Kesähehkutusta, hammasvaivoja

Huh huh mitkä ihanat kesäsäät! Ollaan oltu tyttöseni kanssa päivät pääskytysten ulkona ja toisin kuin ankeina ja nuhjuisina talvikuukausina, kun kello saattoi olla vaikka kaksi ja olin jo siivonnut talon lattiasta kattoon, käynyt lenkillä ja olin ihan että mitä helvettiä tässä tekisi, aikaa on vaikka lampaiden syödä ja minä olen maailman suurin turhake kun nujuan vain kotona ja koko muu maailma menee ohi varmasti ja tehokkaasti kuin juna, ja minä olen iäksi, iäksi, jäänyt siitä kyydistä, niin, siis, toisin kuin tuolloin olen nyt joka ilta kauhistunut miten kello on jo niin paljon, että pitää kiireesti mennä sisälle Naken pesuille ja puuroille. 

Eilen istuin penkillä Vantaanjoen varrella ja annoin ajatusten tulla ja mennä. Hyviä, kepeitä ajatuksia, hyvä, kepeä mieli. Nakke nukkui rattaissaan niskat nurin niin kurjan näköisessä asennossa, että itse en olisi tuollaisten tirsojen jälkeen saanut varmaan koskaan päätä oikaistua. Tänään pidettiin piknikiä takapihalla johon ilta-aurinko suloisesti paistoi. Eilen poltin niskan ja käsivarret takaa, tänään rinnan ja käsivarret edestä. Balanssi, nääs.

Tänä aamuna olin jo kahdeksalta puhelimessa hammashoitolan kanssa. Sain ajan kahden tunnin päähän ja könysin alakertaan pitämään palaveria Naken aamupalasta vastaavan Villen kanssa. Päätettiin, että lähdetään koko porukka sinne hammaslääkäriin, koska sinne on  meiltä ruuhkineen ja parkkipaikan etsimiseen melkein tunnin matka ja koska Villellä alkoi kello 12 työt tuntui että säästetään vähän aikaa noin, työpaikka kun on matkan varrella. Hyvä kun nuokuin siinä keittiön ovensuussa tukka pystyssä, hammastahnaa poskessa, silmät unesta turvonneina ja t-paita ja pikkuhousut ylläni niin Ville kysyi olenko jo valmis. :-D Näin kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen on näköjään melkoisen yhdentekevää miltä sitä näyttää... Jos laittautuisin miehisen katseen iloksi niin nyt viimeistään olisi syytä lopettaa.

Hammaslääkärille pääsyä piti odottaa puolitoista tuntia mutta sitten hommat hoituivatkin nopeasti ja kivuttomasti. Hammaslääkäri ja -hoitaja olivat huippukivoja ja ystävällisiä - harmi että on niin monta kertaa saanut kokea olevansa yhteiskunnan alhaisin roska kunnallista terveydenhuoltoa käyttäessään, että ystävällinen, mutkaton kohtaaminen jaksaa aina yllättää... Varsinainen vaivani oli jo viime syksystä asti ajoittain vaivannut viisaudenhammas, joka kalvoi poskea ja nyt lopulta meni sellaiseksi että syöminen, nieleminen ja puhuminenkin sattui. Hammas poistettiin ja lisäksi lääkäri huomasi röntgenkuvasta, miten alaviisureideni taakse kertyy mätää, ja että olenko huomannut välillä pahaa makua suussa. Todellakin olen ja valittelin joskus Villellekin, miten välillä tulee kesken päivän hirveä halu putsata hammasvälit ja purskutella suuvettä (No, mielihalunsa kullakin, totesi Ville siihen lakonisesti). Luulin että nykyinen kasvispainotteinen ruokavalio saa suun maistumaan pahalta vaan nytpä olen viisaampi. Sain lähetteen syksyksi viisaudenhampaiden poistoleikkaukseen.

Pirtinpöydän maalausprojekti seisoo, kun maali loppui. Ynnä muita koottuja selityksiä. ;-) Naapuri vitsaili (/vinoili) kalusteiden peittämää pihaamme katsellessaaan, että ajattelit sitten miehes yllättää. Hän myös vinkkasi, että Etolasta saa kivoja ja edullisia vahakangasliinoja... Kiitos vaan, vitsinikkari. Ajattelin ehdottaa Villelle homman loppuun viemistä. Tai sitten pitää oikeasti harkita sitä vahakangasliinaa. Minä jo kyllästyin koko projektiin.

Höperö mama

Ulkona (no ei kun sisällä, heh he) satelee hiljakseen isoja lumihiutaleita. Kaupunki peittyy lumeen ja taivas on tummaa samettia, kaunista. Tuota näkyä sain äsken ihailla kun kurvasimme bussilla Naken kanssa siskoni luota kotiin. Meni vähän myöhään ja mua ihan säälittää Nakke, jonka nukkumaanmenoaika ohittui mun kyläluutailun takia kolmella tunnilla, mutta eipä hän ollut moksiskaan. On nyt tuolla Villen kainalossa tuhisemassa kun en vaan raaskinut dumpata toista omaan sänkyynsä tämän pitkän illan päälle.

Mun äitiyteni kulmakivet: höperyys, hellämielisyys ja, aina vain, lyhyet hermot. Harvemmin ulospäin mutta kyllä päänsisäisesti kiehuu useita kertoja päivässä...

Siskoni luona tehtiin enollemme 50-vuotis synttäreille onnittelukortti. Oli kyllä kivaa askarrella ja nauru raikasi, kun koottiin siihen kaikkia hauskoja muistoja lapsuudesta ja kirjoitettiin, tai ainakin yritettiin kirjoittaa, ne hauskasti ja vähän sarkastisesti. (Tyyliin kiitos lukuisista mönkijäajeluista, erityisesti siitä kun kaaduimme ojaan. :-D)

Päivällä siivosin ja tarvoin vauvan kanssa halki tuulen ja jään kauppaan. Päivä on mennyt kamalan nopeasti, tuntuu etten ole oikein vauvankaan kanssa ehtinyt olla. Minä höperö, höperö äiti - koko päivähän me...

Nyt unta, höperö mama, unta... Huomenna saan ystäväni ja Naken kummitädin meille kylään!

Unipaavo, siivoussirpa

Mulla on varmaankin joku kevätväsymys, koska olen nukkunut viime aikoina ihan hulluja määriä. Sellaiset 12, 13 tuntia per yö. Sunnuntaina kun käännettiin kelloja meinasin myöhästyä iltavuorosta, kun nousin vasta 12:15 ja sitten muistin, ei helvetti, tunti eteenpäin!!, ja jouduin suoriutumaan aamutoimistani vartista. Ehdin, kun en laittanut tukkaa ja meikinkin sutaisin niin vähäisesti, etten ollut tuntea itseäni peilistä.

(Muuten, aina jos mietin itseäni ulkonäöllisesti näen meikatun nassuni. Silloin kun en ole meikannut, eli lähinnä kipeänä tai kuntoilupuuhiin, en oikein edes tunne itseäni. En ajattele itsestäni negatiivisesti, se peilistä tuijottava meikitön minä vaan on ihan samanlainen nobody kuin kuka tahansa vastaantuleva kadunmies - nobody, siis. Ennen ajattelin myös kroppaani sellaisena laiheliinina, mikä aiheutti ongelmia sovituskopissa yrittäessäni ängetä liian pieniin vaatteisiin. Nykyään en ajattele kroppaani juurikaan, mikä kertoo ehkä siitä että tunnen vihdoin olevani oikean kokoinen? Paitsi nyt siis, kun tunnen itseni turvonneeksi jättiläiseksi, mutta se ehkä johtuu siitä ajasta kuukaudessa.)

Mutta niin, uniin vielä. Nukun siis paljon ja pitkään. Herään joka aamu kiukkuisena siitä, että puoli päivää on mennyt makoomiseen. Varsinainen uni-paavo. Näen myös kauhean värikkäitä ja todentuntuisia unia. Tekisi mieli selostaa niitä kaikille, kun tunnen ne niin elävästi että aivan kuin olisin, noh, elänyt ne, mutta sitten aina muistan että ai niin se oli unta ja että eihän ketään kenenkään unet kiinnosta. Olen mm. sukellellut sata-vuotta vanhassa uponneessa laivassa (hylkyssä? hylyssä? Ei varmaan ainakaan hylsyssä, kuten päivällä lipsautin), jossa myydään 19-vuotiaana traagisesti kuolleen tytön omaisuutta. Onneksi oli palkkapäivä juuri kun löysin tuon hylyn (?) niin sain ostettua vaikka mitä! Sitten olen päätynyt kaveeraamaan jonkun moottoripyöräjengin kanssa ja tajunnut jossain vaiheessa että ei hitto, mitä mä näiden tyyppien kanssa teen. Olen joutunut todistamaan miten aseistautunut jengi ottaa panttivangiksi ohikulkijan ja ryömimään heitä pakoon rakenteilla olevassa talossa. Sain soitettua hätänumeroon mutten tiennyt osoitetta ja menin paniikkiin, jalat ja kädet menivät ihan raskaiksi ja sydän hakkasi hulluna. Enkä saanut selvää mitä hätäkeskuksessa sanottiin. Olen ärtynyt siskooni joka juhli vappua monta numeroa liian pienessä balettihametta muistuttavassa kirkkaanpunaisessa hörsylässä ja onnistui silti näyttämään hyvältä. Sovitin sitä samaa hörsylää siskoni mieliksi enkä saanut sitä kuin vyötärölle, ja ärsyynnyin lisää kun siskoni sanoi että vappuna voi olla rinnat paljaana. Katsoin rintojani ja niissä oli huulipunalla piirrettyjä jälkiä.

No niin, kerroinpa ne unet sitten kuitenkin.

Olen välillä vähän säälittävä siivoushullu. Nytkin odotan (!), että pääsisin jo kotiin (olen siis yövuorossa) pesemään pyykkiä. No huh huh. Ja silittämään silityskoppani tyhjäksi. Sitten taas ikkunoiden pesu ei kiinnostaisi yhtään. Täällä töissä olen kyllä ihan innoissani pessyt ikkunoita, mutta täällä ei olekaan niin paljon verhoja ja huonekaluja, jotka pitäisi ensin raijata tieltä. Inhoan myös sitä sälekaihtimien pyyhkimistä. Yksi kaunis vapaapäivä pitää vain ottaa härkää sarvista ja rueta hommiin. Välillä aloittaminen on vaikeinta, tai no, aika usein. Aloittamistakin vaikeampaa on kuitenkin elää sotkussa ja siinä tiedossa, että edessä ne hommelit kuitenkin on. Siksi yleensä teen mieluummin tänään sen minkä voin kuin että jättäisin huomiselle. Jos tänään ei huvita niin huomenna huvittaa vähemmän, kajahtaa sisälläni tiukasti, ja niin sitä taas mennään.

Aina kun kerron jollekulle siivousmieltymyksestäni, saan kuulla sen sataa kertaan miten heille ja heille saa kyllä tulla ihan vapaasti siivoamaan. Sitten sitä tuntee itsensä itsekkääksi paskaksi kun yrittää vitsikkäästi kieltäytyä. Tykkään siivota itselleni. Muilla saa olla millaista on, ei hetkauta. Onneksi siivoojanurani vuonna 2005 ei kestänyt kuin neljä kuukautta...

Viideltä saunaan, ja?

Valvoin kuusi yötä ansiokkaasti, sain rytmini käännettyä mallikkaasti ja vietin hyvin ansaitun kolmen päivän vapaan. pitkästä aikaa vapaa viikonloppu Helsingissä! Otin siitä kaiken irti ja olin siskoni luona perjantaista tähän aamuun. Toinenkin siskoni tuli sinne ja saatiin viettää onnellista aikaa kolmestaan. Käytiin kahdessa baarissa, pukeuduttiin nätteihin mekkoihin, syötiin ja juotiin hyvin, käytiin ihanalla brunssilla, pyörittiin kaupungilla, katsottiin dvd:ltä ikivanhaa Roswell-sarjaa, juteltiin, naurettiin, otettiin päikkärit, juteltiin lisää, naurettiin vielä. Oli ihana viikonloppu. Tänään kun tulin kotiin tuntui kuin olisin ollut lomalla. 

Tänään olen siivonnut, pessyt pyykkiä, tehnyt hampurilaisia, syönyt kulhollisen omenaa, verigreippiä ja appelsiinia (jotka myyjän mukaan ovat niin mehukkaita, että niitä pitäisi ostaa kymmenen kilon laatikoissa), käynyt kuntosalilla, korjannut kaksi rannekoruani ja maannut monen Ally McBeal-jakson verran sohvalla. Vuorotyöläisenä sitä unohtaa, että tällaisiakin voisivat sunnuntait olla, ja viikonloput.

Lapsuutta, läheisiä, 52 lihapullaa ja hiirikissa jolla on selässä sydän

Yötöissä taasen. Nyt onkin kokonaiset kuusi yövuoroa peräkkäin. Luulen että tässä punnitaan, miten jaksan valvoa, tai ehkä enemmänkin miten saan rytmin käännettyä. Tämä on toinen yö ja kokemukseni mukaan vaikein valvoa, en saa ikinä ensimmäisen yön jälkeen nukuttua ja nyt on jo aika lailla univelkaa. Huomenna nukun syvään ja pitkään ja sitten helpottaa.

Vaikkei tietysti olekaan kivaa olla väsynyt, niin oli kuitenkin kivaa että ennätin puuhailla ennen töihin lähtöä vaikka sun mitä. Kävin kuntosalilla, saunoin pitkän kaavan kautta. Meikkasin ja laitoin tukkaa ajan kanssa ja hartaudella. Kävin kaupassa, keitin kahvit, pilkoin itselleni omenaa ja päärynää kulhoon. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, puhuin pitkän puhelun siskon kanssa, katsoin tv:tä. Kaikki tuo meni sellaisessa tokkuraista humalaa muistuttavassa väsymystilassa mutta olin parhaani mukaan huomioimatta sitä.

Tein äsken 52 lihapullaa. Niistä taisi tulla parhaita koskaan tekemiäni. Söin kymmenen (!). Tein niille vielä kermaisen (valmis-)kastikkeen ja mietiskelin siinä hämmentäessäni itseäni ja elämääni, lapsuuttani, elämäni ihmisiä, miten minusta tuli minä ja mihin vielä kasvan, mitä polkuja olen kulkenut. Keskityin enemmän menneeseen kuin tulevaan kuten yleensäkin. Mietin ukkia joka on sairaalassa, sitä miten se ei oikein kosketa koska ei olla oltu koskaan läheisiä, mutta seuraavassa hetkessä meinasinkin pillahtaa itkuun kun muistin yhtäkkiä miten puhelias ukki oli ennen ja miten hiljainen hän on nyt. Radiosta tuli Arttu Wiskarin Tuntematon potilas ja ei ollut itku kaukana, mutta sitten tuli onneksi Irwinin Daa dirlan dirlandaa ja heti perään Leevin Sopivasti lihava ja vatkasin lanteitani ja kastikettakin niin että seinille roiskui. Pyyhin seiniä ja lauloin mukana. Sitten tuli se itkettävän kaunis Mä annan sut pois mä päästän sut pois vaikka sattuu (Laura Närhi?), ja oikein rintaa puristi kun mietin millaista olisi erota Villestä. Sitten jatkoin mietiskelyjäni vähemmän tunnepitoisesti, mietin perhettäni, synnyinseutujani, sitä miten nyt olen täällä. Annoinpa vähän omakehunkin nousta pintaan (kuten muuten usein annan - mun sisäinen ääneni on mahottoman kiva ja kannustava!) ja mietin miten hyvin olenkaan selvinnyt, miten voin joka päivä olla ylpeä itsestäni - ainutlaatuisena, ihmeellisenä, minuna.

Viime yönä neuloin pienen pehmolelun. Sen piti olla pikkuinen puhdetyö jämälangoista mutta näillä käsityötaidoilla siihen menikin ainakin viisi tuntia. En oikein tiedä mikä se on, yritin kissaa mutta naama näyttää hiireltä, korvat ovat nallen, kroppa hevosen tai mäyräkoiran. Selässä on sydän. Tänä yönä neulon taas, mutta ensin laitan sähköpostia ystävälleni.