Tuo haaste on nyt vähän jäänyt. En usko, että ensimmäinen suudelmani kiinnostaa ketään, enkä keksi yhtä mieleisintä muistoa tai mieleisintä syntymäpäivää. Ei jotenkin kiinnosta nyt muistella vanhoja, kun kuitenkin elämä on tässä - tällä hetkellä kotisohvalla, kutina kaulassa, manikyyri kynsissä parantelua kaipaava, ikävä kutittava yskä, pyjama päällä, Kirppu sohvannurkassa, appelsiinin maku suussa.
Meillä on lauantaina sellaiset työryhmäpäivät, joihin minulle on varattu tunti, että kerron siitä koulutuksesta, johon olen töiden kautta päässyt osallistumaan. Olen siellä koulutuksessa yhden työkaverin kanssa, josta en vain pidä, jonka käytöksen koen arvaamattomana ja jonka kanssa minulla on aina turvaton olo. En ikinä tiedä, milloin hän tiuskahtaa ja miksi, en pysty ennustamaan häntä. Eilen hän oli soittanut minulle ja soitin tänään takaisin, ja hänen asiansa oli, että hän halusi kehua koulutuksen asioista kokoamaani esitelmää. Puhelusta jäi tavallaan hyvä mieli ja tavallaan väsynyt ja kyllästynyt: se etten ikinä arvaa hänen reaktioitaan on väsyttävää. Haluaisin alkaa kaiken puhtaalta pöydältä ja pitää hänestä, unohtaa tämän varuillaan olon, mutta otin liian vahvasti hänen pahan mielensä ja ikävät sanansa, ja lähinnä vain toivon, että minun tarvitsisi nähdä koko ihmistä mahdollisimman vähän. Haluaisin että ihmisten väliset suhteet olisivat helppoja ja itsestään yhteen loksahtavia ja kun niin ei ole, vetäydyn kuoreeni enkä oikein osaa olla. Olen liian ystävällinen tai liian hiljainen ja tunnen itseni kiusallisen selvästi, kaiken sen henkisen kiemurtelun ja epävarmuuden.
Käytiin tänään Villen kanssa syömässä Annankadulla ravintolassa nimeltä Pikku-Nepali. En ole ennen tätä kuuta ikinä maistanut nepalilaista ruokaa ja nyt olen ottanut vahinkoa takaisin jo kahdesti. Ei mitään lempparia, mutta oikein hyvää kuitenkin, ja ravintola oli viihtyisästi ja kauniisti sisustettu. Söin viimeksi talon juustoa ja tänään lammasta.
Eilen lopetin kahden yön yövuoroni ja olin koko illan aika pihalla (plus kamalan flunssassa, onneksi alkaa jo helpottaa). Käytiin Villen kanssa kaupassa ja ostettiin ainekset home-made - hampurilaisiin, ja niistä tulikin tosi hyviä. Söin kolme, mums.
Olen miettinyt kuntosaliharjoitteluani, että onkohan se tarpeeksi tehokasta. Teen kyllä aina niin täysillä kuin jaksan, mutta nyt on kolme kuukautta treenaamista takana ja kroppa on jo varmaan ehtinyt tottua. Nostin jo toistojenkin määrää niin, että teen yhdessä laitteessa sarjan 15-12-10 - toistoilla (ennen 15-10). Ja ennen treenin alkua juoksen 20 minuuttia juoksumatolla 7,5-8 km/h vauhtia intervallia niin, että vaihtelen maton kaltevuutta.
Luin äsken Fit-lehdestä kahvakuulatreenistä ja innostuin siitä kovasti, mutta pelkään, että jos menen jonnekin tunnille, huono rytmitajuni ja hankaluuteni oppia liikkeitä mallista koituvat kompastuskivikseni ja vajoan niin syvälle häpeän suomaisemiin, että sieltä ei sitten noustakaan. Salillakin on kyllä ainakin yksi sellainen kahvakuula-pallo, ehkä jonain hiljaisena hetkenä rohkaistun kokeilemaan sitä itsenäisesti siellä.
Mietin myös, että voisin vähän tarkemmin jakaa treeniäni niin, että joka toisella kerralla teen vaikka kädet, vatsan ja selän ja joka toisella jalat ja pepun. Ja sitten voisin myös pidentää treeniä niin, että nyt kun olen tunnin juoksuineen + laitetreeneineen, niin lisäisin loppuun vielä 20 minuuttia juoksumatolla. Pidän kuitenkin yleensä joka toisen päivän väliä, niin hyvin ehtisi kroppa palautua.
Kuntosaliharjoittelu on kyllä ihanaa, aivan mun juttu. Se ei ole mitenkään vaikeaa, niin kuin eri musiikkiliikunta, eli saan pääsääntöisesti mielihyväkokemuksia häpeilyn sijaan. Jos olisi älyä muuttaa myös ruokailutottumuksiaan, saisi helposti muokattua kropasti kauniimman, kun kurvit ja lihakset olisivat selkeinä luonnollisissa paikoissaan. Valitettavasti minä syön jatkuvasti liikaa, MUTTA siitäkin huolimatta tunnen jalkojen ja käsien lihakset selkeämpinä, lantion kaari erottuu selkeänä kaventuneen vyötärön kaverina (kun aiemmin olin tasapaksu pökkelö), selkä on kapeampi ja timmimpi ja kaikki housut ovat väljentyneet. Kun vielä saisin syötyä vähemmän ja muistaisin, että niin kuin totuin kuntosaliinkin totun myös pienempiin annoskokoihin.
Harmi että ruoka on niin hyvää ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?