on pinkit kolmiraidat sivuilla ja suuret takataskut, sekä vihreä urheilu-t-paita, lenkkarit ja alusvaatteet.

Kotona ja salimatkoilla:

Tummansiniset farkut, sukat, alusvaatteet, harmaa pitkähkön mallinen toppi ja sinivalkoraidallinen "merimiespaita".

Ja nyt töissä:

Vaaleanpuna-musta - raidallinen t-paita ja lököt vaaleat farkut, joissa on resorit lahkeissa ja - ihanaa - kuminauhavyötärö.


Suokaa anteeksi mahdottoman epäkieliopillinen väli- ja ajatusviivojen käyttö. :-/

maanantai 14. maaliskuuta 2011

13. Tällä viikolla

(Kirjoitan tämän, kuin olisi eilinen eli siis sunnuntai 13.3. ja eli siis vielä viime viikko.)

Tällä viikolla paras juttu:

- Pitkä puhelu siskon kanssa. Se vähän niin sanoakseni puhdisti ilmaa.
- Reissu kirjastoon Villen kanssa. Palasin kädessäni (tai Villen kädessä) kangaskassillinen Seljan tyttöjä ja Torey Haydenin kirjoja. Olen nyt lukemassa toista Haydenin kirjaa ja luulen, että noiden jälkeen ehdottomasti tarvitsen Seljan tyttöjen viatonta maailmaa.
- Se että pysyin tavoitteessani neljä kuntosalikäyntiä/ vk.
- Se että uskalsin ottaa riskin ja lakata rakennekynsieni päälle ranskalaisen manikyyrin, ja siitä tuli tosi kaunis!
- Se että vapaapäivänäni keskiviikkona siivottuani koko huushollin raahasin varastosta lasisen kauniin sohvapöytämme, sommittelin sen sohvien väliin ja iskin asettelin varovasti lasisen kihlajaislahjakynttilänjalkamme sen päälle, ja tunnen nyt jos mahdollista vielä aiempaa suurempaa kotirakkautta. Kaksi sohvaa ja sohvapöytä, sehän on jo melkein aikuisten oikea koti!!


Tällä viikolla huonoin juttu:

- Ahdistavat työhön liittyvät ajatukset.
- Alkava tauti: kurkkukipu, dukkoinen dedä ja päänsärky


Kaikin puolin let's go - viikko ;-)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

12. Käsilaukussani

Käsilaukussani on lompakko, pieni meikkipussukka, kännykän kuulokepiuhat, kalenteri, erilaisia esitteitä, monisteita ym. paperitavaraa, pipo, työpaikan avaimet, kotiavaimet, matkakortti, kangaskassi, ibusalia, purkkaa, rikkinäinen ipod, leffalippu, matkalippu, jokunen epämääräinen kuitti.

11. Sisarukseni

Ovat rakkaita, tiedättehän?

torstai 10. maaliskuuta 2011

10. Päivän asu


Eli aika basiciä... Paita H&M (vuosi sitten aleista), farkut H&M (viime kesänä postimyynnistä), toppi Only (uusi), kynnet ja tukka laitettu viime viikolla. Kuva kolmas otto, kuvaajan hermot koetuksella, kuvattava epätietoinen ulkomuotonsa ulottuvuuksista ja läskiviboista.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

9. Minun uskoni

Uskon hyvyyteen, kiltteyteen, hyvän ja kauniin tekemiseen. Uskon että totuudet löytyvät jokaisesta itsestään, mutta välillä tarvitaan toista ihmistä, että ne saadaan esiin. 

Uskon että paha saa palkkansa eikä kukaan ole kokonaan paha, eikä hyvä, että värejä on paljon ja ihminen olisi taipuvaisempi ajattelemaan mustavalkoisesti, se on helpompaa se on turvallisempaa.

Haluaisin löytää syvän kirkkaan uskon, haluaisin Jumalan jolle kääntyisin huolineni ja pienuuksineni ja olisin kuin isossa turvallisessa sylissä, haluaisin jotain pysyvää ja lujaa jonkun vakaan ankkurin kaikkeen tähän touhuun. Välillä aamuvuoroon mennessäni ihmettelen, kello on vasta vähän yli kuusi ja on pilkkopimeää ilman katuvaloja ja ihmisiä on jo paljon liikkeellä ja kaikki tietävät minne menevät,onko siinä mitään järkeä, mitä järkeä on nousta parhaasta unestaan, ja silti minäkin nousen ja menen, onhan siinä järkeä että saa palkkansa ja voi maksaa vuokransa ja ruokansa ja kuntosalilippunsa ja ostaa kivoja kauniita kapineita silloin tällöin, tai käydä matkalla, ja kuitenkin, sadan vuoden päästä millään ei ole väliä eikä kukaan enää edes muista minua. Ja silloin haluaisin niin kipeästi oman kauniin uskoni, haluaisin uskoa niin että korvissa soi ja sydän pumppaa väkevää verta joka pitää hereillä ja olemassa, ja sitten kompastun taas järkeen, mitä järkeä on uskoa, mistä voin tietää, eikä uskonnot ole lopulta kuitenkin kuin satuja, ja: miltä Jumala edes näyttää?

Ja silti haluaisin heittää hemmettiin koko järjen ja vain uskoa, uskoa sydämeni kyllyydestä ja niin kuin lapsi.

Puuhatädin ajatukset

Pari tämän päivän juttua ja ajatusta:

Leivoin äsken kauralastuja. En ole leiponut vuoteen ja nyt leivon toista kertaa viikon sisällä! Viimeksi tein lauantaina sitruunatorttua, siitä tuli hyvää ja tarjosin sitä kylään tulleelle ystävälleni ja hänkin sanoi, hyvää. Kauralastuistakin tuli hyviä, mutta söin niin paljon taikinaa, etten jaksanut kuin kaksi valmista. Olin liikuttavan ylpeä siitäkin, kun onnistuin kaatamaan siirapin niin siististi, ettei yhtään valunut reunaa pitkin, mikään ei ole inhottavampaa kuin tahmainen siirappipurkki! :-D (ja samalla ihan mahdottoman kotoista<3)

Kirppu on maailman suloisin kissa ja tuo iloa ja lämpöä jokaiseen päivääni, olen niin onnellinen että meillä on se! Se on ihana vilukissa, nukkuu yöllä uppeluksissa peittojen alla ja nyt päiväunilleenkin kaivautui päiväpeiton alle. Raotin äsken peittoa ja siellä se oli selällään pörröinen pehmeä maha pystyssä pienessä lämpimässä pesässään, maailman suloisin! Saan välillä kyyneleet silmiin, kun mietin sitä päivää kun sitä ei enää ole, ja toivon että se saa elää pitkän, terveen elämän. Maailman suloisin kissa. Se on niin ihana silloinkin kun meille tulee ystäviä kylään, ja täysin pelottomana ja ihmisrakkaana se tutustuu ja käpertyy sitten viereen kehräämään. Eikä se vieläkään osaa maukua kunnolla, vaan päästää vain välillä pienen suloisen vauvakissan vinkaisun. Ja se on niin nättikin! Rakas pikkuinen kissani.

Kirkko ja kaupunki - lehdessä on jonkun naisen provosoiva juttu siitä, miten uusilta äideiltä pitäisi ottaa imetysvalmennus (tms) pois, samoin pitäisi poistaa kaikki viimeisen 30 vuoden aikana myönnetyt tuet ja laittaa rahat vanhusten hoitoon ja katujen ja teiden ylläpitoon. My ass. En ymmärrä tuollaista mustavalkoista ajattelua, että ihan kuin kaikki Suomen rahat olisivat jossain yhdessä lippaassa ja kun siitä ottaa vaikka vankien hoitoon niin se sama summa on sitten pois vanhuksilta, lapsiperheiltä, työttömiltä. En ymmärrä tuollaista arvotusta ja vastakkain asettelua, että jos joku ryhmä saa jotain niin sittenhän joku toinen ei saa yhtään. Lapsellista.

Nyt nautiskelen vähän Rauha S. Virtasen Ruususen parissa, joka taitaa olla kaikkien aikojen lempikirjani, ja alan sitten tapittamaan leffoja. On ollut puuhapäivä, olen tiskannut, pyykännyt, siivonnut, leiponut, laittanut ruokaa, käynyt kaupassa, hu hu huh.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

8. Se hetki

Tyhjää lyö. Vaikka tänään, naistenpäivänä, kun väsyttävän työpäivän jälkeen kotona odotti suklaata ja kortti, jossa oli oman ukkokullan minusta kirjoittama suloinen runo. Se oli tämän päivän Se hetki. :)

7. Paras ystäväni

Paras ystäväni on siskoni. En usko, että mikään voi ikinä erottaa meitä. Vaikka emme näkisi viiteenkymmeneen vuoteen eikä meillä olisi enää yhteistä kieltä (niin kuin liikuttavassa Kadonneen jäljillä - sarjassa tapaa käydä), meissä virtaisi sama veri ja siinä veressä kohisee rakkaus, sisaruus, ikiaikainen ystävyys.

Sisaruussuhteessakin joutuu tekemään työtä - maailman helpoin ystävyys onkin välillä maailman vaikein. Ja sitten, taas aukeaa uusia ovia ja mielen sysimetsää kaatuu ja melkein pelottaisi, miten lähelle voi toinen päästä? Ja sitten muistaa että sehän on oma sisko siinä ihan lähellä ja on vain hyvä, turva, rauha.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

6. Minun päiväni

Valmistujaispäivänä ajattelin, tämä on minun päiväni. Tulevaisuus loisti niin että häikäisi. Äkkiähän se siitä sitten himmeni työttömän kesän myötä, mutta sen päivän, sen hetken: ah! Vanhojen tanssit olivat myös minun päiväni, vaikka pukuni oli ruma ja liian iso ja parini henki haisi ja hän hönkäili päin minua kuin turhautunut työhevonen, ja vaikka mietin liikaa, mitä yleisö minusta ajattelee.

Minun päiviini näköjään sisältyy vaikka...

Tänään minun päiväni on ollut sellainen, että nukuin myöhään, kävin vesijuoksemassa, puuhailin kotona, pusuttelin Villeä, tapasin siskon ja serkun Nepalilaisessa ravintolassa, nauroin ja juttelin ja keskustelu oli luontevaa ja ihanaa virtaa, ja silti nielin välillä itkua ja kateutta, ja illalla hiljennyin itseeni ja mietin miten voi rakkauteenkin sekoittua kateus ja vertailu ja epävarmuus, miten toivoo toiselle parasta niin että sattuu ja silti ilkeä piikki kutittaa, onko se itseltä pois... Shoppailin kaksi neuletakkia ja urheiluteepparin ja pienen tuliaisen kummipojalle ja piikkimaton, ja illalla asetuin matolle ja Ville alkoi neuvoa miten kannattaa matto olla alempana ja housutkin pois, ja karjuin voi vittu ja riivin vaatteet pois ja hyppäsin takaisin matolle niin että piikit vain jurskahtivat ihoon, ja kielsin neuvomasta ja pomppasin taas ylös ja kiskoin housut jalkaan ja menin takaisin matolle, ja kihisin kiukkuani ja sitten alkoi tuntua hyvältä, lämpö levisi selästä koko kehoon ja alkoi nukuttaa ja hyvä olo hyökyi ja hukutti, ja Spotifysta kuului tämän hetken lempikappaleeni joka on

, ja kuunneltiin sitä ainakin neljä kertaa.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

5. Mitä on rakkaus?

Rakkaus on kaunista, pyhää, arkista, selittämätöntä, turvallista, onnea, universaalia, yksityistä, hyväksyvä katse, huolenpitoa, kompromiseja, ehdotonta, intohimoista, vakautta, tärkeintä,

tai:

syvän kiintymyksen tunne toista ihmistä tai jotakin asiaa kohtaan. (Suomisanakirja.fi)

perjantai 4. maaliskuuta 2011

4. Tätä olen syönyt tänään

Nakkikeittoa ison lautasellisen, kupin vahvaa kahvia, vettä, energiajuomaa. Eikä kello ole kuin vasta 03:26!

3. Minun vanhempani

Minun vanhempani ovat ahkeria, oikeudentuntoisia, meitä tyttöjään rakastavia hyviä ihmisiä. Piste. :)

2. Eka rakkauteni

Ensi rakkauteni oli hoitopaikan Tuomas, kun olin viisi-vuotias. Vielä ensimmäisellä luokalla koulussa sanoin ruokalassa, että Tuomas on mun poikaystävä, ja Tuomas kiemurteli kiusaantuneena ja onnellisena penkillään, mutta sittemmin kasvoimme erillemme, kuten kai nuorille rakastavaisille usein käy.

Aikuisten oikea ensirakkauteni oli eräs mies, jonka kanssa vietin rakkaudellisen syksyn 2006. Se oli kaunista rakkautta eikä missään nimessä tarkoitettu kestämään ja se oli sellaista kuin kirjoissa, vaikka tuntuikin minusta niin ainutkertaiselta ja ihmeelliseltä, että olin äimistynyt miten joku muukin on kokenut saman kuin minä.

Ensimmäinen syvällinen ja oikea rakkauteni on Ville. <3

1. Esittelen itseni

Hei! Olen "ambra", 24-vuotias nainen, joka usein kuulee tytöttelyä. Luulen sen johtuvan lapsellisesta habituksesta ennemmin kuin nuoresta ulkonäöstä, koska kuten taannoin pahaenteisesti päiväkirjaani kirjoitin, "kehoni rapistuu päivä päivältä. Iho rintojen yläpuolella on jo ryppyinen, hampaat keltaiset, kasvoissa juonteita, maha roikkuu, varpaat vääntyvät kippuraan".

Tykkään kirjoittamisesta, kissoista, teestä hunajalla, limellä, inkiväärillä ja carmolis-tipoilla, omasta kodista, kilteistä mutta napakoista ihmisistä, hauskoista ihmisistä, pitkistä hiuksista, kauniista kynsistä, kuntosalista, vesijuoksusta, ruoasta, polveilevista keskusteluista, palkkapäivistä, seksistä, iskelmistä, pizzasta kotiinkuljetuksella, punaviinistä, lukemisesta, hiljaisuudesta, pienistä kylistä, Lapista, Helsingistä, Suomesta, siitä että jääkaappi on täynnä ruokaa, suomen kielestä, viron kielestä, Venäjästä.

Inhoan pelkoa, pelottelua, alistamista, ilkeilyä, toisille nauramista, tuijottamista, maiskuttamista, valkosipulin hajua käsissä, jyrkkyyttä ja tuomitsemista, itsensä pitämistä muita parempana, pätemistä, päsmäröintiä, tunkeilua, työnohjausta, pistävää hienhajua, oksennuksen hajua, ripulin hajua, aika monia ötököitä, kaksinaamaisuutta,liian pitkiä monologeja, rahapulaa, mäkihypyn ja hiihdon katsomista, kidutusta, nolaamista, vaivaantunutta tunnetta.

Olen pitkä, vaalea, isoluinen, ja ajattelen usein ettei minussa oikein ole mitään erityisen kaunista kohtaa, ja silti olen kokonaisuutena kaunis. Olen enemmän vakava kuin huoleton ja enemmän myötäilevä kuin sanojeni takana seisova, mikä harmittaa minua. Haluaisin osata paremmin vieraita kieliä. Olen ylpeä siitä, että vaikka olen ujo ja epävarma en pelkää mennä uusiin tilanteisiin - tai pelkään, mutta menen silti. Tiedän yleensä, että jos joku muukin pystyy johonkin niin minäkin pystyn.

Työskentelen ohjaajana vaikeavammaisten nuorten aikuisten parissa, ja vaikka pidän työstäni (ja olen superonnellinen vakkarityösuhteestani), tunnen välillä ettei tämä tarjoa minulle tarpeeksi sellaisia haasteita ja itseni toteuttamisen mahdollisuuksia joita työ parhaimmillaan voisi, ja ajattelen jatkuvasti tätä väliaikaisena vaiheena elämässäni. Mikä on huono homma työyhteisöön kiinnittymisen ym. kannalta, mutta hyvä eteenpäin pyrkimisen ja itsekuuntelun.

Jutunjuurta

Nappasin Ikisinkun blogista tällaisen, ja koska tämä olisi tietenkin kannattanut aloittaa kuun ensimmäinen päivä, ja koska minulla on nyt yövuorossa aikaa, niin rykäisen nyt heti samalla istumalla nuo ensimmäiset päivät, niin olen sitten inessä skenessä aikataulussa.

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 -  Viimeinen hetki

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kuka käski niiata?

Yövuoro meni hyvin ja nyt on toinen edessä. En osaa päivällä oikein nukkua, nukuin kolme tuntia ja sitten kolme, eikä enää tullut uni. Kamalan paljon vähemmän tavanomaiseen yhdeksään verrattuna, mutta ehkä päivällä se uni on jotenkin syvempää ja virkistävämpää kuin yöuni?

Olen jotenkin vähän hermona tästä unijutusta. Kroppa sanoo ettei väsytä, mutta järki (mikä?) sanoo että pitäisi väsyttää. Ehkäjos olisi enemmän kokemusta yövuoroista ei ahistaisi näin.

Purskahdin äsken huutonauruun, kun Ville luki chat-keskustelun, jota parhaillaan käy sarkastisen pikkusiskoni kanssa:

V: - Ostakaa tekin pleikkari niin voidaan pelata wormsia.
A: - No ei taideta ostaa.
V: - Menet isän luo ja katot nätisti silmiin ja pyydät.
A: - Pyyä kuule ite.
V: - Vois tulla vähän kummallinen tilanne jos minä menisin T:lle räpyttelemään ja niiaamaan.
A: - Kuka on käskeny niiata?

:D

Ja mä olin ihan että let's go!

Vähän ehkä kadun, kun hyvä aikeeni pysyä anonyyminä tässä blogissa kompastui siihen, että julkaisin viimeksi itsestäni kuvia. Lohdutuksekseni voin kyllä todeta, että ei mua niistä oikein tunnista, ja toisena lohdutuksena, että ei tämä nyt mikään kovin salainen paketti muutenkaan ole.

Hmm mutta silti. Taidan kuitenkin poistaa kuvat.

Jos ihmettelette tätä haamuaikaa, niin tämähän johtuu siitä, että olen töissä ja valvon ihkaensimmäistä omaa yövuoroani. Aika lupsakkaan on mennyt, paitsi tuossa kahden aikoihin alkoi kamalasti pelottaa enkä oikein uskaltanut liikkua täältä toimistosta. :-D Pelkäsin mm. että joku seisoo käytävän päässä ja tuijottaa ontosti hymyillen tai että joku seisoo olkkarin rikkinäisten sälekaihtimien takana ja... tuijottaa ontosti hymyillen. Eikös hurja ja villi mielikuvitukseni vaan kehittelekin kauheita juttuja?

No mutta olisi se sellainen tuijottaminen kyllä ihan kamalan pelottavaa.

Hurray, sain nyt vihdoin varattua sen gynekologiajan ja se on nyt aamulla kello 9:30. Kehoni käy kiihkeää kamppailua neiti Aikaa vastaan: ehtivätkö kuukautiset alkaa? Joudutaanko tutkimus peruttamaan (voi harmi ja hitsin hitsi jos-)? Mahaa kipristää jo lupaavasti. Sain muuten paheksuvaa maiskutusta ajanvarauksen tädiltä, kun viimein sain ajan varattua ja hän kuuli, että e-pillereitä oli enää eiliselle ja toissapäivälle. Sori vaan, etten saanut aikaa aiemmin. Uudella omalääkärilläni on muuten niin riemastuttava nimi, että meinasin puhjeta ihastuneeseen hihitykseen puhelimessa. Johtolankana kerrottakoon, että se on melkein sama kuin yhdellä edellisen kauden Putous-hahmolla.

Mr. Mallorca olisi muuten saanut voittaa Putouksen, niin lutunen kuin Munamies onkin. Mallorcan meininki on vaan niin Let's go että ihan saletisti natsaa!

Kohta pitää mennä keittelemään kullannuppusillemme aamupuuroa. Olen syvästi skeptinen homman natsaamisen suhteen.