tiistai 26. toukokuuta 2015

Vali vali

Epätoivoinen yritys blogata tabletilla... Tässä on päällä helvetin ärsyttävä tekstinsyöttö enkä saa sitä pois päältä. Joten pikainen päivitys kiukkuiselta bloggaajalta. Tulinpa itsekin kipeäksi ja on kyllä olleet melkoiset nämä kaksi päivää. Kun nyt muistelen sairastamista aikana ennen Nakkea tuntuu se kuin ihanalta lepolomalta. Sitä vain pötkötteli koko päivän huovan alla, katsoi leffoja, nukkui kun nukutti. Toisin kuin nyt, kun hoidettavana on omasta olosta riippumatta taaperoinen,  onneksi vielä melkoisen toipilas sellainen. Itsellä 39 astetta kuumetta, flunssa, yskä joka saa supistukset napakoitumaan ja aivastelu joka aiheuttaa haaveita tena-suojista... Illan valitukset,  olkaatte hyvät.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Sairauslomalta äitiyslomalle

Äitiysloma alkoi varaslähdöllä jo eilen, kun jäin kotiin sairaan Naken kanssa. Raasulla on kova kuume ja yskä, ja jatkuvasti räkävallit nenän alla. Nyt tuntuu omassakin keuhkoputkessa vähän siltä, että näinköhän pääsen itsekin sairastamaan...  Eipä kyllä eroaisi kahden viime päivän touhuilta: kotona nuhjailua, netflixiä, pyjama päälle jo kello 17.

Kaiken räkäilyn keskellä Nakke-muru oppi yhtäkkiä juomaan lasista ilman apua! Tähän asti ollaan juotettu niin ettei hän ole päässyt edes treenaamaan. On huomattu että Naken tyyli oppia ja tehdä on juuri tuo: pitkä kypsyttely, ei todellakaan kärsivällistä treenaamista eikä oikein mielenkiintoakaan ko. asiaa kohtaan, ja sitten yhtäkkiä hän vain alkaa tehdä. Nytpä sitten toivon samaa ahaa-elämystä itsenäisen syömisen suhteen.

Kävin tänään töissä ja päiväkodissa lokerot tyhjentämässä ja heipat sanomassa. En yhtään tajua että tässä sitä ollaan ainakin seuraava vuosi kotona! Outoa mutta ihanaa. En myöskään  tajua että ihan kohta meidän perhe on nelihenkinen! Kohta minä synnytän pienen tytön, kohta pääsen mahasta ja tukalasta olosta eroon, kohta hormonit ryöpsähtävät ja minä ihmettelen pieniä tyttöjämme, miten herran jumala meille tuollaiset annettiin, noin täydelliset, noin omat itsensä... Vielä ennen vauuvaan syntymää pitää hommata rattaat, rintareppu ja sänky. Lomarahat tulkaa jo!

torstai 21. toukokuuta 2015

Raskausvaivoja, shoppailua, terapiakeskustelua ja reippaan tytön ihastelua

Hui kun pelästyin äsken! Kumarruin nostamaan lattialta roskan ja yhtäkkiä vasemmalla alavatsalla tuntui kamala terävä vihlaisu. Pudottauduin hitaasti polvilleni ja vaikersin ja varmaan ihan parissa sekunnissa kipu oli ohi, jättäen jälkeensä huimaavan olon ja pelästyksen. Olisiko ollut liitoskipua, etenkin aamuisin sukkien pukeminenkin vihloo ikävästi kun paino on toisella jalalla. 

Note to self: Älä poimi roskia lattialta.

Muuten tänään on ollut mitä mukavin päivä. Lähdettiin heti aamutoimien jälkeen Naken kanssa Jumboon ja siellä menikin melkein kolme tuntia kauppoja kiertäen, leikkipaikalla touhuten ja lounastaen. Nakke oli mitä parhainta shoppailuseuraa, mitä nyt kerran meinasi pudota rattaista pää edellä. Jäi onneksi jotenkin jalastaan kiinni ja ehdin syöksyä pelastamaan. Myyjää antoi viisi euroa alennusta ostamastani verkkatakista; sääli varmaan maha pystyssää ja siilmäpussit polvissa säätävää pienen taaperon äitiä. Verkkatakin lisäksi ostin Nakelle lippalakin ja hänen itse bongaamansa Pupu! -t-paidan, ja hetken mielijohteesta nukkevauvan. Nakke, joka on ollut pääsiäisestä asti ilman tuttia, nappasi tottuneesti vauvan tutin suuhunsa heti kun sai nuken käsiinsä... Itselleni ostiin kosteusvoiteen ja suihkugeelin ja sitten lompakko huutelikin että nyt painapas jarrua!

Päiväunien jälkeen lähdettiin Naken kanssa kirjastoon. Luettiin kirjoja lastennurkkauksessa ja lainattiin kummallekin uusia, ja oli kyllä todellinen ilo olla Naken kanssa. Hänestä on tullut niin reipas iso pieni tyttö - kirjaston jälkeen käytiin vielä apteekissa ja kaupassa eikä Nakkea kertaakaan tarvinnut kantaa. Hienosti hän totteli ja pysytteli lähellä, mikä oli kivaa vaihtelua niille kauppareissuille kun hän sääntäilee ympäriinsä ja komennettaessa kellahtaa ketarat ojossa maahan ja aloittaa kitinän.

Kotiin tultua Ville oli tehnyt ruoan ja sen jälkeen sainkin käyttää koko tunnin saunavuoromme yksin, kun Ville ei flunssansa takia halunnut tulla ja en viitsinyt Nakkeakaan ottaa. Saunoin oikein pitkän kaavan kautta ja saunomisen jälkeen hemmottelin ihoani ja kynnetkin lakkasin. Oikein oli lellitty olo saunomisen jälkeen!

Kävin eilen keskustelemassa neuvolassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Jännitti kamalasti mutta siitä keskustelu lähti soljumaan, ja teki kyllä jo tuo yksikin kerta hyvää. Oli - noh - terapeuttista puhua vieraalle hyväksyvälle ihmiselle ilman pelkoa tuomitsemisesta, pitkästymisestä tai vähättelevän tuntuisista vinkkivitosista. Mikään jees jees -lässyttäjä hän ei ollut vaan teki suoria, asiaan meneviä kysymyksiä, mutta jokainen vastaukseni sai aikaan joko lempeän hiljaisuuden, joka kannusti puhumaan lisää tai tarkentavan kysymyksen joka myöskin rohkaisi puhumaan. Kerroin suureksi osaksi muusta kuin Naken tämän hetkisistä terveysasioista. Suurin oivallukseni oli se, että tällekään tilanteelle en voi mitäään, mutta olennaista on miksi koen näin voimakasta ahdistusta ja tietysti miten voisin entisestään olla hetkessä, olla olematta niin tukahduttavasti huolissaan tulevasta. Menen vielä ainakin pari kertaa.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Väsynyt

Huh, olen puhkipoikki. Viikko äitiyslomaan. Olen itkuinen ja pinna on kireä, tiuskin jopa Nakelle mikä entisestään lisää pahaa mieltäni. Tunnen olevani ahtaalla, ihan kuin en saisi vedettyä henkeä kunnolla. Herään joka helvetin aamu kuudelta. Olen koko ajan läsnä, niin töissä kuin kotona. Olen kiukkuinen ja tunnun itsellenikin vieraalta. Viikko äitiyslomaan.

Viikonlopun teemana oli turistina Helsingissä: lauantaina Naken kummin ja tämän tyttären kanssa Lintsillä, eilen Villen ja Villen tädin kanssa Korkeasaaressa. Ja nyt alkaa mun treffit sohvan kanssa joten moi.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Pari ilkeää havaintoa

Tänään oli vähän erilainen työpäivä, kun pidettiin työryhmäpäivää eräässä hurmaavassa vanhassa kartanossa. Päivä oli kivaa vaihtelua arkiseen aherrukseen, joskin istumatyöhön tottumaton kroppa kolotteli jo parin tunnin jälkeen. Taivaalle kiitos työstä jossa saa käyttää kroppaansa monipuolisesti! Kyllä ei ihmistä ole luotu istumaan. Tuntuu että olen vieläki jotenkin tukossa.

On aina yhtä harvinaista herkkua vaihtaa työkavereiden kanssa ajatuksia niin, että ollaan kerrankin koko porukka yhtaikaa koolla eikä ole työpaikalle tuttua hälinää. Kuitenkin, kun paikalla on luokkahuoneellinen erilaisia ihmisiä niin väistämättä sitä alkaa ihmetellä, kuten:

- Miten se yksi ei sanonut mitään koko yhteisen päivän aikana? Eikö sillä ole mitään mielipidettä mihinkään yhteiseen asiaamme? Millaista olisi olla noin passiivinen ja välinpitämätön? En kyllä kehtaisi katsoa itseäni peiliin jos olisin.

- Miten jotkut, suurin osa, ovat sellaisia laumasieluisia jees jees-kerholaisia? 

- Miten suurista kokonaisuuksista puhuttaessa aina joku tulee ja takertuu lillukanvarsiin, ja miksi jotkut lähteävät siihen mukaan?

- Miksi tyhjät tynnyrit kolisevat eniten?????

Ynnä muita ilkeitä huomioita. 

Ville ihmetteli viime blogikirjoitukseni luettuaan, ovatko oikeasti huoleni Nakkea kohtaan noin suuria - ettei oppisi puhumaan, ettäkö kehitys taantuisi, etteikö koskaan pois vaipoista. Minä ihmettelen, pitääkö hän yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen minua naisena, joka kokee tarvitsevansa terapiaa kuultuaan että omalla lapsella tulee olemaaan joitakin pieniä viiveitä kehityksessä.

Mietin omaa lapsuuttani. Se oli hyvä ja turvallinen, mutta voi jumalauta - en minä todella olisi ylpistynyt jos olisin välillä saanut kehusanoja tai hellyyttä. 

Ei mentykään eilen töideni jälkeen siihen kirsikankukkajuhlaan, kun tuuli niin ikävästi ja taisi vähän sataakin. Mentiin Jumboon ja Ville lupasi viedä meidät naiset ulos syömään, mutta päätettiinkin siitten vain ostaa kaupasta kaikkia herkkuja. Kuten kamppeet fetasalaattia varten, savumakrillia, valkosipulipatonkia, chiligoudaa ja suolakeksejä. Mmmmmmm. Pitääkin mennä koluamaan rääppeitä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kuulumismaraton: Anopista äitienpäiväään ja äidin ylpeydestä huolen kautta kotitöihin (ja se mahassa kasvava vauva..!)

Nukuin tänään päikkärit ja olen ollut niistä asti ihan pöhnässä. Elämän suuria kysymyksiä: miksi unien jälkeen nukuttaa enemmän kuin ennen unta? Yksi teoriani on se, että sitten siinä pääsee vähän univelkojen maksun makuun ja kroppa tajuaa miten väsynyt onkaan, mutta nyt ei pitäisi ainakaan pahempia univelkoja olla. Peruskatkonaiset yöt ja perusaikaiset herätykset, mutta aina jokunen hyvä unipätkä per yö. Näillä mennään, ja kohtahan sitä voikin rueta taas nukkumaan. (t. Murmeli)

Viikonloppuna saimme anoppini meille yökylään. En pysty yhtään samaistumaan kaiken maailman miniä-anoppi -vitseihin ja anoppi-kauhutarinoihin, sillä meillä on anoppini kanssa hyvät ja läheiset välit ja varmasti molemminpuolisesti viihdymme toistemme seurassa. Juttua riittää ja esimerkiksi lauantaina kävimme kahdestaan Jumbossa pyörimässä, tai luuhaamassa niin kuin Naken kanssa kotimieheksi jääneelle Villelle reissun perustelimme. Ainoat tilanteet jolloin saan vähän kiristellä hampaitani ovat anopin ikuiset huolehdinnat siitä miten Ville missäkin tilanteessa pärjää. Jumankauta, kun on itse hoitanut koko päivän kotia ja lasta ei hirveästi sympatiaa heru huolelle siitä, osaako aikuinen mies pestä pyykkiä. Tai maistuuko aikuiselle miehelle illaksi suunnittelemamme ruoka - jumankauta part two, jos mua varten käytäisiin kaupassa ja tehtäisiin ruoka söisin onnellisena vaikka höyrytettyjä pikkukiviä ja havunneulasia. Samalla olen kuitenkin jollain tapaa liikuttunut että Villellä on noin suloinen, huolehtiva äiti.

Sunnuntainen äitienpäivä oli kaikin puolin mukavamapi kuin ensin vaikuttikaan. Anopin lähdettyä siivosin tappi otsasta kasvaen ja paapoin samalla kipeää, kiukkuista Nakkea. Heitin lisää vettä kiukkumyllyyni miettimällä, miten en varmasti saa mitäään äitienpäivämuistamisia (vaikka olin jo saanut upean kukkakimpun Villeltä, himoitsemani kukkapinnit anopilta Jumbo-reissullamme, postikortin ystävältäni jaa vielä muutamia tekstiviestejä...) ja on tämäkin elämää, yhtä kotitöiden tekemistä ja toisten palvelemista. Hah hah hah, osaan kyllä olla dramaattinen päänsisäisissä monologeissani... Kotiiin tultuaan Ville sitten ohjasi halauksessa käteni takataskulleen ja sieltä löytyi jalokiviarpa ja suklaata, ja vähän ajan päästä sitä jo istuttiinkin autossa matkalla äitienpäiväsapuskoille. Ruoan jälkeen käytiin vielä ajelemassa ja kun vielä iltapalaksi paistoin vohveleita, niin kyllä kelpasi kiitollisna mielin kääydä unille. 

Huoleni Nakkea kohtaan aaltoilee. On niin helppo olla hänestä onnellinen ja ylpeä: hän osaa niin paljon, hän oppii koko ajan! Tänään esimerkiksii päikkäreiltä herättyämme hän liukui pois parisängystä, toi unien ajaksi riisumani sukkani ja sanoi "sukka", ja meni sitten portille ja sanoi "avaa". Hän on innostunut käsienpesusta ja kurottelee monta kertaa päivässä lavuaariin sanoen "käi". Nostan hänet usein pesulle vaikkei ole tarvettakaan, toisaalta koska haluan vahvistaa hänen ymmärretyksi tulemisen kokemustaan, toisaalta koska naama messingillä ah niin tyytyväisenä käsiään pesevä pikkutaapero on liikuttava. Toisaalta huoli on koko ajan olemassa, mietin milloin kehitys hidastuu, alkaako hän taantua, unohtaako jo opitun. Oppiiko puhumaan, oppiiko pois vaipoista, unohtaako kävelytaidon. Saan itseni kiinni tarkkailemasta häntä, kaatuileeko hän enemmän kuin muut lapset, ymmärtääkö hän mitä sanon, pitäisikö hänen ymmärtää enemmän. Hidastuuko kasvu koko ajan - voi hyvä luoja, millainen pikkukirppu hänestä tulee? Onko mahassa kasvavalla vauvalla edessään samat asiat?

Maanantaina olimme porukalla Naken puheterapiassa nyt jo tutuksi käyneessä Lastenlinnassa. Terapeutti arvioi Naken suun motoriikkaa ja oli sitä mieltä, että jonkin verran viivettä suun motorisissa taidoissa on. Samoin suu on kuulemma herkkä ja että olemme tehneet juuri oikein, kun olemme antaneet Naken syödä pääosin sormiruokaa ja asettaneet etusijalle ruokailujen leppoisuuden ja mutkattomuuden, ei esimerkiksi sen paljonko Nakke syö tai miten hän syö. Ihana oli kuulla tuo! Puolen vuoden päästä on seuraava käynti. Nakke oli taas hurjan reipas, syödä mussutti lounaansa terapeutin katsoessa ja bongasi sitten lelukorin pöyydän alta ja viipotti tutkimaan sitä. Yritän muistuttaa itselleni, että vaikka itseäni vituttaa ja huolettaa (tasainen coctail molempia tunteita!) jatkuvat tutkimukset, niin Nakelle ne ovat hänen aivan tavallista elämää eikä hän suhtaudu niihin muutoin kuin hyväntuulisella uteliaisuudella. Tai vähemmän hyväntuulisella esim. verikokeisiin mutta kukapa ei (t. henkilö joka tulevassa synnytyksessä jännittää eniten sitä, joudutaanko käteen laittamaan kanyyli tippaa varten).

Eiilisaamuna herättiin kaikki taas varhain ja kuten Ville totesi, pitkästä aikaa edessä oli yhteistä aikaa ilman että on mitään lääkärikäyntejä. Nakke oli edelleen nuhakuumeessa mutta mietittiin ettei autossa istuminen hallaa tee, ja käytiin porukalla kirjastossa ja sellaisessa ruokailun apuvälineitä myyvässsä paikassa, josta Ville osti Nakelle puheterapeutin suositteleman mukin. Sitten Nakke nukahti ja päästiin Villen kanssa viettämään suorastaan parisuhdeaikaa ajelemalla kauniissa maalaismaisemissa ja juttelemalla niitä näitä. 

Tänään on ollut minun vuoroni olla Naken kanssa kotona Villen mentyä liepuskaistaan tienaamaan. On siivottu ja leivottu hyviä kaura-ruis-juusto-sämpylöitä, tehty ruokaa ja pyykätty. Halittu ja katsottu piirrettyjä, rakennettu tornia ja hoidettu koiria ja nukkeja. Luettu miljoona kirjaa. Villen tultua hain postista Nakelle reippauslahjaksi tilaamani kolme kirjaa ja ah!, lastenkirjat ovat ihania! Onneksi Nakke tykkää myös ja jaksaa jo paremmin keskittyä - tässä jossain välissä oli vaihe jolloin yhden kirjan lukemiseen käytettävä aika sai olla noin kolme sekuntia. Huomenna sitten minä vuorostani töihin ja jos ei sada ja Naken kuume pysyy poissa niin mennään Roihuvuoreen Hanamani-juhlaan! Ja huomisen jälkeenpä mulla on enää, noin niin kuin about, 33,5 tuntia töitä ja sit ei kun vetämään lonkkaa mahan viereen ainakin seuraavaksi vuuodeksi! Eilen tuli ensimmäinen kipeä supistus joka jo vähän muistutti mitäs herkkua siinä synnytyksessä sitten onkaan edessä kun kohdunuu aukeaa kuin sahattaisiin tulikuumalla sahalla kahtia... Huomenna on raskausviikko 33+0 ja mulla on parikiloinen vauva mahassani.

torstai 7. toukokuuta 2015

Uni-eeg:ssä maailman reippaimman tytön kanssa

Oltiin tänään Nakke-tytön kanssa uni-eeg:ssä. Laitoin kellon soimaan vähän tavallista aiemmin ja jo yhdeksän maissa aamulla lähdettiin bussilla Lastenlinnan suuntaan. Ajattelin, että parempi mennä bussilla, koska ennen eeg:tä ei saa nukahtaa enkä tiedä miten pitäisin neiti autossa nukkujan hereillä yli puolen tunnin matkan ajan. Bussissa Nakke oli koko ajan enemmän tai vähemmän kärttyinen ja viimeiset kilometrit menivät komeissa raivareissa. Näön vuoksi höpöttelin ja rauhoittelin vaikka olisi tehnyt melkein mieli itsekin itkeä, ja toisaalta tiesin että N rauhoittuu heti kun päästään liikkeelle ja saadaan vilvoittavaa raitista ilmaa hikisen bussimatkan jälkeen.

Bussipysäkiltä Lastenlinnaan oli reilu kilometri ja mua supisteli koko matkan. Samalla jouduin ylläpitämään typerää ja pirtsakkaa puhetta siitä miten "Oi katoppa Nakke! Oliko tuolla koira! Oi kato! Onko tuolla koira! Koira, koira, koira!", koska N oli jo hyvää vauhtia nukahtamassa. Todellisuudessa kiinnostukseni koiriin oli sillä hetkellä jos mahdollista vieläkin enemmän pakkasella kuin yleensä ja kirosin alimpaan helvettiin koko reissun.

Loppumatkasta N oli jo niin uninen että piti ottaa hänet kävelemään, ja reippaasti jaksoikin taapertaa monta sataa metriä äitin kädestä kiinni pitäen. Lastenlinnassa syötiin kahvilassa omia eväitä; tosin Nakke bongasi heti alkuun ostamani pullan ja niinpä siitä muodostuikin hänen ravintorikkaan lounaansa pääasiallinen anti. Kiva siivooja alkoi viihdyttää Nakkea ja kahvilanpitäjäkin osoitti huomiotaan, ja minulla kiukku laski ja oli jo ihan hyvä mieli. Tunnin verran N ehti vielä leikkihuoneessa touhuta ennen kuin hoitaja tuli hakemaan tutkimushuoneeseen.

Tutkimus meni paremmin kuin olin osannut odottakaan! Nakke tirautti maailmankaikkeuden pikkuruisimman itkun, sai maitoa tuttipullosta ja levollisesti nukahti myssy päässä kainalooni. Mua alkoi taas itkettää siinä pienen tyttöni vieressä - hän on niin reipas! On aina kaksijakoinen olo noissa kaiken maailman tutkimuksissa: kiitollisuus ja ihastus siitä miten Nakke joka kerta yllättää reippaudellaan, mielipaha ja kiukku siitä että ei tällaisen pitäisi lapsiperhearkeen kuulua. Mietin myös kohta tulevaa äitienpäivää, omalla kohdallani toista jo, vasta, ja miten vuosi sitten olin ihanan luottavainen koko tulevaisuuden suhteen, miten erilailla kaikki oli kuin nyt.

Luulin että Nakke olisi saanut nukkua koko päiväunensa tutkimuksen ajan, mutta toki aika kallista untahan se olisi ollut ja niinpä vain hän pienoinen herätettiin ja välkytettiin inhottavan kirkkaita valoja aivan silmien edessä. Taas taikasana koira pelasti ja Nakke piristyi aivan silmissä kun aloin taas päättömän hölinäni koijista, ja kun hoitaja vielä toi hyllystä koirapehmon ihasteltavaksi. Huomenna tulee anoppi meille yökylään kahden koiran kanssa ja sitten luulen että mun KOIA-kiintiö on hetkeksi täynnä...


P.S. Oli ihanaa käydä shoppailemassa toissapäivänä! Vaikka nyt saakin koko loppukuun laskea pennosiaan niin anyway hei, aina ne rahat joka tapauksessa hupenee. Tuntuu että noiden pinnallisten ostosteni myötä sain vähän naiseuttani takaisin, se onkin ollut kovasti kateissa oikeastaan koko raskauden... Money well spent, siis. Ostin mm. korvikset, kaksi erilaista helmi-/ timanttikoristeista hiuspantaa, ripsarin ja minttujäätelön värisen kynsilakan. Olen nainen, ah!




tiistai 5. toukokuuta 2015

Labroista läskiryhmään ja shoppailun kautta kotisohvalle


Action-päivä! Aamulla Nakke oli tikkana ylhäällä 6.30 ja niin ei auttanut kuin Villen ja minunkin vääntäytyä ylös. Jouduttiin koko porukka jättämään kotipesä ilman aamupalaa ja, nyyh, aamukahvia, kun Nakella oli paastoverikokeet. Reilu puoli tuntia piti odotella mutta onneksi Nakke oli taas aivan uskomattoman reipas. Olen aivan liikuttunut miten superupeasti hän on kaikki kevään aikana olleet kymmenet lääkärikäynnit ja labrat vetänyt! Mun reipas tyttö.


Labran jälkeen syötiin kanttiinista kuivaa sämpylää ja saatiin vihdoin kahvia, ja odoteltiin samalla että Nakke saa pissattua. Oli toinen yritys virtsanäytteen otossa; viime viikkoinen kaatui erääseen ruskeaan ja haisevaan tapaukseen kesken näytteenoton... Nyt onneksi onnisti. Labrakeikan jälkeen käytiin vielä ruokakaupassa ja sitten kotiin paikkaamaan aamulta jäänyttä kahvivajetta.


Aikaisen lounaan jälkeen Ville lähti töihin ja vei samalla Nakke-tytön päiväkotiin. Minä siivosin koko kodin niin että hiki roiskui ja soitin sitten ihanan puolentoista tunnin maratonpuhelun ystävälleni. Meillä on meneillään tavallaan täysin vastakkaiset elämäntilanteet, mutta samaa niissä on niiden hallitsevuus kaikille muillekin elämän osa-aluille sekä riipivä, riipivä epävarmuus, ja tuntui helpolta ja helpottavalta puhua. Ja myös oman tilanteeni myötä uudella korvalla kuunnella.


Tilanteella tarkoitan tietysti Naken terveyteen liittyviä asioita. Yritän saada ajan neuvolapsykologilta - tuntuu että voisi olla hyvä päästä puhumaan ja purkamaan ilman ystävyyssuhteisiin kuuluvaa vastavuoroisuuden ajatusta. Minä en nyt pysty olla kovinkaan vastavuoroinen, päinvastoin pahoin pelkään että olen itsekeskeinen ja ystäväni laiminlyövä.


Puhelun jälkeen sain melkein juosta bussipysäkille - puoli tuntia läskiryhmän alkuun! Läskiryhmä on siis keksimäni motivaatiota ihanasti nostattava nimitys raskausdiabetes-ryhmälle, johon jouduin/ pääsin kohonneiden verensokereiden takia. Kohtalaisen nöyryyttävänä koin luennon terveellisistä ruokailutavoista ("Aijaa! Jos olisin tiennyt en tietenkään olisi syönyt karkkia ja pullaa"), mutta nopeasti se luento meni (etenkin kun myöhästyin alusta, eh) ja hyvä tietysti että saa taas verorahoilleen vastinetta tällaisen palvelun myötä.


Luennon jälkeen pyörin pari tuntia kaupoilla ennen kun oli aika lähteä hakemaan Nakke päiväkodista. Voi että tykkään tuosta päikystä ja työntekijöistä siellä! Jäin taas varmaan vartiksi höpöttelemään ennen kuin sain repäistyä itseni ja Naken kotimatkalle. Kotona oltiin vasta kuuden jälkeen ja täällä perusiltahulinat - leikit ja halit, laulut ja sadut, ja aa aa unille. Ja nyt Huutokauppakeisarin maailmaan ja sitten itekin aa aa, niin jaksaa huomenna 5.15 ylös. Ylihuomenna sitten Naken kanssa Eeg:hen, siitäpä varmasti riemuretki muodostuu.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Pudotuksessa

En ole osannut kirjoittaa blogiin mitään, vaikka samalla tarve kertoa ja jäsentää tätä kaikkea on valtava. Naken terveyteen liittyvät asiat ovat jatkuvasti mielessä ja häntä tutkitaan tiuhaan, mutten ole varma miten avoimesti haluan diagnoosiepäilyistä kertoa. Mitään tabuja ne eivät ole ja puhun enemmän kuin mielelläni ystävien ja tietysti Villen kanssa, mutta esimerkiksi maanantaina saapui postissa kamala epikriisi jossa lääkäri epäilee Nakella sellaista tautia/ vammaa, jonka omaavia lapsia syntyy suunnilleen yksi viidessä vuodessa. Niin en tiedä miten haluan nämä anonymiteetti- yms. asiat pitää. Aivan kauhea tauti kyllä tuo nimenomainen, vaikka nyt kolmen eri lääkärin toimesta todettu todella pätodennäköiseksi meidän Nakellemme ja tutkimuksetkin jatketaan lähinnä poissulkevassa mielessä.


Arki pyörii koko ajan eteenpäin, töitä, päiväkotia,aikatauluja, lääkärissäkäyntejä, ruoanlaittoa, pikaruokaa, puistoilua, univelkaa, halauksia, whatsapp-viestejä, uusia kirjastonkirjoja, siivoamista, perhepetiä, hammaslääkäri, ikkunanpesu, pyykkipäivä, mahassa kasvava vauva. Koko tämä paletti, meidän arkinen elämämme, joka luojalle kiitos rullaa menemään yhtä rönsyävänä ja täytenä kuin aina.


Ja sitten itken keskellä yötä tyynyn märäksi, purskahdan yhtäkkiä itkemään autolla ajaessani. Peittelen Naken nukkumaan tutuin sanoin, nuku hyvin rakas, äiti ja isi rakastaa sua niin paljon, sä oot äitin ja isin aarre. Ja sitten melkein juoksen pois etten huku itkuuni siinä pinnasängyn vieressä. Meidän aarteessa on jotain vikaa. Välillä ajattelen että pahinta on epätietoisuus, välillä että pahinta on kehityksessä esiintulevat viiveet, haasteet, ongelmat. Katson Nakkea joka kirkkaasti ja luottavaisesti katsoo takaisin, hän on niin reipas ja kiltti tyttö, hän on niin kaunis. Itken nytkin tikahtumaisillani kun mietin oppiiko hän puhumaan, oppiiko lukemaan, saako hän ystäviä, miten erilainen hänestä tulee.


Välillä tuntuu kuin putoaisin syvään pimeään kuiluun, en saa otetta. Välillä haparoin hetkeksi tukea hyvistä sanoista, toimintaterapia, ehdoton hyväksyntä ja rakkaus, nyt ikäisensä tasolla, varhainen puuttuminen, eihän kenenkään kohdalla tulevasta tiedä. Sanat ovat vain sanoja - putoan, putoan, putoan. Mietin mikä se pohja on...


Nakke saa niin paljon kehuja, hän on niin ihana. Hän on parasta mitä elämässämme on, mutta hyvä luoja - siloita meidän perheen tietä, anna niitä vastauksia joita kipeästi kaipaan, anna kaiken mennä hyvin, siunaa meidän rakas pieni tyttömme. Hän on niin hyvä, yksinkertaisesti hyvä.